sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Säteitä

Ensimmäinen viikko sädehoitoja on onnellisesti ohi. Onpa nopeaa ja helppoa edellisiin hoitoihin verrattuna. Itse "sädetys" kestää vain pari minuttia. Sitä ennen kylläkin asetellaan millilleen oikeaan asentoon, että säteen päätyvät sinne minne pitääkin. Muutenkin sairaalassa homma toimii, joten toivottavasti ensi viikkonkin menee yhtä hyvin.

Väsymys ei ole ollenkaan samaa luokkaa kuin aikaisemmin, vaikka kyllä minä iltapäivällä otan aina reilun tunnin tirsat. On ihan pakko, muuten en jaksa. Voimat palautuvat kiusallisen hitaasti. Ei vielä pitkiä kävelylenkkejä, mutta eiköhän sekin päivä koita. Olen oppinut vihdoinkin kuuntelemaan kroppaani ja tiedän milloin on aika istua alas, ja olla tekemättä mitään.

Mikä parasta; makuaisti on jo 80% palautunut. Arvatkaapas onko tullut syötyä? Ruoka maistuu taivaalliselta. Ongelma onkin se, että ruoka maistuu, mutta ei kulu... Kyllähän te tiedätte mitä siitä seuraa!

Eilen meillä oli kesä. Siis oikein kunnon lämmin kesä. T-paita riitti vielä illallakin. Se on luksusta se. Tänään sitten on kevät tai syksy, ihan miten vaan. Nyt jään odottelemaan ensi viikon säteitä: auringonsäteitä ja niitä toisia...




tiistai 25. kesäkuuta 2013

Nenäliinaa tarvittiin

Eilen Junori muisti kertoa minulle, että repussa on lappu koululta. Kaivoin reppua ja sieltä pohjalta löytyi rypistynyt lappu, jossa kutsuttiin vanhempia tänään koululle. Oli luvassa kuudennen luokan tekemää musiikkipitoista ohjelmaa. Koulupäivät ovat vähissä, ja perjantaina täällä alakouluissa "lauletaan suvivirsi".

Juniori aloitti koulun melkein viisi vuotiaana, ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin on tullut aika sanoa näkemiin. Osa kavereista jatkaa samassa yläkoulussa, mutta se kavereista parhain menee toiseen kouluun. En tiedä onko Junori asiaa sen kummemmin ajatellut, mutta minulle tuli haikea olo, kun katsoin kaveruksia esiintymässä.

Ohjelmassa muisteltiin myös lasten vuosia koulussa ja sitä, kuinka juuri tämä Juniorin kaveri hävitti reppunsa ensimmäisenä koulupäivänä. Opettaja kysyi häneltä, että minkä värinen reppu sinulla on? Tähän poika vastasi, että en muista! Mikään ei ole muuttunut, sillä vuosien varrella on meiltä etsitty kaverin kenkää (toinen oli repussa), monta kertaa eri värisiä reppua, puseroita ja ties mitä.

Siinä vaiheessa, kun koko luokka lauloi Carpentersin Top of the world, kaivoi tämä äiti käsilaukkuaan ja etsi nenäliinapakettia.Vuodet vierivät ja lapset kasvavat. Naapurissa juhlitaan pian kaksosten 18-vuotis synttäreitä. Juurihan (11 vuotta sitten) he vasta tulivat tutustumaan isänsä kanssa uusiin naapureihin eli meihin. Kurkkivat isän selän takana, että miltä se uusi, samanikäinen poika näyttää. Eilen minä lupasin leipoa syntymäpäiväkakun. Piti ihan pysähtyä miettimään, että nämä "kolmoset" ovat kohta miehiä, eivätkä enää mitään pieniä pojankoltiaisia.

Nyt taidan tarvita taas niitä nenäliinoja!


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusko?

On kaksi juhlaa, jotka minulta pääsevät joka vuosi unohtumaan: vappu ja juhannus. Täällä ei kumpaakaan vietetä, enkä niitä osaa edes kaivata. Ei siis minkäänlaisia itku-ikävä-kohtauksia tällä suunnalla. Jostain syystä minulle on jäänyt kummastakin juhlasta sellaiset muistot, että aina oli kylmää ja sadepilvikin kummitteli jossain läheisyydessä. Eikä aika ole vieläkään kullannut muistoja!

