torstai 29. maaliskuuta 2012

Netti ja pelaaminen


Olen viime aikoina kysellyt itseltäni, että vietänkö liikaa aikaa netissä? Pääsen töissä nettiin ja tietysti kotona. En omista iphonea, enkä edes kannettavaa tietokonetta. Huoneen perällä nököttää siis vain se yksi kone, jota kaikki käytämme. Netissä luen lehdet  (päällisin puolin), tarkastan sähköpostit,  käyn Facebookissa, puhun Skypessä ja päivitän tätä blogia. Kuvankäsittelyohjelmilla ”leikin” välillä ja lennot varaan, jos niitä tarvitsen. Joskus kuuntelen You Tubesta musiikkia tai katson jonkun videonpätkän. 

En ole koskaan laskenut kuinka paljon aikaa keskinmäärin neitissä päivisin tai viikossa kulutan. Sen ainakin tiedän, että ihan tarpeeksi ja välillä liikaakin!  Opin myös, että nopeatempoiset keskusteluryhmät eivät ole minun juttu.  Mielenkiintoisia aiheita välillä, mutta aivan liian nopeaa ajatustenvaihtoa. Harmittaa, että jätetty kommentti voidaan käsittää täysin väärin. Toisaalta ihan ymmärrettävää, sillä saman lauseen voi lukea niin monella tavalla. Yllättäen huomasin, että ryhmiin on todella helppo jäädä ”koukkuun”, ja ilta hujahtaa ohi täysin huomaamatta.  Pysyn siis uskollisena yhdelle, sopivan hidastempoiselle ryhmälle, jossa olen vieraillut satunnaisesti jo pari vuotta.  Sekä tietysti blogimaailmalle, jossa rapa ei roisku liikaa, eikä asioista tarvitse tapella.

Poikien netin käyttö näyttää riippuvan suoraan säästä.  Hyvällä ilmalla ei koneelle ole tukua.  Sama sääntö näyttää pätevän myös Xboxin kanssa. Eräs neljän pojan äiti sanoi minulle aikonaan, että osta jalkapallo- ja urheilupelejä. Niissä ei ammuta ketään! Se oli hyvä neuvo. Juniori välillä ruinaa muita pelejä, mutta en ole taipunut.  Meidän olohuone ei ole mikään sotatanner. Mielummin tykitetään palloja maaliin, kuin ammutaan toista nurkan takaa selkään. Xboxin peluu menee meillä välillä överiksi. Toisaalta molemmat liikkuvat ja harrastavat paljon, joten en voi sanoa, että siellä vaan löhöävät sohvalla, syövät perunalastuja ja pelaavat. 

En ole koskaan pistänyt pelaamiselle mitään tarkkoja aikarajoituksia, mutta ilmoitan kyllä, kun peli saa luvan loppua. Olen myös huomannut, että pojat ja heidän kaverinsa kyllästyvät parin pelin jälkeen, ja palaaminen loppuu automaattisesti. Xbox on tällä hetkellä olohuoneessa, joten sekin omalta osaltaan rajoittaa käyttöä. TVtä kun ei voi katsoa, jos pelikone on käytössä! Samoin, jos on vieraita on pakko lopettaa. Sellainen sääntö on, että läksyt pitää olla tehty, ennen kuin pelaaminen alkaa.

Vanhemalla pojalla on tänä lukuvuotena ollut todella vähän läksyjä, mutta syyskuussa puhaltavat siinäkin asiassa uudet tuulet. ”Lusmuiluvuosi” on ohi, ja läksyihinkin pitää taas tottua.  Xboxin käytön luulisi vähenevät itsestään. Naapurissa isä välillä ruuvaa sulakkeen pois, jos pelaaminen tai tvn katselu ei muuten lopu. Tehokas toimenpide!

Toisilla kavereilla kuulemma (kuulemma siksi, että en ole itse nähnyt, enkä aina usko ihan kaikkeen mitä kuulen) on televisioita, tietokoneita ja pelivehkeitä omissa huoneissaan. En oikein pidä ajatuksesta, että huonessa pelattaisiin yömyöhään tai surffattaisiin netissä.  Kun on nukkumaanmenon aika, mennään nukkumaan, eikä aleta katsomaan jotain elokuvaa.

