perjantai 31. joulukuuta 2010

Ei mitään lupauksia

Vuosi vetelee viimeisiään. Parempi olla liikaa anysoimatta. Viime vuonna tähän aikaan tuli tehtyä pitkä lista lupauksia. Ei mitään suuria sellaisia. Espanjan opiskelut eivät ole edistyneet, kynsiä pureskelen edelleen ja kirjoittaminenkin on jäänyt tähän blogiin.

Tänä vuonna en tee mitään lupauksia. Jotenkin vaan tulevaisuus täällä juuri nyt näyttää aika synkältä. Aion elää päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen nauttien pienistä asioista. Joskus on vain sopeuduttava siihen, että kaikkia suuria asioita ei voi ympärillään muuttaa. Periksi ei kuitenkaan anneta ja eteenpäin on suunta, kuten mummulla aikoinaan lumessa!



Kiitoksia teille rakkaat ystävät, kun olette uskollisesti seuraaneet eloa ja oloa täällä Vihreällä Saarella.
Jatkattehan mukana ensi vuonnakin!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kenkäkaupassa

Olen etsinyt itselleni "talvi"kenkiä jo pitkään. Vihdoin tärppäsi, ja vielä hyvällä alennuksella. En ole tainnut poiketa tuohon kenkäkauppaan koskaan aikaisemmin. Ikkuna oli täynä kenkiä ja näin heti mieluiset nilkkurit. Kävin ensin tekemässä muut ostokset, ja pois lähtiessäni kävin katsastamassa kenkäkaupan. Kun avasin oven (joka oli ihme kyllä kiinni. Palaan tähän ihmeeseen vielä uudestaan) ja astuin kaupaan sisälle, hyppäsin samalla ajassa monta vuosikymmentä taaksepäin.

Olen ihan varma, että 50-vuotta sitten tuo kauppa oli tismalleen samannäköinen. Kokolattiamatto luultavasti kirkkaamman värinen ja kenkähyllyt kiiltävämmät. Vain kenkävalikoimat ja myyjät olivat vuosien varrella vaihtuneet. Ilmiselvästi perheyritys, sillä seinällä komeili perustajan (niin ainakin luulen) kuva ja kaksi myyjää olivat ulkonäkönsä perustella sisko ja sen veli.

Kengätkin oli järjestetty vuosikymmenien aikana aina samalla tavalla, kellastuneiden numerolappujen perusteella niin päättelin. Yllätyin täysin siitä, että vanhanaikaisen liikkeen valikoima oli ihmeen moderni. No, ei tietenkään millään teinimuodilla varustettu, mutta nuoriakin asiakkaita siellä veteli tyylikkäitä saapaaita jalkoihinsa. Kaikista kaupan kengistä oli vain vasemman jalan kenkä esillä. Ei  mitään epäselvyyttää siitä olisiko sopivaa kokoa jossain varaston nurkassa. Myyjä oli myös todella auttavainen ja tiesi heti mitä etsin. Vanhempi rouva valitteli toisen kengän väljyyttä, ja simsalabim myyjä lattoi pohjallisen kenkään ja asiakas oli enemmän kuin tyytyväinen.

Kun tuli maksamisen aika, etsin kassaa. No, sitä ei tietysi ollut. Jostain takahuoneesta minulle tuotiin kuitti. Oli sentään kone pankki-ja luottokortteja varten. Keskellä myymälää muuten tönötti iänikuinen irtopatteri. Voin vain kuvitella kuinka kylmä kaupassa oli pari viikkoa sitten. Patterit kun eivät kuuluneet varustukseen, ja ovikin oli sellainen lasilautalöysäripa-viritys.

