Jättäkää minut rauhaan!

Kotivakuutus menne umpeen huomenna. Jo hyvissä ajoin vakuutusyhtiö on muistanut minua sähköposteilla ja kirjeillä. Ettei vain pääse unohtumaan... Vertailin netissä hintoja ja täytin tietojani tarjouksia varten. Ilmeisesti kännykkänumeronikin olin naputellut, sillä nyt viikolla olen ollut kovin suosittu. Tulee mieleen Suomen sitkeät lehtikauppiaat.

Tänään kännykkä soi laukussa, töissä oli kiire, mutta vastasin kuitenkin. Iloinen vakuutusmyyjä siellä. Teki mieli huuttaa, että jättäkää minut rauhaan. MINÄ otan kyllä yhteyttä, kun MINULLE sopii. Ja juuri sillä hetkellä ei todellakaan sopinut.

Eikä se riitä, että soitetaan tai pommitetaan sähköposteilla tai kirjeillä. Oven takana on viime viikkoinan koputellut, jos jonkun hyväntekeväisyysjärjestön rahankerääjiä. Pitäisi auttaa Afrikan nälkäänäkeviä, syöpäyhdistystä, kodittomia koiria ja  paikallista sairaalaa jne. En ole ollenkaan  hyväntekeväisyyttä vastaan, mutta siitä en pidä, että viikon sisällä ovella kolkuttelee liian monta kerääjää. Ahkerasti ovella käy myös muita kaupustelijoita: kaupataan halvempaa kaasua, puhelinta, tarjotaan rännien pesua, puskan leikkaamista...

Sairaalalle rahaa keräävä sliipattu ja imelä poika ärsytti minua erityisesti. Tai rehellisyyden nimissä minua ärsytti vielä enemmän se, että hän keräsi rahaa sairaalalle. Valitettava tosiasia on, että Irlannin valtion sairaalat ovat pohjattomia kaivoja. Jopa silloin, kun Irlannilla muka meni hyvin ja valtion kirstu oli täynä Euroja, ei sairaaloilla koskaan ollut tarpeeksi rahaa. Tuntuu, että se raha vaan jotenkin häviää, vuodesta toiseen, isoon mustaan aukkoon.

Miten voi olla, että verorahat eivät koskaan näytä päätyvän sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan?Kallis upouusi röntgenkone saattaa hiljakseen ruostua käyttämättömänä jossain kellarissa, koska sille ei löydy käyttäjää. Kerran käytetyt kyynärsauvat heitetään roskiin. Paperinpöyrittäjiä ja pikku-pomoja kyllä on, mutta sittenkään ei homma toimi. Osa henkilökunnasta on täysin ylipalkattuja. Työvoimaa ei ole siellä missä sitä eniten tarvitaan jne.

Totta, määrärahoja on pienennetty, mutta tuskin HSEn pahimpia mätäpaiseita on vieläkään puhkottu. Ja kaiken tämän jälkeen, tullaan pyytämään veronmaksajilta lahjoituksia ihan kotiovelta. Tämän rouvan kukkaronnyörit eivät auenneet, vaikka sliipattu ja imelä poika etupihani kukkia kehuikin. Ei edes tunnistanut ruusupuskaa...

Kielikurssille

Huomenta!

Herätyskello herätteli minut jo aamulla varhain: puuroa keittämään ja eväitä laittamaan. Juniori lähti ensimmäiselle pelireissulle isän kuskaamana. Ilkeä kantapää on vihdoinkin kunnossa. Ei kiitos Irlannin lääkäreille ja fysioterapeuteille, joista kukaan ei viitsinyt nähdä tarpeeksi vaivaa asian eteen. Pahin ohje tuli lääkäriltä: lepoa kuukausi kaupalla.