Pitkät kesälomat kuumentavat tunteita näissä(kin) asioissa. Yläkoulun kolmen kuukauden loma tarkoitaa sitä, että Xboxin  ja netin käyttö, tvn katselusta nyt puhumattakaan, lisääntyyvät huomattavasti. Aika tulee pitkäksi, joten...

Olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä te olette omasta netin käytöstänne?
Vanhemmilta haluaisin kysyä, onko teillä tarkat säännöt, kuinka kauan lapset saavat pelata ja käyttää nettiä?
Lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä ammatti-ihmisiltä haluasin myös kuulla mitä mieltä he ovat? Vaikuttaako esim liiallinen pelaaminen keskittymiskykyyn koulussa? Sakke, Silhouette ja muut...

Oikeaa jalkapalloa!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Toisella elämä edessä ja toisella takana

Meillä on viime päivinä pähkäilty, mitä aineita vanhemman pojan pitäisi valita seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tärkeä päätös, sillä nämä aineet hän myös kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa. Eilen oli koululla tiedotustilaisuus vanhemmille, ja tänään illalla jutellaan vielä isän kanssa oikein perustellisesti asiasta. Opiskelupaikkaa silmälläpitäen pitää osata valita oikein.

Tulee varmasti kaikille suurena yllätyksenä, että insinööri-isän mielestä pitkä matematiikka, fysiikka ja kemia ovat ne tärkeimmät aineet. Äiti puolestaan puhuu business-aineiden puolesta. Poika itse haluaa pakollisten aineiden lisäksi opiskella ainakin ranskaa, maantietoa ja kirjanpitoa. Neljäs vapaaehtoinen aine tuottaa päänvaivaa: fysiikka vai taloustieto.

Tähän asti paras neuvo tuli vuotta vanhemmalta kaverilta, joka muuten on aina käynyt katolista poikakoulua. Aineet pitää valita sen perustella, kuinka monta tyttöä luokassa on. Mitä enemmän tyttöjä, sen parempi!

Valintojen keskellä meidät pysäytty tieto, pojan koulun opettajan lapsen yllättävästä kuolemasta. 17-vuotias poika kuoli autokolarissa ja haudataan huomenna. En tunne tätä perhettä, mutta uutinen hiljensi. Valitseepa meidän poika sitten fysiikan tai taloustieteen, pääasia on että hän on täällä niitä valitsemassa.

Ps. Irlantilaisen tavan mukaan koulu suljetaan huomenna aikaisemmin, että opettajat pääsevät kolleegansa lapsen hautajaisiin. Menehtyneen pojan oma koulu suljetaan myös hautajaisten ajaksi.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Hiljaista

Hockey-ottelussa voitto kotiin 4-2!

Hiljaisesta blogista ei voi syyttää minua, vaan uskomattoman upeaa ilmaa tai lukuisia otteluita, joita viikonloppuna pelattiin. Pojat ovat urheilleet, isä ajanut ja äiti rehkinyt takapihalla.

Palaan, kun "helteet" ovat ohi!


Posted by Picasa

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ai, pitäisikö tästä yllättyä?

Tälläisiä mietiskeli tama ei-niin-aktiivisesti-Irlannin-politiikkaa-seuraava. Nimittäin 15-vuotta myöhemmin Mahon- ”tutkimus” (The Tribunal of Inquiry Into Certain Planning Matters and Payments, lyhyesti the Mahon Tribunal) saatiin vihdoinkin päätökseen. On arvioitu, että ko. ”tutkimus” tulee maksamaan lähes 300 miljoonaa Euroa.

Mitä tutkittiin? Poliitikkojen rakennuslupiin liittyviä lahjussotkuja.

Mitä tiedettiin ennen tutkimusta? Irlantilaiset poliitikot ottivat vastan lahjuksia  tietyiltä rakennuttajilta. Rakennuslupa irtosi nopeasti , ja rakentaminen alkoi.

