keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hiljaiseloa

Hiljaiseloa blogissa, mutta muuten yhtä vilskettä. Palataan asiaan ensi viikolla!



Tiedossa ohjelmatäyteinen viikonloppu minulla ja muilla.

Mukavaa viikonloppua teillekkin!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Mihin kouluun?

Nyt on se aika vuodesta, jolloin yläkouluun vuoden, parin sisällä siirtyvien lasten vanhemmat kiertävät koulujen informaatiotilaisuuksia. Suosituimpien koulujen paikoista käydään kovaa kilpailua. Koulut puolestaan kilpailevat sillä, kuinka paljoin hakijoita ilmaantuu. Mitä enemmän, sen parempi.

Sain aikoinani Naapurisaarella yliannoksen näistä koulukeskusteluista. Kilpailu koulupaikoista sai suorastaan surkuhupaisia piirteitä. Kun sama hössötys alkoi täällä vanhemman pojan luokalla, pyörittelin päätäni ja mietin: taasko tämä sama show? Kävin kolmessa eri koulussa kuuntelemassa "myyntipuheet". Järkyttävintä oli kuunnella paikalle pyydettyjen hyvien oppilaiden ylistyspuheet koulustaan. Minun oli vaikeaa pysyä totisena.

Vanhemman pojan koulupaikka järestyi ilman suurempaa draamaa. Protestanttisesta alakoulusta nimittäin  pääsee automaattisesti vastaavaan yläkouluun. Ihan eri juttu olisi ollut, jos hän olisi hakenut katolisiin kouluihin. Edes "oikea" uskonto ei aina takaa paikkaa suosittuimpiin kouluihin. Koulupaikkaan saattavat vaikuttaa onko perheenjäseniä ollut aikaisemmin samassa koulussa, asuinpaikka, alakoulu, harrastukset sukupuoli ja tietysti se, ovatko vanhemmat valmiita maksamaan mahdolliset lukukausimaksut.

Minä kävin viime viikolla jo tutuksi tulleen koulun infoillassa. Ei mitään uutta eikä ihmeellistä, tai oikeastaan paljonkin uutta: ensi syksynä valmistuu upouusi koulu. 12 vuotta on rakentamisen aloittamista odotettu, ja nyt omin silmin näin nostokurjen ja pari maansiirtokonetta. Hyvästi vuotavat katot, jääkylmät luokat ja homeiset suihkutilat!

Kouluja täältä etsiville minulla on muutama neuvo:

Älkää uskoko kaikkea mitä kuulette, näette tai luette. Irlantilaisilla on tapana liiotella. Kuinkahan monen lapsi ihan oikeasti RAKASTAA kouluaan? Vahemmat hekuttavat, kuinka IKIONNELLISIA  he ovat saatuaan lapsensa aivan USKOMATTOMAN HYVÄMAINEISEEN kouluun. Tai sitten jyräävät jonkun koulun täysin, aika hepposin perustein.

Jutelkaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ihan oikeasti tietävät ko. koulusta jotain.  Sitten on näitä "luotettavia" tietolähteitä, jotka rakastavat koulukeskusteluja. Tyyliin: meidän naapurin serkun pojan kaverin veli  käy sitä koulua ja sanoi, että jne.

Tilastot ovat tilastoja, mutta eivät välttämättä kerro koko totuutta koulusta. Hyvät koulut saavat hyviä tulosia, ja syy voi hyvinkin olla se, että vanhemmat maksavat itsensä kipeiksi yksityistunneilla ja kertauskursseilla. Koulu saa itselleen kunnian, osittain täysin aiheetta. Huono tulos ei aina tarkoita sitä, että koulu on huono ja opettajan surkeita. Oppilaidenkin pitää katsoa välillä peiliin!

