keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Italian lahja Irlannille

...ei ole pizza, eikä pasta, eikä Fiatin autot, eikä Milanon muotiluomukset. Italian lahja Irlannille on jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Giovanni Trapattoni, joka allekirjoitti juuri uuden sopimuksen. Jos maamme uuden presidentin ikää siunailin, niin Trapattoni on mielestäni mies paikallaan, vaikka ikää onkin jo 72-vuotta. Tulosta ja maaleja on tullut! Hän otti myös 30% palkanalennuksen, koska kuulemma ymmärtää maan vaikean tilanteen. No, ei hän nyt ihan nälkäpalkalla Irlannin poikia kuitenkaan valmenna.
 
Trapattoni luotsaa vihreäpaitaiset pelaajat Euro 2012-kisoihin. Englanti sujuu italialaiselta vähän niin ja näin, ja välillä haastattelujen jälkeen pohtii täällä kansa, että mitähän se nyt sanoi. Tulkkikin istuu aina vieressä, mutta valmentaja puhuu mielummin ilman apua. Joskus hän kääntää suoraan, sana sanalta, italialaisia sanontoja, ja taas kansa raapii päätään.

Pelaajat saivat muuten kuulla kunniansa juhlimisesta ja alkoholin käytöstä. Eikä asia jäänyt vaan pukukoppiin, vaan valmentaja mainitsi asiasta TV-haastattelussa. Trapattonin joukkueessa tehdään niin kuin pomo sanoo. Jännityksellä odotamme missä ryhmässä Irlanti pelaa Euroopan mestaruuskisoissa. Minä uskon 100% tähän italialaiseen. Kun muuten valtakunnassa kaikki menee päin p:tä, niin olisihan se ihan toivottavaa, jos edes jalkapallo sujuisi!

Ps. Tämän kirjoitettuani tajusin, mitä olen juuri tehnyt: kirjoittanut postauksen jalkapallosta. Vuosien aivopesu on tuottanut tulosta. Apua!


lauantai 26. marraskuuta 2011

Hyvää syntymäpäivää

....toivotin tänään äidilleni puhelimessa. 88-vuotta on hieno saavutus! Syntymäpäiviä juhlimme parin viikon päästä täällä. Lähden nimittäin taas pian hakemaan äidin Vihreälle Saarelle joulua viettämään. Olen niin iloinen, että hän vielä pystyy matkustamaan. Jokainen joulu on arvokas, koska koskaan ei tiedä milloin se on viimeinen.

Siellä äiti jo pakkaa laukkua ja laskee päiviä. Välillä pitää ihan muistuttaa itseään, että hänellä ikää on jo noin paljon. Kuka olisi uskonut 11-vuotta sitten, kun äiti sairasti syöpää, että meillä on ollut vielä näin monta vuotta "jatkoaikaa". Minä odotin viimeisilläni Junioria, ja äiti kävi sytostaattihoidoissa, joiden jäkeen oli aina todella huonovointinen. Lonkkia on myös leikattu kolmekertaa, ja kaikesta on sisukas äitini selvinnyt.

Kesällä sattui hauska juttu. Äitihän tuli meidän kanssa tänne. Taksia odotellessaan hän soitti turvapuhelimeen ja sanoi, että on lähdössä matkalle. Toisessa päässä oli hiljaista. Sitten sieltä kysyttiin, että milloinkas olette matkalle lähdössä, kauanko olette ja minne olette menossa?
- Ihan pian tästä lähden, ja Irlantiin olen menossa tyttären luokse.
- Jaa, että Irlantiin ollaan menossa, ja mitenkäs sinne meinaatte mennä?
- No, taksilla ensin lentokentälle ja sitten matka jatkuu sieltä.
- Ettekä tiedä milloin palaatte?
- Tulen sitten, kun tulen. Voin olla kuukauden tai parikin.

Viisi minuuttia puhelun jälkeen ovikelloa soitettiin, ja tuttu ambulanssikuski siellä seisoi. Sanoi, että pyydettiin tarkastamaan, ettei mummu puhu omiaan. Kuljettaja kyllä oli sanonut, että tuntee "Irlantiin lähtijän" ja järjissään on. Tiesi myös, että tytär asuu ihan oikeasti Irlannissa.  Tuli kuitenkin tarkastamaan, että kaikki on kunnossa. Minä olin tästä tarkastuskäynnistä vain iloinen: hienoa, että pitävät huolta. Suomen vanhustenhoidosta, kun kuulee yleensä vain negatiivisiä asioita. 