Mitä tiedetään raportin julkaisemisen jälkeen? Irlantilaiset politikot ottivat vastan lahjuksia tietyiltä rakennuttajilta. Rakennuslupa irtosi nopeasti, ja rakentaminen alkoi.

Sekin tiedettiin, että entinen pääminsteri Bertie Ahearn valehteli, ja nyt tiedetään että entinen pääminsteri valehteli.

Kuka raportista hyötyi? Taloudellisesti lakimiehet.
Kuka maksaa? Me.
Kannattiko? You must be joking!

Onkohan tätä kirjaa käännetty englanniksi?






keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Aikataulut uusiksi ja Allun runo

Arvasin tai paremminkin tiesin, että kun äiti palaa takasin koto-Suomeen, minulla menee aikataulut uusiksi.
Leppoisat kävelylenkit, lukunautinnot ja kiireetön puuhastelu takapihalla loppuivat kuin seinään. Enää ei tuoksu ovella nenään valmis riisipuuro, eikä silitetyt vaatteet ole korissa odottamassa kaappeihin vientiä.

Olen, ainakin omasta mielestäni, järjestelmällinen ja hyvä suunnitelemaan. Kukas kissan hännän puuhun nostaa, jos ei kissa itse.  Aikatalut pitävät, ja vaikka tunnelma on välillä kuin paloasemalla, olemme yleensä ajoissa paikalla.  Miestäni lainaten, meillä ei ole koskaan loppunut vessapaperi kesken. Mikä tunnustus!

Viime päiviänä on tuntunut, että juoksen paikasta toiseen kuin päätön kana, ja kaikki on levällään.
Onnittelin itseäni illalla, kun ehdin katsomaan pari nauhoittamaani ohjelmaa. Tämä tapahtui jalkapalloharjoitusten välissä. ”Eiköhän tämä taas tästä”, rauhoittelin itseäni. Ensi viikolla kaikki sujuu jo paremmin....

Sitten tuli teksiviesti. Hyviä uutisia Juniorille, jonka ”jalkapalloura” on juuri nyt noususuunnassa. Juniori on onnellinen, kun hänet valittiin monien karsintojen jälkeen 25 pelaajan joukkoon.  (Ensin oli yli sata poikaa, sitten 50 ja nyt hän on yksi 25tä). Lisätreenejä tiedossa, eikä ihan nurkan takana. Äidille tämä tietää lisää ajokilometrejä ja vähemmän aikaa kotona. Onneksi kaveri tuli myös valituksi. Hänen äitinsä kanssa sovimme jo alustavia ajovuoroja.  Minulle on täysi mysteeri, miten täällä lapset voivat harrastaa mitään, jos a. perheessä ei ole autoa, b. kumpikin vanhemmista on kokopäivän töissä c. lapsia on enemmän kuin kaksi?

Nyt hengitän syvään ja rauhallisesti, ja luen vielä kerran Allun runon. Lukekaa tekin!






sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Äitienpäivä Irlannissa




 
Sylvi Kekkonen on sanonut viisaasti: "Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa."
Posted by Picasa

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hyvää Pyhän Patrickin Päivää!



Päädyin sittenkin katsomaan paraatia!
Posted by Picasa

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Pyhää Patrickia odotellessa

Hammaslääkärissä vietetty reilu tunti vei minulta juhlatuulen.  Takahampaan vanhan paikan poisto ja uuden tilalle pano vei suunniteltua enemmän aikaa. Hammaslääkärinkin huokaisi helpotuksesta, kun paikka oli vihdoin "kohdallaan". Taisimme olla molemmat yhtä iloisia, kun pääsimme toisistamme eroon. Sen siitä saa, kun ei omista suurta suuta! Nyt on purukalusto taas kunnossa, ja pitkän viikonlopun vietto voi alkaa.

Innokkaimmat Pyhän Patrickin päivän juhlijat ovat jo varmasti pubeissa. Minä jätät meluisat pubit suosiolla väliin. Lasi valkoviiniä (pitää juoda sillä toisella puolella, ettei vihlo) riittää minulle. Kirjahyllyssä odottaa  pari uutta kirjaa lukijaansa. Mielummin kirja ja koti, kuin pubi ja "paintti".  Vanha, mikä vanha!

