perjantai 30. marraskuuta 2012

Jouluvalot


Olen aina sanonout, että meille ei laiteta koskaan minkäänlaisia värillisiä jouluvaloja. Jätetään nämä vilkkuvat värivalot sirkuksille. Ilmeisesti pimeys on jollakin tavalla pehmentänyt aivojani, sillä  viime viikolla kaupassa päätyi ostoskärryhini PUNAISET kirsikkavalot. Kotiin päästyäni ripustin ne heti keittiö/ruokailuhuoneen  ikkunaan.  Mies ihmetteli isoon ääneen, että mitä sinä jo nyt pistät jouluvaloja ikkunoihin. Minä häntä valistamaan, että nämä eivät ole mitkään jouluvalot, vaan ihan vaan tälläiset tavalliset valot, joilla piristän itseäni  pimeniä iltoina. Jouluvaloiksi ne muuttuvat vasta joulukuun ensimmäisenä. Mies pyöritteli päätään,ja tänään tavalliset valot ja huomenna jouluvalot jäivät ikkunaan. Onhan ne ihan mauttomat ja siis punaiset, mutta so what!

Viikonloppuna aion laittaa myös kynttelikköjä ikkunalaudoille ja jouluvalot olohuoneen ikkunaan. Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa! Kynttilöitä poltan myös ahkerasti iltaisin, ja joulutähtikin on pöydällä. Joulukoristeet löytävät paikkansa tulevalla viikolla. Vähitellen. Koristelen talon, vaikka emme täällä jouluna olekkaan. Pitäähän sitä kissallakin joulu olla! 

Täällä on ihan yleistä, että koristeita laitetaan esille aikaisin. Perinteisesti 8. joulukuuta on ollut  se päivä, jolloin jouluvalmisteltu aloitettiin, ja silloin myös lähdettiin maaseudulta kaupunkeihin tekemäään jouluostoksia.  Se on myös katollinen juhlapäivä " the Feast of the Immaculate Conception".  Suomennetuna  se kuuluu "autuaan neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlapyhä".  On siinä juhlapäivällä nimi. 

Anyway,  huomenna pelataan taas jalkapalloa. Shortseissa. Juniorin koulun myyjäiset on sunnuntaina. Ovat vuosi vuodelta menneet kyllä alaspäin. Onnkesi kirjoja on ollut ihan kiitettävästi myynnissä.  Tyhjensin kirjahyllyäni ja vein ison kasan jo koululle. Pelkäänpä pahoin, että palaan takaisin ihan yhtä ison kasan kanssa ja täytän heti hyllystä aukot.  Se siitä hyllyn raivaamisesta.

Enää en pyristele joulua vastaan. Antaa tulla vaan!


Ps. Toivottavasti te Suomessa asuvat, ette ole hautautuneet täysin lumen alle.



torstai 29. marraskuuta 2012

Ei ymmärrä

Meillä on edelleen poikkeuksellisen viileää. Siis ulkona ja sisällä. Miten tähän taas tottuu, miettii täällä eräs. Aamulla vein auton huoltoon. Kävelin sitten autokorjaamolta taksiasemalle.Astuin sisälle pieneen, tunkkaiseen kopperoon ja tilasin taksin. Tähän asti kaikki meni ihan hyvin. 

Mies sanoi jotain, mutta en ymmärtänyt mitä. Sitten hän puhui radiopuhelimeen, enkä taaskaan saanut puheesta mitään selvää. Minä istuin odottamaan taksiani, ja taas mies jatkoi puhumista. Viimein tajusin, että minullehan hän puhuu. Ilmeisesti taksi odotti minua pihalla.

Taksikuski tervehti ja sanoi jotain. En vaan saanut selvää, että mitä. Mutisin jotain vastaukseski. Kuski sanoi taas jotain täysin käsittämätöntä, ja minä mutsisin jotain ympäri pyörerää. Välillä se taksiaseman mies huusi jotain radiopuhelimeen ja kuski vastasi. Ilmeisesti he ymmärsivät toisiaan.

Saavuimme työpaikalle, ja yllätyksekseni ymmärsin paljonko olen velkaa. Kuski kiitti ja huusi perääni "good luck, girl".  Tämä kaikki tapahtui siis ihan tutussa ympäristössä, mutta  Corksisa. Kaikkien näiden vuosienkin jälkeen näin voi tapahtua. Tätä murretta on vieläkin välillä mahdotonta ymmärtää.

