torstai 23. kesäkuuta 2011

Tauon paikka

Loman alkuun on vielä vähan aikaa. Tankki alkaa olla aika tyhjä ja patterit kaipaavat latausta. Joskus vaan käy niin, että loman jälkeen tarvisee lomaltapalautumisloman. Siksipä tällä kertaa Suomessa en yritäkkään nähdä ja tehdä kaikkia / kaikkea. Suomen lomat ovat lomaa, ja samalla eivät ole. Muualla asuvat luultavasti ymmärtävät tätä epäselvää kuvaustani.

Jossain tuolla pääkopassa näen itseni löhöämässä etelän auringossa ja pulahtamssa uima-altaaseen.  Ehkä ensi vuonna, ehkä ei...

Kohta kuitenkin on suuntana Suomi. Tekee mieli voissa tiriseviä muikkuja, makoisia mansikota ja Tupla-patukoita. Enkä karjalanpiirakoilleekkaan sano ei.

Ja kun patterit on ladattu ja tankki on taas, jos ei nyt ihan täynä niin ainakin täydempi, palaan linjoille. Heinäkuun lopulla bloggaillaan taas!

Mukavaa kesää kaikille mukaville lukijoille!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Takapihan taistelutanner

Tiedätte varmasti sen tunteen, kun on syvässä, rauhallisessa unessa ja yhtäkkiä herää säpsähtäen. Unenpöpperöisenä pitää miettiä hetki oliko se kolaus, pamaus tai mourunta, uneen liittyvää vai ihan oikeasti ympärillä tapahtuvaa.

Tänä aamuna palasin unten mailta todellisuuteen kertarysäyksellä. Ulkona tapeltiin. Siellä mouruttiin, sähistiin ja suhistiin. Ei tarvinnut miettiä oliko tämä osa unta, sillä unissani harvoin kukaan sihisee tai suhisee. Takapihalta nuo äänet tulivat, ja syyllisetkin arvasin etukäteen. Sihisevästä kyykäärmeestä ei Irlannissa voi olla kyse, sillä nuo epämiellyttävät matelijat Pyhä Patrick karkoitti  jo kauan sitten. Ei, meidän katti se siellä puolusti reviiriään, ja ilkeä mustavalkoinen kolli oli se vihollinen. Ilmiselvä sotatila.

Ei auttanut kuin jättä juuri hyvään vaiheeseen päässyt uni, íhanan lämmin sänky ja lähteä hiljentämään mouruavat kissat. Toivottavasti Nukkumatti muistaa mihin kohtaan jäätiin, ja pääsen jatkamaan uneni loppuun tänä yönä.

Haukotellen avasin takaoven, ja näin tutut tappelukaverit. Meidän kissa se istui ihan oikeasti ikkunalaudalla, eikä kutonut pientä sukkaa. Se sähisi ja sylki karvat pystyssä. Nappasin kiukkuisen kissani kainalooni ja julistin välirauhan. Mustavalkoiselle kollille tein tiettäväksi, että ei ole tervetullut, ja kehotin pysymään kaukana meidän talosta.

Kiukkuiselle kissalle laitoin aamupalaa lautaselle, ja siinä samalla pidin pienen puhuttelun: tässä korttelissa on ei  möykätä, kun asukkaat nukkuvat. Ruoka teki tehtävänsä ja kissa rauhoittui. Pian se paineli yläkertaan häntä pystyssä ja etsi itselleen mukavan nukkumapaikan luultavasti jostakin vaatekaapista. Nyt häntä ei saa häiritä, nukuttaa...

Minä katsoin kelloa ja totesin, että turha tässä on enää matkustaa Nukkumatin maille. Suihkuun ja töihin...näinkin voi päivä joskus alkaa!


Vaihtelu virkistää: pianon päälläkin voi nukkua.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Tänä viikonloppuna on...

