lauantai 31. joulukuuta 2011

Kiitos tästä vuodesta!


Kiitokset teille lukijoille tästä vuodesta! Teidän kanssanne on ollut ilo jakaa vuoden tapahtumia. Silloin, kun oikein kenkuttaa, voi täällä päästää pois ylimääräisiä höyryjä. Unohtamatta myöskään mukavia ja positiivisiä asioita ja hetkiä elämässä. Välillä on tietysti vain vatkattu tätä tavallista arkea, parannettu maailmaa ja ihmetelty irlantilaisia ja Irlantia. Pysyttehän mukana ensi vuonnakin!

Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille!
Posted by Picasa

Kiitos, Allu





Tämän upean pöytäliinan voitin Allun arpajaisista. Kusti sen minulle polki, ja ilmeisesti välillä souti, jo pari viikkoa sitten. Liina uudistettiin eilen illalla, kun meillä oli vieraita tupa täynä.

Kiitokset Allulle sinne Saksaan. Käytkääpä joskus kurkistamassa Dit un dat sitä sun tätä-blogia. 

Meidän kissa pyysi vielä lähtettämään Saksaan sellaisia terveisiä, että punaisilla tupsuilla on kiva leikkiä!


Posted by Picasa

torstai 29. joulukuuta 2011

Aran saarten neuleita




Neulomisesta innostuneet ovat varmasti kuulleet Aran saarten neuleista. Se perinteinen vaalea villapaita on täynä palmikoita, helmineuleita, oikeita ja nurjia silmukoita. Alunperin näitä villalangasta neulottuja paitoja käyttivän Aran saarten kalastajat. Neuleista tarkkasilmäinen pystyi kertomaan kalastajan perheen, asuinpaikan jne. Lukekaapa lisää täältä

Kävin tänään myymälässä, jossa oli toinen toistaan upeampia neuleita. Nämä vaaleat villapaidat ovat vähän epäkäytännöllisiä, joten meistä kukaan ei sellaista omista.  Eikä niitä muutenkaan näy katukuvassa. Tuollainen tavallinen Aran-paita maksoi €45.00. Villatakit olivatkin sitten huomattavasti kalliimpia. Värivaihtoehtojakin on, eli vaaleaa ei ole pakko ostaa. Taitaa olla aika suosittu tuliainen ainakin amerikkalaisten turistien parissa. Paitoja olisi muuten saanut kolme kahden hinnalla. Yhtä hupullista villatakkia ihastelin, mutta jätin ostamatta, sillä hintalappu näytti lähes sataa Euroa. 


Posted by Picasa

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Piirakkamestarin opissa






Tänä aamuna vierähti tunti, jos toinenkin piirakkamestarin oppi"poikana". Teemme piirakoita vielä uudestaan, ja silloin kirjoitan KAIKKI ohjeet pilkulleen ylös. Oikea piirakkamestari nimittäin ei reseptejä lue, eikä liikoja mittale...kaikki sujuu kuin itsestään. Tompelo oppi"poika" tarvitsee kuitenkin tarkat ohjeet, muuten ei tule koskaan yksin urakasta selviämään.
Posted by Picasa

maanantai 26. joulukuuta 2011

The early bird gets the worm / Aikainen lintu nappaa madon

Vihreän Saaren joulunjälkeistraditoihin kuuluu Nextin alennusmyynti. Tämä suosittu englantilainen vaateliike on kirjaimellisesti muita aikaisemmin liikkellä. Kaupat nimittäin avaavat ovensa klo 6.00 tapaninpäivänä. Itse ehdin paikalle vasta klo 11.00, jolloin paihin ryysis oli jo onnellisesti ohi. Myyjä kertoi, että paikalla oli ollut yli 100 asiakasta odottamassa ovien avautumista.

Kaikki vaatteet myydään puoleen hintaan, ja valvetunut shoppailija (ei minä) käy etukäteen sovittamassa ja valitsemassa haluamansa vaatteet. Sitten vain viideltä paikalle jonottamaan, ja housut-takki-hame-kengät ovat sinun. Alepäivinä nimittäin sovituskopit eivät ole auki.

Iloinen yllätys oli se, että ostamani housut olivat LIIAN SUURET. Näkivätkö kaikki nyt  ihan varmasti nuo kaksi sanaa: L I I A N  S U U R E T!

Nyt voinkin hyvällä omallatunnolla lähteä tutustumaan jääkaapin sisältöön. Miten olisi kinkkuvoileipä, pari joulutorttua sekä kourallinen pipareita?


lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua Teille Kaikille!

Täällä Irlannissa joulun tunnelmaan on vähän vaikeaa päästä näin aattona. Kaupat ovat auki, ja ihmiset tekevät vielä viimeisiä ostoksia. Ilmakin on leuto, eikä lumesta ja jäästä (onneksi) ole tietokaan.