Täällä englantia puhutaan laulaen ja hirvellä vauhdilla. Lauseen viimeiset sanat kiekaistaan yläilmoihin. Naisia kutsutaan tytöiksi ja miehiä pojiksi.  Like tai so heitetään lauseen kuin lauseen loppuun. Sitten on vielä näitä paikallisia sanontoja, jotka avautuvat vastata pitkän ajan jälkeen.

Eräs työkaverini aloittaa aina keskustelun "c’mere to me” (come here to me). Hän ei suinkaan halua minun menevän lähen luokseen, vaan näin pyydetään corkkilaisittain minulta huomiota ja sitä, että kuuntelen mitä asaa hänellä on.

Sekin on pitänyt oppia, että "I will, yeah" tarkoittaakin I won't. Kun keskustelussa viitataan johonkin tiettyyn henkilöön, ei toisteta hänen nimeään vaan sanotaan "your man".


Täältä lisää paikallisia erikoisuuksia:
http://www.corkcity.ie/newcomersguide/EN1Setting_scene.htm#scene_understanding

Näille ei voi olla nauramatta: 








sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Viluinen viikonloppu

Loppuviikkoa kohden lämpötila laski laskemistaan. Autonikkunat jäässä aamuisin, ja sisällä villasukat ovat nyt ehdoton must. Eilen lähdimme koko perheen voimin kannustamaan Junioria. Puin pesueeni lämpimästi. Myös itsepäisen irlantilaisen mieheni. Kyllä, hänelläkin oli kaulahuivi kaulassa, pipo päässä ja käsineet käsissä. Jokainen irlantilaisen kanssa asuva tietää, että tästä pitäisi saada kyllä joku mitalli tai vähintään kunniakirja.

Jalkapallokentän laidalla tuli, hyvistä varusteista huolimatta, kylmä. Ja kun täällä tulee kylmä, niin se menee luihin ja ytimiin asti.Yritin hyppiä ja kannustaa ja huutaa. Ei auttanut, peli hävittiin ja katkerasti. Tuomaripeliä, sanon minä. Pesäpallopelissä tuollainen tuomari olisi kannettu jokeen.  Kotona tankkasin kuumaa teetä ja lämmittelin takan edessä. Ei auttanut. Viimein kapusin yläkertaan ja vedin täkin korville. Se siitä lauantai-illasta... otin 2.5 tunnin iltaunet. Taisivat tulla tarpeeseen.

Tänä aamuna lähdin reippaasti lenkille. Kaikki univajeet oli hoidettu, nyt taas jaksan. Kymmenen minuuttia kävelyä, ja sitten taivas aukeni. Niin kuin se täällä vain voi aueta. Suorinta tietä kotiin. Pistin pipon kuivumaan patterin päälle ja vedin villasukat jalkaan. Ollaan sitten sisällä!


torstai 22. marraskuuta 2012

Arka aihe

Jos kirjoittaisin tätä blogia englanniksi ja lukijakuntani olisi etupäässä irlantilaisia, saattaisin jättää tämän postauksen julkaisematta. Tai ainakin miettisin moneen kertaan kannattaako. Vuosi sitten olisi luultavasti  päättänyt, että ei kannata. Kommenttiloola täyttyisi vihaisista ja tiukkasanaisista kommenteista. Keskustelusta olisi turha edes haaveilla. Tänään on tilanne toinen. Savita Halappanavaran  kuolema puhuttaa irlantilaisia. Irlannin tiukasta abortin kieltävästä laista puhutaan myös maailmalla. Teen postauksen (kylläkin suomeksi ja suomalaisille), koska minulta on sitä pyydetty. Teen sen myös siksi, että asia vaivaa ja suorastaan suututtaa minua. Että näin voi käydä vuonna 2012.

Irlannissa puhutaan vihdoihin asiasta, joka vuosikymmenten ajan on lakaistu maton alle. Politikot pelkäsivät menettävänsä äänestäjät. Kasvonsa aralle aiheelle antava, sai taatusti vihamiehiä. Sivistynyttä ja rakentavaa keskustelua yrittävä, huomasi lyövänsä päätään seinään. Tässä asiassa kirkkoa on kuunneltu ja oppi on vastaantotettu, sitä yhtään kyseenalaistamatta. Abortista ei Irlannissa mielellään puhuta. Ja kun siitä ei puhuta, niin sitä ei tapahdu. Vai?

Intialaisen Savitan tapaus nosti asian esille. Kunnioitettava teko Savitan aviomieheltä. Nyt on pakko puhua. Kiemurteleminen, asian vähättely tai sen ohittaminen ei enää onnistu. Surullinen tapaus nousi onneksi julksuuteen. Ollaanko täällä vihdoinkin herätty?

