keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Milloinkahan lääkärit alentavat hintojaan?‏

Yleinen suuntaus laman runtelemassa Irlannissa on se, että lähes kaikki hinnat ovat laskeneet. Halvemmat hinnat eivät näy ainoastaan ruokakaupoissa vaan autokorjaamoilla, arkkitehtitoimistossa, kampaamoissa, hotelleissa jne. Jopa röntgenkuvista saa nykyisin alennusta!

Me tavalliset Irlannissa asuvat, jotka emme saa ilmaisia lääkärissäkäyntejä tai lääkkeitä, maksamme kuitenkin edelleen itsemme "sairaiksi", jos sairastumme. Täällä ei ole valtion pyörittämiä terveyskeskuskia, vaan ns. omalääkärit (General Practitioner = G.P) pyörittävät joko yksin tai muutaman muun lääkärin kanssa yksityisvastaanottoja. Lääkärin vastaantotto saattaa olla kodin yhteydessä oleva pieni kokolattiamatolla varustettu tunkkainen huone, eikä hygienia eikä varustetaso yllä lähellekkään paljon parjattuja suomalaisia terveyskeskuksia.

Meidän lääkärikeskus muutti kuusi kuukautta sitten uusiin, irlantilaisittain upeisiin, tiloihin. Lääkäreitä siellä työskentelee viisi, ja ajan saan yleensä samaksi päiväksi. Maanantaina pitkästä aikaan käytin Junioria lääkärissä. Köhimistä ja tukkoista nenää oli kärsitty jo monta viikoa, ja kun korva meni tukkoon, päätin että käydään lääkärin puheilla. Aina yhtä mielyttävä lääkäri katsoi korvat, jutteli mukavia, totesi välikorvantulehduksen, tulosti reseptin ja kielsi uimisen ja lentämisen. Aikaa tähän kului peräti 5 min. Arvatkaapas paljonko tästä viidestä minuutista maksomme? 55.00 Euroa! Standardimaksu ota tai jätä.
Päälle tietysti apteekista lääkeet, jotka maksoivat onneksi vain 10.00.

Ymmärrän, että lääkärillä on myös kuluja, mutta laskekaapa tuosta tuntipalkka, vaikka puolet tuloista menisivätkin vuokraan, veroihin ja vakuutuseen yms! Päälle tulee vielä vuosittainen maksu jokaisesta medical cardin (ei itsemaksavat potilaat) omaavasta potilaasta, raportteja vakuutusyhtiöille, firmojen maksamia terveystarkastuksia, pieniä toimenpiteitä yms... Ei ihme, että irlantilaisäidin salainen haave on "my son / daugher, the doctor".

Onneksi voin vuoden lopussa lähettää kuitit vakuutusyhtiölle (biljoonat kiitokset työnantajalleni tästä edusta) ja saan puolet summasta takaisin. Sen jäljelle jääneestä puoleesta saan myös pienen palautuksen verottajalta, jos muistan lomakkeet täyttää. Entäs sitten ne, joilla ei ole yksityistä sairaasvakuutusta?  He miettivät useampaan kertaan menevätkö lääkäriin, ja usein jättäävät menemättä. 55.00 on nykyisin useille meistä suuri raha. Tulotaso on lukuisissa perheissä romahtanut, ja yllävä lääkärissäkäynti vetää monen perheen budjetin tiukalle. Maksetaanko sähkölasku vai viedäänkö lapsi lääkäriin?

Entäs sitten, jos pelkkä yksi käynti lääkärillä ei riitä? Verikokeista velotettaa tietysti erikseen. Käynti röngenissä (vaikka varjoainekuvaukset ovatkin juuri nyt erikoistarjouksssa) maksaa myös. Omalääkäri velottaa jälkitarkastuksesta 30.00 Euroa. Pahimmassa tapaukssa joutuu jonoon erikoislääkärille. Silloin hinnoissakin siirrytään ihan eri tasolle, ja nyt puhutaan relusti yli 100.00 Euron maksuista. Julkisella puolella saa jonottaa kuukausia jos ei vuosia, joten pakon edessä ihmiset ovat valmiita maksamaan.