Sain siis kengät ja olen niihin oikein tyytyväinen. Siitä kiinni olevasta ovesta vielä... Täällä nimittäin, etenkin pienissä kaupoissa on tapa, että kun kauppa on auki niin ovikin on auki. Olipa sitten kesä tai talvi, satoi tai pastoi. Pienet, vanhoissa rakennuksissa sijaitsevat kaupat, ovat tavella jääkylmiä. Säälin sisällä väriseviä myyjiä, jotka yrittävät pysyä lämpinä. Miksei ovi voi olla kiinni ja siinä iso lappu "OPEN", jos kerran omistaja epäilee, että asiakkaat eivät tajua kaupan olevan auki. Tuota on tullut mietittyä monta kertaa, asiakkaana kaupassa väristessä.


tiistai 28. joulukuuta 2010

Kommentointia kuntosalilta

Kuntosalilla törmää seuraaviin perustyyppeihin:

1. Risto Rauta
Risto nostaa rautaa. Hiki roiskuu ja haisee, mutta se ei Ristoa haittaa. Kuntosalille ei tulla juttelemaan mukavia. Ovesta Mr. Rauta tulee sisälle sivuttain, kun muuten jäisi hartioistaan oven karmeihin kiinni.
Kotona Risto heittää kourallisen, ties mitä tabletteja kurkusta alas, ja hauis senkun kasvaa.

2. Ritu Riuku
Ritu asuu sateisina päivinä kuntosalilla. Hikinauha tiukasti päässä ja kroppa trimmissä kunnossa. Eikä grammaakaan ylimääräistä, hoikkaakaan hoikemmassa, vartalossa. Ritu treenaa maratonia varten. Elää vedellä ja porkkanoilla, eikä edes muista miltä öljyssä käristetyt ranskalaiset maistuvat. Joululahjaksi Pukki toi Ritulle yllätys, yllätys uuden hikinauhan ja lenkkarit.

3. Siru Simpsakka
Sirun kuntosaliasu on aina tarkaan harkittu. Tänään on pinkki-päivä. Pirteä ponihäntä, tiukka toppi ja pienet shortsintapaiset. Meikki on kohdallaan ennen ja jälkeen treenien. Kyllä Siru kuntoilun ottaa ihan tosissaan, ja näkee sen vartalostakin. Jostain kummasta syystä Sirun päätyy aina Täydellisen Timon viereen juoksumatolle.
Kun Täydellinen Timo nostaa käsipainoja, siirtyy Siru tekemään loppuvenytyksiä siihen eteen... Miksiköhän?

4. Kake Kumpu
Kakelle kuntosali oli pitkään kirosana, mutta sitten mahan lisäksi kolesteroli, verenpaine ja rasvaprosentit olivat vaarallisen korkealla. Lääkäri määräsi Kaken kuntosalille tai muuten luvassa olisi matka hautausmaalle.
Niinpä Kake ja Kumpu saapuvat kuntosalille, ei nyt niin innoissaan, mutta saapuvat kuitenkin. Välillä Kake kiroaa kuntosalin, lääkärin ja kolesterolin alimpaan h....tiin.  Sitten taas ryhdistäytyy ja palaa juosksumatolle. Puolen vuoden kuluttua saattaa jopa Siru polkea viereistä kuntopyörää.

Ja sitten siellä yhtä kuntopöyrää polki tänään eräs joulusyömisistään huonoa omaatuntoa poteva, sellainen nelikympinen nainen. Tämä tapaus ei tekstiiliurheile, ei treenaa maratonille, eikä halua Täydellisen Timon viereen. Siru häntä lähinnä huvittaa, Ritu kauhistuttaa ja Ristosta hän pysyy kaukana hajuvaaran takia. Hän fanittaa kaikkia Kaken tyyppisiä miehiä ja naisia. Jos kuntosali olisi täynä Täydellisisä Timoja ja Riuku Rituja ei sinne tälläisella Tavallisella Tantalla olisi mitään asiaa. Onneksi mukaan mahtuu myös meitä ei niin täydellisiä taviksia.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Peri-irlantilaista

Eilen pääsin pitkästä aikaan ulos kävelylle. Suurin osa kaupoista oli vielä kiinni, mutta kolmeen paikkaan olivat ovet auki:

1. Kirkkoon



2. Vedonlyöntitoimistoon




3. Pubiin




Näistä kolmesta sai sitten kukin itse valita, minkä oven aukaisi. Eikä kukaan katso kieroon, vaikka kävi päivän aikana kaikissa kolmessa!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Se on ohi!

