perjantai 14. lokakuuta 2011

Kellokosken prinsessa

 
Kellokosken prinsessa kuuluu niihin kirjoihin, josta kuultuani päätin heti, että tuon haluan lukea. Kirja kulkeutui lopulta käsiini ja toi mukanaan paljon muistoja omasta lapsuudestani ja nuoruudestani. Kellokosken prinsessaa en ole koskaan tavannut, enkä Kellokosken sairaalassa käynyt, mutta kirjan miljöö tuntui niin kovin tutulta.

Olen vasta viime vuosina tajunnut, miten lapsuuden kasvuympäristö ja siihen kuuluneet ihmiset ovat vaikuttaneet minuun. Äitini oli vuosikymmeniä töissä mielisairaalassa, ja sitä kautta sairaalaan potilaat tulivat minullekkin tutuiksi. Pienessä kirkonkylässä potilaat tunnettiin ja he kuuluivat katukuvaan. Kyläläiset tottuivat potilaisiin, ja muualta tulleet potilaat kyläläisiin.

Eräs potilaista alkoi kutsua äitini omaksi äidikseen, ja minusta tuli sitten automaattisesti hänen siskonsa. Isääni hän ei koskaan kutsunut isäksi, vaan isä oli hänen paras kaverinsa, jonka kanssa juteltiin autoista ja urheilusta. Täytyy myöntää, että lapsena en aina ollut niin innostunut näistä velipojan vierailuista. Onneksi ikää ja järkeä tuli lisää, ja opin suhtatumaan häneenkin oikealla tavalla. Velipoika ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa, jonka pian julkaisen. Kerrottakoon vielä, että hänetkin siirrettiin kuntaliitosten takia, ihan niin kuin prinsessakin, myöhemmin omalle kotipaikkakunnalleen.

Meni vuosia, ja toissa kesänä sisko ja sen veli kohtasivat pitkästä aikaan poikani rippijuhlissa. Autosta nousi nyt jo kepin kanssa kulkeva, kovasti harmaantunut tuttu velipoika. Sisko sai oikein kunnon halauksen, ja siinä pyyhittiin kyyneliä puolin ja toisin. Velipoika totesi, että meistä on tullut siskon kanssa vanhoja! Ja niinhän meistä oli.

Jokaisella potilaalla on oma kertomutksensa kerrottavanaan ja siksi on hienoa, että prinsessan tarina, mitään kaunistelematta, on julkaistu. Pystyin eläytymään täysin kirjan tapahtumiin: prinsessan kyläreissuihin, sairaalan arkeen, esiintymisiin, shekkien kirjoittamisiin ja jopa suutahtamisiin toisten potilaiden tai henkilökunnan kanssa.

Kirja valottaa myös mielisairaanhoidon historiaa Suomessa, ja syitä siihen miksi prinsessa päätyi sairaalaan. Jopa äitini, joka ensin ei halunnut lukea koko kirjaa, piti lukemastaan. Lieneekö syynä aivan liian tuttu aihepiiri? Kirjan luettuaan hän sitä jopa kehui, ja jos meidän äiti kirjaa kehuu, niin silloin se kannattaa lukea.

Surullista oli se, että vuosien Kellokoskella olon jälkeen, jo vanha prinsessa siirrettiin toiseen sairaalaan. Prinsessa ei olisi ollut prinsessa, ellei hän olisi onnisutunut luomaan hoviaan myös uudessa sairaalassa. Omalla tavallaan tämäkin kirja on selvitymistarina. Prinsessa on 100% kirjansa ansainnut!
Posted by Picasa

13 kommenttia:

  1. Oih, olen haaveillut tästä kirjasta jo kauan! Piti hommata se viime kesänä suomireissulla, mutta jäi kirjaostokset aika vähiin.

    Ehkä onnistun sen vielä saamaan käsiini jotakin kautta.

    VastaaPoista
  2. Minulla myös tuo on ollut toivelistalla. Sairaalat on Suomessa tarinoita täynnä. Ja sairaan ja terveen välillä joskus niin hiuksen hieno ero, että ihan pelottaa;).

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen tuota kirjaa halunnut lukea jo pitkän aikaa,samoin nähdä sen elokuvan. Sinulla onkin mielenkiintoinen tarina mielisairaalasta.Psykiatrituttuni oli aikoinaan nuorempana töissä Kellokosken sairaalassa,pitääkin häneltä kysyä seuravaavan kerran kun tapaamme mitä hän muistaa.

