maanantai 31. tammikuuta 2011

Ja taas poliisin puheille...

Muistatteko, kun luulin vielä vähän aikaa sitten, että saan uuden irlantilaisen ajokortin tuosta vaan. Arvatkaapas mitä, postiluukusta kolahti kirje ajokorttitoimistosta, jossa pyydettiin lisää papereita. Britti ajokortissa on kuulemma kaksi osaa: itse ajokortti ja sitten joku tärkeä paperi. Kun oikein hartaasti muistelin, niin niinhän se oli, mutta sitä en kyllä muista missä tuo paperi nykyisin lepää. Kävin läpi kansiota toisen jälkeen, mutta ei vain löytynyt.

No, ei auttanut muuta kuin soittaa naapurisaarelle ja pyytää todistus, että olen joskus sellaisen paperin saanut ja minä olen minä ja minä saan ajaa autoa ja minä asuin siellä joskus jne... Tämä paperi tuli tänään postissa. Ja nyt tietysti luulisi, että kaikki on hyvin ja uusi ajokortti on melkein minun. Eipäs vaan olekkaan. Poliisilta piti käydä hakemassa vielä lomake, jossa sanotaan, että hukkasin sen alkuperäisen paperin. Siispä poliisin puheille. Ja tietysti juuri tämä lomake oli loppunut. Kysyin hölmistyneenä, että ettekö te voi tulostaa sitä netistä ja kopioida muillekkin halukkaille. Eivät kuulemma voi.

Sain käskyn marssia kirjastoon, ja hakea lomakkeen sieltä. No, en mennyt, vaan päätin etsiä itse netistä. Lomaketta ei tietysti löytynyt mistään, joten soitin ajokorttitoimistoon. Lomake löytyi ja sitten taas poliisiasemalle, leima paperiin ja huomenna nivaska postiin. Niin, ja jos haluaisin ajaa pikku-bussia, pitäisi vielä käydä lääkärinkin puheilla (ja maksaa 55.00 siitä ilosta). En mennyt.

Nyt kaikki peukut pystyyn, että saan vihdoinkin uuden irlantilaisen ajokortin. Ainakin olen työllistänyt monta virkamiestä molemmilla saarilla. Että voi olla vaikeaa!


sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Ei mitään kuvattavaa

 

Tänään tuntui, että pää halkeaa, jos en lähde ulos. Otin kameran mukaani, vaikka mielessäni ajattelin, että ei tässä lähellä ole enää mitään uutta kuvattavaa.
Minä kaipaan jo kevättä, ja uusia värejä. Talvellakin Vihreällä Saarella on vihreää, mutta kevät tuo tullessaan lisää upeita värisävyjä. Kun vielä helmikuun jaksaisi odottaa...
 Posted by Picasa

Ps. Kuvausmatkalla minut pysätettiin kaksi kertaa, ja kysyttiin ajo-ohjeita läheiselle jalkapallokentälle. Liikeellä oli paljon muitakin kävelijöitä, mutta minun kohdalla pysähtyivät kysymään. Näkyyköhän se jotekin ulospäin, että tunnen lähiseudun kentät kuin omat taskuni?


perjantai 28. tammikuuta 2011

Aika on eron ja jäähyväisten




Sain tänään tekstiviestin ystävältäni: hänen äitinsä oli juuri nukkunut pois.
Joululomalla ystäväni kävi äitinsä kanssa meillä kylässä, ja tarkoitus oli mennä vastavierailulle tammikuun alussa. Äidin kanssa mietimme mitä viemme viemisiksi. Päädyimme lämpimiin villasukkiin, jotka äiti neuloi valmiiksi. Yhteistä kieltä näillä kahdella sisukkaalla ja elämän viisaudella varustetuilla naisilla ei ollut, mutta jos olisi ollut, olisivat he tulleet hyvin toimeen keskenään.

Kerään tässä voimia soittaa ystävälleni ja mietin mitä oikein sanoisin. Hänen äitinsä oli sairastanut paljon viime vuosina, mutta voi viime aikoina paljon paremmin. Sitten pari viikkoa sitten hän joutui sairaalaan hengitysvaikeuksien takia, eikä enää koskaan päässyt pois.

Sukat annan tyttärelle ja toivon, että kun hän laittaa ne jalkaan, tuovat ne mukanaan paljon lämpimiä muistoja rakkaasta äidistä.

torstai 27. tammikuuta 2011

Sarjassamme ei turhia ostoksia


Katsotaan, onnistuuko....

tiistai 25. tammikuuta 2011

Kirjastoon

Eilen olin Juniorin opettajan puheilla. Vanhempien vartteja järjesteään alakoulussa kerran vuodessa, ja muutenkin voi kyllä varata ajan opettajaa tapaamaan, jos siltä tuntuu. Kotiin täällä ei opettajille soitella, eikä teksiviestejä lähetellä. Aika varataan koulun kansliasta, ja yleensä se on heti koulupäivän jälkeen. Ei kauhean helppoa niille, jotka käyvät töissä.