Meillä kuitenkin juhlitaan jo tänään, eikä vain joulua vaan myös vanhemman pojan syntymäpäivää. 16 vuotta sitten sain parhaan mahdollisen joululahjan, ja nyt tuo "lahja" on jo vanhempiaan pitempi
nuorimies.

Vielä pari vuotta sitten otimme yhteen monta kertaa päivässä. Äidin hermot olivat kireällä ja tuntui, että olimme kaikista asioista erimieltä. Nykyisin tulemme toimeen ihan hyvin, mitä nyt välillä vähän muristaan puolin ja toisin. Syntymäpaivälahjoja on pari avattu, ja huomenna aamulla sitten avataan ne pukin piipusta tuomat lahjat.

Mummu keittää tuolla riisipuuroa, ja illalla syömme suomalaisen jouluaterian. Kinkku vaihtuu huomenna kalkkunaksi, ja tarkoitus olisi käydä aamulla messussa. Syntymäpäiväsankari on luvannut viedä mummun tänään kirkkoon. Näillä kahdella on aina ollut ihan omat juttunsa, ja mummu on edellen pojalle oikein extratärkeä.

Tälläisistä tunnelmista toivotan teille kaikille lukijoille oikein Hyvää Joulua!



torstai 22. joulukuuta 2011

Pubiin


Pubit koristellaan kauniisti näin jouluisin. Uskallankohan edes mainita, että käivin tänään päivällä pubissa, ja olen illalla menossa toiseen pubiin tapaamaan ystävääni. Älkää nyt vaan huolestuko. Ihan vain kävin päivällä teekupposella, eikä illallakaan ole ohjelmassa kuin lasi viiniä ja juttelua takkatulen äärellä.
Perunalaatiokot kypsyvät hiljalleen uunissa. Nolottaa tunnustaa, että äiti teki ne jälleen tänä vuonna. Kinkun kävin tänään ostamssa (Heljälle tiedoksi, että Dunnesista ostin gammonin 3 kg ja maksoi 15 Euroa). Se on niin tuhdisti suolattu, että päätyy vielä tänä iltana vesisankoon. Kalkkuna on meitä vielä odottaa kaupassa. Se on ostoslistalla huomenna. En ole enää vuosiin hankkinut kokonaista lintua, vaan ostamme aina täytetyn rintapalan. Paljon helpompaa ja mikä parasta: kaiken voi syödä.  Vesikielellä jo odotan jouluaaton ja - päivän herkkuja.


Posted by Picasa

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Driving home for Christmas




Yksi suosikki joululauluistani... Turvallista matkaa niille, jotka tänä jouluna matkustavat!

Tänään työkaverin kanssa juttelimme kotiin matkustamisesta jouluna. Tunnustin, että kun lentokoneen ikkunasta näkyy loputtomasti metsää ja lunta, unohtuu kiireiset lentokentät, täyteen sullotut matkalaukut ja kaikki joulunalusstressi. Silloin poskelle valuu kyynel, jos toinenkin. Olen kotona!

Nykyisin olen helpottunut, että jouluna ei tarvitse matkustaa mihinkään. Matkaan mahtuu niin monta mutkaa, kulkuneuvoa, kyytien metsästämistä, talvivarusteiden hankkimista, pelkoa siitä (poikein puolesta), että lunta ei olekkaan, kalliita lentoja jne... Mielummin vietän joulun täällä, vaikkakin kyllä suomalaisin maustein.

Aloitin muuten tänään loman. Huomenna ohjelmassa leipomista ja perunalaatikoiden teko. Pakaste alkaa hiljalleen täyttyä. Muutama lahja on vielä hakusassa, joten saatan piipahtaa kaupungille. Taidan jättää sen iltapäivään, jolloin jo vähän hämärtää. Silloin saan nauttia jouluvaloista ja kauniista näyteikkunoista. Halvat ovat meikäläisen huvit!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Tyylikkäät jouluvalot

Kaikkien kirjavien, päänsärkyäkin aiheuttavien, sirkusvalojen jälkeen, tämä talo on ehdoton suosikkini. Eilen, koulun joulukonsertin jälkeen, oli niin tunnelmallinen olo, että patistin miehen  mukaani katsomaan Corkin kauneinta joulutaloa. Onneksi se on ihan lähellä, joten voin käydä sitä ihailemassa vaikka joka ilta.  Juniorin mielestä vähän väritön, mutta minusta suorastaan tyylikäs. Mitä mieltä olette?




maanantai 19. joulukuuta 2011

Kylmä ja iso joululahja

Pukki ilmeisesti päätti, että rekeen ei mahdu ihan kaikki lahjat. Niinpä tänään pihaan ajoi pakettiauto, ja ihan ovesta työnnettiin sisälle suuri laatikko. Tämä lahja ei olisi mahtunut savupiipusta sisälle, vaikka Pukki olisi ihan hartiavoimin sitä yrittänyt työntää. Nyt meillä on vihdoinkin kunnon pakastearkku, johon mahtuu huomenna paistettavat laatikot ja muut jouluherkut.

