perjantai 29. huhtikuuta 2011

...and they lived happily ever after

Tänään minulle, ja veikkaan että monelle teistäkin, iski Lontoo-kuume. Miten olisi kävelykierros Westminster Abbeystä, Downing Streetiä ja Mallia pitkin Buckinghamin palatsiin?

Mitäpä tuohon enää lisäämään: morsian OLI kaunis ja puku täydellinen, niin kuin koko juhlatilaisuuskin. Ennustettua sadekuuroa, tai vielä enemmän pelättyjä terrori-iskuja, ei onneksi tullutkaan. Sekin tuli todistettua, että kuningashuoneella kaikesta huolimatta, on edelleenkin paljon kannattajia. Nuorenparin hääyleisölle järjestämä yllätys sulatti jään lopullisesti!

Vaikka kuningashuone Katen ja Willaimin häät, Middletoninen pienellä avustuksella maksoivatkin, tuli valtiolle suuri lasku mm. turvatoimenpiteistä. Ymmärrän, että häille löytyi myös paljon vastustajia. Naapurisaarella tehdään parasta aikaa suuria säästötoimenpiteitä julkisellasektorilla. Lama on koetellut Britanniaakin, ja monella keskiverto-britillä ovat rahat tiukassa, eikä tulevaisuus ei näytä valoisalta. Maahanmuutto naapurissa on ihan eri luokkaa kuin Soinin Suomessa. Tuulesta temmatuja eivät ole brittein valitukset siitä, että he eivät tunne olevansa "kotonaan" omassa maassaan.

Lienenkö sinisilmäinen sanoessani seuraavaa:  jos edes yhtenä päivänä britit tuntevat yhteenkuuluvuutta, ylpeyttä maastaan ja kuningashuoneestaan, niin sille ei voi pistää hintaa. Eikä myöskään sille, että parhaat puolensa tänään maailmalle näyttänyt Lontoo, sai paljon positiivistä huomiota. Toivottavasti moni myös toteuttaa haaveensa ja lähtee, häiden inspiroimana, ihan paikan päälle katsomaan ja kokemaan minkälainen kaupunki Lontoo oikein on. Eivätkä varmasti tule pettymään.

Ja entäs sitten me television edessä aamupäivämme viettäneen ei-kutsutut? Pääsimmehän mekin päiväksi mukaan ihan oikeaan satuun, jossa kaunis tyttö sai prinssisä ja tulevaisuudessa myös puolet valtakunnasta. Nyt voimme vain toivoa, että he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

http://www.dailymail.co.uk/home/index.html


Kuva: Irish Examiner

torstai 28. huhtikuuta 2011

Uusi hattu

Hääkutsua ei tullut, mutta uusi upea hattu minulla kuitenkin on. Käykääpä kurkaamassa Rouva H:n blogista.
Täältä viime hetken tunnelmia Lontoosta.

Ulkona on vieläkin uskomattoman lämmintä. Kukkia olen istutellut ruukkuihin ja kukkapenkkeihin ja nauttinut auringosta. Nyt vuorossa kuppi teetä, ja hyvissä ajoin untenmaille. Sattumalta halusin ottaa juuri huomisen päivän vapaaksi töistä. Älkää vaan kertoko työpaikan miehille vapaapäivän todellista syytä, sillä siitä naljailusta ei tule loppua. Sanotaan nyt vaikka, että minun pitää mennä huomenna hammaslääkäriin tai optikolle... Palataan hääasioissa huomenna!


tiistai 26. huhtikuuta 2011

Irlantilainen mies

Sain korttikaupassa hepulikohtauksen lukiessani ohjeita siitä, miten ymmärtää irlantilaista miestä. En edes yritä kääntää tekstiä suomeksi:

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Erikoistarjouksessa

 
Tarjouksessa tänään:

Silmien laserleikkaus
Ihokarvojen poisto laserilla.

Pitäisi  soittaa ja kysyä, että voivatko hoidella silmät ja säärikarvat samanaikaisesti.
Kumpihan sattuu enemmän?