Täältä olisi voinut löytyä kaunis kukkakimppu syntympäiväsankarille


torstai 24. marraskuuta 2011

Kävelykierros uudella asuntoalueella

Eilen pääsin kuin pääsinkin kastumatta kävelylenkille. Uteliaana lähdin katsastamaan uudehkoa asuntoaluetta, jota alettiin rakentamaan silloin, kuin Irlannissa meni vielä mukamas  hyvin.




Tälläisesta suuresta portista sisälle. Näin kaukaa katsottuna, alue näyttää ihan siistiltä, ja hyvin tavalliselta asuntoalueelta. Samanlaisia nousi kuin sieniä sateella ympäri Irlantia. Portin lähellä oleva mainos kertoo, että asuntoja on edelleen myymättä. Suuri taloja , joissa joko neljä tai kuusi makuuhuonetta. Tässä vaiheessa asuntoa etsivän päässä alkavat soida varotuskellot: tänne ei ainakaan kannata muuttaa. Mennään ensin portista sisälle, ja sitten ymmärrätte miksi täältä kukaan tuskin enää ostaa asuntoa.

Kuten jo sanoin, kaukaa kaikki näyttää olevan kunnossa.


Ai, mutta tuossahan on tyhjä talo. Onkohan siinä koskaan edes kukaan asunut? Tilaa olisi siis sen kuuden makuuhuoneen verran.

Jatketaan matkaa. Tuolla näkyy viisi uutta taloa rivissä. Aika tiiviisti toisissaan kiinni, mutta se nyt on ihan tavallista täällä.


Talo numero yksi näyttää kovin viihtyisältä. Etupihan puutarha ei tässä kuvassa näy, mutta näkemäni perusteella voin kertoa,  että omistajat pitävät pihan kunnossa. Tuntematta asukkaita tai heidän taustojaan, voin vain arvailla, että he maksoivat talosta huippuhinnan. Odottelivat aikansa naapureita, kunnes tajusivat, että heitä tuskin koskaan tuleekaan.



Tässä talo no 2.


Veikkaan, että rakennuttaja meni konkursiin, ja osa taloista jäi kesken.

Talo no 3 on myös tyhjä:



Kuten no 4.




Eikä no 5ssäkään ole asukkaita.


Takapihat odottavat lapsia leikkimään ja pyykkiä kuivamaan. Odottavan aika on pitkä.


Tällaisiä puolivalmiita asuntoalueita Irlannissa riittää. Erittäin ikävää niille, jotka ostivat kalliilla unelmien kodin. Arvo on nyt romahtanut, eikä talosta pääse eroon, ei sitten millään.

Lisättäköön tähän vielä se, että kuvaamani asuntoalue ei ole ollenkaan niitä pahimpia. Tämä on sentään suurin piirtein valmis. Sääliksi käyvät ne ihmiset, jotka asuvat rakennustyömaalla, jossa viemärit haisevat, rakennusjätettä on vaikka muille jakaa, katuvalot eivät toimi jne.  Kirjoitin samasta aiheesta aikaisemminkin, mutta valitettavasti tämä ongelma on ja pysyy.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Suklaa browniet

Sunnuntaisin noin kello 19.00 meidän ulko-ovella koputetaan. Ovea suorstaan juostaan avaamaan. Lautasen kanssa siellä seisoskelee toinen naapurin kaksosista. Lähetys otetaan kiitollisena vastaan, ja tyhjä lautanen palautetaan takaisin seuraavalla viikolla.

Naapurin veljesten täti leipoo lähes joka sunnuntai pellillisen suklaa brownieita, ja antaa sen siskonsa perheelle. Tätä perinnettä on jatkunut jo vuosia. Täti-raukka vaan ei tajua, että pojat ovat jo vähän kyllästyneet jokaviikkoisiin leivoksiin. Vaihtelu voisi hyvinkin virkistää. Siksipä osa ihanista suklaaherkuista päätyykin aina meille. Meidät on vannotettu, että emme saa koskaan vahingossakaan mainita sunnuntaisista ovelle kuljetetuista leivoslautasista. Täti kuulemma loukkaantuisi, jos tietäisi, että osa leivoksista häviää naapureiden suuhun. Järjestely toimii erittäin hyvin, ja pidämme suklaiset suumme kiinni!