Koulu sujuu hyvin, ja matematiikka kuuleemma oikein extra hyvin. Tässä kyllä jyllää isältä saadut geenit, ja olisikohan "puoli lasta kummikseen" sanonnassakin jotain perää... Opettaja sanoi, että Juniorille tekisi oikein hyvää, jos hän lukisi enemmän kirjoja. Tässäkin asiassa näyttävät isältä perityt geenit voittaneen. Hän nimittäin lukee vain sanomalehtiä. Kyllä Juniori lukee, mutta yleensä kyseessä on jalkapallolehti tai joku historian parhaimmat maalit- kirja. Koululle avattiin pari kuukautta sitten uusi kirjasto, ja opetaja on yllyttänyt etenkin poikia, lainaamaan kirjoja. Juniori lainasi perjantaina yllätys, yllätys taas jonkun urheiluaiheisen opuksen, joten tuskin repusta kaivetaan Harry Potteria ihan pian.

Luimme iltasatuja pitkään, mutta jotenkin vain innostus lukemiseen ei koskaan häneen tarttunut. Koska poikaa ei kirjastoon meneminen voisi vähempää kiinnostaa, päätinkin käväistä siellä itse ja kysyä henkilökunnalta vähän apua sopivista kirjoista.

Suomalaisena minua on hemmoteltu upeilla kirjastoilla. Meidän pienen kylän kirjasto voittaa menen tullen ja palatessa Englannin ja Irlannin kaupunkien kirjastot. Englannissa kirjastot olivat tunkkaisia, ja ei niin innostavia paikkoja. Kotimme lähellä oli lastenkirjasto, joka menetteli, jos ei paremmasta tiennyt.

Irlannissa kirjastot ovat mielestäni parempia kuin Englannissa, mutta edes kaupungin "suuri" kirjasto ei pääse lähellekkään Suomen kirjastoja. Kirjasto ei täällä ole ilmainen, vaan vuosimaksu on 15.00 Euroa aikuiselta, ja alle 18-vuotiaat saavat kortin ilmaiseksi. Hinta oli yllätyksekseni halventunut, sillä ennen sain maksaa vuosimaksua yli 20.00. Myös kirjoja saa nyt lainata kerralla 10, kun ennen maksimi oli vain 4. Laina-aika on kaksi viikkoa, mutta sitä voi jatkaa esim netissä. Kirjastossa voi käyttää nettiä, mutta se  maksaa 1.00 per 30 min. Lehtiäkin on, mutta ei kovin paljon.  DVDtä voi myös lainata. Uudessa kylämme kirjastossa, joka sijaitsee ostoskeskuksessa, on tapahtumia ja tilatkin ovat ihan mukavat. Kuitenkin minä edelleen kaiholla muistelen kotikirjastoani Suomessa.

Kesällä käyn aina kirjastossa lukemassa lehtiä ja lainaamassa uutuuksia, ja muistan kehua kirjastonhoitajille, kuinka hyviä suomalaiset kirjastot ovat.

Irlantilaiset eivät ole yhtä ahkeria kirjastonkäyttäjiä kuin suomalaiset. Yksi syy on se, että kirjat ovat täällä huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Pehmeäkantisia kirjoja on myynnissä paljon, ja valikoimat ovat todella hyvät. Itse ostan paljon kirjoja esim.myyjäisistä tai kirppareilta. Sieltä saa muutamalla Eurolla ison pinon luettavaa. Eikä tarvitse huolehtia palauttamattomista kirjoista. Luetut kirjat pistän taas takaisin kiertoon.

Toin tullessani Junioirlle kasan kirjoja. Kahdeksasta kirjasta yksi kelpasi. Ja arvatkaapas mitä aihetta kirja käsittelee?



Ainakin olen parhaani yrittänyt. Huokaus!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Laihialainen viikko

Laihialaisethan ovat tunnetusti Suomen pihjuimpia kansalaisia. Britteinsaarten laihilaisia ovat  muuten skotit. Tunnen yhden skotin, ja hän kyllä on harvinaisen pihju/saita/nuuka/kitsas. Ei saisi yleistää, mutta minkäs teet. Asiasta kymmenenteen, mutta taas tuli esimerkki siitä, kuinka rikas kieli suomi on. Rahoistaan tarkalle henkilölle löytyy monta nimeä. Onko pahempaa olla saita kuin kitsas? Entäs nuuka vai pihju?

