keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Suvivirren paikka


Tänään sitten voi alakoululainenkin lyödä reppunsa kahdeksi kuukaudeksi naulaan.Yläkoululainen on ollut lomalla jo kuukauden ja on jo aivan kypsä. Kakki harrastukset loppuivat kesäksi, ja parhaat kaveritkin ovat lomalla. Suomen lomaankin on vielä kolme viikkoa...

Kerrankin olemme yhdestä asiasta samaa mieltä: kolmen kuukauden kesäloma on aivan liian pitkä. Irlannin yläkouluista minulla olisi paljon muutakin sanomista, mutta säästän teidät mielipiteltäni.Täällähän opettajien ammattiliitot ovat todella voimissaan, ja sen kyllä näkee. Minä kun olen aina luullut, että opettajan työ tapahtuu luokassa oppilaita opettaen, mutta olen ollut täysin väärässä. Tärkeintä on kokouksissa istuminen ja koulutuspäivillä käynti. Pienestä verotuksellisesta "epäoikeudenmukaisuudesta" johtuen ovat yläkoulujen opettajat ovat tehneet selväksi, että eivät tee mitään "ylimääräistä". Eivätkä tehneet kyllä sitä "määräistäkään".

Ensi vuoden aikana meillä tehdään isoja, ja mahdollisesti vielä erittäin kalliita ratkaisuja vanhemman pojan osalta. Valitettava tosiasia on, että kun koulutuksesta maksaa voi myös vaatia opettajaa luokkaan.

Pitää muistaa lotota perjantaina.

Ps.  Ja pitää tässä mainita, että alakoululainen sai palkinnon koulun parhaimmasta käsialasta. Ylpeä äiti on aivan ihmeissään!

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Äiti, saanko mennä leirille?

Toisena Irlannin kesänä, olin vielä aika "hukassa" maan menosta. Poika tuli intoa puhkuen kavereidensa luota ja kysyi:

-Saanko mennä IRAn kesäleirille. Naapurin poikien äiti pyysi kysymään. Voi viedä minutkin, ja siellä on kuulemma aina tosi hauskaa.

-Siis, että mikä leiri se oli, kysyin kauhuissani.

-IRAn kesäleiri. Pojat olivat siellä viime kesänäkin.

-Kuule, jospas et nyt menisitkään. Tuota, juttelen asiasta isän kanssa. Taidamme muuten olla silloin juuri Suomessa. Voisit vaikka mennä tennisleirille.

-Mutta, kun kaikki muutkin menee....

Olin täysin "äimänkäkenä". Naapurit, jotka minusta vaikuttivat oikein normaaleilta, rauhaa rakastavilta ihmisiltä, laittavat lapsensa IRAn kesäleirille. Mietin kuumeisesti, että eikös IRA ole lakkautettu ja täysin laiton? Mitä ihmeen leirejä ne pitävät?

Iltapäivällä naapurin äiti tuli käymään ja kysyi, että kertoiko poika leiristä. Katsoin häntä ihmeissäni ja kakistelin, että kertoihan hän. Keräsin rohkeuteni ja kysyin, että mikä sen leirin nimi olikaan?

-FAIn jalkapalloleiri.

Purskahdin nauruun, ja kerroin naapurille koko tarinan.

FAI = FOOTBALL ASSOCIATION OF IRELAND / IRLANNIN JALKAPALLOLIITTO

Pojalta oli mennyt IRA ja FAI sekaisin. Tälle on naapurin kanssa naurettu monta kertaa!

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Voiko kukkia olla liikaa?


Tämän talon ohi ajan usein, mutta harvoin pysähdyn ihailemaan!



Tuo kissa kruunaa kuvan.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Onko nyt juhannus?


Kysyy eräs, joka unohtaa joka vuosi vapun ja juhannuksen. En ilmeisesti ole koskaan ollut mikään vappu/juhannusihminen. "Pakko"juhlinta, jos se nyt sitä on, ei ole minun juttu. Aloinkin oikein miettimään, että mikä etenkin juhannuksessa tökkii. Lapsena vietin juhannukset aina mökillä uiden ja saunoen ja taas uiden. Idyllisiä juhannuksia. Ei humalaisia vanhempia, ei ikäviä muistoja...

Onko minussa jotain vialla, kun voisin ihan hyvin unohtaa koko juhannuksen?  Ajattelin, että pitää minunkin juhannuksesta jotain kirjoittaa. Ja kun mietin, että mitä kirjoittaisin yhtäkkiä tajusin, miksi olen tiedostamatta halunnut viimeiset 26 vuotta unohtaa joko kesäisen juhlan.

Viime viikkojen aikana olen muutenkin palannut ajassa taaksepäin. Miten nämä kaikki asiat keitoutuvatkin yhteen? Tämä postaus taitaakin olla  terapiapostaus itselleni, mutta julkaisen sen blogissakin. Tuntevia ihmisiähän tässä ollaan, vaikkakin nimimerkin takana.

Mennään ajassa taaksepäin, vuosia, vuosia. Minä olen 15 v. Takana rippileiri ja isot juhlat. Isä oli juuri päästyt pitkän työrupeaman jälkeen eläkkeelle ja lähdimme ensimmäiselle lomamatkalle Italiaan. Mukaan lähti myös serkkuni. Matka meni hyvin, vaikka konessa isä oli vähän valittanut närästystä. Saavuimme hotelliin illansuussa ja menimme väsyneinä nukkumaan. Yöllä oveen koputettiin. Äiti siellä hädissään. Isän rintaan sattui, sydänkohtausko? Pienen perhehotellin respassa ei ketään. Onneksi paikalle saapui pari suomalaista naista italialaisten "kavereidensa" kanssa. Ambulanssi, öisiä katuja, sairaalan käytävät, vahvaa expressoa, jonka kävin oksentamassa vessassa, italian kieltä... Äiti jäi yöksi sairaalaan, ja me serkun kanssa palasimme takaisin hotelliin. Onneksi serkku oli paikalla.

