sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Lukemista

Ystäväni oli eilen siivonnut poikansa kirjahyllyä, ja toi meidän pojille vanhoja kirjoja luettaviksi.


Katsotaan saanko Juniorin näistä kuuluisista klassikoista innostumaan. Jos ei poika innostu, niin lukematta ne eivät jää, sillä ajattelin sivistää itseäni ja lukea ne kaikki. Ongelma onkin, mistä kannattaisi aloittaa?

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Lomansekaista arkea ja tylsyyden torjumista

Tänään huokaisin syvään ja hartaasti, kun painoin työpaikan oven kiinni. Kyllä ihminen onkin avuton ilman omaa PCtä ja tiedostojaan.  Muutekin oli kiirettä ja hulinaa.  Uusi kone on tilauksessa, ja sitä odotan kuin lapsi joulupukkia.

Pojat ovat elokuun loppuun asti lomalla. Juniori on ollut päiväleireillä, ja sittenkin on aina välillä niiiiiiiin tylsää. Ei tietystikkään yhtä tylsää kuin tylsimmillään Suomessa. Se tylsyys oli ihan omaa luokkaanssa.  Tämä on sellaista erillaista, väliaikasta tylsyyttä. Kaverit ovat tosi tärkeitä, ja aina pitäisi olla joku meillä tai hän jonkun kaverin luona. Muuten on tylsää!

Pojista vanhemmalle tekisi hyvää olla kesätöissä. Ei vaan vielä onnistu, koska ikää ei ole tarpeeksi ja vaikka sitä olisikin, kesätyöpaikan löytyminen olisi suoranainen ihme. Päivät kuluvatkin jalkapalloa pelaten, kavereita tapaillen, olohuoneen sohvalla telkkaria tuijottaen tai tietokoneella. Vähän harmittaa, kun kaikki harrastukset loppuvat kesäksi. Nythän sitä olisi aikaa harrastaa, kun ei ole kouluja, eivätkä tekemättömät läksyt hidasta menoa. Parhaimmat kaverit lähtivät viikonlopuksi matkalle, joten nyt sitten hänelläkin on yllätys, yllätys tylsää.

Voi, että on tylsää kuunnella valitusta siitä, että on tylsää. Maailmahan on täynä tekemistä. Pyytäisinkin, kaikkien äitien ja isien puolesta, että sanakirjoista poistettaisiin tylsää-sana. Kylmästi vaan "delete" nappia painamalla. Onkohan minussa joku vika, kun minulla ei ole juuri koskaan tylsää?  Tai ainakin minä niin olen luullut, kunnes tänään iltapäiväälä tapahtui jotain outoa. Voikohan ympäristöä vaivaava tylsyys salakavalasti tarttua?

Tulin töistä kotiin, laiton ruokaa, kävin kaupassa ja sitten ei ollutkaan mitään tekemistä. Äitini, joka on täällä, oli viikannut puhtaat vaatteet, järjestänyt sekaisen kenkähyllyn, eilinen lenkki oli niin pitkä, että päätin pitää vapaapäivän, ruohoa ei tarvise vielä leikata,  eikä kukkia tarvinnut kastella...

Yhtäkkiä tajusin, että minulla ei ole mitään tekemistä. Päätin, että tästä oudosta tuntemuksesta pitää kertoa äidille, kun hän kerran on paikalla. Niinhän pojatkin aina kertovat mieltään painavista asioista minulle. Halusin sanoa, että pitkästä, pitkästä aikaa minulla on, on, siis...mikä se sana on kuvaamaan tunnetta tai tilaa, jolloin ei ole mitään tekemistä?  Alkoiko se t-kirjaimella? Miksi ihmeessä en keksi sitä sanaa? Hädissäni tulin tänne koneelle, ja etsin Googlella sopivaa sanaa kuvaamaan olotilaani. Ei löytynyt. Mitäs nyt? Aikani naputeltuani selvisi etsimäni sanan katoamiselle selitys: sellaista sanaa ei enää ole. Se on poistettu kaikista maailman kielistä. Joku kyllästynyt äiti oli pyytänyt, että kyseinen sana tuhottaisiin sanakirjoista ja tiedostoista. Mielessäni mietin, että kuka typerä nyt sellaista on mennyt pyytämään...


keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Piuhoja ja adaptereita ja matkustamisen riemua

Minulla alkaa tulla näitä piuhoja tai siis johtoja, latureita, kuulokkeita...jo korvistakin. Ostatpa kaupasta mikä tahansa vempaimen, niin mukana tulee metrikaupalla johtoa. Mielestäni tarpeettomat tungen laatikkoon, ja sitten kun huomaan, että piuhalle olisikin käyttöä en muista enää miltä se näytti. Nytkin meillä oli repussa kolmen eri puhelimen laturit, kahdet kuulokeet, latureita DVD-soittimeen ja PSPhen.

