keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Happy Halloween!



Tämä noita-akka pakkaa pirut ja haamut kohta autoon ja lähtee Halloween-juhliin!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Vapaalla

Yleinen vapaapäivä tuli hyvään saumaan. Sain monta tylsää hommaa hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Vaikka lisätyötunteja tuli vain kahdeksan, niin kyllä siihenkin on pitänyt totutella. Sen olen oppinut, että  parina päivänä viikossa kannattaa tehdä ruokaa myös seuraavaksi päiväksi. Kummasti helpottaa, kun on ruoka valmiina, eikä tarvitse taas alkaa kokkaamaan.

Eilen minulla oli ilo tutustua kahteen pieneen vauvaan. Toinen oli suomalais-uusiseelantilainen tyttö, ja se toinen 100% irlantilainen poika. Kummallakin ikää noin kaksi viikkoa. Ai, että olivat söpöjä, ja sain molempia halia vähän aikaa. Se ihana vauvantuoksu! Tuliko vauvakuume? No, ei. Olivat kyllä aivan ihania, mutta ihan mielelläni heidät luovutin äideilleen takaisin. Olen kaksi omaa pientä vauvaani hoivannut, ja kyllä se minulle ihan riittää. Ei minusta taitaisi enää olla öitä valvomaan. Mies varmasti lähtisi karkuun, jos alkaisin vauvoista puhumaan!

Milanon sääennustetta katselin ja tulin siihen tulokseen, että kai sinne on lämpimällä takilla lähdettävä. Laukkuja olen pakannut, sillä aika alkaa käydä vähiin. Töitä vielä kaksi päivää, ja huomenna joudun vielä katsomaan James Bondia Juniorin kavereiden kanssa. Aion istua erikseen ja pidän muutekin matalaa profiilia. En siis mene istumaan poikien keskelle! Mielummin jättäisin menemättä, mutta yksi pojista on 11 v ja kovin pienikokoinen, joten häntä tuskin päästettäisiin sisälle. Olisihan se kurjaa, jos käännytettäisiin ovelta takaisin.

Keskiviikkona on vielä vuorossa  Halloween-pippalot. Ajattelin leipoa viemisiksi omenapiirakan. Ei siis sellaista tyypillistä irlantilaista piirakkaa, vaan suomalaisen. Serkkuni antoi minulle suussasulavan, vähän erillaisen, reseptin. Naputtelen sen myöhemmin tännekkin, nyt vaan ei aika riitä.

Ulkona on jo aivan pimeä...en jaksa ymmärtää, miksi kelloja pitää siirtää mihinkään suuntaan. No, siirretty on, koska joku jossain on niin päättänyt. Kai tähän pimeyteenkin taas tottuu. Tai sitten ei.





sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Jos voileipää tekee mieli...

Irlannissa ei voi olla törmäämättä O'Brian's Sandwich Bar-ketjun kahviloihin. Entenkin lounasaikaan kannattaa varutua hetken jonottamaan, sillä leivät tehdään siinä odottaessa. Kettojakin on saatavana, samoin kakkuja ja keksejä. Juniori rakastaa O'Brianin leipiä. Tilaamme aina puoliksi Tripledeckerin, ja kuten huomaatte, lautasen reunalle on laitettu myös perunalastuja.



Täällä, kuten myös naapurisaarella, lounas kuitataan usein leivällä. Päivän pääateria syödään vasta ilalla kotona. Usein näkee tarjottimella myös perunalastupussin. Naapurisaarella minäkin opin pahoille tavoille, kun mussutin kolmioleipien kanssa sipsejä. Suomalaiset työkaverini minulle täällä nauroivat, että olet kuin aito britti!

Nykyisin perunalastut saavat jäädä ostamatta. Kyllä ne edelleen  maistuisivat, mutta yritän tuota painoani vähän vartioida. Töihin vien omat eväät, joten perunalastukiusauksia ei pääse syntymään.

Sellainen pieni kielivihje, että chips tarkoittaa ranskanperunoita ja crisps perunalastuja eli sipsejä.




Junioria minun kuvanottoni hävetti niin, että häipyi hetkeksi paikalta, kun kaivoin kamerani laukusta!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Perjantai!