Kouluja on täällä joka lähtöön, ja niin on opettajiakin. Poikani koulussa on todella hyviä opettajia, ja sitten niitä, joille luokkaan astuminen on välttämätön paha. Irlantilaisessa koulumaailmassa olisi mielestäni paljon parantamisen varaa, mutta minkäs teet. Maassa maan tavalla jne.  Pojan omassa asenteessa olisi myös korjaamisen varaa. Läksyt eivät näytä kovasti kiinnostavan, eikä kokeisiikaan lueta liikaa. Oli opettaja hyvä tai huono, pitää vastuuta ottaa myös itse oppilaan. Odottelen täällä, että milloin herääminen tapahtuu!

Välillä tuntuu, että vanhemmat unohtavat, että eivät nämä omat lapsetkaan aina ole niin täydellisiä. Hyvämaineista ja erinomaisella kouluilla saavat vanhemmat hehkutella, mutta kyllä se menestyminen vaatii paljon työtäkin. Kaikista ei tule aivokirurgeja, ei vaikka parhaassa mahdollisessa koulussa olisikin.

Juniorin kouluunpyrkiminen jatkuu jälleen huomenna. Perjantaina kävimme jo tutustumassa tulevaan yläkouluun, ja huomenna on edessä haastattelu. Mukaan on pyydetty ainakin toinen vanhempi. Sitten lokakuussa tulee kirje, jossa koulupaikkaa joko tarjotaan tai sitten ei. Meidän ei paikkaa tarvitse jännittää, mutta monen muun pitää. Kuulemma tähän kouluun hakemuksia tulee yleensä 180 ja paikkoja tarjotaan 90.  Keväällä  muuten käydään vielä tekemässä tasokoe. Paljon tapahtuu ennen kuin uuden (ja ihan oikeasti uuden) koulun ovi syksyllä Juniorille aukeaa.




tiistai 18. syyskuuta 2012

Debs and Grads

Irlantiin muutettuani ihmettelin aamulla kaupungilla liikkuvia, räjähtäneen näköisiä nuoria. Meikit olivat valuneet, hiukset hapsottivat, poikien paidat repsottivat,likaiset hameenhelmat viiltivät pitkin maata jne... Kaikesta kuitenkin näki, että edellisiltana näky oli ollut täysin toinen, eikä silloin mikään repsottanut. Meni jonkin aikaa ennen kuin tajusin mistä on kyse. Nämä nuoret olivat viettäneet edellisiltana lukion valmistujais- tai päättöjuhlia. Ilmeisesti hauskaa oli ollut, ja juhlittu oli oikein olan takaa. Nyt sitten päätä särki ja suuta kuivasi!

Naapurin kaksosten veli kirjoitti nyt keväällä ja pääsi lukemaan lakia yliopistoon. Ennen kuin opiskelut alkoivat, juhli hän vielä entisten luokkakavereidensa kanssa koulun loppumista. Kuulin, että oppilaat kokoavat keskuudestaan toimikunnan, joka juhlan järjestää. Pitopaikka näyttää yleensä olevan hotelli. Senkin opin, että tyttö-ja sekakoulujen juhlia kutsutaan "debs" ja poikien ”grads”.  

Juhliin kutsutaan myös partneri, jonka osallistujamaksun kutsuja maksaa.  Pojat pukeutuvat siistiin pukuun tai smokkiin, ja tytöt iltapukuihin. Tapoihin kuuluu, että poika ostaa tytölle ranteeseen kukkakoristeen ja suklaarasian. Naapurinssa tytön äidille annettiin myös kaunis kukkakimppu.

Ennen hotelliin lähtöä daami saapui naapuriin, vanhempiensa kanssa tervehdyskäynnille. Paikalle oli kutsuttu myös muutamia sukulaisia ja naapureita. Pojista vanhempi (joka on erittäin tuttu vieras naapurissa) ja minut oli kutsuttu myös paikalle. Otin tietysti kameran mukaan ja lupasin ottaa kuvia. Kaksosilla ja meidän pojalla oli naurussa pitämistä, kun viimeisen päälle sliipatuu veli saapui paikalle. Mehän olemme tottuneet näkemään sellaista verkkari-farkku-tyyliä! Sitten paikalle saapui vielä kaunis neitokainen upeassa iltapuvussa ja kauniissa kampauksessa.

