tiistai 30. marraskuuta 2010

Ettei vain tulisi koti-ikävä


Vihreällä Saarella väristään. Tänään tuli sitten luntakin. Lähdin töistä kesken pois koska pelkäsin, että en  pääse meidän kukkulalle. Hain Juniorin ja hänen kaverinsa koulusta, ja jätin auton suosiolla koululle. Sitten vaan reippaasti mäkiä ylös, vähän liukastellen. Teitä on nyt onneksi alettu suolaamaan, joten toivottavasti aamulla pääsen töihin.

Eilen illalla meni nukkumaan seuraavissa varustuksissa: fleece-takki, villasukat ja jalassa verkkarit. Päällä kaksi paksua täkkiä. Tarkeni! Iltapäivällä pistin jo aikaisin takkaan tulen, ja olohuone oli mukavan lämmin koko illan. Lämmitys oli tietysti myös päällä, mutta minkäs teet. Näitä taloja ei ole rakennettu pakkasia varten.

Mies soitti aamulla Lontoosta ja sanoi, että sielläkin on lunta... Ja ilmasto sen kun lämpenee! Neuvoin häntä menemään heti kauppaan ja ostamaan hatun ja käsineet. Eivät nimittäin kuulu irlantilaisen (eikä englantilaisenkaan)  vakiovarusteisiin. Pitäähän sitä äidin pitää kaikista pojistaan huolta!

Kun yli 20-vuotta sitten rantauduin naapurisaarelle (ja värisin siellä ensimmäisen talveni, hyvin varustanuneena kylläkin), olin aivan kauhuissani miten vähillä vaatteilla paikalliset liikkuivat. Rattaissa istui lapsia ilman hattuja ja käsineitä. Pienet sormet sinisinä... Kouluihin marssi pikkutyttöjä nilkkasukissa ja hameissa, eikä sukkahousuista tietoakaan. Juna-asemilla värjötteli salkkumiehiä puvuntakeissaan... Suomalaisesta lämpimästi pukeutuvasta nämä sinisenkirjavat, lähes jäätymispisteessä olevat ihmispoloiset suorastaan säälittivät. Teki mieli mennä Hyde Parkin Speakers Corneriin kertomaan ilosanomaa villasukista, pipoista ja käsineistä.

Irlantilaiset naiset kulkevat kesät ja talvet yhtä vähissä bilevaatteissa. Tuolla kaupungin yössä painaa naisia minihameissaan ja pikku-topeissaan, eikä ilma vaikuta pukeutumiseen. Helsingin pakkasissa ihastelin tyylikkäitä, mutta ai niin lämpimästi, pukeutuneita naisia. Pipo päässäkin voi näytää ihan hyvältä!

Hylättyjä autoja siellä sun täällä!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Terveisiä Helsingistä

Tarkenin juuri ja juuri ottamaan sormikkaat pois käsistä ja nappaamaan tämän kuvan. Helsingissä siis paljon lunta ja KYLMÄ!

Ihmeen paljon taas ehdin, vaikka saavuin vasta torstaina iltapäivällä ja lähdin takaisin lauantaina aikaisin. Majaa pidin taas serkkuni luona - kiitos jälleen kerran! Ystäväni syntymäpäivät lokakuussa jäivät minulta väliin, mutta onneksi pääsin edes nyt onnittelemaan. Perjantaina kiertelin kaupungilla ja taivastelin Helsingin kalleutta. Laukku täyttyikin ruisleivällä, piirakoilla ja suklaalla. Joululahjat saan täältä Irlannista paljon edullisemmin.

Toinen ystäväni vei minut Johanneksen kirkkoon kuutelemaan Catores Minoreksen joulukonserttia. Etsimme kirkosta paikkoja, ja kuinkas ollakaan bongasin entisen luokkakaverini, jonka vieressä oli meille sovivasti paikat. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun kysyin että onko sinun vieressäsi taas minulle paikka. Taas siksi, että hän on minulle aikasemminkin vapata paikkaa tarjonnut. Nimittäin ensimmäisenä koulupäivänäni tämä samainen ystäväni, jonka tunsin päiväkerhosta, pyysi minua viereensä istumaan.Muistan elävästi, kuinka hän sanoi:  "Vihreätniityt" tule tänne istumaan, tässä on vapaa paikka.
Kirkko"kahveilla" kävimme sitten Kappelissa, josta näkymät olivat kauniin talviset ja lasi viiniä maksoi 12 Euroa. Siis 12 Euroa! Ehkä siinä oli joku maisema/tunnelmalisä...