Posted by Picasa

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Viikonlopun kuvia



Posted by Picasa


Koko Irlanti on noussut talviuniltaan. Kaupungilla oli niin paljon ihmisiä, että emme meinanneet sekaan sopia.
Kaunis sää myös houkutteli ulkoilemaan. Sain Juniorista lenkkiseruaa: hän potki palloa ja silitti koiria ja minä napsin kuvia. Koirakuume vaivaa Junioria, mutta aion pysyä tiukkana. Yksi kissa riittää, kiitos vaan!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kuvahaaste Lumickilta

Lumicki The Wild Wind Blows- blogista heitti minulle seuraavanlaisen kuvahaasteen:


1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Haasteen otin kiitollisena vastaan. Kansiosta löytyi seuraava kuva:



 
Tämän pienen talon ohi ajelen silloin tällöin. Kiinnitin huomiota tuohon hauskaan violettiin savupiippuun.  Sateliittiantenni ei oikein sovi tuohon talon "tunnelmaan", mutta siihen se on vain kiinnitetty.
Kerran taas ajoin piipun ohi ja pysähdyin juuri tuon talon kohdalla. Liikenne mateli hitaasti, joten ehdin ottaa kuvan. Minulla on lähes aina kamera käsilaukussa. Varmuuden vuoksi. Kuvakohteita, kun joskus tulee eteen, ihan yllättävissä paikoissa. Se vähän harmittaa, että en saanut koko taloa kuvaan. Vielä sellainen huomautus, että vaikka talo on pieni on siinä saattanut aikoinaan hyvinkin asua vaikkapa kahdenksanlapsinen perhe. Asukkaita en tunne, mutta tänäänkin ohi ajatessani huskutin värikkäälle piipulle!

Haastan puolestani Mizyenan ja Eryahin Tunisiasta, Elegian Englannista ja Lezzien Suomesta kurkistamaan valokuva-albumeihinsa. Mizyenan upeita kuvia kannattaa käydä muutekin ihailemassa.

Tavallinen työpäivä

Se  nyt vaan jotekin ei tunnut "normaalilta", että katolisessa maassa pitkäperjantai on useimmille meistä ihan tavallinen työpäivä.  Kaupat ovat auki, mutta viinaksia ei tänään myydä. Olisin tietysti voinut ottaa päivän vapaaksi, mutta säästän arvokkaita vapaapäiviä kesää ja syksyä varten. Jos vaikka saisin vihdoinkin kaksi serkkuani tänne syksyllä kylään. Pitkänäperjantaina täällä perinteisesti syödään kalaa. Ihan sattumalta minäkin tein lohikeittoa. Huomasin vasta keiton tehtyäni, että osui oikea ruoka oikealle päivälle.

Juniori lähti eilen kaverinsa luokse maatilalle ja jäi sinne yöksi. Sanoin talon isännälle, että hänen pitäisi pistää pojat töihin. Työtähän siellä riittää loputtomasti. Talon omaa poikaa maatilantyöt eivät voisi vähempää kiinnostaa. Tuskinpa haluaa edes talon isännäksi. Toivottavasti mieli vielä muuttuu.

Koko viikon täällä on paistanut aurinko ja niin lämmintä eilen oli, että kävin kaupassa t-paita päällä ja shortsit (ei mitkään mikrosellaiset) jalassa. En edes malttanut ullakolle kiivetä pääsiäistipuja hakemaan, sillä auringosta piti ottaa kaikki hyöty irti. Tänään on saataa tihuttanut, mutta onneksi nyt iltaa kohti aurinkokin kävi näyttäytymässä.

Siemenistä kasvattamani pelargoniatkin istutin jo ikkunalaatikoihin. Orvokkeja, ahkeraliisoja, petuneita ja samenttikukkia kasvattelen vielä vähän aikaa ikkunalaudoilla.Kissakin on jo tottunut siihen, että ikkunalaudoilla ei enää istuta ja katsella maailman menoa. No, eipä kissa jää mistään mielenkiintoisesta patsi. Meidän asuntoalueella, kun ei yleensä tapahdu yhtään mitään raportoitavaa. Rumasti törröttävät tulppaanien varret leikkasin. En tiedä oliko tuo oikein tehty, mutta kukkapenkki siistiytyi kertaheitolla.

Maanantaina täälläkin on yleinen vapaapäivä, joten viikonlopusta tulee normaalia pidempi. Mitään ihmeempiä suunnitelmia en ole tehnyt. Kaupungilla taidan pitkästä aikaa käväistä, ja jospas joku kavereistakin meillä poikkeaisi.