Juniori huomautti minulle viikolla, että en enää leivo. No,en leivo, koska kaikki kakut ja herkut päätyvät suoraan vyötäröäni komistamaan. Yritä tätä sitten selittää pojalle.

Koska toinen niin kauniisti pyysi, niin pistin pojista vanhemman hakemaan lähikaupasta tummaa suklaata ja tässä tulos:


 Ja tässä respti:

Pistä uuni kuumenemaan 180 c.
Sulata vesihauteessa 225 g tummaa suklaata ja 225g voita.
Vatkaa 3 munaa ja 300 g sokeria vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voisuklaaseos, ja vatkaa jonkin aikaa.
Sekoita keskenään 75g vehnäjauhoja, 1 tl leivinjautetta ja 1 tl vaniljasokeria. Lisää jauhoseos taikinaan varovasti vatkaten.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille (22 x 30 cm), ja pistä paistumaan uunin keskiosaan 30 minuutiksi.

Nauttikaa!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Nyyttärit, vai oliko se sittenkin pikkujoulu?

Eilen illalla pidin meillä nyyttikestit entisille työkaverilleni. Olemme kaikki tänne enemmän tai vähemmän jämähtäneitä, ja tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyyttäreissä emäntäkin pääsee helpolla: leivoin vain suklaa-brownseja (laitan tänne reseptin viikolla, kun  niistä olisi muutenkin juttua), joulutorttuja ja tein salaatit. Täällä saa kaupasta valmista voitaikinaa, mutta luumuhillon joutuu keittämään itse. No, se nyt ei ole kovin vaikeaa! Tytöt (kyllä me vielä ihan tytöistä käymme) toivat juustoja, hedelmäsalaatin, piirakan jne ja piparitaikinan, joka sitten meillä leivottiin. Koko taloon levisi ihana tuoksu, eikä minun tarvinnut pistää piparien eteen tikkua ristiin. Sain vielä valmista taikinaakin pakastimeen. Kyllä nyt kelpaa.



Nyt onkin sitten jouluun asti ohjelmaa lähes joka viikonlopulle. Annoin viimeinkin joululle periksi: ostin joulutähden ja tälläiset lyhdyt pimeitä ja sateisia iltojani piristämään. Joululaulut eivät meillä vielä(kään) raikaa.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Monsuunisateet ja työharjoittelija

Hana on ollut Vihreällä Saarella auki jo lähes viikon. On tuullut, myrskynnyt ja ennen kaikkea satanut, päivästä toiseen, non-stop. Kuten jo tiedätte, sateenvarjoista ei täällä ole muuta kuin haittaa. Keskiviikkona muistin, miksi hiusten vääntäminen ja kääntäminen on sadepäivinä ihan turhaa. Minä nimittäin laitoin hiukseni oikein hienosti uudella harjakihartimella. Sitten juoksin autoon huppu päässä 20 m. Tämän pitkän matkan aikana tuuli riuhtaisi hupun päästäni, ja se oli sitten sillä selvä. Auton peilistä katsoin sateen ja tuulen tuivertamaa pehkoani ja päätin, että sadepäivinä ei peilin edessä kannata aikaa tuhlata. Enkä muuten ole tuhlannut.

Pojista vanhempi on ollut kaksi viikkoa työharjottelussa. Ensimmäisen viikon hän oli paikallisradiossa, ja tykkäsi kovasti. Hän sai seurata ihan alusta loppuun miten ohjelmia ja mainoksia tehdään. Todella mielenkiintoinen kokemus. Minäkin opin paljon uutta, ja kuuntelen radioa nykyisin ihan "eri" korvalla.

Tämä viikko on ollut sitten täysin erillainen, mutta juttua on "työ"päivistä riittänyt. Hän oli alakoulussa, ja yllätykseni piti pienistä lapsista ja lapset hänestä. Ystäväni on koululla opettajana, joten torstaina kävin häntä tervehtimässä koulupäivän jälkeen. Yksi tytöistä osoitti minua sormella ja sanoi äidilleen, että tuo on sen pojan äiti. Tämä äiti sitten tervehti minua ja sanoi, että tyttö ei muusta puhukkaan kuin uudesta työharjoittelijasta, joka on niiiiiiin ihana. Muutkin lapset roikkuivat hänen perässään ja huusivat hei, ja minä vain seurasin menoa suu auki. Siis meidän murkku, lasten suuri suosikki! Jo on aikoihin eletty.