Lueskelin tälläisiä  juhannustekstarieta ja tuli pian selväksi, että Suomessa on tasan kaksi tapaa viettää  juhannusta. Joko juodaan oikein kunnolla tai sitten vaan nautitaan Suomen suviesta ja laineen liplatuksesta. Pahimmassa tapuksessa yhdistetään molemmat. Ensin se känni, ja sitten lähdetään nauttimaan laineen liplatuksesta veneellä. Pelastusliivit jäävät rannalle, mutta pullo ei. Ennen pitkää tulee kamala vessahätä, noustaan veneessä horjuen seisomaan, ja sitten kuuluukin vain molksis ja loiskis. Se siitä juhannuksesta... ja seuraavistakin.

Eipä siinä, kyllä irlantilaisetkin osaavat tämän juhlimisen taidon, mutta vesille ei täällä ole yhtä kovaa viettiä kuin Suomessa. Täällä kun noita järviä on harvakseltaan. Merta kyllä on, mutta sinne ei lähdetä humalassa veneilemään. Veneily ja juominen eivät täällä kuulu yhteen. Onneksi. Muuten meripelastuksella olisi aivan liikaa pelastettavia.

Joka tapauksessa, mukavaa juhannusta sitä viettäville!

Joko näin:

Juhannuksen sääennuste:Koko maasa kohtalaista tai navakkaa viinan hajua.Päivällä mölinä on vaihtelevaa ja jossainpäin maaata saattaa tulla joitain järkevän kuuloisia lauseita.Käsivarrenseudulla ja napapiirin molemmilla puolilla humala voi nousta kolmeen promilleen.Loppuviikosta selviää tai melkein selviää.Älykkyysosamäärä on koko jakson ajan hieman nollan alapuolella.





Tai sitten näin:

Kedollinen kukkia! Saavillinen saunahetkiä! Hyppysellinen hauskuutta! Litra laulua! Aimo annos aurinkoa! Suven suloisuutta! Hauskaa JUHANNUSTA!






torstai 20. kesäkuuta 2013

On taas juostu

..tai siis paremminkin hiljaa kävelty sairaaloissa (joo, monikossa, mutta onneksi vain käyty) ja lääkäreiden vastaanotoilla, otettu verikokeita, valmistauduttu ensi viikolla alkaviin sädehoitoihin yms. Ehdin jo olla varma siitä, että viimeisestä hoidoista selvittiin kunnialla, ja nyt siirrtytään uuteen sairaalaan ja jatketaan siellä.

No, ei se ihan niin mennyt. Nyt napsitaan lääkeitä ja yritetään levätä, että saadaan pompottava sydän taas aisoihin. Alan kohta olla allerginen tuolle olohuoneen ruskealle sohvalle, eikä lepääminenkään enää huvita. Sen siitä saa, kun luulee jaksavansa "normaalia" elämää, eikä sitten vielä jaksakkaan. Sairaalakiintiö, ja erityisesti verikoekiintiö, ovat täyttyneet jo kauan sitten. Edessä on kylläkin 25 hoitokertaa + päälle muita sairaalakäyntejä, joten vielä ei lyödä hanskoja tiskiin, oli kiintiöt täynä tai ei.

Juniori lähti tänään luokkaretkelle ja palaa vasta huomenna. Onneksi on mummu ja pojista vanhempi pitämässä minulle seuraa. Nyt vain toivon, että voimat alkaisivat vihdoinkin palata, sydän asettua ja jalat kantaa pidemmälle. Eikö tässä nyt ole jo sairastettu tarpeeksi pitkään?


Tällä viikolla on tuntunut, että eikö tämä ikinä lopu...

torstai 13. kesäkuuta 2013

Paljonko ruoka maksaa?

Mielenkiinnolla olen blogeistanne lukenut, miten paljon ruoka maksaa maailmalla. Ajattelin näyttää teille ostoskassini sisällön. Ostokset on hankittu kahdesta eri ruokakaupasta. Viikkoa ei meidän perhe näillä ostoksilla pärjää, sen verran näkäisiä miehiä meillä asuu. Eiköhän tästä kuitenkin saa edes vähän käsitystä siitä, paljonko ruoka täällä maksaa.