Eilinen päivä meni matkustaessa. Heathrowissa piti odottaa viisi tuntia, mutta perille päästiin. Hyvin äitini jaksoi matkustaa, vaikka on jo 87-vuotias. Joulun odotus voi nyt alkaa!

Ja kun kissa on pois, niin hiiret hyppivät pöydällä.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Maanantain molinoita

Edessä kiireinen viikko. Torstaina Suomeen ja lauantaina takaisin. Tulee mieleen "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan"! Mukana tuon äitini tänne joulua viettämään. Helsingissä tiukka aikataulu, mutta se ei haittaa. Ympäristön vaihdos, vaikka vain pariksi päiväksi, tulee hyvään saumaan.

Uutisissa tällä puhutaan sitä samaa, ja Suomessa  Mari Kivinieminkin on ilmeisesti vihdoinkin herännyt!

Niin ja suihkukaappi vuotaa taas, ja auton lämmityslaite ei toimi, vaikka sitä jo kertaalleen korjattiin. Ja Juniorin pohjalliset ovat viimein saapuneet fysioterapeutille. Niitä on odotettu kolme viikkoa, vaikka ne piti saada parissa päivässä. Tämä tyttö ei stressaa, eikä hermostu. Hän kulkee vain tyhmä hymy naamalla, ja laskee päiviä. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. Olen taitanut alkaa irlantilaistumaan...

Palataan asiaan Suomen matkan jälkeen!


Ps. Leena Lumella on arvonta. Leenan blogi on paljon lukeville kuin taivas!









sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Rannalla


Ystäväni poika harrastaa surffausta. Ilalla hän soitti, että lähdenkö katsomaan surffaajia ja kävelemään rannalle. Kamerakin piti ehdottomasti ottaa mukaan. Aamulla suuntasimme Juniorin kanssa merenrantaan. Mutkaistakin mutkaisempaa tietä ajelimme reilut puoli tuntia. Kannatti! Tässä kuvasatoa. Voi kun saisin tallennettua tähän  mukaan myös tuulista, mutta ai niin raikasta, meri-ilmaa!


Posted by Picasa

lauantai 20. marraskuuta 2010

Yksi ja ainoa puheenaihe Vihreällä Saarella


Tässä Pat Rabbitte antaa tulla!



Keskustelu kuin keskustelu kääntyy täällä juuri nyt yhteen ja samaan aiheeseen. Brianit yrittivät viimeiseen asti vähätellä Irlannin avuntarvetta. Laiva uppoa, eikä kipparien mielestä tarvitse ampua hätäraketteja ilmaan. Housujen lahkeet ovat jo märät, mutta kyllä tästä selvitään, meinasivat meidän päättäjät.

IMFn ja EUn herroja lappaa Dubliniin. Ollikin oli täällä ainakin kaksi päivää. Ei käy kateeksi hänenkään työnsä. Koska omat pojat eivät osaa hommia täällä hoitaa, niin nyt toivonkin, että ulkopuoliset pakottavat Irlannin puhkaisemaan mätäpaiseensa. Ehkä, siis ehkä, paatin pohja saadaan korjattua, ja päästään taas vesille, jos ei nyt enää purjehtimaan, mutta edes soutamaan. Pankit ensin järjestykseen ja tiukat uudet lait, että tämmöinen rahojen heittely ei enää koskaan pääse tapahtumaan uudestaan. Sitten toivottavasti siirrytään julkishallinnon uudelleen järjestelyihin. Siellä sitä kuollutta puuta riittääkin sahattavaksi. Ja sanomattakin on tietysti selvä, että olen käytettävissä, jos panostani maan asioden uudelleen järjestelyissä tarvitaan!!!

Meidän "lamaan" kuuluu sellaista, että mies aloittaa maanantaina uuden projektin Lontoon liepeillä. Sitä saa vain arvailla, kuinka kauan töitä riittää. Sivu-business on rankan uurastuksen ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen edelleen pystyssä, ja tunnelin päässä näkyy jo valoa. Minun työpaikkani vaikuttaa vakaalta, ja firmalla menee hyvin. Yksi suuri asia meidän perheessä on se, että murkustakin on tullut viimeisen puolen vuoden aikana jo lähes ihminen. Emme riittele enää joka päivä, ja ovetkaan eivät enää pauku yhtä ponnekkaasti. Yllätykseni, jopa huumorintajukin on palannut, parin vuoden kadoksissa olen jälkeen. Juniori-paran kantapää ei ole vieläkään parantunut, ja se häntä kiukuttaa. Kissa puolestaan syö ja nukkuu ja taas syö, eli ei mitään uutta sillä rintamalla!

