lauantai 28. syyskuuta 2013

Päivän puheenaihe- hurling

Koko Corkin lääni on tänään vähän sekaisin. Tai ei oikeastaan vain vähän, vaan täysin sekaisin. Irlannin hurlingliigan loppuottelu pelattiin 8. syyskuuta. Vastakkain, Dublinin Croke Parkissa pelatussa ottelussa, olivat Cork ja Clare.  Puoli Corkia matkusti tietysti peliin, ja pubit täyttyivät täällä kotikunnilla heistä, jotka eivät lippuja onnistuneet saamaan.  Tunnelma katossa, mutta peli kovin tasaväkistä. Tai näin minulle kerrottiin, minähän en Irlannin kansallispelistä, hurlingista ymmärrä yhtään mitään.  Ja niin siitä kuulkaa kävi, että loppuottelu päättyi tasapeliin. Lähes kolme viikkoa on pelaajia ja faneja piinattu, ja tänään on sitten se kauan odotettu uusintaottelu.  Ja taas on puoli Corkia suunnistanut Dubliniin, ja ne loput pubiin.



Meidän pojat eivät ole koskaan hurlingiin hurahtaneet. Se taas johtuu siitä, että sitä ei protestantti-kouluissa pahemmin pelata. Tähän ”sääntöön” löytyy selitys taas Irlannin historiasta ja yllätys, yllätys täällä määränneistä briteistä.
Hurlingin pelaaminen kiellettiin 1918. Sitä pelasivat tietysti vain ja ainoastaan katolilaiset. Samalla kun kiellettiin pelaaminen, kiellettiin myös pelaajien kokoontumiset. Britit tiesivät, että siinä pelaamisen ohessa saatettiin "ehkä" puhua heistä pahaa ja suunnitella vastarintaa... Sekään ei briteiltä jäänyt huomaamatta, että kovimmat vastustajat olivat ne hyväkuntoiset hurlingpelaajat. Ei siis riittänyt, että iirin kielen puhuminen kiellettiin, enää ei saanut pelata edes kansallispeliä.  Ajatelkaa nyt jos suomalaisilta otettaisiin pois pesäpallo ja ainut sallittu kieli olisi ruotsi tai venäjä. Parempi olla ajattelematta!
Sanotaan, että hurling on maailman vanhin ja samalla nopeatempoisin joukkuepeli. Sitä eivät pystyneet nujertamaan britit, eikä edes Irlannin nälänhätä. Hurling voi edelleen hyvin, ja on erittäin suosittua  täällä Vihreällä Saarella.  
Pistän tässä teille lyhyen videonpätkän siitä tasapeliin päättyneestä ottelusta. Pääsette itse näkemään, kuinka vauhdikkaasta ja taitoja vaativasta pelistä on kyse.

http://www.irishconnectionsmagazine.com/archives/v2i3/hurling.htm
http://irisharchaeology.ie/2011/09/hurling-its-ancient-history/

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kukkaloistoa ja vähän muitakin kuvia

Keskiviikkoiselta Cobhin käynniltä jäi kameraan jokunen kuva. Merenrantakaupungin kukkaistutukset olivat kyllä uskomattoman upeita, joten napsin niistä kuvia teillekkin. Jos olivat kukat värikkäitä, niin rakennuksista voi kyllä sanoa ihan samaa. Tässä tälläinen kuvapläjäys tällä kertaa. Olkaapas hyvät!
























torstai 26. syyskuuta 2013

Hetki Mary Delia Burnsinä

Mikähän siinä on, että lähiseudun nähtävyydet jää aina näkemättä? Olen täällä blogissanikin kirjoittanut, kuinka Titanic-museoon pitäisi mennä. Nyt vihdoinkin olen siellä käynyt. Tarvittiin Suomesta vieras, pilvinen sää ja käyttämätön lomapäivä. Onneksi  mentiin, sillä museo oli kyllä käymisen arvoinen. Tai eihän se oikeastaan ole museo, vaan kulkee Titanic Experiencen (kokemus) nimellä.
 