Tilanne olisi voinut olla todella jäykkä ja tunnelma vaivaantunut, sillä kukaan miestä ei ollut koskaan tavannut tyttöä eikä hänen vanhempiaan.  Onneksi olimme Irlannissa, ja irlantilaisethen eivät jää sanattomiksi missään tilanteessa. Juttua riitti, ruoka ja viini maistui meille vieraille. Ulkopuolinen olisi varmasti luullut, että kaikki tunsivat toisensa jo vuosien takaa.

Nuoripari lähti sitten tytön vanhempien autossa kohti juhlapaikkaa, jossa  alkumaljojen jälkeen siirryttiin syömään, juomaan (!) ja tanssimaan. Juhlat jatkuvat usein aamun asti, ja sitten onkin jo irlantilaisen aamiaisen vuoro!

Olin oikein iloinen kutsusta, sillä tälläisiin perhejuhliin ei ei-sukulaisille usein satele kutsuja. Nyt tiedän miten äidin pitää toimia, kun pojista vanhempi ilmoittaa, että debsit (poikani koulussa on sekä tyttöjä että poikia) ovat tulossa.  Siis, että isoveli smokki päällä ja tyttö käsipuolessa, on siinä Juniorilla naurussa pitelemistä...

Kukkakimppu äidille



Kukka ranteeseen



Suklaata!





http://en.wikipedia.org/wiki/Debs_and_grads

Katsokaapa täältä pukuja: 


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Uusi naapuri

Kävimme eilen illalla tutustumassa uuteen naapuriimme:



Minähän olen kissaihminen, ja vain harvat ja valitut koirat pääsevät suosiooni. Tähän on kyllä ihan syykin: tuttavaperheen iso koira hyökkäsi vuosia sitten kimppuuni ja puri minua aika pahasti. En edelleenkään pidä siitä, että koira hyppää päälleni.

Sydämeni kyllä suli hetkessä, kun tämä pieni irlanninsetterin pentu tuli tekemään tuttavuutta. On aivan syötävän söpö, ja jotenkin niin säälittävä. Oli pitänyt sanoa näkemiin äidille ja sisaruksille ja aloittaa uusi elämä, uudessa kodissa. Tässä kodissa hän kyllä tulee viihtymään. Vielä nimettömästä koirasta pidetään varmasti hyvää huolta.

Nyt vaan täytyy kertoa meidän Magsille uudesta naapurista. Jotenkin minusta tuntuu, että meidän rakas kissamme ei ole asiasta kovin iloinen! No, illalla aion käydä Magsiltä salaa katsomassa taas tuota pientä pentua ja kysymässä, että joko nimestä on päästy yhteisymmärrykseen.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Vilahtaneesta viikosta, syksystä ja blogin kirjoittamisesta‏


Viikko Vilahti Vilinällä ohi. Vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut tälläkään viikolla. Tai yhtenä iltapäivänä oli vähän sellaista kutinaa, että mitäs tässä nyt tekisi. No, sattumalta katsoin sitten keittiön ikkunasta takapihalle ja "ruohonjuuritaso" sieltä minulle ilmoitti, että joskos tulisit leikkaamaan. Tänä kesänä en muuten ole ruohoa juuri leikannut: olen ulkoistanut tämän homman meidän pojille.

Syyskuu, niin kuin syyskuut yleensä, on ollut täällä säiden puolesta todella mukavaa aikaa. Eilenkin kävin pitkällä lenkillä aivan ihanassa auringon paisteessa. Ei täällä tietenkään missään hellelukemissa liikuta, mutta kunhan ei sada, niin se riittää minulle. Kaikki Irlantiin lomalle haluavat: syyskuu on hyvä kuukausi tulla tänne!