Päätin pitää tällä viikolla laihialaisen viikon ja yritän olla ostamattaa mitään turhaa. No, bensaa kävin ostamassa, mutta se ei ole turhaa. Vai onko? Litra muuten maksoi 1.47. Eli ei ihan ilmaista. Kaupasta ostin sämpylöitä ja pari lamppua. Kahvilaan oli lähes pakko mennä aikaa tappamaan, koska odottelin vanhempien vartin alkamista Juniorin koululla. Samalla kylläkin jutustelin ystäväni kanssa, eli mielenterveyden kannalta ihan kannattava sijoitus. Jääkaapissa ja kaapeissa on paljon ruokaa, jospas yrittäisin käyttää ne ja pakasteet tällä viikolla.

Mikä on turhaa ja mikä ei? Sitä aion pohdiskella tällä viikolla. Kerron loppu viikosta miten kävi, vai kävikö mitenkään.

Niin, ja niille jotka odottavat piirakkareseptiä, seuraava ilmoitus: suunnitelmissa on leipoa niitä lisää, ja aion tehdä teille ja itselleni oikein hyvät ohjeet, kuvien kanssa. Jos ei tällä viikolla, niin viimeistään ensi viikon kuluessa uuni lämpiää ja jauhot pöllyää.

Mukavaa alkanutta viikoa kaikille!




lauantai 22. tammikuuta 2011

Ja laulu raikui läpi yön

Viime yönä herästin useita kertoja siihen, että naapurissa juhlittiin. Äänieristys talossamme ei ole kovin hyvä tai siis se on suomeksi surkea. Seinänaapurin alakerran olohuoneessa lauletut irlantilaiset kansanlaulut onnistuivat herättämään minut, yläkerran makuuhuonnessani, monta monituista kertaa. Irlantilaiset silmät hymyilivät (When Irish eyes are smiling) ja, Tipperaryyn oli pitkä matka (It is a long way to Tipperary) jne. Unenpöpperöisenä en saanut edes kaivettua korvatulppia laatikosta, puhumattakaan siirtymisestä toiseen huoneeseen. Onneksi näitä juhlia ei ole kovin usein, muuten voisi olla naapurisopu koetuksella.

Kännykkä hertätti klo seitsemän, ja samalla kuulin ulkoa autojen ääniä. Takseja tuli hakemaan vieraita koteihinsa. Miehen koneen piti laskeutua kahdeksan pintaan. Eikä mitä kone olikin etuajassa, ja hän kentällä jo 7.10. Pipo päähän ja pitkä takki pyjaman peitoksi ja lentokentälle. Autolle kävellessäni paikalle pyyhälsi taas taksi, ja ennen kuin kuski ehti edes kysyä mitään, viittasin hänelle, että naapuriin.

Jostain kumman syystä naapurissa on ollut kovin hiljasta koko päivän...

Ja päivän kuuma uutinen on se, että "rakastamani" pääministeri Brian Cowen jättää puolueensa puheenjohtajuuden, mutta jatkaa pääministerinä maaliskuun vaaleihin asti. Vielä alku viikosta hän oli asiasta täysin toista mieltä. No, saahan se Briankin muuttaa mielensä!

torstai 20. tammikuuta 2011

Yes, Sir!

Vihreällä Saarella ei olla virallisia, mitä puheeseen tulee. Teitittelyä ei tarvitse miettiä, kun on tuo kaiken kattava ja joka paikkaan käyvä YOU. Englantia äidinkielenään puhuvien on vaikea tajuta koko teitittely- käsitettä ja yleensäkään verbien taivuttamista. Kunhan muistaa heittää sen ässän hän tai se sanaa seuraavan verbin loppuun. Sitten tietysti on liuta epäsäännöllisiä verbejä ilman sitä ässää. Koko kieli onkin yhtä poikkeuksen poikkeusta. Lapset muuten tekevät ihan samoja vihreitä kuin me kielen opetelleet. Koulussa englannin tunnilla päähän taotaan näitä kielen koukeroita ja  oppivat, että one sheep two sheep jne.

Tulikin mieleen, että meidän pojat eivät taida edes tajuta, että suomeksi ei ole sopivaa sinutella ihan kaikkia. No, toivotaan, että poikein sinuttelu menee Suomessa hoono-soomi tiliin ja saavat sen anteeksi. Täytyykin vanhemman kanssa asiasta jutella, sillä ranskaa lukeneena hän ymmärtää tämän asian paremmin.