Viime lauantaina oli näin kaunista.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Viisi Viisasta Vinkkiä

Luen aina lehdistä ohjeita ja vinkkejä, joilla säästää aikaa, rahaa ja saa muutenkin arjen rullaamaan helpommin.
Nytpä haastankin kaikki lukijat jakamaan teidänViisi Viisasta Vinkiä!
Tässä minun VVV:

1.  Meillä on laatikko, johon laitetaan käytöstä poistetut pelit, vaatteet, urheilutarvikkeet, kirjat ja lehdet jne. Kun ystäviä käy kylässä, kysyn olisiko heillä tarpeettomille tavaroille mitään käyttöä. Laatikon sisältö käy hyvin ”kaupaksi”. Onneksi Irlannissakin on vihdoin herätty siihen, että kierrättäminen on järkevää.

2. Täällä asuvien suomaisten kanssa kierrätetään suomalaiset lehdet ja kirjat. Irlantilaisen naapurini kanssa puolestaan paikalliset ja naapurisaaren lehdet. Aina löytyy lukemista!

3. Minulla on auton takakontissa aina vesipulloja. Harjoituksiin tai kouluun mennessä ei tarvitse käydä ostamassa unohtunutta pulloa bensa-asemalta. Nyt ilmojen kylmennyttyä laitan sinne myös pipoja ja käsineitä.

      4. Neljä vuotta sitten keräsin rohkeuteni ja kysyin Juniorin luokkakaverin äidiltä, voisimmeko auttaa toisiamme lasten iltapäivähoidossa. Homma toimii hienosti, ja lyhyellä varotusajalla.  Huomenna koulun jälkeen kaveri tulee meille, kun äidin pitää hoitaa asioita töiden jälkeen. Tiedän, että voin vastaavasti pyytää apua milloin vain.

      5. Tätä mieheni ei ymmärrä, mutta ostan aina joulun jälkeen seuraavaksi jouluksi joulukortit. Saan upeita kortteja roimalla alennuksella.
Jos joku haluaa tämän ottaa omaan blogiinsa, niin siitä vaan.

Täältä lisää vinkkejä:








maanantai 14. marraskuuta 2011

Maanantain marinaa

Tänään nousin ilmeisesti  varmasti ylös väärällä jalalla. Kaikki näyttää menevän pieleen.  Sellaista suojasäällä huonosti voidelluilla suksilla hiihtämistä. Suksenpohjat lumessa ja ylämäki edessä. Eikä iltaa kohti edes parane: poikien tyhjänpäiväinen riitely ottaa hermoihin. Iltaisin tulee pimeä jo niin aikaisin, että ulkona ei voi edes potkia palloa. Tänään ei ole mitään harrastuksia, joten tuossa luuhaavat olohuoneessa ja ärstyttävät toisiaan. Haaveilen ihan hiljaisesta talosta, edes pariksi tunniksi. Silloin kun olen huonolla tuulella, haluan olla yksin. Minkäs teet, ei noita poikia voi uloskaan heittää!

Eikä sekään auttanut yhtään, että eksyin sellaiseen voi-että-minulla-on-niin-täydellinen-elämä-blogiin.
Onhan se hienoa, että elämä on täydellistä, kaunista, tyylikästä ja ihanaa. Vai onkohan sittenkään?
Tai voisinhan minäkin jättää täältä pois kaiken vähänkin negatiivisen ja keskittyä hehkuttelemaan kaikella muulla. Silloin tämä blogi ei olisi enää minun näköiseni, vaan sellainen kaunisteltu ja sokerikuorutteinen versio. Niinpä tyylilleni uskollisena kiusaa teitä, rakaat lukijat, välillä aina marinallakin. Eikös se ole ihan tervellistä?

Taidan mennä aikaisin nukkumaan. Pistän villasukat jakaan, otan kissan kainaloon, etsin hyllystä lukemattoman kirja ja vedän oven kiinni. Jospas huomenna olisi parempi päivä. Yritän muistaa nousta oikealla jalalla ylös!