Syksyn saapuminen on minulta jäänyt kokonaan huomaamatta. Heräsin vasta tässä viikolla, kun tuttu puutarhuri oli leikkaamassa naapureiden pensasaitaa. Hänhän käy leikkaamassa pensasaidat keväällä ja SYKSYLLÄ. Meillä on sopimus, että hän leikkaa myös meidän aidan, olin sitten kotona tai ei. Onneksi olin paikalla ja sovimme, että hän samalla siistii  muutaman  rehottavan puskan ja  yrittää repiä myös  muraattia pois talon seinästä ja katolta. Se leviää kuin kulovalkea.  Ennen leikkasin pensasaidan aina itse, mutta se kävi aivan liian työlääksi. Suuri ongelma on mitä tehdä lehdille ja oksille. Nyt puutarhuri tulee, leikkaa aidan hyvin ja vie vielä roskatkin mukanaan. Lupasi tulla ensi viikolla, ja hänen sanaansa voi luottaa.  Toisille on luksusta uudet kengät, minulle toisen leikkaama pensasaita!

Toinen syksyn merkki on se, että työpaikalta lähtevät kesätyöntekijät ja harjoittelijat takaisin yliopistoon.
Kaikki olivat alan opiskelijoita ja olivat meillä n 3 kk. . He tuovat aina  väriä tylsään toimistoon, ja muutenkin on kiva kuulla irlantilaisesta opiskelijaelämästä. Tai no, ihan kaikkea toimiston "vanhalle" tädille tuskin kerrotaan... Ehkä muutaman vuoden kuluttua näen heistä jonkun uutena työntekijänä.

Viikolla sain kutsun myös naapuriin, jossa heidän poikansa vietti valmistujaisjuhlijaan. Niistä juhlista onkin tekeillä ihan oma postaus, sillä Irlannissa osataan ottaa juhlista ilo irti, ja jälleen kerran viimeisen päälle heinosti. Nyt puhutaankin sitten jo iltapuvuista ja smokeista! Irlantilaiset häät-sarjasta sain aivan ihania komentteja teiltä lukijoita. Hienoa, että kiinnosti. Viimeinen osa on vielä työnalla, joten pysykää kuulolla.  

Toiset postaukset syntyvät ihan itsestään (tämä), ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa ja ottaa selvää asioista. Joskus se käy ihan vain jututtamalla ihmisiä, surffaamalla netissä tai pitämällä silmät ja korvat auki tuolla kylillä ja kaupungilla pyöriessä. 

Jokainen meistä kirjoittaa blogia omasta vinkkelistään ja omiin kokemuksiinsa perustuen.  Tämä blogi kertoo nimenomaan minun Irlannistani, joku muu täällä asuva suomalainen saattaa nähdä asiat aivan toisella tavalla.  Meillä kirjoittajilla on myös omat arvomaailmamme ja mielipiteemme. Näemme ja koemme asuinmaamme asiat, arjen ja kultuurin jokainen omalla tavallamme.  Juttujen kirjoittaminen olisi ainakin minulle täysin mahdotonta, jos en välillä yleistäisi.  Kaikki irlantilaiset puhuvat paljon (no, kyllähän te fiksuina lukijoina tiedätte, että joukossa on myös hiljaisia) tai irlantilaisille kuuluu aina hyvää (no, sellaisen käsityksen asiasta saa, vaikka ei kai kenellekään aina kuulu hyvää). En siis aio jokaisen yleistyksen kohdalla asiasta erikseen mainita, sillä silloin aliarvioisin teidän lukijoiden älykkyysosamäärää  (omani nyt on mitä on ha ha ha!) . Postauksista tulisi sellaista, että nukahtaisitte sinne ruudun taakse, kun minä selitäisin, mitä tarkoitan ja mitä en ainakaan tarkoita.  No, tästähän tuli nyt harvinaisen tylsä postaus, mutta antaa mennä. Teki vaan mieli tästä(kin) asiasta kirjoittaa, ettei tule epäselvyyksiä!