Ajatelkaapas, Suomessa fysioterapeutti analysoi pojan kävelyä juoksumatolla pitkään, ja vihdoinkin selvisi miksi akillesjänne on käynyt ylikerroksilla: Juniori on varvasastuja. Pohjallisilla heitimme vesilintua, ja nyt tehdään uusia liikkeitä vanhojen lisäksi. Sattumalta täällä törmäsin suomalaiseen urheiluhierojaan, joka näytti minulle miten pohjetta voi hieroa. Irlannissa terveydenhuollossa pääsee rahoistaan eroon, mutta saako rahoilleen vastinetta, onkin sitten ihan eri juttu.

Juniorille oli kova pala, kun ei päässyt ykkösjoukkueeseen jalkapalloa pelaamaan. Ymmärrettäväähän se oli, kun viime vuonna ei käynyt harjoituksissa. Nyt peli on lähtenyt sujumaan, ja isovelikin on kovasti kannustanut, että kyllä sinä ykkösjoukkueeseen vielä pääset. Isoveljelle, kun ei asiasta saanut aluksi edes kertoa. Voi sitä onnea, kun lähdetiin pitkästä aikaan harjoituksiin.

Minä puolestani lähdin alentamaan kohollaan olevaa kolesteroliani (töissä oli terveystarkastus) aamu auringossa. Pistin ensimmäistä kertaa napit korviin, ja radiota kuunnellen meni pitkä kävelylenkki kuin itsestään.  Näin täällä sunnuntaina!

Kohta kouluun

Niin se kesä, jota Irlannissa ei tänä vuonna ollutkaat, on ohi ja ensi viikolla alkavat koulut.
Kouluvaatteet ja kengät on ostettu, ja niistä taas paljon maksettu. Koululta tulee aina lista meille vanhemmille, mitä pitää uutta lukuvuotta varten ostaa. Lista on pitkä kuin nälkävuosi, sillä jokainen liimapuikkokin pitää  hankkia, kirjoista nyt puhumattkaan.

Kirjat ja muut tarvikkeet ovat nyt jo repussa odottamassa koulun alkua.  Taidan olla tässä perheessä ainut, joka on innoissaan ensi viikosta! Tai en vain tässä perheessä vaan koko maassa (Rouva Hoota ei lasketa), sillä paikallisten äitien kanssa puhuessa ensi viikko on maailmanloppuun verrattava tapahtuma. Ihan hirveää, kun kullanmurut pitää viedä taas kouluun. Olisikohan todellinen syy ihan vain siinä, että itsekkin pitää skarpata ja olla aamulla aikaisin valmiina?

Minä taas olen sitä mieltä, että lomakaan ei maistu lomalta, jos sitä on liian pitkään. Ja eihän sitä tiedä, vaikka syyskuu toisikin helteet Vihreälle Saarelle. Ehkä se kesä ei ole vielä edes alkanutkaan, minä vain olen ollut taas kerran liian hätäinen.

Huom! Jopa rei'ittäjä oli hankittavien tarvikkeiden listalla.

Ihanaa marenkia

Valmiita marenkikekoja

 

Äidin netittömästä ja blogittomasta ajasta hyötyivät eniten perheen herkkusuut. Rachel Allenilta nappasin seuraavan helpon jälkiruokareseptin. Rachel on täällä kuuluisa tv-kokki, ja hän muuten asuu myös Corkissa.

Reseptin nimi, vapaasti suomennettuna, on mango ja vadelma sotku (mango and rasberry mess). Kuulemma aito "mess" oli Etonin (se kuuluisa sisäoppilaitos Englannissa, jonka William ja Harrykin ovat käyneet) poikein suurta herkkua. Se tehdään sotkemalla sekaisin marengin paloja, mansikoita ja kermavaahtoa.

Tässä hieman toisenlainen versio "sotkusta".

 

250 g vispikermaa

2 tl sokeria

50g marengin paloja (valmiiksi ostettua tai itse tehtyä)

1 mango paloiteltuna tai säilyketölkillinen valmiita viipaleita

75g vadelmia (tuoreita tai pakastettuja)

Vaahdota kerma ja sokeri. Lisää sekaan kevyesti vatkaten marengin palat ja sitten mangon viipaleet sekä vadelmat. Jätä päälle muutama vadelma koristeeksi.

