tiistai 16. lokakuuta 2012

Irlantilaiset häät osa 4

Pappi on aamenen sanonut, nimettömässä kimaltelevat timantit, orkesteri on roudannut soittimet autoon  ja viimeinen vieras on siirtynyt yöpuille. Vuosien suunnittelun ja haaveilun jälkeen häät ovat onnellisesti ohi. Edessä häämatka jonnekkin kauas, jos vain rahkeet kestävät. Harvinaista ei ole sekään, että häämatka tehdään Irlannissa. Upeita hotelleja riittää täälläkin. 


Tässä vaiheessa me toivotamme hääparille onnellista ja kestävää liittoa!

" For better or for worse, for richer, for poorer, in sickness and in health, to love and to cherish; from this day forward until death do us part."


Minun kannattaisi myös etsiä aiheeseen sopiva kuva ja lopettaa tämä juttusarja onnellisissa merkeissä. Jatkan kuitekin, sillä kaikilla saduilla ei aina ole onnellista loppua. Irlannissa, kuten muuallakin, myös erotaan.

Me tietysti toivomme, että häämatkalta palaava pariskunnan ei tarvitse näitä asioita koskaan miettiä. Toivomme myös, että hääpäivä oli kaiken suunnittelun ja taloudellisten uhrausten arvoinen. Tärkeintähän kuitenkin on, että rakkautta riittää tuleville vuosille ja vuosikymmenille.


Tiedätte varmasti, että katolinen kirkko ei hyväksy siviilivihkimistä eikä eroa. Kirkon silmissä pari on siis naimisissa, kunnes kuolema heidät erottaa. Erikoistapauksissa kirkko voi avioliiton mitätöidä, mutta se on erittäin harvinaista. Laillisen eron pari voi saada, mutta aikaa siihen kylläkin menee helposti muutama vuosi. 

Ei tarvitse mennä kuin pari vuosikymmentä taaksepäin, jolloin avioerot olivat täällä erittäin harvinaisia. Niistä harvoista "tapauksista" ei puhuttu kuin kuiskaamalla. 

Avioerot eivät ole edelleenkään yhtä yleisiä kuin Suomessa. Olen yrittänyt keksiä siihen syytä, mutta arvailuksi jää. Seuraavia seikkoja tuli mieleen:

- Täällä seurustellaan pitkään ennen kuin ollaan valmiita sitoutumaan. 
- Uskon, että tietyissä perheissä avioero on edelleen tabu. 
- On aika yleistä, että nainen jää kotiin lasten synnyttyä, ja on näin taloudellisesti rippuvainen miehestään.  
- Irlannissa kulissit pysyvät pystyssä paljon pitempään kuin Suomessa. Olipa asiat kuinka huonosti tahansa, ulospäin sitä ei näytetä
- Avioeron saaminen on pitkä, ja toisinaan erittäin monimutkainen prosessi ja saattaa maksaa todella paljon.


Näin 21-vuotta naimississa olleena uskallan sanoa, että ei avioliittoa punnita sormuksen timantin koolla, häiden hienoudella, eikä tuhansien eurojen arvoisella hääpuvulla. Arki tulee vastaan enemmin tai myöhemmin, ja testiin liitto joutuu vasta sitten kun elämä heittää eteen vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. 

Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, eikä toisen ärsyttäviä luonteenpiirteitä voi muuttaa. Niinä vaikeina hetkinä on ihan sama, kuinka suuri timantti sormessa kimaltelee. Haluaisinkin sanoa häitään suunnitteleville, että muistakaa häiden todellinen tarkoitus. Vähempikin hössötys riittää, eikä kysymyksessä ole mikään kilpailu. Pidän kuitenkin suuni visusti kiinni häitä rakastavien irlantilaisten keskuudessa. Olisin varsinainen ilonpilaaja, jos tuollaisia ajatuksia päästäisin suustani.  

http://www.irishcentral.com/news/Divorce-rates-soar-in-Ireland-as-population-continues-to-expand-145121415.html


Tämä oli viimeinen postaus irlantilaisista häistä.


