torstai 21. huhtikuuta 2011

Enkeleitä





Lukemattomien kirjojen pinosta nappasin viikonloppuna irlantilaisen Lorna Byrnen kirjoittaman kirjan Enkeleitä hiuksissani. Yleensä haluan lukea englanniksi kirjoitetut kirjat englanniksi, mutta tämän kirjan luin suomeksi. Taas päädyin samaan lopputulokseen: käännettäessä kieli kangistuu. No, seuraavan kirjan Portaat taivaaseen luen varmasti alkukielellä.

Kielestä huolimatta kirja kuitenkin puhutteli. Kirjaa lukiessa ei voinut olla tuntematta enkeleiden siipien suhinaa. Välillä selitin mielessäni tapahumat sillä, että kirjoittajalla täytyy olla normaalia vilkkaampi mielikuvitus. Ja seuraavalle sivulle päästyäni muutin mieleni. Ajatus siitä, että enkelit huolehtivat ja auttavat meitä, lämmitti mieltä, ja viimeiselle sivulle päästyäni minulla oli levollinen olo.

Lorna näkee enkeleitä joka puolella. He juttelevat hänen kanssaan ja kertovat myös tulevasta. Luulisi, että enkeleiden kanssa "läheisissä väleissä" olevan elämä olisi helpompaa kuin muiden. Ei ainakaan Lornan tapauksessa. Hänen miehensä sairastellessa perheessä oli rahasta, ja välillä jopa ruoasta, pulaa. Lornan lapsuutta en myöskään kuvaisi erityisen onnelliseksi. Ihmisillä oli tapana unohtaa koko "hidasälyisen" tyttön olemassaolo.

Lukiessani kirjaa yritin myös, sieltä enkeleiden ja henkien seasta, sukeltaa sisälle Lornan ja hänen perheensä elämään. Näkemistään ja kokemistaan asioista hänen ei kertonut pitkään aikaan kenellekkään. Kuka olisi edes uskonut "jälkeenjäänyttä" tyttöä? Lääkärin antama tuomio lapsen "vähä-älyisyydestä" leimasti hänet toivottomaksi tapaukseksi, joten koulunkäyntikin loppui jo 14-vuotiaana. Dysleksiasta tai oppimisvaikeuksista yleensäkään ei silloin puhuttu. Normaalia hitaammin oppiva ei saanut myöskään erityisopetusta. Ihmettelin myös perheen suhtautumista. Esim. isoäidin julmat kommentit saivat hänet vielä aikuisenakin kyyneliin.

Enkelit kertoivat Lornalle mm. hänen tulevasta aviomiehestään. Rakkautta perheessä riitti, mutta aviomiehen sairaus ja sittä jouhuva työttömyys romutti perheen talouden. Avustuksia oli vaikea saada, ja elämä neljän lapsen kanssa oli välillä todella vaikeaa. Kaikista vaikeuksista huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, Lornasta huokuu kirjan välityksellä valoisuutta, ymmärtämystä ja inhimillisyyttä.
 
Vaikka välillä hieman kyseenalaistinkin lukemaani, suosittelen kutekin teitä lukemaan tämän erillaisen kirjan.
 
Ps. Lorna Byrne vieraili maaliskuussa Helsingissä.

7 kommenttia:

  1. Hei!

    Olen itsekin lukenut tämän kirjan sekä sen jatko-osan ja pidin molemmista kovasti. Maaliskuussa olin kuulemassa Lornaa Helsingissä ja halusinkin kommentoida tuota kirjoituksesi loppua. Helsingissä Lorna sanoi jokaisella olevan monta mahdollista eri tulevaisuutta, jotka riippuvat siitä, mitä ja miten tällä hetkellä valitsee. Voi siis olla, että tapahtuu näin tai tapahtuu noin, mutta se on kiinni omasta valinnastasi (vapaa tahto!) eikä se ole sinänsä ennalta määrättyä. Samoin maailmalla/maapallolla on monta mahdollista eri tulevaisuutta, jotka riippuvat ihmisten valinnoista. Kaikilla on siis vastuu sekä omasta että muiden elämästä ja joka hetki pitäisi valita hyvän puoli. "Stand up and be counted", sanoi Lorna. Toki mitään ei tapahdu ilman, että Jumala siitä ei tietäisi tai ilman enkeleiden läsnäoloa.

    Minna

    VastaaPoista
  2. Minna: Taisin ilmaista tuon lopun vähän väärin, joten otin viimeisen lauseen pastaukseta pois. Tarkotin sillä sitä, että Jumala päättää tietyt asiat esim milloin ihminen kuolee ja siihen ei itse voi vaikuttaa. Lorna pyysi kerran jatkoaikaa miehelleen, ja sen sai mutta hänelle tehtiin selväksi, että toista kertaa se ei tapahdu.