Seuraavana päivänä - juhannuspäivänä- isä kuoli.

Miksi nämä tapahtumat putkahtivat 26 vuoden jäkeen niin elävästi mieleeni juuri tänä juhannusaattona? Tottakai isää useinkin muistelen, mutta ei ne muistelot liity tiettyihin päiviin. Nyt vaan tuli juhannusinho normaalia voimakkaammin pintaan. En ole koskaan aikaisemmin yhdistänyt näitä kahta asiaa. Ihminen pysytyy ihmeellisesti sulkemaan mielesestä ikäviä asioita. Koko viikon minua on ottanut KAIKKI päähän. Miehelle en edes eilen soittanut, sillä olisin vain valittanut pelkästä valittamisen ilosta. Ja nyt tätä juhannuspostausta kirjoittaessa, jonka piti olla suomalaisista jotka kännipäissään lähtevät soutelemaan ja sitten hukkuuvat, palaset loksahtivat paikoilleen.

 1. Vanhempi poika menee kohta Suomeen rippileirille ja asiasta puhutaan joka päivä. Viikonloppuna pitäisi ostaa vaatteita ja opetella Isä Meidän, Herran Siunaus jne. englanniksi ja suomeksi. Muistan oman rippileirini elävästi. Ihan kuin se olisi ollut vasta eilen. Se ruusujen tuoksu, uusi ihana valkoinen mekko jne. Koko elämä edessä!

2. Mukava italainen opiskelija on kotoisin läheltä tuota lomakohdetta. On puhuttu Venetsiasta, syöty pastaa, pojat opetelleet muutamia sanoja italiaksi jne. Ventsiaan ei koskaan päästy. Loma päättyi lyhyeen ja iloinen lomamieli vaihtui kyyneliin ja suureen suruun. Huoleton 15-vuotias, ei enää ollutkaan niin huoleton.

 3. Blogeissa puhutaan juhannusesta ja kaikki ulkomailla asuvat suomalaiset haikailevat Suomeen juuri tänään. Ja minä keksin mielessäni syitä miksi inhoan koko juhlaa.

Ja sitten minä sen tajusin! En minä juhannusta ihoa, vaan noita muistoja, jotka vuosien takaa nousivat pintaan juuri nyt .Olisiko mukana myös ripaus neljänkympin kriisiä ja irlantikyllästymistä?

torstai 24. kesäkuuta 2010

Ei kysyvä tieltä eksy, vai eksyykö?


Hammasta särkee isolla ässällä. Kello jo vaikka mitä, ja vastaanottoavustajan ajo-ohjeet lievästi sanottuna suurpiirteiset. Tuo pubista juuri ulos tullut vanhempi mies näyttää siltä, että on asunut täällä iät ja ajat. Lätsä päässä, sanomalehti kainalossa ja pikkutakki päällä. Varmasti paikallisia. Kysynpä häneltä.


-Hei! Olen tainnut ajaa harhaan! Missähän on hammaslääkäri Murphyn vastanotto?

- No, hei! Mitäs kuuluu? Vai että harhaan olet ajanut. Mistäs tänne ajelit? On kauniita ilmoja pidellyt! Et taida olla paikallisia? Puolastako?

- No, en. Tuota, kun pitäisi sinne hammaslääkäriin löytää, mutta kun en saanut tarkkoja ohjeita ja osoitekkin on vähän vailinainen.
 (Vilkuilen kelloa, ja minut ohittavan auton kuski pui nyrkkiä. Huono paikka pysähtyä.)

 -Jaa, että Murphyn vastaanotto. Odotappas nyt vähän. Niin se on se entinen O'Sullivanin vastaanotto, jonka Murphyn poika osti. O'Sullivan jäi pari vuotta sitten eläkkeelle. Kuulemma hyvä hammaslääkäri.
 (Mies välyttää ei-niin-täydellisen hymyn. Ilmeisesti ei käyttänyt O'Sullivanin tai Murphynkään palveluita, ja hampaiden harjauskin on jäänyt vähiin.)

 -Niin, että onkohan se tässä lähellä?

 -No, älähän nyt hätäile. Annas, kun mietin. Tiedätkö missä rouva Doyle piti ennen kukkakauppaa? Menet se entisen kukkakaupan ohi ja käännyt vasemmalle. Siinä on sitten sellainen keltainen rakennus. Oli ennen lihakauppa. Vaimo oli surullinen, kun pistivät sen kiinni. Ei pysty pienet kilpailemaan isoille kaupoille. Niin se keltainen rakennus..Ai, kuule ei ole enää keltainen vaan sehän maalattiin viime viikolla. Minkäs värinen se nyt onkaan. Annas kun mietin...
 (Aikaa on tasan 5 min..)

-Onko se vastaanotto lähellä tätä keltaista, tai siis viime viikolla maalattua, rakennusta?

-On se. Kuule, maalasivat sen valkoiseksi. Niinhän se oli. Se keltainen oli parempi. Ihan turhaan maalasivat.  Käännyt sen valkoisen talon jälkeen vasemmalle, ja siellä se on entisen kirjakaupan vieressä. Odotappas kun mietin mikä sen nimi oli. Se oli ....Ryanin kirjakauppa. Muutti pari vuotta sitten uusiin tiloihin. Siinä vieressä on Murphyn pojan vastaanotto.