Irlannissa pakasteet eivät ole olenkaan niin yleisiä kuin Suomessa. Olen usein miettinyt siihen syytä, ja tullut siihen tulokseen, että täällä on enemmän kotiäitejä. Päivällä on aikaa käydä kaupassa, joten lihat yms ostetaan tuoreina. Marjapensaita ei myöskään harrasteta, joten marjojakaan ei tarvitse pakastaa. Leipominenkaan ei ole yhtä yleistä, ja jos jotain leivotaan syödään se yleensä heti.

Yksi naapureista ihan tosissaan  väitti minulle, että pakastettu ruoka ei ole hyvää eikä terveellistä. Mihinkähän tutkimukseen tämänkin väite perustui? Toinen taas sanoi, että lapset eivät suostu syömään mitään pakasteessa ollutta. Meillä ollaan edelleen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, vaikka pakastettuja ruokia syödääkin! Eivätkä pojat pysty kertomaan eroa juuri paistetun tai pakastetun kaalilaatiokon välillä. Voi, poika parkoja, edessä surkea tulevaisuus, ainakin ruoan suhteen.


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Huijausta

 
Irlannissa joulukoristeet kaivetaan esille ullakolta jo joulukuun alussa. Koska en halua neulasrumbaa kuukaudeksi, olen päätynyt tekokuuseen. Tekokuusi näytää ihan hyvältä, MUTTA ei tietenkään tuoksu.
Joulu ei tunnu joululta ilman kuusentuoksua. Ongelmaan sain ratkaisun pari vuotta sitten englantilaisesta Prima-lehdestä, jossa neuvottiin hakemaan kuusenmyyjliltä oksia ämpäriin. Niinpä tänäkin vuonna kävin hakemassa ison kasan kuusenoksia, ja nyt meillä tuoksuu ihan oikealle joulukuuselle. Huijari, mikä huijari.
Posted by Picasa

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Vesilinjalla

Hiljaisia pyyntöjä olen lähtettänyt yläkertaan, että pysyttäisiin tämä talvi ihan vain vesilinjalla. Ilmeisesti kukaan ei ole minua kuunnellut, sillä aamulla töihin ajellessa vesisade muutui ensin rännäksi ja sitten lumeksi. Lumi ei kylläkään kauaa maata kaunistanut, vaan suli ikäväksi loskavelliksi. Märät sukat ja kengät kiusaavat tänään Vihreän Saaren väkeä.

Kyllähän se lumi ihan kauniilta näyttää. Tuntuu jotenkin oudolta, kun vihreä maisema muuttuu hetkessä uskomattoman valkeaksi.  Viime talvi on edelleen, ainakin minulla, tuoreessa muistissa. Jäisiä teitä, vuotavia putkia tai kylmiä taloja tuskin kukaan kaipaa. Mielummin siis vesisadetta ja vihreyttä kuin lunta ja jäätä.

Töitä on vielä viikko, ja sitten aloitan kahden viikon loman. Olisin mielelläni ottanut vain muutaman ylimääräisen lomapäivän yleisten vapaapäiven lisäksi. Valitettavasti töissä kaikkien pitää ottaa seitsemän päivää vuosilomaa. Säästötoimenpiteitä, mutta onneksi emme joutuneet ottamaan niitä päivä palkattomina. Olisin halunnut säästää pari päivää ensi vuodelle, mutta minkäs teet. Jos Irlannissa yleinen vapaapäivä esim joulupäivä sattuu viikonlopulle, siirtyy se automaattisesti seuraavaan arkipäivään. Siksi 27.joulukuuta on täällä yleinen vapaapäivä samoin 2. tammikuuta.

Perjantaina on työpaikan joulujuhla. Ensin syömään ja sitten pubiin. Katselin vähän vaatekaappia sillä silmällä ja tulin meille naisille niin tyypilliseen lopputulokseen: ei mitään päällepantavaa.
Täytyy vielä käydä kaivelemassa kaappia uudestaan, jos vaikka jotain löytyisi. Nyt en kyllä vaatekaupaan mene, sillä kahden viikon kulutta alkaa alennusmyynnit ja sitten pakotan itseni shoppailemaan. Minä ja vaatekaupat, kun emme oikein sovi yhteen, oli sitten lama tai ei!