Jos huomenna ei sada, suuntaamme Juniorin kanssa kaupungille. Jätämme paraatin väliin, mutta lukuisia ruokakojuja emme. Käymme vähän herkuttelemassa, jos siis sää sallii. Tänään on satanut, eikä ennuste huomiseksikaan auringonpaistetta lupaile.

Mies joutui Englantiin viikonlopuksi. En valita, sillä nykyisin hän on kotona lähes joka viikonloppu. Se on luksusta, se. Uusi työ on alkanut ihan mukavasti. Nyt vaan pitäisi ostaa nopeasti uusi (tai siis vanha) auto.
Kahden auton pito on kyllä todella kallista. Bensan hinta on tällä huippulukemissa ja nousee koko ajan. Tankkasin tänään, ja litra bensaa maksoi 1.62. Suomessa on kerrankin halvempaa bensaa, ainakin AAn listan mukaan, kuin täällä.

Pyhän Patrickin päivänä ei olla köyhiä eikä kipeita. Unohdetaan lama ja kallis bensa. Niitä voidaan sitten päivitellä taas ensi tiistaina, kun arki alkaa!


Tässä vähän Irlantilaista musiikkia näin Paddyn-päivän aattona

torstai 15. maaliskuuta 2012

Avautumisesta ja kuuntelemisesta osa 1.

Kymmenen vuotta Vihreällä Saarella, enkä vieläkään täysin ymmärrä irlantilaisia. Eivätkä hekään varmasti ymmärrä minua, joten tasapeli 1-1.  Täällä saarella on asukkaita lähes 4,5 miljoonaa, joten joukkoon mahtuu erillaisia ihmisiä. Niin tyhmä en ole, että väittäisin kaikkien irlantilaisten olevan samanlaisia. Tässä postaussarjassa tulen kuitenkin yleistämään, koska muuten en saa "pointtiani" esille.  Luotan siihen, että blogini erittäin fiksut lukijat ymmärtävät, että kirjoituksella en halua loukata ketään. Nostan nyt vain esille yhden tai oikeastaan kaksi asiaa, jotka minua ovat vaivanneet erityisesti viime vuosina.

Olen tehtyn tässä vuosien varrella irlantilasten avautumisesta ja kuuntelemisen taidoista johtopäätöksiä, ja niitä tuossa jo mainitsemiani, yleistyksiä. Ne eivät tietenkään pohjaudu mihinkään muuhun kuin omiin kokemuksiini. Sen voin myös mainita, että olen jutellut aiheesta toisten täällä asuvien ulkomaalaisten kanssa ja huomannut, että heilläkin on samoja ajatuksia.

Ensin vähän faktaa. Irlantilaiset antavat rahaa hyväntekeväisyyten ja tekevät hyväntekeväisyyttä eniten Euroopassa, ja toiseksi eniten koko maailmaassa.  Olen aina ihaillut kuinka rieluja tällä ollaan keräysten suhteen, vaikka välillä tuo ainainen rahankeruu ärsyttää.  Onnettomuuden sattuessa ihmiset auttavat. Suuretsintöihin saapuu koko kylä, ja koulussa heti ensimmäiseltä luokalta alkaen kerätään rahaa eri kohteisiin. Koulun kautta vanhempi poikani käy siivoamassa vanhainkodin pihaa ja puutarhaa kerran viikossa. Samalla vanhainkodilla hän käy myös lauantaisin kahvittamassa ja auttamassa vanhuksia.  Äiti on ylpeä pojastaan, mutta tietää, että moni muukin tekee samoin.

Ensi kertaa Irlannissa vieraillut pistää merkille ihmisten iloisuuden, ystävällisyyden ja positiivisuuden. Hymy on herkässä, ja tuntemattomien kanssakin jutellaan.  Kuulumisia kysellessä vastaukset ovat aina erittäin positiivisiä:  hyvää kuuluu itselle, perheelle, naapureille...kaikille kuuluu hyvää vaan.  Elämä hymyilee ja aurinkon paistaa.  Jälleen suuri plussa Vihreälle Saarelle. Samaa ensivaikutelmaa tuskin saa koto-Suomessa!