 -Siis miten se nyt meni? Ensin entisen kukkakaupan jälkeen käännyn vasemalle. Mikähän liike siinä entisen kukkakaupan tilalla on nykyisin?
(Jälleen joku piippaa minulle, ja hammasta särkee niin, että tekisi mieli huutaa ääneen.)

 No, nytpä vaikeita kysyt. Siinä on nykyisin, annas kun mietin, vedonlyönti toimisto. Se toinen niistä. Toinen on sitten toisella puolella tietä, entisen rautakaupan vieressä. Itse käyn siinä toisessa.
 (Olen valmis huutamaan ääneen. Kun mitta on täynä, niin se on täynä.)

Kiitän miestä ohjeista ja paina kaasua.
Mies lyö lippalakin päähänsä ja mumisee ihmisten ainaisesta kiireestä. Vastahan tässä alettiin tarinoimaan...Mihin tässä kiire, valmiissa maailmassa.

Kaupan edessä norkoilee pari poikaa.

-Pojat, tiedättekö missä on hammaslääkäri Murphyn vastaanotto?

- Joo. Käänny tuon vihreän vedonlyötitoimiston jälkeen vasemalle. Sitten ajat juuri valkoiseksi maalatun rakennuksen ohi. Siinä on vielä ne rakennustelineet. Käänny taas vasemmalle. Murphyn vastaanotton vieressä on tyhjä liiketila. Helppo löytää! Onko tullut syötyä liian paljon karkkia?

- On tainnut. Kiitos, pojat!

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Pastaa

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa kerroin, meillä katsoo World Cupia myös italialaisvahvistus. Päätin heti, että lasagnet ja spaghettit jätän pois ruokalistalta. En pysty kilpailemaan aidon Mamman kanssa.
Vanhempi poikani totesi, että ruoan taso on opiskelijan meille tultua, huomattavasti parantunut. No, tunnustan olen ehkä nähnyt normaalia enemmän vaivaa iltaruoan suhteen.

Jos omille pojille on ruoka maistunut, ei vieraamme näyttänyt erityisen ihastuneelta syödessään chilli con carnetta, lihavartaita tai fajitaksia. Aloin jo ihan pelätä, että poika soita kotiin ja valittaa Mammalle, että ruoka täällä ei ole syötävää. Ymmärrätte varmasti, että rima oli korkealla, koska pojan mummu kuulemma herää aamulla aikaisin tekemään lasagnelevyjä.

Tänään sitten keräsin rohkeuteni ja löin pöytään spaghetti bolognesea. Ateria katosi lautaselta hetkessä, ja kiitokseksi sain tyyväisen hymyn. Kun vielä kuulin, että Mamma (ei siis mummu) inhoaa ruoanlaittoa ja ostaa tomaattisoseet purkeissa, huokasin syvään. Marssin lähi-Aldiin ja ostin

Meillä alkaa nyt pasta-viikot! Sovimme myös, että viikonloppuna hän tekee ihan oikeaa carponara-kastiketta.  Toivottavasti tämä on sitten mummun eikä Mamman resepti.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kastelukannulla käyttöä‏




Kirjoitan tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä. Siis, eikös se yleensä mene niin, että kun oikein kehuskelee jotain asiaa kaikille (jotka vain jaksavat kunnella), niin onni kääntyy? Päteeköhän tämä ilmaankin? Siis, täällä on ollut aivan uskomattoman vähäsateinen kevät ja alkukesä. En edes muista milloin kastuin oikein kunnolla. En nyt halua tilata loppukesäksi näitä rakastamiani sataa-putkeen-kaksi-viikkoa -sateita. Tilauksessa olisi sellainen puolentunnin kunnon ropina, joka sitten loppuisi siihen.

Asuntoalueen keskellä olevalle viheralueelle on kylvetty ruohonseimeniä, ja jos kohta ei sada, saamme olla ilman ruohoa. Linnut tietysti tästä tykkäävät, kun ruokaa on vaikka muille jakaa. En nyt jaksa välittää linnuista, vaan haluan pojille (omilleni ja naapureiden) viheriön, missä voivat edellisvuosien tapaan potkia palloa.

Kaverilta sain lainaksi vesiletkun ruohonkastelua varten, ja letkulle tulikin käyttöä pitemmäksi aikaa. Vesiletkuahan ei täällä (jostain kumman syystä!!!) yleensä tarvita, mutta kun etupihaa vähän paikattiin niin vettäkin piti jostain saada. Taivaasta sitä ei ole tullut pitkään aikaan. Eihän tuo oma letku mikään ylitsepääsemätön sijoitus olisi, mutta ei vaan ole tullut hankittua.

Täällä muuten ei kotitalouksissa makseta vedestä mitään, joten ruohonkastelustani ei seuraa huimaa vesilaskua. Kuulemma muutos asiaan on tulossa, ja vedestäkin pitää vielä joskus maksaa.

Naapuritkin muuten ovat lomalla sateisessa Ranskassa. Olemme käyneet pojan kanssa sielläkin kastelemassa kukkia ja täyttämässä pientä puutarha-allasta.

Onkohan tämäkin nyt sitä kuuluisaa ilmastonmuutosta?





Näin kauniita lumpeenkukkia naapurissa!

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Do you speak English?