Juniori lumitöissä viime talvena

tiistai 13. joulukuuta 2011

Terveisiä Helsingistä




1.       Helsinkiin olin matkalla, mutta mylvivä myrsky mutkisti matkaa. Läheltä piti, että en päätynyt Turkuun.
Ei  minulla mitään Turkua vastaan ole. Sain muuten viime viikolla ihanan joulukortin Suomen vanhansta pääkaupungista yhdeltä lukijalta, sekä kutsun tulla käymään. Tulen kyllä toivottavasti vielä joskus, mutta nyt ei ollut Turun vuoro, halusin Helsinkiin. Viisi tuntia myöhässä, mutta Helsinkiin laskeuduimme – onneksi!
2.       Matkalaukku täyttyi hernekeitosta, ruisleivästä jne.  Sama vanhan virsi: Suomessa on niin kallista.
3.       Ihastelin myös Suomen nykyaikaisia ja jouluisesti sisustettuja posteja. Luitte oikeen posteja. Näkisittepä meidän lähipostin.
4.       Helsingissä kaikki toimii. Jos sataa voin kiertää kaupunkia maanalla tunneleissa. Metroon mahtuu. Bussit kulkevat ajallaan. Kauppojen myyjät ovat ystävällisiä.  Ja kuitenkin ihmiset ovat tosi happaman näköisiä. Miksi? Jos tönäistään, ei pyydetä anteeksi. Bussikuskia ei kiitetä. Ovi vedetään nenän edestä kiinni jne. 
5.       Taas jäi  paljon ystäviä näkemättä. En vain halunnut tehdä viikonlopuksi liian kiireistä aikataulua.
6.       Serkku syötti ja majoitti ja kuskasi, taas.  – Oikein Extra Iso kiitos!
7.       Pääsin vihdoinkin näkemään ystäväni uuden kauniin kodin. Hänessä menetti Suomi hyvän sisustussuunnittelijan tai - arkkitehdin. Tästä ole ko. henkilölle aikaisemminkin maininnut.
8.       Itäkeskusessa piti ihan kysyä – siis itseltään – mikä maa, mikä valuutta? Olinko ihan oikeasti Suomessa vai jossain muualla? Anttilasta päätellen olin Suomessa.
9.       Lentokentällä lähtiessä törmäsin tuttavaani, jonka kanssa olimme yhtäaikaa Lontoon  lähistöllä Suomi-koulussa. Muistimme hyvin toistemme ”pienet” lapset. Nyt nämä lapset jo suunnitelevat ammantinvalintaa. Mihin se aika jne.
10.   Mummu on nyt meillä, ja joulunodotus voi ihan oikeasti alkaa. Matka vei mehut,mutta eiköhän tämä taas tästä...

Schipholissa tuli vietettyä tunti, jos toinenkin. Jatkolento Helsinkiin lähti ilman minua!



torstai 8. joulukuuta 2011

Pukkia odotellessa

Posted by Picasa


Joulupukilla on taas pian kova urakka edessään. Kun Suomessa on lahjat aattona jaettu, alkaa matka lentävillä poroilla mm. tänne Irlantiin. Yön hiljaisina tunteina pukki tulee savupiipusta sisään, ja jättää lahjat lattialle odottamaan aamulla herääviä lapsia ja miksei aikuisiakin. Huomaavaiset lapset ovat saattaneet jättää pukille lasillisen maitoa, ja vaikka pari keksiä keittön pöydälle. Kun tehtävä on toimitettu, kipuaa pukki piipusta ulos ja jatkaa matkaansa.

Hoksasin viikolla, että piippua ei ole nuohottu kahteen vuoteen. Olisihan se nyt vähän noloa, jos pukki jäisi jumiin juuri meidän hormissa. Sellaista riskiä emme voi ottaa, joten soitin nokikolarin paikalle, ja tänään hän kävi nuohoamassa piipun. Nyt mahtuu piipusta pulskempikin pukki, ja partakin pysyy vitivalkoisena.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kiitos äidille äidinkielestä ja isälle isänmaasta

Eilen illalla, itsenäisyyspäivänaattona, huomasin ajattelevani äitiäni ja isääni. Yritin kuvitella minkälaista heidän elämäsä oli kauan, kauan sitten sodan keskellä.  Näin nuo kaksi, silloin vielä niin kovin nuorta,  siellä jossakin.  Mitä mietti mielessään vasta 17-vuotias tarmokas lotta tai rintamalla  hiljainen, siloposkinen isäni?  Äidille voin tuon kysymyksen onneksi esittää perjantaina, kun Helsingissä jälleen tapaamme. Isältä en valitettavasti tule milloinkaan saamaan vastausta. Pelottiko? Oliko ikävä kotiväkeä? Miettivätkö he tulevaisuuttaan? Oliko nälkä tai korsussa kylmä?

Kännyköitä ei oltu keksitty, mikrossa ei lämmitetty eineksiä, untuvatakit eivät suojanneet pakkaselta, eikä Skypellä voinut soittaa kotiin, kun ikävä yllätti. Lämmintä suihkua eikä täishamppoota tunnettu. Ja entäs ne talvisodan jäätävät pakkaset?  

