maanantai 12. maaliskuuta 2012

Helsingin loskassa

Viikonloppuna käväisin Helsingissä. Kengät kastui, sukat kastui, mutta mitäpä tuosta. Tällä ulkosuomalaisella on aina mukanaan väärät "kamppeet". Jos olisin ollut fiksu, olisin pakannut matkalaukkuun kumisaappaat. Sataa täälläkin (tuliko yllätyksenä?), mutta loskasta ei onneksi tarvitse kärsiä.

Nyt on pakaste täynä ruisleipää ja piirakoita. Ison matkalaukun ostin täyteen herkkuja. Helsingin vaatekaupat jätän suosiolla väliin. Tämä "turisti" tahtoo aina ruokakauppaan. Sisu-askin ostin myös, kun kuulin, että niiden valmistaminen saatetaan lopetetaan Suomessa. Kansanliike pitäisi perustaa Sisun puolesta.  Se nyt on vaan jotenkin niin kovin suomalaista, kuten sauna, koivut, järvi, Jaffa ja makkara.

Matka rankin osa ei suinkaan ollut aikaiset herätykset ja tiukka aikataulu, vaan hyvästien sanominen. Vuosi vuodelta se käy raskaammaksi. Inhoan lähtöjä. Mielessä pyörii ajatus, että jos tämä onkin se viimeinen kerta, kun sanon äidille näkemiin. Se möhkäle kurkussa tuntui isolta omenalta.  Kuinka monta kertaa olen näinä vuosina käynyt itkemässä lentokentän vessassa?  Roiskuttanut vettä naamalle, että en olisi koneen mennessä niin itkeneen näköinen. Siellä vessassa kokosin taas itseni, marssin koneeseen ja yritin olla ajattelematta yhtään mitään. Ne turvonneet, vuotavat silmät saivat mennä lyhyiden öiden tiliin. Sipulia kukaan tuskiin kuuden aikaan aamulla vielä pilkkoo...


 
Posted by Picasa

27 kommenttia:

  1. Tunnen niin hyvin ne tuntemukset, kun jättää vanhan vanhemman Suomeen. Isäni eli 92 vuotiaaksi ja siinä ehti usein miettiä, että nähdäänköhän vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä asioita, joita voi vaan ymmärtää toinen, joka on myös käynyt siellä vessassa itkemässä.

      Poista
  2. ruisleipää löytyy Göteborgista, ja kumisaappaista onneksi tykkään

    VastaaPoista
  3. Aina yhtä ikävää lähteä Suomesta ja juuri tuota samaa mietin aina minäkin - nähdäänkö vielä vai onko tämä viimeinen kerta ? :( Puolet kotimatkasta meneekin sitten kyyneleiden piilotteluun ja silloin onkin parasta keskittyä laukussa oleviin ruoka-ostoksiin ! Ruisleipä tuoksuu ihanasti matkatavaroiden joukossa - se lohduttaa aina ! Kiva, että sulla oli mukava matka....vaikka varpaat kastuivatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain tavalla ruisleipä lohduttaa. Olen Suomessa käynnin jälkeen aina allapäin. Ei minulla itse maata niin kauhean ikävä ole, mutta kirjaimellisesti äiti on ikävä!
      Ihmiset taitaavat täällä luulla, että minulla on Suomessa aina ihan kauheaa, kun olen niin huonolla tuulella ja allapäin loma jälkeen. Eivät ne ymmärrä, kun omat vanhemmat asuu muutaman kilometrin päässä.

      Poista
  4. Tiedän tunteen. Ikävä lähteä, mukava palata ja ristiriitaiset tunnelmat. Onneksi on suuri matkalaukku ja tuliaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellaista tunteiden myrskyä ja vuosi vuodelta rankempaa. Karjalanpiirakat auttavat ja ne Sisut.

      Poista
  5. Voih, vihreatniityt... nyt iskit aiheeseen johon liittyy niin paljon muistoja ja suuria tunteita.
    Minulle ne hyvästijätöt olivat tuskaa. Se ikäväntunne alkoi yleensä jo sillä vikaviikolla Suomessa. Tiesi että kohta on lähdönaika edessä ja sitten tulee ne viimeiset halit ja hei-heit. Oli tarpeeksi miettimistä jo siinä lähtemisessä ja tavaroiden pakkamisessa saatikka vielä kun joutui katsomaan niitä vanhempien ilmeitä joista näki "taas se tyttö lähtee ja jättää meidät tänne yksinään."