Kesän myötä alkaa katukuvassa näkyä kielikurssilaisia. Kaupungissa on ainakin kaksi kielikoulua, joihin tulee opiskelijoita ympäri vuoden eri pituisille englannin kielikursseille. Laman myötä ovat kurssilaiset vähentyneet ja isäntäperheistä taitaa olla ylitarjontaa.





Pari vuotta sitten meillä oli espanjalainen tyttö kolme kuukautta. Ihan kiva tyttö, mutta kärsi koko ajan koti-ikävästä. Jokailtaiset soitot äidiltä Espanjasta eivät suinkaan auttaneet. Hänen jälkeen meillä oli pitkä tauko. Kielikurssilaisia on kyllä tarjottu etenkin pääsiäiseksi ja heinä-elokuuksi, mutta aikataulut eivät ole meille sopineet.




Eilen meille sitten tuli pitkästa aikaan italialainen lukiolainen kuukaudeksi. Uskon ensivaikutelmaan ja luulen, että kuukausi tulee menemään ihan hyvin. Nyt tuolla katsovat nuoremman kanssa sulassa sovussa Italia-Uusi- Seelanti ottelua. Meidän poika puhuu ja puhuu, mutta puolet puheesta taitaa jäädä kyllä italialiselta ymmärtämättä.

Opiskelijoista maksetaan ihan kohtalainen korvaus, joten en minä tätä pelkästään hyvästä sydämestäni tee. Ihan kiva on tutustua uusiin ihmisiin ja kun puhe tuosta vähän petraantuu, niin opimme varmasti kakki Italiasta ihan uusia asioita.

Vuosi sitten tehty ylimääräinen huone on ihan omiaan tähän tarkoitukseen. Nämä kuvat ovan vähän vanhoja. Nyt huoneessa on enemmän huonekaluja, mattoja ja tv.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Jos Suomessa olisi prinsessa...

Katsoin juuri netistä kuvia ja videon prinsessa Victorian häistä. Voi, kuinka kaunis morsian! Muistan myös elävästi kuningatar Silvian morsiammena vuosia sitten. Rakastin pienenä prinsessoja ja keräsin jopa leikekirjaan kuvia Silviasta. Ihmekkös tuo, kun meillä oli vain Urho Kekkonen, jonka kuvia tuskiin kukaan pikku-tyttö keräsi.

Unohdetaan päiväksi kuinka kalliiksi Victorian häät tulevat Ruotsin veronmaksalille, ja kysymykset tarvitaanko kuninkaallisia yleensä ollenkaan. Entinen Silvia-fani toivoo koko sydämestään onnea Victorialle ja Danielille!


Koska hääkutsua ei postilaatikosta kolahtanut, joten jouduin turvautumaan "laina" kuvaan. 
STELLA PICTURES / Iltalehti

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Supernaisia

Ei tullut Väyrysestä pääministeriä, ei. Olin ihan kauhuissani pekästä ajatuksestakin. Sehän olisi mielestäni tarkoitanut monta monituista askelta taakse päin.Olen auttamattomasti Suomen politiikasta OUT. Iltalehden ja Iltasanomien lööpit luen netistä lähes päivittäin, mutta poliittinen tietämykseni niistä tuskin kasvaa. Tiedän, että Vanhasen ja Ruususen juttu oli taas oikeudessa, Tanja Vienonen-Karpela-Sarela-Karpela on jättämässä eduskunnan ja että Stubbilla on todella valkoinen hymy. Nyt sitten meillä tai teillä paremminkin on pian nainen pääministerinä.

Tottakai on hienoa, että naiset pääsevät Suomessa todella korkeille paikoille. Se kuuluisa lasikatto taitaa olla Suomessa ohuempi kuin monessa muussa maasssa. Tiedän, että mieheltä ei kysytä miten hoidat työn ja kodin ottaessaan vastaan vaativan uuden työn. En tiedä onko lehdistö asiaa Mari Kivimeltä suoraan kysynyt, vai odotavatko vain sopivaa tilaisuutta. Toisaalta mitäpäs se meille mulile kuuluu, miten pääministeri perheensä arjen junailee.

Minua vaan jaksaa ihmetyttää, miten nämä supernaiset pyörittävät normaalia arkea kotona, kiireisen työn ohella. Yleensähän miehellä on ihan yhtä menevä työ. Työpäivät eivät lopu klo 17.00. Lisäksi paljon matkustamista, myöhään venyviä kokousia, edustamista.

Miten ihmeessä nämä perheet selviävät arjesta?
Onko heillä enemmän kuin 24h vuorokaudessa?
Tekevätkö lapset aina niin kuin heille sanotaan, eikä aikaa tuhraudu aamuisin riitelyyn?
Onko talo viimeiseen nuppineulaan asti niin järjestyksessä, että mitään ei koskaan etsitä?
Kuka käy kaupassa ja laittaa ruoan?
Entäs vaateostokset?
Sairaat lapset?
Läksyt ja harrastukset?
Pyykki- tai astianpesukoneille ei koskaan odoteta korjaajaa?
Kuka muistaa ostaa lahjan kaverin syntympäiväksi ja kukat mummulle äitienpäiväksi?

Työpaikalla meno jatkuu kiireisenä päivästä toiseen ja päivät venyvät ja vanuvat. Pitäisi myös näyttää edustavalta, puhua järkeviä, olla läsnä ja kestää välillä kovaakin arvostelua. Joku vääntää vielä samalla väitöskirjaa tai kirjoittaa muuten vaan kirjaa jostain monimukaisesta aiheesta.

Toisaalta, jos palkkaa tulee enemmän kuin se minimi, niin sitä tylsintä arkeahan voi ulkoistaa muille.