Eipä tässä sen kummempia, kuin Hyvää Pääsiäistä teille kaikille.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Enkeleitä





Lukemattomien kirjojen pinosta nappasin viikonloppuna irlantilaisen Lorna Byrnen kirjoittaman kirjan Enkeleitä hiuksissani. Yleensä haluan lukea englanniksi kirjoitetut kirjat englanniksi, mutta tämän kirjan luin suomeksi. Taas päädyin samaan lopputulokseen: käännettäessä kieli kangistuu. No, seuraavan kirjan Portaat taivaaseen luen varmasti alkukielellä.

Kielestä huolimatta kirja kuitenkin puhutteli. Kirjaa lukiessa ei voinut olla tuntematta enkeleiden siipien suhinaa. Välillä selitin mielessäni tapahumat sillä, että kirjoittajalla täytyy olla normaalia vilkkaampi mielikuvitus. Ja seuraavalle sivulle päästyäni muutin mieleni. Ajatus siitä, että enkelit huolehtivat ja auttavat meitä, lämmitti mieltä, ja viimeiselle sivulle päästyäni minulla oli levollinen olo.

Lorna näkee enkeleitä joka puolella. He juttelevat hänen kanssaan ja kertovat myös tulevasta. Luulisi, että enkeleiden kanssa "läheisissä väleissä" olevan elämä olisi helpompaa kuin muiden. Ei ainakaan Lornan tapauksessa. Hänen miehensä sairastellessa perheessä oli rahasta, ja välillä jopa ruoasta, pulaa. Lornan lapsuutta en myöskään kuvaisi erityisen onnelliseksi. Ihmisillä oli tapana unohtaa koko "hidasälyisen" tyttön olemassaolo.

Lukiessani kirjaa yritin myös, sieltä enkeleiden ja henkien seasta, sukeltaa sisälle Lornan ja hänen perheensä elämään. Näkemistään ja kokemistaan asioista hänen ei kertonut pitkään aikaan kenellekkään. Kuka olisi edes uskonut "jälkeenjäänyttä" tyttöä? Lääkärin antama tuomio lapsen "vähä-älyisyydestä" leimasti hänet toivottomaksi tapaukseksi, joten koulunkäyntikin loppui jo 14-vuotiaana. Dysleksiasta tai oppimisvaikeuksista yleensäkään ei silloin puhuttu. Normaalia hitaammin oppiva ei saanut myöskään erityisopetusta. Ihmettelin myös perheen suhtautumista. Esim. isoäidin julmat kommentit saivat hänet vielä aikuisenakin kyyneliin.

Enkelit kertoivat Lornalle mm. hänen tulevasta aviomiehestään. Rakkautta perheessä riitti, mutta aviomiehen sairaus ja sittä jouhuva työttömyys romutti perheen talouden. Avustuksia oli vaikea saada, ja elämä neljän lapsen kanssa oli välillä todella vaikeaa. Kaikista vaikeuksista huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, Lornasta huokuu kirjan välityksellä valoisuutta, ymmärtämystä ja inhimillisyyttä.
 
Vaikka välillä hieman kyseenalaistinkin lukemaani, suosittelen kutekin teitä lukemaan tämän erillaisen kirjan.
 
Ps. Lorna Byrne vieraili maaliskuussa Helsingissä.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Jaahas, että tämmöinen juttu tällä kertaa

Mitähän tästä nyt sitten pitäisi olla mieltä? No, ainakin päästiin otsikoihin. Sillainen juttu vaan tuli mieleen, että tämä Mr Soini muistuttaa jotekin meidän ex. pääministeriä Briania.


Kuva Iltalehdestä
Olen vähän out Suomen politiikasta, mutta jotenkin minusta nyt tuntuu, että tästä ei hyvää seuraa... We shall see!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Suuria suklaamunia


Haluasinpa nähdä sen kanan, joka nämä suuret suklaamunat muni. Kauppojen hyllyillä on kymmeniä ja taas kymmeniä erikokoisia / näköisiä / makuisia suklaamunia. Nyt vain pitäisi malttaa odottaa pääsiäiseen asti!
Täytyy piilottaa ne meidän miehiltä, ja ennen kaikkea minulta itseltäni.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Papuja paahtoleivällä

