maanantai 30. heinäkuuta 2012

Rentun ruusuja, murhia ja hutunkeittoa‏

Lontoon hulinasta siirryimme pieneen, rauhalliseen kylään Satakunnassa. Serkkuni oli meitä vastassa Turun kentällä. Ei kuulemma yhtään tienviittaa opastamassa, että Ryanairilla on ihan oma terminaali. Tai no, terminaali ja terminaali. Vaja taitaa olla kuvaavampi sana. Vastaanottajat odottivat matkustajia ulkona, kun ei sisälle ei mahtunut. Ryanairilla lentäminen ei maksa paljon, ja siksipä mariseminen ja valittaminen on ihan turhaa. Nyt en siis marise enkä valita, vaan kerroin teille niin kuin asiat oli. Olen aina ajatellut, että Ryanairin Tampereen terminaali on yksi ankeimmista paikoista Suomessa. Ei ole enää. Turun Ryanairin ”vaja” meni edelle. Passintarkastukseen jonotettiin lähes tunti ulkona  (katos oli, mutta talvipakkasella olisi voinut tulla kylmä).  Ja arvatkaapas missä tulli oli? No, ulkona sekin! Tarkkasilmäinen Juniori kommentoi: "on se kumma, kun täällä nämä lentokentät ovat aina näin surkeita ,ja kaikki muut rakennukset ovat ihan hyviä". Onneksi lensimme takaisin Helsingistä, ettei Suomen lentokenttämaine mennyt lopullisesti.





Enon luona meitä pidettiin taas kovasti vieraina. Saunottiin, uitiin, syötiin hyvin ja pelattiin mölkkyä. Jo ensimmäisellä kävelylenkeillä tein tuttavuutta ojanpenkareiden kanssa. Nyt tietysti luulette, että aloin törpöttelemään (suomalais- ja irlantilaiskansallisesti) heti loman alussa. Kun tie ei enää piisannut, päädyin ojaan  keräämään rentun ruusuja!  En törpölellyt, vaan ihailin (ja kuvasinkin paljon) kauniita ja värittäitä luonnonkukkia. Ilmeisesti sateisella kesällä oli ollut osuutta asiaan, ja ojanvarret näyttivät tänä kesänä normaalia upeimmilta.


Satakunnasta matka jatkui ystävän kyydissä kotikonnuille Etelä-Pohjanmaalle. Pojat jaksavat ihmetellä, että  tiet ovat niin hyvässä kunnossa, vaikka autoja ajaa vastaan vähän ja ympärilläkin on vain loputonta metsää!  

Minun aikatalujani sanelevat aina pallot: Irlannissa jalkapallo ja Suomessa pesäpallo. Täällä kertaa lomaan saatiin mahtumaan peräti neljä mestaruussarjan pesäpallopeliä. Itse kävin katsomassa vain  yhden , ja siitä kuulin. En kehdannut tunnustaa, että kun  pojat keittivät kentällä huttua ja  laskivat kuolleita , äiti lötkötti sängyssä ja selvitteli murhia. Ai, että minä sitten nautin Leena Lehtolaisen ja Outi Pakkasen dekkareista. En voinut olla nauramatta Juniorin pelisyömisille: hän kävi ostamassa aina pari makkaraa, jotka huuhtoi alas, milläs muulla, kuin teellä! Siinä oikein kunnon irlantiais-suomalainen poika.



Suomessakin kaikki valittivat säästä. Viime kesien helteet taisivat olla  vielä liian tuoreessa muistissa. Irlannin alkukesä oli niin surkea, että Suomen sadekuurot eivät onnistuneet pilaamaan lomaamme. Ennen lomalle lähtöä meidän kylällä nimittäin tulvi ja pahasti. Uudehko ostoskeskus oli kiinni korjausten vuoksi pari viikkoa. Edelleen osa kylän ravintoloista ja kaupoista on suljettu. Tuhot olivat valtaisat.  Olisihan se tietysti ollut mukavaa, jos aurinko olisi paistanut koko ajan, mutta meni se loma näinkin. Juniorin loman pelasti polkupyörä, jolla hän viiletti pitkin kyliä. Hyvät pyöräilytiet innostivat pyöräilemään. Pojista vanhemmalla on onneksi kaiken ikäisiä kavereita, joten aika kului ihmeen mukavasti.



En enää jaksa ohjelmoida koko lomaa, joten näen ketä näen, ja lisää sitten taas ensi vuonna. Se pitää vielä erikseen mainita, että Junori pääsi käymään Power Parkissa ja vielä sen lisäksi Linnanmäelle. Irlannissa ei ole huvipuistoja (kiertäviä tivoleja ei lasketa), joten Suomen huvipuistot ovat meillä kova sana.