Lontoossa seurasin (etäältä)  muutaman uraperheen elämää. Arki arki sujui pitkistä työmatkoista ja päivistä huolimaatta koska

Talossa pysyvästi asuva Nanny huolehti lapset 100%sti.
- vei ja haki lapset koulusta ja hoiti piemempiä kotona'
- pesi lasten vaatteet- teki lapsille eväät ja ruoat
- osti syntympäivälahjat kavereille ja piti muutenkin huota lasten harrastuksisat ja sosiaalisesta elämästä

 Ja jos yksi nanny ei riittänyt, niin sitten palkattiin vielä toinen esim viikonlopuiksi.

Siivooja kävi pari kertaa viikossa pistämässä paikat kuntoon ja silitti vaatteet.

Puutarhuri huolehti, että ruoho oli leikattu ja rikkaruohot eivät rehotteneet

Ikkunanpesijä kävi säännölisin väliajoin pesemässä ikkunat.

Varallisuudesta riippuen saattoi perheellä olla vielä taloudenhoitaja, joka huolehti mm. ruokapuolen.

Iltakutsuja varten paikalle saapui tietysti pitopalvelu jne.

Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että Suomessa ei mennä ihan noin pitkälle. Kun luen esim naisministerien haastatteluja minua rupeaa hengästyttämään. Joskus on tullut mielleen, että ihan ihmistäkö tässä haastalellaan. Arjen pyörittäminenhän  on vain järjestelykysymyks. Pitää takoa, kun rauta on kuuma jne. Niin ja harrastuksia pitää myös olla ja maratonille harjoitella. Eihän kukaan voi olla NOIN aikaansaava. Ilmeisesti voi. Ei kyllä käy kateeksi.

http://www.marikiviniemi.net/

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Elämäni aakkoset




A Aurinko, ehdottomasti. Näen/saan aurinkoa aivan liian vähän täällä Irlannissa. Haaveilen elämästä jossain lämpimässä maassa. Toivottavasti tämä ei jää vain haaveeksi.

B Blogi tietysti. Mahtava harrastus, jonka kautta elämääni on tullut paljon positiivisiä asioita.

C Crocseja en osta koskaan! Ihan kamalat.

D Dreams (haaveet). Aina pitää haaveilla jostain!

E Englanti. 12 vuotta eloa ja oloa Englannissa. Mihin se aika meni? 12 vuotta monikulttuurisessa maassa muovasi minua ja ajatusmaailmaani paljon.

F Finland. Sieltähän minä olen kotoisin. Hyvä ja turvallinen maa, jota oppii arvostamaan vasta kun on sieltä pois.

G Miehenihän se. Kohta 20 vuotta.

H Huumori. Silloin kun ei enää jaksa nauraa millenkään ovat asiat todella huonosti. Äidin hyvä ystävä Liisa antoi minulle ohjeen ennen häitäni: älkää koskaan unohtako huumoria. Vaikka välillä ovat vitsit olleet välissä, niin emme ole.

I  mikäs muu kuin Irlanti. Mitäpä tuosta sanoisi. Meillä meni ennen ihan hyvin, nykyisin on ollut vähän "ryppyjä rakkaudessa". Irlanti ja irlantilaiset ovat paljastaneet viimeaikoina niitä vähämmän mukavia puoliaan. Katsotaan miten meidän käy...

J Joulu. Lapsuuden suuria sukujouluja ajatellessa minulle tulee tippa silmään ja kaihoissa meili. Niin ihania ne olivat!

K Kirjat. En ole lukenut kovin paljon viime aikoina. Ikävän niskavaivan takia minulta kiellettiin sängyssä lukeminen. Rakas harrastus loppui kuin seinään. Katso N

L Loma. Lomat olivat 100% lomia, silloin kakskymppisenä. Vai mitä T?

M  kaksi Maijaa tulee mieleen. Kumpainenkin ihania ihmisiä, vaikka toinen nukkuikin pois jo kauan sitten. Tältä toiselta Maijalta opin, että mielikuvitus ei ole vain lasten juttu.

N Nojatuoli, korkeaselkäinen sellainen, on seuraava suuri hankintani. Siten pääsen taas sukeltamaan kirjojen värikkääseen maailmaan.

O "Oravainen kiipee puuhun, nappaa männynkävyn suuhun," oli minun osuuteni ekaluokan juolunäytelmässä. Oravista tykkään muutenkin.

P Pojat. Jotka ovat muovanneet minusta kärsivällisen (mmän) ja epäitsekkäämmän ihmisen. Elämä olisi varmasti tylsää ja väritöntä ilman heitä.

Q voi tarkoittaa myös jonottamista. Suomalaiset ja irlantilaiset eivät osaa jonottaa sivistyneesti. Englantilaiset osaavat.

R Raha. Kontrolloi elämää aivan liikaa. Ei tee onnelliseksi, mutta helpottaa elämää. Ihailen ihmisiä, jotka tulevat erittäin vähällä toimeen, mutta nauttivat elämästään eivätkä valita. Ne taas jotka tuovat esille omaa varakkuuttaan ovat mielestäni tyhmiä & tylsiä. Rahalla kerskuminen ei tee minuun vaikutusta.

S Sisu. Kai minustakin sisuakin löytyy. Tervettä maalaisjärkeä ainakin.

T Isän, jonka mentin aivan liian aikaisin, etunimen ensimmäinen kirjain. Hänen kanssaan olisi ollut mukavaa ja mielenkiinoista jutella nyt aikuisena. Pötköttelin isän vieressä pienenä tyttönä sohvalla. Siinä oli hyvä ja turvallinen olla.