Etsin heinäkuussa  Suomessa kaupasta valmista marekia. Kysyin myyjältä, joka ei tiennyt mitä marenki on! Ei löytynyt, joten tein sitä itse.

Tässä helppo resepti:

Vispaa sähkövatkaimella viisi munan valkuaista vaahdoksi. Sekaan ei saa mennä yhtään keltuaista.

Lisää vähitellen koko ajan vatkaten sekaan 200g sokeria. Lopuksi vielä lisätään 2 tl maissijauhetta ja 1 tl etikkaa hyvin sekoittaen. Itse pursotin pieniä "kekoja" ja paistoin ne uunissa 150 asteen lämmössä kaksi tuntia.

Helppoa ja niin hyvää!

Se toimii sittenkin

Sehän on yleisessä tiedossa, että blondin pää on helppo sekoittaa. Pää sekoaa entistä perusteellisemmin ja nopeammin, kun kyseessä on erillaiset härvelit. Viime viikot ovat olleet rankkoja tämän blondin pää-paralle. Ensi oli vika modeemissa, ja sitten itse koneessa. Modeemi vaihdettiin uuteen ja kone huollettiin.  Toimiko netti kunnolla? No, ei. Jälleen monta soittoa vihaamaani tekniseen tukeen. Nyt vika onkin linjoissa, ja valtion puhelinyhtiön Eircomin asentajaa tarvitaan paikalle. Sitten vielä tiukat ohjeet, että korjaus tehdään ulkona, eikä miestä saa päästää sisälle korjaamaan, sillä se maksaa ja paljon.

Tielle parkkeerasi tunti sitten Eircomin auto, ja SISÄLLE pyrki asentaja PUHELINTA korjaamaan. Taas on tieto kulkenut niiiiiin irlantilaisittain. Nyt piti toimia oikein. Vika oli siis sisällä, mutta en halunnut lähettää miestä pois ja alkaa taas samaa rumbaa Vodaphonen kanssa.  Enkä todellakaan halunnut maksaa mistään korjauksesta yhtään mitään. Toimin siis seuraavasti: ensi töikseni vaiennin sisäisen rehellisen suomalaisen ja päätin elää maassa maan tavalla. Päästin miehen sisälle, enkä soittanut Vodaphonelle kysyäkseni, että mitäs nyt tehdään. Tiesin, että he syyttäisivät vain Eircomia ja Eircom Vodaphonea, eikä valmista tulisi koskaa, ellen itse maksaisi viuluja.

Kun kesän säät oli päivitelty ilmoitin asentajalle, että en muuten sitten maksa penniäkään. Mies katsoi minua ihmeissään. Selitin myös, että puhelin toimii, mutta netti ei.  Ai, vai niin. Vodaphone oli kuulemma pyytänyt miestä tekemään PUHELIMEN korjaukset sisällä, joten maksakoot virheestään. Mies aikansa tutkittuaan sanoi, että vika onkin Sky-boxin aiheuttama. Hän korjasi mitä korjasi ja ilmoitti, että maksaa 120.00, mutta EI laskuta minua vaikka pitäisi, koska ohjeet oli väärin.

Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää, siis postilaatikosta, mutta nyt netti vihdoinkin toimii!

Pitäisikö tätä läheä juhlimaan pubiin?

Teknillisiä ongelmia

Kone menossa korjattavaksi. Palataan!

Kaupungilla

Näin poikien kesälomien aikaan piipahdan usein kaupungilla. Aikaa on paljon enemmmän, koska harrastukset ovat vielä "jäissä".  Bussilla sinne pääsee meiltä kätevästi. Auton kanssa on aina hankalaa, kun parkkipaikkoja on rajallisesti ja ne tietysti maksavat.