Englannissa kaikkien lasten, ja vähän vanhempienkin, nopea vatsantäyttövälipala: papuja paahtoleivän päällä. Maistuu irlantilaisillekkin!
Beans on Toast


Ei ihme, että englantilaista ruokaa vähän, no miten tuon nyt sanoisi, arvostellaan.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Aamuruuhkat ja lapiomiehet

Aamut ovat meillä, niin kuin monessa muussakin perheessä, hektisiä. Levysoitin (= minä) jumittuu soittamaan samaa raitaa: nyt ylös ja heti! Puuroa lautaselle, eväitä reppuihin, kadonneiden tavaroiden etsintää ja sitten autoon ja menoksi. Vielä pari vuotta sitten vajaan kahden kilometrin matka meiltä koululle saattoi pahimmillaan kestää 30 min. Autojono liikkui uskomattoman hitaasti ja vaivalloisesti.

Viimeisen vuoden aikana liikenne on vähentynyt selvästi. Tänään lähdimme myöhässä, kiitos siitä kuuluu tällä kertaa pojista vanhemmalle, jonka aamutoimet kestivät taas normalia kauemmin. Yllätykseksemme olimme koululla kuitenkin hyvissä ajoin. Minun piti ihan tarkastaa, että tikittkö rannekello, onko tänään joku katolinen juhlapäivä, yleislakko yms? Ei, ihan normaali torstai-aamu vaan , mutta autoja liikenteessä taas uskomattoman vähän. Minä en keksi aamuruuhkan katoamiselle kuin yhden selityksen: työttömyyslukujen kasvu näkyy myös tiellä.

Liikennejärjestelyissä ei ainakaan ole tapatunut mitään positiivisiä uudistuksia, joten liikenteen sujuminen ei voi johtua siitä. Päinvastoin rahaa teiden korjaamiseen on entistä vähemmän. Nyt ne vähätkin rahat menevät  kuoppien täyttämiseen. Kiitos kuopista kuuluu kylmälle talvelle.

Tämä teiden kunnossapito on kyllä kuin jostakin komediasta: miehiä seisoo tien vieressä ja yksi mättää lapiolla kuorma-autosta täytettä kuoppaan. Siis yksi täyttää ja neljä nojaa lapioihinsa. Liikennettä ei tietenkään ohjata toiselle kaistalle, sillä sehän vaatisi kolmelta lapiohinsa nojaajilta työpanosta. Ei, tämä homma hoidetaan kirjaimellisesti vauhdissa. Sinne autojen sekaan heitetään täytettä ja toivotaan, että osuu kohteeseensa eikä jonkun autoon. Ja mitäpä tuota kasaa mitenkään tasoittamaan. Siihen jää epämääräinen keko tielle, ja lapiomiehet siirtyvät seuraavaalle kuopalle päivittelemään Irlannin kuoppaisia teitä. Parin viikon kulutta sama kuoppa on jälleen näkyvissä ja täytteet ties missä. Lapiomiehet jatkavat täyttämistä ja lapioihinsa nojaamista, eikä työn loppumisesta ole pelkoa. Näin meillä...



Narsissit ovat vaihtuneet voikukkiin.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Lomaa odotellessa

Pari päivää pojilla vielä koulua, ja sitten alkaa kahden viikon pituinen pääsiäisloma. Pojista vanhempi toivottavasti käyttää lomansa hyödyksi ja opiskelee nenä kiinni kirjassa tuleviin kokeisiin. Kesäkuussa  nimittäin on tosi kysymyksessä, ja isot kokeet joka ainoasta opiskellusta aineesta. Näitä kokeita kutsutaan täällä Junior Certificate.  Harjoittelukierros on jo pidetty, ja nyt pitäisi jo kovaa kyytiä paikata puutuvia tietoja.

Juniori puolestaan on vapaa kuin taivaan lintu.  Ilkeä akillesjännekin alkaa olla jo kunnossa, joten luvassa on tuntikausia jalkapalloa kavereiden kanssa. Täytyy vain pitää häntä silmällä, että homma ei mene ihan överiksi. Hän nimittäin voisi ihan hyvin pelata ulkona vaikka koko päivän. Väillä peli on pakko puhaltaa poikki, sillä emme todellakaan halua aloittaa tätä kantapääsiruksta taas alusta.  Nyt vaan toivomme, että Irlannin oikutteleva sää meitä suosii ja pääsiäiskana munii suuria suklaamunia!