Nälästä tulee mieleen isän kertomus tuntemastaan miehestä, joka oli joutunut venäläisten vankileirille. Hän oli kertonut olleensa aikoinaan ronkeli ruoan suhteen. Ankealla  leirinuotiolla rottaa paistaessaan oli mies tuumannut, että nyt kelpaisi ihan mikä ruoka vaan.  Muistan elävästi isän kertovan tätä tarinaa kotona, keittiön pöydän ääressä. Hän oli tullut kotiin syömään ruokatunnilla, ja minä olin keittänyt maitoperunoita. Isommat perunat olivat jääneet vähän koviksi, ja minua se harmitti. Isä tuumasi, että ei haittaa, ja kertoi minulle kaveristaan.

Kylmästä muistin taas äidin kertomuksen repalaisista monoista. Äiti oli siivousryhmän mukana siivoamassa Kannaksen Karjalassa takaisin valloitetun alueen taloja. Hänellä oli jalkineinaan vanhat, reikäiset monot. Oli sykysy, ja  märkää ja mutaista. Joka kerta ulos mennessä äidin jalat kastuivat.  Sitten eräänä sateisena päivänä heille sanottiin, että nyt tarvittaisiin kolme vapaaehtoista muonituslotiksi. Äiti tarjoitui heti. Ainakin jalat pysyisivät  kuivina!

Tässä kaksi kauan sitten tapahtunutta, pientä tositarinaa sieltä jostakin.

Nostetaan tänään malja, ei linna juhlissa viimeisen päälle pynttäytyneille kansanedustajille tai Suomen kermalle, vaan sille repalaisilla kengillä, märissä sukissa uurastaneelle nuorelle lotalle ja kylmässä korsussa,  huonoissa varusteissa värisseelle sinnikkäälle isälleni. Unohtamatta henkensä puolesta joka sekuntti pelkäävää miestä, joka nälissään nuotiolla grillasi rottaa.

Näistä kahdesta, kaiken kokemansa jälkeen ja monien mutkien kautta, tuli maailman parhaimmat vanhemmat, joista olen ylpeä! Toivon myös, että rottaa grillanut sotilas ei kaatunut rintamalla, ja sai myöhemmin kunnon ruokaa ja mahansa täyteen. He,  ja niin monet muut lotat ja veteraanit, ovat tänään maljansa ansainneet!

Isäni palveli pioreenipataljoonassa lähes viisi vuotta.
Äiti oli  puolestaan vuoden  lottana  ja myöhemmin  harjoittelijana sotasairaalassa.





maanantai 5. joulukuuta 2011

"Lapsen" uusi lelu

Lapsi olen minä ja uusin leluni on PhotoScape kuvankäsittelyohjelma. Olisi tietysti ollut suotavaa, että kyseinen ohjelma olisi löytynyt vasta joulun jälkeen...  Talon koristetlu on vielä vähän vaiheessa, eikä tämä äidin uusin lelu mitenkää edistä tonttujen ja enkeleiden esillepanoa. Perjantaihin menessä pitää talon kuitenkin olla kunnossa, sillä silloin lähden Suomeen. 

Kiusaan teitä nyt kuvakokeiluillani: 










sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Juniorin SUURI ongelma

Tälläinen bändi on kaupungilla viime viikonloppuna

Kummitäti pyysi kysymään Juniorilta, että mitä hän haluaa joululahjaksi. Juniori mietti ja mietti ja mietti, eikä keksinyt mitään. Sitten viimein lamppu syttyi, ja hän sanoi haluavansa ison pusillisen Daim-karkkeja. Täältä saattaa joskus onnistua löytämään Daim-patukoita, Juniorin suurinta herkkua. Suomalaisena äitinä velvollisuuteni olisi  tietysti ollut kysyä, että eikö vaikka Geisha kelpaisi tai vaikka Fazerin sininen. Mitä noita ruotsalaisia... Pidin kuitenkin suuren suuni kiinni. Tämä oli lahja Juniorille, eikä minulle.

Viikolla sitten heitin kysymyksen uudestaan, jos vaikka olisi tullut mieleen jotain uutta. Isä voisi vaikka tuoda SEN lahjan Englannista. Juniori kaivoi esille pari kuvastoa ja alkoi etsimään itselleen lahjaa. Eikä löytänyt taaskaan mitään. Voin kertoa, että edellisinä jouluna meillä ei ole ollut tälläista ongelmaa.

Nukkumaankin mentiin kuvastojen kanssa, eikä mitään sopivaa löytynyt. Viimein Juniori suuttui ja huusi äitiä yläkertaan. Kuvasto oli lentänyt lattialle. Junori oli asiaa tarkemmin mietittyään tullut seuraavaan tulokseen: joulu on yliarvostettu, ja tässä tulee yhden päivän takia aivan liikaa stressiä.

Eilen hän kyllä kävi sanomassa minulle ennen nukkumaan menoa, että älä sitten vaan osta minulle pelkästään vaatteita joululahjaksi.

Että tälläinen ongelma tällä kertaa!



lauantai 3. joulukuuta 2011

Voisiko joku auttaa?