Keskellä viikkoa meinasin jo luopua toivosta; perjantai ei tule koskaan. Tulihan se hitaasti, mutta varmasti. Tämä viikonloppu jatkuu vielä ylimääräisellä vapaapäivällä. Koululaiset puolestaan pitävät ensi viikon syyslomaa. Isä on painanut viime viikkoina todella pitkiä päiviä. Tänä viikonloppuna tehdään jotain testejä. Väsyneeltä kuulosti puhelimessa, mutta ensi viikolla helpottaa. Lomat jäivät häneltä kesällä väliin ja koko syksyn hän on  paiskittu pitkiä päiviä. Ei hän valita, sillä kaikki tiedämme mikä se toinen vaihtoehto olisi. Nyt on kuitenkin aika ottaa vahinko taikaisin, ja lähteä pienelle lomalle.

Löytyi maa jossa pelataan, hengitetään ja rakastetaan jalkapalloa. Siellä myös syödään hyvin ja nähtävää riittää. Yksi kriteeri oli myös se, että Corkista pitää päästä lentämään suoraan perille. Lähdemme siis Italiaan, tarkemmin sanottuna Milanoon, mutta vasta kun Halloween on saatu pois päiväjärjestyksestä.

Halloween koristeet kannoin ullakolta eilen alas. Noita-akka ulko-oveen. Kurpitsakoristeen keittiön ikkunaan. Luurarangot roikkumaan. Kaupungilta etsimme huomenna vielä ikkunatarroja. Kurpitsakin pitäisi kaivertaa, mutta ei ihan vielä.

Corkissa soi tänä viikonloppuna jazz. Jokavuotinen Guiness Cork Jazz Festival on todella suosittu tapahtuma ja kaupunki suorastaan kuhisee kansaa. Lippuja en ole ostanut mihinkään lukuisista konserteista, en nimittäin ole mikään festari-fani. Auton radio riittää minulle! Mukaan tunnelmaan pääsee kyllä muutenkin, sillä jazzia soitetaan tänä viikonloppuna joka paikassa.

Ilma viileni täällä yhtäkkiä. Piti ihan laittaa pipo päähän ja käsineet käteen, kun etupihaa iltapäivällä haravoin. Kävin myös ostamassa autontakakontillisen koksia ja turvebrikettejä. Vahingosta viisastuuneena, en enää osta 40 kgn koksisäkkejä, sillä niitä ei tahdo jaksaa kukaan nostaa pois autosta. Nyt mukaan lähti kaksi 20kg säkkiä. Niitä oli myymässä ja nostelemassa sellainen nuori, aika hintelä poika. Kuinkahan kauan pojan selkä kestää? Epäilempä, että hänelle ei kukaan näyttänyt, miten säkit nostetaan selkää säästäen. Olisikohan pitänyt näyttää?

Äidillekkin soitin Suomeen ja kuulin lumisateesta. Siis lokakuussa lunta 10 cm? Toivottavasti sulaa pian pois.
Onko siellä jo kaikilla talvirenkaat autoissa?

Nyt nautitaan pitkästä viikonlopusta, sitten pari päivää töitä ja vihdoin pastaa syömään. Juniori muuten jo kysyi, että saako syödä pizzaa joka päivä Italiassa. Minä sanoin, että niin paljon kuin napa vetää!

Mukavaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle!













torstai 25. lokakuuta 2012

Aurinkoinen haaste Amsterdamista





Sain Riitan blogista aurinkoisen tervehdyksen ja tunnustuksen! Kiitokset sinne Amsterdamiin. Seuraavan kerran Amsterdamin kautta Suomeen lentäessäni, yritän järjestää asiat niin, että pääsen Riittaa tapaamaan, ihan livenä. Koneesta olen kyllä huiskuttanut, mutta en tiedä huomasiko Riitta. Taisi pyöränselässä viilettää pitkin kanaalien rantoja! Ei siinä ehdi/tohdi liikoja taivaalle katsella.

Kaikki aurinkoon liittyvät asiat otetaan Vihreällä Saarella aina oikein extrailolla vastaan.

Jotta voi ottaa vastaan tunnustuksen, pitää vastata seitsemään kysymykseen. Täältä pesee
:

Lempinumero: 8, siinä on sitä jotain... Toisaalta koulussa sain kokeista  usein 8+, joka sitten tarkoitti kasia todistuksessa. Jos taas olisi tullut 8 ½, olisin ehkä saanut 9. Pitäisiköhän sittenkin valita joku toinen numero? Olkoon.