Tänään varasin myös heinäkuuksi lennot Suomeen. Jospas sielläkin helteet meitä hellisivät.



sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Takapihalla tapahtuu

Silloin kun Irlannissa paistaa aurinko pitää unohtaa kaikki sisätyöt ja blogi. Vessanpesu saa odottaa sateista päivää samoin imurointi. Ainoastaan pyykkikoneeseen saa koskea, ymmärretävistä syistä.

En muista koskaan grillanneeni täällä huhtikuussa, mutta tänään tuokin ihme tapahtui. Miehen idea! Mukava oli ulkona istuskella ja nauttia auringosta. Kun oma maha oli täynä, päätin myös yllättää kulmakunnan etanat pienillä herkkupaloilla. Tervetuloa vaan meille "herkuttelemaan"! Mistä niitäkin aina riittää?

Kuolleet puskat ovat saaneet kyytiä ja tilalle olemme istutaneet mm. kaksi kuusamaa ja japaninkellovaiveroita (toivottavasti käännös on oikea).


Kirjokuunlilja ja kaukasianpitkäpalko eivät kuulemma kärsi varjoisesta sijainnista.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Flapjacks


Lautasellinen Flapjackejä lähtee naapuriin, kiitokseksi Juniorin kuskaamisesta.

Helppo resepti ja onnistuu takuulla.

350 g voita tai margariiniä
2 runsasta teelusikallista siirappia
175 g ruskeaa sokeria
2 tl vaniljasokeria
75 g kokojyväjauhoja
375g kaurahiutaleita
150g maitosuklaata pinnalle
1. Sulata hellalla voi, siirappi, vaniljasokeri ja ruskea sokeri.
2. Ota kattila pois hellalta ja lisää joukkoon jauhot ja kaurahiutaleet.
3. Levita leivinpaperilla vuoratulle pienelle pellille.
4. Pistä uuniin paistumaan 175C 20- 25 min, kunnes pinta on kauniin ruskea.
5. Jäähdytä vähän aikaa ja lisää päälle vesihauteessa sulatettu maitosuklaa.
6. Leikkaa kuutioiksi paistoksen ollessa vielä lämmin.

Sekaan voit myös laittaa esim rusinoita ja kaurahiutaleet voi korvata sekahiutaleilla. Suklaan voi myös jättää pois tai vaihtaa tummaksi suklaaksi.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ei kahta ilman kolmatta

Niinhän siinä kävi, että Portugali liittyy Euroopan köyhien serkkujen klubiin. More the merrier (mitä enemmän väkeä, sen hauskempaa), ei taida olla tähän yhteyteen sopiva sanonta.En ole jaksanut perehtyä Portugalin serkkujen ongelmiin, kun on tässä näitä omia ihan tarpeeksi. Olli Rehnillä kiirettä pitää, kun nyt pitää pistää Portugalin pojatkin järjestykseen. Harmaan Dublinin jäkeen aurinkoinen Lissabon voi olla, ainakin kaupunkina, mielyttävämpi vierailukohde. Taitaisi olla se Suomen presidentin virka vähemmän stressaavaa kuin tämä köyhien serkujen paimentaminen.

Kuningatar Elisabethin tulevasta Irlannin vierailusta teille jo kerroinkin. Täällä viikolla meillä (siis ei meillä meillä, vaan Irlannissa) on ollut vieraita Monacosta. Prinssi Albert kera kauniin kihlattunsa Charlene Wittstockin. Minulla on ollut suuri aukko sivistyksessä, sillä en tiennyt, että Prinssi Albertin äiti Ruhtinatar Gracen (Kelly) isoisä on kotoisin Newportista, Mayon läänistä.Olisihan tuo pitänyt arvata sukunimestä.

Ihan kun tässä ei olisi tarpeeksi järjestelemistä näiden siniveristen kanssa. Toukokuussa saame vielä kolmanennkin vieraan, nimittäin Barack Obama on tulossa kylään. Eikä tässä vielä kaikki, kuningatar on kuulemma tulossa ihan Corkiin asti, eli nyt pensasaitaa leikkaamaan - kynsisaksilla ja "ristalleja" kiillottamaan. Mistähän löytäisin sopivan hatun?