Aamulla raotin varovasti verhoa ja kurkistin ulos. Mielessäni toivoen ja rukoillen. Ilman silmälaseja maisema oi puuronen, mutta vihreä. Lasit päähän ja riuhtaisin verhot kunnolla pois ikkunan edestä. Lumi oli sulanut, autojen lasit sulat, tiellä vähän jotain jään rippeitä. YES! Syvä huokaisu. Se on ohi! Ainakin toistaiseksi.


Todistusaineistoa

Juniori ja isä kävivät ulkoiluttamassa uutta pyörää. Ilmeisesti jäätä oli vielä sen verran, kylmällä tuulella höystettynä, että ulkoilu jäi lyhyeksi. Minä  käyn ruiskuttelemassa Jennifer Anistonia mennen tullen ja palatessa. Mistähän se Pukki arvasi? (Niin, tekstasin nimen isoilla kirjaimilla, hyvissä ajoin ennen joulua miehelle, ettei vain pääse unohtumaan.)

Käykääpäs ruiskuttelemassa. Ihana tuoksu.

Mummu lukee kirjaa, ja meidän 15-vuotias (jouluaattona täytetty) on viettänyt aikaansa ulkokomerossa. Ei sinne lukittuna, vaan ihan vapaaehtoisesti. Syy: uusi tikkataulu. Tänään komeroon on muitakin menijöitä, kun naapurin veljekset saavat asiasta vihiä.


Isä teki komeron ikkunaan lapun, ettei kukaa vaan saa tikkaa päähänsä.

Kolmelta ystävällä on ollut vedetön joulu. Kahdelta naapuriltakin on vedet poikki. Meillä onneksi vettä riittää:  saavit ja tyhjät limsapullot on täytetty, ihan vaan varmuuden vuoksi. Illalla pitäisi meille tulla vieraita, ja huomenna poikien täti tulee tänne, jos vain junat kulkevat.

Syy siihen, miksi en vaivaa teitä syömisilläni (kyllä, paljon on syöty) on seuraava. Istuin kauan, kauan sitten töissä lähellä erästä rouvaa, joka vietti paljon aikaa puhelimessa. Ennen joulua (ja sen jälkeen) hän kertoi KAIKILLE, mitä heidän perheessään syödään/syötiin. Kun sadannen kerran kuulin saman ruokalistan päätin, että en koskaan kiusaa ketään yksityiskohtaisella jouluruokalistallani.

Että tälläistä täällä Vihreällä (yes, vihreällä) Saarella!

torstai 23. joulukuuta 2010

Haaveilen vihreästä joulusta!

Haaveeksi jäävät Vihreät Niityt tänä jouluna. Mittari pysyy itsepäisesti miinuksen puolella. Valkoinen joulu on tulossa halusimmepa sitä tai ei. Jääkaappi on ruokaa täynä, äiti on tehnyt laatikot ja eilen leivoimme korvapuusteja ja suklaakakun. Paketit odottavat piilossa komerossa, ja miehen koneen pitäisi laskeutua kahdeksan pintaan.

Huomenna täällä on vielä monella tavallinen työpäivä, ja kaupatkin ovat auki iltaa asti. Minun loma alkoi jo tänään ja töihin palaan vasta 4. tammikuuta.

Pukki lentelee porollaan yöllä, ja lahjat löytävät tiensä savupiipusta kuusen alle joulupäivän aamuksi. Onneksi Pukki ja porot ovat tottuneet hyytävän kylmään ilmaan...

Blogi jää nyt lyhyelle joululomalle.

Haluankin tovottaa teille kaikille oikein Hyvää Joulua!

Ps. Lissulle kiitokset aivan ihanasta joulukortista.

maanantai 20. joulukuuta 2010

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Järkyttävä onnettomuus pulkkamäessä

Eilen kuulin uutisissa järkyttävästä onnettomuudesta. Neljä 14-15-vuotiasta nuorta olivat laskemassa mäkeä pahvinpalalla. Vauhti oli kova, ja yksi pojista putosi kyydistä. Kaksi tyttöä ja toinen poika jatkoivat matkaa ja törmäsivät puuhun, vakavin seurauksin. Nuoret kiidätettiin sairaalaan, jossa toinen työistä kuoli saamiinsa päävammoihin. Kahdella muulla kyydissä olleista ei ole hengenvaaraa, vaikka ovatkin vakavasti loukkaantuneita.