Sellainen huomautus vielä, että ostan aika paljon ketjujen omia tuotteita ja käytän tarjoukset hyväkseni. Samat ostokset merkkituotteina olisivat tietysti tulleet huomattavasti kalliimmiksi.


1. Supervalu - Irlantilanen ruokakauppaketju.



5 banaania 0.485kg  0.61
4 paprika & kuusi omenaa  2.00 (kolme pussia kahdella eurolla)
Pizza 2.50
Kuohukermaa 500 ml 2.19
Kasviskeitto x 2 3.00
Omenapiirakka 2.99
Naudan jauhelihaa 1kg 7.97
Maitoa 3l  2.49


2. Aldi - Saksalainen Lidlin tyylinen kauppaketju.

 

1 kg porkkanoita 0.99
Purkki "suolakurkun tapaisia " gherkins 0.85
Kana 1.9kg 5.89
Kokojyvä paahtoleipä 0.82
Rasia kirsikkatomaatteja 0,89
Panini x 2 0.75
Kinkkua 100g 1.69
Salami 135g 1,25
Feta-juusto 1.49
Mansikkajugurtti 0.37
Rasia herkkusieniä 0.99
Parsakaali 500g 1.29
Pasternakkoja 500g 1.29
Tomattimurskaa purkissa 0.49
Viinirypäleitä 500g 1.99
Papuja purkissa 0.39
 
Irlantilaisten ostoskäyttäytymisessä olen huomannut todella suuren muutoksen viime vuosina. Kun muutimme tänne n.12 vuotta sitten, ei täällä oltu köyhiä eikä kipeitä. Lidl ja Aldi olivat maahanmuuttajien ja köyhien kauppoja, eikä niihin itseään kunnioittava kotirouva jalallaan astunut.
Ja jos astui, niin aurinkolasit ja hattu päässä, ettei vain kukaan tunnistaisi. Ostoskärryyn mätettiin tavaraa, eikä hinnoilla ollut väliä.
 
Toisin on nyt. Fiksut shoppailevat Aldissa ja Lidlissä, eikä siinä ole enää mitään hävettävää. Hinnat ovat muissakin ruokakaupoissa laskeneet, ja irlantilaiset katsovat paljon tarkemmin mitä tuotteet maksavat.  Lihan kanssa he ovat edelleen tarkkoja, ja usein se ostetaan samalta tutulta ja turvalliselta lihakauppiaalta, eikä supermarketista.
 
Sekin pitää muistaa, että kouluruokailun puute tuntuu ja näkyy täällä perheiden ruokalaskussa.
 
 

 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Tarkeni

Meitä hemmoteltiin reilu viikko upealla säällä. Mittarissa  + 20 c (ja välillä jopa enemmän) monena päivänä peräkkäin. Täällä hellelukemiin päästään harvoin, joten olemme kiitollisia vähemmästäkin!

Tänä aamuna paluu normaaliin, ja fleece-takillekkin on taas käyttöä. Ulkona sataa tihuttaa. Toivottavasti tama on vain väliaikaista. Kukkapenkit nimittäin odottavat edelleen siistijää. Tämän puutarhurin käsivoimat ovat juuri nyt niin onnettomat, että ei näillä rikkaruohoja maasta vedetä. Toivottavasti ensi viikolla on enemmän ruista ranteessa, ja aurinkokin taas asemissaan.



 
Pelargoniat viittä vaille valmiit


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Uudet tatuoinnit

En olisi koskaan uskonut, että tämäkin päivä koittaa. Nyt on meikäläisellä uudet tatuoinnit. Joo, mikään fani en ole koskaan ollut. Muut koristelkoon kehoansa ihan vapaasti, minä en mitään kuvioita ihooni halua. Sain nimittäin aikoinani, Englannissa asuessani, järkyttävistä tatuoinneista tarpeekseni. Nykyisin tulos on tietysti täysin eri tasoa, mutta joku kammo noista epäsymmeterisistä kuvioista minulle jäi.

Silloin reilut parikymmentä vuotta sitten, tatuoinnit eivät olleet "muotia" Suomessa, mutta englantilaisilla niitä riitti. Kaikista kamalimpia olivat mielestäni naamaan tatuoidut (vangin) kyyneleet. Värikin näytti olevan  aina se sama sininen, ja neula ei ilmeisesti niitä pienimpiä.

