lauantai 17. elokuuta 2013

Mietitään

Hoitejen loputtua leijuin viikkoja jossakin fääreissä. Olo oli helpottunut ja ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Vaan eipäs ollutkaan. Ensimmäinen kontrolli on nyt takana ja vasta sinne mennessä tajusin, että tämä ei ole ikinä ohi. Tulevaisuudessa tulen pelkäämään ja jännittämään, enemmän tai vähemmän, seuraavan kontrollin tuloksia. On ihan turhaa uskotella itselleen, että elämä palaa täysin normaaliksi. Ei se palaa. Fääreistä on pudottu takaisin maan pinnalle. Tulevaisuus pitää rakentaa nyt niin, että pieni pelonpoikanen kulkee jatkuvasti mukana.

Nyt odotan geenitesteihin pääsyä. Tuloksen tiedän on ilman testiäkin: minulla on syöpägeeni. Kun ne viralliset tulokset postilaatikosta tippuvat, pitää tehdä isoja päätöksiä. Alan jo nyt henkisesti valmistautumaan siihen, että edessä on vielä isoja leikkauksia. Haluan nimittäin tehdä kaikkeni, että Möykyn mahdollinen paluu ei tule onnistumaan. Jos sillä ei ole paikkaa mihin tehdä pesänsä, niin tuskin se silloin, mukavuudenhaluisena, viitsii minua enää häiritä. Eikös tässä päätelmässä ole järkeä?

Tämä viikkon on mennyt tälläisiä asioita päässä pyöritellessä. Toivottavasti ensi viikkolla tunnelmat ovat taas vähän valoisammat.







24 kommenttia:

  1. Sen kyllä uskon, että aina pelottaa ja jännittää, kun itseänikin aina vähän jännittää mammografiassa käyntikin jo. Mutta toisaalta mulla on niin monta ystävää, jotka ovat jännittäneet jo yli kymmenen vuotta ja kaikki on edelleen hyvin, miksikäs sulla ei voisi olla samoin! (((♥)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän ajatella positiivisesti, mutta välillä ihan rehellisesti sanottuna pelottaa. Näitä kontrolleja (eri lääkäreiden) on tiedossa kaksi ensi viikolla. Syöpälääkärin tapaamista jännitän aina. Eiköhän tämäkin ajan kanssa helpota. Toivotaan niin.

      Poista
  2. Hienoa kuulla mietteitäsi. Voimistut ihan silmissä. Luulen että tuo on paras mahdollinen asenne: periksi ei anneta, oli geenit mitkä tahansa. Minulla on suvussa raskaimmat mahdolliset diabetes-geenit, ja kaikki sukulaiset näkyvät sairastuvan siihen tiettyyn ikään yltäessään, yleensä kun painoa alkaa tulla. Olen päättänyt ainakin ettei ihan helpolla antauduta, samoin kuin siskoni joka yrittää päästä laihduttamalla koko taudista.

    Mistä noita geentitestejä saa? Kiinnostaisi itseänikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukuvika on jos suksi ei luista! Minkäs teet, kun geenit on mitä on. Geenitestiin pääsee lääkärin kautta. Jonotusaika Dubliniin on 9 kk ja täällä Corkissa 16 kk. Olen jonossa Dubliniin. Ihan helpolla ei testiä anneta, eli pitää olla "sairasta" perhettä ja sukua!!!

      Poista
  3. Varmaankin tuon kokemuksen jälkeen on pelko Möykyn uudistumisesta. Mutta ehkä sinulla kuitenkaan ei ole sitä geeniä,toivottavasti.Minulla on iso osa sukulaisista sairastunut syöpään,ja myös rintasyöpään,kuten siskoni,2 serkkuani...ja tein sen geenitestin,mutta sitten ei minulla ollutkaan sitä geeniä,eikä ollut siskollakaan,jolla oli myös rintasyöpä.Täytyy toivoa että myös sinulla geenitesti olisi negatiivinen.
    Ja sinulla on hyvä asenne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan miten käy. Äidilläni on tuo geeni, joten aika suuri todennnäköisyys on, että minullakin se on.

      Poista
  4. Piti vielä sanoa, että mun miehen sedällä on kuusi lasta ja niistä neljällä tytöllä on tai on ollut syöpä. Geenitesti näytti, että heillä EI ole sitä geeniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää lukea kyllä lisää näistä geeneistä. Eli tuon perusteella, oli geeni tai ei, niin voi sairastua. Tuntuu kyllä kummalliselta, jos neljä kuudesta sairastuu, eikä geeniä ole!