Apua saa ja sitä miellään annettaan, kun ongelma on näkyvä.  Jos jalka menee poikki, tarjotaan kyytiä ja käydään kaupassa. Puhki meneen renkaan vaihtaa täysin tuntematon mies, kaato sateessa. Raskaan matkalaukun kanssa taistelevaa autetaan.

Entäs sitten kun kyse on näkymättömistä ongelmista? Puheliaalle ja ulospäinsuuntatuneelle ihmisille luulisi olevan helppoa keskustella kaikista mieltäpainavista asioista, niistä vaikeistatkin.  Meitä suomalaisiahan syytetään siitä, että me emme puhu emmekä pukahda. Oli sitten asiat hyvin tai huonosti. Ollaan vaan ja möllötetään. Totinen ilme naamalla, oli sitten tullut lottovoitto tai mennyt työpaikka. Irlantilaisten puheliasuus ja avoimuus loppuvat sillä hetkellä, kun pitää puhua vaikeista ja ikävistä asioista. Kulissit pidetään pystyssä viimeiseen asti, ja ongelmat peitetään jopa/varsinkin omalta perheeltä. Televisiossa ja radiossa on jatkuvasti tietoiskuja siitä, kuinka tärkeää on puhua ongelmista. Eri asia sitten on haluaako kukaan kuunnella.

Itsemurhatilastot puhuvat karua kieltään, ja etenkin miesten tekemän itsemurhat ovat nousussa. Masennuksesta kärsitään täälläkin, mutta sekin ostataan peittää. Työttömyydestä, ihmissuhdeongelmista ja Luoja meitä varjelkoon, rahaongelmista ei puhuta, ei vaikka seinä olisi vastassa. Tai sitten ehkä puhuttaan vähän sinnepäin, mutta ongelmaa vähätellään.

Ja jos ongelmista puhuminen on täällä vaikeaa, näyttää vielä vaikeampaa olla kuunteleminen. Että pitäisi pysähtyä, kuunnella, reagoida ja pahimmassa tapauksessa tehdä asialle jotain. Toisen asioihin ei haluta "sekaantua", ei vaikka se toinen sitä haluaisikin. Kaikki mukava, hauska ja huoleton jutustelu käy, mutta jos joku haluaa avautua jostakin ei-niin-hauskasta-asiasta, niin se ei käy.  Don't get involved, too much information, none of our business... Tälläisestä tilanteesta halutaan luikerrella mahdollisimman pian pois. "Kuuntelijan"'kostit ovat monet. Toiset vääntävät ja kääntävät ongelman vitsiksi, vähättelevät sitä tai sitten häipyvät nopeasti paikalta. Harvinaista ei ole sekään, että keskustelun aihe vaihdetaan lennossa, kesken lauseen, vaikka säähän. Se, joka olisi kerrankin halunnut puhua vakavammin, saa märän rätin naamalleen, eikä varmasti avaudu toista kertaa.

Ja kun ongelmista ei puhuta, eikä toisten ongelmia haluta kuunnella, niin sittenhän niitä ei edes ole... Vai?



Jatkan pohdintojani tästä aiheesta ensi viikolla...




keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kieloja



Olisihan se jotain, jos takapihalle astuessaan tulisi vastaan kielojen tuoksu.
Englanniksi Suomen kansalliskukka on "lily of the valley".
Katsotaan, alkavatko kielot meillä kukkimaan!
Posted by Picasa

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Helsingin loskassa

Viikonloppuna käväisin Helsingissä. Kengät kastui, sukat kastui, mutta mitäpä tuosta. Tällä ulkosuomalaisella on aina mukanaan väärät "kamppeet". Jos olisin ollut fiksu, olisin pakannut matkalaukkuun kumisaappaat. Sataa täälläkin (tuliko yllätyksenä?), mutta loskasta ei onneksi tarvitse kärsiä.

