lauantai 17. heinäkuuta 2010

Out of office

Vihreätniityt lähtöö lomille. Palaan linjoille elokuun alussa.
Mukavaa kesän jatkoa kaikille! Pesäpalloliitolle kiitokset kerrankin järkevästä päätöksestä, nyt voin minäkin mennä peliin ilman kuulosuojaimia.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Marenkia ja mukava tapaaminen

Yritän edelleen pelastaa katoavaa vyötäröä, vaikka tänään teinkin



Oli ihan pakko, sillä eilen italialainen kielikurssilainen opettti minulle ja naapurin rouvalle ihan kädestäpitäen miten tehdään aito jumalaisen hyvä carbonara-kastike. Ei kermaa, vaan munan keltuaisia. Ymmärrättehän  ongelmani, sillä eihän niitä valkuaisia voinut viemäriinkään kaattaa. Niinpä tein niistä elämäni ensimmäistä kertaa marenkia ja hyvin onnistui. Päälle laitoin kermaa, mansikoita, mustikoita ja tomusokeria. Maistoin, ihan vähän vain, ja illalla lähdin huonoa omaatuntoa potevana kaloreita polttamaan.

Seuraa sain, iloiseksi yllätyksekseni, täällä lähistöllä lomailevasta Mrs Frostista. Juttua riitti, ja kai niitä kaloreitakin muutama paloi.  Mukava oli nähdä blogi-ystävä ihan livenä.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Päivän ostos


Onko kukaan koskaan nähnyt veikeämmän näköistä pölynimuria?



Imurin nimi on Henry, ja "hän" on varsinainen tehopakkaus!

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kerro, kerro kuvastin


Alennusmyyntien aikaa, ja mukaan on tarttunut muutamia vaatekappaleita. Matkalaukku on jo makuuhuoneen lattilalla, ja hettelen sinne vähitellen vaatteita yms. Illalla innoistuin kokeilemaan uusia ostoksiani. Siinä peilin edessä pyörin kuin mannekiini muotinäytöksessä. Peilistä ei katsonut langanlaiha lommoposki, vaan normaali nelikymppinen nainen. Tämä normaali nelikymppinen teki huolestuttavan havainnon ja päätti, että nyt on asialle tehtävä jotain. Nimittäin mannekiinin vyötärö häviää hitaasti, mutta varmasti. Minneköhän se on matkalla?

Keksin taas monta hyvää selitystä, miksi näin on päässyt käymään. Tiedän kyllä oikein hyvin, että jos pistäisin suuni suppuun syömisen suhteen, niin vyötärökin palaisi matkoiltaan. On se vaan armoton tuo kokovartalopeili. Meidän miesvoittoisessa perheessä elettiin vuosia ilman kaiken paljastavaa peiliä. Kunnes meille tuli vieraita Suomesta, ja ostoksia piti sovittaa. Täti etsi meiltä kunnon peiliä, ja kun sellaista ei löytänyt, minut komennettiin rautakauppaan. Sieltä sain lahjaksi neljä peiliruutua, jotka sitten kiinnitimme vaatekaapin oveen. Ja nyt tuo ilkeä peli ei kertonutkaan, että minähän se olen kaunein koko maailmassa. Pitäisiköhän repiä ruudut pois ja viedä takaisin sinne rautakauppaan? Tämä siis tapahtui lauantai-iltana.

Sunnuntaina,aamulla varhain, verhojen takaa pikisti minulle ilkkuva aurinko. Rankkasateista ei tietoakaan, joten klo 9.00 pistin lenkkarit jalkaan ja lähdin tarmokkaasti tekemään lenkin, josta pari päivää sitten postasin. Nyt en jäänyt ihailemaan kukkivia pensaita, muuriin muurattua postilaatikkoa enkä sitä lääkärikeskusken kaunista seinää, joka haluan unelmatalooni. Hiki valui, ja minä kävelin.

Kynsin ja hampain olen valmis pitämään kiinni vyötäröstäni. En päästä sitä katoamaan kokonan. Suomessa en syö makkaraa, töhnäsikoja (=hillomunkin toinen nimi) ja juon vain Harwallin light appelsiinilimua!

