tiistai 31. elokuuta 2010

Mainontaa


Voihan sitä liikettään näinkin mainostaa!

maanantai 30. elokuuta 2010

Lomat

Minulta kysytään usein, että mikä on paras kuukausi matkustaa Irlantiin.Vastaus on aina se sama: touko, kesä tai syyskuussa. Heinä-ja elokuu ovat täälläkin lomakuukausia, ja se tietysti nostattaa esim.majoituksen hintoja. Hyviä ilmoja en voi taata, mutta viimeisen kahdeksan vuoden aikana olen aina pitänyt syyskuusta. Kesä, irlantilainen sellainen, jatkuu vielä. Toivotaan, että niin käy tänäkin vuonna. Jos Golf-virta meidät viime talvena unohti, olemme vastineeksi saaneet nauttia normaalia kuivemmasta keväästä ja kesästä. Ehkä virta huomasi kohdelleensa meitä kaltoin, ja päätti lähtettää lämpimiä viratuksia anteeksipyynnön sijaan.

Irlannissa ei tunneta kuukauden kestäviä kesälomia. Täällä  työntekijoillä on yleensä 20-25 päivän pituinen vuosiloma, jonka päälle tulee sitten yhdeksän yleistä vapaa-päivää. Jos kuulette jonkun puhuvan täällä tai naapurisaarella bank holidaysta (pankkivapaista noin suoraan käännettynä) niin silloin tarkoitetaan yleisiä vapaapäiviä. Englannin ja Irlannin lomat eivät mene aina täysin yksiin. Tänään muuten on Englannissa yleinen vapaapäivä, mutta  meillä vastaavasti oli 2. elokuuta vapaata.

Työpaikoilla saatta olla sääntöjä, milloin lomansa saa pitää, ja kuinka monta viikkoa kerrallaan. Moni näyttää ottavan kaksi viikkoa heinä-ja elokuussa, ja loput lomat sitten ripotellaan pitkin vuotta.Vaikka lomia kesällä otetaankin, ei Irlanti mene Suomen lailla kiinni kesällä.

Valtion palkkalisoilla olevilla, eikä pelkästään opettajilla, onkin sitten paljon enemmän vuosilomaa. Älkää kysykö miksi. Niin se vain on. Tulee mieleen eräs Klla alkava maa tuolla etelässä, jonka pelastamistalkoissa olemme mekin olleet mukana. Mutta, hei en ala luennoimaan julkisenpuolen epäoikeudenmukaisilta tuntuvista ihme-eduista, enkä anna mustien pilvien pimentää päivääni.

Ai, että miksikö säästän teidät tylsältä esitelmältä ?No siksi, että meidän yläkoululainen palaa kolmen kuukauden loman jälkeen huomenna kouluun. Englannissa asuva ystäväni ihmetteli eilen puhelimessa, että joko ne nyt menevät siellä takaisin kouluun. Minä siihen, että joko nyt, onhan tässä jo paistateltu päivää ja lojuttu sohvalla kolme kuukautta. Englannissa nimittäin lomaillaan vain kuusi viikkoa. Enää nukutaan vain yksi yö ja sitten, ei tule joulu vaan koulupukki!

 Ps. Esittämäni mielipiteet kouluunpaluun riemusta ovat vain ja ainoastaan bloginkirjoittajan omia. Asianomaisella kouluunpalaajalla voi olla asiasta huomenna aamulla klo 7.15 herätyskellon piristessä eriävä mielipide. Bloginkirjoittaja pitää kuitenkin mielipiteestään kiinni, eikä anna eriävien mielipiteiden häiritä.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kesän paras ostos



Nämä kerrassan mukavat sandaalit löytyi Clarksin alennusmyynnistä. Näillä voi myös ajaa, joten 15.00 Euroa ei mielestäni ollut ollenkaan liikaa!

lauantai 28. elokuuta 2010

Listoja, vieras ja sisäinen nörtti

Kirjoitan aina listoja. Mitä pitää tehdä, ostaa, muistaa jne. Kirjoitan niitä töissä, kotona ja autossa, ja usein niin huonolla käsialalla, että en saa myöhemmin edes selvää harakanvarpaistani.

Kulunut viiko on ollut jotekin kummallinen, ja vaikka mitään erityistä (leikkaa tai leikkauta pojalla ruoho, osta maitoa, hae postimerkkejä, parturi ennen tiistaita) listaa en viikolle tehnytkään, on viiko vierähtänyt ja minä ihmettelen, että mihin se taas meni.