Tänään kävin ostamssa kouluun liikuntavaatteet ja koulun logolla varustetun puseron. Näitä vaateita saa vain yhdestä koulun valitsemasta kaupasta. Rahaa on taas mennyt kenkiin, kirjoihin ja vaateisiin oikein roppa kaupalla. Syyskuista leirikoulua varten olemme ostaneet myös mm makuupussin, sadehousut, kummparit...

Nautin kaupungin vilinästä. Juuri nyt siellä on paljon turisteja ja eri puolilta Eurooppaa tulleita kielikurssilaisia.
Koska kukaan talon kolmesta miehestä ei halunnut lähte kanssani, otin kaverikseni uskollisen ystäväni kameran. Meillä ei tule koskaan riitaa siitä minne mennään ja kauanko viivyn. Tässä päivän kuvasatoa.

Haukkasin palan kuppikakusta

Simpukka heitti minua makealla haasteella. Käykääpä joskus hänen blogissaan, jossa kävellään mm. Vierailla poluilla Ranskassa. Mikä mukava tapa viettää eläkepäiviä!


1. Mielivärini on kuin Jukka Kuoppamänen laulusta suoraan ”sininen on taivas, siniset on silmänsä sen, siniset on järvet, sinisyyttä heijasten..."
Sininen eri sävyissään on tainnut olla lepivärini aina. Nytkin on päällä tummansiniset farkut ja sini-valkoraidallinen tunika. Kävelevä Suomen lippu siis!

2. Lempiruokaa en osaa nimetä. Olen kaikkiruokainen. Ehkä italialianen ruoka vie voiton, mutta toisaalta intialaisesta ja kiinalaisestakin pidän kovasti.  Eikä syömättä ei jää tuhdit irlantilaiset lihapadat tai aamiaiset. Ja entäs sitten voissa paistetut muikut ja lohisoppa.

Suuri nautinto minulle on se, kun saa istua valmiiseen ruokapöytään. Laitan kyllä ruokaa, kuulemma ihan syötävääkin, mutta mitään suurta onnentunnetta tai intohimoa en kokatessani tunne.

En voi sietää nirsoilua ruoan suhteen. Meillä syödään sitä mitä on pöydässä, ja pojille olen iskostanut päähän, että vieraissa ei huudeta suureen ääneen, että tuosta en tykkää ja tuota en ainakaan syö. Olen kurkkuani myöten täynä lapsia, joiden äidit hemmottelevat heidät ruoalla pilalle. Jo ihan pieneltä kysytään, että mitä sinä haluat ruoaksi, ja annetaan useita vaihtoehtoja.  En yleensä kehu omia lapsiani, mutta viikolla sain taas positiivistä palautetta siitä, että pojille ruoka maistuu. Eivätkä he vaadi erikoisruokia, niin kuin monet lapset täällä tekevät. Tottakai, jos esim herkkusienet eivät maistu (no niissä ei kyllä mielestäni ole muutenkaan paljon makua), niitä ei tarvitse syödä. Jättää ne vain lautasen reunalle tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa.

Niin ja säännön vahvistaa sitten yksi poikkeus. Lampaanlihaa en syö. Se kamala haju... Vieläkin puistattaa englantilaisen au-pair perheen tarjoamat kamalat lampaankyljykset. Kaikkea muuta syön mielelläni, mutta älkää tarjotko minulle lammasta.

3. Ja, että minnekkö haluasin matkustaa? No, ihan minne vaan kiitos. Etelä-Ameriikka on aina ollut haaveena. Ehkä sinne vielä joskus. Ensin täytyy vain oppia puhumaan vähän espanjaa.

Viime vuosina matkustaminen on ollut säästöliekillä, niin kuin moni muukin asia. Ainaiseen matkakuumeesseen olen keksinyt lääkkeeksi mielenkiintoiset blogit, joiden kautta olen päässyt matkustamaan ja tutustumaan eri maihin, ihan omasta kodista. Minusta on myös kiva jutella eri puolita maailmaa tulleiden ihmisten kanssa.  Heiltä oppii aina jotain uutta.