Tuolta kahden viimeisen postauksen kommenteista olen lukenut, että osalla lukijoista on vaikeuksia lukea postauksiani. Teksti hyppelevät sinne tänne jne. Voisiko joku teistä ystävällisesti ottaa epäselvästä postauksesta kuvakaappauksen eli screenshotin ja lähettää sen sähköpostilla minulle?. Täältä löytyy ohjeet kuinka se tehdään.
Sähköpostiosoitteeni on vihreatniityt@hotmail.com.
Pistän Bloggerille asiasta kyselyn, kunhan saan ensin todistusaineistoa. Postauksia kirjoittaessani kaikki näyttää olevan ok. Kaikenlaiset vinkit miten vika voitaisiin korjata otetaan  kiitollisina vastaan. 




torstai 1. joulukuuta 2011

Murphy kävi meillä

Kaikkihan tietävät Murphyn laista: kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Murphyn lakia ei alunperin tarkoitettu miksikään pessimistien suosimaksi hokemaksi, vaan  se perustui faktoihin. Lukekaapa lisää täältä!

Ja jos oikein elämä potkii päähän ja kaikki menee ihan oikeasti pieleen, niin sitten sitten nämä "totuudet" saattavat vähän helpottaa:

 1. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen
 2. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen kaikkein pahimmalla hetkellä
 3. Mikään ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää
 4. Jos on olemassa se mahdollisuus, että useat asiat menevät pieleen, niin pieleen menee se joka aiheuttaa eniten vahinkoa
 5. Kaikki vie enemmän aikaa kuin pitäisi 
 6. Jos asiat jätetään oman onnensa nojaan, ne menevät huonosta pahempaan
 7. Luonto on aina salaisen virheen puolella 
 8. Jos näyttää siltä, että kaikki menee hyvin, olet varmasti unohtanut jotain.

Murphy on käynyt meillä kaksi kertaa tällä viikolla. Ensin miehelle ilmoitettiin maanantaina, että projekti hänen osaltaan päättyy perjantaina, eli huomenna. Hän toivoi, että työt jatkuisivat jouluun asti. Kuten huomaatte, nykyisin ei paljon ennakkovaroitusta anneta.  Arvatkaapas mitä, en enää edes jaksa/viitsi/osaa asiasta masentua. Totean vain, että näin on näreet, ja muistutan itseäni, että mieheni on yksi niistä harvoista alallaan, joilla on edes ollut töitä. Hänellä on paljon tuttavia, jotka ovat olleet jo pari vuotta työttöminä. Potkaisen siis vain Murphyä persuksiin, ja pyydään painumaan jonnekkin muualle.

Murphy osaa olla välillä itsepäinen kuin muuli ja tuli eilen taas kutsumatta kylään. Lammaspaimenenpaistos oli paistamista vaille valmis. Pistin uunin päälle, ja kuinkas kävikään se ei lämmennyt. Murphy ilkkui nurkan takana, mutta minä löin sille jauhot kurkkuun. Vein paistokseni naapuriin , ja annoin kaksosille ohjeet miten toimia. Hyvin paistui!  Sitten sanoin vielä vahingoniloiselle Murphylle, että olen suorastaan iloinen siitä, että uuni hajosi nyt eikä jouluaattona. Korjaaja kävi tänään, ja nyt taas uuni toimii. Arvokasta on tuo uunin korjaaminen, mutta halvempaa kuin uuden ostaminen.  Murphy lähti kiukkuisena, ovet paukkuen, ulos. Perään vielä huusin, että hänellä on nyt meille portti-ja lähestymiskielto!

Älkääkä vaan muistuttako minua ei kahta ilman kolmatta- sanonnasta!


keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Italian lahja Irlannille

...ei ole pizza, eikä pasta, eikä Fiatin autot, eikä Milanon muotiluomukset. Italian lahja Irlannille on jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Giovanni Trapattoni, joka allekirjoitti juuri uuden sopimuksen. Jos maamme uuden presidentin ikää siunailin, niin Trapattoni on mielestäni mies paikallaan, vaikka ikää onkin jo 72-vuotta. Tulosta ja maaleja on tullut! Hän otti myös 30% palkanalennuksen, koska kuulemma ymmärtää maan vaikean tilanteen. No, ei hän nyt ihan nälkäpalkalla Irlannin poikia kuitenkaan valmenna.
 
Trapattoni luotsaa vihreäpaitaiset pelaajat Euro 2012-kisoihin. Englanti sujuu italialaiselta vähän niin ja näin, ja välillä haastattelujen jälkeen pohtii täällä kansa, että mitähän se nyt sanoi. Tulkkikin istuu aina vieressä, mutta valmentaja puhuu mielummin ilman apua. Joskus hän kääntää suoraan, sana sanalta, italialaisia sanontoja, ja taas kansa raapii päätään.