Vieraan kanssa oli mukavaa muutama päivä, kunnes se kuuluisa golfpallo tuli kuvioihin. Vierashan siitä närkästyi, koska iltapäiväohjelma peruuntui ja museoretki vaihtui minun osaltani lääkärissä käyntiin ja juniorin hoivaamiseen. Olen vieläkin aivan puulla päähän lyöty. Mitä ihmettä minun olisi pitänyt tehdä? Viedä vertavaluva poika museoon eikä lääkäriin? En minä sitä golfpalloa tilannut tiistaksi, enkä halunnut ohjelmaa perua.

Juniori on pitkään säästänyt rahaa PSPtä varten. Rahat olivat viimein kasassa (mummu ja äiti ja isä antoivat puuttuvan osuuden synttärirahana ennakkoon.) Keskiviikkona PSP Go tuotiin ovelle. (Tässä välissä pääsee kirjoittajalta syvä ja pitkä huokaus). Jos olisin tiennyt, mitä tiedän nyt... minussa piileskelevä Nörtti on kaivettu tai suorastaan pakotettu esille. Eilen sitten tunsin onnistumisen riemua, kun tuntien tai paremminkin päivien pakerrus palkiittiin, ja sain tuon kirotun kapineen yhdistettyä langattomaan laajakaistaan. Sitten säädin tiukat kontrollit, että ei surffata missä sattuu jne. Kunhan saamme pelejä kapistukseen, aion pistää netinkin salasanan taakse.

Uuden PSPn hankkineet saavat kaupan päälle 10 ilmaista peliä, mutta vain ja ainostaan, jos pelit tilataan PlayStation Networkin kauppapaikan kautta digilatauksina. Jos tuo laajakaistaan yhdistäminen on yhtä hakalaa kaikilla muillakin kapineen hankkineilla, niin en yhtään ihmettele jos Sonyn helpdeskin puhelimet pirisevät kuumana. Helpotti, kun luin jostakin keskustelupalstalta valituksia tuon yhdistämisen vaikeudesta. Minä ei ole yksin! Uskomattoman ärsytäävää ja hermoja kirstävää tämä nörtteily. En suosittele!

Ja tässä omia henksleitäni paukultellesani lisättäköön tähän, että kukaan omista tai vieraista pojista ei osannut minua auttaa. Minä tein sen ihan yksin. Hyvä minä! Niinpä annakin sisäisen, kaikkensa antanen, Nörttini vaipua taas uneen ja toivon, että "häntä" ei tarvita ihan heti.

Listankin taas väsäsin viikonloppua varten
Parturi
Rippikuvien tulostus ja kiitoskortit
Tee ruoka/kauppalista (koulut alkaa, pakko suunnitella...)
Tee viikko-ohjelma tulevaa syksyä varten. Mitä tapahtuu ja minäkin iltana.
Varaa espanjan kurssi

Ja ne ikuiset nurmikot, pyykit ja likaiset lattiat eivät mitään listoja kaipaa...

Mukavaa viikonloppua kaikille!



torstai 26. elokuuta 2010

Tälläinen "rojekti" tällä kertaa

http://www.onehydepark.com/

Katsokaa myös nuo edellisten rakennusten purkamista kuvaavat videot, ja sitten miten nuo neljä rakennusta nousevat kerros kerrokselta. Ja tämä kaikki Knightsbridgessä, Lontoon keskustassa.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1301918/The-140m-flat-World-record-price-Central-London-penthouse.html

Kyseessä ovat siis nuo neljä osittain oranssia mordernia rakennusta. Ja näkymästä Hyde Parkkiin maksetaan tietysti enemmän...Christian ja Nick Candy - rakennuttajajia- ei kuulemma ole näkynyt. Eikä varmasti näykkään ennen kuin kaikki on valmista ja viimeinen pölyhiukkanenkin pyyhitty lattialta.

Nyt sitten ollaan jo viimeistely vaiheessa. Pian kaiken pitäisi olla valmiina. Mielenkiintoista olisi tietää, ketä asuntoihin aikoinaan muuttaa. Jos teistä joku innoistuu ostamaan jonkun noista asunnoista, niin saanhan tulla kylään?

Miehelle olen vihjannut, että vaimolle voisi varata yhden tuollaisen, Hyde Parkin näköalalla, kiitos!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ei enää ikänä golfia

Huh, mikä päivä meillä oli eilen. Juniori sai kaverinsa golfpallosta päähänsä. Onneksi osui silmän alle, eikä silmään. Ja onneksi osui pallo, eikä maila.

Hän inhoaa verta yli kaiken, ja siltä ei valitettavasti eilen voitu välttyä. En vienyt itkevää poikaa ensiapuun jonottamaan ja taas jonottamaan, vaan menimme läheiseen lääkärikeskukseen. Ajattelin, että kysyn sieltä ensin mitä tehdään, ja sitten vasta aloitan jonottamisurakan sairaalassa.