Lippua ostaessa saimme matkalipun. Siitä kävi ilmi yhden matkustajan nimi, ja missä luokassa hän matkusti. Minusta tuli seuraavaksi pariksi tunniksi 17- vuotias Mary Delia Burns, joka matkusti 11.4. 1912 Queenstownista (nykyisin tunnetaan nimeltä Cobh) New Yorkiin, kolmannessa luokassa. Mary oli yksi niistä 123 matkustajasta, jotka nousivat laivaan Cobhin satamasta. Opas pyysi meitä tarkastamaan kierroksen loputtua, miten hänelle kävi.




 
Nousimme siis laivaan ja kuulimme enemmän mitä tuolla surullisen kuuluisalla aluksella tapahtui. Näimme myös miltä näytti kolmannen ja ensimmäisen luokan hytit. Alkeellisista ja köyhistä oloista tulleille, kolmannen luokan matkustajille, hytti oli suorastaan luksusta. Ja sinne ensimmäisen luokan hyttiin, hohtavien lakanoiden väliin, olisin kyllä mielläni jäänyt päiväunille.





 
Kierros oli mielenkiintoinen ja lopuksi kävin katsomassa, miten Maryn kävi.  Oliko hän yksi niistä, jotka pääsivät pelastusveneeseen? Vai hukkuiko hän laivan mukana? Minua jäi muutenkin vaivaamaan, minne 17-vuotias tyttö oli matkalla ja miksi?




Ei tarvinnut lähteä kirjastoon penkomaan pöyisiä kirjoja, vaan vastaukset kysymyksiini sain tietysti Googleilta. Löysin nimittäin artikkelin Marysta, jota kotiväki kutsui Deliaksi. Delia oli kotoisin Sligosta ja oli matkalla New Yorkiin, jossa hän halusi päästä palvelijaksi amerikkalaiseen perheeseen. Minua lohdutti tieto siitä, että hän ei suinkaan matkustanut yksin, vaan yhdessä kahden tutun tytön kanssa. New Yorkissa häntä vastassa olisi hänen tätinsä Mary, jonka luona Delia saisi aluksi asua. Lipussa Delian ikä oli 17, mutta todellisuudessa hän oli vain 16-vuotias.
Kotiin Sligoon jäi äiti, isä ja kaksi sisarusta. Nuori tyttö lähti siis töitä etsimään suuren meren takaa.





Valitettavasti Delia ei päässyt New Yorkiin. Hän hukkui, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetty. Artikkelissa sanottiin myös, että Delian ystävä Kitty oli huonovointinen, eikä pysytynyt laskeutumaan tikkaita pitkin pelastusveneeseen. Delia jäi pitämään huolta ystävästään ja menehtyi.
Hänellä oli ilmiselvästi hyvä sydän.




Delian sisko sanoi haastattelussa, että sisaren kuolemasta ei koskaan pystytty puhumaan kotona. Tyttären menetys oli liikaa vanhemmille.




R.I.P (lepää rauhassa) rakas Delia.

 
Burns, Miss Mary Delia
17
Kilmacowen, Sligo
Ireland
Queenstown
New York City, New York, USA

perjantai 20. syyskuuta 2013

Terveisiä "sukkulasta"!

Ei nyt välttämättä ihan sellainen täydellinen vapaapäivä, mutta tulipa muutama asia hoidettua. Pojilla on (joo, nyt jo) vapaapäivä koulusta. Pitihän se koulu laittaa koko päiväksi kiinni, kun iltapäivällä on avoimien ovien päivä. Tämä on taas tätä, enkä nyt jauha asiasta enempää. Koska äidin taksia ei koulumatkoille tarvittu, päätin ottaa itsekkin vapaata ja viedä taksini huoltoon. Mielenkiinnolla tässä odotan, kuinka suuren summan saan shekkiin kirjoittaa. Kyllä, täällä shekit ovat edelleen käypää valuuttaa, ja minunkin shekkivihko on valitettavasti ahkerassa käytössä.