Irlannissa abortti on laiton. Laillinen se on vain silloin, kun raskaus uhkaa äidin henkeä. En ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, milloin tilanne olisi irlantilaisessa sairaalassa niin vakava, että äidin henki menisi syntymättömän lapsen edelle? Ei ilmeisesti koskaan. Päiväkausia kovista kivuista kärsivä nainen, ei ole matkustuskunnossa, joten ei auta muuta kuin kärsiä.. Savita kärsi ja kuoli. Hänen miehensä menetti syntymättömän lapsensa ja vaimonsa, koska tämä epäonnekseen sai keskenmenon, ja siitä johtuvan verenmyrkytysen, katolisessa Irlannissa.

Irlantissa asuu ja elää uskomattoman paljon ihmisä, jotka eivät edelleenkään hyväksy aborttia. Se on murha piste. Asiasta on turha edes keskustella. Jos Savitan kuolemaa tekevä sikiö olisi abortoitui, olisi se ollut murha. Ihan yhtä paha murha kuin se, että urallaan hyvin etenevä, taloudellisesti hyvin toimeentuleva pariskunta päättää, että vauva ei juuri nyt sovi elämään eikä aikatauluihin. Kahden vuoden päästä kyllä, mutta ei juuri nyt. Minusta kyseessä on kaksi täysin eri tapausta. Eihän näistä tapauksista voi puhua edes samana päivänä. Tiukasti aborttia vastustavien mielestä voi.

Vaikka abortti on täällä laiton, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että niitä ei tehtäisi. On arvioitu, että 4500 naista matkustaa täältä vuosittain Englantiin. Todellista lukua on vaikea tietää. Moni jättää klinikalla asuinmaansa kertomatta, osa taas matkustaa muualle.

Irlantilainen nainen ei suinkaan ole mikään hiljainen hissukka, tahdoton tai alistuva. Yllättävän moni on kuitenkin tässä asiassa täysin ehdoton. Uskallanko sanoa, että suorastaan aivopesty. Asiasta ei voi keskustella. Näiden ihmisten mielipiteet ovat jyrkkiä ja ehdottomia. He ovat oikeassa ja muut väärässä. Mikä minä olisin sanomaan 15-vuotialle raiskatulle tytölle, että jos päädyt keskeyttämään raskauden olet murhaaja? Tai odottavalle äidille, joka tietää vaikeavammaisen vauvansa elävän vain tunnin, jos sitäkään.

Minä peräänkuulutan valinnan vapautta kaikille Irlannissa asuville naisille. Siis myös heille, jotka eivät keskeytystä hyväksy. Savita pyysi, että raskaus keskeytetään. Hänen mielipidettään ei kunnioitettu, koska laki sen kieltää. Hän ei saanut päättää, vaan hänen puolestaan päätettiin. Niille, joiden mielestä Savitan tapauksessa toimittiin täysin oikein, haluaisin esittää kysymyksen. Entäs jos sama tapahtuisi omalle tyttärellesi, vaimolle, siskolle, ystävälle, serkulle tai työkaverille?

Uskon ja toivon, että vihdoinkin täällä lakia, edes vähän, uudistetaan. Se toinen vaihtoehto on, että ikävä asia lakaistaan takaisin maton alle piiloon. Syytetään sairaalaa hoitovirheestä, ja unohdetaan koko asia. Toivottavasti näin ei pääse käymään!

Palaan vielä aiheeseen.




tiistai 20. marraskuuta 2012

Saako olla pekonia ja kaalia?


Näillä saarilla eivät miehet ennen vanhan - ainakaan sanonnan mukaan - tuoneet kotiin, (tai tienanneet) leipää, vaan pekonia. Sanonta kuuluukin: bring home the bacon. Irlantilaisten olisi kovin vaikea elää ilman perunoita, ja ihan yhtä vaikeaa elo olisi  ilman pekonia. Oikein peri-irlantilainen ruoka onkin bacon and cabbage, eli pekonia ja kaalia. Kaikilla irlantilaisilla kotikokeilla on varmasti oma tapansa tehdä tätä ruokaa ja luulen, että omassa versiossani olisi heistä paljonkin korjattavaa.  Meillä syötiin tätä yksinkertaista, mutta ai niin maukasta herkkua, lisukkeilla höystettynä sunnuntaina. Tässä teille ohje, jos haluatte syödä irlantilaisittain:




1. Ostin kaupasta valmiiksi hunajalla ja sinapilla marinoidun pekonin palan. Pekonia keitin kiehuvasa vedessä 45 min, jonka jälkeen laitoin sen vielä vielä uuniin kypsymään 175C / 45 min. Käärin palan folioon, jonka poistin viimeiseksi 10 min.