...satanut, paistanut ja tuullut. Nyt aurinko on pilven takana piilossa, mutta ulkona on lähes lämmin.
...tavattu blogikaveri Lissu perheineen. Uskoman pitkän ja monivaiheisen matkat päässä on Suomen suvi ja kesämökki!
...leivottu kakku ja vietetty isänpäivää.
...etsitty hukkaan menneitä (potkaistuja) jalkapalloja.
...käyty kävelemässä kastumatta.
...kitketty rikkaruohoja.





torstai 16. kesäkuuta 2011

Liian laiha

Aamulla töihin ajaessani ohitan yleensä hiljakseen lenkkeilevän naisen. Aluksi kiinnitin huomiota erikoiseen juoksutyyliin. Juoksu ei ollut ollenkaan sulavaa, vaan jotekin ihmeellisen jäykkää. Yllätyksekseni näin saman naisen juoksevan myös täysin eri paikassa iltapäivisin. Robottimainen tyyli kertoo, että maratoonarista tuskin on kyse.

Ilmojen (hieman) lämmettyä ja vaatteiden vähennyttyä, suorastaan hätkähdin naisen laihaakin laihempaa olemusta. En tiedä miten hän näkee itsensä peilistä, mutta ulkopuolisen silmin unelmapaino saavutettiin jo monta sataa kilometriä sitten. Tekisi mieli huutaa ikkunasta, että lopeta. Sitä en tietenkään tee, mutta toivottavasti lenkkeilijä herää ennen kuin on liian myöhäistä.

Minua suorastaan inhottaa kuvat lommoposkisista ja luurangonlaihoista malleista. Vaatteet muka näyttävät heidän päällään paremmilta. En suostu tuota väitettä nielemään. Tiedän, toiset ovat luonnostaan pitkiä ja hoikkia, ja suhde ruokaan on täysin normaali. En olekkaan vihainen malleille vaan niille, jotka vaatimalla vaativat vaatteittaan esittelemään langanlaihoja tyttöjä. Sillä onko tyttöt terveitä, ei ole mitään väliä. Olisi  mielenkiintoista tietää  kuinka moni huippumalli käy näytösten  tai kuvausten välissä oksentamssa vessassa, välttää syömistä ja pelkää potkuja, jos paino nousee kilonkin. 

Entäs sitten nuoret vielä itseään etsivät epävarmat tytöt (ja pojatkin), jotka ihailevat superhyperhoikkia julkkisia ja haluavat tulla heidän kaltaisikseen. Joillekkin ilmaan heitetty kommentti ulkonäöstä voi olla suurten ongelmien alku ja johtaa vuosikymmenien kamppailuun painon kanssa. Lukekaapa tämä arkikkeli ja katsokaa Daily Mailin kuvat. Ei voi muuta toivoa, kuin että kaksoset pääsevät normaaliin elämään vielä kiinni, vai onko jo liian myöhäistä?

Ei anneta vyötärölle kerääntyneiden makkaroiden häritä tänä kesänä!


tiistai 14. kesäkuuta 2011

Entten tentten teelikamentten

Meidän kesä kenkkuilee edelleen. Kateudesta vihreänä seurasin Suomen hellelukemia. Ei kai tämä vain tarkoita sitä, että kun me laskeudumme Tampereen ai, niin viihtyisälle lentokentälle, joudumme jonottamaan passintarkastukseen vesisateessa? Näen painajaisia sääsennusteesta, jossa Pekka Pouta sanoo(vai kuka siellä nykyisin ennustaa), että Suomen kesä oli ja meni kesäkuussa ja heinäkuulle ei riitä enää helteitä ollenkaan.

Meidän yläkoululaisen koeviikon sen kun jatkuvat: huomenna vuorossa ranska ja historia. Vasta ensi maanantaina on viimeinen koe. Ihmeen tyytyväinen hän on ollut kokeisiinsa, vaikka rääkki on ollut melkoinen. Minä olen pitänyt huolen, että ruoka on valmiina heti, kun hän saapuu kotiin. Välillä päivät ovat venyneet 16.30 asti ja voitte kuvitella, kuinka nälkä silloin on. Tulokset julkaistaan vasta 14.9, joten kun viimeinen koe on tehty, voi koko urakan unohtaa kesäksi.

Mies aloitti maanantaina uuden lyhyehkön projektin Lontoossa. Tänään oli sitten tarjottu toista projektia. Huomenna pitää ilmeisesti ratkaista, ottaako sen vastaan. Kinkkinen tilanne. Pitäisiköhän vain laseka, että entten tentten teelikamentten hissun kissun vaapula vissun.....