Alkoholiton suosikkijuoma: No, tietysti tee. Ensin teepussi mukiin yhden makeutusaine”napin” kanssa, sitten vettä päälle ja loraus maitoa sekaan. 

Lempieläin: Kissa. Minulla oli lapsena kissa nimeltään Nöpö, joka eli 16 vuotiaaksi asti. Nyt meillä on Mags, jonka kanssa ymmärrämme toisiamme todella hyvin. Me tytöt vastaan pojat!

Facebook vai Twitter: Facebook. En ole Twitterin saloihin tutustunut. Eikös ne julkkikset Twitterillä ilmoittele ”tärkeistä” asioistaan? En ole julkkis, joten tämä juntti viestittelee elämää suureemmista asioistaan FBssä.

Intohimoni: No, mitä tähän nyt vastaisi. Mitä milloinkin...ai, kirjat voisi olla se oikea vastaus. Ja jos rahat ja elämäntilanne sallisivat, niin kaukomatkailu.

Suosikkiviikonpäivä: Perjantai vai lauantai...lauantai vai perjantai? Sanotaan perjantai-ilta. Kiireinen viikko takana, ja viikonloppu edessä. Kaukosäädin kädessä, viinilasi toisessa, takassa tuli, kissa jaloissa...


Suosikkikukka: Ruusu, vaaleanpunainen sellainen, ihana tuoksu. Tulee mieleen rippijuhlat, ylioppilasjuhlat ja häät.

Heitän aurinkoisen haasteen kolmelle aurinkoa tarvitsevalle. Sorry, tämä haaste ei mene Italiaan, Intiaan, Israeliin, Algeriaan, Tunisiaan eikä Turkkiin....vaan...

Suomeen:   Eijalle Lehmihakaan
Norjaan:     Mariannalle, joka kirjoittaa Vuonon kimallus-blogia.
                 Kalamuijalle, jonka blogi on nimeltään Kalamuija ja Lappilifestyle.




tiistai 23. lokakuuta 2012

Yksityistunteja

Irlantilaisten yläkoululaisten keskuudessa on hyvin yleistä, että normaalin koulupäivän jälkeen otetaan yksityistunteja. Täällä on  myös yksityisiä kouluja, joissa pidetään pienissä ryhmissä lisätunteja. Kertauskurssit ovat myös suosittuja lomien aikana. Ykstyistunteja kutsutaan täällä grinds, ja niitä mainostetaan ilmoitustauluilla ja lehdissä.

Kalliiksi tulee, mutta vanhemmat ovat valmiita maksamaan, jos vain suinkin pystyvät. Täällä nimittäin joutuu uusimaan kaikki aineet, jos yo-kokeet eivät menneet nappiin. Ei siis niin, että käynpäs korottamassa saksan ja kemian. Tuleva opiskelupaikkakin on yleensä kiinni, vain ja ainoastaan, yo-kokeiden tuloksesta. Pääsykokeet eivät ole täällä kovin yleisiä. Lääketiede tekee tässä tapauksessa poikkeuksen, ja jotkut taideaineet.

Siksipä yksityistunteja otetaan niissä aineissa, jotka tuottavat eniten vaikeuksia tai ovat tulevia opiskeluja varten tärkeitä. Eikö sitten normaalit koulu tunnit riitä? Toisille riittävät, mutta ei kaikille. Syitä on monia: vaikea aine, surkea opetus, suuri ja rauhaton luokka, motivaation puute jne. Meillä ranskan yksityistunnit aloitettiin jo monta vuotta sitten. Ensimmäinen opettaja oli kyllä opettajana ihan hyvä, mutta jatkuvasti poissa tunneilta (sairaslomia, koulutusta, luokkaretkiä jne. ) Sijaisia oli silloin tällöin, mutta yleensä oppilaat olivat keskenään luokassa tekemättä mitään. Ei siinä ranskaa opittu. Valitin asiasta moneen kertaan, mutta eipä tuottanut tulosta. Päädyimme siis maksamaan itse opetuksesta kotona. Sama opettaja auttoi poikaa myös englannissa. Meiltä hän siirtyi naapuriin kaksosia opettamaan, ja kävi vielä yhden luokkakaverinkin luona.