Vanhempia ihmisiä puhutellaan toisinaan Mrs ja Mr se ja se, mutta tästäkin ollaan minusta liukumasssa etunimilinjalle. Minulle on eläväsi jäänyt mieleen kyläreissu vanhan rouvan luokse. Mieheni on häntä puhutellut aina Mrs Ward, mutta pojat menivät iloisesti tervehtimään: Hi Mary! Minua vähän nolotti, mutta onneksi Mrs Ward ei näyttänyt pahastuvan.

Etunimilinjalle ei olla siirrytty kouluissa. Miespuolista opettajaa puhutellaan yläkoulussa Sir ja naisia Ms. Jopa opettajat puhuvat toisista opettajista Mrs Murphy ja Mr O'Sullivan. Oppilaat eivät taida edes tietää opettajiensa etunimiä. Luokassa ei siis huudeta opelle, että Kake läksyt jäi tekemättä!

Kun ensimmäisen kerran kuulin oppilaan vastaavan opettajalle: Yes, Sir!...., minua hymyilytti. Jotenkin tuo sir tuntuu niin kovin hienolta suomalaisen korvaan. Eikös muuten se Baccara ensin, ja sitten Eini  laulaneet, että yes, Sir jne...  Pitääkin kavaa tuo vanha kappale You Tuben kätköistä esiin.



Muistatteko Baccaran? Mikähän näissäkin neitosissa  aikoinaan viehätti?

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Yllätys!

Äiti sanoi tänään, että kun tulen töistä kotiin, niin minua odottaa täällä yllätys.


Ai, että olivat hyviä. Munavoitakin oli tehty valmiiksi.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Pitääkö uskoa, kun poliisi kerran niin sanoi?

Vastaus kuuluu, että ei pidä. Tuolla eilisellä kierroksellani kävin siis myös poliisiasemalla. Siellä ei onneksi  kovin usein tule vierailtua, eikä putkaankaan  minua (muistaakseni) ole koskaan raahattu.Tiedoksi vaan, että poliisi ei sitten Irlannissa ole mikään policeman vaan Garda ja poliisiasema Garda-station.

Tämä naispuoleinen Garda löi leiman lappuun, ja häneltä sitten samalla muistin kysyä myös kohta vanhenevasta ajokortistani. Minulla on Englannin peruja sikäläinen ajokortti ja ajattelin, että nyt vaihdan sen irlantilaiseksi. Tämä valveutunut lainvalvoja sanoi, että sinun pitää tehdä ajokoe uudestaan ja käydä lääkärintarkastuksessa jne. Katsoin häntä vähän epäilevän näköisenä, että onkohan se nyt ihan noin. No, sitten hänkin alkoi epäilemään neuvojaan ja sanoin, että kysy ajokorttitoimistosta, joka on autoverotoimiston lähellä.

Ajokorttitoimistosta sanottiin, että kaksi kuvaa, täytä lomake, anna tänne ajokorttisi ja 25.00 Euroa, kiitos.
Mitä tästä opimme: en ole koskaan luokitellut irlantilaisia poliiseja kovin, miten tuota nyt sanoisi, virkaintoisiksi tai nopeasti reagoiviksi. En vaihda mielipidettäni eilisen vierailun perusteella.

Sitten opimme myös, että valtion virastoja tässä maassa riittää: on autonverotoimisto ja ajokorttitoimisto ja sitten vielä ihan erikseen passitoimisto. Eli turha täällä on Kreikan hyvin miehitetyille virastoille naurella. Kyllä meilläkin on virastoja joka lähtöön, ja niissä paljon tehokkaita virkailijoita hikihatussa töitä paiskimassa!

Onks tää vinossa, vai onko mulla piilareissa vikaa?

maanantai 17. tammikuuta 2011

Byrokratian pyörityksessä

Olen naatti! Tuntuu, että olen juossun maratonin kahdesti ja lujaa. Ai, että sitäkö on ruvettu urheilemaan oikein kunnolla? No, ei olla. Tänään tehtävien asioiden listalla oli autoni vakuutuksen siirtäminen mieheni käyttämättömänä pihassa seisovaan autoon, ja sen autoveron maksu. Älkää kysykö miksi, sillä tämä on monimutkainen juttu.  Miehen auto pitää saada katsastukseen, mutta jos veroa ei ole maksettu eikä autoa vakuutettu, ei sitä voi ajaa katsastuskonttoriin. Ja jos sitä ei katsasteta, ei sitä saa myytyä. Ja sitten minun autoni kytkin (nyt melkeen jo itkettää, sillä tuoreessa muistissa on sen lämmityslaitteen korjaaminen ja minun kiristyneet hermot) tekee hidasta kuolemaa, enkä halua olla jossain keskellä ei mitään, kun poislähdön hetki koittaa. Minun autoni on vanha, mutta paljon mukavampi kuin miehen äkkiä hankittu hätävaraboxi. Ja asioita mutkistaa vielä se, että mies joutui hankimaan Englantiinkin auton. Eli kyllä autoja meillä piisaa. Sääli vaan, että ovat kaikki vähän, no miten tuon sanoisi, parhaimmat päivänsä nähneitä.

