lauantai 2. huhtikuuta 2011

Mansikoita

Joka kesä päivittelen tällä mansikoiden ja yleensäkin marjojen kalleutta. Pienestä rasiasta irlantilaisia mansikoita saa kesällä maksaa lähtes 4 Euroa. Päätimme Juniorin kanssa, että tänä vuonna yritämme kasvattaa vähän omia mansikoita takapihalla. Koska kasvimaata ei ole, eikä tuskin tulekkaan,  päädyimme multapussi (growing bag) vaihtoehtoon.

Istuimme yhteensä 12 tainta kahteen pitkulaiseen pussiin. Katsotaan miten käy!

16 kommenttia:

  1. luulenpa, että teille käy ihan hyvin ja mansikkat maistuvat makoisammilta, kun ovat itse kasvatettuja..:)

    VastaaPoista
  2. Hauska mansikkamaa! Minäkin rupesin mansikankasvattajaksi pari vuotta sitten, kun sain syntymäpäivälahjaksi 13 mansikantainta. Viime kesänä sitten kävin lähes päivittäin syömässä sieltä muutaman mansikan. Maistuivat makoisilta. Kyllä sieltä teillekin varmaan makeita mansikoita kasvaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea! Meillä oli ennen iso mansikkamaa ja väsyin rastasverkkojen kanssa taistelemiseen ja siihen, että parhaat heinäkuun illat kuluivat mansikoiden perkaamiseen... Jos mansikkaa laittaa, niin kyllä tällainen pieni määrä riittää mainiosti ;D

    VastaaPoista
  4. Oih, ja sitten saa syöda tuoreita mansikoita suoraan omalta pihamaalta! :)

    VastaaPoista
  5. Te olette vähän edellä, minä vasta hain helmihyasintteja parvekkeelle ja toivon, ettei pakkanen enää pure niitä.

    Nyt sitten vaan rakentamaan linnunpelätintä, että saatte hyvin satoa!

    VastaaPoista
  6. Varmaan onnistuvat.Tuo onkin helppo tapa. Minun pitääkin tänä keväänä vaihtaa pieni keittiöpuutarhani laatikkoon. Toivottavasti se estäis naapurin (tuntematoman) kissan tekosia.

    VastaaPoista
  7. Irmastiina: Pitää vielä tehdä jonkinlainen linnunpelätin, etteivät makoise mansikat joudu varkaiden suuhun.

    Sira: Äiti aina päivitteli mansikkamaan työläyttä, siksipä päädyinkin laiskan viljelijän helppoon ratkaisuun.

    Eija: Luulisi tuosta riittävän pirtelöön ja murojen joukkoon. Takapiha on niin pieni, että ei sinne mitään isoa mansikka maata voi laittaa. Näitä pusseja voi sitten raahata paikasta toiseen, jos ovat tiellä.

    Karoliina: Ajattele aamulla vain takapihalle mansikoita poimimaan. Maltan tuskin odottaa.

    Minna: Taidan menä sinne itse seisomaan!

    Helena: Meidän kissa on niin "siivistynyt", että tietää pysyä kaukana minun istutuksista.
    Meillä on riesana ironaiset koirat, jotkä käyvät kakkimassa etupihalle. Hyi!

    VastaaPoista
  8. Meneehàn se noinkin :D Tààllàkin marjat ovat aivan superkalliita ja harvemmin lòydàn pakastemarjojakaan.

    VastaaPoista
  9. tuontimarjat ovat aina kalliita, täälläkin saa maksaa pakastemustikoista älykalliin hinnan, mutta onneksi muut pakastemarjat kohtuuhintaisia. Näin jo mansikoita myynnissä, mutta näyttivät kohtuuttoman suurilta, taitavat olla jonkin sortin geenimuunneltuja, kun kokoa oli melkein perunoiden verran! :D En tiedä sitten miltä maistuvat, odotan mieluummin niitä "tavallisia" mansikoita myyntiin..

    VastaaPoista
  10. Mutta onhan teillä Mags! (enää pitää jonkun päivystää etanavahdissa, kun kissi hoitaa lintuasiat)

    VastaaPoista
  11. Hannele: Kätevä vaihtoehto. Maksoin pusseista 3 Euroa kappale. Se kirja postaus tulee huomenna!

    Ciacy: Nyt vaan odottelemme satoa. Marjat ovat kyllä törkeän hintaisia. Pieni rasia tarhamustikoita 2 Euroa!

    Elisa: Talvella täällä myydään mauttomia espanjalaisia mansikoita. Nekin ovat aika isoja ja ruman näköisiä.
    Vesi keilellä odottelemme oman "maan" lue pussin mansikoita.

    Minna: Etanoille ostan taas niitä sinisiä "karkkeja". Löysin tänään kaupasta kaksi pientä tuuliviiriä, joten ne saavat hoitaa linnunpelättimen virkaa. Kissa on niin laiska, siihen ei voi näissä asioissa luottaa.

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä,näytä sitten niitä kehitysvaiheita.
    Omat mansikat ovat kyllä ihania.Helsingin parvekkeella oli amppelimansikka,ja siitä tuli kivasti vähän mansikoita.Täällä on nyt mansikka-aika jo loppupuolelle menossa,ja hinnatkin laskeneet.Rasian voi saada aika edullisestikin nyt.

    VastaaPoista
  13. Yaelian: Täällä mansikat ovat aina kalliita. En oikein ymmärrä miksi. Pojat tykkäävät tehdä pirtelöitä ja siksi ostan aina pakastimeen vadelmia ja mansikoita. En yhtään panisi pahaksesni, jos vaikka jäisi vähän pakastettavaksikin.

    VastaaPoista
  14. Minä yritin viime vuonna mansikankasvatusta, ostin B&Q:sta kaksi pinkkiä ämpäriä, joissa oli mullat ja mansikansiemenet (niin, siemenet, ei taimet) mukana. Ohjeiden mukaan idättelin ensin kylppärissä (lämmin ja kosteahko ilmasto) muovikelmun alla ja sitten siirsin pihalle. Lupaavasti taimella jo olivat ja sitten leikattiin nurmikko, voikukan siemeniä lensi joka paikkaan ja pian olikin mansikkamaani voikukkia täynnä. Pitäis kai kokeilla tänä vuonna uudelleen, mistä sait pussit?

    VastaaPoista
  15. Minna M: Ostin pusit B&Qstä. 3 Euroa kipale. Etsi niiden omat pussit, koska ovat halvemmat. Taimet löysin Aldista. Toivottavasti tänä vuonna onnistuu sinun ja minun manskiat. Voidaan sitten verrata!

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!