Niin ja minulla olisi vielä tälläinen pieni pyyntö, että kävisittekö, te jotka Suomessa pysyvästi asutte tai olette siellä lomalla, tyhjentämässä kaikkien kauppojen, kioskien ja bensa-asemien karkkihyllyt ennen tiistaita. Jos karkkia ja suklaata ei ole myynissä, ei sitä voi syödä. Tai voitte unohtaa Pohjois ja Itä-Suomen hyllyt, sillä sillä en tule liikkumaan. Mutta Etelä-Pohjanmaan kauppojen karkkihyllyt olisi parasta tyhjentää ja perusteellisesti. Operaatio "Ei anneta vyötärön kadota" on alkanut.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Nooan arkkiin

Meitä hemmoteltiin mukavilla kesäisillä keleillä pitkään. Täksi päiväksi on luvatiin tälläistä säätä:

Ei makeaa mahan täydeltä!

Ensi viikon ennustetta en tohdi edes katsoa. Ennuste piti paikkansa, ja vettä on tullut taivaalta tasaiseen tahtiin koko päivän. Ostoskeskuksesta autoon juostessa tuli mieleen, että oliskohan Nooan arkissa minulle tilaa.

Ja jos Suomessa sataa viikon päästä tiistaina, niin minä, minä, jaa mitähän teen? Poljen jalalla lattiaan, huudan ja raivoan, ja lopulta lyön maahan pitkäkseni kuin kaksi-vuotias uhmaikäinen lapsi konsanaan karkkihyllyllä. Sitten hyppään vaikka Malagan koneeseen. Minä tahdon, vaadin ja olen oikeutettu (kuulostan kuin Irlannin valtion virkamiehet. On tullut taas katsottu liikaa uutisia.) aurinkoiseen loppukesään!

Ps. Nimimerkkinikin joudun kohta vaihtamaan vetisiksi niityiksi, jos joku ei käännä hanaa kiinni ja äkkiä.

Viikonloppuja kaikille!

Toivoopi Vetisetniityt

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Kielimuuri

Ajatelkaapas, jos maailmassa olisi vain yksi kieli, jota kaikki ymmärtäisivät eri murteista huolimatta. Tokiolaisessa supermarketissa ymmärtäisi mitä on ostamassa, heprean kieliset uutiset eivät olisikaan enään hepreaa, eikä arabian kirjaimet kaunista taidetta. Ja minkä parasta Kiinassa ei päätyisi vahingossa syömään koiraa tai kissaa, vain saisi sitä ehtaa ankkaa.

Käsi pystyyn, jos olet joskus väsynyt selittämään jotain asiaa, ja toinen vaan ei ymmärrä. Minulla elävässä muistissa ovat myös ne hetket, kun tahdoin lohkaista jotain asiaa liittyvää tai höystää jutustelua huumorilla, mutta kielitaito ei riitänytkään. Turhauttavaa...

Yhteisen kielen puute tai kielitaidon rajallisuus saavat aikaan myös sen, että normaalisti iloinen, eläväinen ja puhelias henkilö onkin mielestäisi hiljainen, ujo ja vähäpuheinen. Taaskin se kielimuuri siinä välissä pilaa "näkyvyyden" ja arvioit ihmisen täysin väärin. Kun toiset yrittävät, elehtivät ja vääntävät rautalangasta mallin, toiset taas sulkeuvat kuoreensa ja kadottavat ne muutamatkin oppimansa sanat ja lauseet.

Kielimuurista puhuttaessa mieleeni tulee aina libanoilais-englantilainen pariskunta. He tapasivat ja rakastuivat tulisesti toisiinsa Ranskassa, kummankin ollessa siellä lomalla. Libanonilainen nainen ei puhunut sanaakaan englantia, eikä englantilainen ranskaa tai arabiaa. Avioliitto solmittiin nopeasti. Vaimo kertoi minulle, että kun alkuhuumasta oli selvitty, oli elämä aluksi todella hankalaa, kun yhteistä kieltä ei ollut. Kulttuuritkin olivat täysin erillaiset, ja asuinmaa vaihtui monta kertaa, mutta kaikesta huolimatta liito kesti. Minusta he olivat, ainakin ulos päin, onnellisen oloisia. Yhteinen kieli (ihan kirjaimellisesti) löytyi kuulemma, pakon edessä, nopesti.