Eikä siinä vielä kaikki, täällä ja naapurisaarella koskettimet ja pistorasiat ovat erillaiset kuin muualla Euroopassa. Ne ovat paljon suuremmat, ja vievät enemmän tilaa. Yleensä ensimmäiseksi pakkaan mukaan adapterit, muuten ei latureista ole paljon hyötyä. Passit, liput, rahat ja adapterit!  Adaptereita meiltä löytyy  kahta lajia: eurooppalaisiin vempaimiin ja täkäläisiin. Parempi on olla tarkkana, että ottaa oikeat mukaan.

Ennen reppu täyttyi värityskirjoista, peleistä, vaihtovaatteista ja vaipoista. Nyt olemme siirtyneet piuha- ja tekniikkaavaiheeseen.  Hyvä niin, sillä kyllä niitä vaippoja ja likaisia vaatteita vaihdettiinkin vuosien varrella milloin missäkin lentokentän vessassa.

Tampereen asemalla pikkuveli kuulee aina saman tarinan: hän nimittäin laski pyllymäkeä portaissa vaunuille tarkoitulla liuskalla, ja vaaleat shortsit muuttuivat hetkessä takapuolesta mustiksi. Hyvin on muistissa myös vessareissu Tukholman kentällä. Invavessassa pojista vanhempi  (silloin 3 v) avasi oven seloksen selälleen, kun äiti istui housut nilkoissa pöntöllä, vessapaperia kädessä. Ohikulkijoilla oli hauskaa, mutta minua ei naurattanut. Eikä unholaan ole vaipuneet hetket Gatwickin kentällä, kun odottelimme isiä hakemaan.  Hän oli kyllä asemissa kentällä, mutta Heathrowssa. Lomalta palasi ei-niin-iloinen vaimo!

Vielä pari vuotta sitten matkat kuluivat poikein tapellessa. Aina aikainen lento,  (en pysty nukkumaan edellisenä yönä, enkä matkalla), väsynyt ja kiukkuinen äiti ja tappelevat pojat. Ei hyvä yhdistelmä! Nykyisin matkat sujuvat jo ihan sivistyneesti, siis noin meidän mittarilla mitattuna. Kukaan enää kaada mehuja päälleen, eikä halua vessaan juuri silloin kun lentoemo kuuluttaa, että turvavyöt kiinni nyt laskeudutaan! Tappelutkin on tapeltu, ja kumpikin tekee omia juttujaan.

Uskottava se on, että värityskirjavaihe on ohi. Junamatkalla Tampereelta Seinäjoelle Juniori kiukutteli jostakin typerästä asiasta. Isoveli totesi rauhallisesti, että tuosta pojasta on tulossa tyypilllinen murkku. Pata kattilaa siinä soimasi, ja äiti yritti olla nauramatta.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kuvasatoa Suomesta

 
Niin kotoista!

Onneksi järviä riittää koko maahan!

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Miksi?

Norjan tapahtumia en rupea sen enempää analysoimaan. Tiedotusvälineet tekevät sen puolestani. Suorastaan ärsyttää, kuinka kiihkeästi ne tartuvat uutiseen: vääntävät ja kääntävät. Ja sitten alkaa se analysointi, jolloin mielestäni ei pysytä enää asiassa. Haaastatellaan "asiantuntijoija", joilla ei oikeastaan ole mitään uutta tai tärkeää sanottavaa koko asiasta. Kukaan ei pysty sanomaan, mitä Anders Behring Breivikin päässä liikkui ja liikkuu. Ei edes hän itse.

Uutisia katsoessani olen miettinyt, että miltä tuntuu Andersin äidistä? Ajatelkaa, äidin rakastama poika, jonka on tähän maailmaan synnyttänyt, rakkaudella kasvattanut ja hänelle kaikkea hyvää toivonut ja sitten käy näin. Isähän on jo mielipiteensä asiasta sanonut.

Surullista...



lauantai 23. heinäkuuta 2011

Täällä Erkki Toivanen, Lontoo


Silloin kun maapallo oli paljon suurempi kuin tänään ja Lontoo todella kaukana, toi suomalaisten olohuoneisiin tuulahduksen suuresta maailmasta Erkki Toivanen. Tuo viimeisen päälle huolliteltu ja selkeästi artikuloiva toimitaja sieltä Lontoon sumusta. Toivasen tietomäärä, asiasta kuin asiasta, oli uskomaton. Eikä siinä kaikki: täydellinen englanti vaihtui tuosta vaan täydelliseksi ranskaksi; ilmiselvä kielinero kaiken muun lisäksi, tämä Mr Toivanen.