Pelaajat saivat muuten kuulla kunniansa juhlimisesta ja alkoholin käytöstä. Eikä asia jäänyt vaan pukukoppiin, vaan valmentaja mainitsi asiasta TV-haastattelussa. Trapattonin joukkueessa tehdään niin kuin pomo sanoo. Jännityksellä odotamme missä ryhmässä Irlanti pelaa Euroopan mestaruuskisoissa. Minä uskon 100% tähän italialaiseen. Kun muuten valtakunnassa kaikki menee päin p:tä, niin olisihan se ihan toivottavaa, jos edes jalkapallo sujuisi!

Ps. Tämän kirjoitettuani tajusin, mitä olen juuri tehnyt: kirjoittanut postauksen jalkapallosta. Vuosien aivopesu on tuottanut tulosta. Apua!


lauantai 26. marraskuuta 2011

Hyvää syntymäpäivää

....toivotin tänään äidilleni puhelimessa. 88-vuotta on hieno saavutus! Syntymäpäiviä juhlimme parin viikon päästä täällä. Lähden nimittäin taas pian hakemaan äidin Vihreälle Saarelle joulua viettämään. Olen niin iloinen, että hän vielä pystyy matkustamaan. Jokainen joulu on arvokas, koska koskaan ei tiedä milloin se on viimeinen.

Siellä äiti jo pakkaa laukkua ja laskee päiviä. Välillä pitää ihan muistuttaa itseään, että hänellä ikää on jo noin paljon. Kuka olisi uskonut 11-vuotta sitten, kun äiti sairasti syöpää, että meillä on ollut vielä näin monta vuotta "jatkoaikaa". Minä odotin viimeisilläni Junioria, ja äiti kävi sytostaattihoidoissa, joiden jäkeen oli aina todella huonovointinen. Lonkkia on myös leikattu kolmekertaa, ja kaikesta on sisukas äitini selvinnyt.

Kesällä sattui hauska juttu. Äitihän tuli meidän kanssa tänne. Taksia odotellessaan hän soitti turvapuhelimeen ja sanoi, että on lähdössä matkalle. Toisessa päässä oli hiljaista. Sitten sieltä kysyttiin, että milloinkas olette matkalle lähdössä, kauanko olette ja minne olette menossa?
- Ihan pian tästä lähden, ja Irlantiin olen menossa tyttären luokse.
- Jaa, että Irlantiin ollaan menossa, ja mitenkäs sinne meinaatte mennä?
- No, taksilla ensin lentokentälle ja sitten matka jatkuu sieltä.
- Ettekä tiedä milloin palaatte?
- Tulen sitten, kun tulen. Voin olla kuukauden tai parikin.

Viisi minuuttia puhelun jälkeen ovikelloa soitettiin, ja tuttu ambulanssikuski siellä seisoi. Sanoi, että pyydettiin tarkastamaan, ettei mummu puhu omiaan. Kuljettaja kyllä oli sanonut, että tuntee "Irlantiin lähtijän" ja järjissään on. Tiesi myös, että tytär asuu ihan oikeasti Irlannissa.  Tuli kuitenkin tarkastamaan, että kaikki on kunnossa. Minä olin tästä tarkastuskäynnistä vain iloinen: hienoa, että pitävät huolta. Suomen vanhustenhoidosta, kun kuulee yleensä vain negatiivisiä asioita. 

Täältä olisi voinut löytyä kaunis kukkakimppu syntympäiväsankarille


torstai 24. marraskuuta 2011

Kävelykierros uudella asuntoalueella

Eilen pääsin kuin pääsinkin kastumatta kävelylenkille. Uteliaana lähdin katsastamaan uudehkoa asuntoaluetta, jota alettiin rakentamaan silloin, kuin Irlannissa meni vielä mukamas  hyvin.




Tälläisesta suuresta portista sisälle. Näin kaukaa katsottuna, alue näyttää ihan siistiltä, ja hyvin tavalliselta asuntoalueelta. Samanlaisia nousi kuin sieniä sateella ympäri Irlantia. Portin lähellä oleva mainos kertoo, että asuntoja on edelleen myymättä. Suuri taloja , joissa joko neljä tai kuusi makuuhuonetta. Tässä vaiheessa asuntoa etsivän päässä alkavat soida varotuskellot: tänne ei ainakaan kannata muuttaa. Mennään ensin portista sisälle, ja sitten ymmärrätte miksi täältä kukaan tuskin enää ostaa asuntoa.

Kuten jo sanoin, kaukaa kaikki näyttää olevan kunnossa.


Ai, mutta tuossahan on tyhjä talo. Onkohan siinä koskaan edes kukaan asunut? Tilaa olisi siis sen kuuden makuuhuoneen verran.

Jatketaan matkaa. Tuolla näkyy viisi uutta taloa rivissä. Aika tiiviisti toisissaan kiinni, mutta se nyt on ihan tavallista täällä.