Tai englanniksi:

"Eeny, meeny, miny, moe,

Catch a tiger by the toe;

If he hollers, let him go,

Eeny, meeny, miny, moe!"



Takapihalla kukkii jo mukavasti.


Tarkkasilmäiset huomaavat, että pian  meillä syödään oman
maan, tai siis kasvupussien, mansikoita.


Vielä eivät kaikki kukat kuki ruukuissani.


maanantai 13. kesäkuuta 2011

Paino-ongelmia

Se aika vuodesta on taas koittanut, jolloin on aika kaivaa puntari ja mittanauha esille. Parin viikon kuluttua punnitsen ja mittaan. Murisen ja mutisen. Vetoketju ei yleensä mene kiinni ensi yrittämällä. Raskaat lenkkarit saavat kyytiä. Seuraavaksi farkut... Erinäisten toimenpiteiden jälkeen olen yleensä tyytyväinen.

Eipäs tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Kyse ei suinkaan ole minun paino-ongelmistani, vaan matkalaukkujen pakkamista tässä mielessäni suunnitelen. Jokavuotinen ongelma, terveisiä vaan Ryan Airin joustamattomalle Michael O'Learylle.

Valitan, mutta toisaalta en valita. Kiitos Ryan Airin, Suomessa käynti ei räjäytä pankkia ja mieskin pääsee lentämään naapurisaarelle edullisesti. Ryan Airin kanssa pärjää, kun pakatessa pistää aivot naulaan ja tekee juuri niin kuin ohjeissa sanotaan. Näin se menee: käsimatkatavarat 10 kg. Laukun mitat:  55cm x 40cm x 20cm, eikä milliäkään enemmän. Pakastepussi (rasvoille ja lääkkeille): maksimi tilavuus yksi litra. Ruumaan menevistä laukuista maksetaan erikseen ja painorajoitukset ovat per laukku.

Ihan turhaa alkaa kentällä uikuttamaan, vaikka aihetta olisi. Nämä ovat säännöt (kyllä, varsinaista pilkun viilaamista), ja jos ei niitä ole valmis noudattamaan, niin sitten on paras lentää suosiolla kallimmalla lentoyhtiöllä!
Tässä toinen uusista laukuista. Mittasin kaupassa, että varmasti täytää kaikki vaatimukset.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Takakonttikirppis

Englannissa asuessamme kävimme joskus sunnuntaisin kiertelemässä takakonttikirppiksillä = a car boot sale. Myyjien autot pullistelivat myytävästä tavarasta, kasattavista pöydistä ja tietysti eväskasseista. Kirppiksiä järjestävät esim urheiluseurat, koulut jne, jotka velottavat myyjiltä palkkion paikasta. Yleensä pitopaikkana on suuri parkkipaikka, jonne myyjät saapuvat hyvissä ajoin aamulla. Kirppiksiä paljon kiertäneet sanovat, että parhaat löydöt tekee se, joka on paikalla heti  kun portit avataan. Edullisimmat puolestaan ne, jotka odottavat sulkemisaikaa. Myyjät eivät nimittäin ymmärrettävästi halua viedä tavaroitaan takaisin koteihinsa. Monelle kirppis on paikka päästä eroon nurkissa pöyrivistä ylimääräisistä tavaroista. Toisille taas se on täyttä "bisnestä".  

Irlannissa en ole takakottikirppiksiin juuri törmännyt. Tänään kuitenkin yksi urheiluseura järjesti kirppisen, ja lähdimme Juniorin kanssa sinne kiertelemään. Myyjät maksoivat vuokraa paikasta 10.00 Euroa ja me ostajat pulitimme pääsylipusta 2.00 Euroa. Päivän ostossaldo: kaksi vähän potkittua jalkapalloa, kirja, leivonnaisia ja kolme silkkistä tehtyä suurta auringonkukkaa.

Hienoa, että näin kerätään rahaa urheiluseuralle. En taida olla ainut, joka on kyllästynyt ainaiseen rahan kerjuuseen ja sponsorointiin. Kuulin, että takakonttikirppisiä aletaan järjestämään kerran kuussa. Minusta taitaa tulla vakiasiakas.