18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Mielestäni avioero on edelleen tabu Irlannissa, ainakin Dublinin ja tiettyjen liberaalien ryhmien ulkopuolella. Se, että pari eroaa, on jo tarpeeksi kauheaa, ja jos vielä ottaa oikean laillisen eron, vielä kamalampaa. Niille, jotka kehtaavat vielä mennä uudestaan avioliittoon, ei enää riitä sanoja. Vaietaan vain. Tiedän monia, jotka ovat eronneet aikoja sitten, mutta eivät laillisesti, miksi, en tiedä. Kai se on sitä katolisuutta.

    Tiedän myös erään ultrakatolisen miehen, joka laillisen avioeron lisäksi haki "annulment" eli liiton mitätöinnin paavilta - 20 avioliittovuoden ja ison lapsilauman jälkeen! Irlantilaiselle ongelmalle on aina irlantilainen ratkaisu! Annulment tarkoittaa, että liitto on NUL, "ei koskaan tapahtunutkaan". Se oli ennen ainoa tapa päästä puolisosta eroon.(K.O. mies pääsi vain siten uudestaan kirkossa naimisiin, muuten olisi joutunut elämään selibaatissa lopun ikäänsä.) Perusteet tähän liiton mitätöintiin saattavat olla aika karmeat, luin niitä netistä joskus, oikeita lakitupatapauksia. Eräs "kelpo" syy on puolison mielisairaus, tai vammaisuus, josta ei tiennyt ennen hääyötä. Minulle tuli paha mieli lukiessani näitä tositapuksia. Mietin usein, kuka todisti k.o. miehen vaimosta ja mitä, lahjottiinko joku lääkäri?

    Olen samaa mieltä, häähumu sekoittaa usein varsinkin morsiamen pään. Onneksi minulla sattuu olemaan järkevä tytär, pukuompelijakin ihmetteli kun molemmat olimme niin "relaxed" - me vain olimme onnellisia puvusta ja tulevista juhlista! Toisaalta olen sitä mieltä, että mikään paperinpala ei takaa liiton onnellisuutta, se on pikemminkin vain laillinen tae. NE valat vannotaan jossain ihan muualla, esimerkiksi sydämessä, ja aina uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, usein taitaa olla, että asutaan erossa, mutta virallista eroa ei koskaan oteta. Kummitteleekohan se kirkko jossakin taustalla? Ei tohdita. Toisaalta eroprosessit täällä voivat olla kovin monimutkaisia. Varmasti olet oikeassa, että täällä on vielä paljonkin ihmisiä, jotka ovat 100% eroa vastaan.

      Nämä annulmentit ovatkin sitten sarjassamme niitä asioita, joita en ymmärrä. Olen kuullut minäkin tapuksista, joissa parilla on lapsia, ja sittenkin haetaan kirkolta mitätöintä. Siis, millä ihmeen perusteella? Näissä tapauksissa ei ainakaan voi sanoa, että mitään "sellaista" ei harrastettu. Ajattele, että aviopuoliso tekee monen yhteisen vuoden jälkeen toisesta mielisairaan...uskon, että aina löytyy joku (jos ei muuten niin rahalla tai kiristämällä), joka suostuu todistamaan. Ja sitten joku jossain vielä uskoo ja mitätöi koko liiton. Sairasta, sanon minä.

      Olette varmasti ompelijan ihanneasiakkaita. Voin vain kuvitella minkälaisia asiakkaita hän joutuu välillä kestämään!

      Niin, ei se sormus eikä paperi takaa onnellisuutta, eikä ne ökyhäät!