Nyt on pakaste täynä ruisleipää ja piirakoita. Ison matkalaukun ostin täyteen herkkuja. Helsingin vaatekaupat jätän suosiolla väliin. Tämä "turisti" tahtoo aina ruokakauppaan. Sisu-askin ostin myös, kun kuulin, että niiden valmistaminen saatetaan lopetetaan Suomessa. Kansanliike pitäisi perustaa Sisun puolesta.  Se nyt on vaan jotenkin niin kovin suomalaista, kuten sauna, koivut, järvi, Jaffa ja makkara.

Matka rankin osa ei suinkaan ollut aikaiset herätykset ja tiukka aikataulu, vaan hyvästien sanominen. Vuosi vuodelta se käy raskaammaksi. Inhoan lähtöjä. Mielessä pyörii ajatus, että jos tämä onkin se viimeinen kerta, kun sanon äidille näkemiin. Se möhkäle kurkussa tuntui isolta omenalta.  Kuinka monta kertaa olen näinä vuosina käynyt itkemässä lentokentän vessassa?  Roiskuttanut vettä naamalle, että en olisi koneen mennessä niin itkeneen näköinen. Siellä vessassa kokosin taas itseni, marssin koneeseen ja yritin olla ajattelematta yhtään mitään. Ne turvonneet, vuotavat silmät saivat mennä lyhyiden öiden tiliin. Sipulia kukaan tuskiin kuuden aikaan aamulla vielä pilkkoo...


 
Posted by Picasa

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Ihania mummuja

Onkohan tämä myös Putinin suosikki?


torstai 8. maaliskuuta 2012

Pitkä jono ja jäähyväiset


Irlannin pisimmät jonot ovat nykyisin sosiaali- ja työvoimatoimistojen edessä. Viime viikonloppuna Dublinissa, ja eilen täällä Corkissa järjestettiin ”maastamuutto"- messut, jossa etsittiin työntekijöitä mm. Australiaan, Kanadaan, ja Uuteen Seelantiin. Nyt päihitettiin jopa sosiaalitoimiston jonot. Paikalle oli saapunut ihmisiä jo edellisenä iltana odottamaan ovien avautuimista. Kaiken kaikkiaan messuilla kävi ainakin 23 500 vierasta, eikä kaikki kiinnostuneet edes mahtuneet sisälle. Eiköhän tällaiset vieralijaluvut kerro aika paljon Irlannin tilanteesta.

Harva vastavalmistunut, konkurssin läpikäynyt, työpaikkansa menettänyt tai pian menettävä jaksaa
uskoa valoisaan tulevaisuuteen Vihreällä Saarella. Osa muuttoa suunnittelievista on edelleen töissä, mutta palkanalennukset, kiristynyt verotus ja suurtakin suuremmat asuntolainat eivät houkuttele jäämään. Vaihtoehdot ovat vähissä, joten on parempi toimia ja pian. Täältä eivät lähde pelkästään nuoret, vaan kaiken ikäiset. Englannin kieli tietysti helpottaa muuttoa, mutta uuden elämän aloittaminen täysin tyhjästä ei sittenkään ole ihan helppoa eikä vaivatonta. Koti on koti, ja perheelle ja ystäville hyvästien sanominen vaikeaa.

En yhtään ihmettele, jos etenkin hieman varttuneemmassa iässä olevat maastamuutajat ovat katkeria. Syitä voisin tässä luetella kymmeniä, mutta säästän teidät pitkältä listaltani. Pitää myös muistaa, että nyt emme puhu parin vuoden komennukselle lähtevistä ex-pat perheistä, joita odottaa valmiina kohdemaassa asunnot, autot, koulut, sairasvakuutukset ja tietysti hyväpalkkainen työpaikka. Unohtamatta firman maksamaa muuttokuormaa, lentolippuja ja lomalentoja kotiin jne. Omaisuus mahtuu yleensä pariin matkalaukkuun ja reppuun. Uudessa kotimaassa aloitetaan elo joko ystävän olohuoneen sohvalta tai matkustajakodista.