Ja nyt kaikki te sinne ruudun toiselle puolelle nukahtaneet....HERÄTYS...  mukavaa, sateetonta ja rentoutavaa viikonloppua kaikille!




tiistai 11. syyskuuta 2012

Marimekko ja minä




Taidan olla aika tyypillinen suomalainen: vaatekaapista löytyy muutama Marimekon pusero, unikot kukkivat lautasliinoissani, meikkipussissa on tutunnäköistä raitaa ja kovassa kulutuksessa oleva rahapussi on myös  Marimekkoa.

Tämä sininen unikko kassi on ehdoton suosikkini. Se on jo vaikka kuinka vanha ja kovasti kulunutkin, mutta en raaski heittää sitä pois. Kassiani ihastelivat sen kukoistukaudella  ihan ventovieraatkin, kaupugilla liikkuessani.





Marimekkoa voisi nykyisin olla enemmänkin vaatekaapissa, mutta hinta mietityttää. Harvoin olen maksanut mistään puserosta täyttä hintaa.  Tänä kesänä alennusrekeistä löytyi kaksi puseroa. Kiitokset makutuomareille, jotka kumpainenkin tätä blogia lukevat. Liekkö ikä tehnyt tehtävänsä, tai sitten mallit ovat muuttuneet enemmän silmää miellyttäviksi. Se nyt on kuitenkin aina varma asia, että kesälomalla pitää käydä Marimekossa. Vaikka vain haistelemassa uusia tuulia!






Tänä kesän ystäväni vei minut Herttoniemen tehtaanmyymälään. Kannattaa käydä tutustumassa, jos olette Marimekon ystäviä.



Syy siihen miksi Marimekko tuli tänään mieleen, oli iltapäivälehtien artikkelit New Yorkin muotiviikoilta. Marimekkon näytös oli ollut lehtien mukaan menestys. Nuorien (ja mielestäni aivan liian laihojen) mallien lisäksi, lavalla nähtiin myös 81-vuotias malli nimeltään  Carmen Dell’Orefice. Luulen, että Marimekon ladyt Armi Ratia ja Kirsti Paakkanen olivat hengessä mukana ja nauttivat menestyksestä.

En taida täyttää vannoutuneen fanin tuntomerkkejä, mutta kyllä Marimekko vahvasti kuuluu sarjaan: sauna, koivu, karjalanpiirakka, järvi, Fazerin suklaa ja Aalto-vaasi!





http://www.iltasanomat.fi/videot/muoti-kauneus/vid-1288498453958.html

Onko lukijoissa vannoutuneita faneja?

Posted by Picasa

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Irlantilaiset häät osa 3


Jos oma aika, eivätkä rahkeet riitä täydellisten häiden suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, voi apuna aina käyttää hääsuunnittelijaa. Irlannin kuuluisin hääsunnittelija on Franc, oikealta nimeltään Peter Kelly, jonka  mielikuvituksella ei ole rajoja.



Francin  suunnittelemista häistä on tehty useita ohjelmasarjoja, joita minäkin olen televisiosta katsonut. 
Ensimmäisissä katsomissani sarjoissa ei pennejä laskettu. Rahasta ei puhuttu, eikä siitä ollut puutetta. Tai ehkä oli, mutta sitä ei ainakaan ääneen sanottu.  Tulos oli sen näköistä: uskomattomia kukka-astelmia, asuja, koristeita, autoja, kakkuja jne.  

Viimeksi tvssä pyöri ajan henkeen sopiva sarja, Francin tee-se- itse morsiammet. Näitä häitä suunniteltiin tiukalla budjetilla, ja Franc opasti miten pienelläkin rahalla saa upean lopputuloksen. Hän neuvoi miten saa unelmien puvun puoleen hintaan, auttoi juhlatilojen koristelun suunnittelemisessa ja antoi käytännön vinkkejä. Arvatkaapas mitä, lopputulokset olivat pienemmälläkin budjetilla kerrassaan upeata ja hääpari sai unelmiensa häät.