Kuulostaa tosi helpolta, mutta niin vain kävi, että byrokratia minua tänään pyöritti. Piti hakea poliisilta leima, että autolla ei ole ajettu, ja siksi veroa ei ole maksettu viimeiseen kuuteen kuukauteen. Sitten piti pariin kertaan soittaa vakuutusyhtiöön, ja sopia mihin kellon aikaan vakuutus siirretään toiseen autoon.
Autoverotoimistoonkin soitin, että minulla on varmasti kaikki tarvittavat paperit.  Ei kun lippujen ja lappujen kanssa kontuuriin, joka olikin muuttanut uuteen osoitteeseen. Ajo-ohjeet uuteen toimistoon olivat irlantilaisen suurpiirteiset, mutta löytyhän se. Sitten jonottamaan, ja seuraamaan taas "tehokkaan" valtionviraston toimintaa. Siinä meillä yksityissektorin työntekijöillä olisi oppimista.

No, nyt on vero maksettu kolmeksi kuukaudeksi. Toivottavasti sen ajan sisällä nämä kaksi vanhusta saadaan myytyä ja uusi (siis meille uusi) auto-armas löytyy. Ja jos Lotossa voitan, niin pläjäytän heti kaksi tuliterää pöytään tai siis pihaan. Sormella vain osoitan autokaupssa, että tuo tuosta ja tuo tuolta ja kaikilla lisävarusteilla. Omaani pyydän vielä sellaisen ison ruusukkeen ympärille. Lahja itselle!

Ps. Yleensä autoveron voi maksaa netissä, mutta koska auto on seisonut käyttämättömänä, piti lähteä jonottamaan. Autoveron suuruus riippuu täällä moottorin koosta.

Että tälläinen päivä tällä kertaa!



Eilistä kuvasatoa

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kevättä (?) ilmassa!

Rankkojen sateiden ja tuulen jälkeen aurinko vihdoinkin paistaa ja lämmittääkin jo vähän. Linnutkin sirkuttavat iloisesti. Onkohan kevät jo tulossa, vai huijataanko meitä taas oikein kunnolla? Ehkä ensi viikolla taas jäätä...Toivottavasti ei!

Poika sai puhelun 10.15. Kaveri vain kysyi, että onko hän matkalla pelikentälle. No, ei tietenkään ollut, kun ei tiennyt ottelusta mitään. Hirveällä kiireellä autoon, ja puoliajan jälkeen (olimme vähän myöhässä ja peli ehti jo alkaa klo 10.30) hän pääsi kentälle. Hyvin meni tämä hockey-ottelu. Voitto tuli 5-2, ja täytyy vielä mainita, että he pelasivat yliopiston joukkuetta vastaan, joten toiset pelaajat olivat heistä huomattavasti vanhempia.

Pojat pelaamista odotellessa lähdin kameran kanssa kävelylle. Muilla näytti olevan koirat mukaan, mutta minä olen ihan tyytyväinen tästä elottomasta kamera-kaveristani ja olihan minulla mieskin seurana!






perjantai 14. tammikuuta 2011

Kalakauppias

Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kun kalakoju on lähes kotiovella. Tänään pannulla tirisee haddock eli sanakirjan mukaan suomeksi kolja.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Surullinen häämatka

Olin yllättynyt tänään Iltalehteä lukiessani, että Michaela Harten järkyttävästä murhasta oli suomalaisessakin lehdessä artikkeli. Pariskunta oli häämatkalla Mauritiuksella ja elämä hymyili. Upea loma päättyi siihen, että Michaelan mies, irlantilaista jalkapalloa pelaava John McAreavey, löysi vaimonsa ruumiin hotellihuoneesta. Nyt samainen kirkko, jossa vasta vähän aikaa sitten vietettiin pariskunnan häitä, valmistautuu  nyt morsiammen hautajaisiin.


Kuva Daily Mailista

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1346018/Michaela-Harte-murder-Honeymoon-bride-strangled-Mauritius-hotel.html

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Molly Malone

Jokainen Dublinissa käynyt on varmasti törmännyt kärryjä työntävään uhkeamuotoiseen Mollyyn.
Molly-parka kuoli vuosia sitten kuumeeseen, mutta edelleenkin hänen kauneutensa puhuttaa dublinilaisia.