    Yritin aina kaikenlaista juttua heille: "pääsette meidän konkkaronkasta eroon ja saatte huilia ja jatkaa omaa rutiinia" ja "minä soittelen; ja soitellaan." Isä sanoi kerran kun me äidin kanssa vetisteltiin oikein kunnolla "eihän ne ole sotaan lähdössä."
    Usein teki mieli lähteä ilman mitään ilmoituksia niin että olisi soittanut lentokentältä hyvästit. Siitä vain ex tempore; etteivät edes tietäisi lähtöpäivän ajankohtaa. Mutta kun ei. Aina piti ilmoittaa se paluupäivä jo hyvissä ennen lomanalkua että varmasti tiesivät.

    En voinut sietää itkua ja punaisia silmiä, mutta kun meidän perheessä on ollut näitä oikeita dunne-ihmisiä niin eihän sille mitään voinut. Vieläkin tuntuu sydänalassa ne fiilikset joita koettiin. Mies näytti murtsilta ja pyyteli anteeksi että kun oli vienyt perheen ainon tyttären niin kauas. Ja minä mietin hiljaa mielessäni rakkauden hintaa... kaiken se kärsii.
    Alkuaikoina mies usein sanoikin että voit mennä käymään kotonasi milloin vain haluat ja jos niin on että et pääse eroon koti-ikävästä niin muuta takaisin. Kyllä hän sen ymmärtää.

    Nyt ovat vanhempani menneet ajasta ikuisuuteen eikä ole enää niitä samoja siteitä Suomeen.
    Mutta ikävä on vieläkin valtava ja nyt ottaisin ne jäähyväisten koettelemukset ilomielin jos vain voisin.
    Niissähän on se "eletään tätä hetkeä" tunnelma eikä siitä pääse yli vaikka haluaisikin. Tunne vie valtaansa eikä sitä pysty kontrolloimaan. Vaikeaa varsinkin meille realisteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin lähtiessäni, kuten tuossa kirjoitit, että voi kun voisi vain kaikessa hiljasuudessa hävitä paikalta. Se vaan taitaisi olla aika itsekästä. Vai olisiko?
      Sitä siteen katkeamista Suomeen olen monesti ajatellut, sillä jos äitiä ei siellä olisi, niin tuskin sinne usein edes matkustaisin.

      Minulla palautumiseen (vaikka nyt olinkin siellä vain yhden yön)menee päiviä. Tunnekuohu on niin valtava ja sydämestä ihan oikeasti puristaa. Silloin tulee mieleen, että miksi tämän pitää olla niin vaikeaa.
      Tulit muuten mieleen matkalla, kun ajattelin, että sinulle tuli eteen se viimeinen kerta. Toivottavasti sinulla on kuitenkin muistoja, joista voi ammentaa silloin kun ikävä yllättää.

      Poista
  6. Tämä oli kuin suoraan minun suustani. Minäkin olen samanlainen turisti, että minun pitää päästä aina ruokakauppaan, olin sitten Suomessa tai missä tahansa muualla. Suomesta lähtee mukaan kaikkia ihania tuttuja tuotteita, ja muualla maailmassa voisin viettää ruokakaupoissa aikaa tuntikaupalla tutkien kaikkia vihannes- ja hedelmätiskejä, kahvivalikoimaa, mausteita jne. Mies taas ei voi alkuunkaan ymmärtää, että lomallakin pitää viettää niin kauan aikaa ruokakaupoissa. :-D

    Hyvästien sanominen on ihan hirveää, kun sitä viimeistä kertaa ei koskaan tiedä. Eikä siihen auta mikään lohdutus tyyliin, että mitä vain voi sattua ja kenelle tahansa, nuoremmillekin. Mitä kauemmas lähtee ja mitä pidemmäksi aikaa, sitä hirveämpää hyvästien sanominen on, varsinkin juuri iäkkäille vanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Lissu tuossa sanoi, nämä hyvästit ja siitä seuraava tunnekuohu on vain kestettävä, eikä siihen ole mitään "oikotietä". Rankaa se kyllä on, vaikka en tämän kauempana asukkaan. Ajattelin niitä, jotka lähtevät kotimaastaan tietämättä voivatko sinne enää koskaan palata. Siinä kyllä kuolee samalla osa ihmistä.

      Suomesta hamstraan näitä perusherkkuja, kuten kermajuustoa, ruisleipää, piirakoita jne. Nyt oli laukussa paljon tilaa. Normaalisti ei ole.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Blogin kirjoittamisessa on paljon hyviä puolia, mutta parasta on se, täältä saa aina ymmärrystä. Ihan turha on hyvästien sanomisen vaikeutta valittaa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan niitä joutunut sanomaan. Perhe ja suku asuu lähellä, eikä kukaan ole koskaan muuttanut paria kilometriä kauemmaksi. Ei sellainen ihminen voi tajuta, kuinka rankasta asiasta on kyse.