Lumeen ei täällä ole totuttu, eikä sen vaaroihin. Vauhti mäessä on hurjaa, eikä pahvia voi ohjata. Surullinen joulu tulossa mehentyneen tytön perheelle ja ystäville.

Nyt jännäämme pääseekö mieheni huomenna lentämään Lontooseen. Osa Lontoon kentistä on ollut tänään kiinni. Vaikka kenttä olisikin auki, ovat lennot myöhässä ja koneet ties missä. Lumesta, niin kauniiksi kuin se maiseman tekeekin, ei täällä oikein pääse nauttimaan... Huomista työmatkaa en tohdi vielä edes ajatella. Nyt on muutama lämpöaste, mutta pahoin pelkään, että yöksi tulee taas pakkasta.


lauantai 18. joulukuuta 2010

Pumpulia, puuteria ja tomusokeria

Posted by PicasaJa kysymys ei ole ostoslistastani, vaan meillä näytää tänään tältä!

Työpaikan joulujuhla jäi varmasti kaikkien mieleen. 57 ilmottautuneesta 38 pääsi paikalle. Kuka kävellen, toiset autoa välillä työntäen... Lunta rupesi tupruttamaan illalla ja sitä tuli niin paljon, että liikenne puuroutui taas täysin. Kaupungilla kävellessäni  luulin olevani elokuvassa. Suuria lumihiutaleita ja koko kaupunki valkoisena.

Juhlien jälkeen työkaverin autossa pääsin tuonne "kylälle" asti, sieltä jatkoin matkaa kävellen tänne meidän "kukkulalle". Mieskin kotiutui, vaikka lento oli myöhässä ja taksia sai odottaa.

Juuri nyt ulkona upea auringon paiste, ja minäkin annoin periksi: turha tästä lumesta on marista, kun sille ei voi yhtään mitään.  Kävin jo kertaalleen kävelylenkillä ja taidan lähteä kohta uudestaan. Saan minäkin talvikiintiöni täyteen!

torstai 16. joulukuuta 2010

Ruokakassin kanssa joulukonserttiin

Posted by Picasa

Viikko on mennyt kuin hujauksessa. Sinne tänne juoksemista, auton osien metsästämistä (joo, vieläkin), viimeisten joululahjojen ostamista ja sitten tervetullut pysähtyminen: alakoulun joulukonsertti. Ohjelman eteen oli nähty paljon vaivaa, ja 3-6 luokkalaiset lauloivat kauniisti tuttuja joululauluja. Ihan tuli tippa silmään.



Vanhempia oli pyydetty tuomaan ruokapaketteja, jotka sitten Society of St.Vincent de Paul jakaa niitä tarvitseville. Ja apua tarvitsevia riittää, mukana perheitä jotka eivät olisi muutama vuosi sitten voineet kuvitellakaan joutuvansa kääntymään hyväntekeväisyysyhdistyksen puoleen. Yhteydenottoja on kuulemma syksyn aikana ollut 50% enemmän kuin viime vuonna. Nämä luvut kertova paljon maan tämän hetkisestä tilasta.

Pussillinen ruokaa ei ole suuri lahjoitus, mutta siitä tuli kuitenkin hyvä mieli. Katson joulua eri "vinkkelistä" tänä vuonna ja vaikka lahjoja ostankin, ei se enäää tunnu niin tärkeältä.


tiistai 14. joulukuuta 2010

Carmen bin Ladin

Koulun myyjäisissä suuntaan aina kirjakojulle. Vaikka viime vuosina lukeminen on jäänyt vähiin, palasin nytkin kotiin mukanani kasa kirjoja. Lukeminen on aina ollut minulle rakas harrastus, mutta valitettavasti pari vuotta sitten oli tehtävät valinta, haluanko elää tuskallisen kipeä niskan kanssa vai lopetanko sängyssä lukemisen.