Ongelma meillä töissäkäyvillä ulkosuomaisilla on se, että jos haluaa käydä säännöllisesti Suomessa, menee siihen paljon vähäisiä lomapäiviä, oli sitten rahaa tai ei. Lasten kanssa ei myöskään mieli tehnyt aikaisemmin kovin pitkälle. Nyt haaveilenkin pitkistä matkoista jonnekkin kauas. Ehkä vielä joskus...

Tämän haasteen lähetän Minelle Istanbuliin. Tässä yksi esimerkki blogista, joka auttaa ainaista matkakuumetta potevaa. Ja, ai mitkä kuvat. Käykääpä tutustumassa Tuhanteen ja yhteen tarinaan matkan varrelta.

Lontoon mellakoista

Olen taas viime viikot yrittänyt välttää liiallista uutisten katsomista. Kuutelen kyllä autolla ajaessani radiosta uutiset ja luen netistä lehdet, mutta olohuoneeseeni en halua Euroopan ja USAn talousongelmia päästää. Irlannin lama on sohvallani makoillut jo muutaman vuoden, eikä se suostu sieltä lähtemään. Muiden maiden "lamat" pysykööt meiltä pois.

En edes tajunnut kuinka paha tilanne Lontoossa oli, ennen eilistä puhelua mieheltäni. Hän asuu ykkösvuohykkeellä, ei niin hohdokkaassa kaupunginosassa. Sielläkin läheinen ostoskeskus suljettiin normaalia aikaisemmin varotoimenpiteenä. Työpaikka on nykyisin Olympiakylässä, joka alueena pääsee myös samaiselle tänne-en-haluaisi-muuttaa-listalle. Eipä tarvise lähteä kovinkaan kauaksi Lontoon tunnetuimmista maamerkeistä, kun astutaan jo ihan eri maailmaan.

Aamulla työmatkalla kuuntelin radiosta paria haastattelua Lontoosta, ja yhtäkkiä minua alkoi pelottaa. Siellä alkuaikana asuessani en osannut pelätä pommeja, joita IRA silloin vielä räjäytteli. Elämän oli jatkuttava ja töihin oli mentävä, pommeja tai ei. Äiti puolestaan pelkäsi Suomessa minunkin puolesta. Kännykkään ei voinut soittaa, koska niitä ei ollut, mutta illalla kotona puhelin soi vaativasti. Siihen vastattuani kuului luurista vain syvä, helpottunut huokaus. Nyt, kun olen sieltä pois aloin pelkäämään sitä, että mies sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Tänä iltana hän pysyttelee kiltisti sisällä. Töistä hän lähti hyvissä ajoin, sillä siellä pelättiin metroaseman sulkemista.

Mellakoitsijoita on yritetty analysoida. Jopa viisaat ovat sanoneet, että yksinkertaista vastausta ei ole. Keitöpsykologina aloin minäkin miettimään syitä, sillä jostahan tuollainen käytös täytyy johtua. Auktoriteettiä, toisen henkeä tai omaisuutta ei kunnioiteta. Millään ei ole enää mitään väliä, ja jännitystä elämään saadaan vaikka sitten kaupan ikkunoiden rikkomisella ja tulipaloja sytyttämällä.

Yksi Lontoon ongelma on se, että kukaan ei ole enää oikeastaan sieltä kotoisin. Ja ne jotka ovat, tuntevat olevansa pieni nujerrettu vähemmistö. Sillä hetkellä, kun kunkaan ei enää jaksa/viitsi välittää kotikaupungistaan, liikutaan vaarallisillä vesillä. Tuntuu, että Lontoosta kaikki vain haluavat hyötyä, ottaa osansa, mitään takaisin antamatta tai vastuuta kantamatta.