      Poista
  5. İhana uusi bannerikuva sinulla.
    Min ataa suskon, etta syöpa voi tulla ilman sita geenia ja painvastoin.
    Jospa olisi jokin keino, jolla voisit olla pelkaamatta. Mutta uskon, ettei se kokonaan ole mahdollista. Jospa ajan kanssa kuitenkin helpottaisi. Haleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan otin pari viikoa sitten. Olimme käymässä tuolla rannikolla.
      Pelon kanssa pitää vissiin vain oppia elämään. Ei se kyllä ihan helppoa ole. Välillä en ajattele asiaa ollenkaan ja sitten se taas suorastan hyppää silmille eikä jätä rauhaan.
      Onneksi asiasta voi keskustella ja jos oikein paha olo tulee voi käydä juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa. Eli en ole yksin.

      Poista
  6. Heippa pitkästä aikaa blogiystävä ♥ Sinulla onkin ollut raskaita aikoja sitten viime käyntini. Aivan varmasti tulee jännittämään joka kerta ja asian kanssa on opittava elämään ilman, että se häiritsee liikaa normaalia elämää. Tätini jännittää joka kerta ennen vuositarkastusta ja kaikkia kolotuksia mitä ikinä vain onkaan. Se on ihan normaalia tälläisen koettelemuksen jälkeen. Positiivinen asenne kuitenkin varmasti auttaa jaksamaan. Halit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Mizyena kommentistasi. Kiva, että ehdit täälläkin käydä. Oikeassa olet, tämän asian kanssa on vaan opittava elämään. Olen vielä alkumetreillä näiden kontrollejen kanssa, joten toivottavasti tulevaisuudessa helpottaa. Yritän olla positiivinen, mutta välillä tuntuu, että tumma pilvi on jämähtänyt pääni päälle.

      Poista
  7. En oikein osaa sanoa muuta kuin tuota samaa mitä toisetkin ovat kehoittaneet: positiivisuutta!
    Olet jo käynyt vaikean tien ja onnistunut siinä.
    Be blessed!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lissu! Teidän lukijoiden tuki on todella tärkeää.

      Poista
  8. Toivotaan etta ajan kanssa asian muuttuu sen verran arkiseksi, etta sen kanssa oppii elamaan. Ihan varmasti ne kontrollit tulevat aina jannittamaan. Voimia sinulle kilokaupalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon. Kai se on ihan normaalia, että kontrolloit jännittävät. Niitä on näin alussa aika monta ja usein, joten asia ei pääse unohtumaan.

      Poista
  9. Jännityksen kanssa oppii elämään vaikka kontrollit pelottavat. Rohkeutta, voimia ja tulevaisuudenuskoa sinulle! Olet jo saavuttanut yhden päämäärän eli hoidot ovat takana päin. Terveisin, Lukija A-a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Eiköhän tämä vähän helpota, kun saan ensi viikon lääkärissä käynnit käyntyä.

      Poista
  10. menneen talven lumia18. elokuuta 2013 klo 17.49

    Ymmärrän sinua kirjaimellisesti. Vähän samoja pohdintoja itsellänikin. Toisaalta fiilis, että mitä suotta murehtia, ei tässä mitään. Sitten taas se, että joo joo, entäs jos kuitenkin...

    Mutta ei se murehtimalla ratkea ja mukavampaa on, jos ei mieti asiaa koko aikaa - se vaan on helpommin sanottu kuin tehty.

    Ollaan ja kattellaan, mitäs muutakaan. Jatkan samaa toivottelua kuin muutkin. Kuukauden kuluttua olen jo viisaampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellaista tunteiden vuoristorataa. On päiviä jolloin kaikki on ok, ja sitten niitä jolloin Möykky istuu itsepäisesti koko päivän olkapäällä. Eiköhän se tässäkin asiassa ajan kanssa helpota. Niin ainakin toivon.

      Poista
  11. Pelkoa on varmasti vaikea hillitä, varsinkin kun yksi pelko jo kävi toteen kun rintasyöpä todettiin. Mutta toisaalta se pelko ei asiaa muuta mihinkään suuntaan ... pelko voi päinvastoin viedä ilon tältä, terveeltä, päivältä ... Helppohan se on sanoa, toivottavasti jaksat uskoa hyvään huomiseenkin; kunnialla olet ensimmäisestä etapista läpi päässyt! Ja JOS se syöpägeeni löytyy, niin onneksi siihenKIN on keinoja taistella takaisin ..
    Hengessä mukana ollaan täysillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tänään juttelemassa sairaanhoitajan kanssa ja hän sanoi, että saattaa hyvinkin mennä pari vuotta, ennen kuin syöpä jää taka-alalle. Pieni pelko tietysti pysyy, mutta se kuulemma muuttaa muotoaan. Onneksi elämä jatkuu ja tuo mukanaan muutakin ajateltavaa. Oikeassa olet jos geeni todetaan, niin sitten pitää miettiä miten sen kanssa eletään ja miten tastellaan.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!