Molly Malone työnsi kalakärryjään pitkin Grafton Streetin ja St Stephen's Greenin katuja päivisin, ja iltaisin, no iltaisin hän toimikin sitten vähän erinlaisessa ammatissa...
Siitä onko Molly Malonea ihan oikeasti ollut olemassa ja jos oli niin milloin, ollaan montaa mieltä.
Toiset väittävät, että Molly eli 1600-luvulla toiset taas 1800-luvun puolessa välissä. Totta tai tarua Molly sai patsaansa 1988, ja häneen voi käydä tutustumassa Grafton Streetillä lähellä Trinity Collegea.

Muuten moni irlantilainen pubi on saanut Mollylta nimensä.



Kuten tämä pubi Helsingissä!



Lyrics to the famous Irish song:


In Dublin's fair city,

where the girls are so pretty,

I first set my eyes on sweet Molly Malone,

As she wheeled her wheel-barrow,

Through streets broad and narrow,

Crying, "Cockles and mussels, alive alive oh!"



"Alive-a-live-oh,

Alive-a-live-oh",

Crying "Cockles and mussels, alive alive oh".



She was a fishmonger,

And sure 'twas no wonder,

For so were her mother and father before,

And they each wheeled their barrow,

Through streets broad and narrow,

Crying, "Cockles and mussels, alive, alive oh!"



(chorus)



She died of a fever,

And no one could save her,

And that was the end of sweet Molly Malone.

Now her ghost wheels her barrow,

Through streets broad and narrow,

Crying, "Cockles and mussels, alive, alive oh!"

Ja kauppa käy


Paikka: Irlannissa minkä tahansa kirkon pihalla
Aika: Sunnuntaina aamupäivällä
Mitä myydään: Sanomalehtiä

Eli ensin jumalanpalvelukseen, ja sitten lähtiessä voi ostaa sunnuntain lehden.
Aluksi minua vähän hymyilytti tämä "liiketoiminta" kirkon pihassa. Kukaan paikallisista, mieheni mukaan lukien, ei  nähnyt asiassa mitään ihmettelemisen aihetta. Joten mikäs siinä. Kauppa kävi vilkkaana tänäkin aamuna.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Poika raidallisessa pyjamassa


Silloin kun nähty elokuva tai luettu kirja valvottaa yöllä, ovat ohjaaja / kirjoittaja / käsikirjoittaja tehneet mielestäni hyvää työtä. Näin kävi  minulle katsottuani irlantilaisen kirjailijan John Boynen kirjaan perustuvan elokuvan Poika raidallisessa pyjamassa. Heräsin monta kertaa siihen, että minua tuijotti tummatukkainen poika kirkkaan sinisillä silmillään.

Elokuvan tapahtumapaikkana on Auschwitz, jossa kaksi täysin eri maailmoissa elävää 8-vuotiasta poikaa ystävystyy. Bruno, on saksalaisen sotaherran ja Hitlerin luottomiehen poika, tutustuu sattumalta piikkiaidan toisella puolella elävään juutalaiseen Shmueliin. Elokuva on kuvattu lasten silmin ja ehkä juuri siksi kysyy juuri oikeita peruskysymyksiä. Vankileirillä asuva Shmuel on ympärillään tapahtuvista asioista hieman paremmin perillä kuin Bruno. Vaikka ei Shmuelkaan täysin ymmärrä, miksi ihmisiä katoaa ja miksi juutalaiset on lähetetty hurjalle vankileirille.  Hänen isovanhempansa kuolivat lähes heti leirille saavuttuaan, koska olivat saaneet matkalla "jonkun taudin". Jopa Brunon äidille asuinpaikkansa "salaisuus" selviää vasta, kun hän ihmettelee miksi aina välillä ilmassa on kuvottavalle haisevaa savua.

Juniorin (jotenkin hän saapui paikalle aina väärällä hetkellä) isä ohjasi olohuoneesta pois juuri tässä vaiheessa. Hänkin oli alkanut vaivaamaan, että mitä siellä poltetaan. Jos hän olisi tajunnut totuuden, olisi yöunet muuttuneet takuulla painajaisiksi. Siispä siellä poltetiin vain vanhoja vaatteita. Isoveli puolestaan katsoi elokuvan hyvin hiljaisena. Normaalisti kuulemme mielipiteen asiasta kuin toisestakin, mutta tämä elokuva hiljensi hänet täysin. Historian tunnilla nimittäin on käyty läpi toista maailmansotaa ja juutalaistenkin kohtalosta oli  puhuttu. On kuitenkin ihan eri asia lukea muutama rivin holokaustista, kun katsoa siitä tehty elokuva.
Hänen kertoi myös elokuvan jäkeen, että hänen kaverinsa oli joskus mainunnut juutalaisen isänsä perheenjäsenistä jotka olivat tapettu Auschwiztissä. Elokuva ei hänelle ollutkaan enää pelkkä elokuva, vaan sen tapahtumat olivat ihan oikeasti koskettaneet ystävän isän perhettä kauan sitten.
Mikä teki elokuvasta vielä rankempaa katsottavaa oli se, että Brunoa näytellyt poika oli aivan juniorin hyvän kaverin näköinen ja oloinen. Utelias, välillä pohdiskeleva, mutta aina liikkeelä oleva sinisilmäinen ja tummatukkainen poika. En tässä paljasta elokuvan loppua, mutta Shmuelin isän "katoaminen" ja hänen etsimiseen päättyy näiden kaverusten vasta alkanyt 8-vuotias elämä.