Selkä suorana ja kirja silmien korkeudella niin, että niskaa ei tarvitse taivuttaa alaspäin. Voiko tylsempää lukuasentoa olla? Ja niin siinä vaan kävi, että kirjojen lukeminen pakostakin on jäänyt aika vähäiseksi. Onneksi on tämä blogi!




Siinä kirjapinossa päälimmäisenä oli Carmen bin Ladinin kirjoittama kirja The Veiled Kingdom (Hunnutettu Kuningaskunta, Kirjaa ei ole käännetty tietääkseni suomeksi), jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Carmen bin Ladinin ex-mies on surullisen kuuluisan Osama bin Ladenin velipuoli. Naisen elämä Saudi-Arabiassa on aina kiinnostanut minua ja tämä kirja vastasi moniin kysymyksiini. Samalla se myös valotti Osama bin Ladenin taustaa.

Kaiken rikkauden keskellä Carmen bin Ladin oli onneton. Arki Saudi-Arabiassa rakastamansa miehen kanssa oli Sveitsissä kasvaneelle, vapauteen tottuneelle naiselle äärimmäisen vaikeaa. Elämä rajoittui seinien sisäpuolelle ja lähes kaikki normaali oli kiellettyä: autolla ajo, miesten kanssa keskustelu, normaleissa vaatteisa ulkona käveleminen. Lista on loputon. Lopulta rakkauskaan ei enää riittänyt.

Carmen jäi Sveitsiin kolmen tyttärensä kanssa. Pitkän ja tuskallisen eron jälkeen hän oli viimein vapaa.  Uskomattoman sitkä ja rohkea nainen, jonka suurin toive oli antaa tyttärilleen oikeus kasvaa vapaassa ja suvaitsevaisessa ilmapiirissä.

Ja mitä Osama bin Ladeniin tulee, kirja sai minut taas päätymään samaan lopputulokseen kuin ennenkin. Silloin kun oman järjen käyttö loppuu ja uskonto ottaa täysin vallan, liikutaan erittäin vaarallisilla vesillä. Oikea muuttuu vääräksi ja väärä oikeaksi. Surullista, että ihmisestä katoaa myös inhimillisyys ja ymmärräys toisia kohtaan. Tämä muuten pätee kaikkiin uskonnollisiin ja poliittisiin ääriryhmiin, olipa maa tai uskonto mikä tahansa.

Seuraan muuten myös mielenkiintoista englanninkielistä blogia, jossa amerikkalainen nainen kertoo elämästään Saudessa. Käykääpä joskus lukemassa Susien postauksia. Se, että autoon voi hypätä milloin vain ja lähteä ajamaan, ei ole kaikille naisille yhtä yksinkertaista.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Nyt mua viedään juhlasta toiseen

Joulukuussa minunkin sosiaalinen kalenterini täytyy. Perjantaina suomalainen ystäväni kutsui kotiinsa meidät entiset työkaverinsa. Entisestä työpaikastani en tahdo löytää paljon hyvää sanottavaa, mutta sain sieltä hyviä ystäviä, joiden kanssa edelleen pidetään yhtä. Kokoonnumme säännöllisen epäsäännöllisesti jonkun kotiin, ja sitten syödään ja nauretaan ja jutellaan. Taisi olla suomalaisten pikkujouluksi harvinaisen kuivat juhlat, sillä yksi oli raskaana ja muut autoilla liikkellä. Hauska oli, ja syötyä tuli niin paljon, että meinasin paukahtaa.

Lauantain juhliin lähdin sohvaa ja kaukosäädintä haikeasti katsellen. Onneksi kuitenkin lähdin, sillä päädyin istumaan erittäin hauskaan pöytään ja ilta kului rattoisasti.  Näissä vuosittaisissa joulujuhlissa talonväki tarjoaa aina ruokaa. Hattua nostan, että viitsivät kokata suurelle joukolle. Paikalla oli lähes 50 vierasta. Juhlista jäin miettimään yhtä hapannaamaa ja hänen kirpeitä kommettejaan. Eikö joskus voi mennä virran mukana ja unohtaa marina... Ei kai sitten. Ei hätää, minähän vaihdoin paikkaa ja nautin hauskassa seurassa loppu illan.