      Poista
  8. Mulle tuli paha mieli :/
    Mitä iäkkäämmäks ite tullaan, sitä lähemmäksi tulee myös menetyksen mahdollisuus.

    Mutta, oon siinä mielessä erilainen ku te muut, että vaikka olen varmasti maailman tunteellisin ihminen, olen oppinut jo lapsesta hyvästelemään paljon kavereita, tuttuja jne. Asuin sellaisessa paikassa. Joten, minulle hein sanominen on todellakin aika lailla vain "moikka, nähään pian!" En edes itkenyt, kun Suomesta muutin pois.
    Ja oikeesti, olen äärimmäisen herkkä ja tunnetäyteläinen.

    Samat ajatukset kuitenkin vanhempien elosta minulla on, se pelko, koska on viimeinen hetki. Kumpikaan vanhemmistani ei nimittäin täysin terve ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina hyvästien sanominen on ollut minulle vaikeaa, mutta nykyisin oikein extravaikeaa. Suomi-ikävää en enää tunne, mutta äidille on vaikea sanoa hyvästit. Tekisi mielii hautautua neljän seinän sisälle pariksi päiväksi...nyt taas vähitellen saan normiarjesta kiinni.

      Poista
  9. Jaa..no, itse en ole kaynyt Suomessa 3 vuoteen. Olen aikalailla tottunut olemaan pois. Kyllahan tuo hyvastien tunne on aivan tuttua-raskainta se oli kun ensimmaisen kerran lahdin pois. Itse asiassa minusta on kovempi paikka se, kun he lahtevat kotiin taalta meilta ja talo tyhjenee. Jaavalle se on aina raskaampaa kuin sille, joka lahtee.
    En kaipaa Suomesta enaa oikeastaan mitaan muuta kuin kunnon talvea-tosin vain muutamaksi viikoksi olisi kiva, sitten voisi sulaa pois. :) Salmiakkia piti olla alkuun aina, en ole sitakaan syonyt enaa moneen vuoteen. Ruisleipaa..no, jos sita joskus paketissa tulee niin syon.
    Olen niin tottunut Iso-Britannian ja Irlannin ruokakulttuuriin. Ja taalta saa ruokakaupoista kylla ihan riittavasti kaikkea. Liikaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kaipaan Suomesta monia asioita,vaikka en välttämättä siellä enää haluaisikaan asua. Ruokaa raahaan tänne ja pojatkin tykkäävät kermajuustosta, piirakoista, hernekeitoista ja ruisleivästä. Mies ei suomiruoasta välitä. Pakasteesta löytynyt ruileipäpaketti on sellaista pientä "yleellisyyttä" arjen keskelle.

      Poista
    2. Itse tykkasin niista alkuaikoina, mutta niin paljon hyvaa saa taaltakin ettei enaa mitaan ruokaa Suomesta kaipaa. Suomalaisia hapankorppuja ja pienia puoreita nakkileipia loytyy terveyskaupasta meilta, jos joskus rukiin makua kaipaa ja karjalanpiirakatkin syntyvat pieni maara nopeaan.
      Suomesta tilaan Novitan lankoja, tuntuvat minun puikkoihini tutummilta :), ja Suomi-design on minun mieleni mukaista(Marimekon kankaat ym.)

      Poista
  10. Tutulta tuntuu... Ei sille mitään voi, ikävä jää. Itse lohduttelin aikoinani, että muistot, jotka minulla on, ne seuraavat aina mukanani. Ne ovat tänäkin päivänä täällä minun luonani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kukaan ei voi ottaa meiltä muistoja. Ulkomailla asumiseen liittyy sellainen pieni haikeus, joka seuraa aina mukana. Ei sitä silloin nuorena ajatellut, mitä kaikkea tämä muualla asuminen tuo mukanaan.Paljon hyvää, mutta mÿös vaikeita asioita.

      Poista
  11. Ei hyvästeihin totu, ei vaikka ne olisivat vain 1000 kilsan päähän. Toivottavasti saat pitää äitisi vielä kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä muistaa, että Suomessa voi välimatkaa todellakin olla 1000 km. Äiti sanoi joskus, että jokainen lähtö on pieni kuolema. Hyvin sanottu.

      Poista
  12. En ollut huomannutkaan, että olet palannut takaisin blogiin! Mukavaa taas jakaa ulkosuomalaisuuden tuntoja.