Olen yleensä sitä mieltä, että kirja ei pääse elokuvassa koskaan oikeuksiinsa. Tästä tapauksessa elokuva oli jopa parempi kuin lapsille ja nuorille tarkoitettu kirja. Lukekaa ja ennen kaikkea katsokaa tuo elokuva. Ei mitään nautittavaa katsottavaa, mutta varmasti avartavaa. Miten ihminen voi olla noin julma?

perjantai 7. tammikuuta 2011

Terveisiä Dublinista!


Kamerankin otin mukaan, mutta valitettavasti en paljoa ehtinyt kuvaamaan. Ensi kerralla sitten...
Posted by Picasa
Aikainen herätys ja rautatieasemalle. Pojan passi on vanhenemassa, joten lähdimme Dubliniin Suomen suurlähetystöön sitä uusimaan. Viime kesänä olin fiksu ja uusin Juniorin passin Suomessa. Paljon helpompaa ja halvempaa. Nyt tuli viiden vuoden passille hintaa toimitusmaksuineen 106.00 plus tietysti junamatkat päälle. 

Suomen suurlähetystö on täällä pieni ja varmasti aika hiljainen. Palvelu on aina  ystävällistä, ja nytkin jäin virkailijoiden kanssa jutustelemaan mm. armeijasta ja kielikursseista Suomessa. Suurlähetystöasiasta kirjoitan myöhemmin ihan oman postauksen, sillä muutama juttu on jäänyt minua kaivelemaan vuosien varrella ulkomailla asuessani.

Se passista, ja nyt siirrytään pääkaupunkiimme Dubliniin. Ensimmäisen kerran kävin Irlannissa ja Dublinissa yli 20-vuotta sitten. Ensimmäinen adjektiivi, joka tuli mieleeni kuvaamaan kaupukia oli harmaa. Ei mitään silmitöntä ihastumista tai rakastumista Vihreän Saaren pääkaupunkiin. Vuosien kuluessa olen käynyt Dublinissa useita kertoja. Aina hyvin lyhyillä vierailuilla, enkä koskaan ole päässyt oikein kunnolla kamera kaulassa turistina YKSIN kiertelemään ja katselemaan kaupunkia ilman aikatauluja. Aluksi vierailuihin liittyi aina miehen perhe, ja kun liian monta ihmistä yrittää järjestää jotain, ei niistä vierailuista yleensä tullut kuin yksi sekametelisoppa ja itse kaupunki jäi näkemättä. Myöhemmin sitten opin, että häivyin paikalta pariksi tunniksi, enkä ottanut ketään mukaani.

Tuosta ensimmäisetä vierailusta, ja muutamasta muustakin jäi niin paha maku suuhun, että luulen  ilmapiirinkin vaikutaneen siihen, että Dublinista ei koskaan tullut suosikkikaupunkia. Ulkomaalainen miniäkokelas, kun ei saanut kovin lämmintä vastaanottoa. Silloin jääpuikot kolisivat ja Irlanninmereltä tuuli ja kylmästi...

Suurin syy tuohon harmauteen (tein tänään tärkeän havainnon) on ruma Liffey-joki. Muuten kaupunkina Dublin on kansainvälinen ja vilkas. Pubeja ja ravintoloita riittää laidasta laitaan, joten illalla ei kenelläkään ole tylsää!  Onneksi olen päässyt tutustumaan myös ihan toisenlaiseen Dubliniin, joka on viehättävä eikä ollenkaan harmaa. Nautin suunattomasti kävelyretkistä esim. Phoenix puistosta, ja etelä-Dublinin "hienosto"kaupunginosissa.