U Uiminen. Opin uimaan jo aivan pienenä ja ihan itse. Uidessa en ajattele yhtään mitään. Pojat ovat tuleet äitiinsä. Kumpikin lähtee aina mielellään uimaan. Tiedä sitten mitä ajattelevat.

V Valehteleminen. Isän opetuksista jäi meileen, että valehteleminen ei kannata. Inhoan kieroja ja epärehellisiä ihmisiä, joita tässä maailmassa on aivan liian paljon. Mieheni mielestä olen aivan liian rehellinen!

W Wisdom (viisaus). Olen elämäni aikana tavannut ihmisiä jotka ovat "kirjanoppineita" ja ns. erittäin viisaita, mutta mielestäni elämänviisusmittari näytää nollaa. Sitten taas on niitä joiden kirjaviisaus on hyvinkin rajallista, mutta elämänviisautta on vaikka muille jakaa. En enää tiedä mitä viisaus edes on. Ehkä jotain siltä väliltä...

X Xylitol-purkka, jota onnettomat suomalaiset eivät osaa markkinoida. Mistä se johtuu, että suomalaiset eivät osaa levittää ilosanomaa Fazerin suklaasta ja Xylitol-purkasta kaikkille maailmalle. Ruotsalaiset kyllä osaisivat.

Y ystävät. Ilman heitä elämä olisi hyvin yksinäistä.

Z zzz eikös Aku Ankassakin zzz tarkoittanut nukkumista. Tarvitsen kahdeksan tunnin yöunet ja olen erittäin iltauninen. Yöelämään minusta ei enää ole!

Ruotsalainen öööö. Hmm....nyt tuli oikosulku.

Ä Minulla on maailman paras Äiti. Voi kun asuisin lähempänä! Välillä on äiti ihan kirjaimellisesti ikävä.

Ö Örveltäjiä, kännisiä sellaisia, en jaksa...

Tälläisen kivan haasteen löysin mm Leena Lumen (Leenan blogiin palaan, oikein suurennuslasin kanssa, kun saan kohdan N hoidettua) ja Allun blogeista!

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Jakapalloa, jalkapalloa, jalkapalloa...




Pitäisiköhän tästä marssia kodinkoneliikkeeseen ja ostaa  ihan ikioman televisio, johon käyttöoikeus on vain ja ainoastaan minulla. Urheilukanavia siinä televisiossa ei näkyisi ollenkaan. Muutenkin kaikki vähänkin urheiluun liittyvät ohjelmat, uutiset jne olisi sensuroitu.

Tänä aamuna en kylläkään herännyt jalkapallouutisiin, vaan rugby sellaisiin. Vanhempi pojista oli pistänyt kellon soimaan aikaisin, koska Irlanti pelasi Uutta Seelantia vastaan. Hävisivät ottelun  reilusti ja muutenkin munasivat oikein kunnolla. Niin kiukuissaan hän oli, että katsoi aiheelliseksi tulla minullekkin kertomaan irlantilaisten surkeasta pelaamisesta. Minä autuaan tietämättömänä moisesta, ihanassa unessa nukkumatin mailla, kun oveen koputetaan ja samalla kuulen koko siihen astisen pelin tapahtumat. Sekä minkä väristä korttia oli heilutettu ja kenelle. Näin alkoi aamu, kiitos vaan teille rugbypelaajat siellä jossakin...

Kai se nyt pitää vielä kerran tässä sanoa, että Irlanti ei siis pelaa World Cupissa. Kiitokset tästä sinne Ranskaan, ja oikein erityiskiitokset  Mösjöööö Henrylle meidän miesväeltä. Toivotamme hänelle erittäin huonoa menestystä Etelä-Afrikassa ja Ranskalle häviämisiä. (Minähän olen tunnetusti pitkävihainen ja sanon suoraan jos on jotain syrämmellä...)

Mies naapurisaalella, nuorempi kaverinsa luona ja vanhempi naapurissa analysoimassa tuota mielenkiintoista ottelua. Minä puolestani kävin pistämässä televisiot ja radiot kiinni ja nautin hiljaisuudesta. This is a football free zone. - At least for time being!

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Operaatio "pyyki kuivaksi"


Kesäkuu ja kävin juuri pistämässä kouluvaatteita kuivaajaan. On ollut vähän vaihtevat kelit täällä Vihreällä Saarella, ja pyykki ei ota kuivaakseen. En tiedä montako kertaa ole "herännyt" liian myöhään pelastamaan pyykit sateelta. Raahannut "kiireellisimmät tapaukset" sisälle kuivumaan. Sitten tunnin kuluttua huomannut, että ai ulkonahan paistaa jälleen aurinko. Taas pyykit koriin ja narulle. Kunnes sade tuli jälleen rankka ja pyykini kasteli. Vielä kerran "kiireelliset" sisälle, kunnes anna perikisi ja heitän koko"roskan" kuivausrumpuun.

Talvella kuivasin pyykkiä ulkona vain silloin, kun olin ensi katsonut sääennusteen, nuuhkinut ilmaa, katsellut pilviä ja niiden väriä, muotoa ja arvellut, että minne päin lienevät olevan matkalla. Sitten analysoituani ennusteet ja pilvet teen vaikean ratkaisun: narulle vai telineelle katoksen alle.

Katoksen alla pyykki kyllä kuivuu, mutta ei niin nopeasti kuin narulla. Harvinaista ei ole sekään, että litimärät (ok myönnän joskus tulee virhearvioita) vaatteet roikkuvat narulla päivän jos toisenkin, mutta aina ovat ennen pitkää kuivuneet.