Nykyisillä toimittajilla olisi paljon opittavaa erittäin ammattitaitoiselta, sujuvasanaiselta ja sivistyneeltä herrasmieheltä. Erkki Toivanen menehtyi vakavaan sairauteen rakastamassaan Lontoossa muutama päivä sitten. Eurooppaa ja eurooppalaisia hyvin ymmärtävällä miehellä olisi ollut vielä paljon annettavaa.


http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=1087

torstai 21. heinäkuuta 2011

Muitakin "vieraita" Irlannista

Irlanti pääsi lomani aikana Suomessa uutisiin pariinkiin otteeseen. Vihreän Saaren rahaongelmista en päässyt "lomalle" edes koto-Suomessa. Siksipä jätinkin uutiset lähes aina suosiolla väliin. En halunnut pariin viikkoon kuullakkaan lamasta, roskapankeista enkä tukipaketeista.

Höristin kuitenkin korviani, kun kuulin irlantilaisista karavaanareista, jotka saivat aikaan sekasortoa Suomen suloisessa suvessa. Ai, siis karavaanarit. Minua hymyilytti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Täällä heidät tunnetaan mm seuraavilla nimillä: tinkers, knackers, travellers ja itinerants. Riippuen siitä kuka heistä puhuu, ja missä yhteydessä.

Irlannin "karavaanarit" sekoitetaan helposti romaneihin. Elintavoissa ja kultuurissa on kyllä samankaltaisuuksia, mutta romaneja he eivät ole. Kiertolaiset asuvat asuntovaunuissa, ja nimensä mukaisesti siirtyvät paikasta toiseen sen enempää lupia kyselemättä. Pysyvääkin asuttamista on yritetty, mutta huonolla menestyksellä. Naimisiin mennään toisten kiertolaisten kanssa nuorena ja uskomattomista häistä on tehty tv-ohjelmiakin. Veri vetää tielle, eikä lasten koulutuksella, pysyvillä työpaikoilla ja asunnoilla ole niin väliä. Irlannissa heitä on arviolta reilut 20 000.

Ennen kiertolaiset paikkasivat kattiloita ja kengittivät hevosia. Edelleenkin he käyvät hevoskauppaa. Mieheni muistaa lapsuudestaan, että maalaistaloissa kiertolaisten vierailut eivät suinkaan olleet odotettuja tapauksia. Jostain kumman syystä työkaluja ja muitakin tavaroita tuppasi näiden "vierailujen" aikana häviämään.

Kun kiertolaiset pystyttävän leirin tien viereen, ei maanomistaja tai naapurit vieraista yleensä ilostu. Ympäristön siisteys ei näytä olevan tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla. Ihmettelinkin aluksi, että miksi täällä etenkin maaseudulla, on pistetty teiden viereen isoja kiviä. Se selvisi pian: kiertolaistet eivät voi pystyttää siihen leiriään.

Mieheni päästi puhelimsessa pitkä naurut, kun kerroin Suomeen saapuneen "viertaita" Irlannista. Jossain haastatteluissa olivat sanoneet tulleensa työnhakuun. Lupasin kyllä tehdä selväksi, että miehen sukulaisista ei ollut kyse!

http://en.wikipedia.org/wiki/Irish_Traveller


Laitan tähän vielä pätkän häistä. Irlantilaisia kiertolaisia on myös  myös naapurisaarella, jossa tämä ohjelma on kuvattu.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Lomalla...


Lomalla



Juostiin järveen...


Ihailtiin kauniita puutarhoja.



Poimittiin +32 asteen lämmössä mansikoita.



Äidin pesäpallokiintiö tuli täyteen. Poikien ei.


Eikä ollut kiire mihinkään.


Minne lienevät pilvet matkalla?


Ilta-aurinkoa ihailemassa.


Koivut ja hyttyset kuuluvat yhteen. Ei tuonne.


En kaipaa tämän ihmeellisempiä ostoksia.


Menin heti kirjastoon.


Tulin siihen tulokseen, että en taida olla mökki-ihminen.



Kyläiltiin.


....ja sittenkin pojilla oli välillä niiiiiiiiin tylsää!





tiistai 19. heinäkuuta 2011

Palattu on...

Ei välttämättä maailman järkevin idea: illalla kotiin ja heti aamulla töihin. Eikä täältä Suomeen lähtiessä se, että oli aamupäivän töissä ja ilalla lensimme. Tiukka aikataulu menköön lomanmaksimoinnin tiliin.  Nyt on pää pöyrällä, laukut vielä purkamatta, mutta ruisleivät sentään on tungettu pakastimeen. Tyhjyyttään ammottavan jääkaapin sain juuri täytettyä, ja seuraavaksin täytetäänkin sitten pyykkikonetta.

Töissä joku oli jossain tehtyt jotain, eikä koneeni toiminut. Harmitti, mutta ehkä oli parempi, että en päässyt  tyhjäpäisenä tekemään mitään emätöppäyksiä. Huomenna sitten uudella innolla.

Lomasta palaan paremmalla ajalla. Ensin pitää saada pää ja talo järjestykseen. Suomen helteiden jälkeen täällä on yllätys, yllätys KYLMÄ.  Aloittakaamme siis villasukkien esiinkaivamisella!