Onneksi mieheni huomasi laman merkit ilmassa jo lähes kolme vuotta sitten, ja teki oikeaksi osottautuneita ratkaisuja. Vyötä on kiristetty ja tullaan edelleen kiristämään ja lomamatkoista, muutalle kuin Suomeen, saan haaveilla vielä pitkään. Elämme viikon kerrallaan ja toivomme, että aurinko vielä paistaa tähän risukasaankin. Tosiasia on kuitenkin se, että Irlannista töitä tulee tuskin löytymään vielä pitkään aikaan. Muuttaminen ei tule kysymykseen juuri nyt, enkä kyllä edes tiedä minne sitä pitäisi muuttaa. Kaikesta huolimatta, elämä jatkuu Vihreällä Saarella. Viimeiset vaikeat vuodet ovat opettaneet minua arvostamaan sitä mitä meillä on. Asiat voisivat olla paljon, paljon huonomminkin.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Villasukkia ja lohikeittoa

Villasukille on taas ollut käyttöä. Onneksi on sukkia mistä valita. Oma äiti osaa neuloa sukan vaikka silmät kiinni. Viime joulun ehdoton hitti oli naapurin veljeksille neulotut (tai kudotut niin kuin meillä sanotaan) villasukat. Mahtuivat kuulemma hyvin lenkkareidenkin sisään. Sukat ovat edelleen pitokunnossa, joten tänä jouluna täytyy keksiä jotain muuta lahjaksi.

Se on varmasti tullut kaikille lukijoille jo selväksi, että inhoan kylmää ja etenkin tätä kosteaa kylmää. Olin viime lauantaina kirkossa hautajaisissa. Tein pahan virheen, sillä istuin lähellä ovea. Väkeä lappasi sisään ja ulos koko siunauksen ajan.  Huom! viimeisimmät vieraat saapuivat paikalle 5 min ennen kuin tilaisuus loppui.  Ovi oli siis kirjaimellisesti auki koko ajan, ja vaikka olinkin hyvin varustautunut kylmään kirkkoon, olin kuin jääpuikko päästyäni kotiin. Ystäväni tuli myös meille sulamaan, ja monta teemukillista piti juoda, että alkoi veri taas kiertämään.

Täällä Irlannissa olen vasta oppinut miltä tuntuu, kun kylmä menee luihin ja ytimiin! Taloja ei ole rakennettu kylmiä ilmoja varten, ja vaikka meillä on remonttien myötä nykyisin lämpimämpi kuin ennen, ei täällä kuitenkaan t-paita päällä oleskella.  Suosikki-naapuri huikkasi minulle tuossa, että tule ulos vaan, täällä on lämpimämpää kuin sisällä! Oikeassa oli.

Auton lämmityslaitekkin temppuilee, joten työmatkat menevät hytisten. Aamulla olin jo lähes työpaikan parkkipaikalla, kun auto alkoi lämpiämään. Korjaajan pitäisi tulla tänään käymään. Toivottavasti vika selviää, eikä korjaaminen maksa maltaita.

Tuuli ulvoo taas nurkissa. Pistin lohisopan kiehumaan hellalle. Siitä meillä tykkää kaikki. Pakasteesta löytyi vielä ruisleipääkin, joten nyt syömään! Täydellistä ruokaa kylmänä päivänä.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Auta miestä mäessä, älä mäen alla

Näinköhän tässä nyt käy, että Irlanti seuraa Kreikkaa, niin kuin minäkin (en ole mikään ekonomisti, vaan ihan vaan maalaisjärjellä varustettu pulliainen) veikkasin.

Brianit, Cowen and Lenihan, edelleen vakuuttavat, että eihän tässä nyt tarvitse tehdä kärpäsestä härkästä, kyllä homma hoituu ja kaikki on hyvin ja aurinkokin tuolta pilven raosta pilkistää.  Sanoihan se Suomen Marikin, että kyllä tästä selvitään ja kohta ei koko lamaa edes muisteta. Kukapa sitä nyt haluaisi tunnustaa, että peli on pelattu ja apua tarvitaan, tai muuten...