Voihan tämän pyykkien paikasta toiseen kuskaamisen ottaa vaikka hyötyliikunnan kannalta!

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Irlantilainen rehellisyys


Olen aina tiennyt, että irlantilanen ja suomalainen rehellisyys eivät ole ihan sama asia. Lieneekö 50% pohjalaisilla geeneilläni osuutta asiaan, mutta minusta mahd. ongelmista mitää puhua suoraan ja oikeilla nimillä. Jos on kysyttävää, niin rohkeasti kysymään, eikä mitään pelejä selän takana.

Olisihan minun pitänyt tämän kansan luonteenpiirre jo tietää, mutta viime aikoina olen kyllä joutunut kyseenlaistamaan täällä ihmisten toimintaa. Kuinka hymyissäsuin esitetään ystävää, ja sitten selän takana tehdään jotain ihan muuta. Laupias samarialainen, ei välttämättä olekkaan niin laupias. Tai ollaan sukurakkaita, kun se itselle sopii. Luvattujen asioiden hoitaminen jätetään puolitiehen, eikä ajatella, että jollekkin tuon asian loppuunvieminen olisi erittäin tärkeää juuri nyt.

Mutta mitä en jaksa ymmärtää, että kun selän takana on toimittu miten on toimittu, niin sitten hymyillen pyydetään anteeksi ja sanotaan, että ei se ollut mitään henkilökohtaista. Keksitään mukamas hyväksyttävä tekosyy, ja sen jäkeen kaikki on taas hyvin. Tai sitten ei...

Ja nämäkin ihmiset, joiden rehellisyyttä olen viime aikoina joutunut kyseenalaistamaan, marssivat joka ikinen sunnuntai messuun ja vielä eturiviin. Kunnon katolilaisia, jotka sitten paheksuvat niitä, jotka eivät käy messussa. Omatunto puhtaana on taas hyvä jatkaa ja jauhaa lähimmisen rakkaudesta.

Valitettavasi, juuri nyt, olen erittäin pettynyt ihmisiin. Voi, kun minäkin osaisin ottaa asiat vähän kevyemmin, niin kuin mieheni. Hän nimittäin "omiensa" toimintatavat tuntee, vaikka kyllä tämän päiväiset tapahtumat yllättivät hänetkin.

Ja minulla, kun vielä on niin pahuksen pitkä ja hyvä muistikin...

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Poika, pulla suussa ei sitten puhuta!


Kuten kuvasta näkyy, en ole viettänyt yleistä vapaapäivää laiskotellen.

Sekin tuli sitten todistettua, että korvapuustien täytyy olla todella hyviä. Nuoremman kaksi kaveria olivat meillä leikkimässä. Mukavia poikia, mutta aivan mahdottoman nirsoja. Pojat kävivät ulkona pelaamaassa jalkapalloa, ja kun tulivat takaisin sisälle, heitä tervehti tuoreen pullan tuoksu. Kaikki kolme ryntäsivät keittiöön. Oma poika kävi nappaamassa korvapuustin, ennen kuin ehdin niitä edes tarjota. Kysyin sitten kavereilta, että haluaisivatko maistaa. Ottivat ensin puolikaat ja huvittuneena katsoin nautiskelevia ilmeitä. Kun puusitin puolikaat oli syöty, kaihoisat katseet kääntyivät pöydällä olevaan pullalautaseen. Sanoin pojille, että ottakaa lisää. Ja nämä kaksi, jotka ovat kaiken syötävän suhteen ronkeleita, ottivat lautaselta isoimmat korvapuustit. Murustakaan ei jäänyt lautasille!

Nyt tuli vahemman kaveri kylään. Tarjosin tietysti hänellekkin korvapuusteja. Vähän aikaa sitten poika tuli kysymään, että haittaisiko jos hän ottaisi toisen. Toinen meni ja syö kuulemma kolmannenkin, kunhan lopettaavat pelin pelaamisen.




sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Lukemista sunnuntaiksi

Ei niin mukavan viikon jälkeen aion häipyä takapihalle "sivistämään" itseäni. Teetä mukiin, jotain hyvää lautaselle ja lukemista pöytään.




En nyt jaksa murehtia mitään henk.koht. asioita, vaan aion selvittää

1. Aikooko Cheryl Cole ihan oikeasti erota Ashleystä?
2. Miten Yorkin Hertuatar Sarah rakentaa elämänsä uudestaan aiheuttamansa skandaalin jälkeen?
3. Miten kuningatar Elisabeth jaksaa?
4. Miten Rod Stewartille kuuluu?

Hello-lehti pystyy antamaan vastaukset ylläoleviin kysymyksiini. The Irish Mail on Sundayta luen sitten ihan muuten vain.

Sivistävää sunnuntaita teille kaikille!

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Maahisia-onko niitä?



Oletko koskaan törmännyt ihan oikeaan Leprecahuneen (suom. maahiseen)?

Luulen, että et, sillä nämä pikku-ukot välttelevät ihmisiä. Täällä Irlannissa näitä vilisee vähän siellä sun täällä. Tiedä mitä noista oikein ajattelisi. Iloisia juopottelevia suutareita, huijareita, kiusantekijöitä, iloisia velikultia, joita on vaikea saada kiinni. Rahaa ja arteita niillä on vaikka kuinka paljon, jossain tuolla sateenkaaren alla. Sinne kätkölle, kun vain löytäisi...