Katsokaapa Francin kotisivuja, ja sieltä kuva-galleriaa. Sen jälkeen voitte katsoa muutaman ohjelman Francin suunnittelemista häistä.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Irlantilaiset häät osa 2


Irlantilaiset perheet ja suvut ovat suuria, ja häistä pakkaa tulemaan suuret halusipa sitä tai ei. Hääkutsuja on täällä kahdenlaisia. Minä olen ristinyt ne leikkisästi A- ja B-luokan kutsuihin. A-luokan kutsulla mennään kirkkoon, syömään, kuunnellaan puheet , jäädään tanssimaan ja nauttimaan illasta . B-luokan kutsulla saavutaan paikalle vasta myöhemmin, puheiden ja syömisen jälkeen n. klo 22.00. Käytäntö näyttää olevan, että alkumaljat ja ruoan aikana juotava viini kuuluvat "hintaan". Muut juomat vieraat maksavat itse. Ne ajat taitavat olla ohi, jolloin baarista sai hakea niin paljon juotavaa kuin halusi! Illalla tarjotaan vielä pientä suolapalaa, ettei nälkä pääse yllättämään.

Häihin pukeudutaan huolella. Ja nyt puhun vieraista. Naisten asukokonaisuudet ovat toinen toistaan hienompia.Tällä hetkellä näyttää olevan suosiossa kaikenlaiset höyhenkoristeet hiuksissa. Hattuja näkee vähemmän. Se, että on helmikuu ja ulkona kylmä, ei estä vieraita saapumasta kylmään kirkkoon sandaaleissa ja hiattomissa mekoissa. Häävieraiden pukuja ja kampauksia pääsen katsastamaan harva se viikko, hakiessani Junioria koulusta. Koulun vieressä on nimittäin kirkko, ja sinne kävelee parkkipaikalta toinen toistaan upeampia vieraita. Ulkopuolinen voisi luulla, että nyt on jonkun julkkiksen hienot häät, mutta voin taata, että ei  ole. Ihan tavallisten kansalaisten vihkitilaisuuteen ollaan menossa.

Morsiuspukua metsästetään kauan ja hartaasti. Samoin kaason, morsiusneitojen ja kukkaistyttöjen pukujen värejä mietitään tarkkaan. Pukua käydään koittamassa moneen kertaan. Jos häihin on vielä pitkästi aikaa, joudutaan sitä mahdollisesti pienentämään tai  pahimmassa tapauksessa suurentamaan, ennen suurta päivää. Sulhanen, bestman ja sulhaspojat (tai paremminkin miehet) pääsevät helpommalla. He yleensä vuokraavat puvut. Morsiammen äidin asu on täällä erityisen tärkeä, joten siinäkin riittää miettimistä.

Kun pappi on aamenen sanonut ja avioliitto nimikirjoituksilla virallisesti rekisteröity, on aika siirtyä hääautolla kohti juhlapaikkaa.  Hotellissa tarjotaan yleensä alkumalja ja pientä syötävää. Sen jälkeen morsiuspari ja heidän perheensä menevät kuvattaviksi. Siihen menee helposti parikin tuntia. Miehen veljien häissä meidät sukuun "naineet" kelpuutettiin yhteen kuvaan ja sitten kuvaaja ilmoitti, että nyt vain oma perhe. Käsilaukkukin minulta otettiin pois. Se ei kuulu kuvaan. Valokuvaliikkeen tekemä hääalbumi on täällä kullanarvoinen. Sitä näytettään mielellään vieraille.