Italialainen kielikurssilainen on ollut meillä nyt kolme viikkoa. Ensimmäisen viikon meillä asusti hiljainen, vähäpuheinen, vähän alakuloinenkin nuori mies. Toissa iltana istuskelimme ruokapöydässä ja keskustelimme mm. irlantilaisten nuorten alkoholin käytöstä, hänen perheensä yrityksestä, toisista kielikurssilaisista ja Irlannin ilmoista. Nyt juttukummpaninani oli iloinen ja puhelias nuori mies, ja vaikka kieli ei aina ihan "putkeen" mennytkään, ei se haitannut. Yritystä oli mukana ja huumoriakin.

Kerroin hänelle ja raskalaiselle tytölle keskustelustani naapurini kanssa.  Kerroin hänelle, että meillä on opiskelijat Ranskasta ja Italiasta. Hän siihen, että nyt teillä sitten syödään pastaa sammakonreisillä höystettynä! Kumpainenkin kielikurssilainen oli tikahtua nauruun ja ranskalainen tyttö meitä valisti, että on elämäsään syönyt vain kerran sammakkoa.Jos tämä keskustelu olisi käyty kolme viikkoa sitten olisin a. puhunut yksin b. poika olisi luullut, että ulkona oli sammakko, ja että en enää koskaan keitä pastaa tai jotain sinne päin c. pitänyt minua täysin hulluna.

Suomessa lomaillessamme miehelläni on usein aivan väärä kuva ystävistäni, tuttavistani ja yleensäkin tapaamistamme ihmisistä. Ne jotka eivät suosut puhumaan sanaakaan englantia, vaikka sitä osaisivatkin saavat tylsän, ja joskus jopa vähän epäkohteliaan leiman otsaansa. Vaikka todellisuudessa ovatkin ihan puheliaita ja ystävällisiä ihmisiä. Sitten taas joku englantia puhuva lörppähuuli, joka ei suinkaan ole parhaita kavereitani, saatta miehestäni olla oikein mukava, koska suostuu puhumaan hänelle. Normaalissa elämässä noilla kahdella ei voisi olla vähempää yhteistä.

Kun suomalaiset ovat yleensäkin hiljaista kansaa, muuttuvat toiset heistä suorastaan mykiksi ja täysin ilmeetömiksi, jos pitäisi pari sanaa ulkomaankieltä heittää puheeseen. Jaksankin ihmetellä, että mihin ihmeeseen ne kaikki jo alakoulussa opiskellut sanat häviävät. Kun ei edes kiitos ja hei ja mitä kuuluu- suju millään kielellä.Onneksi on poikkeuksia, mutta etenkin maaseudulla voi loma ummikkona, käydä joskus todella pitkäksi. Ihana tätini, joka nyt on jo kuollut, oli mieheni suosikkeja. Kun kävelimme hänen talonsa ohi, täti koputti ikkunaan ja pyysi meitä aina kahville. Mies joi varmasti viisi kuppia kahvia, ja täti kantoi pullaa pöytään. Siinä ei sanoja tarvittu!

Miten paljon helpompaa elämä olisi, jos olisi vain yksi kieli. Minustakin olisi voinut kuoriutua vaikka minkälainen matikkanero. Ajatelkaa, jos kaikki se energia jonka "tuhlasin" saksan, englannin ja ruotsi kielten opiskeluun, olisikin käytetty vaikka todennäköisyyslaskujen, vetroreiden ja funktioiden opiskeluun. No jaa, tuskinpa...

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kameran kanssa kävelylenkillä

Upea aurinkoinen iltapäivä. Kävelylle, mars!

Näitä ihailen...


...ja näitä


Sypressit ovat kohta koreammat kuin talo. Tämän pihan ruoho leikataan partakoneella!

Tämä puro jää usein huomaamatta.


Yläväs kirkko, jossa joskus käyn.

Olisiko postia?

Golfkentän portista sisään....

...muratti-seinän viertä kohti...