Eipä tässä voi muuta toivoa kuin, että pysymme terveinä. Terveyttä toivon myös kaikille muillekin täällä asuville, jotka itse joutuvat lääkärimaksunsa maksamaan. Ilmaiseen hoitoon ja lääkeisiin oikeuttavaan korttiin  eivät kaikki pääse käsiksi!

Naapurisaarella lääkärissä käynti on kaikille yhtä kallista = ilmaista! Vaikka terveydenhuoltoa siellä kovin sanoin arvostellaakin, voittaa se Irlannin systeemin mennen, tullen ja palatessa.
Eiköhän olisi jo korkea aika, että lääkäritkin laskeutuisivat tavallisten ihmisten tasolle ja tajuaisivat, että hyvät ja rahakkaat ajat ovat tässä maassa auttamattomasti ohi. Ei ehkä heillä, mutta meillä muilla...



13 kommenttia:

  1. Greetings from USA! Your blog is really cool.
    Are you living in Ireland?
    You are welcomed to visit me at:
    http://blog.sina.com.cn/usstamps
    Thanks!

    VastaaPoista
  2. Kyllä täällä Suomessa on nämä lääkäri ja sairaala asiat sentään hyvin. Mieheni tässä juuri oli erittäin vaativassa ja isossa leikkauksessa ja sairaalassa 10 päivää.... lasku 325,00 euroa...

    VastaaPoista
  3. Minä sain Italiassa kaiken ilmaiseksi: kahden lääkärin (tosin more or less kielitaidottoman) konsultaation, röntgenit, kipsit, tromboosilääkkeet.

    VastaaPoista
  4. Jotenkuten kuvittelin,että teillä olisi valtiollinen/kunnallinen sairaanhoito.Meillä on sitten asiat täällä paljon paremmin.Meillä on eri sairaskassoja,joista saa valita mieluisensa,ja kuukausimaksukin on ihan kohtuullinen.Tosin jos käy lääkärillä vain aniharvoin,niin voi tuntua sekin kalliilta,kun pitää joka kuukausi maksaa,muta mielestäni saan sille rahalle hyvää vastinetta täällä,Nyt tosin täällä lääkärit ovat melkein lakkoilemassa ,paitsi palkkojensa myös valtiollisen sairaanhoidon vuoksi.,

    VastaaPoista
  5. Just käytiin ennnen joulua lääkärissä, minä ja poika, samaisesta flunssasyystä. Poika kuulemma ok, minä sain antibiootteja. Lasku: 130 euroa lääkkeineen.
    Hammaslääkäreiltä on mennyt suurin osa asiakkaista, kun viime budjetin jälkeen korvattavat hoidot loppuivat ja ilmaisia hoitojakin on kavennettu. Ihmiset eivät yksinkertaisesti mene enää hammashoitoihin.Tämä tulee varmasti kostautumaan - pari vuosikymmentä sitten keski-ikäistäkin nuoremmilla oli Irlannissa joko hirveät tai puuttuvat hampaat tai häikäisevät tekarit.Kovin lyhytnäköistä säästämistä, samoin kuin koulun erityispalvelujen leikkaaminen. Kerron joskus suomalaisten koulujen terveyssisarista ja hammashoidoista ja terveystarkastuksista (joita muuten oli jo 40 vuotta sitten!)ja ihmiset katsovat minua kuin keksisin satuja.
    Ei parane ajatella, mikä tämän maan oikein perii tällä menolla.

    VastaaPoista
  6. Heh-heh... Welcome to the US of A!
    Meillä on vakuutus josta saamme pulittaa 475 taalaa/kk. Miehen työpaikka maksaa 875 joten se olisi yli tonni kuussa jos ei hänellä olisi tuota etua.
    Mutta ei kuitenkaan kaikki tule vakuutuksella ilmaiseksi. Lääkärikäynneistä (erikoislekurit mukaan lukien) on co-payment 20 (vak. riippuen... toisilla se on 25-40 tallaa per kerta). Sitten on aina jotain ylim. laskua jota lähettävät kun se-ja-se ei kuulunutkaan vakuutuksen piirin.
    Ei ihme että täällä on paljon uninsured porukkaa. Eivät pysty maksamaan. He jonottavat sairaalan ER:ssa tuntitolkulla. Vaikka olisi ihan pienikin juttu kyseessä. Siis county hospitals joissa on juuri tätä sakkia. Osa heistä on illegals ja hekin saavat hoitoa, mutta siitähän on ollut polemiikkia.