Entäs sitten ohjelma häissä? Suomesta tutut leikit yms eivät kuulu täkäläisiin häihin. Häissä syödään ja ja juodaan hyvin ja pidetään pitkiä (hauskoja kylläkin) puheita. Morsiammen isä, bestman ja sulhanen puhuvat, joskus myös morsian.  Malja kohotetaan hääparille ja tuoreille anopeille saatetaan antaa kukkakimput. Siinä vaiheessa, kun aletaan kiittämään kaikkia järjestelyihin osallistuneita, alan minä haukotella!  Häät seuraavat aika tarkasti samaa kaavaa.  Hääkakkukin leikataan, mutta mitään makuelämystä on turha odottaa. Upeannäköinen kakku paljastuu yleensä hedelmäkakuksi tai kuivaksi madeirakakuksi, jonka välissä on vähän hilloa. Ennen hedelmäkakun ylin kerron säästettiin ensimmäisen lapsen ristiäisiin!

Lahjapöytää on turha etsiä. Häälahja viedään etukäteen joko sulhasen tai morsimen kotiin tai annetaan häissä bestmannille.  Tavaratalojen lahjalistoja harrastetaan täälläkin, mutta suosituin lahja on selvä raha. Tein pientä tutkimusta siitä, että paljonko ei-sukulaisen pitäisi rahaa antaa. Itse olin mielessäni ajatellut, että 100.00 pariskunnalta. Naapurin mielestä pienin summa, jonka ei-sukulainen voi antaa on 250.00 Työkaveri taas oli 100.00 kannalla. Lähisukulaiset antavatkin sitten paljon, paljon enemmän. Ei ihme, että hääkutsu ei aina ole iloinen asia!

Kun virallinen puoli on hoidettu, voi sulhanen löysätä kravattia, ja muutenkin tunnelma kevenee. Bändi tai DJ alkaa soittamaan, ja tanssi voi alkaa. Häitä juhlitaan aamuun asti, ja kun juhlatila pitää viimein luovuttaa, siirrytään hotellin baarin jatkoille. Sieltä voivatkin sitten kynnelle kykenevät siirtyä suoraan aamupalalle!

Vinkkejä vieraille:  sillä välin kun hääpari ja perheet ovat kuvattavina on vierailla ”loppoaikaa”. Tässä välissä ehtii vaikka käydä ottamassa nokoset, jos on varannut huoneen samasta hotellista. Edessä on pitkä ilta! Häät maksavat täällä paljon myös vieraille: lahja, asut, juomat ja majoitus. Hotelli nimittäin saattaa olla keskellä ei mitään ja huoneet kalliita. Läheisiä B&B paikkoja voi myös yrittää metsästää. Ne ovat yleensä edullisempia. Taksin saaminen voi kuitenkin yöllä, keskellä Irlannin maaseutua, voi olla vaikeaa.

Jatkan tätä hääsarjaa vielä  kahdella osalla. Kerron teille Irlannin kuuluisimmasta hääsuunnittelijasta, häämatkoista,eronneiden vihkimisestä ja mietin myös onko kaikki hirveän vaivan ja rahan arvoista.


http://www.irishweddingphotography.com/#

http://www.customcakes.ie/?page_id=62

http://www.belladonnagalway.com/bridal/bridal








tiistai 4. syyskuuta 2012

Reput


Koulureput ovat meillä taas kovassa käytössä. Vanhemman pojan aloittaessa yläkoulua etsimme hänelle kestävää ja tilavaa reppua. Täällähän raskaiden kirjojen lisäksi reppuun pitää mahtua myös lounaslaatikko ja vesipullo. Joku suositteli  JanSportin reppuja, ja sellaisen hänelle ostimme. Emme olleet ainoat, sillä lähes jokaisella yläkoululaisella näyttää olevan samanmerkkinen reppu!