Yksityistunnit ovat opettajille tuottoisa business, eikä näistä palkkioista makseta veroa. Käteistä pöytään jne. Mitä paremmat tulokset, sitä suositumpi opettaja. Edellinen opettaja kävi viikottain kuuden eri oppilaan kotona. Päivisin hän opetti alakoulussa. Pojat eivät yhtään valittaneen, vaikka Una heille välillä lakia lukikin. Saivat kaikki hyvät tulokset kokeissa, ja tunneista oli suuri apu muutenkin.

Ranskan opettaja vaihtui nyt syksyllä ja ajattelin, että enää ei tarvitse maksaa tunneista. Eikä mitä, poika itse pyysi, että voisinko etsiä hänelle opettajan kotiin. Täällä kertaa opettaja on kyllä paikalla, mutta luokassa on 30 oppilasta. Aivan liian suuri ryhmä kielen opetukseen. Tahti on kova, eikä aikaa jää kysymyksille tai ääntämisen korjaamiseen. Nyt meillä on käynyt opettaja jo kaksi kertaa, ja poika on tyytyväinen. Tunnista maksamme hänelle 35.00, joka on ihan normaali hinta. Ehtivät paljon ja toivon, että koulussakin poika pysyy nyt paremmin muiden mukana. Veikkaan, tai siis tiedän, että moni muukin ottaa yksityistunteja.

Sitten on aineita, joihin luulisi tarvitsevan apua, mutta yllätyksekseni koulun opetus riittää hyvin. Tästä hyvänä esimerkkinä on kirjanpito, joka on vaikea aine. Opettaja on todella vaativa ja tiukka, mutta saa oppilaat oppimaan. Tunneilla on myös rautainen kuri, eikä kotitehtäviä tohdi jättää tekemättä. Joka vuosi tulee hyvät  tulokset, enkä ole koskaan kuullut kenenkään ottaneen yksityistunteja.

Kallistahan tämä kaikki on vanhemmille, ja mielestäni jotekin väärin. Senkin olen vasta nyt tajunnut, että toiset koulut ylpeilevät hyvillä tuloksilla, jotka eivät välttämättä  ole ollenkaan koulun ansiota, vaan vanhempien maksamien yksityistuntien. Joskus on vaan mentävä virran mukana, ja avattava kukkaron nyörit, liikoja ajattelematta. Näin täällä!






sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kiveä suutelemaan

Tuntuuko, että jäät joskus sanattomaksi? Sanat juuttuvat kurkkuun, eivätkä suostu tulemaan sieltä ulos. Kadehditko ihmisiä, jotka pystyvät puhumaan kuulijansa pyörryiksiin ja vielä hienoin sanankääntein ja imarrellen? Olet hankalassa tilanteessa, josta pääset ulos vain asettelemalla sanasi oikein. Onnistuuko?  Joskus small talkikaan ei suju, ei sitten millään. Entäs jos pitäisi pitää onnittelupuhe ihmiselle, jota et voi sietää? Tai sitten pitää kertoa jotain negatiivistä, mutta niin, että kuulija ei välttämättä heti tajua, että mitä oikeastaan sanoit. Oikein sanakääntein ikävä asia kääntyykin vähemmän ikäväksi. Tai sitten olet myyntimies/nainen. Tuote on täysin surkea, mutta se on saatava kaupaksi. Pitää kuulostaa vakuuttavalta ja saada kaupat tehtyä, mutta niin, että ei jää valkoisista valheistaan kiinni.

Ei hätää, tämä asia korjautuu hetkessä. Irlannissa on nimittäin yksi kuuluisa kivi, jota suutelemalla alkaa juttu luistamaan ja puhetaito paranee hetkessä. Ei enää noloja tilanteita, jolloin ei keksi mitään sanomista. Tämän kiven nimi on Blarneyn kivi, ja sitä voi käydä suutelemassa Blarneyn linnassa (tai paremminkin linnanraunioissa), Blarneyn kylässä, Corkin läänissä.