2. Pekonin kiehuessa kattilassa, pilkoin porkkanat ja kaalin.

3. Pekoní uuniin ja porkkanat kiehumaan.

4. Älä kaada pekonin keittovettä pois. Lisäsin siihen yhden kasvisliemikuution ja vähän suolaa, ja laitoin kaalit kiehumaan. Kaalia ei kannata kiehuttaa liian kauaa, muuten siitä tulee sellaista vetistä muusia.

5. Jauhoiset Rooster perunat sopivat hyvin pekonin kanssa. Keitin ne kuorineen.

6. Sitten laitoin lisukkeeksi (ja tämä ei kuulu ollenkaan perinteiseen reseptiin) uunissa paistettuja palsternakkoja. Menin sieltä mistä aita on matalin, eli ostin ne pakastettuina. Ei mitenkään ylivoimaisen vaikeaa tehdä ihan alusta asti itse. Kuori ja pilko palsternakat ja anna kiehua hetken aikaa vedessä. Ei siis kypsäksi asti. Sitten pullasudilla öljyä päälle ja suolaa. Sitten vaan kuumaan uunin paistumaan.

7. Valkokastike tuli myös pussista.



Lautaset tyhenivät, ja vähään aikaan kenelläkään ei ollut näkä....kunnes Juniori kysyi,  että onko miellä mitään syötävää?????
Siis, miten joillakin voi olla aina nälkä?



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pubiin

"Kylällä" avattiin pari viikkoa sitten vihdoinkin pubi, joka jouduttiin sulkemaan kesällä tulvan aiheuttamien tuhojen takia.  Tämä pubi tai paremminkin baari / ravintola oli sisustukseltaan moderni, ei siis ollenkkaan tyypillinen irlantilainen pubi.  Lähdimme tyttöjen kanssa katsomaan, miltä sieltä näytti täydellisen remontin jälkeen. No, nyt oli sisustus vaihtunut perinteisempään suuntaan, mutta en tykännyt. Asiakaskunta oli myös vanhentunut reilusti. Johtuikohan se sisutuksesta? Ei ainakaan tarvinnut tuntea olevansa missään nuorisopaikassa.

 "Kylän" keskustassa on viisi pubia, ja jokaisessa oma tunnelmansa. Näiden kymmenen täällä asumani vuoden aikana, pubit ovat muuttuneet ja samoin asiakkaat. Muutettuani tänne oli yksi kylän pubeista sellainen tyypillinen vanhojen miesten-pubi, kunnes siellä tehtiin täysi remontti. Vanhat kanta-asiakkaat huomasivat pian, että he eivät enää kuuluneetkaan kalustukseen. Nuoremmat ja trendikkäämmät valtasivat pubin, ja vakiasiakkaat saivat etsiä itselleen uuden kantapaikan. Se kuulkaa voi olla aika kova paikka, kun on vuosikymmenet tavannut kavereitaan samassa pubissa ja vielä samalla jakkaralla, ja sitten savustetaan ulos.

Koska käymme harvakseltaan tämän kylän pubeissa, tai ylipäätään missään pubissa, päätimme lähteä katsastamaan tätä trendikästä pubia. Paikka oli aikalailla meistä nuorempien suosiossa. Katselimme menoa vähän aikaa. Tuli jotenkin tätimäinen olo, joten lähdimme pian pois. Ja koska ketään meistä ei vielä nukkuttanut  (ei edes minua) jatkoimme vaellustamme ja kävelimme vielä yhteen pubiin, joka aikoinaan avattuaan oli todella suosittu. Nyt siellä ei ole enää ollenkaan kauheaa tungosta. Aika nuoria olivat asiakkaat. Taisi kylläkin johtua siitä, että kello oli jo yli yksi...

Illan aikana jaksoi ihmetyttää etenkin nuorten tyttöjen, välillä hyvinkin paljastava, pukeutuminen. Roiskeläppä peitti juuri ja juuri pikkuhousut... Se, miten tytöt pystyivät korkkareillaan kävelemään koko illan, on minulle mysteeri. Ilmeisesti harjoitus tekee mestarin. Naiset olivat muutekin viimeisen päälle laittautuneita, kun taas miehet, olivat vaihtaneet päälleen puhtaan paidan ja kammanneet tukkansa. Joskus kietämättä pariskunnat näyttävät olevat täysin eriparia. Toinen on kuin Oscar-juhliin menossa, ja toinen taas lähipubiin tuopille.