Nyt on passi tilauksessa, ja kahden viikon kuluttua poikani pitäisi olla uuden passin onnellinen omistaja!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Melkein paluu arkeen

Minä palasin tiistaina takaisin töihin. Samoin mies lensi naapurisaarelle, töihin hänkin. Pojat sen sijaan lomailevat vielä maanantaihin asti. Sitten koulutkin taas vihdoin avaavat ovensa. Lyhyempikin joululoma olisi - minusta- riitänyt. Liian paljon tunteja tuhlattiin taas viime vuonna ihan turhaan, ja yläkoululla meno jatkui samalla vanhalla rutiinilla - opettajien koulutuspäiviä, opettaja sairaana, tai valvomassa luokkaretkeä eikä tietenkään sijaista jne. Eli ei mitään uutta sillä rintamalla. Viime viikolla meillä kävi yksityisopettaja kaksikin kertaa paikaamassa matematiikan tunneilla oppimatta jääneitä asioita. Tottakai oppilaiden pitää myös tehdä töitä, mutta jos opettajaa ei ole paikalla on matematiikan koukeroita vaikea yksin oppia. Ranskan ja englannin yksityistunnit jatkuvat taas ensi viikolla - ja mamma och pappa betalar. Englannin opettaja oli viikon Saksassa pitämässä leirikoulua - ei sijaista. Ranskan opettaja puolestaan on viimeiset kymmenen vuotta ollut vähän väliä sairaslomalla. Kesäkuussa on edessä sitten suuret kokeet, joten olisi suotavaa, että luokassa olisi muitakin kuin oppilaita!

Juniori kanssa kävimme fysioterapeutilla ja akillesjänteentulehdus parantuu hitaasti, mutta toivon mukaan, varmasti. Nyt seuraavan kuukauden ajan tehdään joka toinen päivä uusia venytysliikeitä, ja joka toinen juoksuharjoituksia ruoholla. Onneksi meidän talon takana on suuri viheralue, jossa voi juosta. Siellä on nyt kaksi juoksijaa, sillä "seniorin" polvileikkauksesta toipuva kaveri on saanut omalta fysioltaan samat ohjeet. Run, Forest, run! Sitten vielä jalkaa liotetaan ensin kylmässä ja sitten lämpimässä vedessä. Päävalmentajana ja vesien lämittäjänä toimii mummu ent. sairaanhoitaja, joten eiköhän me saada jalkapalloilija vielä kevällä kentälle.

Minä puolesta nautin sulista teistä ja toivon, että viikonlopun sääennuste ei pidä paikkaansa.... Joulukoristeet saivat tänään kyytiä. Vielä pitäisi kiivetä ullakolle, ja pakata joulu taas vuodeksi pois.
Nyt lähden viemään Junioria kaverinsa syntymäpäiville. Eli lähes normalia arkea täällä Vihreällä Saarella.

Miten teidän arki on juhlapyhien jälkeen alkanut rullamaan?

Tähän hauskaan mainospyörään törmäsin pari viikkoa sitten

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Mennäänkö jo liian pitkälle?

http://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/2010111512703136_rb.shtml

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010123112937945_vi.shtml

http://www.iltasanomat.fi/viihde/Cristiano%20Ronaldon%20yll%C3%A4tyslapsen%20%C3%A4iti%20paljastui/art-1288359879548.html


Minusta mennään.

Valitettava tosiasia on, että rahalla saa nykyisin jo vaikka mitä. Kukaan ei näytä välittävän miltä tuntuu pienestä Elizasta, josta suurella todennäköisyydellä tulee muutaman vuoden sisällä äitinsä ja mahdollisesti  myös vielä syntymättömän siskonsa tai veljensä "huoltaja". Nimittäin 72-vuotias äiti sunnittelee uuden vauvan hankkimista.

Tai kun Zachary haluaa tietää kuka on hänen oikea isänsä, äidistä nyt puhumattakaan, on. Äitihän tässä tilanteessa oli vain kallis munasolu ja kohtu. Entäs sitten, kun Chistiano Jr kysyy, että miksi äiti ei käy häntä katsomassa.

Vastauksia kaipaisin myös niiltä, joka näissä tapauksissa hyötyvät vauvoista rahallisesti. Maailmassa näytää olevan lukuisia lääkäreitä, jotka rahasta suostuvat ihan mihin vaan. Mielenkiintoista olisi myös tietää, mitä myöhemmin liikkuu näiden äitien päiden sisällä (ilmeisesti vain dollarin kuvia),  jotka lupaavat pitää suunsa supussa paksua setellipinoa vastaan.

Miltä tuntuu pikku-Christianosta, kun hän myöhemmin saa selville, että hänet ostetiin / myytiin kymmenellä miljoonalla Punnalla?

Rahalla saa ja hevosella pääsee....

Mitä mieltä te olette?

lauantai 1. tammikuuta 2011

1.1.11

Vähän sekavin tuntein kuuntelen...



Ja mietin niitä, jotka nytkin pakkaavat laukkujaan ja lähtevät maasta paremman tulevaisuuden toivossa.