Paikalla oli yli 30 autoa.

Osa myyjistä näytti olevan ihan ammattilaisia.


En ostanut tuota purjelaivaa.

Käytettyjä vaateitakin oli paljon myynnissä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Voi noita pallonpotkijoita!

Meillä ei kannateta Manchester Unitedia. Vuosia jatkunut aivopesu on tehnyt minustakin  A B U:n (Anything but United = mikä tahansa joukkue, mutta ei Man United) kannattajan. Täytyy sanoa, että viime viikkoina lööpejä lukiessa olen suorastaan ylpeä A B Un kannattaja. Eipä tarvitse hävetä pelaajien toilauksia.

Ensiksikin Wayne Rooney ei usko, että tukka ja järki eivät mahdu samaan päähän. Wayne marssi hiustensiirtoon, ja kun pari kuukautta kuluu on huippujalkapalloilijan kalju piilossa. Olisikohan kaunis vaimo päättänyt tehdä ei-niin-komeasta miehestään komean, pistämällä tämä hiustensiirtoon.  Wayne totteli, koska liiankin tuoreessa muistissa ovat hänen seikkailunsa maksullisten naisten kanssa. Kun asia sitten paljastui, ja vaimo ymmärrettävästi hermostui (nämä Rooneyn naisseikkailut nimittäin tapahtuivat Coleenin odottaessa heidän ensimmäistä vauvaansa), reagoi Rooney niiin kuin upporikkaat jalkapaloilijat yleensä reagoivat. HÄN on se jolla on rahaa, ja HÄN tekee niin kuin haluaa. Rooneyn siivellä elelee erittäin mukavasti mm. myös vaimon perhe... Vaikka Coleen on tullut kuuluisaksi myös mm. television muotiohjelmien juontajana, niin tuskin ovet olisivat auenneet ilman kuuluisaa miestä. Eroa ei tullut, ja kunhan Waynen tukka tuosta vähän kasvaa, alkaa rakkauskin toivottavasti taas roihuamaan ja menneet unohtuvat, kunnes taas...


Nyt vaan kovasti kastelemaan, niin kyllä se siitä kasvaa!


Toinen syrjähyppysekoiluillaan "mainetta" niittänyt on pelaaja nimeltään Ryan Giggs. Hän on ollut viime aikoina näkyvästi otsikoissa. Ensin lehdissä kirjoitettiin Giggsin suhteesta entisen Miss Walshin, Imogen Thomasin, kanssa. Sitten paljastui pitkään jatkunut suhde vaimon siskon (kyllä) kanssa. Eikä kahta ilman kolmatta: omana hääpäivänään hän lopetti salasuhteen kolmannen naisen kanssa. Kyllä nämä jalkapalloilijat ehtivät.

Nyt jännityksellä odotamme vaimon siskon ja kolmannen naisen paljastuksia. Giggs on kuulemma vienyt lapsensa ja vaimonsa (jonka siskoa ei ymmärrettävistä syistä kutsuttu mukaan) salaiseen paikkaan lomalle ja yrittää nyt pelastaa mitä pelastettavissa on. Jotekin luulen, että tässäkin tapauksessa vaimo katsoo miehensä tempauksia sormiensa läpi, ja elämä jatkuu yhtä rahakkaana kuin aina ennenkin.

Kyllä minun vähän sääliksi käy nämä vaimot, mutta eniten säälin kuitenkin joukkueen johtajaa Alex Fergusonia, joka saa raapia päätään poikiensa toilauksien takia. Vaan mitäpä sillä väliä, kunhan vain maaleja tulee...

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Jos hampurilaista tekee mieli, niin...

Unohtakaa McDonaldssit ja Burger Kinggit. Irlannin parhaimmat, ja ennen myös kalleimmat,  hampurilaiset saa Eddie Rocketista. Silloin sata vuotta sitten, kun astuin ensi kerran Vihreälle Saarelle, kävimme syömässä Eddie Rocketissa Dublinissa. Olin myyty!