Jos onnistut saamaa Leprecahunsin kiinni, niin turha toivoa että pääset käsiksi kultarahoihin. Leprecahunit nimittäin huijaavat aina. Mukanaan niillä on kaksi kultarahaa. Ovelat ketut, sanon minä. Näin ne toimivat: ottavat nahkakukkarostaan toisen kultarahan, jota tietysti luulet aidoksi. Rahansaaja päästää Leprecahun vapaaksi. Ukko vilistää pois paikalta, ja samalla kultaraha muuttuu kädessäsi tuhkaksi tai kuihtuneeksi lehdeksi. Ei niihin voi luottaa!



Nämä pikku-riiviöt tunnistaa hullunkurisista vaatteista, jotka vaihtelevat hieman riippuen siitä missä päin Irlantia liikut. Haluan erityisesti varoittaa teitä Leprecahunien serkuista Cluricauneista. Nämä nokkelat varkaat erottaa Leprecahuinsta siitä, että nillä on vaaleanpunainen täplä nenässä ja välttelevät työtä kuin ruttoa ja varastavat minkä ehtivät.

Hyvinvarustetut viinikellarit ovat niiden suosikkikohteita. Juovat talonväen nukkuessa kellarin tyhjiksi, ja sitten nämä ilkimykset valjastavat maatalojen eläimiä ja ajelevat niillä peltoja pitkin keskellä yötä.Ympäripäissään. Aamuksi aina selviävät, kuin ihmeen kaupalla. Pahatkielet väittävät, että Cluricaunsit ovatkin öisin juopottelevia Leprecahuneja, eivätkä mitään serkkuja. En tiedä, mutta yritän näistä Irlannin maahisista pysyä erossa ja kehotan teitäkin.

Nyt minulle valkeni miksi meiltä häviää tavaroita. Cluricaunsit ne käyvät täällä varkaissa. Onneksi viinikellaria ei ole, ja kissaa ne vissiin pelkäävä!




Mielenkiintoinen artikkeli maahisista löytyy täältä

Dublinissa on myös avattu upouusi Leprecahun-museo. Seuraavan kerran Dublinissa käydessäni menen kyllä sinne, ottamaan selvää näistä vintiöistä.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Mikä tämä on?

1. Istäntä/emäntä sattaa toivottaa sinut tervetulleeksi tämä kädessä. Luulivatkohan, että varkaita on tulossa?

2. Leppoisan näköinen pappa istuu ikkunan vieressä tämä tiukasti kädessä. Uskallankohan istua viereen, vai olisiko parasta seisoa lähellä ovea?

3. Keskustelukumppani katse harhailee pitkin seiniä, ja sitten katse jumittuu olkapäähäsi. Kesken lauseen hän napaa sen pöydältä ja sanoo "liikkumaatta" ja lätkäisee sinua olkapäähän.  Kaikki tapahtui niin nopeasti, että et tiedä mitä ajatella.

4. Yllätät naapurin tädin pelaamassa sisällä jotain tennikisentapaista tämä mailana. Ai, sitä on alettu harrastamaan tennistä vähän varttuneemmaalla iällä.

5. Olet juuri laittamassa korvapuustia suuhun, kun kahvittelukaverisi lyö kupin pöytään ja nappaa sillä ikkunaan. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Meinasin tukehtua pullaan...

Niillä läpsitään, lyödään, huidotaan ja joskus jopa osutaan. Ja auta armias, jos sitä ei löydy kriittisellä hetkellä. Silloin ei auta muu kuin ottaa sanomalehtitötterö avuksi..

Enää ei pelätä, että vihollinen ei tule Suomeen idästä. Ei, nämä viholliset ovat levittäytyneet joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Ne  vaanivat kesästä ja auringosta nauttivia suomalasia yleensä ilmasta käsin.Pelkällä suomalaisella sisulla ja uhkailulla ei näitä vihollisia karkoteta. Avuksi tarvitaan jotan kättäpitempää, muovista, värikästä, joskus jopa pankin nimellä varustettua. Mielellään yksi joka huoneessa. Kysymys kuuluu: mikä tämä on?






Kärpäsläpästähän minä tässä tarinoin.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kengät jalassa vai niitä ilman?


Kokolattiamattoja käsittelevään postaukseen tuli niin paljon kommentteja, joten jatkan aiheesta vielä. Suomessahan on tapana, että kengät jalassa ei mennä sisälle. Olipa jalassa sitten reikäiset,
sateenkaarenkirjavat, jalkahieltä löyhkäävät  tai sukkamehussa uivat sukat, on kengät jätettävä eteiseen PISTE.

Ymmärrän tämän kirjoittamattoman säännön kurakelillä ja talvella. Huopatossuilla ja talvilenkkareilla, kun ei ole kiva tallustella naapurissa, mutta että kesälläkin pitäisi heittää sandaalit pois. Lapsille tämä sääntö saakin päteä ympäri vuoden, mutta ei kyllä aikuisille.

Ajatelkaapas nyt, että kerrankin laittautuu oikein kunnolla. Lopuksi vielä uudet kesäkengät jalkaa ja menoksi. Kengät potkaistaan eteisessä pois, ja koko vierailun ajan saa sitten häpeillä omia lakkaamattomia ja muutenkin väsähtäneen näköisiä (hajusta puhumattakaan) varpaitaan. Entäs sitten jos kyläpaikassa on juhlat, ja siellä kaikki kävelevät parhaimpiinsa pukeutuneina ilman kenkiä?

Täytyykin kesällä tarkastella tilannetta, ja sitä kuka jättää kengät eteiseen ja kuka uhmaa "lakia" ja klompsii kengät jalassa sisään. Piilokameran paikka!

Miten muualla toimitaan? Ilman kenkiä vai kenkien kanssa?