maanantai 28. lokakuuta 2013

Oma tukka kullan kallis

Tänään se sitten tapahtui: sain tarpeeksi peruukistani. Katselin itseäni peilistä ja päätin, että nyt on tukka tarpeeksi pitkä. No, pitkähän se ei ole, mutta ei enää mikään sänkikään. Hiushoitotuotteet pakkasin huhtikuussa itkua pidätellen laatikkoon. Omista hiuksista luopuminen oli minulle todella rankkaa. Niistä masentavista tunnelmista voitte lukea täältä. Pitkään vältin katsomasta itseäni peilistä. En vain voinut. Se peilistä minua katsonut ihminen, kun oli minulle täysin vieras. Naamakin punotti ja turposi milloin mistäkin lääkkeestä, ja muutenkin olin ihan kirjaimellisesti sairaan näköinen.

Piti käydä ystävän luona tänään näyttäytymässä ja hänkin oli sitä mieltä, että omalla tukalla vaan ja peruukki kaappiin. Tuli sellainen aivan uskomattoman hyvä olo. Olen ylpeä joka ainoasta hiuksestani ja siitä, että kaiken kokemani jälkeen ne ovat MINUN OMAT. Joku ympyrä sulkeutui sillä hetkellä, kun kaivoin pitkästä aikaan geelipurkkia kaapista.

****
Irlannissa on tänään yleinen vapaapäivä. Tänne odotetaan oikein kunnon syysmyrskyä. Pojat ovat nyt syyslomalla, joten äidin taksikin (ja äiti siinä samalla) saa levätä. Niin, ja monta postausta on työn alla... Myös se lupaamani iirin kielestä.




lauantai 26. lokakuuta 2013

Kun tekee mieli mennä ja meidän ruskea sohva

Tästä ei nyt saa vääntämälläkään sellaista suloista syyspostausta. Ulkona irlantilaista säätä parh pahimmillan. Vettä sataa vaakatasossa ja tuulee niin, että kauppareisulla meinasi lähteä peruukki lentoon. Olisihan se aika noloa, juosta vesisateessa pyydystämässä omaa peruukkiaan.

Koko kiireisen viikon olen pienessä päässäni suunnitellut, että sitten viikonloppuna lähden kävelemään ja potkimaan lehtiä pois tieltä. Ilma on sellainen mukavan kirpeä, mutta aurinkoinen. Samalla ikuistan syksyä kameralla. Ei tarvinnut kuin katsoa eilen uutisten jälkeinen sääennuste ja tajusin, että ei taida onnistua. Tai onnistuuhan se, jos haluaa kastua läpimäräksi ja potkia kumpparit jalassa vetisiä lehtiä lätäköissä.

Välillä en meinaa millään uskoa, että nyt mennään jo lokakuussa. Lähet puolet vuodesta, kun kului olohuoneen ruskealla sovalla makoillen. Nyt minua ei sohvalla näe enää vaakatasossa. Ensinnäkin en ehdi ja toiseksi selkä suuttui pehmeälle sohvalle oikein kunnolla. Fysioterapeutin mielestä sohvan saisi heittää kaatopaikalle. Heittäisinhän minä, mutta kun muuten siinä ei ole mitään vikaa, joten sohva pysyköön paikallaan, ja minä siirryn kiltisti nojatuoliin.

Nykyisin tuntuu, että päivässä ei ole tarpeeksi tunteja, eikä viikossa päiviä kaikille niille asioille, jotka hauluaisin tehdä. Ei tässä vielä ihan täysillä höyryillä puskuteta, joten välillä olen ihan loppu. Pitäisi sanoa useammin EI, mutta kun kutsu käy, niin minähän otan sen mielelläni vastaan ja menen. Sieltä sohvanpohjalta, kun on ollut pitkä matka tälläiseen suht normaaliin olotilaan. Selkä toivottavasti vahvistuu pilateksen avulla, eikä minua enää kiusaa.

Tällä viikolla olin rintasyöpä infoillassa. Kun sain hajua asiasta, pistin sanan kiertämään. Iloiseksi yllätyksekseni kahdensan kaveria otti kutsun vastaan. Viimeistä tietoa alan experteiltä ja vaaleanpunaiseksi kuorrutettuja kuppikakuja. Ihan hyvä ilta.