Kurkistus keskivertohuligaanin kotiin ja perhekuvioihin auttaa varmasti myös ymmärtämään, missä mennään.
Koti ei ole koti, vaan paikka missä asutaan. Perhe ja vanhemmuus ovat myös usein täysin hukassa. Jos kotona ei kunnioiteta auktoriteettejä, välitetä koulutuksesta, saati sitten työnteosta eikä oikein mistään muustakaan, niin onko sitten ihme jos lapsi hyökkää poliisin kimppuun? Ongelmia pursuavat pahamaineiset koulut yrittävät tehdä tehtävänsä, siinä harvoin onnistumatta.

Keittiöpsykologin pään sekoittaa se, että sitten on niitä huligaaneja, jotka tulevat ihan "normaaliesta" perheistä, ovat koulutettuja jne... Kuten viisaat sanoivat: yksiselitteistä ratkaisua on mahdoton löytää.

Kävelyretki Lontoolaisen kaupunginosan vuokra-asuntoalueella on silmiäavaava kokemus. Sen jälkeen näkee tuon miljoonakaupungin ihan eri vinkkelistä. Sloane Squarin putiikit, Buckinghamin palatsi ja mahtavat museot tuntuvat olevan jostain toiselta planeetalta.

Jotenkin en ollut edes yllättynyt näistä mellakoista. Enkä usko, että tämä jää tähän. Poliisi ei tohdi käyttää voimatoimia, koska siitä sitä on arvosteltu aikaisemmin. Olisikohan nyt armeijasta apua? Sillä jos tilanne ei rauhoitu, se leviää käsiin...


Ps. Mellakoita on ollut muuallakin kuin Lontoossa. Keskityin tässä kuitenkin vain Lontooseen, koska se on minulle entuudestaan niin kovin tuttu ja nytkin miehini työskentelle siellä.

Mielummin näissä maisemissa...

Vakiovaruste Irlantilaisessa kodissa

...on tietysti teekannu. Vanha hyvinpalvellut kannuni hajosi, joten muistin vihdoinkin ostaa uuden. Seuraavan kerran, kun on enemmän teenjuojia koolla, uudistan pannuni.  2-3 teepussia pohjalle ja kiehuvaa vettä päälle. Ja sitten vaan nauttimaan!

Tämä ei ole ruokablogi, mutta...

Perjantai-iltana Suomi-neitojen tapaaminen pidettiin Irlannin "gourmet"-kaupungissa Kinsalessa. Tähän ihanaan merenratakaupunkiin olet teidät vienyt aikaisemminkin, en syömään, vaan kauniita värikkäitä rakennuksia ihailemaan.

Kinsalen Suomi-neidot olivat varaanneet meille pöydän kalaravintolasta nimeltään Fishy Fishy. Ruoka oli taivaallista. Sitä saimme kyllä odottaa reilusti yli tunni, taisi kokki lähteä välillä merelle kalaan...
Vaan eipä tuo haitannut, perjantaina kun ei ollut kiire minnekkään!

Ihan ehtaa rahkaa!

Täytyy nyt kertoa tämä rahkajuttu ihan alusta. Irlantilaisella ystävälläni on sveitsiläinen anoppi, joka tekee maailman parasta rahkapiirasta. Tämä samainen ystäväni kysyi minulta muutama päivä sitten, että eikös Suomessa käytetä rahkaa = quark leivonnassa. Sanoin, että kyllä käytetään, mutta täältä en ole löytänyt ihan vastaavaa. Tai Heljähän löysi Natural Normandy Fromage Fraisia Tescosta, mutta minä onneton en koskaan muista kirjoittaa nimeä lapulle, vaikka Tescossa parin viikon välein käykin. Kärsivällisyyteni ei riitä siihen, että kävisin kaikkien vähääkään rahkaa muistuttavien purkkien tuoteselosteet läpi. Siispä rahkaa ei ole tullut käytetyä vuosiin.

Pari viikko sitten tämä irlanalinen ystäväni oli ajanut lähestulkoon ostoskärryillään kolarin, kun Dunnesin hyllyllä olivat häntä kutsuvasti katsoneet tämä purkit:

Tänään muistin Quarkkia sitten etsiä, ja yhden puhelinsoiton jäkeen purkit löytyivät, kylläkin vähän ihme paikasta. Huomenna on ohjelmassa rahka-persikkapiiraan leipominen. Ihan varmasti!