Pääsimme lähes heti sisälle, ja lääkäri liimasi haavan kiinni ja pisti teipit päälle. Huolellisesti myös tunnusteli pään ja katsoi korvat. Oli sitä mieltä, että röntgeniä ei tarvita. Onni onnettomuudessa, että päästiin pelkällä liimauksella. Mustelma on ja komea, silmän ympärys turvonnut ja syöminen vähän vaikeaa, mutta pääasia on, että näkö ei mennyt.

Sille yksityiselle sairasvakuutukselle, jonka sain työpaikkani vakinaistamisen yhteydessä, tuli heti käyttöä.
Vakuutus tuli voimaan maanantaina, ja tämä tapahtui tiistaina.

Viime yönä ei uni tahtonut tulla, kun mielessä pyöri miten paljon huonommin asiat voisivat olla. Syytin myös itseäni siitä, että päästin hänet yleensä pelaamaan. Eilinen päivä oli yhtä kaaosta muutenkin: meillä oli vieras, jolle halusin näyttää paikkoja, töissä remontti, kuljetuksia päiväleirille, piti tietysti omalle väelle ja vieraalle laittaa ruokaa, lajitella pyykkiä jne. Kun poika kinui ja kinui annoin hänen mennä. Normaalina päivänä olisin sanonut ei. Juniori ei vielä ymmärrä täysin, kuinka varovainen mailojen ja pallojen kanssa pitää olla.

Rugbyleiri jäi sitten kesken, ja tänään hän on ottanut "iisisti".
En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, kun sain töihin seuraavan puhelun aamulla.

- Äiti, kyllä minä tiedän, että eilen sattui ikävä juttu golflyöntejä harjoitellessa, mutta arvaas mitä? Netissä on myynnissä tosi hyvä ja halpa golfmaila. Voinko tilata sen?

Arvatkaapas mitä vastasin?


tiistai 24. elokuuta 2010

Kinsale



Uskallankohan sanoa, että Kinsale on yksi Irlannin kauneimmista kaupungeista. Ainakin silloin, kun aurinko paistaa....


 


 


 





sunnuntai 22. elokuuta 2010

Ai, että maanantaina Lontooseen

Mies soitti torstaina töihin. Täytyy olla tärkeää.
- No, mitä?
- Tarjosivat kolmen kuukauden projektia Lontoossa. Mitäs mieltä olet?
Sitten puhutaan palkasta, majoituksesta, alkamisajankohdasta...
-Voitko jättää hotellin ? (no, tuli paljastettua tämäkin. Mieheni sivubusiness, josta nyt laman myötä on aina välillä tullut se pääbusiness.)
-Voin. No, mene jos siltä tuntuu. Ei Irlannista töitä löydy.
-Ok. Puhutaan myöhemmin

Perjantaina tulee teksiviesti. Projekti ei alakkaan. Ovat ottaneet jonkun toisen. Puhutaan myöhemmin.

Lauantaina ruokakaupassa. Kännykkä soi. Hmmmm, miehen Englannin numero. Mitäs nyt?
-No?
-Soittivat taas siitä Lontoon projektista.
-Sehän peruuntui.
-Nyt haluavat minut sinne maanantai aamuksi.
-Ai?
-No, sinne sitten sunnuntaina junalla.
-Joo. Puhutaan myöhemmin.

Onneksi inssi pääsee taas töihin. Minulle tuli tänään sellainen ihme tunne, että mehän taidetaan selvitä sittenkin hengissä tästä lamasta. Viimeisen 11/2 vuoden aikana on elämä ollut yhtä Linnanmäen vuoristorataa. Olen jotekin yrittänyt pysyä kyydissä mukana, vaikka välillä ovat pudotuset tuntuneet liian kovilta.

Sellaista tämä elämä välillä on. Haluaisin vain nähdä sen päivän, että olemme ihan viikotkin saman katon alla.


Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.

Tähän tekisi mieli lisätä, että välillä sen toisen oven avaaminen kestää uskomattoman kauan.
Väärä avain?
Ovi jumissa?
Peräti väärä ovikin, mutta kun tarpeeksi kauan jaksaa kolkutella, niin vihdoin se avautuu.

Näiden ihanien ovien ohi kävelin eilen, ja oli ihan pakko pysähtyä kuvaamaan.

lauantai 21. elokuuta 2010

Pubiin


Tiedotusvälineissä on pitkin vuotta puhuttu huonosti pärjäävistä pubeista. Irlantihan on kuuluisa pubeistaan, ja ne ovat osa tätä kulttuuria. Ovatko irlantilaiset lopettaneet pubeissa käymisen? Eikö Guinness enää maistukkaan?