    Obama-care on hyvä ja huono. Tuo ehkä vähävaraisemmille enemmän valintoja, mutta paljohan niitä verorahoja on mennyt esim. Planned Parenthood (abortteihin). Aargh!
    Se myös pakottaa ihmiset ottamaan vakuutuksen.

    Ja jos vielä jatkan valitusta niin kävin neulanäytteessä (kilpirauhanen) ennen joulua. Hinta 750 ja ilman vakuutusta se olisi ollut $14,000 taalaa.
    Kuitenkin hoitoihin pääsee äkkiä ja usein voi itse valita lääkärin ja myös erikoislääkärin.
    Äsken juuri tilasin ajan tytölle. Sain sen ensi tiistaille. Näkyy scoliosis hänen selkäkuvassa.

    VastaaPoista
  7. Irmastiina: Ja siistit sairaalat verrattuina näihin.

    Allu: Sinulla oli varmasti myös matkavakuutus mukana. Onneksi et ollut Jenkeissä!

    Yaelian: En usko, että paikaliset lääkärit koskaan suostuvat alentamaan hintojaan. No, voi olla pian vastaanotolla hiljaista, kun maksavilla asiakkailla ei ole varaa lääkäriin.

    Silhouette: Kuulin juuri yhdestä perheestä, joka oiottaa poikansa hampaat Englannissa. Täällä hinta oli 5000 Euroa ja Englannissa 1000 Puntaa. Aikas iso ero, ja vaikka maksaa lennot päälle, niin sittekin tulee huomattavasti halvemmaksi.
    Kuinkahan kauan kouluhammaslääkärit vielä ovat auki. Nekin varmasti suljetaan pian.
    20 vuoden kuluttua täällä on paljon hampaattomia ihmisiä tai muutan vain raihnaisia ja sairaita.

    Lissu: Tuo teidän systeemi kuulostaa kyllä todella epäoikeudenmukaiselta. Taidetaan eläimistäkin välittää enemmän kuin niistä joilla ei ole vakuutusta.
    Pysykää tekin terveinä!

    VastaaPoista
  8. Yritin pari kertaa aiemmin jättää kommenttia, mutta ei jostain syystä onnistunut. Mari tai Edna siellä sensuroivat? :)

    Ei Suomessakaan ole niin auvoista, sillä terveyskeskuksiin, joita arvauskeskuksiksi nimitellään, on paikoin mahdotonta saada aikoja, koska ei ole lääkäreitä tarpeeksi. Niihin ei haluta töihin esim. raskaana koetun päivystyksen takia. Ja terveyskeskusten hintojakin toiset kritisoivat. Osa meistä on työterveyshuollon piirissä ja voimme käyttää yksityisiä lääkäriasemia (kuten meillä), mutta riippuu sopimuksesta mitä se sisältää. Esim. meillä ei kuulu kuin normihoito, ei esim. erikoislääkäreitä. Monilla lapsiperheillä on vakuutukset, joiden kautta lapsia käytetään yksityisillä.

    Itse kävin syksyllä työterveyslääkärin lähetteellä yliopistollisessa keskussairaalassa, odotusaika oli tosin 3,5 kk (jos olis ollu akuutti, niin oisin varmaan päässyt nopeammin tai käynyt itse erikoislääkärillä). Maksoi 20 euroa ja sisälsi mm. laajat allergiatestit. Ja lääkärillä oli aikaa paneutua asiaan. Se puoli on kuten Irmastiina kirjoitti.

    Tämä kunnallisen ja yksityisen terveydenhuollon suhde ja mitä kehitetään pitäs olla myös yksi vaaliteema, mutta jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Osa haluaa lisätä yksityistämistä.