Aamulla oli sitten sarjassamme ties kuinka mones sairaalakäynti. Autottoman elämä on kyllä hankalla, mutta onneksi sain kyydin naapurilta. Olin ilmeisesti käsittänyt asian vähän väärin, kun nopean mammografian sijasta, minulle olikin varattu aika magneettikuvaukseen. Toisaalta, hyvä näin, sillä tämä kuvaus näyttää kaikki mahdolliset muutokset paljon herkemmin. Ei onnistunut piikin laitto nytkään ensimmäisellä kerralla. Suoniraukat ovat olleet viime kuukausina niin kovalla kulutuksella, että ovat menneet lakkoon. Kun neula vihdoin oli saatu asemiinsa, päädyin 45 minuutiksi "sukkulaan". Kiltisti makasin liikkumatta vatsallani ja mielessäni mietin, että kaikkea sitä joutuu nykyisin kestämään ja kokemaan. Magneettikuvausen "äänet" ovat kyllä something else. Välillä tuntui, että olisin ollut rakennustyömaalla, sitten hammaslääkärissä ja viimeksi tuli kyllä mieleen, että olenko joutunut kidutuskoppiin. Korvatulpat onneksi vähän lieventivät näitä ääniä. Olin todella helpottunut, kun hoitaja sanoi, että nyt sinut vedetään ulos.

Vapaapäivän kruunasi pyykkisirkus, joten kyllä tässä ihan ahkeria on oltu. Älkää vaan kertoko kenellekkään, että päivällä otin parin tunnin tirsat. Aion nyt seuraavina viikkoina ottaa yhden päivän vapaata, sillä lomapäivät ovat tältä vuodelta lähestulkoon käyttämättä. Jaksan paljon paremmin, kun työpäiviä on vain neljä.

Nyt lähden hakemaan autoa korjaamolta, ja sitten onkin aika lähteä viemään Junioria jalkapalloharjoituksiin. Jääkaappikin kaipaa täydennystä, joten ruokakaupan kautta kotiin. Että tälläinen päivä tällä kertaa!


Jalkapalloa pelataan näin vehreissä maisemissa.









tiistai 17. syyskuuta 2013

Taloja...

Arvatkaapas harmittiko, kun viime viikolla ei energiaa riittänytkään enää jokailtaisille kävelylenkeille? No, nyt pitää, taas kerran, aloittaa rauhallisesti ja edetä voimien mukaan. On tämä välillä kyllä sellaista sahaamista!

Tämän postauksen tarkoitus ei ollut marista, vaan esitellä yksi uusi löytöni. Tässä taas tälläinen unelma, jossa voisin kuvitella asuvani. Täyttää kaikki vanhan irlantilaisen talon kriteerit: yksinkertaiset ikkunat ja sisällä takuuvarmasti vetää. Villasukille siis käyttöä ja kuumavesipulloille.

Ja kun vanhasta talosta on kysymys, remontoitavaakin varmasti riittäisi. No, emme ole edelleenkään muuttamassa mihinkään, mutta saahan sitä ihminen haaveilla...








sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Melkein ladattu akku

Viikon jäljiltä akku oli perjantaina täysin tyhjä. Olin vielä sopinut illaksi tapaamisen, jota en voinut perua. Ilta oikein extra-iloisessa irlantilais-englantilaisessa seurassa oli minulle liikaa. Olisi tainnut olla parempi jäädä suosiolla kotiin  ja vetää täkki korville.  Viimeiset virrat minusta vei lääkekuuri tai oikeastaan kuurit, jotka onneksi ovat nyt ohi.  Näitä hoitojen jälkijuttuja... Tuleva viikko toivottavasti menee vähän mallikkaammin.  Ainakin olen nyt viikonloppuna levännyt ja ladannut sitä tyhjää akkuani. Ihan täynä se ei vieläkään ole, mutta eiköhän tällä latauksella selvitä seuraava viikko.