Kuulin eilen radiosta syitä siihen, miksi pubeilla menee huonosti. Kiireisten liikepaikkojen suosikkipubit voivat edellen hyvin, mutta pienemmillä paikkakunnilla näkee entistä enemmän ex. pubeja, joissa hanat ovat kiinni, jakkarat pöydillä ja ovet lukossa. Yksi pubi sulkee lopullisesti ovensa joka ikinen päivä, sanotiin radiossa.

 Tässä syitä:
* tiukka tupakkalaki. Lue: pubissa ei saa poltaa. Ulkona saa, joten pubien yhteyteen on rakennettu katoksia, jopa osittain lämmitettyjä sellaisia, tupakoitsijoita varten.
* entistäkin tiukemmat rattijuopumis rajat ja rangaistukset. Syrjäisillä paikkakunneilla taksin saaminen on vaikeaa. Niinpä muutaman kolpakon jälkeen ennen hurautetiin, enemmän tai vähemmän ajokuntoisena mutkaisilla maaseututeillä autolla kotiin.
* Supermarketeista, bensa-asemilta ja viinakaupoista saa juotavaa "edullisesti" myös myöhään illalla. Laskeskelin juuri, että jos illalla haluaisin ostaa pullon viiniä, on vara mistä valita. 10 min kävelymatkan päässä on kaksi "viina"kauppaa ja kaksi ruokakaupaa, joissa kaikissa myydään myös alkoholia. Lähi-Aldista irtoaa pullo hyvää valoviiniä vitosella.
* Minimipalkkan korkeus. Minimipalkka on Irlannissa €8.65, kun se naapurisaarella on £5.80 = €7.05.
* Pankit ovat nihkeitä lainaamaan yrityksille (siis myös pubeille) rahaa.
* Laman myötä ihmisillä ei ole yksinkertaiseti ole rahaa. Pubi-illalle tulee hintaa.

Kaupugeissa pubeja, niin trendikkäitä ja niitä perinteisiä, riittää. Meidän lähikylässä on kuppiloita joka lähtöön, jos jano yllättää tai haluaa vain muuten lähteä ulos, neljän seinän sisältä. En usko, että täältä pubit ihan heti loppuvat.

Ongelma onkin sitten ihan toinen syrjäisessä maaseutukylässä. Pubi on olohuoneen jatko, ja ainut paikka jossa voi tavata tuttaviaan. Pubin lakkauttaminen on pienessä kylässä kuolemaan verattava asia. Muutkin palvelut vähenevät vähenemistään. Ensin meni posti, sitten kahvila, vedonlyöntitoimisto suljetiin jo vuosia sitten ja nyt pistetään pubikin kiinni. Enää ei ole jälkellä kuin sunnuntainen messu kirkossa.

Pubissa lauantai-iltana käyminen on monessa kylässä se ainut tapahtuma koko viikolla. Joissakin kylissä on yritetty järjestää kimppakyytejä paikallisille, mutta usein "tekohengitys" ei ole auttanut ja pubi sulkee ovensa. Samalla menee työpaikkoja, ja usein pubin pitäjä menttää omaisuutensa ja jää maksamaan velkojaan loppuelämkseen, ellei sitten paikka ollut panimon omistama.

Niin, ja sitten on aina niitä pubeja pysyssä pitäviä, joiden oma ja valitettavasti perheen elämä pyörii juomisen ympärillä. En yhtään ihmettele, jos lähipubin loppuminen on joissakin perheissä suoranainen ilojuhla.

Parhaimillaan lähipubi on mukava seurustelupaikka ja kylän sydän. Pahimmillaan taas sinne viedään se viimeinen penni ja örveltäen lähdetään illalla kotiin räyhäämään -tai sitten ryömitään ratin taakse ja lähdetään ajamaan kotiin...

Pubit kuuluvat irlantilaseen kyläkuvaan, ja jos kylässä ei ole enää pubiakaan, kertoo se paljon kylän "tilasta".
Suomalaisella korttelikapakalla ja irlantilaisella pubilla on suuri ero, ja rehellisyyden nimessä täällä voi mennä lähestulkoon joka pubiin. Kun taas Suomessa miettisin kaksi kertaa, ennen kuin paikallisen kapakan oven avaisin.

perjantai 20. elokuuta 2010

U2 ja Irlanti

Eipä tainnut Larry Mullen arvata, mitä tuli aloittaneeksi, kun pisti koulunsa ilmoitustalulle ilmoitusen, jossa etsittiin soittajia yhtyettä varten. Mullenien keittiössä pidettiin ensimmäiset harjoitukset vuonna 1976.