      Poista
  2. Hih, ihanasti pikkasen myòhàssà tàmà viimeinen osuus hàistà...ihan niin kuin se avioerokin...ei se heti ihanien hàiden jàlkeen tule, mutta voi tulla silti tuolleen vàhàn viiveellà. Mà luulen, ettà Suomessa ollaan niin pirun rehellisià ja siità johtuu se erojenkin mààrà, koska apua on saatavilla ja ystàvàt on suurena tukena. Rehellisyys on hienoa, mutta kyllà musta olis kiva vàlillà osata olla kuten paikalliset ja oppia hieman heittelemààn niità valkoisia valheitakin....aluksi olin vain jàrkyttynyt kuinka helppoa nàille valehteleminen on...nyt olen siihen tottunut, mutta en vielàkààn oppinut.
    Ehkà Irlannissakin sità mennààn vaan vuosia eteenpàin huonossakin suhteessa, koska siità ei puhuta kenellekààn, joten ei saa sitten ystàviltà sità samaa tukea mità suomessa saisi ja nàin ei ehkà uskallakaan eroa. Jos nainen on kotona niin tottakai siinà tulee myòs taloudellisesti riippuvaiseksi, mutta kyllà usein silti isukki joutuu mamman elàttàjàksi, jos on perhettà lapsillakin jo suotu. Ainakin tààlà Italiassa on niin. Tààlàkin erot ovat vielà aika tabu eikà ihan niin yleistà kun suomessa, mutta kovasti yleistymààn pàin. Nythàn paavikin on ottanut ensimmàistà kertaa kantaa myòs eronneisiin katolilaisiin positiivisessa mielessà "ja nàin eronneet aikuiset eivàt tunne itseààn ulkopuoliseksi" Sanottiin juuri muutama pàivà sitten uutisissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu, että Suomessa anetaan liian helposti periksi. Tietysti väkivaltaisesta tai muuten vaikeasta suhteesta pitää lähteä pois. Arki on arkea, vaikka miehenä olisi unelmien prinssi! Ei sille mitään voi, että välillä elämä ja parterinkin kyllästyttävät tai ärsyttävät.

      Täällä tosiaakin viimeiseen asti yritetään näyttää, että kaikki on vain ja ainoastaan hyvin. Siksi ero yleensä tuleekin muille täytenä yllätyksenä.

      Kyllä täälläkin erossa mies joutuu kotona ollutta vaimoa elättämään ainakin siihen asti, kun lapset ovat täysi-ikäisiä. En ole kyllä ihan 100% varma, mutta luulen, että näin on.

      Täällä muuten moni pari asuu erossa, mutta laillista eroa ei ole koskaan haettu. Eivät sitten kai halua mennä uudestaan naimisiin.

      Ei meiltä kuule nuo valkoiset valheet tahdo sujua. Ollaa aivan liian rehellisiä!

      Poista
    2. Joo oon samaa mieltà, ettà Suomessa annetaan liian helposti periksi ja nyt kun katselin sità uutta ohjelmaa 11 tapaa jàttàà nainen niin siinà eràskin toimittaja tokaisi, ettà Suomessa pitàisi erota vielà useamminkin...huhhuh! Mà oon kyllà sillà kannalla ettà ongelmista mitkà elàmà heittelee on selvittàvà yhdessà. Sitten jos toinen osapuoli meneekin omia polkujaan vaikka toisen naisen tai miehen hoiviin niin sitten onkin jo asia erikseen, mutta muuten kyllà eroa voi miettià vuosiakin ettei liian hàtikòityjà pààtòksià tule tehtyà.

      Poista
  3. Tiedän täällä yhden katolisen koulun rehtorin, joka on eronnut. Hän saa kyllä elää avoliitossa uuden naisystävän kanssa, mutta EI SAA mennä tämän kanssa naimisiin. Aina vaan jaksan ihmetellä tuota kaksoismoraalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naimisiin saa eronnut katolilainen menna uudestaan, mutta kirkossa vain kerran. Kirkossa solmittu liitto ainoastaan on 'se oikea' kirkon silmissa.
      Ja asumuserossa pitaa olla 4 vuotta, ennenkuin eron saa.
      Siksi naimisiinmenoa miettii vahan kauemmin, eika erotakkaan niin helposti-ja tama on minusta hyva juttu.
      Suomessa mennaan naimisiin liian helposti ja erotaan ekan riidan jalkeen.
      Mari

      Poista
    2. Allu: Tuo kaksinaismoraali minuakin ihmetyttää. On tiukat säännöt joiden mukaan kaikkien pitäisi elää. Niitä ei suostuta uudistamaan, ei sitten millään. Epäkohtia ei korjata ja sitten ollaan, kun ei mitään ongelmia olisikaan.
      Avoliitto ei ole hyväksyttyä, mutta oikeastaan onkin!

      Poista
  4. Hyva "tietopostaus". Meilla taalla Turkissa myös rakastetaan haita. Monilla ne kestavat monta paivaa. Kulta ja raha nayttelee haissa aina suurta osaa.
    Mutta kylla se arki koittaa myös taalla. Nykyaan avioerot ovat aikalailla yleisia.Ja eron saa helposti, jos molemmat sita haluavat. Mutta vaikeitakin eroja on, mitka kestavat vuosia monine oikeudenkaynteineen.
    Turkissa on myös ollut aika, jolloin ei erottu, vaikka avioliitto olisi ollut kuinka vaikea tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaisiin häihin taidetaan pistää myös paljon rahaa.
      Minusta on jotenkin surullista, että eroa puidaan vuosikausia ja loppujen lopuksi siinä rikastuvat vain lakimiehet.