Viikon kuvasatoa!


keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Milloinkahan lääkärit alentavat hintojaan?‏

Yleinen suuntaus laman runtelemassa Irlannissa on se, että lähes kaikki hinnat ovat laskeneet. Halvemmat hinnat eivät näy ainoastaan ruokakaupoissa vaan autokorjaamoilla, arkkitehtitoimistossa, kampaamoissa, hotelleissa jne. Jopa röntgenkuvista saa nykyisin alennusta!

Me tavalliset Irlannissa asuvat, jotka emme saa ilmaisia lääkärissäkäyntejä tai lääkkeitä, maksamme kuitenkin edelleen itsemme "sairaiksi", jos sairastumme. Täällä ei ole valtion pyörittämiä terveyskeskuskia, vaan ns. omalääkärit (General Practitioner = G.P) pyörittävät joko yksin tai muutaman muun lääkärin kanssa yksityisvastaanottoja. Lääkärin vastaantotto saattaa olla kodin yhteydessä oleva pieni kokolattiamatolla varustettu tunkkainen huone, eikä hygienia eikä varustetaso yllä lähellekkään paljon parjattuja suomalaisia terveyskeskuksia.

Meidän lääkärikeskus muutti kuusi kuukautta sitten uusiin, irlantilaisittain upeisiin, tiloihin. Lääkäreitä siellä työskentelee viisi, ja ajan saan yleensä samaksi päiväksi. Maanantaina pitkästä aikaan käytin Junioria lääkärissä. Köhimistä ja tukkoista nenää oli kärsitty jo monta viikoa, ja kun korva meni tukkoon, päätin että käydään lääkärin puheilla. Aina yhtä mielyttävä lääkäri katsoi korvat, jutteli mukavia, totesi välikorvantulehduksen, tulosti reseptin ja kielsi uimisen ja lentämisen. Aikaa tähän kului peräti 5 min. Arvatkaapas paljonko tästä viidestä minuutista maksomme? 55.00 Euroa! Standardimaksu ota tai jätä.
Päälle tietysti apteekista lääkeet, jotka maksoivat onneksi vain 10.00.

Ymmärrän, että lääkärillä on myös kuluja, mutta laskekaapa tuosta tuntipalkka, vaikka puolet tuloista menisivätkin vuokraan, veroihin ja vakuutuseen yms! Päälle tulee vielä vuosittainen maksu jokaisesta medical cardin (ei itsemaksavat potilaat) omaavasta potilaasta, raportteja vakuutusyhtiöille, firmojen maksamia terveystarkastuksia, pieniä toimenpiteitä yms... Ei ihme, että irlantilaisäidin salainen haave on "my son / daugher, the doctor".

Onneksi voin vuoden lopussa lähettää kuitit vakuutusyhtiölle (biljoonat kiitokset työnantajalleni tästä edusta) ja saan puolet summasta takaisin. Sen jäljelle jääneestä puoleesta saan myös pienen palautuksen verottajalta, jos muistan lomakkeet täyttää. Entäs sitten ne, joilla ei ole yksityistä sairaasvakuutusta?  He miettivät useampaan kertaan menevätkö lääkäriin, ja usein jättäävät menemättä. 55.00 on nykyisin useille meistä suuri raha. Tulotaso on lukuisissa perheissä romahtanut, ja yllävä lääkärissäkäynti vetää monen perheen budjetin tiukalle. Maksetaanko sähkölasku vai viedäänkö lapsi lääkäriin?

Entäs sitten, jos pelkkä yksi käynti lääkärillä ei riitä? Verikokeista velotettaa tietysti erikseen. Käynti röngenissä (vaikka varjoainekuvaukset ovatkin juuri nyt erikoistarjouksssa) maksaa myös. Omalääkäri velottaa jälkitarkastuksesta 30.00 Euroa. Pahimmassa tapaukssa joutuu jonoon erikoislääkärille. Silloin hinnoissakin siirrytään ihan eri tasolle, ja nyt puhutaan relusti yli 100.00 Euron maksuista. Julkisella puolella saa jonottaa kuukausia jos ei vuosia, joten pakon edessä ihmiset ovat valmiita maksamaan.