Harjoituspaikka tuskin on enää ahdas keittö Dublinissa, mutta rumpuja soittaa edellen Larry, David Evans (The Edge) kitaraa, bassoa Adam Clayton ja laulaja ei esitteltyjä kaipaa: Bono tai oikealta nimeltään Paul Hewson.

150 miljoona levyä myöhemmin... Annetaan musiikin puhua puolestaan




 Ps. Vaikka en mikään varsinainen fani olekkaan, olen sentään yhdessä konsertissa ollut minäkin. Wembley stadionilla kauan, kauan sitten.

torstai 19. elokuuta 2010

Lopun alkua

Vielä viikko ja risat lomaa, ja sitten koulut alkavat taas täälläkin. Elokuu on monessa perheessä todella kallis kuukausi. Kouluvaatteisiin, kenkiin ja kirjoihin yms. saa rahaa kuluman satoja ja taas satoja Euroja. Tänä vuonna taisin päästä suht halvalla, sillä osan kirjoista löysin käytettyinä, ja suurin osa yläkoulun kirjoista on onneksi kolmivuotisia. Vanhempi aloittaa nyt kolmannen vuoden yläkoulussa, ja tarvitsi vain pari kertauskirjaa ensi kevään isoja kokeita varten.

Vaatteita hankin jo kesäkuussa. Siitä tulikin mieleen, että parempi vielä tarkastaa housujen pituudet yms .Kengätkin pitää vielä sovittaa. Toivottavasti sopivat, sillä muuten joudumme jonottamaan kenkäkaupoihin. Clarksilla näytti olevan maanantaina tosi pitkät jonot. Kouluun ei sitten mennä millä tahansa kengillä, vaan laitan tähän kuvia "oikeista" koulukengistä.






Koulussa käytettäviä housuja ja kauluspaitoja myydään juuri nyt vähän joka vaateliikkeissä ja hinnat vaihtelevat huomattavasti. Minä tilasin varusteita tänä vuonna Marks & Spenseriltä. Kun en täältä saanut oikeita kokoja, pistin tilausen Englantiin, ja mieheni toi sitten mukanaan kasan kouluvaatteita. M & Sn kouluvaatteet ovat täällä huomattavasti kalliimpia kuin Englannissa, joten kannatti!

Kouluilla on yleensä lisäksi logolla valmistettuja puseroit ja takkeja, jotka pitää sitten hankkia (kalliilla hinnalla) vain tietyistä liikkeistä. Jos koulun pusero menee hukkaan, saa uudesta pulittaa yli 40 euroa. Ompelen joka ikiseen vaatekappaleen nimen ja toivon, että kadotetu puserot palaavat ennen pitkää omistajalleen.

Jos parturiin on asiaa, niin sielläkin saa juuri nyt jonottaa. Toiset kouluista ovat tiukkoja hiusten suhteen, eikä epäsiisteillä ja värjätyillä hiuksilla ole asiaa kouluun.Parturiin penkkiä kulutamme me myös tällä viikolla.

Jos me pääsimme tänä vuonna suht halvalla kirjojen ja vaatteiden suhteen, on muuten edessä kallis vuosi. Ensi kevään kokeita varten saamme pulittaa taas sievoisen summan kertauskursseihin ja yksityisopetukseen. En jaksa uskoa, että opetus on viime lukuvuodesta parantunut, joten vanhemmat sitten paikkailevat puutteita omasta kukkarostaan.

 Jalkapallokausikin pyörähti jo käyntiin ja junorin valmentajalta kuulin, että poika on valittu "edustus"joukkueeseen (kuulostaapas todella hienolta termiltä, ihan kuin jostain maajoukkueesta olisi kysymys) ja kahden valmennuskerran lisäksi hän pelaa jalkapallo-otteluita joka toinen viikonloppu. Osa tietysti vierasotteluita, jossain kaukana Jumalan selän takana... Mutta hei, hienoa, että valitiin ja minä voin käytää nuo pelimatkat kävelemiseen. Yritän olla ajattelematta ajamista mutkaisilla teillä vesisateessa...

En kuulu niihin vanhempiin, jotka valittavat koulujen alkamisesta. Kolmen (ja juniorilla kahden) kuukauden loman jälkeen on jo korkea aika pistää aivot ON asentoon ja saada päivään jonkunmoista rytmiä.
Koulut saisivat alkaa vaikka jo maanantaina!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Ettei vain aika kävisi pitkäksi...

