torstai 16. toukokuuta 2013

Mine kysyy ja minä vastaan


Mine kysyy:

1. Pitääkö kaikkea suvaita?
Ei tarvitse. Minusta ihmiset jotka suvaitsevat ihan mitä vaan, eivätkä koskaan kyseenalaista mitään ovat , no jaa... jotenkin pää pilvissä. Juuri nyt olen vihainen ihmisille, jotka käyttävä törkeästi yhteiskuntaa hyväkseen, ja niille joiden mielestä on ihan oikein hakata joku sairaalakuntoon, ihan vain hakkaamisen ilosta.

2. Pahin pelkosi?
Että läheisilleni tai ystävilleni tapahtuisi jotain pahaa. Sekin on viime aikoina pyörinyt päässä, että jos meille tapahtuu jotain, niin kuka pitää huolen pojista. Nyt tuli niin ahdistava kysymys, että siirryn nopeasti seuraavaan...

3. Toivotko mahdottomia vai vain mahdollisia?
Olen  luullut toivovani viime vuosina hyvinkin mahdollisia ja kohtuullisia asioita, mutta tuntuu, että edes niitä ei saisi toivoa. En ole ollenkaan katkera ihminen, mutta välillä tuntuu että tasan ei käy onnen lahjat!

4. Millainen äiti olet tai millainen äiti luulisit olevasi?
Juuri nyt väsynyt ja ärtyinen. En ollenkaan sellainen äiti, joka haluaisin olla.  Yleensä ottaen olen kyllä tarpeeksi hyvä äiti.  Äitiys on niin moniselitteinen asia. Kun on lapsen äiti sisältyy siihen paljon vastuuta ja myös uhrauksia. Vanhempi on mielestäni nimenomaan vanhempi, eikä vain lapsen hauska kaveri.
Parhaita hetkiä ovat ne, kun tajuaa että on jollakin tasolla onnistunut tässä vaativassa tehtävässä. Viimeksi olin iloisesti yllättynyt, että pojista vanhempi tuli reippaasti tervehtimään ystävääni ja jäi juttelemaan hänen kanssaan. Välillä sitä luulee, että ei ole onnistunut opettamaan lapsilleen minkäänlaisia tapoja ja sitten huomaakin, että jotain on jäänyt päähän.
Niin ja toivon, että mitä tahansa heille elämässä tapahtuu, minulle voi siitä kertoa. No, saatan kyllä aluksi marmattaa, mutta sitten olen 100% tukijoukoissa mukana... Pojat saavat minut päivittäin raivon partaalle, mutta samalla ovat minulle aivan mahdottoman rakkaita. 

5. Mitä näet peilistä?
Turvonneen punanaamaisen peruukkipään, joka ei muistuta minua yhtään. Välillä ihan hätkähdän, että kuka ihme minua sieltä peilistä tuijottaa. Minulle ulkonäkö ei ole koskaan ollut maailman tärkein asia, joten tähän muodonmuutokseeni osaan suhtautua huumorinsekaisensäälivästi. Hiuksettomuudesta ei kuitenkaan kannata toisten minulle vääntää vitsiä, sillä niin pitkälle ei huumorintaju vielä riitä. Välillä lohdutan tuota peilin kuvaa ja sanon, että kyllä sinäkin vielä palaat kukoistukseesi. Ihan varmasti.


6. Keitä ovat elämäsi esikuvat?
Eikö ole hienoa, kun voi sanoa että omat vanhempani? Listaan lisään myös monta muuta ihmistä, josta suurin osa on ihan tavallisia matti ja maija meikäläisiä tai mary ja john murphyjä. He eivät välttämättä ole kuuluisia tai menestyneitä, mutta heissä kaikissa on sitä jotain... Ovat oivaltaneet mistä tässä elämässä on kysymys. Paras asia on se, että tapaan edelleen ihmisiä, joista tulee minulle esikuvia.