Loma päättyi mukavissa merkeissä Helsinkiin, jossa olimme kaksi yötä. Yöunet jäivät lyhyiksi, kun piti ystävän kanssa parantaa maailmaa ja käydä läpi  kaikki asiat. Helsinki helli meitä auringolla ja pelotteli vähän ukkosellakin.  Pojista vanhempi totesi, että täällä hänkin voisi asua.  London 0 - Helsinki 1.
Nyt olemme sitten takaisin Virheällä Saarella! Päätin, että en anna sään lannistaa. Katsotaan miten käy...


17 kommenttia:

  1. Hieno postaus! En näe rentun ruusua kuvissasi, mutta näen kauniita lupiineita. Sattumoisin just soitin siskon miehelle, että laita mulle kuva rentun ruususta eli maitohorsmasta, kun tarviin yhteen runoon.

    Eihän vain kukaan kaipaa viime suven helteitä! Minä asuin koiruuden kanssa kellarissa ja eilen oli taas sellainen päivä. Olin varma, että kuolen. Alakerran viileämmät huoneet pelastivat. Onneksi tänään alkoi tuulla ja nyt on just sopivaa.

    Mahtava siperianunikkokuva: Kaikki on kaunista kiveä vasten.

    Minä luen nyt Patricia Highsmithin vanhaa dekkaria ihan vain itselleni...

    Kaunista suven jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sinulle sähköpostilla horsmia sitä ruonoa varten.
      Lisäsin vielä postaukseenkin yhden horsmakuvan!

      Sopisit hyvin asumaan tänne Vihreälle Saarelle. Ei tarvitse koskaan mennä kellariin jäähylle.

      Laitan vielä lisää kuvia Suomen suvesta. Niin kovin kaunista siellä oli.

      Poista
  2. Noita unikkoajasi minäkin ehdin jo ihailla.
    Miksi te jouduitte passitarkastukseen???? Schengenistähän te tulitte vai kävittekö välillä jossain banaanivaltiossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulimme Englannista, joka ei ole Schengenissä, joten tarkastukseen joutui koko koneellinen. Tarkastajia aluksi vain yksi, joten se kesti ja kesti ja kesti. Kun viimein saatiin lyötyä passit tiskille ja päästiin lähtemään, Junori huusi lujaa ,että yes!!!

      Ps. Ei muuten ole Irlantikaan, eli banaanivaltiossa taidan asua. :)

      Poista
    2. Ai niin, en tajunnutkaan, ettette ole Schengenissä.

      Poista
    3. Ei se banaanivaltio olekaan niin kaukaa haettu, eikös Fyffes ole irlantilainen firma.

      Poista
    4. Minulla oli aukko sivistysessä. En tiennyt, mutta nyt tiedän, että irlantilainen firma se on.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kauniita ovat. Ihan väärä nimi niille on anettu.

      Poista
  4. Kyllä Suomessa on kaunista. Ja raikasta. Pienistä lentokentistä minulla ei olekaan kokemusta, kun olemme aina lentäneet Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin. Suomen viralliset lentokentät ovat ihan siistejä ja hyvä, mutta Ryanairin omat terminaalit sitten näitä petonilattialla varustettuja vajoja.

      Poista
  5. Kas, en tiennytkään että Rayanair lentää meillekin! Tiedän sen tönön, siitä lähti ennen mm. unkarilaisen Wizzairin koneet. Kamala hökkeli! Eikä silloinkaan ollut takseja eikä mitään siellä.

    Hieno loma teillä on ollut. Teidän pojathan voivat tulla vaihto-oppilaaksi Suomeen, kun noin hyvin viihtyvät, ai ne pelit, ei taida onnistuakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryanair valloittaa nyt Turun ja turkulaiset. En ymmärrä, miten homma vajassa toimii talvella. Taidamme siirtyä takaisin Tampereelle!

      Minä mielessäni pyörittelen sellaista opiskelijavaihtoa. Se voisi onnistuakkin!

      Poista
  6. Kuulostaa oikein hyvälle suomilomalle; sopivasti vähän kaikkea - rentoilua, hengailua, maailman parantelua .. :) Hyvä että pojatkin tykkäs ja että tosiaan näkivät myös Helsinki-Vantaan kentän...sehän on suorastaan hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tässä mieleen, ettö kutsuitko joskus Ryanairia Rytkyksi? Vai mikä se hauska nimi oli?
      Pojat ovat sanoneet, että kaksi viikkoa kotikylälässäni on maksimi ja ihan oikeassa ovat. Tekemistä riittää kahdeksi viikoksi, mutta ei sen jälkeen. Oli kiva päästä käymään kesäiseen Helsinkiin.

      Poista
  7. Ainiin, piti vielä sanoa että TOSI HIENOJA KUVIA :)

    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuten näet ojanvarsia olen kuvannut!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!