Sen siitä saa kun ostaa sian säkissä, sanoo tämä maalaisjärjellä varustettu talousguru. Kannatti "pelastaa" pankit, tietämättä kuinka suurista summista oli kysymys. Miljardeja sinne tai tänne, mitäpä tuolla nyt väliä. Täällä ei olla köyhiä eikä kipeitä, uskokaa se nyt. Olli Rehnkin se vaan ihan huvikseen poikkesi Dublinissa.


Ja vielä palaneen talon rauniollakin meidän Brianit julistavat, että kansan pitää oppia erottamaan valtio ja pankit, ja että apua tarvitaan pankeille, mutta Irlannin valtiolla ei ole mitään hätää...

Voi, minä en enää jaksa näiden kanssa!



sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Silloin kauan sitten, aamulla varhain...

... olisi äiti keittänyt kahvit, minä koristellut kakun, lahjat olisi paketeissa ja itsetehty kortti kaivettu koululaukusta. Sitten isää herättämään, vaikka kyllä veikkaan, että oli jo herännytkin siihen kolinaan.

Nyt vain ajatuksissani toivotan hyvää isäinpäivää rakkalle isälle, jonka menetin aivan liian aikaisin.
Vasta nyt aikuisen tajuan, kuinka moni keskustelu jäi käymättä ja kysymys kysymättä. Isä seurasi tarkasti maailmanmenoa ja luki paljon. Voi kuinka paljon keskusteltavaa meillä nyt olisikaan.

Isä vietti parhaat vuotensa rintamalla. Niistä asioista hän ei paljoa jutellut. Äidille varmaan enemmän, joka entisenä Lottana ymmärsi. Nuoreen isään olen tutustunut lukemalla Väino Linnan Tuntemattoman Sotilaan ainakin viisi kertaa.

Kuvittelen isän sinne miesten joukkoon. Tyypillinen hiljainen suomalainen, mutta aina yhtä rehellinen ja sanojensa takan seisova. Noiden rankkojen vuosien jälkeen hän palasi koulunpenkille ja opiskeli rakennusmestariksi.

Kun isä tuli töistä kotiin, hän ruokailun jälkeen kävi sohvalle lepäämään. Usein sinne viereen kiipesi myös pieni lettipäinen tyttö ja pyysi " isä silitä minun päätäni" ja isä silitti...

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Onko Lappiin mänijöitä?


Jos irlantilaisella perhellä ei ole rahasta pulaa, niin silloin ehdoton "must" ennen joulua on päivämatka Lappiin Joulupukkia tapaamaan.
Naapurisaarelta näitä matkoja on tehty jo pitkään. Silloin kun Kelttiläinen Tiikeri vielä oli voimissaan, kasvoi matkojen kysyntä myös täältä. Minulta on kysytty lukuisia kertoja, että mitä mieltä näistä matkoista olen. Kannattaako lähteä? Ehkä olen väärä ihminen vastaamaan, sillä minähän näen matkat aina eri vinkkelistä, kuin tavallinen turisti. Kun päivämatkasta on kysymys, alkavat päässäni soimaan varoituskellot. Sitä ne vuodet matkailualalla tekivät: minä haistan aina mahdollisia ongelmia. Aivan liian moni juttu voi mennä pieleen ja pilata kalliin päivän. Siksipä suosittelenkin aina tekemään vähintään  2-3 päivän matkan, sillä ei se lopulta niin paljoa kalliimmaksi tule.
Silloin ei myöskkään mene päivä pilalle jos

1. Lennot myöhästyvät lähtiessä. Pitää muistaa, että Suomeen matkustaessa menettää kaksi tuntia.
2. Lapset ja aikaiset lennot eivät aina sovi yhteen. Koko päivä menee pilalle, kun kaikki ovat väsyneitä.
3. Lumimyrsky Kittilässä (tai mihin sitten ollaankin laskeutumassa) sotkee kuviot ja laskeudutaankin Rovaniemelle, joten se siitä ohjelmasta.
4. Päivässä on vain 24 tuntia. Jos aamulla lähtö on 7.30 ja takaisin lähdetään 21.30, niin siinä ei paljoa ehdi.
5. Ja marraskuussa lumi ei ole 100% varmaa Lapissakaan, eli matka kannattaa tehdä joulukuun puolenvälin jälkeen.