7. Tuliko sinusta isona se mitä toivoitkin?
No, ei tämä nyt mikään menestystarina kauniista ja rokeista ole ollut, MUTTA  kai minä kuitekin kaikesta tämän hetkisestä äksyilyistäni huolimatta olen ihan siedettävä ja jopa OK tapaus. Ainakin luulen, että sydän on kohdallaan, vaikka juuri nyt on pumpannukin sellaisella tahdilla, että lähtee kohta lentoon.

8. Meri, järvi vai lampi?
Sitä luulisi, että sanoisin järvi, mutta ei meri se olla pitää. Meressä on luonnetta. Se tekee niin kuin tahtoo ja pitää meidät varpaillaan.

9. Kotisi paras paikka?
Olohuoneen ruskeasta sohvasta on tullut minun turvapaikkani. Täältä johdan joukkojani, katson TVtä, lepään ja tutkailen etupihan tahtumaköyhyyttä.

10. Mitä löytyy yöpöydältäsi?
 No, ensinnäkin sitä pitäisi raivata. On rasvoja, lääkkeitä, nenäliinoja, kuumemittari, pari lehteä ja juuri nyt ei yhtään kirjaa. Aivot eivät pysty seuraamaan monimutkaisia juonia. Siksipä olenkin erittäin valistunnut mitä Euroopan kruunupäille kuuluu nykyisin. 

11. Mikä tekee päivästäsi juhlan?
Tratatataaa.....suihkussa käynti on nykyisin juhlaa. Se jälkeen pitää kylläkin levätä!
Ostan myös tuoreita ruusuja maljakkoon. Niistä tulee hyvä mieli. Ja juhlaa on se, että nukkumaan käy kotona eikä sairaalassa.





12 kommenttia:

  1. Ooh, täällä oikein huokuu elämän opettaman naisen syvällisyys. Minun on varmaan joskus pakko päästä Irlantiin ihan vain, jotta näkisin sinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit, kyllä pettyä!!!! Tällä viikolla olen ollut ärsyttävä ja nalkuttava nainen, joka vaan murisee. Sen voin taata, että maisemat ovat ja komiat. Ilmoita, kun tulet ja olen asemissa lentokentällä. Sitten vien sinut ja kameran kierrokselle. Ja lupaan olla ihmisiksi.

      Poista
  2. HIenosti olet vastannut ! Pidin etenkin kohdasta 4 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes yritä olla täydellinen, koska tiedän, että en siihen pysty. Eikö tarpeeksi hyvä ole ihan riittävän hyvä äiti? Juuri nyt en kyllä saisi kovin hyvää arvosanaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Timo! Sukunimi viittaa pohjanmaalle..

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Voisitko pistää 10 astettä lämpöä tulemaan. Teillä sitä taitaa olla riittävästi muutenkin.

      Poista
  5. Huomenta. Täytyi itsekin näitä miettiä; hyvät kysymykset ja vastaukset. Tuota äiti asiaa olen joutunut miettimään tosissani viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitinä oleminen on kyllä välillä niin kovin vaikeaa. Juuri nyt one ärsyttävä äiti.

      Poista
  6. Hyvia vastauksia.
    Itse sanoisin meren/jarven/lammen kohdalla etta JOKI tai koski. Olen aina rakastanut jokia, niissa on sita samaa meren voimaa pienoiskoossa. :)
    Tuo pahin pelko on varmaan joka aidilla sama, mutta etenkin ulkosuomalaisena aitina, kun perhetta ei lahella ole, niin etenkin silloin jos jotain sattuu, pelko lasten puolesta on hyvinkin todellinen. Itse koin taman viime syksyna-kun kuulee huonoja uutisia, lapset valahtavat mieleen heti.Sitten vasta se, milta itsesta ehka tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä olisi kyllä paljon helpompaa, kun olisi omia sukulaisia lähempänä. Jo pelkkä tieto, että apua saisi mihin aikaan vuorokaudesta tahansa helpottaisi kovasti.
      Ja sekin, että voisi joskus laitaa lapsen viikonlopuksi mummullaan, olisi kyllä yhtä juhlaa. No, tähän asti on selvitty, joten eiköhän se tästä. Nyt ovat jo isompia, mutta kun olivat pienempiä, olisi pieni tauko välillä tehnyt hyvää. Kaikille.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!