Torstaina on koulun joulukonsertti kirkossa. Pitää taas muistaa pistää paljon ja lämmintä päälle.

Perjantaina on vuorossa työpaikan joulujuhla. Ensin pubiin, ja sitten syömään. Joskus tutut ihmetelevät, että enkö kärsi siitä, että mies ei aina pääse mukaan. En jätä juhlia väliin sen takia, että joudun menemään yksin. Vaikka ei minkään ylisosiaalinen olekkaan, voin ihan hyvin mennä yksinkin.  Hänen koneensa muuten laskeutuu Irlannin kamaralle vasta myöhään perjantai-iltana, joten taas jää juhlat väliin.

Kun soittelin pubiin ja järjestelin sinne meidän työpaikan tilaisuutta, tarjosi omistaja, että voi hommata meille vapaalippuja diskoon loppuillaksi. Meinasin tukehtua teeheni, kun kuvittelin silmissäni meidän työporukan tanssimassa nuorten diskossa. Onkohan minulla jotekin nuorekas puhelinääni?

Pubeja jouluvalaistuksessa


Kukahan kiipesi tikkailla laittamaan koristeita...
Posted by Picasa

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Lumi tuli, lumi meni...toivottavasti

 
Posted by PicasaPerjantaina koululaista odotellessani, kävin kuvaamassa viereisen kirkon upeita puita. Linnut lauloivat taustalla ja tuntui, että mitään liukkaita kelejä eikä lunta koskaan ollutkaan. Ilmassa oli suorastaan kevään tuntua. Kuvat eivät onnistuneet ihan nappiin, mutta älkää antako sen häiritä. Voi, kun saisin taustalle lintujen sirkutusta...

torstai 9. joulukuuta 2010

Kriisitilanne työpaikalla

Työpäiväni alkoi ihan tavallisissa merkeissä. Takki (ja nykyisin myös pipo) naulaan, tietokone päälle, sitten pikainen kierros toimistossa. Vilkaisu kokoushuoneeseen, jossa eilen kokousteltiin koko päivä. Valtakunnassa kaikki hyvin, so far. Sitten tekikin jo mieli aamun ensimmäistä teekupposta, joten keittiöön. Huolistuneen näköisiä miehiä "tupa" täynä. Onko joku ajanut liukkaalla vakavan kolarin? Saammeko kaikki lopputilit? Irlanti ei saakkaan apua EUlta ja IMFltä?

Sitten syy selvisi: hyvin palvellut kahvinkeittimemme oli epäkunnossa. Vapisevia, täriseviä, hikoilevia, vierotusoireista kärsiviä, puoliksi nukuksissa olevia...Ei mitään narkkareita, vaan ei niin iloisia irlantilaisia, jotka halusivat kupin kahvia. Onneksi oli edes murukahvia, jota sitten muristen joivat. Ja minähän en kuulemma ymmärrä alkuunkaan, miten vakavasta tilanteesta on kysymys, kun en juo kahvia. Korjaajaa odottelemme paikalle viimeistään huomenna. Siihen asti on parempi miettiä mitä sanoo ja kenelle. Normaalisti niin leppoisassa toimistossa ovat pinnat nyt kireällä!

Onneksi minä sain sulkea kahvittoman toimiston oven jo klo 13.00!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Marinaa

Varoitus - nyt marisen.

Näin toimin eilen: kun tuli klo 21.00 uutisten aika, EN katsonut RTE1:n uutisia, VAAN paneuduin Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Siinä mielenkiintoisia olen-leiponut-tänään-pullaa-postuksia lukiessani pistin vielä kädet varmuden vuoksi korville ja huusin ääneen plää, plää, plää. Murkulta oppii kaikkea hyödyllistä, plää! Siellä ruudun toisella puolella meidän Brianit paasasivat tästä. Se siitä.

Auton vein vihdoinkin korjaamolle, ja nyt odottelen kukkaron kertaheitolla tyhjentävää puhelinsoittoa. Se siitä(kin).