Etenkin Englannissa Lappiin lähtijöiden maantieto oli usein uskomattoman rajallinen, ja käsite "Lapland" oli lievästi sanottuna hukassa. Siis ihan mielestäni fiksut ja täydellä järjellä varustetu ihmiset luulivat, että Lappi oli ihan oma maansa. En sitten kysynyt, että onko Lappin pääminsteri itse Joulupukki... Aluksi oli ihan pakko valistaa, että Lappi ei ole vain alue Suomessa. Siinä vaiheessa kun heitin kehiin Ruotsit ja Norjatkin ja vielä Venäjän huomasin, että ei kannata. Sekoitin Lappiin mänijät totaalisesti. Irlantilaisten maantieto on parempi kuin naapurisaarelaisten, mutta ei kannata täälläkään aloittaa mitään valistuspuhetta tyliin "jo muinaiset saamelaiset".

Antaa heidän uskoa, että Lappi on joulupukin maa ja siellä käy Eurot. Millään muulla ei sitten olekkaan väliä. Tai kyllä minä vihjaan, että lämpimiä vaatteita kannattaa ottaa mukaan ja ne välihousut. Ne ovat ihan "seksikkäät" Napapiirin toisella puolella.



http://www.navantravel.ie/holidays.php?id=21

http://www.sunway.ie/lapland/index.asp

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ovi kiinni, pliiiiiis!

Meille rakenneettiin reilut vuosi sitten eteinen. Talosta tuli kertaheitolla, en nyt sanoisi lämmin, mutta lämpimämpi. Eteinen ei kuulu irlantilaisen talojen vakiovarustukseen, joten lieneekö suomalaisen vaimon marmatuksella  ostuutensa asiaan, että meillä on tälläinen luksus! Normitalossa kun ulko-oven aukaiseen, niin humps koko huushollissa lämpötila romahtaa alas.

Minulla on muutama tuttava, jotka piipahtavat ovella usein, eivätkä koskaan pistä ulko-ovea kiinni. Minä aluksi yritin hienovaraisesti vihjata, että jos astuisit ihan reippaasti sisälle. Vastaus oli aina se sama, ei tässä nyt ehdi sisälle asti, kun piti vain ihan pikaisesti kysyä jotain. Eteisessä ei oikein mahdu kaksi ihmistä seisomaan, joten minä seison sisällä ja tuttava ulkona ja "pikainen" asia kestää ja kestää. Ja juttua riittää, Irlannissa kun ollaan. Ovi on auki, ja lämpötila sisällä laskee ja laskee ja sisäinen vilukissani vikisee ja vikisee.

Kun huomasin, että ystävällinen kehotukseni sisälletulosta ei mene pereille, yritin asteen verran voimakkaampaa pyyntöä. Ei mitään vaikutusta. Kiire on edelleen ja samoin  "pikaisesta" asiasta on kysymys. Pitäisiköhän minun nyt siirtyä sotilaalliseen käskymuotoon ja unohtaa kohteliaat pyynnot, pliissit ja tänkjuut. Tyyliin "In NOW and close the door" (sisälle siitä nyt ja ovi kiinni!). Jotekin minusta tuntuu, että tämäkään ei tehoa.

Viimeisenä keinona voisi tietysti vielä yrittää pistää close- ja door sanojen väliin ruman sanan, ing-päätteellä. Täällähän muutenkin puhetta höystetään, olipa sitten kysymys mistä tahansa asiasta, tietyllä kirosanalla. En yleensä kiroile, mutta nyt on niin tärkestä asiasta kysymys, että voisin rikkoa sääntöä ja heittää f- sanan peliin.

Ja älkää nyt vaan luulko, että valitan siitä, että joku pistäytyy käymään, päinvastoin. Olisi vain kiva, jos ihmiset tulisivat sisälle ja pistäisivät ULKO-OVEN KIINNI!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Vieraita

Vihreällä Saarella on menossa varsinaiset vierasviikot. Aamulla hain lentokentältä kaksi mukavaa rouvaa, jotka viettävät meillä muutaman päivän. Ja voi mitä matkalaukun uumenista löytyikään: ruisleipää, pipareita, salmiakkia, suklaata jne.