    Vaikka enkelit häntä ja miesta auttoivatkin, ei miehelle suotu lisää elinaikaa. Lornahan tiesi jo ennen miehensä tapaamista, että he eivät saisi olla pitkään yhdessä ja hänen oli tyytyminen Jumalan tahtoon, vaikka se vaikeaa olikin.

    Kerrotko vielä lisää siitä tilaisuudesta? Tuntuu uskomattomalta, että vaikka hänestä ei lapsena odotettu yhtään mitään, pystyy tämä nainen nyt esiintymään suuren yleisön edessä ympräri maailmaa.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin kirjan muutama viikko sitten ja hyvin levollinen olo jäi minullekin siitä. Aluksi ajattelin kuten sinäkin, että onpa Lornalla hyvä mielikuvitus. Mutta mitä pidemmälle pääsin, muuttui ajatukseni.

    Se tuo levollisuutta, kun voi ajatella, että meillä jokaisella kulkee mukanamme oma enkelimme, vaikkemme sitä näekään :)

    Sekin puhutteli, kuinka Lorna koki niin, että enkelit ovat auttaneet häntä elämässään.

    Kirja oli kiva tuttavuus. Olen suositellut sitä ystävillenikin luettavaksi. Valoisa ja avarruttava lukukokemus.

    Kiva blogi sinulla, silloin tällöin olen sivuillasi vieraillut, en vain ole aikaisemmin kommentoinut...

    Hyvää Pääsiäsisen aikaa Irlantiin!

    VastaaPoista
  4. Aivan, sillä tavalla ennalta määrättyä kyllä. Ajattelin vain, että niin usein ihmiset selittelevät tekojaan tai tekemättä jättämisiään sillä, että "asiat on ennalta määrätty" vaikka niinhän ei kuitenkaan täydellisesti ole.

    Siellä tilaisuudessa Lorna kertoi aika paljon samoja kuin kirjoissaan, että jokaisella on suojelusenkeli, joka ei pois lähde ja että myös mailla on omat enkelinsä (Suomen enkeliä Lorna kuvaili "vihreäksi, jossa on hiukan sinistä"), kuvaili erään paikalla olleen enkelin (aika huima tunne!) ja vastaili kysymyksiin. Erään kysymyksen kohdalla Lorna tuntui hieman hermostuvan, joku nimittäin kertoi lukeneensa, että toisten avuksi ei saa pyytää enkeliä (esim. minä en saisi pyytää enkeleitä auttamaan sinua) ja kysyi onko asia niin. Siinä Lorna harmistui ja kysyi, kysymmekö yleensäkään lupaa auttaa muita ja painotti, että muiden puolesta kannattaa ja pitää rukoilla (erityisesti Lorna pyysi rukoilemaan nyt Japanin ja japanilaisten puolesta). Hän painotti myös sitä, että kaikki on yhteydessä kaikkeen, se mitä minä teen, vaikuttaa lopulta myös sinuun ja kaikkiin maapallolla ja muokkaa yhteistä tulevaisuutta ja että aina pitäisi valita "Hyvän puoli". Kun lähdimme pois, saimme kaikki pienen lappusen, johon oli painettu se rukous, joka tuossa kirjassakin oli ja lapun toiselle puolelle Lorna oli itse kirjoittanut "Blessings, Lorna" (ja paikalli oli siis n. 1300 ihmistä...). Lorna myös siunasi ja halasi kaikki, jotka sitä halusivat (seisoimme ringissä hänen ympärillään ja hän kiersi ja siunasi tekemällä ristin merkin otsaan ja halaamalla - outoa on, että voin edelleen tuntea sen ristin otsallani!!). Koko tuo tilaisuus oli vaikuttava ja suosittelen kyllä menemään kuuntelemaan Lornaa, mikäli tilaisuus tulee. Hänestä huokui kyllä juuri se sama lämpö, joka tuosta kirjastakin välittyy :)

    Enkeleitä sinulle :)

    Minna

    VastaaPoista
  5. Aion lainata Lornan kirjat ja katsoa, mitä mieltä niistä olen.
    Kiitoksia vinkistä! :))

    VastaaPoista
  6. Vaahtera-Maria: Mukavaa, että jätit kommetittisi. Aion tässä viikonlopun aikana käydä ostamassa sen toisen kirjan. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia tuntemuksia se herättää.
    Tulen vastavierailulle blogiisi, kun kerkeän.

    VastaaPoista
  7. Minna: Dublinissa hän onkin pitänyt tilaisuuksia, mutta ei tietääkseni täällä etelässä. Täytyy katsoa hänen nettisivultaan missä hän on ja milloin.
    Varmasti mielenkiintoinen kokemus. Täytyy lukea tuo toinen kirja heti perään.

    Rosina: Mielenkiinnolla odotan mitä mieltä niistä olet.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!