Olemme asuneet talossamme kohta kuusi vuotta, ja se näkyy. Seinät suorastaan huutavat maalia. Sormenjälkiä, tahroja, you name it, kaikkea mahdollista seiniltämme löytyy. Suuri vihollinen sinitarra ja kynttilät ovat myös lisänneet mausteensa soppaan. Yritin pitkään ollan niin kuin en huomaisikaan. Joku energiavirtaus minuun loman jälkeen iski, sillä en vaan katsonut seiniä sillä silmällä, vaan vihdoinkin tein asialle jotain.

 Meidän juniorin huone joutui ensimmäiseksi käsittelyni kohteeksi. Huoneen omistajan tehtäväksi jäi sinitarrojen seinästä repiminen, ja pitkän uurastuksen jälkeen kuului huoneesta seruraava, yllättävä kommentti "Äitiiiiiiiii, tässä huoneessa ei sinitaraa enää käytetä koskaan".

Rautakaupan mies muuten sanoi, että purkissa on VARMASTI tarpeeksi maalia makuuhuonetta varten. Ei ollut. Tämä selvisi tietysi, kun maalattavaa seinää oli jäljellä enää vähän. Erittäin edustavan näkököisenä, (päivänasu: maalintahraamat vanhat farkut, yhdistettyinä yhtälailla maalintarhraamaan vanhaan virttyneeseen t-paitaan, ja hiuksissakin oli pari vaaleansinistä suortuvaa. Päivän tuoksu: tärpätti) hurautin taas siihen samaan pahuksen maalikauppaan hakemaan toisen purkin sitä VARMASTI riittoisaa maalia.

Ostimme huoneeseen myös ison ilmoitustalun, johon voi sitten laittaa Chelsean pelaajien kuvia yms. muuta tärkeää. Argoksesta löytyi kiva hyllykkö, jonka junorin kanssa yhdessä kokosimme. Kuulin (meren yli) mieheni syvän ja helpottuneen huokauksen, kun ei tarvinnut osallistua "mielihommaansa" huonekalujen kokoamiseen...

Huone on nyt lähes valmis. Muutama kuva vielä seinille, ja se on siinä. Huoneessa on muuten hauska sänky, jonkan laidat maalasin uudestaan.



Eilinen siirryin sitten pieneen vierashuoneeseen. Tämä oli suht nopea urakka. Väri on suunnilleen sama, mutta huone näytää nyt paljon siistimmältä.


Maalattavaa riitää, vaikka emme missään linnassa asukkaan.Vanhempi poika muuten ilmoitti, että hänen huoneensa on ihan hyvä, eikä se tarvitse kasvojenkohotusta. Äiti on asiasta eri mieltä. Ehtiihän tuon myöhemminkin maalata, jos siltä tuntuu. Teen itse mitä pystyn, ja loput jäten sitten ammattilaisille. Tikapuut portailla, maailipurkki ja minä eivät sovi yhteen.

tiistai 17. elokuuta 2010

Kansainvälinen rippileiri Pöyhölässä

Loman kohokohta oli tietysti poikani konfirmaatio Keruuun uudessa kirkossa.Kymmennen päivää kestänyt leiri oli upea kokemus, ja tiiviin ohjelman asiosta ei aika käynyt pitkäksi hetkeksikään. Uusia kavereita tuli ja paljon, ruoka maistui ja opetuskin oli mielenkiintoista. Opettajaille, isosille ja Pöyhölän henkikökunalle lähtetän tässä lämpimät kiitokset onnistuneesta leiristä. Mitään valituksia en leiriltä kuulut. Ja, se on ihme, se!

Kuuma oli ollut, mutta onneksi järvi oli vieressä ja sinne pääsi vilvoittelemaan. Nuortenkeskus järjestää joka kesä kolme kansainvälistä leiriä. Puolet leiriäisistä ovat Suomesta, ja puolet tulevat ulkomailta. Opetuskieleksi voi valita joko suomen tai englannin.

Kävin leiriläistä vierailupäivänä katsomassa, ja äidillekkin jäi näkemästään ja kokemastaan hyvä mieli. Koskettavan konfirmaation jälkeen menimme läheiseen ravintolaan syömään. Mummun luona sitten kahvitimme sukulaisia ja ystäviä.

Jos lukijoissa on sellaisia vanhempia, jotka miettivät rippileirivaihtoehtoja, niin voimme lämpimästi suositella Pöyhölää! Jos nyt jotain negatiivistä pitää leiristä sanoa, niin olkoon se sitten se tosiasia, että olen jo aika vanha, kun poikakin on pääsyt ripille! Say no more.