En tietenkään sanonut ei  hyväntekeväisyysjärjestön tarjoamalle hieronnalle. Ihan tavallinen talo on remontoitu syöpäpotilaiden kokoontumispaikaksi. Siellä on myös sairaanhoitajia ja terapeutteja, joiden kanssa voi käydä juttelemassa. Päivisin järjestetään ohjattua toimintaa ja hierontaa yms. Kaunis puutarha ja viihtyisä sisustus tekevät käynneistä aina yhtä miellyttäviä. Nyt menin tarkoituksella vähän aikaisemmin, että sain vain istua, lukea lehtiä ja juoda rauhassa kupin teetä.

Tänään on sitten vuorossa työkaverin naamiaissynttärit. Tästä talosta lähtee juhlimaan noita-akka ja luurankomiehensä kanssa. En ole ollut naamiaisissa kuin joskus lapsena, joten otin kutsun ilolla vastaan. Juhlien teema on joko 80-luku tai halloween. 80-luku tuntui jotenkin aivan liian tutulta: olkatoppauksia, permanenttejä ja neonvärejä... Päätin pukeutua noita-akaksi.  Tämä Noita Nokinenä lähtee nyt lakkaamaan kynsiään ja etsimään sopivia kenkiä. Voi, tikkerperi!




torstai 24. lokakuuta 2013

Tänään Lidlissä...

...käydessä tuli mieleen tämä laulu.




Pitkä viikonloppu edessä. Palataan!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Viikonloppuna lounaaksi: irlantilaista aamiaista

Perjantaina ajoin töistä suoraan lihakauppaan. Kunnon irlantilainen vaimohan ostaa lihat vain ja ainoastaan hyvämaineiselta lihakauppiaalta. Tällä viikolla ollaan meillä ruoan suhteen menty sieltä mistä aita on matalin. Kyllä, eineksiin on turvauduttu ja pakastepitsaakin popsittu.  Irlantilainen perheenäiti olisi pyöritetellyt päätään. No, pidetään tämän perheen tämän viikkoinen ruokalista ihan vaan omana tietona. Kaikki olemme elossa, eikä kenelläkään ei ole nälkä, joten valtakunnassa kaikki hyvin.

Nyt viikonloppuna on otettu sitten vahinko takaisin, ja jääkaapista löytyy lihaa moneen lähtöön. Miehen bravuurinumero keittiössä on irlantilainen aamiainen. Aamiaiseksi se on kyllä aivan liian raskas, joten syömme sen silloin tällöin lounaaksi. Ei mitään painonvartijoiden kamaa, mutta ai niin hyvää! Maistuis varmaan teillekkin...



Ei välttämättä näytä kovin herkulliselta...

tiistai 15. lokakuuta 2013

Monimutkaista

Yksi asia jota Lontoosta kaipaan on se, että sieltä oli helppo matkustaa Suomeen. Helsinkiin meni ja menee monta konetta päivässä, joten oli vara mistä valita. Helsingistä sitten junalla jyskytettiin Seinäjoelle tai lennettiin Kokkolaan. Tukholman kautta pääsi suoraan Vaasaan, ja sitäkin reittiä käytin monta kertaa. Viimeinen pyräys asemalta mummulaan tuntui (ja tuntuu) aina kaikista pisimmältä. Ei enää millään jaksaisi istua autossa tai taksissa...

Täältä Irlannista matkustaminen on paljon monimutkaisempaa. Dublinista Helsinkiin on suorat lennot vain keväästä syksyyn. Siis Dublinista. Aikataulut ovat monena vuonna olleet sellaiset, että Dublinissa on oltava edellinen yö, ellei sitten halua ajaa keskellä yötä Corkista Dubliniin. Corkista pääsee kätevimmin Amsterdamin kautta Helsinkiin. MUTTA näillä lennoilla onkin sitten enemmän hintaa. 

Olen suorastaan kateellinen niille, jotka a. ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta ja b. pääsevät suorilla lennoilla kotikaupungistaan Suomen kotiin. Ei mitään lentokenttähotelleja, junia, busseja, takseja ja kyytien järjestelyjä. Siitä vaan kotoa kentälle ja toisessa päässä kentältä kotiin. Vaikka lento olisi pitempikin ei se haittaa, koska lentokentältä ei tarvitse enää "sataa" kulkuneuvoa määränpäähän. 