Tänään katoliset koulut ovat kiinni, koska 8 joulukuuta on "autuaan Neitsyt Marian perisynnitömän sikiämisen"- juhlapäivä. (Englanniksi The Immaculate Conception of the Blessed Virgin Mary.) Jotenkin suomeksi käännettyinä nämä kirkollisten juhlapäiven nimet kuulostavat ihan oudoilta!

Koska meidän pojat käyvät protestanttista koulua, oli heillä ihan normaali koulupäivä. Kaupoissa on tänään vilskettä ja paljon ihmisiä. Jo kauan sitten oli tapana, että maaseudulta lähdetiin kaupunkeihin jouluostoksille 8.12. Tänään myös koteja aloitetaan koristelemaan joulua varten. Minäkin kiipesin ullakolle ja raahasin laatikoita alas ja aloitin urakan.

Itse en jotenkin jaksa (vielä) innostua koko joulusta. Ihmisten hössötys ärstyttää normaalia enemmän. Miten jotkut äidit jasavatkin jauhaa näitä joululahjajuttujaan päivästä toiseen? Pitäisikö olla huolestunut? Miten entinen jouluihminen voi olla näin anti-jouluisella päällä?

Olisikohan syynä se, että viimeiset viikot olemme olleet vain ja ainoastaan töissä/ koulussa ja kotona. Kaikki harrastukset on peruttu huonon sään takia, ja koti alkaa tuntua jo lähes vankilalta. Jos tätä menoa jatkuu jouluun asti on edessä pitkääkin pitemmän joulunpyhät.

Eilen vielä tuskastuin joulukorttien kirjoittamiseenkin. Onko siinäkään mitään järkeä? Halusin kirjoittaa joka ainoaan kortiin pienen viestin. Kun sitten edessäni oli vinopino kirjoittamattomia kortteja ja pitkä osoitelista, päädyinkin vain Jouluiloa toivottelemaan ja nimet alle.

Onko muuallakin ilmassa "joulu-kyllästymistä"?

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kuka lämmittäisi sänkyni?

Kaapin kätköistä löytyi...



KUUMAVESIPULLO!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Sininen ja valkoinen


Minulle rakkainta Suomea


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Mikäli Netti niin suo, pääsen minäkin -jälkijunassa kylläkin-seuraamaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa, ties kuinka monen vuoden tauon jälkeen. Vaikka tämän oman pukeutumisen kanssa välillä onkin vähän niin ja näin, istuu täällä kriittinen tuomari, jolta pieninkään yksityiskohta ei jää näkemättä. Iltaa odotellessa

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Nettikin jäätyi!

No, jo on ollut viikko.  Energia on mennyt lähinnä sään tutkailemiseen ja sulana pysymiseen. Aamut ovat alkaaneet auton lukon ja oven sulattamisella. Nykyisin minulla on uusi "aamu" vakiovaruste: vihreä, lämpimällä vedellä täytetty, kastelukannu. Suosittelen kaikille autonsulattajille!  Auton lämmityslaite on edelleen korjaamatta. Korjaajan piti se hoidella viime viikonloppuna, kun olin Suomessa. Arvatkaapas vaan hoiteliko? Sain tarpeeksini, ja menin toiselle korjaamolle jossa sanottiin, että pitää mennä auton sähkojuttuihin erikoistuneelle korjaamolle. No, sinne siis. Sovin, että tuon auton keskiviikkona, mutta eikös tiet olleet niin liukkaat, että viemättä jäi. Ensi viikolla sitten.

Ystäväni tuli meille evakkoon, kun työmatkasta olisi muuten tullut hengenvaarallinen. Luulen, että saan hänet vieraaksi tulevallakin viikolla.

Nettikin "jäätyi" eikä toiminut muutamaan päivään. Kuulemma johtui sääolosuhteista. Se hyvä puoli näistä hyisistä keleistä on, että lama on jäänyt tiedotusvälineissä taka-alalle. No, tiistaina sitten kuulemme mitä budjetti pitää sisällään. Sitten taas jääpuikot kalisevat ja Irlannin mereltä tulee kylmästi, noin niin kuin kuvainnollisesti ja muutenkin!

Viikon ehdottomasti iloisin yllätys oli kortti Suomen Turusta eräältä lukijalta. Kaunis kiitos sinulle U tervehdyksestäsi!