Dubliniinkin tuli suomalainen vieras Brysselistä, nimittäin talouskomissaari Olli Rehnin. Ollin vierailu kestää peräti kaksi päivää. En tiedä minkälaisia tuliaisia Ollin matkalaukusta löytyi. Salmiakista  tai ruisleivästä pääministeri tuskin tykkää...  Minä veikkaan, että laukusta löytyy Koivuniemen Herra! Sille olisi täällä nyt käyttöä.

Ja kyllä meille mahtuu Mr Rehnkin yöksi, vaikka vieraita onkin, jos hän on majapaikkaa vaillla.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ihana saunanpuhdas olo

Tällä viikolla olen ollut "lomalla". Lainausmerkeillä varustettuna siksi, että olen kyllä käynyt joka päivä töissä.
Pyykkejä olen pessyt, mutta ruokapuolesta ja osittain poiken kuljetuksesta on armas mieheni pitänyt huolta.
Olen käynyt uimassa, kuntosalilla, töllöttänyt TV-kaistalta kaikenlaista hömppää ja lukenut vanhoja kaveriltani saamiani Me Naisia ja ottanut iisisti.

Eilen olin suomineitojen tapaamisessa. Mukava oli tavata tuttuja, ja taisi mukana olla taas pari uutta naamaakin. Ruokailun jälkeen lähdimme vielä kahden kaverini kanssa hiljaisempaan pubiin juttelemaan. Meluisessa ravintolassa, kun puhuminen ei puhumista vaan huutamista. Minä olen näitä hiljaisten ja saa-istua -pubien kannattaja. Se tietysti kertoo pubista paljon, jos perjantai-iltana pääsee istumaan ja pubissa on hiljaista!

Tänään meillä on pelattu rugbyä - ja hävitty olttelu. Juniori oli kaverinsa luona pitkään ja unohti vähäksi aikaa ilkeän kantapäänsä. Liikuntakielto jatkuu edelleen, joten urheilukentille taitaa olla turha haaveillakkaan ennen joulua. Kaupungille sain kaverikseni mieheni. Kävelimme ympäriinsä ja ihmettelimme joulukoristeita. Joskus on vain mukava kierrellä ja katsella ostamatta yhtään mitään. Kamera oli tietysti mukana. Jokus vielä kävelen lyhytpylvääseen, sillä kuvauskohteet olivat jälleen kerran ylhäällä!



Illalla kävin kaverini kanssa saunomassa kuntosalin kuumassa ja kuivassa saunassa. Kyllä hätä keinot keksii sanoivat nämä saunojat ja  veivat reippaastii vesipullot saunaan. Siitä vaan vettä kiukaalle heittämään, kaikista kielloista huolimatta. Saunan jälkeen pulahdus uima-altaaseen, ja nyt on ihana saunanpuhdas olo.

torstai 4. marraskuuta 2010

Kiropraktikolla

Viimeisten viikkojen ohjelmaan ovat kuuluneet kiropraktikolla käynnit. Aikatauluni menivät uusiksi, kun aluksi käyntikertoja oli peräti kolme viikossa. Olen vieläkin vähän epävarma tuliko tehtyä oikea ratkaisu, vai olisiko sittenkin pitänyt mennä fysioterapeutille. Tärkein asia on tietysti se mitä alaselkä ja niska tästä sanovat.. Ja totta se on, kivut ovat hellittäneet. Aluksi hoitokerran jälkeinen päivä oli aina epämukava, mutta tässäkin asiassa on tapahtunut edistystä. Jääpalapusseilla "rauhotetaan" käsiteltyä aluetta, ja kummasti kylmät pussit auttavat.

Miksi sitten edelleen mietin, että olisiko fysioterapeutti sittenkin ollut parempi vaihtoehto?

Hoito on kallista 40.00 per kerta, ja yksi hoitokerta kestää vain 10-15 min. Aika kova tuntipalkka, vaikka tietysti kulujakin on. Aikoja annetaan 10 min välein, eli asiakkaita voi olla kuusi tunnissa!
Välillä herää kysymys, tietääkö "tohtori" missä mennään, kun väkeä lappaa päivän aikana kymmeniä ja taas kymmeniä. Tänään hän puhui "tästä onnetomuudesta johtuneesta vammasta".... Ei minun ongelmani mistään onnettomuudesta ole aiheutunut. Meniköhän potilaat sekaisin?