Mukava oli taas tyttöjen kanssa turista,ja minä krooninen iltauninen kotiuduin vasta vähän ennen kahta.
Ja vanhakin jo nuortuu...


Ehdoton suosikkin on irlantilainen juoma nimeltään West Coast Cooler.
 


torstai 15. marraskuuta 2012

Perunaa, please

Irlannissa elämä on aika hankalaa henkilölle, joka ei syö perunoita. Edellisen postauksen kommenteissa, Irlannissa lomaillut Miia, ihmetteli irlantilaisen intohimoista suhdetta perunoihin. Ravintolassa hän tilasi lasagnen, ja tarjoilija halusi tietää, että minkälaisia perunoita laitetaan mukaan. Sama toistui pizzan kanssa. Minua hymyilytti Miian kommentti. Näin täällä. Jonkin tyyppistä perunaa tungetaan vähän joka annokseen. Lasagne ja ranskalaiset on tästä erittäin hyvä esimerkki.

Syy perunan suosioon löytyy Irlannin, välillä kovin nälkäisestä ja kurjasta, historiasta. Englantilaiset ja varakkaat irlantilaiset (protestantit) omistivat täällä aikoinaan maat ja mannut. Ne oli otettu  väkipakolla katolilaisilta. Samalla heiltä meni oikeus omistaa mitään. Katolilaista tuli mäkitupalaisia ja torppareita (kai näitä termejä voi käyttää), ilman minkäänlaisia oikeuksia. Vuokrat olivat kohtuuttomia, ja jos vuokranmaksu teki tiukkaa, sai häädön. 

Pienillä vuokratiluksillaan he yrittivät jotenkin pitää hengissä suuria perheitään. Perunankasvatus onnistui ja onnistuu edelleen hyvin Irlannissa. Köyhät katolialiset kasvattivat siis perunaa, ja elivät lähestulkoon potuilla. Sitten tuli perunarutto ja suuri nähänhätä 1845-1852. Seitsemän nälänhätävuoden aikana väkiluku putosi 8 miljoonasta 5 miljoonaan. Miljoona ihmistä kuoli joko nälkään tai tauteihin. 2 miljoonaa, eli ne jotka suinkin pystyivät, muuttivat maasta siirtolaisiksi Englantiin, Australiaan, Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Kun kansa (katolilaiset) kärsi nälänhädästä, vietiin täältä samanaikaisesti ruokaa Englantiin. Englantilaisia ei, yllätys, yllätys, nälkään kuolevat irlantilaiset (protestanteilla tietysti oli mitä syödä) voineet vähempää kiinnostaa.

Irlantilaisten perunansyönnistä vitsejä laukova englantilainen ei luultavasti tajua, kuinka ikävästä asiasta vitsailee. Muut voivat  vitsailla, mutta ehkä naapurisaarelaisten kannattaisi edelleenkin jättää perunat mainitsematta. Nälänhätää ei Irlannissa ole unohdettu, ja esim. koulujen historian tunneilla sitä käsitellään perinpohjaisesti.  

Nyt toivottavasti ymmärrätte miksi irlantilaisilla on eritysen läheinen suhde perunoihin. Kauan sitten kansa eli perunalla, ja edelleenkin se on tärkeä osa irlantilaista ruokakulttuuria. Haluatteko muuten lasagnen muusilla, keitetyillä tai uunissa paistetuilla perunoilla vai käykö ranskalaiset?
Ps. Kopioin tähän vielä listan lähiravintolan perunavaihtoehdoista. On ruokailijalla ainakin vara mistä valita!

French fries €1.95
Boiled Potatoes€1.75
Roast potatoes €1.95
Hazelback potatoes€2.50
Spicy wedges€2.50
Baked potato€1.95butter or garlic butter
Rissolee€1.95 deep-fried potato
Garlic potatoes €2.50

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Annanko periksi?

Eilinen kierros paikallisessa ostoskeskuksessa sai minutkin melkein uskomaan, että joulu on ihan pian. Aivopesua, jos ei muuta. Ihan totta, tuli sellainen tunne, että lahjat pitäisi olla jo lähestulkoon hankittu ja ruokapuoltakin pitäisi suunnitella. Ruokakaupassa näkyi myynnissä jos jonkinmoisia jouluherkkuja.

Kassan kanssa asiasta keskustelin, ja hän sanoi, että oli viikonloppuna kuullut jo ensimmäiset joululaulut yhdessä vaatekaupassa kaupungilla. Eli, siihen kauppaan en aikakaan jalallani astu. Ruokapuolen saan tänä vuonna unohtaa, sillä kinkkua ja kalkkunaa(kin) me syömme pitkästä aikaa  Suomessa. Ei, en ostanut pakastekalkkunaa, enkä hedelmäkakkua, enkä edes uutta tekokuusta. 