Meitä suomalaisiahan aina syytetään siitä, että olemme niin hiljaisia, ujoja ja huonoja puhumaan. Menemme suoraan asiaan, olemme typerän rehellisiä ja uskomattoman surkeita valehtelijoita. Miten olisi pitäisiköhän alkaa järjestämään charter-lentoja Corkin kentälle, ja tuoda suomalaiset tänne kiveä suutelemaan? Tehdään suomalaisista kaunopuheisuuden ja palturin puhumisen mestareita!

http://www.mtv3.fi/matkailu/ulkomaat/artikkeli.shtml/1456494/irlanti-tarjoaa-matkailijalle-legendoja-nain-saat-kaunopuheisuuden-lahjan





Juniorin jalkapalloharjoituksia pidetään usein lähellä Blarneyn kylää. Kiveä olen käynyt joskus katsomassa, mutta en ole vielä suudellut. Blarney on etenkin amerikkalaisten turistein suosima, ja tänäänkin sillä oli monta bussilastillista vieraita lännestä!

perjantai 19. lokakuuta 2012

J.R is back


Tuli työpaikan kantiinissa möläytettyä, että olen alkanut seuraamaan Dallasta. Nuoremmilta työkavereilta ei tullut minkäänlaisia reagtiota, mutta muutama vanhempi varttuneempi innostui. Vieläkö J.R ja Bobby tappelevat, onko Pam kuvioissa mukana, minkälaiset olkatoppaukset Sue Ellenillä nykyisin on? Entäs Cliff Barnes?

Tee jäähtyi kupissa, kun piti käydä läpi vanhojen tuttujen kuulumiset läpi.  Ja tuttujahan ne Dallasin väki meille on. Vuosikausia heidän elämäänsä seurattiin ja siunailtiin, nenä kiinni ruudussa. Ei muka ohjelma kiinnostanut, mutta ei sitä väliinkään voinut jättää!

En tiennyt olisikon pitänyt itkeä vai nauraa, kun näin J.Rn pitkästä aikaa ruudussa. Vanhainkodissa, masennuksesta kärsivä J.R laahusti rollaattorilla, kuin vanha papparainen. Siis J.R! Ei hätää, J.R on taas entisellään, ja rollaattorikin on heitetty nurkaan. Ikä näkyy kasvoilla, mutta se itseensätyytyväinen virnistys on ihan sama.

Samaa juonittelua kuin sillon ennen. Mikään ei ole muuttunut! Paitsi, että Sue Ellenillä ei ole enää olkatoppauksia, Cliff Barnesilla on rahaa kuin roskaa ja Bobbyllä on uusi vaimo. J.Rn poika on yhtä kiero kuin isänsä, ellei jopa kierompi. Bobbyn Christofer puolestaan silmänruokaa kaikille naispuolisille katsojille, kuten isänäsä aikanaan. Yllättääkö ketään, että kummallakin pojalla on sekavia naiskuvioita? Kaunista Pamelaa ei ole näkynyt, mutta elän toivossa, että hänkin yhtä hehkeänä kuin aina, ajaa avoautollaan Southforkin pihaan. Kuka muistaa pienen ja pippurisen Lucyn? Hänkin vilahti parissa osassa.

Dallas on siis herätetty henkiin. Me katsojat ihmettelemme J.Rn ryppyisiä käsiä ja Bobbyn harmaata päätä. Vilkaisu peiliin paljastaa itse kullekkin ajan kuluneen. Dallas, 80-luku, olkatoppaukset, permanentit, ja minäkin olin nuori ja nätti (ha haa)!

Kun tuttu tunnusmusiikki täytää olohuoneen, siirryn välittömästi ajassa taaksepäin. Enää en löhöä nykyisen kotini sohvalla, vaan istun lapsuuden kotini olohuoneessa, tutussa nojatuolissa. Isä istuu ikkunan vieressä, kissa sylissään ja lähtee nukkumaan...Dallas ei häntä kiinnostanut. Äiti neuloo sukkaa keinutuolissa ja on katsovinaan. Minä ihailen upeita autoja, vaatteita, uima-allasta ja Bobbya. Välillä annan periksi ja menen kesken ohjelman nukkumaan. Armottoman iltauninen, kun olen aina ollut. Kaikki katsoivat Dallasta ja kaikki tuntevat J.Rn.
 
Jäin taas koukkuun. Ihan tyhmä sarjahan se on, mutta olkoon! Tunti viikossa J.Rn ja Bobbyn seuraassa saa minut hyvälle tuulelle. Suositten lämpimästi...for old times' sake!











tiistai 16. lokakuuta 2012

Irlantilaiset häät osa 4

Pappi on aamenen sanonut, nimettömässä kimaltelevat timantit, orkesteri on roudannut soittimet autoon  ja viimeinen vieras on siirtynyt yöpuille. Vuosien suunnittelun ja haaveilun jälkeen häät ovat onnellisesti ohi. Edessä häämatka jonnekkin kauas, jos vain rahkeet kestävät. Harvinaista ei ole sekään, että häämatka tehdään Irlannissa. Upeita hotelleja riittää täälläkin. 