Itse hoito ei satu, mutta on mielestäni aika epämielyttävää, varsinkin niskan väätäminen ja kääntäminen.
Ennen "napsautusta" potilasta pyydetään hengittämään sisää ja sitten ulos ja silloin naps. Hoitopöytä on myös todella kapea ja välilä tuntuu, että siitä putoaa.

Kiropraktikoilla on pitkä ja perusteellinen koulutus ja uskon, että he tietävät mitä tekevät. MUTTA, kun toinen vääntää niskaa, alkaa tulla välillä tunne, että pois ja äkkiä.

Sitten minua välillä ihmetyttää nämä kommentit:

Kuulemma hoidon jälkeen tunnen itseni pitemmäksi. No, en tunne. Ihan sama 163cm edelleen.
Nukkuminen pitäisi myös olla "syvempää". Ei ole. Nutkun aina hyvin, kunhan vaan saan jalkani suoriksi.
En myöskään usko, että ruoansulatus toimisi paremmin. Kyllä se on kiinni siitä, mitä suuhunsa pistää. Eli jos juustoa syö kasapäin, niin ummetus iskee, kävi kiropraktikolla tai ei.

En yleensä näihin "totuuksiin" paljoa kommentoi, mutta kun minulle sanottiin, että nyt varmasti tunnet itsesi todella energiseksi, oli pakko reagoida. Totta, jos selkään ei satu, olo on huomattavasti parempi, mutta kyllä se energia tulee jostain ihan muualta. Olen ollut aika naatti, ja se johtuu taas siitä, että mies on ollut pitkään naapurisaarella ja minä yksin poikien kanssa. Ei ole kiropraktikolla käytien jälkeen minuun virrannut mitään ihmeellistä lisäenergiaa. Paremminkin siellä juokseminen on imenyt minusta viimeisiä energianrippeitä! Tottakai otan mielläni energiavirtoja vastaan, vaan eipä ole niitä kuulunut eikä näkynyt eikä tuntunut.

Lääkäreiden ja fysioterapeuttien suhtauminen kiropraktikoihin on yhtä negatiivinen kuin kiropraktikoiden suhtautuminen koululääketieteeseen. Minusta kuitenkin asiakkaalle ei pitäisi vähätellä toista ammattikuntaa. Tuttu lääkäri teki minulle selväksi mitä vaihtoehtohoidoista oli mieltä, ja samoin kiropraktikko vähätteli fysioterapeuttien hoitoja jne.

En sano, ettenkö olisi saanut apua, mutta toisaalta kyseessä on kyllä aikamoista rahastusta. Niille jotka kiropraktikolle menoa ajattelevat, kannattaa tarkkaan miettiä missä vastaanotto sijaitsee, sillä 10 min takia ei todellakaan halua matkustaa kovin kauaksi. Tärkeintä on tietysti saada selkä kuntoon, ja oppia pitämään itsestään huolta. Siinä ainakin on edistytty, vaikkakin kalliilla hinnalla. Onneksi vakuutus on tähän meneessä maksanut käynneistä puolet.

Kiropraktikoista voi lukea lisää täältä.

Ja kuvassa EI ole meikäläisen selkäranka...

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ystävyysviestikapula Algeriasta

Sirokko heitti minulle Lapiolla hiekkaa ja Ystävyysviestikapulan kaukaa Algeriasta. Minä kiitän ja kumarran ja heitän takaisin saavilla vettä!

And here are the results of the Irish jury:

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen « Mikä sinusta tulee isona? »
Olisikohan vastaukseni ollut sairaanhoitaja tai opettaja.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Aku Ankka-lehti tuli joka viikko, ja sitä kovasti odotin. Postinkantaja kertoi minulle vuosia myöhemmin lettipäisestä tyttöstä, joka kysyi, että toitko Aku Ankan...

3. Lempileikkejäsi?
Barbeilla ja paperinukeilla leikin tuntikausia. Ulkona leikimme naapurin tyttöjen kanssa Liisaa ja palloleikkejä, joiden nimiä en enää edes muista. Vistiäkin tuli hypittyä. Meidän tiellä oli paljon tyttöjä ja vain yksi poika, joka kävi kaatamassa kesällä minun teltan. Muistutin häntä asiasta viime kesänä...