Tässä seuraavina viikkoina minulla olisi kolme hyvää syytä olla viikonloppu kotikunnailla.  Ensi viikonloppuna olisi  hautajaiset, sitten luokkakokous ja marraskuussa syntymäpäivät. Turha haave, sillä matka on niin tajuttoman monimutkainen ja aikaa vievä. Ihan turha edes kuvitella pyrähtävänsä viikonlopuksi luokkakokoukseen. Jos minä asuisin Lontoossa, ja se luokkakokous olisi Helsingissä, olisi tilanne täysin toinen. 

Minulta kysytään usein Suomessa lomaillessani, että kuinka kauan se lento Irlannista kestää. No, se pelkkä lento kestää n. 3h. Sitten kommentti on usein, että vain 3h, miksi et käy useammin? Ala siinä sitten luennoimaan matkatavaroista, koneen vaihdoista, busseista, hotelleista, junista, takseista, yöpaikoista ja kyydeistä... Se lentohan on se helpoin osa matkaa!

Jouluksi on lennot Suomeen varattu. Tällä kertaa yritettään tehdä matka mahdollisimman helpoksi. No, helppoa siitä ei saa tekemälläkään, mutta yritetään. Lennetään siis Corkista Amsterdamin kautta Helsinkiin. Sieltä junalla samana päivänä Seinäjoelle tai peräti Lapualla, ja sitten vielä se viimeinen pyräys. Ja taas mietin, että kuinka helppoa olisi, jos voisi vain kirjaimellisesti lennähtää perille, ja se matkustaminen kestäisi vain sen kolme tuntia ja ristat. Tämän reitin "iloja" on yleensä sellainen pieni ongelma, että laukut Amsterdamista tulevat perässä, ihan omia aikojaan....





perjantai 11. lokakuuta 2013

Suloista syksyä!?!?

Leuto syyskuu muuttui loppua kohden sumuiseksi ja sateiseksi. Lokakuu toi mukanaan pimeät illat ja kylmensi ilman. Taistelen syksyä vastaan, mutta jään toiseksi.  Täydellinen Bloggaaja nauttii syksystä jo täysillä. Olohuoneessa  pimeisiin iltoihin valoa ja tunnelmaa tuovat tuoksukynttilät. Uunissa paistuu oman puutarhan omenoista tehty omenapiirakka.  Värikkäät villasukat lämmittävät viluisia varpaita. Takassa palaa tuli ja taustalla soi kaunista musiikkia. Siinä omenapiirakan valmistumista odotellessa, Täydellinen Bloggaaja istuskelee nojatuolissaan. Siinä hän siemaillen söpöstä mukista yrttiteetä ja lukee sisustuslehteä. Pistäkääpä silmät kiinni ja kuvitelkaa...
Tämä Ei-Niin-Täydellinen-Bloggaaja  ei ole viikolla ehtinyt nojatuoliin eikä leipomaan. Hyvä on, että on saatu ruokaa pöytään ja kaikki pakollinen hoidettua.  MUTTA huomenna ENTB aikoo illan pimetessä vetää villasukat jalkaan ja pyytää miestään virittämään takkaan tulen. Hän kaivaa hajuttomat kynttilät laatikosta, koska hajukynttiöistä tulee päänsärkyä. Saattaa jopa, jos on sillä tuulella, leipoa päivällä omenapiirakan (kaupan Granny Smitheistä). 
Suklaata ja suomalaisia lehtiä on kaapissa odottamassa. Yrttiteet  ENTB jättää suosiolla väliin, mutta lasillisen viiniä hän ottaa mielellään vastaan. Ongelma vaan on, miten saan tyhjennettyä olohuoneen talon muista asukeista. Taustalla jalkapalloa huutava televisio, kun ei kuulu edes ENTBn iltaan. Kaikkea ei voi saada, joten saatan päätyä nauttimaan viinilasillisesta ja lehdistäni korvatulpat korvissa. 
Yritetään nauttia syksystä!


tiistai 8. lokakuuta 2013

Millä kielellä?

Ennen kuin astuu kirkon ovesta sisään, kannattaa tarkastaa, että millä kielellä messutaan.