Pubelilla on tällä nykyisin uusi "kukoistava" business, nimittäin läksijäiset. Niitä kuulemma riittää joka viikonlopulle. Matkustaminen ja ulkomailla asuminen avartavat. Totta, mutta en vain jaksa uskoa, että koko perheensä maapallon toisellepuolelle muuttava ajattelee "avartumista". Toivelistalla on työpaikan saaminen ja perheen elättäminen. Mielummin sitä oltaisiin "avartumatta" ja jatkettaisiin eloa omassa kotimaassa, lähellä perhettä ja ystäviä.

Mitä miettivät maan päättäjät, nykyiset ja entiset? Ovat tietysti hyvillään, sillä näin pidetään nousevat työttömyysluvut (14.2% viime kuussa) kurissa. 14,2 näyttää paremmalta kuin 24,2 tai 34,2. Mitä useampi työikäinen maasta lähtee, sitä parempi. Eri asia tietysti on, jos se lentokentällä hyvästeltävä on oma lapsi... Tai tuskin sittenkään, sillä ainahan voi junailla tyttären eduskunta-avustajaksi tai pojan puoluekaverin firmaan ”harjoitelijaksi”. Tiedän, olen ilkeä! Niin kauan olen tätä showta päivittäin seurannut, että minua ei enää pysty puhumaan pyörryksiin edes irlantilainen poliitikko.

Ihan oikeasti tunnen myötäikävä kaikkien työperässä muutavien, heidän perheidensä ja ystäviensä puolesta. Aina maailmalle lähteminen ei ole hauskaa eikä jännitävää!


Ps. Tässä vielä mielenkiintoinen artikkeli aiheesta.



tiistai 6. maaliskuuta 2012

Lukunautinto x 2 ja kipeä niska

Tiedän, sängyssä ei saa lukea. Jos lukee, niin niska kipeytyy. Luin kuitenkin. Peräti kaksi Victoria Hislopin paksua kirjaa. Tulos: olen taas vähän viisaampi, ja niska oli kipeä, tosi kipeä. Venyttelin, pyörittelin olkapäitäni, täytin kuumavesipulloa ja kärsin. Oliko se tämän arvoista? Ehdotomasti kyllä. Lukunautionto ei ole lukunautinto nojatuolissa istuessa. Pitää lötkötellä omassa rakkaassa sängyssä, ja mielellään kissa jalkopäässä lämmittämässä. Villasukat tietysti jalassa, siis minulla ei kissalla ja torkkupeitto päällä. Toiset kärsivät kauneutensa takia, minä lukemisen.

Victoria Hislop taitaa olla Suomessa vielä aika tuntematon kirjailja. Tietääkseni hänen kirjoittamista kirjoistaan ainoastaan Saari (the Island) on käännetty Suomeksi. Saarea en ole vielä lukenut, mutta se on listalla seuraavana, kunhan saan ensin Maeve Bincyn novellikokoelman loppuun. Nuo kaksi mainitsemaani kirjaa olivat the Thread (ketju) ja the Return (paluu).

The Thread  valottaa, ainakin minulle vierasta, Kreikan lähihistoriaa. Kaikkihan me olemme lukeneet antiikin Kreikasta. Unohdetaan akropolikset, skorateet ja afoditet. Tapahtumampaikka on Thessalonikia, ja kirjan tarina alkaa 1910-luvulta ja jatkuu aina nykypäivään. En edes yritä kertoa teille tuota monimutkaista ja veristäkin tarinaa, jota myös taitavat ompelijat ja käsityöläiset taidoillaan värittävät. Jos tämän päivän Kreikkaa ja kreikkalaisten mellakontia on vaikea ymmärtää, saattaa kirjan lukeminen auttaa, ainakin vähän.  