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Nytkö jo?

Lähikauppaan on jo laitettu jouluvalot. Sellaiset sirkusvalot, joka eivät kyllä luo minkäänlaista tunnelmaa. Lähinnä päätä alkaa särkemään, kun niiden ohi ajaa.

Kaupungilla pystetettiin perjantaina joulukuusia. Kauhukseni huomasin, että joissakin kaupoissa soitettiin jo joululauluja.

Tänä vuonna ei edes odotettu, että saadaan halloween ensin alta pois. Ei, siellä hyllyllä nököttivät pirut ja haamut sulassa sovussa enkeleiden ja joulupukkien kanssa.

Mitä mieltä olette? Alkaako jouluhössötys liian aikaisin? Minusta alkaa, vaikka joulusta pidänkin.

Tavaratalon ikkuna

Kuusia pystytettiin

Joulutähti kaupan edessä

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kaikista Kamalin Koulupuku

Eilen kaupungilla törmäsin tyttöihin, joilla oli aivan järkyttävän kamalat koulupuvut. Vai mitä mieltä olette?


Koulupuvun on varmasti suunnitellut joku tiukkaakin tiukempi nunna n. 100 vuotta sitten. Olisikohan jo aika lyhentää helmaa? Tai mistäs sitä tietää, jos pitkät hameet ovatkin uusinta muotia. Älkää nyt vaan luulko, että täällä kaikissa kouluissa tytöt pukeutuvat näin. Vasta toisen kerran täällä asuessani olen törmännyt näin järkyttäviin hameisiin. Ja arvatkaapas mitä, kun nämä neidot lähtevät viihteelle, niin silloin hameen pituus lyhenee ainakin metrin!

torstai 10. marraskuuta 2011

Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä

Näin kävi, kun lähdin vajaaksi viikoksi pois Vihreältä Saarelta. Ensinnäkin presidentiksi valittiin väärä henkilö. Eipä siinä, en kyllä tiedä kuka olisi ollut se oikea. Meillä on nyt uusi vanha presidentti nimeltään Micheal D Higgins. Varmasti ihan pätevä ja fiksu mies, mutta kun ikää on 71 vuotta, ja presidenttikausi kestää 7 vuotta, niin voitte siitä kaikki vetää omat johtopäätöksenne. Olen edelleen sitä mieltä, että 65 on eläkeikä KAIKILLE. Suurin osa meistä muistaa Kekkosen viimeisellä presidenttikaudellaan...

Kun presidentti oli maalle valittu ja minä edelleen pois maasta, imeni täällä nolo juttu. Nimittäin valtion kirstunpitäjien laskutaito petti jälleen, ja yhtäkkiä siellä olikin 3.6 miljaria enemmän rahaa kuin piti. Irlannissa ja muuallakin Euroopassa näyttää nykyisin olevan sellainen trendi, että miljardit eivät ole enää yhtään mitään. Toisaalta onni onnettomuudessa, olihan se parempi, että rahaa oli enemmän kuin mitä luultiin.

No nyt on kissa taas kotona, ja hiiretkin ovat kilvan kipittäneet koloihinsa. Valtakunnassa kaikki..... no, jaa...!


tiistai 8. marraskuuta 2011

Armotonta arkea ja varamies

Kyllä tämä normiarki voi ollakkin sitten niin tylsää. Takapihan kuivausteline romahti. Harmitti, kun viime päivinä olisivat pyykit kuivuneet mukavasti ja nopeasti ulkona.  Ostin uuden, mutta kun sitä pystyttämään tarvitaan voimakas mies.

Olenkin joskus ajatellut mainostavani lehdessä, että osa-aikainen varamies saa paikan. Työaika: ti-to, ruokapalkalla. Tehdään se nyt tässä heti aluksi selväksi, että  ihan vain näihin talonmieshommiin minä sitä miestä tarvitsen.  

Yläkerran toinen vessa on myös osittain tukossa, joten siinäkin olisi miehelle työtä. Sitten olisi aidan ja ulko-oven maalausta, ruusupuskien leikkausta, ullakolle tavaroiden kantamista tai siinä avustamista jne. Mies myös voisi ottaa hoitaakseen poikien kuljetuksen, auton tankkausen, öljyn tarkastamisen yms. Siivous on myös sallittua ja tiskaus. Silittääkkin saa.  Enkä tunne, että varpailleni astutaan, vaikka varamieheni ikkunatkin pesisi ja haravoisi pihan.