Sunnuntain jumalanpalvelukset: 

10.00 iiriksi
12.00 latinaksi
19.00 englanniksi


lauantai 5. lokakuuta 2013

Villiintynyt viini

Kävin ensimmäistä kertaa keskiviikkona Corkin yliopistolla. Jäin suu auki ihastelemaan suorastaan kaunista kampusta. Vanhoja rakennuksia, joiden ulkoseiniä villiviini värikkäänä koristi. Päätin palata vielä joskus paremalla ajalla kuvaamaan.

Portilla törmäsin naapurin poikaan, joka opiskelee siellä lakia. Olivat sitten veljiensä kanssa illalla pähkäilleet, että olenko minä (vanhus!) menossa opiskelemaan. No, en ole. Ystävääni kävin siellä vain tapaamassa. Tai saatan vielä joskus jollekkin iltakurssille ilmottautuakin, mutta isommat opiskelut jätän kyllä suosiolla nuoremmille.





torstai 3. lokakuuta 2013

Arkea minä kaipasin...

Ollaan jo torstaissa. Arkea minä sytöhöyryissäni kaipasin takaisin, ja arjen minä sain.  Viikkoon on taas mahtunut, työnteon ja päiväunien lisäksi, lääkäreissä käyntejä, poikien kuskausta, Juniorin fysiot & synttärit ja onneksi myös muutama kävelylenkki yms.  Meillä on nyt 13- vuotias murkku no 2! 
Muistatteko kun kerroin aikaisemmin tavanneeni kaksi mukavaa rouvaa, jotka kävivät sädehoidoissa yhtäaikaa kanssani? Tapasin heistä toisen taas lounaalla. Olen todella iloinen, että näitä tapaamisia saamme silloin tällöin järjestettyä, kaikesta kiireestä huolimatta. Tapaamisten jälkeen on sellainen rauhallinen ja hyvä olo. En ole ainut, joka on tätä vuoristorataa joutunut viilettämään.
Eikä tässä vielä kaikki. Koulun vanhempainillassa minulle tuli juttelemaan yksi äiti, joka oli nähnyt minut sairaalassa. Hän oli käynyt läpi viimeisiä sädehoitoja, kun minä vasta aloitin. En häntä muistanut, mutta oli hienoa, että hän tuli rohkeasti luokseni juttelemaan. Meitä syöpäpotilaita on todella paljon, eikä tämä ei ollut ollenkaan ensimmäinen kerta, kun törmäsin "hoito"kavereihini, muualla kuin sairaalassa.  
Ilman sen suurempia tunnekuohuja otin vastan pari viikkoa sitten puhelun, jossa geenivirheeni vahvistettiin.  Tässä viikolla on lääkärin kanssa on keskusteltu, että mitä tehdään ja milloin. Ensimmäinen leikkaus tammi-helmikuussa, ja sitä toista suurempaa vielä mietin.  Angelina Joliella ja minulla on kauniin ulkonäön (ha haa) lisäksi muutakin yhteistä, valitettavasti... Kutsu kävi myös Dubliniin tapaamaan geeniexperttiä, ja sinne suuntaan päiväksi kahden viikon kuluttua.
Ehkä viikon tapahtumista kaikista positiivisin on se, että huomiseksi varasin ajan hiustenleikkuuseen. Hyvin ovat hiukseni kasvaneet, ja ihan pian voin alkaa liikkumaan ihmisten ilmoilla ilman huiveja tai hiostavan kuumaa peruukkia. Niin ja tiedoksi vaan, että sellaista maantienruskeaa kiharaa pukkaa... Miten tässä näin pääsi käymään, miettii täällä ex suoratukkainen blondi?
Kiirettä on taas pitänyt koko viikon. Huomenna vielä suomineitojen illallinen, joten ohjelmaa riittää. Kuten huomaatte, kyllä minä olen jo ihan täysillä arjessa ja elämässä kiinni. Enpä olisi keväällä uskonut, että syksyllä elän taas täyttä arkea!
Mitä teidän viikkonne on sisältänyt?







tiistai 1. lokakuuta 2013

Liikaako kaikenlaista?

Eikä mitä! Tälläiseen kukka- ja pyöräloistoon törmäsin viime viikolla. Onneksi oli kamera kassissa. Ja vanha vessanpönttökin on roudattu Penny Lanelle. Löytättekö sen kuvasta?