Toisaalta voisin antaa periksi ja hankkia kaikki lahjat jo nyt. Sitten olisi sekin homma hoidettu, eikä minun tarvitsisi ravata joulukuussa muuta kuin ruokakaupassa. Ei jonoja, tuuppivia ihmisiä eikä sadatta kertaa taustalla soivia samoja joululauluja. Ei joululauluissa mitään vikaa ole, mutta minulle ne ovat nimensä mukaan JOULUlauluja. 

Asiaa tarkemmin ajateltuani tulin siihen tulokseen, että lähden viikonloppuna kaupungille. Teen etukäteen listan kenelle ostan ja mitä. Hoidan suurimman osan lahjoista alta pois, ja joulukuussa saan sitten keksittyä siihen jouluun josta itse pidän. Kalenterissakin alkaa olla jo aika monta merkintää joulukuulle, joten tekemistä kyllä riittää ilman joululahjaostoksiakin. Minua on muuten aina huvittanut ihmisten voivottelut, kuinka joulu tuli taas yllättäin. Samaan aikaan se on joka vuosi, ja kaupat meitä hyvissä ajoin kyllä muistuttavat, jos on päässyt unohtumaan. Tavoite on, että tunkkaiset ja täpötäydet kaupat, sekä austalla soivat petteripunakuonot ja kulkuset, jätän tänä vuonna suosiolla muille! 

Petteristä puheen ollen lukekaapa tämä artikkeli.

Tilauksessa nämä maisemat "tomusokerikuorrutuksella!







sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ommeltu on

Tänä viikonloppuna en ole saanut muuta näkyvää aikaan kuin sen, että lyhensin viidet housut. Ompelukoneen kaivoin esille komerosta ja vähän aikaa mietiskelin, että mitenkäs se lanka oikeaoppisesti puolataan. Kai se ompelukoneen käyttö on verrattavissa pyörällä ajoon: kun sen kerran oppii...

Viimeisiä housuja lyhentäessäni alkoi jo koko homma maistumaan puulta. Taisi tulla kaikille selväksi, että ihan heti ei äiti housua lyhentele.  Mies lupasi laittaa ruoat, että saan keskittyä "ajamiseen". Taka-ajatus oli tietysi se, että hän halusi omat housunsa valmiiksi työviikkoa varten.

Juniori oli tänään minun suosikkini, sillä hänen verkkareitaan ei ole vielä kertaakaan tarvinnut lyhentää.

Kertokaapas tekin mitä näkyvää olette saaneet aikaan tänä viikonloppuna?

Kuvat aamuiselta kävelylenkiltä. Viimeisiä lehtiä viedään.







lauantai 10. marraskuuta 2012

Nähtävyyksiä ja jalkapalloa

Jätimme museot suosiolla väliin. Leonardo da Vinchin Viimeinen ehtoollinen jääköön seuraavaan kertaan. Liput kuulemma olisi pitänyt varata jo viikkoja aikaisemmin. Pariisissa kävin vuosia sitten katsomassa Mona Lisan. Pitkän kävelymatkan jäkeen seinällä oli pieni taulu, ja ympärillä hirveästi ihmisiä. Mona Lisa taisi mielessään naurella yli-innokkaille ihalijoilleen. Olisin halunnut katsoa Mona-Lisan salaperäistä hymyä ihan rauhassa. Ei onnistunut.


Milanon päänähtävyys on ehdottomasti Duomo, tuomiokirkko. Kerrassaan upea rakennus, jota kävin ihailemassa ulkoa, sisältä sekä katolta. Juniorin kanssa kävelimme (hän reippaasti ja minä vähemmän) kapeat portaat (ja niitähän riitti) ylös kirkon katolle. Kun sain hengitykseni tasaantumaan, pääsin nauttimaan näkymästä yli Milanon. 

Piazza di  Duomon läheisyydessä sijatsevat  kaupungin kalleimmat liikkeet ja ravintolat, sekä ärsyttävimmät kaupustelijat. Turisteja riittää, mutta ei tungokseen asti.

San Siron kentälle mahtuu yli 80 000 katsojaa, mutta nykyisin se kuulemma täyttyy enää  harvoin.  Jalkapallohulluilla italialaisilla ei ole varaa käydä otteluissa, ja siksi lippuja on nykyisin helppo saada. Kuten poikien ottamista kuvista näette, viime lauantainen AC Milan v Chievo ottelu pelattiin aika väljissä tunnelmissa, siis katsojien kannalta.