Tietäisikö joku, mistä tälläisen osa-aikaisen varamiehen löytäisin?



lauantai 5. marraskuuta 2011

Juniori Barcelonasta ja vielä muutama kuva

Ystäväni  haastatteli Junioria Barcelonasta. Juttua riitti jalkapallosta ja stadionista, mutta kun hän kysyi itse kaupungista vastaukset olivatkin hyvin lyhyet. Tässä ote keskustelusta:

Miltä se Barcelona näytti?
- Siellä oli paljon kerjäläisiä.
(No, kerjäläisiä kyllä oli, mutta paljon on kyllä liiottelua.  Junioria jäi vaivaamaan kädettömät tai jalattomat kerjäläiset, ja hän kysyikin kerran, että eikö täällä saa työttömyysavustusta, kun joutuvat kerjäämään. Sinäänsä ihan hyvä kysymys. Vastaus vaan on aika monimutkainen! )

Kävittekö katsomassa nähtävyyksiä?
- Joo. Oli siellä joku kirkko, jonka joku Gaudi oli rakentanut.
(La Sagrada Familiaa ihallessani Juniori keskittyi seuraamaan miestä, joka teki limsatölkeistä tuhkakuppeja. Pyysi minulta Euron ja osti yhden. Sen jälkeen hänelle tuli jano, ja sitten alkoi vesipullon etsiminen. Joku kirkko, jonka joku Gaudi oli suunnitellut, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Tuhkakuppi ja vesipullo menivät edelle.)

Tätä kuvatessa, minua nykästiin hihasta ja pyydettini kuvaamaan...


....tätä miestä!


Kävittekö kiertoajelulla? Mitä näit?
- Joo, käytiin ja nähtiin paljon taloja.

Ystäväni on opettaja ja Junorin jalkapallohullun kaverin äiti, joka hyvin ymmärtää 11-vuotiaan pojat "sielunelämää"!




Lomat on sitten lomailtu blogissakin, ja on aika siirytyä Vihreän Saaren,  harmaaseen vihreään  arkeen!

Barcaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa



Viime lauantai-iltana suunnistimme noin 100 000 muun jalkapallohullun kanssa kohti  FC Barcelonan eli kotoisasti Barcan jalkapallostadionia. Loman kohokohta perheen miesväelle.  Minä kävin vain uteliaana heidät sinne saattamassa. Pääsin tunnelmaa mukaan, vaikka ottelun ajaksi hotelliin palasinkin.

Väkeä oli kuin pipoa ja meteli sen mukaista. Liput tilasin jo hyvissä ajoin, ja sittenkin tiukkaa teki, että sain kolme paikka vierekkäin. Hajapaikkoja kyllä olisi löytynyt vielä ottelupäivänäkin. Barca tietysti voitti Mallorcan 5-0 ja itse (Argentinan lahja Barcelonalle) Messi potki maaleista kolme. Juniori huusi niin, että seuraavana päivänäkin ääni oli vielä käheä. Tästä ottelusta puhutaan vielä kauan ja hartaasti!

Barcan kotikenttälle Camp Nuolle mahtuu noin 100 000 katsojaa,  ja se on Euroopan suurin jalkapallostadion. Barca ei joukkueena tarvitse esittelyjä. Se on voittanut lähes kaiken, mitä jalkapallojoukkue voi voittaa. Sellaisen uuden asian opin, että Barcelona FC ei ole pelkästään jalkapallojoukkue vaan seuran nimissä pelataan myös mm. koripalloa, lentopalloa ja jopa jääkiekkoa. Seura  panostaa junioritoimintaa, joten suurin osa pelaajista on oman joukkueen kasvatteja.

Kävimme myöhemmin tutustumassa lähemmin stadioniin. 22.00 Euron maksua vastaan pääsi näkemään voitetut "pytyt", vanhoja peliasuja, käymään stadionilla, kokeilemaan toimittajien istuimia ja näkemään pelaajien pukukopin. Barca-tuotteita myytiin tietysti hyvällä hinnalla. Tämä seura osaa kyllä markkinoinnin ja rahastuksen taidon.   Ihan mielenkiintoinen kokemus,  rahastuksesta huolimatta, tälläiselle ei-niin-jakapallo-fanille.