Tässä vaiheessa me toivotamme hääparille onnellista ja kestävää liittoa!

" For better or for worse, for richer, for poorer, in sickness and in health, to love and to cherish; from this day forward until death do us part."


Minun kannattaisi myös etsiä aiheeseen sopiva kuva ja lopettaa tämä juttusarja onnellisissa merkeissä. Jatkan kuitekin, sillä kaikilla saduilla ei aina ole onnellista loppua. Irlannissa, kuten muuallakin, myös erotaan.

Me tietysti toivomme, että häämatkalta palaava pariskunnan ei tarvitse näitä asioita koskaan miettiä. Toivomme myös, että hääpäivä oli kaiken suunnittelun ja taloudellisten uhrausten arvoinen. Tärkeintähän kuitenkin on, että rakkautta riittää tuleville vuosille ja vuosikymmenille.


Tiedätte varmasti, että katolinen kirkko ei hyväksy siviilivihkimistä eikä eroa. Kirkon silmissä pari on siis naimisissa, kunnes kuolema heidät erottaa. Erikoistapauksissa kirkko voi avioliiton mitätöidä, mutta se on erittäin harvinaista. Laillisen eron pari voi saada, mutta aikaa siihen kylläkin menee helposti muutama vuosi. 

Ei tarvitse mennä kuin pari vuosikymmentä taaksepäin, jolloin avioerot olivat täällä erittäin harvinaisia. Niistä harvoista "tapauksista" ei puhuttu kuin kuiskaamalla. 

Avioerot eivät ole edelleenkään yhtä yleisiä kuin Suomessa. Olen yrittänyt keksiä siihen syytä, mutta arvailuksi jää. Seuraavia seikkoja tuli mieleen:

- Täällä seurustellaan pitkään ennen kuin ollaan valmiita sitoutumaan. 
- Uskon, että tietyissä perheissä avioero on edelleen tabu. 
- On aika yleistä, että nainen jää kotiin lasten synnyttyä, ja on näin taloudellisesti rippuvainen miehestään.  
- Irlannissa kulissit pysyvät pystyssä paljon pitempään kuin Suomessa. Olipa asiat kuinka huonosti tahansa, ulospäin sitä ei näytetä
- Avioeron saaminen on pitkä, ja toisinaan erittäin monimutkainen prosessi ja saattaa maksaa todella paljon.


Näin 21-vuotta naimississa olleena uskallan sanoa, että ei avioliittoa punnita sormuksen timantin koolla, häiden hienoudella, eikä tuhansien eurojen arvoisella hääpuvulla. Arki tulee vastaan enemmin tai myöhemmin, ja testiin liitto joutuu vasta sitten kun elämä heittää eteen vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. 

Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, eikä toisen ärsyttäviä luonteenpiirteitä voi muuttaa. Niinä vaikeina hetkinä on ihan sama, kuinka suuri timantti sormessa kimaltelee. Haluaisinkin sanoa häitään suunnitteleville, että muistakaa häiden todellinen tarkoitus. Vähempikin hössötys riittää, eikä kysymyksessä ole mikään kilpailu. Pidän kuitenkin suuni visusti kiinni häitä rakastavien irlantilaisten keskuudessa. Olisin varsinainen ilonpilaaja, jos tuollaisia ajatuksia päästäisin suustani.  

http://www.irishcentral.com/news/Divorce-rates-soar-in-Ireland-as-population-continues-to-expand-145121415.html


Tämä oli viimeinen postaus irlantilaisista häistä.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Lounaalla

Kokki tarvitsi kiireisen viikon jälkeen vapaapäivän. Päätimme lähteä koko perheen voimin pubiin sunnuntailounalle.  Ei petytty tälläkään kertaa. Annokset ovat reiluja, ja nälkä lähti. Pubiruoka on sellaista konstailematonta ruokaa.  Kannattaa käydä kokeilemassa täällä tai naapurisaarella.

Tänään ei tarvinnut keittössä vanheta.

Lounas tarjotaan 12.30 - 14.30

Hyvää ruokaa ja isot annokset

 



En jaksanut syödä lautasta tyhjäksi, vaikka tilasin 1/2 annoksen.