Keuruun uusi kirkko


Pöyhölän päärakennus, jossa opiskeltiin ja syötiin


Ja täällä pojat nukkuivat



....kuin sillit suolassa!

Tässä kuva leirikirkosta

Ihania, ihania ruusuja



Tämä kaunis laulu tuli leiriläisille tutuksi, ja se laulettiin myös kirkossa





Lomamuistelot loppukoon nyt tähän, sillä arki on alkanut (ainakin minulle) tällä Vihreällä Saarella. Tällä hetkellä on menossa maalausprojekti, joka jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Siitä lisää huomenna!

lauantai 14. elokuuta 2010

Lomani mielenkiintoisin tuttavuus

Ystäväni mökin pihassa mennä vouhotti kauko-ohjattavaa autoa muistuttava kapine. Nyt oli jotain pielessä ja pahasti. Olimme A. väärällä mökillä tai B. ikäiseni (naispuolinen huom!) ystäväni on ostanut itselleen lelun. Vaihtoehto B tuntui jotenkin käsittämättömältä. Toisaalta, ei kai mikään laki määrittele, että vain pikkupojat saavat lekkiä kauko-ohjattavilla. Mökki oli oikea. Mietin kuumeisesti autosta ulos kömpiessäni, että pitäisikö olla niin kuin en olisi emännän uutta lelua huomannutkaan. Minä voisin jopa teeskennellä sokeaa, mutta poikani ei varmasti voisi.


Pian arvoitus ratkesi. Kysymyksessä oli ruohoa leikkaava robotti Päkä. Huh, emäntä ei ole alkanut leikkimään kauko-ohjattavilla, ajattelin mielessäni. Ei tarvetta terapiaistunnolle.

Päkä olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Siellä se leikkasi etupihan ruohoa tunnollisesti tunnin kerrallaan. Sitten Päkä lepää = latautuu tunnin, ja jatkaa taas leikkausta. "Hänet" voi ohjelmoida leikkaamaan ruohoa tiettyinä viikonpäivinä. Eikä isäntäväen tarvitse olla edes paikalla. Päkä hoitaa hommat, ja nurmikko näytää koko kesän  täydelliseltä.

Minulle kerrottiin, että leikattavan alueen ympäri kiertää jonkinlainen rautalanka. Päkä tietää, että sen ulkopuolelle ei  ole menemistä. Jos taas joku väärillä asioilla liikuva, yrittää siepata ahkeran leikkurin ja nostaa sen langan toiselle puolelle, alkaa Päkä huutamaan kuin syötävä, eikä suostu toimimaan.

Päkän paikasta toiseen liikkumista, ja välillä törmäilemistä olisin katsonut huvikseni vaikka koko päivän. Tai no, sauna ja järvi kutsuivat, joten kiipesin lauteille ja jätin Päkän leikkaamaan.

 Kun tunti on täynä, surauttaa leikkuri "kotiinsa" nokosille.
Tämän katoksen alla Päkä nukkuu ja kerää voimia seuraavaa työvuoroa varten.

perjantai 13. elokuuta 2010

Kotikylän raitilla

Vietän Suomen lomani lähestulkoon kokonaisuudessaan kotikylässäni Etelä-Pohjanmaalla. Minulta kysytään usein, että tulisinko takaisin. Takaisinko Suomeen vai siis kotikylään? Tämän matkan aikana tein taas sellaisen havainnon, että Helsingin lähistöllä saattaisin asuakkin, mutta kotikylään minusta ei enää olisi asumaan. Rauhallinen pikku-kylä tuntuu liian rauhalliselta, ja palvelut vähenevät vähenemistään. Nämä Suomessa muotia olevat kuntaliitokset varmaan osaltaan pelastavat pieniä kuntia täydeltä kuolemalta, mutta eivät taida toimia käytännössä kovin tasapuolisesti.

Jos täällä Irlannin kotona meno tuntuu  vähän liian nurkkakuntaiselta, saa sen Suomen kotona kertoa sitten kahdella. Välillä ihmisten kanssa jutellessani tunnen olevani aivan eri planeetalta. Olen kotimaassani, mutta jotenkin ulkopuolinen, kuitenkaan siitä kärsimättä. 20 vuotta ulkomailla asuttua elämää on muovannut ajatusmaailmaani aika tavalla. Suomalainen äärimmilleen vedetty rehellisyys ja pikkutarkkuus saavat välillä lähes koomisia piirteitä.  Irlannin hälläväliä-huomenna-tai vähän sinnepäin- asenne, saa vereni kiehumaan säännöllisin väliajoin ja jaksan siitä paasata. MUTTA kun sitten olen Suomessa, tuo täydellisyys alkaa välillä suorastaan naurattamaan.