Katsastimme tietysti  myös kummankin milanolaisen joukkueen fanikaupat ja kauhistelimme tuotteiden hintoja. Pelipaita tulisi halvemmaksi, jos sen ostaisi täältä Irlannista!  Miksi ihmeessä pääsylippujen hintoja ei lasketa? Luulisi fanikaupoissakin kaupan käyvän vilkkaampana, jos hinnat olisivat kohtuulliset. Jossain määttä ja pahasti. Tavallisella jalkapallofanilla ei ole varaa käydä otteluissa, kun taas jalkapalloilijat ja "managerit" kierivät miljoonissaan. Tällä menolla saavat kohta pelata autioilla jalkapallokentillä!







Milanossa sokaistuu helposti siltä tosiasialta, että Italiassa ei juuri nyt mene kovin hyvin. Kun keskustan putiikit jäävät taakse, sitä siirtyy hyvin pian toiseen todellisuuteen. Milanolla on monta puolta, ja se köyhempi ei todellakaan hivele aisteja. Vähäisiä euroja ei käytetä vaatteisiin, autoihin eikä käsilaukkuihin. Eikä enää edes jalkapallo-otteluiden pääsylippuihin.





Keskustan ravintoloissa syöminen maksaa maltaita. Kohtuuhintaista paikkaa on aika vaikea löytää, ellei sitten halua syödä McDonaldsissa. Emme halunneet. Meille kävi onni, sillä hotelimme lähellä oli hyvä italialainen ravintola. Uskomattoman herkullista ruokaa, ja vielä sopivan hintaista. Kävimme siellä peräti kolme kertaa illaisella ja söimme aina yhtä hyvin, kuten vyötäröltä näkyy!!!  




Jos joku muu minua raivostuttavien kaupuistelijoiden lisäksi Milanossa häiritsi, niin oli se grafitti. Sitä oli joka paikassa rumentamassa kaupungia. Ihme, että Doumo oli jätetty rauhaan!




Milano on ihan mukava matkakohde pitkäksi viikonlopuksi. Metrolla kuljimme näppärästi paikasta toiseen, ja käveltyä tuli myös päivittäin useita kilometrejä. Vaateostoksiakin teimme. Hyviä ja normaalihintaisiakin liikkeitä onneksi löytyi. Pitäisiköhän repäistä, ja esitellä täällä kerrankin uusi päivänasu?



Italialle sanomme arrivederci, vaikka olen ihan varma, että sinne suuntamme vielä uudestaan. Nyt alamme odottamaan joulua ja Suomen toivottavasti lumisia maisemia. Lähikauppaan oli muuten ilmestynyt viime viikonlopun aikana jouluvalot. Aivan liian aikaisin, huokaa täällä eräs.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Milanossa, Muodin Mekassa

Eipä tarvinnut Tämän Turistin kävellä montakaan metriä Milanon kaduilla, kun tuli selväksi, että olin saapunut  Muodin Mekkaan. Milanolaisilla on taito pukeutua uskomattoman tyylikkäästi, ilman minkäänlaisia ylivetoja. Kaikki silmälaseista kampaukseen ja laukkuihin on just (eikä melkeen) kantajilleen sopivia. Tämä Turisti tajusi myös, että omassa matkapuvustossa olisi  ollut kovasti parantamisen varaa. Ainakin olisi pitänyt ottaa mukaan ne uudet talvisaappaat ja pari viikkoa sitten ostamani käsilaukku (no, merkkillä ei voi kyllä rehvastella). Seuraavalla kerralla varustaudun paremmin, ihan varmasti. Vaikka, en minä milanolaisten kanssa kipailemaan aio ryhtyä! Siinä jää toiseksi.

Kyllähän niitä merkkiluomuksia olisi saanut sieltäkin. Vieri vieressä Armania, Versacea ja Pradaa. Galleria Vittorio Emanuele II oli täynä kauniita ja rohkeita, jotka Visan vinguttelun välillä istahtivat kahvilaan, keräämään voimia.  Espresson voimalla he jaksoivat paremmin kiertää ja kantaa kassejaan...niitä tyylikkäitä paperisia!

Luin jostain, että milanolaiset itse ostavat merkkivaatteensa outleteistä, eikä keskustan kalleista putiikeista. Mekin pistäydyimme yhtä outlettiä katsastamassa. No, kai sitä säästöstä voi puhua, jos 1000.00 euron jakku irtoaakin 600.00! En minä niitä vaatteita siellä katsonut. Jäin ihailemaan tyylinsä tuntevia asiakkaita, jotka näyttivät tietävän tarkasti mitä halusivat. Vihje : Milanon  tyylikkäimmät  ihmiset löytää outleteistä!