Ensimmäinen reppu kesti kovaa kulutusta kaksi vuotta, ja tilalle hankittu reppu aloitti nyt kolmannen lukukautensa. Juniorille ostin viime viikolla ensimmäistä kertaa myös Jansportin repun, ja koululainen on siihen todella tyytyväinen.  Värivalikoimaa olisi, mutta meillä on päädytty mustaan ja tummansiniseen. Ei ainakaan näy lika!


maanantai 3. syyskuuta 2012

Irlantilaiset häät osa 1


Olen tästä jo aikaisemminkin maininnut, että irlantilaiset eivät olleet paikalla, kun Jumala jakoi eri maille järjestelmällisyyttä, ajantajua ja organisointikykyä. Saksalaiset ja suomalaiset olivat  tietysti paikalla jo hyvissä ajoin ja saivat hyvät paikat eturivistä.  Saliin lappasi väkeä, mutta irlantilaisia ei vain kuulunut. 

Siellä ne istuivat pubissa tarinoimassa, ja saatettiin siinä muutama kopakkokin kumota. Yhtäkkiä yksi joukosta muisti, että eikös meidän pitänyt mennä johonkin tilaisuuteen. Sitten  alettiin miettimään, että mihinkähän aikaan paikalla piti olla, ja missä ihmeessä tämä tilaisuus oli. Kutsukorttia ei löytynyt kenenkään taskusta.  Kun he vihdoin, monen mutkan jälkeen, saapuivat paikalle , oli Jumala jo lopettelemassa tilaisuutta ja lähdössä pois. 

Ilmeisesti  Jumala kuitenkin sääli myöhässä paikalle saapuneita iloisia velikultia, ja antoi mukaan muutaman hippusen järjestelykykyä säkin pohjalta. Sen irlantilaiset päättivät käyttää viisaasti. Nämä kullanarvoiset hippuset käytettiin (ja käytetään edelleen) häiden järjestelyjä varten.  Irlantilaiset  nimittäin rakastavat häitä, ja kaikkea niihin liittyvää. Täällä moni asia on "vähän sinnepäin", mutta normihäät eivät koskaan.  Ne ovat aina viimeisen päälle suunniteltu ja toteutettu. 

Kun kihlaus julkaistaan tarkoittaa se  sitä, että hääpäiväkin on päätetty. Kirkko ja pitopaikka varataan hyvissä ajoin. Hyvissä ajoin tarkoitaa jopa paria vuotta aikaisemmin. Häitä juhlitaan yleensä hotellissa, joille häät ovat tärkeä tulonlähde. 

Mihinkään tilastoon tai tukimukseen eivät havaintoni perustu, mutta mielestäni täällä mennään naimiisiin vanhempina kuin Suomessa ja yleensä pitkän seurustelun jälkeen. Häitä varten säästetään ja/ tai lainataan rahaa, ellei sitten vanhemmat pysty avustamaan hääparia kustannuksissa. Keskiverto häät Irlannissa maksavat 21 135,00 euroa. Ihan pienestä summasta ei siis ole kysymys!

Nykyisin on ihan yleistä, että häitä pidetään torstaina tai perjantaina. Syy: huomattavasti edullisemmat hinnat ja parempi saatavuus. Kuten tuossa jo mainitsin, suosituimmat kirkot ja hotellit ovat lauantaisin varattuja  vuosiksi eteenpäin.

Torstai-kutsu ei välttämättä ole vieraille kovin mieleinen. Se tarkoittaa yleensä kahden vapaapäivän ottamista töistä, sillä irlantilaisista häistä ei lähdetä ruoan jälkeen kotiin. Ei, silloin ne juhlat vasta alkavatkin! Häiden jälkeinen päivä menee toipuessa, vierailtakin!

Lisää itse hääjuhlasta, asuista, järjestelyistä jne "seuraavassa jaksossa". 


Ps. Sellainen vihje vielä, että jos ette ole ihan aidosti kiinnostuneet tulevien häiden järjestelyistä ja yksityiskohdista, niin älkää vaan aiheesta kysykö. Luultavasti tunnin esitelmän jälkeen olette päässeet vasta kutsukorttien rusetin väriin!