...golfkentälle. En jää pelaamaan.

Komeat ovat maisemat. Taustalla näkyy lehmiä laitumella.



Piparkakkutalohan se siinä.


Tämä talo näytää oikeasti paljon viehättävämmältä.


Ai, uusi lääkäriasema on valmis.



Jos minä saisin suunnitella itselleni talon, siinä olisi tälläiset ulkoseinät.

Joka  talon edessä on aita.

Kohta kotona...


Ja kukas on vastassa?

Normaalisti kävelen tuon mäkisen lenkin 40 min, mutta kameran kanssa meni tunti.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Leijapoika

Eilen kävin pitkästä aikaan dvd-vuokraamossa, ja ilta kului Leijapoikaa katsoessa. En ole lukenut Khaled Hosseinin samannimistä kirjaa, mutta hänen toinen kirjansa Tuhat loistavaa aurinkoa antoi paljon ajateltavaa.

Elokuva kosketti monella tavalla, ja luulen että aina välillä me kaikki tarvitsemme jotain, joka ravistelee meitä oikein kunnolla. Nuorempi poika pelasi, vailla huolen häivää jalkapalloa kavereidensa kanssa ulkona.Vanhempi soitti Englannista ja jutteli päivän tapahtumista, sekä kysyi onko meillä ollut häntä ikävä! Vaikka välillä (tai siis joka päivä) otamme yhteen ja monta kertaa, taitaa äiti sittenkin olla tärkeä.

En sano, että elämäni on täydellistä. Miehen työtilanne nykyisin on iso huolenaihe. Kyseenalaistan myös,  liiankin usein, Irlannissa asumisen, vaikka en nyt keksi parempaakaan vaihtoehtoa. Ei ehkä aina niin täydellistä, MUTTA Leijapoika pisti ajattelemaan. Ravisteli ja pyyhki silmälasini puolestani, että näkisin että elämässä on paljon hyvääkin. Minulle pitää aina välillä jonkun sanoa, että en koskaan joutunut pakon edestä muuttamaan mihinkään. En lähtemään yöllä mukanani vain pieni kassi, johon hätäisesti pakkasin muutaman vaatekappaleen. Nämä ihmiset lähtivät kotoaan, hyvästejä sanomatta, tietämättä pääsevätkö koskaan palaamaan. Varakkaasta ja arvokkaasta liikemiehestä tuli bensa-aseman kassa ja käytettyjen tavaroiden myyjä.

Se julmuus, jolta ei päästy pakoon lapset, naiset eikä miehetkään, sai minut lähes voimaan pahoin. Kivitetyn naisen ruumis heitettiin kuin hiekkasäkki autonlavalle. Kuinka lastenkotia (koti, taitaa kyllä olla aivan väärä sana) pitävä mies joutui tekemään viikottain raskaita uhrauksia, että sai suurimman osan lapsista edes jotenkin ruokittua. Raiskauksia. Mielipuolista väkivaltaa. Miten ihmisistä voi tulla tuollaisia petoja?

Minä menen ja tulen vapaasti ja pistän päälleni mitä hauluan. Mieheni, valtio eikä uskonto kontrolloi tekemisiäni.  Ja samalla tälläkin hetkellä  istuu tuhansia ja taas tuhansia naisia vankeina taloissaan, vailla mitään toivoa paremmasta. Ihmisarvonkin kanssa on vähän niin ja näin.  Mitä ihmettä heidän hyväkseen voisi tehdä? Juuri nyt tuntuu, että ei riitä, että vain ajattelee sohvanpohjata, että voi heitä raukkoja. Voisiko joku kertoa, miten esim näitä Afganistanin naisia voisi auttaa?


http://www.khaledhosseini.com/

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Ensimmäisen kerran Irlannissa...

...näin eilen vanhemman naisen sauvakävelyllä. Piti olikein hiljentää vauhtia ja tuijottaa. Sauvakävely on siis rantautunut tänne meidän kylällekkin. Pari vuotta sitten oli Lidlin torstai-pöydällä sauvoja myynnissä. Mietin niiden ostamista, mutta sinne ne jäivät.