En tiedä, näyttivätkö ne isoilla neuloilla, huonosti tehdyt kuviot koskaan hyviltä. Se ainakin oli selvä, että mitä enemmän vuosia ja kiloja kantajalle karttui, sitä epämuodostuneimmilta merenneidot ja ankkuri näyttivät.

Tänään se ihme sitten tapahtui. Täysin suunnittelematta. Enkä minä tyytynyt edes yhteen tatuointiin, vaan otin kerralla heti kolme. Antaa mennä...Minua on piikitetty viime kuukausina niin paljon, että siinä ne menevät ankkurit, käärmeet ja perhoset samaan sysyyn.

Joku asiaan tarkemmin perehynyt taitaakin jo arvata missä mennään. Kyllä, minulla on  oikeasti kolme uutta tatsaa. Laitettiin ihan sairaalassa, eikä sattunut yhtään. Ovat vaan kovin onnettoman pieniä....


Ps.  Sädehoito alkaa parin viikon kuluttua,  ja sitä paikantamaan tatuoitiin ihooni kolme pientä pistettä. Piti ihan etsimällä etsiä, että ne kotona löysin...



maanantai 3. kesäkuuta 2013

Mökkihöperön mietteitä maanantaina

Olen joskus sanonut itselleni, että silloin kun

a. ei keksi enää mitään järkevää kirjoitettavaa blogiin
b. alkaa kuvaamaan samaa kukkapuskaa neljästä eri kuvakulmasta ja jukaisee kuvat
c. aloittaa uuden postauksen kymmennen kerran, eikä saa sitä valmiiksi
d. blogista tulee kaatopaikka
e. hehkuttaa ja kehuu omaa ihanaa elämäänsä, ihan joka postauksessa

on aika pistää pillit pussiin ja pussin suu kiinni.

Aion kuitenkin sisukkaasti jatkaa, sillä en ole viime aikoina kiusannut teitä kohdan e aiheilla. Enhän?

Voi, teitä raukkoja, kun vihdoin alan täällä hehkuttamaan syömisilläni ja kuvailen pikkutarkasti, miltä peruna tai porkkana maistuu. Tai polleilen lihaksikkaillla jaloillani, joilla kävelen ketterästi pitkin lähiseutuja. Unohtamatta tietysti täydellisesti sykkivää sydäntäni, kauniisti kasvavia hiuksiani, rauhottunutta (lupaan, ei kuvia) vastaani ja vilauttelen ei mustelmilla pilattuja käsivarsijani... Kuka kestää minua silloin? Ei kukaan.

Lyhykäisyydessään olen juuri nyt maatunut mökkihöperö, ja täysin kypsä tähän voimattomuuteeni ja kotona kökkimiseen. Mies aloitti tänään työt Naapurisaarella. Riistiriitaisia tunnelmia. Nykyisin ei valita ja mietitä, että onko tama sopiva paikka minulle. Jonossa on monta muuta, jotka ottavat paikan ja palkan. On mentävä ja lyhyellä varotusajalla. Ja olisihan niitä töitä tietysti Saudeissa, Australissa ja Kanadassa. Silloinhan voisi nähdä perhettään peräti pari kertaa vuodessa! Ei helpota työtilanne Irlannissa, ei. Masentavaa...

Pojista vanhempi on aloittanut kolmen kuukauden kesälomansa (katolilainen Irlanti on muokannut minunkin ilmaisujani ja lisään tähän, että voi Herra siunaa ja varjele). Kesätöitä? Oliko tuo joku huono vitsi?

Juniori puolestaan jatkaa koulussa vielä kuukauden (yes!). Ja jos tähän nyt vielä heittäisi uutisista sen parhaimman, niin Suomesta on tulossa vieraita tasan 10 päivän päästä. Siihen on vielä ikuisuus, joten nyt yritän selvitä sohvalla kökkien ja sekoamatta seuraavat extrapitkät päivät. Sitten pitäisi taas helpottaa.

Ja tässä niitä kukkapuskakuvia. Olin armollinen ja otin vain tälläisiä lähikuvia, ilman mitään risuja, vaaseja ja meidän keittiön vahakankaita. Olkaa hyvät!