Pojista vanhempi tilasi ison annoksen ja söi lautasen tyhjäksi. Edes isä ei pystynyt samaan.




lauantai 13. lokakuuta 2012

Murhia ja katoamisia

Yksi ehdoton kirjailijasuosikkini on Leena Lehtolainen. Maria Kallio päätyi yöpöydälleni hauskan keskustelun jälkeen. Olimme Suomi-koulun äitien kanssa syömässä Lontoossa. Yksi äideistä kertoi, että hänen hyvän ystävänsä kirja on juuri julkaistu. Kyselimme kirjan nimeä ja se oli " Ensimmäinen murhani". Joku  tokaisi siihen, että jo sinulla on ystävät. Tuore kirjailija, silloin vielä  minulle täysin tuntematon,  oli Leena Lehtolainen.

Kirjailija lähetti aina uuden kirjansa ystävälleen, ja minä puolestani sain ne
lainaksi. Valitettavasti ketju katkesi muutettuani Irlantiin. Kesälomalla kotikyläni kirjastossa marssin heti dekkarihyllylle, ja katson löytyisikö yhtään lukematonta Lehtolaista. Jos ei löydy, niin sitten kirjakauppaan.

Viime kesänä huomasin, että Maria Kallio on siirtynyt taustalle, ja "kehiin" on astunut henkivartija Hilja Ilveskero. Iloiseksi yllätyksekseni, pari viikoa sitten Helsingissä käydessäni, tarjouskirjahyllyltä ostoskoriini suorastaan hyppäsi Oikeuden jalopeura. 


Kirja vie lukijansa etsimään Hiljan kadonnutta rakastettua. Hämäriä tonttikauppoja venäläisten kanssa ja takinkääntötemppuja... Kuka suojelee ja ketä? Välillä Hilja vaihtaa sukupuolta ja muuttuu massasta erottumattomaksi Reiskaksi. Minne ja miksi katosi Hiljan rakas?

Joululomalla metsästän käsiini Paholaisen pennut. Varmasti!



Posted by Picasa

tiistai 9. lokakuuta 2012

Ehtaa arkea

Aikatauluja on viime viikkoina käännetty ja väännetty. Nyt tiedetään missä pitää olla ja milloin. Tai ainakin luullaan tietävämme. Sade välillä sotkee suunnitelmat, mutta se ei ole mitään uutta tässä saaressa. Oman mausteensa soppaan antaa myös se, että teen nykyisin pidempiä työpäiviä. Pää on vähän pyörällään, mutta eiköhän tämä tästä.

Syksyä kävin etsimässä viime viikolla. Poika potki palloa ja äiti kävi kävelyllä. Kyllä Irlannissakin on ruskaa, vaikka yleisilme on vihreä läpi vuoden. Juuri nyt villiviini on upeimmillaan. Kaukaa katsottuna näyttää siltä, että koko talon seinä on ilmiliekeissä.

Mitä teidän syksyn kuuluu?







lauantai 6. lokakuuta 2012

Rannalla

Näissä jokaviikkoisissa jalkapallo-otteluissa on se hyvä puoli, että Corkin lääni tulee pakostakin tutuksi.
Tänään matkasimme vanhemman poikani kanssa Yoghaliin, joka sijaitsee itä-Corkissa. 

Upea, aurinkoinen päivä mukavassa seurassa. Kävimme nimittäin myös ystäväni luona lounaalla, ennen pelin alkua.

Veimme pojan kentälle ja lähdimme rannalle kävelylle.







Ystäväni vei minut myös katsomaan erästä "vaatimatonta mökkiä".



Sisälle emme menneet, mutta upealta näytti!


Valittavasti peli ei tänään kulkenut. Karvas tappio 5 - 0. 

Kansalaisen velvollisuudet ja muumimukit

Olen edelleen Suomen kansalainen. Irlannin kansalaisuutta voisin anoa, mutta enpä vaan ole halunnut/viitsinyt/tarvinnut. Se vähän harmittaa, tärkeimmissä vaaleissa en täällä voi äänestää.