Mitä sitten oli näillä tyylitaitureilla päällään marraskuussa? Meillä ei ollut kylmä, mutta paikallisten mielestä oli jo täysi talvi.  No, tietysti hyvin istuva, mutta täyteläinen toppatakki. Väriltään musta, tummansininen, ruskea tai beige. Ei siis mitään kirkkaita värejä tai kuvioita; ne takit säästetään laskettelukeskuksiin. Sitten jalassa millilleen oikeankokoiset, hoikkia sääriä mukailevat housut sekä tietysti saapikkaat. Jalkineet muuten näyttivät ihan mukavilta, ei siis mitään 20 cm korkoja. Asun tietysti kruunaa sopiva laukku (myös miehillä), hyvin leikatut ja kamatut hiukset,  sekä aurinkolasit (ei haittaa vaikka sataa tai ollaan sisätiloissa). Kokonaisuus viimeistellään sopivalla parfyymillä / aftershavella. Kannattaa myös harkita pienen koiran hankkimista, jos haluaa näyttää aidolta milanolaiselta.

Matkan ehdottamasti hauskin toteamus kuultiin taas kerran Junoirin suusta. Juniori nimittäin viettää kaiken vapaa-aikansa verkkareissa. Farkkujen päälle laittaminen on hänestä jotain aivan kauheaa kidutusta. Yleensä isä pitää huolen, että tietyissä tilanteissa verkkarit vaihtuvat farkkuihin. Minä en enää jaksa tapella! Farkut, ne ainoat, pakattiin nytkin mukaan. Ensimmäisen päivän Juniori tallusteli Milanon katuja kuitenkin tyytyväisenä verkkareissaan. KUNNES huomisi jotain! Istuimme metrossa, kun Juniori totesi hyvin vakavana, että kun päästään hotelliin, niin hän vaihtaa farkkuihin. Siis, mitä?

Poika oli tehnyt sellaisen havainnoin, että vain kahdella vastaantulevalla ihmisellä oli ollut verkkarit jalassa. Toinen oli koditon laitapuolenkulkija ja toinen epämääräisen näköinen maleksija. Yhdelläkään lapsella hän ei ollut nähnyt verkkerita.  Juniori ei kuulemma halunnut erottua joukosta. " I don't want to be the odd one out!" Verkkarit vaihtuivat kerrakin vapaaehtoisesti farkkuihin.

Turha luulla, että sama linja jatkuu myös kotona. Saavuttuamme kotiin hän juoksi heti yläkertaan, heitti farkut huoneensa pimeimpään nurkkaan ja veti verkkarit jalkaan. ...Mutta, että Juniorikin huomasi!

################

Milano ei ole pelkästään muotia, vaan on siellä paljon muutakin...siitä enemmän seuraavassa postauksessa.









maanantai 5. marraskuuta 2012

Mielettömän Muodikkaassa Milanossa

Pasta ja pizza vaihtuivat tänään pekoniin ja pottuhin. Juniorin puolestaan vaihtoi farkut vanhoihin verkkareihin (tästä on luvassa ihan oma postaus). San Siron stadionin virkaa ajaa Corkissa Turner's Crossin jalkapallokenttä. Loma on auttamattomasti ohi ja huomenna työt ja koulut kutsuvat.

Pistän silmät vielä hetkeksi kiinni ja palaan katselemaan kadulla kulkevia mielettömän muodikkaita milanolaisia. Suussa maistuu maailman paras pasta, ja ympärillä kuuluu loputonta puheensorinaa italiaksi. Matkalta muistoksi jää kuvia ja kasa vaatteita. Ei nyt sentään Valentinoa eikä Versacea... Ja muutama uusi vannekin on jämähtänyt vyötärölle. Kiitos vaan!

Nyt kuitenkin on parasta avata silmät ja käydä pyykkikasan kimppuun. Jääkaappi on jo täytetty ja laukut purettu. Milanoon matkaan täällä blogissa vielä uudestaan, kunhan askareiltani kerkeän. Tässä kuitekin muutama kuva näin alkupalaksi. Per favore!



Upea Duomo




AC Milan  5 v Chievo 1

Vittorio Emanuelle II

Nam!



San Siron jalkapallokenttä

Upeita rakennuksia ja parvekkeita


Visaa voi vinguttaa!



Raitiovaunuissa oli sitä jotain


Miksi talojen seinät pitää sotkea?