Yksi asia minua jäi vaivaamaan: stadionilla oli myös pieni kappeli. Tuntuu jotekin nurinkuriselta, että ennen peliä pelaajat käyvät siellä rukoilemassa vastustajajoukkueelle huonoa menestystä... Jalkapallo on Barcelonassa niin vakava asia, että siitä ei vitsailla. Jotenkin vain minusta tuntuu, että Jumalalla olisi tärkeämpiäkin rukouspyyntöjä vastattavanaan  kuin jalkapallo-otteluiden tulokset! 

Kappeli







torstai 3. marraskuuta 2011

Barcelonassa



oli paikallisten mielestä jo talvi. Hullunkurista, koska meistä oli suorastaan lämmin, ja t-paidalla pärjäsi hyvin. Juniori kulkee koko kesän shortseissa. Siis kylmän ja märän irlantilaisen kesän! Hän oli jossain välissä pakannut shortsit matkalaukkuun. Taisi olla kaupungilla ainut lapsi kesävaatteissa. Minkälaiset hulttiovanhemmat lapsiparalla, kun noin vähissä vaatteissa häntä kaupungilla kierrätetään, tuumivat barcelonalaiset ja loivat sääliviä katseitaan...




on ihanan elävä kaupuki. Siellä itsekkin tulee olevansa elossa, isolla EEllä!



ja muuallakin turistit ovat aika tolloja. Kävelevät päin, pysähtyvät lukemaan suurta karttaansa kapealla jalkakäytävälla, napsivat kuvia ihme paikoista... Yritimme olla ei-tolloja-turisteja.



metrolla pääsee kätevästi suuntavastotonkin ei-tollo-turisti oikeaan paikkaan. Bussilla liikkuminen vaatii paljon enemmän suuntavaistoa.


on kallista. Pojista vanhempi laski, että Barcan jalkapallopaidan saa Irlannista havemmalla. Ei houkuttele shoppailemaan.

vaikka nämä olivat aika hauskan näköisiä...


Tässä junttiverisío

ja tässä juppiversio.

on tuhansia parvekkeita. Suurin osa sellaisia täysin käyttökelvottomia. Mutta missä ovat parvekukat? Ymmärrän, että kesällä on aivan liian kuivaa, mutta nyt olisi oiva aika kauniille asetelmille.




Gaudi, Miro ja Picasso ovat jätteneet jälkensä. Onneksi! Minun suosikkini on Gaudi. Kävimme taas tarkastamassa Sagrada Familien katedraalin. Ei ollut vieläkään valmis. Palaamme asiaan taas kymmenen vuoden kuluttua. Tai sadan.

Joimme paljon "Verta".

syödään aina. Jotkut tapasannokset eivät kylläkään innostaneet maistamaan. Öljyssä köllöttävä makkaranpala jäi tilaamatta.




matkamuistot jäivät ostamatta. Erittäin epämielyttäviä intialaisten tai pakistanilaisten  pyörittämiä matkamuistomyymälöitä joka kulmalla. Kun sisään astuit, myyjä seurasi perässä koko ajan. Täysin ylihinnalla myytäviä samoja romuja ja rättejä, joka ainoassa liikeessä...ja aina yhtä ärsyttävät myyjät.


hotellimme, no jaa, ei ollut mikään Hilton, mutta se sijaitsi hyvällä paikalla, aivan kauppahallin kulmalla. Kun tälläisiä hedelmäsalaatteja söi joka päivä,




voi hyvällä omallatunnolla sortua myös vohveleihin.


kävelimme, kävelimme ja taas kävelimme. Pyörälläkin olisi päässyt, mutta jätimme väliin.

Nämä pyörät kuulemma vain Barcelonassa vakituisesti asuville.


Miehen entinen projekti voi hyvin. Kävimme ovella kurkkaamassa ja totesimme, että Euromme eivät riittäneet tähän hotelliin asti.



meidän miehet väittivät, että minä kuorsaan. En kyllä varmasti kuorsaa! Viisi yötä pienessä huoneessa kuorsaavan äidin kanssa kestää, jos pääsee tänne:


... mutta siitä enemmän huomenna.

Nyt kuorsaamaan!