Talo numero yksi näyttää kovin viihtyisältä. Etupihan puutarha ei tässä kuvassa näy, mutta näkemäni perusteella voin kertoa,  että omistajat pitävät pihan kunnossa. Tuntematta asukkaita tai heidän taustojaan, voin vain arvailla, että he maksoivat talosta huippuhinnan. Odottelivat aikansa naapureita, kunnes tajusivat, että heitä tuskin koskaan tuleekaan.



Tässä talo no 2.


Veikkaan, että rakennuttaja meni konkursiin, ja osa taloista jäi kesken.

Talo no 3 on myös tyhjä:



Kuten no 4.




Eikä no 5ssäkään ole asukkaita.


Takapihat odottavat lapsia leikkimään ja pyykkiä kuivamaan. Odottavan aika on pitkä.


Tällaisiä puolivalmiita asuntoalueita Irlannissa riittää. Erittäin ikävää niille, jotka ostivat kalliilla unelmien kodin. Arvo on nyt romahtanut, eikä talosta pääse eroon, ei sitten millään.

Lisättäköön tähän vielä se, että kuvaamani asuntoalue ei ole ollenkaan niitä pahimpia. Tämä on sentään suurin piirtein valmis. Sääliksi käyvät ne ihmiset, jotka asuvat rakennustyömaalla, jossa viemärit haisevat, rakennusjätettä on vaikka muille jakaa, katuvalot eivät toimi jne.  Kirjoitin samasta aiheesta aikaisemminkin, mutta valitettavasti tämä ongelma on ja pysyy.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Suklaa browniet

Sunnuntaisin noin kello 19.00 meidän ulko-ovella koputetaan. Ovea suorstaan juostaan avaamaan. Lautasen kanssa siellä seisoskelee toinen naapurin kaksosista. Lähetys otetaan kiitollisena vastaan, ja tyhjä lautanen palautetaan takaisin seuraavalla viikolla.

Naapurin veljesten täti leipoo lähes joka sunnuntai pellillisen suklaa brownieita, ja antaa sen siskonsa perheelle. Tätä perinnettä on jatkunut jo vuosia. Täti-raukka vaan ei tajua, että pojat ovat jo vähän kyllästyneet jokaviikkoisiin leivoksiin. Vaihtelu voisi hyvinkin virkistää. Siksipä osa ihanista suklaaherkuista päätyykin aina meille. Meidät on vannotettu, että emme saa koskaan vahingossakaan mainita sunnuntaisista ovelle kuljetetuista leivoslautasista. Täti kuulemma loukkaantuisi, jos tietäisi, että osa leivoksista häviää naapureiden suuhun. Järjestely toimii erittäin hyvin, ja pidämme suklaiset suumme kiinni!

Juniori huomautti minulle viikolla, että en enää leivo. No,en leivo, koska kaikki kakut ja herkut päätyvät suoraan vyötäröäni komistamaan. Yritä tätä sitten selittää pojalle.

Koska toinen niin kauniisti pyysi, niin pistin pojista vanhemman hakemaan lähikaupasta tummaa suklaata ja tässä tulos:


 Ja tässä respti:

Pistä uuni kuumenemaan 180 c.
Sulata vesihauteessa 225 g tummaa suklaata ja 225g voita.
Vatkaa 3 munaa ja 300 g sokeria vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voisuklaaseos, ja vatkaa jonkin aikaa.
Sekoita keskenään 75g vehnäjauhoja, 1 tl leivinjautetta ja 1 tl vaniljasokeria. Lisää jauhoseos taikinaan varovasti vatkaten.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille (22 x 30 cm), ja pistä paistumaan uunin keskiosaan 30 minuutiksi.

Nauttikaa!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Nyyttärit, vai oliko se sittenkin pikkujoulu?

Eilen illalla pidin meillä nyyttikestit entisille työkaverilleni. Olemme kaikki tänne enemmän tai vähemmän jämähtäneitä, ja tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyyttäreissä emäntäkin pääsee helpolla: leivoin vain suklaa-brownseja (laitan tänne reseptin viikolla, kun  niistä olisi muutenkin juttua), joulutorttuja ja tein salaatit. Täällä saa kaupasta valmista voitaikinaa, mutta luumuhillon joutuu keittämään itse. No, se nyt ei ole kovin vaikeaa! Tytöt (kyllä me vielä ihan tytöistä käymme) toivat juustoja, hedelmäsalaatin, piirakan jne ja piparitaikinan, joka sitten meillä leivottiin. Koko taloon levisi ihana tuoksu, eikä minun tarvinnut pistää piparien eteen tikkua ristiin. Sain vielä valmista taikinaakin pakastimeen. Kyllä nyt kelpaa.



Nyt onkin sitten jouluun asti ohjelmaa lähes joka viikonlopulle. Annoin viimeinkin joululle periksi: ostin joulutähden ja tälläiset lyhdyt pimeitä ja sateisia iltojani piristämään. Joululaulut eivät meillä vielä(kään) raikaa.