Täällähän kuulumisia kysellessä kaikilla on aina kaikki hyvin, siis todella hyvin. Suomessa pitää pitää varansa, keneltä kysyt ja mitä, sillä ilmaan heitettyyn mitä kuluu-kysymykseen, saa tunnollisen vastauksen. Huomaat puolituntia myöhemmin seisovasi vielä samassa paikassa. Kuulumisien kertomisessa on päästy vasta huhtikuun lääkärissä käyntiin ja apteekista haettuun reseptiin. Alkaa pakosta tulla mieleen, että mitä tuli kysyttyä. Olisi vain pitänyt huikata heit pyöränselästä ja jatkaa matkaa!

Tahdon myös unohtaa, että jos puolihuolimattomasti tulee sanottua, että nähdään tässä vielä. Se yleensä tarkoittaa sitä, että olen luvannut mennä kylään ja minua odotetaan. Päästän siis Suomessa suomeksi suustani näitä irlantilaisia lausahduksia, joilla ei täällä tarkoiteta yhtään mitään, mutta koto-Suomessa ne otetaan täydestä. Äitikin minua muistuttaa, että lupasin mennä käymään sen ja sen luona, ja omasta mielestäni en ole luvannut yhtään mitään.

Meidän poikia jaksaa taas ihmetytää hiljaiset suomalaiset lapset. Kun kysyy jotain, saa vaan luimistelevan katseen, eikä mitään vastausta. Suomessa se on ihan ok, mutta täällä vanhemmat tönisivät lastaan, että vastaa nyt jotain. Sitten vähän noloina selittelesivät, että poika on vähän ujo vieraiden seurassa.

Hiljaisuuteen pitää Suomessa totutella. Suuremaassakin ryhmässä on ihan normaalia, että välillä kaikki ovat ihan hiljaa. Minä jään oikein odottamaan, että kuinka kauan menee, että juttu jatkuu ja joku sanoo jotain. Tähän ikuiseen small talkiin tottuneena, taidan olla Suomessa varsinainen lörppähuuli, vaikka ei omasta mielestäni mikään suupaltti olekaan. Täällä Irlanissa taas olen keskivertoa hiljaisempi, vaikka minulle usein sanotaankin, että oletpa puhelias suomalaiseksi. Ota tässä enää selvää mikä minä olen. Sellainen suomalainen lörppähuuli kai...

torstai 12. elokuuta 2010

"Linjoilla" jälleen

Lomat on sitten tältä kesältä lomailtu, ja työt alkaneet.  Modeemi teki lakon, joten "linjoille" pääsy viivästyi. Hyvä toisaalta, sillä tulipahan pyykit pestyä, ruoho leikattua ja muutama ikkunoistakin pestyä. Kuumasta ja mukavasta Suomen lomasta kirjoittelen juttuja myöhemmin, kunhan saan ruosteiset aivoni jälleen on asentoon.

Blogi-kavereitakin näin: Leenan Dublinsta, joka majoitti meidät luokseen ennen aikaista Helsingin lentoa. Heljään törmäsin lentokentällä, ja Etelä-Afrikassa asuvan kaverin näin rippileirillä. Kiva oli teitä kaikki tavata!
Leena lupasi TUODA minulle ylimääräiset sauvansa (opin sauvakävelyn salat Suomessa) tänne "etelään", eli vieraita taitaa olla tulossa.

Töihin paluu sujui tiistaina ihan mukavissa merkeissä, sillä 2.8 minut vakinaistettiin. Olen enemmän kuin iloinen. Palkka ei paljoa parantunut, mutta sain hyvät edut mm. eläkkeen ja yksityisen sairasvakuutuksen koko perheelle. Lama-Irlannissa vakituisen työpaikan saanti on kuin Lottovoitto.

Niin, ja makkaroita söin sitten tasan kaksi. Pakon edessä, sillä olin pesäpallopelissä, eikä siellä muutakaan syötävää myyty. Ei tarvitse varmasti selittää, että minulla oli nälkä ja kova.


Kävelylenkkejä metsätiellä ja kuuma oli!


Näistä punaisita taloista minä tykkään!


Joen varrella kävin kävelemässä monta kertaa.


Kaksi pesäpallopeliä ja kaksi makkaraa - kummankin kiintiö tältä vuodelta tuli täyteen!

Hyvin viljat ovat kasvaneen, sanoo joku, joka ei ymmärrä maanviljelystä mitään.



Muut valittivat helteistä, mutta minä en!


PS. Minna, saako teidän Päkästä laittaa kuvia blogiin?