    Minulta ovat molemmat vanhemmat kuolleet, ja se aika kun he olivat huonona ja lopuillaan oli hirveää, kun ei päässyt paikan päälle ja olemaan vieressä.Eikä edes viimeisenä hetkenä. Suomessa hautajaiset tulevat muutenkin niin pitkän ajan perästä, joskus jopa kuukauden päästä, että sureminen vain jatkuu kun ei edes ole hautajaisia ja jonkinlaista päätepistettä. Ei ole helppoa luovuttaa rakkaista, ja kaukana asuminen tekee olon vielä pahemmaksi. Jokaisesta kesälomasta ja lasten "raahaamisesta" Suomeen olen nyt kuitenkin iloinen, sillä ajat iäkkäiden vanhempien kanssa ovat tosi rajallisia.

    Minä kävin äidin viimeisenä vuonna viisi kertaa Suomessa, joka ikisellä pienelläkin lomalla. Olen sen jälkeen joutunut tietoisesti harventamaan käyntejä, koska aloin elää liikaa Suomessa, siis päässäni.Elin joskus vain lomasta lomaan. Siitä kärsi koko perhe, ja omakin olo oli jotenkin tyhjä kun ei saanut otetta elämästä täällä, ikävöi pois vain koko ajan. Minulla ovat kaikki tosi ystävät Suomessa,ja voisin hyvin kuvitella asuvani Suomessa osan vuotta, nyt kun lapset ovat aikuisia.

    Tein kuitenkin sen päätöksen, että täällä on oma koti ja perhe, siispä teen työtä sen eteen. Käymme miehen kanssa muuallakin kuin Suomessa matkoilla, se on suhteelle tärkeää.

    Tänä kesänä vietän melkein kuukauden Suomessa, saa nähdä miten paluu onnistuu! Myös minä olen aivan masentunut ja ärtynyt kun palaan Suomesta, vie jokusen viikon ennen kuin tasaannun ja palaudun taas tähän elämään. En ole löytänyt mitään ratkaisua tähän kahtiajakoon! Tuntuu kuin minä itse olisin kaksi eri ihmistä, kielen ja maan mukaan. Jakomielitautia tämä on, ja prognoosi on huono!

    Joskus auttaa vain se, ettei ajattele liikaa. Eikä kuuntele mitään suomalaista kaihomusiikkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä jälleen!
      Olen tehnyt itselleni selväksi, että nyt käytän lomani Suomessa käymiseen. Tekisi mieli kyllä muualle (vaikka viime vuosina rahatilanne ei olisi sallinut muita matkoja).Pieni kotipaikkuntani ei välttämättä ole se paikka, jossa haluisin lomani viettää. Pojillakin on välillä niiiiiin tylsää. You know! Äitiä minä sinne menen tapaamaan, ja sen teen mielelläni. Olisi tietysti helpompaa, jos hän asuisi joko Helsinkin tai Tampereen lähellä.

      Ikävä on ihan normaalia, mutta jos se rupeaa haittaamaan arkea ja koko perheen elämää, niin silloin kyllä pitää asialle tehdä jotain. Siihen haikeaan tuneeseen, kun voi jäädä koukkuun ja elämä jää elämättä.

      Paluu on rankaa, ja kuten Lissu tuolla jo sanoihin, ne tunteet on vaan käytävä läpi. Pohjamutia myöten. Olen samaa mieltä kanssasi, että joskus on parempi olla liikaa ajattelematta. On vaan hypättävä takaisin elämään täällä.

      Poista
  13. Voih tuli kyyneleet silmiin tata lukiessa, niin se on etta vain toinen ulkosuomalainen ymmartaa toista. Kayn kylla Suomessa ollessani ruokakaupassa ihmettelemassa mutta aika vahan mitaan sielta ostan, hyllyjen valissa on janna seikkailla, valilla tulee ahaa elamyksia etta vielakö naita valmistetaan! Kun omat vanhemmat tai laheiset lahtevat meilta kylasta on ihan tyhja olo monta paivaa. Toisinaan tulee mietittya etta 'ryhtyessaan' ulkosuomalaiseksi ei tullut ajateltua sita hintaa mika siita sitten maksetaan. Mitaan en kadu mutta pimeina hetkina jokainen ulkosuomalainen pohtii varmasti samoja asioita ja punnitsee elamaa vahan eri vinkkelista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tyhjä olo on ihan yhtä tappavaa, kuin se omena kurkussa. Nuo tunteet syövät ihmistä sisältä. Olet niin oikeassa, että ei sitä silloin kauan sitten osannut ajatella minkä hinnan muualla asumisesta joutuu maksamaan. Jäähyväisiä, juhlia joissa ei voi olla mukana, visiittejä ystävien ja sukulaisten luona... Nyt kaiken pitää tapahtua parin viikon sisällä. Liikaa vierailuja, ihmisiä, eikä ehdi pysähtymään ollenkaan. Loman jälkeen on tankki tyhjä ja kaupan päälle saa vielä ikävän ja haikean mielen. Tälläistä tämä aina välillä!

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!