    VastaaPoista
  4. Elokuvanakin aivan liikuttava, kaikilla tasoilla. Ihailtavasti osaat suhtautua "veljeesi. Kauniisti kirjoitit:)

    VastaaPoista
  5. Sain joku aika sitten tuon DVD:n lainaksi, mielenkiintoinen tarina.

    VastaaPoista
  6. psssst. Mun blogissa on sulle jotain ;)

    VastaaPoista
  7. Nyt kyllä täytyy tuo kirja lukea.
    Onkohan kuitenkin niin, että ennen esim. maaseutupitäjien mentaalipotilaisiin suhtauduttiin jotenkin luontevammin ja läheisemmin, kuin nykyään huolimatta lääkehoidon ja ns. "hoidon tason" kehityksestä? Oliko ennen "normaalin rajat" löysemmät, oltiinko suvaitsevaisempia.

    VastaaPoista
  8. Ai hänestä on tehty kirja ja elokuvakin, en tiennytkään! Joten kiitos tiedosta,Prinsessan tarinaa olen kyllä kuullut useinkin paikkakunnalla käydessäni, pitääkin laittaa kirja lukulistalle.

    VastaaPoista
  9. Luin tuosta Kellokosken prinsessasta viime kesänä. Todellakin mielenkiintoista. Kannattaa lukea.

    VastaaPoista
  10. Entisaikaan oli joka kylällä omat "kylähullunsa". Minunkin lapsuudessani oli ihminen, joka kiersi talosta toiseen ruokakattilansa kanssa. Hän viipyi talossa muutaman yöseudun, ja siirtyi sitten seuraavaan taloon. Vähin erin hänet siirrettiin vanhainkotiin, jossa näin tuota Kallea v. 1956 rippikoulua käydessäni. Kalle huiskutti minulle iloisesti ohiajaessani polkupyörällä, ja huusi perääni: "Tuo on miun"!

    VastaaPoista
  11. Minakin haluaisin lukea tuon kirjan (tai nahda elokuvaversion, mutta ehka mielummin lukisin kirjana), mutta yritan nyt olla hankkimatta lisaa kirjoja tahan kotiin, kun olen juuri heittanyt pois ison pinon vanhempia kirjoja.. Ehka hankin kirjan sitten seuraavaan kotiin.

    VastaaPoista
  12. Taidankin marssia kirjakauppaan samantien! Ihana tarina velipojasta :)

    VastaaPoista
  13. Elegia: Minä sain tämän kirjan kiertoteitä ja olen pistänyt taas eteenpäin. Harmittaa, kun moni suomalainen kirja jää lukematta.

    Mine: Se ero todellakin on niin kovin pieni. Lue ihmeessä prinsessan tarina.

    Yaelian: Kirjan perusteella, kaikki Kellokoskella tunsivat prinsessan. Ehkä tuttavasi oli saanut prinsessalta kuninkaallisen nimen.

    Aila: Lapsena en jaksanut aina ymmärtää velipoikaa, mutta onneksi kunten tuossa kirjoitin järkeä ja ymmärrystä tuli lisää. Velipojasta on monta hauskaa muistoa.

    Allu: Pitääkin seuraavalla kerralla tuoda Suomesta tuo DVD.

    Ciacy: Kiitos kaunis.

    Sirkku: Kyläyhteisössä oli ennen niin monenlaista kulkijaa, joten ehkä ihmiset olivat suvaitsevaisempia.

    Toisaalta kauan sitten kehitysvammaiset ja mielisairaat saatettiin kodeissa lukita johonkin huoneeseen, pois ihmisen silmistä.

    Nykyisin etsitään silitystä ja ratkaisua kaikkeen. Valitettavasti kaikkia ei voi parantaa, vaikka olisi kuinka modernit laitteet ja lääkkeet.

    Sirokko: Jos olet prinsessasta kuullut, niin silloin kirja ehdottamasti hankittavien listalle tai lainaa kesällä kirjastosta.

    Sira: Nyt alkaa minulla DVDn metsästys.

    Aili: Tuo on kyllä totta. Joka kylässä oli ja on ne omat persoonansa. Ei heitä pelätty eikä syrjitty.

    Stello: Jotenkin minusta aina tuntuu, että kirja on aina parempi kuin elokuva.
    Minäkin yritän välillä tyhjentää kirjahyllyä, mutta huonolla menestyksellä.

    Minna: Hanki ihmeessä.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!