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Urheilu ei ollut koskaan minun juttu, mutta kesällä uin paljon ja talvella, vähän isompana, kävin laskettelemassa läheisessä rinteessä.  Yläasteen liikuntatunnit veivät viimeisenkin ilon ja innon liikunnasta. Onneksi lukiossa tilanne muuttui.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Lapsena muistan kuulelleeni Baccaraa radiosta.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Äiti järjesti aina minulle isot synttärit. Sukulaiset, ja heitä oli paljon, tulivat toisena päivänä ja sitten kaverit toisena. Että se äiti jaksoikin... Aina oli mukavat juhlat!

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Poikani syntyi jouluaattona. Voiko parempaa lahjaa kukaan saada?
Lapsena Vuokko-nukken saaminen teki pienen tytön erittäin onnelliseksi.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Matkustaa, matkustaa ja vielä kerran matkustaa. Maailmassa on niin paljon nähtävää.

Vihreätniityt haastaa seuraavat blogikaverit mukaan:

Suomesta: Siivettömän, Leena Lumen ja Kirlahin
Turkista: Elisan, Ebrufin ja Sateekaaren
Tunisiasta: Eryahnin
Marokosta:  Nuheilan
Ruotsita Natjalen
Ranskasta Simpukan

Sorry, mutta linkittää en nyt ehdi.


Aamulla aikaisin näkymä meidän yläkerrasta

tiistai 2. marraskuuta 2010

Pienen tytön suuret hautajaiset

Irlantilaisia on viime päivinä koskettanut vasta seitsemän vuotiaan Léana Martinin kuolema. Leanan isä on
ulkoministeri Michael Martin. Viime viikot hän on viettänyt tyttärensä vuoteen vierellä, ensin täällä Irlannissa ja sitten viimeiset päivät Great Ormond Streetiin lastensairaalassa Lontoossa. Viime perjantaina  Leanan sydän ei enää jaksanut. Ymmärtääkseni hän oli ihan terve tyttö, ja hänen sairastumisensa tuli täytenä yllätyksenä.

Tapasin eilen koululla ystäväni, joka oli juuri tullut Funeral Homesta (halutajaiskoti noin vapaasti suomennettuna). Hänen miehensä oli ministerin opiskelukaveri, ja mukana vaalityössä aina ennen vaaleja. Vanhemmat olivat olleet, ymmärrettävästi, surunmurtamia kaiken ihmispaljouden keskellä. En ymmärrä miten he jaksoivat. Itse olisin varmasti päätynyt hiljaisiin hautajaisiin, vaikka ne täällä ovatkin aika harvinaisia.

Irlantilaisissa hautajaisissa, ja niitä edeltävinä päivinä, omaiset tapaavat ja kättelevät lukuisia ihmisiä. Näissä hautajaisissa varmasti satoja ja taas satoja. Eilen "hautajaiskodissa" oli ollut paljon väkeä, ja kirkossa pidettävään tilaisuuteen (englanniksi removal) oli osallistunut mm. pääministeri vaimoineen, ministereitä, kansanedustajia, sukulaisia,ystäviä, tytön luokkakavereita jne... Varsinaisiin hautajaisiin, jotka pidettiin tänään päiväällä, saapui myös presidentti Mary McAleese. Budjettineuvottelut peruttiin eilen, että kansanedustajat ja ministerit pääsivät esittämään surunvalittelut Martinin perheelle.

Perheen muutaman viikon ikäinen vauva menehtyi 10 vuotta sitten kätkytkuolemaan. Jo toinen suuri menetys samassa perheessä on koskettanut irlantilaisia, ainakin täällä etelä-Irlannissa, yli puoluerajojen. Perheen kolmesta lapsesta yksi pelaa juniorin kanssa samassa joukkueessa jalkapalloa, ja isän olen nähnyt kentän laidalla poikaansa kannustamassa. Ihmettelinkin pitkään, että miksi tuo mies tulee puku päällä jalkapalloa seuraamaan. Sitten tajusin kenestä oli kysymys.

Vaikka Irlannin politikoista minulla ei ole paljonkaan hyvää sanottavaa, pitää kuitenkin aina muistaa, että ihmisiä hekin vain ovat.



En ole (onneksi) osallistunut moniin hautajaisiin täällä Irlannissa. Työnalla on kuitenkin postaus paikallisista hautajaisista ja niihin liittyvistä tavoista. Yksi vaikeus on kääntää tiettyjä sanoja ymmärrettäväksi suomeksi. Taidan joutua pyytämään apua Rouva Hoolta.