Kävelysauvat ja paljon korvapuusteja

Muistatteko, kun joskus kauan sitten päätin aloittaa sauvakävelyn. Blogikaveri Leena ystävällisesti lupasi tuoda minulle ylimääräiset sauvansa. Tiistaina sitten Leena ja hänen tyttärensä (poikani riparikaveri) tulivat meille kylään, ja toivat minulle sauvat ja paljon herkkuja Ikeasta. Leenaan muuten tutustuin Rouva Hoon kautta, joten tässä taas nähdään, että blogin kautta voi saada uusia ystäviä.

Vielä en ole päässyt sauvoja kokeilemaan, mutta huomenna olisi tarkoitus, jos säät sallivat. Eilisellä kävelylenkillä muuten kastuin taas vaihteeksi läpimäräksi. Koska kesästä ei tullut ihan odotusten mukaista, päätin tänään, että uimassa käydään vaikka sitten uimahallissa. Kävin uusimassa jäsenyyden läheisen hotellin kuntosalille ja uimahalliin, joten nyt päästään uimaan vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu. Yleiseen uimahalliin on meiltä matkaa, ja paikan siisteystasossa olisi paljon parantamisen varaa. Ei ole kiva vaihtaa vaatteita pissalta haisevassa pukukopissa. Siksipä päätin, jälleen kerran, maksaa vähän enemmän siististä ympäristöstä.

Tiistaina työkaveri lähetti minulle tekstarin ja ilmoitti, että on minun vuoroni leipoa kakkuringin jäsenille.
Meillä töissä on aloitettu kakkurinki, joka tarkoittaa sitä, että jokainen rinkiin kuuluva leipoo omalla vuorollaan jotain hyvää koko porukalle. Luin tekstarin väärin, ja vuoroni olisikin ollut vasta ensi torstaina. No, kyllä ne korvapuustit maistuivat tänäänkin. Täällä kakut ja jälkiruoat ovat aina todella makeita, joten korvapuustit olivat hieman poikkeava leivonnainen.

Äidille kävin tänään ostamassa lankoja, koska kädet kaipasivat jo kovasti kudinta.Uimareissun jälkeen sukanvarsi näyttää olevan jo pitkällä.  Äiti on myös kova lukemaan, ja kun Suomesta tuodut kirjat oli luettu aloin miettimään, että mistä saisin lisää. Pistin Facebookiniin ilmoituksen ja sain heti vastauksen ex. työkaveriltani. Nyt meillä on ison pinon suomen kielisiä kirjoja, ja Leena toi vielä kolme lisää.

Huomenna on vuorossa pitkästä aikaan Suomi-neitojen illallinen. Kiva päästä vähän tuulettumaan!
Näin se on tämäkin viikko taas mennyt vauhdilla...

Voi, tätä Irlannin kesää

Täällä 4,670,976  ihmistä toivoo ja rukoilee, että alkaneesta elokuusta tulisi lämmin. Kesä on säiden suhteen ollut jotenkin kummallinen. Ei ole pahemmin satanut, mutta aurinko on pysynyt pilven takana jo aivan liian pitkään.

Tänään meillä oli yleinen vapaapäivä, ja sen kunniaksi on sataa tihuttanut lähes koko päivän. Veinkin Juniorin kaverinsa kanssa elokuviin, kun ulkona pelaamisesta ei tullut mitään. Katselin tuossa juuri 10 päivän sääennustetta, ja melkein itkut pääsi. Revi tästä sitten huumoria. Pahasti pelkään, että meillä ei ole asiaa rannalle tänä kesänä. Kukapa tuonne palelemaan haluaa.

Parempi lopettaa valitusvirsi tältä päivältä tähän. Onneksi on vinopino lukemattomia kirjoja. Nyt tarvitaan jotain kevyttä hömmpää rouvan säämasennusta leivittämään.