20-vuotta myöhemmin ruokalista on lähes sama, eikä sisustuskaan ei ole muuttunut. Mikä parasta, hampurilaiset maistuvat ihan yhtä hyviltä. Eddie Rocket's on saanut täällä lisänimen Eddie Rocket's = empty  pockets (tyhjät taskut). No, lama on laskenut hapurilaistenkin hintoja ja Eddielläkin on nykyisin jos jonkinmoisia tarjouksia. Herkutteluhetki ei enää tyhjennä taskuja.





Niin, ja aina sisälle astuessa tulee ihan sunnuntaifiilis. Ai miksikö? No, Onnen päiväthän oli aikoinaan televisiossa aina sunnuntaisin, ja tämä paikka on kuin suoraan tuosta sarjasta.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Se tuli sittenkin!

Nimittäin kesä! Kaksi päivää olemme nauttineet ihanasta auringon paisteesta. Valitettavasti huomenna, ainakin sääennusteen mukaan, palaamme taas normaaliin "ilmajärjestykseen".  Jospa metereologit olisivatkin väärässä ja kesä jatkuisi. Eipä taida toiveeni toteutua.

Viikonlopun suunnitelmat menivät täysin sekaisin, kun mies joutui lyhyellä varotusajalla lähtemään naapurisaarelle työhaastatteluun. Turha siitä on marista, joten en marise. Tämä elämä Vihreällä Saarella nyt vaan on nykyisin monille tälläistä. Toivotaan (toivokaa tekin), että tärppäisi.

Pilalle ei viikonloppuni kutenkaan mennyt, sillä iloiseksi yllätyksekseni sain tänne vieraaksi blogiystäväni Silhoueten ja hänen miehensä. Tässä tapaamisessa oli yksi huono puoli: aika loppui kesken ja juteltavaa olisi riittänyt vielä vaikka kuinka. Toivottavasti tapaamme uudestaan, sillä asummehan kuitenkin samassa saaressa.
Silhouette: heti maanantaina Skypeä asentamaan.

Nyt lähden ulos nauttimaan vielä auringosta. Muistan sitten sadekauden alettua, miltä tuo keltainen pallo näytti. Täällä on maanantaina yleinen vapaapäivä, joten tässähän ehtii vielä vaikka mitä.




Naapurin satoa. Saan käydä heillä salaatti - ja persiljavarkaissa!


keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ikkunanpesua ja rauhanturvaamista

Muutama vuosi sitten ovelle ilmestyi harvahampainen mies tikapuiden ja ämpärin kanssa ja kysyi, että voisiko hän pestä ikkunat. Se sopi minulle.  Sade sotkee ikkunat säännöllisin väliaijoin, joten meidän ikkunoita saisi pestä vaikka joka viikko.

Ei päästy jutuissa kovinkaan pikälle, kun hän yhtäkkiä totesi, että sinähän olet Suomesta. Ehdin hätäisesti sanomaan yes, kun sain kuulla KAIKKI suomalaiset kirosanat ja vielä erittäin hyvin äännettyinä. Kun sitten  Pt, Vt ja St oli käyty läpi kuulin, että hän on ollut paljon suomalaisten kanssa tekemisissä. No, sen nyt arvasin, sillä tuskin mistään opi-suomea-sujuvasti-kuukaudessa-kielikurssilla tälläistä litaniaa opetetaan.

Viimein selvisi, että ikkunanpesijä oli ollut suomalaisten kanssa rauhaa turvaamassa Libanonissa, ja sieltä sujuva suomi oli peräisin. Olivat käyneet suomalaisten rauhanturvaajien kanssa usein saunassa, ja sinä samalla opetelleet vähän kieltäkin. Ja jotekin rivien välistä kävi ilmi sekin, että kummankin maan juomakulttuurit olivat tulleet tutuiksi siinä saunomisen ja rauhanturvaamisen välissä.

Suomeksi sujuvasti kiroilevaa ikkunanpesijää ei ole näkynyt pariin vuoteen. Epäilen, että hän on jäänyt jo eläkkeelle. Niinpä joudunkin nykyisin itse tekemään etikkasekoitukseni ja pesemään ikkunani, kuten tänäkin iltapäivänä. Enkä edes kiroillut!


Kukkalaatikoissakin on jo eloa.
Huom! Puhdas ikkuna.