Eipä tässä voi muuta toivoa kuin, että pysymme terveinä. Terveyttä toivon myös kaikille muillekin täällä asuville, jotka itse joutuvat lääkärimaksunsa maksamaan. Ilmaiseen hoitoon ja lääkeisiin oikeuttavaan korttiin  eivät kaikki pääse käsiksi!

Naapurisaarella lääkärissä käynti on kaikille yhtä kallista = ilmaista! Vaikka terveydenhuoltoa siellä kovin sanoin arvostellaakin, voittaa se Irlannin systeemin mennen, tullen ja palatessa.
Eiköhän olisi jo korkea aika, että lääkäritkin laskeutuisivat tavallisten ihmisten tasolle ja tajuaisivat, että hyvät ja rahakkaat ajat ovat tässä maassa auttamattomasti ohi. Ei ehkä heillä, mutta meillä muilla...



maanantai 4. huhtikuuta 2011

Vihreän Saaren Puutarhoissa

Minä en ole koskaan pitänyt irlantilaisia erittäin innokkaina puutarhureina. Naapurisaarella pienen pienessä postimerkin kokoisessakin puutarhassa tuoksui värikkäät ruusut, joita talon omistaja huolellisesti hoiti. Muutenkin siellä on upeita puistoja, ja tietysti viimeisen päälle hoidettuja linnojen puutarhoja, joissa silmä lepäsi.

Olin aika yllättynyt tänne muutettumme, että puutarhojen hoitoon ei  panosteta yhtä paljon kuin naapurissa. Pihoista tehdään yleensä mahdollisimman helppohoitoisia: muutama puska siellä täällä ja ruohoa. Asuntoalueiden puutarhanhoito on lähinnä ruohonleikkausta, ja pensasaitaa siistimäänkin pyydetään mielummin ammati-ihminen. Poikkeuksiakin tietysti löytyy, ja etenkin kesällä näkee kauniita kukka-amppleita ja rukkuja etupihoja kaunistamassa!

Hanna Tuurin kirja, Vihreän Saaren puutarhoissa, suorastaan yllätti minut. Hanna yhdessä avomiehensä Ciaran Burken kanssa pitää puutarhakoulua Mayossa, joten kirja on ammatti-ihmisen kirjoittama. Suurin osa kasvien nimistä oli minulle täysin vieraita, mutta siltikin kirja oli mielenkiintoista luettavaa. Siinä kerrottiin elävästi puutarhojen, ja samalla Irlanninkin historiaa. Kirjan mukana kierrettiin ympäri Irlantia eri puutarhoissa, joista suurin osa oli avoinna yleisölle. Irlannista löytyy myös upeita yksityisiä puutarjoja, joita yleisö saa käydä ihailemassa kerran pari vuodessa. Silloin omistaja yleensä pyytää pienen vapaaehtoisen lahjoituksen, jonka sitten antaa hyväntekeväisyyteen.

Lamppu syttyi ja tajusin, että kauneimmat puutarhat eivät tietenkään löyty asuntoalueilta, vaan ne ovat muurien takana, josta niitä ei tielle näy. Sellaisia salaisia puutarhoja, joiden porttia raotetaan vain harvoin!

Yleensä näiden yksityisten puutarhojen takana on puutarhanhoidosta ja erikoisista kasveista kiinostunut vanhempi rouvashenkilö. Puutarhanhoidosta on heille tullut rakas harrastus ja intohimo. Yrityksen ja erehdyksen kautta oma piha on vuosien kuluessa alkanut kukoistamaan, ja sinne on löytänyt tiensä useita harvinaisia kasveja. Surullinen tosiasia on, että kun omistajasta aika jättää, ei puutarhalle yleensä löydy yhtä innokasta jatkajaa.

Seuraavan kerran, kun näen ilmoituksen ykstyispuutarhan vierailupäivästä, menen katsomaan ja ihailemaan. En ehkä tiedä kasvien nimiä, mutta en anna sen häiritä. Aion myös käydä tutustumassa kunnolla lähellä sijaitsevaan Fota Houseen ja sitä ympäröivään puutarhaan.

Yhtä asiaa jäin kirjassa kaipaamaan: värikuvia pariskunnan vierailemista puutarhoista sekä kasveista. Ehkä Hanna tekee vielä joskus kuvateoksen yhteistyössä miehensä kanssa Vihreän saaren kauneimmista puutarhoista. Ciaran Burke on nimittäin kuvaa paljon kasveja ja puutarhoja esim. puutarhalehtiin.  Jään tuota kirjaa odottelemaan!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Hyvää Äitienpäivää!