Eilen tuon naisen nähtyäni "lamppu" syttyi ja päätin, että siinä minulle uusi tehokas harrastus. Kävelemässä käyn monta kertaa viikossa, joten sauvoilla saan lenkkiini lisää tehoa ihan itsestään. Sopivät näille mäkisille teille kuin nenä päähän.

Urheilukaupoissa en ole sauvoja nähnyt, mutta toisaalta en ole kyllä kysynytkään. Netistähän ne saisi tilattua, mutta kun en tiedä minkä pituiset sauvat tarvitsen. Siksipä minulla on uusi projekti kesälomalle: opetella sauvakävely ja käyn myös urheilukaupassa katsomassa miten pitkät sauvat tarvitsen. Paluulento on Ryan Airilla, joten Suomesta ei niitä kannata tänne ruveta raahaamaan.

Vai tietäisikö joku sauvakävelyexpertti, minkä pituiset sauvat 163cm pitkä pätkä tarvitsee?


Ps. Sauvakävely on englanniksi Nordic Walking.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Erillainen viikonloppu

Ai, että meninkö yökerhoon? Tai edes pubiin? Shoppailemaan? No, en.
Pesin pyykkiä, leikkasin ruohoa, kävin ruokakaupassa, tein pitkän kävelylenkin,pesin yläkerran lattiat ja laitoin ruokaa. Eli ihan normaali lauantai Vihreällä Saarella. Mikä tekee viikonlopusta erillaisen on se, että

  • vanhempi pojista lähti isän kanssa naapurisaarelle perjantaina kymmeneksi päiväksi. Ihan itse asiaa ehdotti, kun on niin täysin kyllästynyt kotona lorvimiseen. Olin aivan ihmeissäni, kun sain eilen puhelun ja pitkän listan mitä kaikkea hän on päivän aikana tehnyt. Ollut ihan oikeasti avuksi. Hyvä, tälläistä jutustelua on ilo kuunnella.
  • kielikoulun kanssa kävin torstaina monta puhelinkeskustelua ja niiden tuloksena, 14-vuotias espanjalainen poika, joka sitten olikin 47-vuotias mies (tässä vaiheessa löin jarrut pohjaan ja sanoin, että ei käy), vaihtui 22-vuotiaaksi parisilais kaunottareksi. Hän on täällä kaksi viikkoa kielikouluryhmän vetäjänä. Uskon taas ensivaikutelmaan ja kaksi viikkoa tulevat menemään ihan mukavasti. Eli nyt miellä puhutaan englantia irlantilaisella, suomalaisella, italialaisella ja ranskalaisella aksentilla.
  • nuorempi poika meni kaverinsa luokse päiväksi, ja seitsemältä sain puhelinsoiton, että saako hän jäädä yökylään. Sai jäädä.
Eilen iltana minulla olisi ollut siis elämäni mahdollisuus lähteä kaupungin yöhön, mutta mitä tein. Kaadoin itselleni lasillisen valkoviiniä, otin kaapista pussin perunalastuja ja lösähdin sohvalle. Siinä sitten kävin läpi loputtoman listan kanavia, kunnes jumiutuin katsomaan kolmeksi tunniksi ikivanhoja Okalinnut-sarjoja. Romantinen minä hyppäisi esille, ja itkua tuhertaen elin mukana luopumisen tuskaa ja vaikeita valintoja. Olen joskus lukenut myös tuon kirjan, ja sarjankin katsonut vuosia sitten.

Ai, kun joskus on rentouttavaa olla ajattelemaatta/tekemättä yhtään mitään järkevää. Löhötä vaan sohvalla, ja murehtia katolisen papin ja kauniin naisen kiellettyä suhdetta.  En usko, että ilta pubissa olisi voittanut iltaani kaukosäätimen, sohvan ja telkarin kanssa. Äiti on mielestäni vapaan iltansa ansainnut!

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kreikkaan töihin?

Viime viikolla ostoskeskuksessa oli ihme kojuja. Menin katsomaan vähän lähempää, ja kysessä oli


Autetaan työhakijoita löytämään töitä Euroopasta.