Äänestämässä en ole Dublinin suurlähetystössä käynyt kuin kerrran. Silloin asuin vielä Englanissa, mutta satuimme olemaan Dublinissa käymässä. Suomen EU jäsenyydestä silloin (muistaakseni) äänestettiin ja tunsin, että nyt minun ääntäni tarvitaan. Käväisin siis suurlähetystössä ja suoritin samalla kansalaisvelvollisuuteni. No, nyt jälkiviisaana olen tajunnut, että olisi pitänyt äänestää toisin...
Lontoossa kävin useammankin kerran uurnilla. Mieleen on jäänyt erityisesti kerta, jolloin äänestin eduskuntavaaleissa ehdokasta X. Ehdokas pääsi läpi ja sai jopa ministerinsalkun, jossain vaiheessa uraansa. Minun ääneni hän kylläkin menetti eräällä kotimaanlennolla. Kaannoin sylissäni nukkuvaa lasta, laukkuja, takkeja... Kansanedustaja X käveli salkkunsa kanssa vieressäni, kun takki ja kassini putosivat maahan.  Herra ei  tehnyt elettäkään auttaakseen.  Onneksi eräs liikemies sitten auttoi minua, ja pääsin koneeseen. Se siitä äänestä...

Toisen kansalaisvelvollisuuteni tajusin vasta viime kesänä. Suomen kansalaisen pitää nimittäin kerätä muumimukeja. Minulla niitä oli kaapissa pari lahjaksi saatua, mutta itse en ole mukeja koskaan ostanut.
Toissa kesänä olin jo pistämässä yhtä ostoskärryyn, kun poijista vanhempi (ja rahasta tarkempi), pysäytti minut. Siis, miksi maksaa yhdestä muumimukista noin paljon, kun samalla rahalla saa muita mukeja monta. Näin poikani, joka pienenä rakasti Muumeja. Eipä siinä sitten auttanut kuin jättää muumimuki ostamatta. Raha-ei-kasva-puussa-luennot olivat meneet perille, ainakin toiselle.

Juniori puolestaan olisi vastaavassa tilanteessa sanonut, että ostetaan heti kerralla koko sarja!  Eikä hän edes ollut mikään Muumien ylin ystävä. Raha on perheen nuorimman mielestä käyttämistä varten. Kun veljeksistä vanhempi vertailee hintoja, himooa nuorempi sitä kalleinta. Saan olla jatkuvasti muistuttamassa, että emme ole miljonäärejä.

Viime kesänä olin jälleen samassa kaupassa, ja Muumi-muki hyllyn edessä kävi kamppailua kansalaisvelvollisuuteni kanssa. Pojista vanhempaa ei ollut pitämässä minulle talousluentoa, joten
Pikku-Myy päätyi ostoskoriin.
Viikonloppuna ostoskoriin päätyi puolestaan Haisuli ja Nipsu. Olin siis yksin matkassa. Pojan neuvot tulivat taas elävästi mieleeni,  ja omaatuntoani rauhottelin jättämällä yhden kirjan ostamatta. Poika olisi ihan varmasti sanonut, että voit tuon lainata kirjastostakin ihan ilmaiseksi.
Opettako tässä nyt äiti poikaa vai poika äitiä?





maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksyisessä Helsingissä

Käväisin viikonloppuna Helsingissä. Äiti saatiin turvallisesti kotimaan kamaralle, ja pakaste on jälleen kerran täytetty ruisleivällä ja piirakoilla. Ehdin myös käydä ystäväni kanssa syömässä ja serkun kanssa vähän shoppaillemassa.

Helsingissä ja täällä Corksissa sää oli lähes tulkoon samanlainen. Luulin lähtiessä, että siellä olisi jo paljon kylmempi, mutta onneksi olin väärässä. Varmuuden vuoksi pakkasin pipon ja käsineet laukkuun, mutta onneksi niitä ei tarvittu.

Mukava oli käväistä pääkaupungissa, vaikka ehdin olla siellä vain kaksi yötä. Sanoinkin eilen, että heräsin Helsingissä, söin aamiaisen Amsterdamissa (kentällä kylläkin) ja lounasta kokkasin jo kotona Corkissa.

Piristävä viikonloppu aikaisista aamulennoista huolimatta. Kotimaan kamaralle palaankin taas pian, sillä joulua vietämme pitkästä aikaa Suomessa. Tilauksessa on paljon lunta ja pikkupakkasta.

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista

Upeita puita
 

Nämä ne vaan jaksavat takoa, satoi tai paistoi!

Vakio treffipaikka!