      Täällä oli myös juuri noin, että erottu ei vaikka oli kuinka vaikeaa. No, mihinkäs siitä vaimo lähti, jos lapsia oli 12?
      Ei auttanut kuin kestää köyhyyttä, miehen juopottelua ja välillä hakkaamista. Eikä se vaikea osapuoli tietysti aina ollut mies.

      Poista
  5. Mukava sarja. En miekään ymmärrä tuota kaksinaismoraalia, se on aivan käsittämätöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä avioliiton mitätöinnit ovat kyllä kaksinaismoraalia parhaimmillaan tai siis pahimmillaan. Luulisi, että vuosikausia naimisissa ollut hyväksyisi sen tosiasian, että ero tuli. Voiko toista enempää loukata, kun mennä anomaan kirkolta avioliiton mitätöintiä? Ja entäs jos on lapsia? Eikö asian voi ymmärtää myös niin, että mitään lapsia ei oikeastaan ollutkaan? Vähän niinkuin delete-nappulaa painaisi. En ymmärrä!

      Poista
  6. Postauksesi innoittamana menin nettiin lukemaan lisää, ja huomasin, että itse asiassa sekoitin kaksi "annulment", siviili- ja kirkollisen. Siviililajia puidaan lakituvassa ja kirkollista käsittelevät piispat ym. Siviililajia käyttävät varmaan enää vain ne, jotka eivät halua kalliita lakitupajuttuja, avioerolaki tuli voimaan v. 1995.

    Katolisella kirkolla on monimutkainen laki, ns. Canon Law. Häät ovat pyhä sakramentti (yksi seitsemästä), niinpä se toteutuu vain kerran. Jos eroaa, ei enää koskaan saa mennä naimisiin tai harrastaa seksiä. Sellaistakin ehdotettiin, että uuspari voi kyllä asua yhdessä, mutta ei sukupuolisuhteessa : ) Vain "mitätöimällä" avioliiton pääsee uudestaan kirkossa naimisiin. Se tarkoittaa, että liitossa ei alunperinkään ollut Pyhää Henkeä mukana, joten se ei ole sakramentti. Syiksi kelpaavat monet, mielisairaudesta homoseksuaalisuuteen, kyvyttömyyteen sekä "emotional immaturity". Pakon edessä naidut voidaan myös vapauttaa, samoin ne joissa toinen ei ollut kastettu katolinen. Suurta hätää aiheutti seuraava pulma: jos avioliitto mitätöidään, tuleeko lapsista silloin äpäriä? No ei kuulemma, vaikka loogista olisikin.

    Kaikkein loukkaavinta minusta on se, että laillisesti eronneet sekä uudelleen avioituneet eivät voi saada ehtoollista, koskapa ovat langenneet kuolemansyntiin, "mortal sin" eli harjoittavat haureutta. En kyllä usko että kukaan pappi tätä toteuttaa, mutta monet eivät mene tästä syystä ehtoolliselle. Kaikenlaiset pedofiilit ja vaimonhakkaajat saavat ehtoollista - pedofiilit ovat ehtoollisia jakaneetkin, toivottavasti siitä on nyt ainakin tehty loppu.