Katselin tulevan viikon kalenteria, ja taas on luvassa käynnit sairaaloissa. Nämä vastaanotot sotkevat aikatauluni oikein kunnolla. Olisi paljon helpompaa olla vain rauhassa töissä, eikä juosta kesken päivän vastaanotolle. Jo pelkästään auton parkkeeraminen sairaaloiden täpötäysille parkkipaikoille stressaa.  Toisaalta, ei saisi valittaa. Hyvä, että seuraavat! Minun tuurilla se vaan näyttää olevan niin, että aina kun olo tuntuu energiseltä, tulee takapakkia ja mennään toipumisessa taaksepäin. No, katsotaan mitä jälkitarkastuksen jälkitarkastuksessa tiistaina sanotaan. Mitään ylimääräisiä lääkkeitä en kyllä mielelläni ala syömään, varsinkaan jos niistä seuraa tälläinen järkyttävä väsymys.

Blogikin on jäänyt huomiotta ja postauksia tulee harvoin. Tilanne toivottavasti korjautuu pian. Nyt pitää saada tämä arki rullaamaan ja energiaa lisää. Joskus vaan pitää olla tiukka itsensä kanssa ja sanoa, että teet mitä ehdit ja jaksat, ja kaikki muu saa odottaa. Pysyttehän kuitenkin linjoilla? Kyllä minä pian taas naputtelen tuttuun tahtiin.





Ps. Kuten kuvista huomaatte, syksy on saapunut Vihreälle Saarelle.


maanantai 9. syyskuuta 2013

Irlannin Armi Ratia

Jostain kumman syystä törmään Irlannin lentokentillä ja muuallakin aina mukavan värisiin ja kuvioisiin laukkuihin. Hypistelen niitä ja mietin mielessäni, että tuollaisen jos saisi. Sitten unohdan koko laukut, kunnes niihin taas jossakin törmään. Piti viimein ottaa selvää, kuka on nämä laukut suunnitellut. No, selvisihän se.

Orla Kiely on kuuluisa irlantilaissyntyinen suunnittelija, jonka kokoelmista löytyy laukkujen lisäksi, vaatteita, tapetteja, astioita ja monenlaisia tekstiilejä yms. Nykyisin hän asuu Lontoossa, ja on naapurisaaren lisäksi kuuluisa myös USAssa.

Itse pidän etenkin näistä 60-70 luvun kuvioista ja väreistä. Laukkuissa on niin montaa eri sävyä, että ne käyvät vaikka minkä värisen asun kanssa. Olisihan se helppoa, jos ei tarvitsisi siirtään tavaroitaan jatkuvasti laukusta toiseen.

Carole Middleton ilmeisesti pitää myös Orla Kielyn suunnittelemista asuista. Hän nimittäin meni katsomaan vauvaa ja tulevaa kuningasta, Orlan malliston hameessa. Suunnittelija sai hetkessä paljon ilmaista mainosta ympäri maailmaa.

Taidankin kirjoitta Joulupukille ajoissa tänä vuonna ja pyytää Orlan Kielyn laukkua lahjaksi.



perjantai 6. syyskuuta 2013

Kun viikonloppu tuntuu viikon lopulta

Ensimmäinen viikko töissä onnellisesti ohi. Montakymmentä halausta ja tervetuloa takaisin-toivotusta rikkaampana aloitin viikonlopun vieton. Pitkästä aikaan viikonloppu on viikon loppu, josta osaa nauttia ihan erillä tavalla.

Vailla minkäänlaisia omantunnontuskia ajoin töistä grillin kautta kotiin. Voi, että roskaruoka voikin olla hyvää. Olen omasta mielestäni kaloripommini ansainnut.

Iltaisin olen ollut aika naatti, joten en ole jaksanut naputella postauksia . Kunhan arkeen tulee kunnon rutiini, ehdin ja jaksan varmasti kirjoittaa useamminkin.

Illalla vuorossa suomineitojen tapaaminen, ja ennen sitä on kyllä otettava kunnon tirsat. Ei vanha muuten jaksa!

"Breast in a bun". Pakkohan minun oli "rinta sämpylässä" tilata.


Mukavaa perjantaita kaikille!