Huomenna Irlannissa äänestetään EUn
talouskurisopimuksesta. Minä en saa näissä vaaleissa äänestää, koska en ole Irlannin kansalainen. Mies puolestaan ei voi äänestää, koska on torstaina Dublinissa. Irlannissahan ei koskaan
äänestetä viikonloppuisin. Tästä asiasta olen tehnyt omat päätelmäni, mutta
säästän teidän esitelmältäni. Mies on jo pitkään ollut täysin kypsä koko EUhun,
ja vielä kypsempi Irlannin entiseen ja nykyiseen hallitukseen. Enda Kenny &
co ovat tietysi suorastaan iloisia, että talouskurisopimusta vastaan äänestävä rakas
vastarannan kiiskini ei uurnalle pääse.
Kovin on monimutkainen ja
epäselvä tämä äänestettävä sopimus. Olen yrittänyt esitteitä lueskella, mutta en edelleenkään oikein ymmärrä koko
talouskurisopimusta. Sen kuitenkin ymmärrän, että kalliilla lainarahalla ei
maata voi loputtomiin pyörittää, ja että lisää säästötoimenpiteitä on
odotettavissa. Julkisista puolta täällä kohdellaan mielestäni edelleen
silkkihansikkain. Kuollutta puuta olisi mitä hakata, mutta kun ei niin ei...
Mielipidekyselyjen mukaan KYLLÄ-ääniä tulee
olemaan enemmän, joten pääministeri-Enda saa mitä haluaa. Sitä minä vaan pienessä päässäni pöyrittelen,
että kreikkalaisilla on sentään aurinko, meillä ei ole edes sitä...
http://www.talouselama.fi/uutiset/kansanaanestys+saattaa+nayttaa+vajoaako+irlanti+kreikan+tasolle/a2101635
http://www.independent.ie/national-news/fiscal-treaty-turnout-key-if-yes-vote-to-be-achieved-in-tomorrows-vote-3124375.html
No en minäkään juuri ymmärrä mihin tämä sopimus oikeasti johtaa, mutta siitä eivät näytä olevan varmoja edes talousihmiset. Vaistolla kuitenkin tuntuu siltä, että ei pitäisi antaa sananvaltaa omasta maastaan ja sen budjetista pois omista käsistä. Määrääkö Saksa vastedes mitkä sairaalat Irlannissa lakkautetaan, kuinka paljon omahoitajat saavat tukea tai nostetaanko yliopistomaksuja?
VastaaPoistaTällä hetkellä meillä on edes oppositio, sekä äänekäs ja vihainen kansa jarruttelemassa säästötoimenpiteitä, koska ne käyvät kipeimmin kaikkein sairaimpiin, nuorimpiin, vanhimpiin.Joku 10 euron viikkovähennys tuntuu naurettavalta suuripalkkaiselle, kun taas sossun varassa elävälle se merkitsee ehkä sitä ettei voi ostaa lihaa joka päivä tai lapsille ei saa uusia kenkiä kun vanhat hajoavat.Omahoitajien työ maksaisi satakerroin enemmän jos potilaat jouduttaisiin hoitamaan laitoksissa,ja silti juuri heidän tukeaan leikataan. En käsitä.
En pääse uurnille minäkään, ja nuoria on vaikea saada äänestämään kun eivät ymmärrä mistään mitään. Uhkailuista en pidä, siinä mennään jo naurettavuuksiin. Kreikassa on eri tilanne kuin täällä - siellä ei kai oikein kukaan maksanut veroja. Täällä siltä ei voi välttyä paitsi jos on joku varakas bisnesmies ja osaa veronvälttelyn taidon!
Tästä aiheesta meillä riittäkin juttua pitkään! Sovittanko, että lamasta puhutaan vain 15 min.
PoistaTuosta veronkierrosta tuli mieleen, että en ole koskaan saanut kuittia rakennusmiehiltä, pensasaidanleikkaajalta, kampaajalta (käy kotona) jne. Rakennusmiehet vuosia sitten antoivat kaksi hintaa - jos maksat käteisellä niin x ,ja jos maksat shekillä niin y!
Miten niin et voi aanestaa? En ymmarra.
VastaaPoistaItse olen asunut Irlannissa 9 vuotta ja aanestanyt jokikisissa vaaleissa-aina on tullut aanestyskortti postissa.
En ole irlantilainen, emme ole irlantilaisen puolisoni kanssa naimisissa, olen edelleen suomalainen, joskin lapsemme ovat taalla syntyneita ja irlantilaisia(eivat suomea osaakaan).
http://www.citizensinformation.ie/en/government_in_ireland/elections_and_referenda/referenda/voting_in_a_referendum.html
PoistaEn ole Irlannin kansalainen, joten minulla ei ole äänioikeutta.
Miten sitten minulla on ollut mahdollisuus aanestaa jo 9 vuotta? En minakaan tietaakseni ole Irlannin kansalainen vai ottivatko ne minut kansalaisekseen tietamattani ensimmaisen lapsemme synnyttya??
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTulimme juuri aanestamasta :)
Poista