    Sitä en myöskään käsitä, että enemmistö katolisista ei ollenkaan noudata näitä lakeja (esim. ehkäisyn suhteen), mutta käyvät silti messussa ja pitävät itseään ihan kunnollisena. Minulla (rehellisenä suomalaisena tietysti) menisi luu kurkkuun siinä vaiheessa, kun pitää sulkea silmät ja korvat ja olla kuin ei mitään. Saa nähdä, pitääkö nuorempi sukupolvi kiinni kirkosta enää ollenkaan. Ongelma ei tule esille ehkä kuin vasta kun on omia lapsia ja pitää päättää, antaako luvan kasteelle, ehtoolliselle jne. Tosi vaikea olla menemättä, varsinkin kun pahoittaisi isovanhemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ollut mitaan ongelmaa kastaa lapsiani katoliseen uskoon, samoin olin erittain ylpea aiti menneena kevaana tyttareni ensimmaisella ehtoollisella. Katolinen usko on kristitty usko muiden joukossa, harva moderni katolilainen noudattaa uskoa enaa noin orjallisesti kuin joskus. Kirkon sisalla on tapahtunut paljon pahaa ja sita voisi hieman modernisoida, mutta en tieda haluaisinko lasteni olevan luterilaisiakaan. Ainakin katolinen kirkko on vahvempi kuin luterilainen, joka taas suvaitsee ja kumartaa joka suuntaan.
      Mutta lasteni kohdalla ajattelin, etta kun irlantilaisia ovat niin heille on helpompaa kuulua taalla valtakirkkoon, ja isansa on katolilainen, joten se on aika luonnollista etta heistakin tuli kirkon jasenia. Jos isa olisi ollut protestantti, niin heista olisi tullut protestantteja.
      Mari

      Poista
    2. Silhouette: Nämä lait ovat kyllä niin aikansa eläneitä ja kivikautisia. Luulen, että koska kirkon silmissä ei voi erota, moni jättää myös sen "siviili"eron hakematta.
      Jotenkin sitä odottaisi kirkon elävän nykypäivää seurakuntalaistensa kanssa. Mitä apua on säännöistä, jotka näyttävän, ainakin näissä vaikessa eroasiossa, aina kääntyvän vastaan.
      Ehkä ymmärtämystä normaalia elämää kohtaan olisi enemmän, jos papit saisivat mennä naimisiin ja perustaa perheen. Irlantilaisia pappeja ei muuten taida enää parin kymmenen vuoden kuluttua olla ollenkaan. Nuoria ei kiinnosta. Kyllä aika erikoinen nuori mies pitää olla, että lähtee täällä pappiskoulutukseen.

      Poista
    3. Irlantilaiset papit alkavat olla tosi vähissä, vanhat eivät pääse eläkkeelle kun heitä tarvitaan koko ajan. Paljon on joutunut pois hyväksikäyttöskandaalien takia, ja sama skandaali varmaan estää monia havittelemasta alalle. Naispappeutta ei tule! Yksi ratkaisu on hankkia papit muualta, olen kuullut että Puolasta on tulossa uusia pappeja. Afrikastakin saadaan vielä katolisia pappeja, kun tarvitaan - lähetystyö on ollut hedelmällistä. Paavi ei voi olla väärässä koskaan, siksi selibaattisääntöä ei voida purkaa. Minustakin olisi normaalia, että papilla saa olla vaimo ja perhe.

      Kaksi nuorintani oli yhtenä juhannuksena Suomessa mukana, kun sukulaispari vihittiin saaressa - pappi oli vaimonsa kanssa juhannuskokolla meidän kanssa edellisenä iltana! Oli siinä lapsillani ihmettelemistä, eivät tahtoneet uskoa että kyseessä oli "oikea" pappi. Mukavaa nähdä että papitkin ovat vain ihmisiä - vihkimisessä papilla oli tietysti kaapu päällä ja hoiti tehtävänsä juhlallisesti ja sydämellisesti.

      Katolisessa uskossa tuntuu että pappi on aina enemmän kuin ihminen - ehkä siksi nämä ikävyydet jatkuivat niin pitkään, heitä ei uskallettu syyttää mistään. Absoluuttinen valta korruptoi, absoluuttisesti!

      Poista
  7. Olet oikeassa, vähempikin hössötys riittää. Tyttäreni Berliinissä vietti mustassa leningissä minimalistiset häät:lakisääteisen kaikille pakollisen siviilivihkimyksen. Vain he kaksi, toimituksen suorittanut virkamies ja 0 vierasta, koska laki ei vaadi siellä edes todistajia. Soitti sitten, että sain onnitella, ja lähetti valokuvan, missä sulhanen loistaa kuin Naantalin aurinko. On aihettakin, kun sai vaimokseen minun erinomaisen tyttäreni (öhöm!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä ne häät vähemmälläkin hössötyksellä tulee pidetyiksi. Eikä tarvinnut pähkäillä ketä kutsutaan ja ketä ei!
      Taidat olla uusi lukija, joten tervetuloa!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!