Kun viimeinen sivu oli luettu loppuun, halusin heti jatkaa saman kirjailijan kirjalla. Samainen ystäväni, joka antoi minulle the Threadin lainaksi, toi luettavaksi "the Return" kirjan. Kreikka vaihtui Espanjaksi, Thessalonkia Granadaksi, mutta veristä sisällisotaa käytiin Espanjassakin. Tunnustan, en tiennyt paljonkaan Francon ajasta. Taas piti valita puoli: Francon puolella tai häntä vastaan. Tai joskus puoli valittiin puolestasi.  Kirja opetti myös ymmärrän miksi härkätaistelu ja flamengo ovat espanjalaisille edelleen niin rakkaita ja  tärkeitä. Kansalaissodassa granadalainen perhe revitään kahtia tai oikeastaan palasiksi. Neljästä lapsesta vain yksi säilyy hengissä ja päätyy Englantiin. Hän ei enää koskaan palaa kotimaahansa. Luopumisentuskaa ja kärsimystä monella tasolla.   

Minulle jäi näistä kirjoista päälimmäisenä mieleen se, että pelko, nälkä, kidutus ja läheisten kuolema/murha /tappo on aina yhtä hirveää, tapahtuivat ne sitten kenelle tahansa. Sekin tuli selvästi ilmi The Thread-kirjaa lukeissani, että lopulta niitä arvoja ja mielipiteitä joiden puolesta aluksi innokkaasti taisteltiin, ei voinut enää itsekkään hyväksyä. Julmuuksia, ensin vastapuolen ja myöhemmin myös omien, oli vaikea sulattaa. Loppujen lopuksi ihminenhän haluaa vain elää rauhassa läheistensä kanssa, pelkämättä. Ei mikään itsestäänselvyys tänäkään päivänä.


lauantai 3. maaliskuuta 2012

Lauantaina

Kun pojista vanhempi potki palloa, ja isä häntä kannusti kentän laidalla, kävi äiti kävelemässä näissä maisemissa:


Yleensä nämä jalkapallokentät sijaitsevat Jumalan selän takana. Nyt osui kentän sijainti nappiin.

Ps. Ottelun tulos 2-2, ja poika teki toisen maaleista.
Posted by Picasa

torstai 1. maaliskuuta 2012

World book day / Maailman kirjallisuuspäivä

Tänään on vietetty Maailman Kirjallisuuspäivää kummankin pojan koulussa. Kirjoja rakastava äiti ei ole saanut lapsiaan innostumaan kirjoista. Sääli! Pojista vanhemman englannin opettaja sanoi, että etenkin pojat  lukevat  nykyisin entistä vähemmän. Netti, X-Boxit yms ovat tulleet tilalle. Nykynuoret haluavat kaiken heti,  ja valitettavan monesta kirjojen lukeminen on hidasta ja tylsää. Kirjaa ei voi lukea hetkessä, vaan siihen menee aikaa. Kärsivällisyys ei riitä lukemiseen.

Luin juuri kaksi paksua kirjaa, joita pitää vielä vähän sulatella. Postaus niistä on työnalla, ja julkaisen sen ensi viikolla. Nyt piti ottaa luettavaksi jotain vähän kevyempää. Yöpöydälläni on suositun  irlantilaisen kirjailijan, Maeve Binchyn kirja nimeltään "The Return Journey". Luulen, että tätä kirjaa ei ole käännetty suomeksi. 

Maeve Binchyn kirjoihin minulla on kummallinen suhde. Joitakin niistä suorastaan rakastan ja sitten on niitä, jotka voisin hyvinkin jättää kesken. Ostin joululahjaksi serkulleni suomeksikin käännetyn "Koko kadun kasvatin" (englanniksi Minding Frankie). Kirja oli surkea. Suorastaan loisti läpi se, että kirjailija ei ole koskaan hoitanut vauvaa, eikä elä todellista elämää tämän päivän Irlannissa. Annoin kuitenkin lahjan serkulleni ja pahoittelin, että nyt saat luettavaksesi huonon kirjan.

Tämä The Return Juorney vaikuttaa  jo parin kappaleen jälkeen ihan hyvältä, joten jatkan sen lukemista tänä iltana, näin kirjallisuuspäivän kunniaksi.

Kertokaapa tekin, mikä kirja teillä on kesken juuri nyt?


Posted by Picasa