Tänään Irlannissa vietetään äitienpäivää. Sen, ja uhkaavasti lähenevän syntymäpäiväni johdosta, leivoin täytekakun. Isä ja pojat olivat ostaneet minulle mieluisan lahjan (valitsijana Juniori, joka huomaa ja näkee kaiken) meikkilaukullinen rasvoja, saippuoita, meikkejä yms. Jopa kasvorasva oli ihotyypilleni oikea.  Olen nimittäin Juniorile monta kertaa sanonut, että olet perinyt äidiltäsi kuivan ihon!!!

Kakkua säästämme myös pojista vanhemmalle, joka sai aamulla puhelinsoiton ja lähti Limerickiin lyhellä varotusajalle pelaamaan hockeytä.


Idea suklaasydämestä tuli Italiasta Ciacyn blogista.
 

Tein pohjaksi suklaakakun, jonka väliin laitoin kermaa, banaania, mansikoita ja persikoita.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Mansikoita

Joka kesä päivittelen tällä mansikoiden ja yleensäkin marjojen kalleutta. Pienestä rasiasta irlantilaisia mansikoita saa kesällä maksaa lähtes 4 Euroa. Päätimme Juniorin kanssa, että tänä vuonna yritämme kasvattaa vähän omia mansikoita takapihalla. Koska kasvimaata ei ole, eikä tuskin tulekkaan,  päädyimme multapussi (growing bag) vaihtoehtoon.

Istuimme yhteensä 12 tainta kahteen pitkulaiseen pussiin. Katsotaan miten käy!

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Christy Moore ja kitara

Irlannissa suosittu Christy Moore ei tarvitse esiintyessään suurta lavashowta: kaksi kitaraa ja Christy riittää.
Musiikkinsa välityksellä hän kertoo tarinoita irlantilaisia ja itseään koskettavista asioista. En nyt sanoisi olevan mikään Christy-fani, mutta ihan mielelläni häntä kuuntelen.

Valitsin seuraavan kappaleen, sillä sanoma on enemmän kuin ajankohtainen juuri nyt:
tehdas suljetaan ja tunnollinen työntekijä jää ilman työtä. Rahat loppuu, eikä vuokrarahoja enää löyty. Tavalliselle miehelle ja perheen isälle ei löydy töitä, ja hän tuntee itsesä täysin tarpeettomaksi.

Sen verran tarinaa muuttaisin, että nykyisessä versiossa tehdas menee konkurssiin ja siinä rytäkässä viedään myös johtajalta talot ja autot, eikä perhe luultavasti lähde ristelylle!

Perjantai-illan piristyksestä tässä ei nyt ole kyse, mutta kerrassaan taitava muusikko Christy Moore on!




I'm an ordinary man, nothing special nothing grand


I've had to work for everything I own

I never asked for a lot, I was happy with what I got

Enough to keep my family and my home



Now they say that times are hard and they've handed me my cards

They say there's not the work to go around

And when the whistle blows, the gates will finally close

Tonight they're going to shut this factory down

Then they'll tear it d-o-w-n



I never missed a day nor went on strike for better pay

For twenty years I served them best I could

Now with a handshake and a cheque it seems so easy to forget

Loyalty through the bad times and through good

The owner says he's sad to see that things have got so bad

but the captains of industry won't let him lose

He still drives a car and smokes his cigar

And still he takes his family on a cruise, he'll never lose



Well it seems to me such a cruel irony

He's richer now then he ever was before

Now my cheque is spent and I can't afford the rent

There's one law for the rich, one for the poor

Every day I've tried to salvage some of my pride

To find some work so's I might pay my way

Oh but everywhere I go, the answer's always no

There's no work for anyone here today, no work today



Break - 1st four lines



And so condemned I stand just an ordinary man

Like thousands beside me in the queue

I watch my darling wife trying to make the best of life

And God knows what the kids are going to do

Now that we are faced with this human waste

A generation cast aside

And as long as I live, I never will forgive

You've stripped me of my dignity and pride, you've stripped mebare

You've stripped me bare, You've stripped me bare