Paikalliseslla työvoimatoimistolla FASissa oli tietysti muutama "koju". FAS onkin varsinainen ihmevirasto. Silloin kun maassa oli lähes täystyöllisyys, FASsin johto kulutti huikeita summia rahaa. Arvata saattaa, että nyt kun työvoimatoimistoa tarvitaan ihan tosissaan, ovat rahat vähissä.

Paikalla oli edustettuina myös useita Euroopan maita esim. Romania ja Kreikka. Voisiko joku kertoa minulle, että kukahan aikoo lähteä Irlannista Kreikkaan tai Romaniaan työnhakuun? Siis, joku maksaa jossakin kreikkalaisen virkamiehen matkat Irlantiin, kertomaan työmahdollisuuksista konkurssin partaalla olevassa Kreikassa. Äly hoi jne...

Puolan osastolla oli muuten tungosta. Täällä puolalaisia riitää, ja osa onkin tainnut jo lähteä takaisin. Olisikohan siellä töitä myös irlantilaisille?


Kuten huomaatte Unkariin ja Kreikaan ei ole "mänijöitä".

torstai 1. heinäkuuta 2010

Saksalaista täsmällisyyttä

Työpaikalla on ollut tällä viikolla saksalaisia asiakkaita. Mielessäni olen hymyillyt heidän aikataulutetulle ohjelmalleen. Aloitus aamulla kello 8.30, joka irlantilaisittain on todella aikaisin. Irlantilaiset olivat yllätys, yllätys myös ajoissa paikalla ja tietysti sakslaiset kellojaan vilkuillen. Kävelin kokoushuoneen ohi klo 8.40, jossa valkokankaalla näkyi jo täydessä höyryssä ensimmäinen powerpoint esitys. Taukoja.. Mitä taukoja? Tässähän ihan tulee stressi, jo pelkästä sivusta seuraamisiesta.

Vuosien varrella eri kansalaisuuksien kanssa työskennellessäni olen tullut seuraavaan tulokseen, että pörssikurssi saadaan nousemaan huippulukemiin, jos yrityksessä on kellokortin lisäksi

1. Saksalainen johtaja, jolla

2. täysin työlleen antautunut, viitä kieltä sujuvasti puhuva, vähän vanhempi sihteeri. Ei mikään kysiään viilaava, pomon polvella istuva, 20-vuotias blondi. Kansalaisuudella ei ole väliä.

3. Tuotteen suunnitelevat, aikataulussa edellä, suomalaiset.

4. ja ulkoasun italialaiset (pohjois-sellaiset, etelän aikatauluihin ei ole luottamista...)

5. jotka sitten halvalla valmistavat kiinalaiset. Ei ainakaan ole työntekijoistä pulaa.

6. taloudesta vastaa juutalainen talousjohtaja. Ollessani töissä juutalaisen miehen omistamssa yrityksessä, olivat raha-asiat pennilleen (tai pencelleen) kunnossa. Mieheni oli silloin Espanjassa töissä ja erehdyin lähettämään hänelle töistä faksin. "Joku" kävi puhelinlaskun läpi ja jäljet johtivat meikäläisen sylttytehtalle... Tässä firmassa raadoin 1.5 vuotta, kunnes löysin uuden työpaikan ja lähdin. Olisi pitänyt pyytää pidättämään loppupalkasta pari puntaa kattamaan sen faksin yritykselle aiheuttamat kulut. Uusi hollantilainen pomo oli yhtä saita, mutta se onkin sitten jo aiva oma tarinansa, josta kerron teille joskus myöhemmin...

7. Markkinoinnin suunnitelevat, ketkäs muut kuin sulavasanaiset ja intoa puhuvat, amerikkalaiset.

8. mutta myyntimieheksi kelpuutan vain ja ainoastaan irlantilaisen, sillä heiltä juttu luistaa. Puhuvat asiakaan pyörryksiin, ja en ennen kuin huomaatkaan on nimi paperissa ja kaupat tehty.

Päätoimiston sijaini, jossain Eurooppassa, hyvien lentoyhteyksien päässä, mutta ei huippukalliissa kaupungeissa kuten Lontoo tai Pariisi.

Olisiko muita ehdotuksia?


Allulta sain tälläisen hauskan määritelmän taydellisestä eurooppalaisesta