    Oho, tulipa pitkä vuodatus. Terveyttä ja mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  9. Helena: Maaseutujen terveyskeskusiin näyttää olevan vaikea saada lääkärietä. Hammaslääkäreistäkin taitaa olla huutava pula.
    Pitäisiköhän lääkärikoulutukseen lisätä pakollinen työ terveyskeskuksissa ainakin vähäksi aikaa?
    Yksityislääkärit tietysti tienaavat huomattavasti enemmän, mutta vaitettavasti jonkun on päivystettäväkin.
    Tällä koko terveydenhuolto on yhtä rahastusta.
    Valitettavasti tämän postauksen kirjoitettuani jouduin itse hakemaan penisiliinikuurin lääkäriltä. Tällä viikolla maksoin 50.00 pojan fysioterapeutille, 2 x 55.00 lääkärille ja 20 Euroa lääkkeistä. Toivottavasti ihan pian ei meillä lääkäriä tarvita.

    VastaaPoista
  10. Vihreätniityt: suomalaiseen lääkärikoulutukseen kuuluu muistaakseni 9 kuukauden pakollinen tk-palvelus :)
    Olen asunut aiemmin nuorena Irlannissa perheeni kanssa ja nyt lukion loppupuolella olen alkanut miettiä sinne opiskelemaan hakemista ja mahdollisesti jopa asumaan jäämistä. Minua kuitenkin mietityttää, miten irkut suhtautuvat ulkomaalaisiin, vaikkakin maassa opiskelleisiin lääkäreihin ja harjoittelijoihin?

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Täällä on paljon ulkomaalaisia lääkäreitä eri puolilta maailmaa, jotka tulevat tänne erikoistumaan. En ole ihan varma tuosta työlupa-asiasta, mutta luulisin että suurin osa EU alueen ulkopuolelta tulevista palaa kotimaihinsa. Eli kyllä ulkomaalaisiin lääkärihin on totuttu. Vakituisen työpaikan saaminen heille on kuulemma paljon vaikempaa kuin paikallisille lääkäreille.
    Sitä miten täällä opiskelleisiin ulkomaalaisiin lääkäreihin suhtaudutaan en tiedä, ei kai sen kummemin kuin paikallisiinkaan. Lääketieteellisen täällä todella vaikeaa päästä vaikka hakusysteemi muuttuikin. Ennen haettiin vain täkäläisen yo-kirjoituksen tuloksella.
    Nykyisestä hakumenetelmästä voit lukea tuosta linkistä.
    http://www.hpat-ireland.acer.edu.au/

    Preppauskurssit ovat kuulemma suosittuja!
    http://www.brucecollege.ie/magico_builder/www/index.asp?wbid=79&pgid=2434&spgid=0&act=news&newsid=220218

    Täytyykin kysyä yhdeltä tuttavaltani joka on paremmin perillä näistä asioita, että onko täällä paljon ulkomaalaisia lääkäriksi opistelijoita.

    VastaaPoista
  12. GP maksut on kyllä järkyttäviä, kuten yksityiset sairaalatkin. Ei ilman vakuutusta kyllä varaa olisi.

    Mutta julkisella puolella sain kyllä hyvää hoitoa ilmaiseksi (PRSIn kautta) Dublinissa; ilmaiset gynet kautta 3 vuoden välein, ja munuaiskontrollit oli ilmaisia St Vincentin -sairaalassa labrakokeineen ja erikoislääkärin konsultaatiossa 2-4 kertaa vuodessa. Reseptilääkkeiden ja GP:iden kuluista tein joka vuosi selonteon verotoimistoon, ja sain aina veropalautuksia ! Eli ei se sitten ollutkaan ihan niin paha...jos ei niitä GPitä lasketa ... (tietty lasketaan, kun sairaalan ensiapuun ei kannata mennä joka vaivassa jonottomaan tuntitolkuiksi!)

    VastaaPoista
  13. MaaMaa: Tuo vakuutus on täällä todella tärkeä. Nyt kun kaikessa säästetään on erikoislääkärille aina vain vaikeampaa päästä. Jos maksaa, niin kaikki käy aina nopeammin. On se kauheaa, että toisilla ei todellakaan ole varaa lääkäriin. Jos ei saa medical cardia eikä myöskään ole vakuutusta. 55.00 on iso raha, vaikka verotuksessa siitä vähän takaisin saisikin. Niitä rahoja pitää kuitenkin odottaa pitkään.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!