maanantai 31. toukokuuta 2010

Miten nimesi kirjoitetaan?

Englantia puhuvissa maissa nimet, osoitteet jne yleensä tavataan, ellei kysymyksessa ole niin simppeli nimi, että sitä ei voi kirjoitaa väärin. Esim Ben Smith tai John Brown.
Ystäväni kanssa juuri juttelimme kuinka hankalaa tavattujen nimien ymmärtäminen välillä on. Tai siis, kyllähän niitä itse tavaa, mutta kun joku hirveällä vauhdilla latelee, purukumi suussa ja huutava radio taustalla, pitkää nimeään, niin siinä saa olla tarkkana. Ja jos vielä pitää saada osoitekkin oikein...

Suomalaisenhan on  vaikeaa erottaa B ja P. Barbie voi suomeksi äännettynä olla Parpi ja banaani = panaani, Eikä kukaan korjaa ääntämistä, jos bussista tulee pussi. Täällä pehmeän ja kovan peen/been sekottaminen voi saada aikaan aikamoisen sekaannuksen. Isosta tuleekin sika (big v pig), sylistä laboratorio lap v lab jne.

Minun sukunimessäni on kovaa ja pehmeää peetä, joten ne pitää yrittää ääntää todella selvästi, kun tavaan nimeäni. Onneksi on olemassa "phoneettisen aakkoset", jotka helpottavat kummasti tavaamista ja toisen nimen oikeenkirjoittamista.

NATO Phonetic Alphabet Letter phonetic

A Alpha

B Bravo

C Charlie

D Delta

E Echo

F Foxtrot

G Golf

H Hotel

I India

J Juliet

K Kilo

L Lima

M Mike

N November

O Oscar

P Papa

Q Quebec

R Romeo

S Sierra

T Tango

U Uniform

V Victor

W Whiskey

X X-ray

Y Yankee

Z Zulu


Virtasta ja Kauppakatua on tuskin koskaan joutunut Suomessa puhelimessa tavaamaan, mutta niiden tavaaminen englanniksi ei taidakkaan sujua tuosta vaan!
Englantiin muutettuani meni pää pyörälle jo pelkästään siitä ,että ii ei ole I vaan E, ai on I ja ei on A.
Kyllä suomi onkin vaan helppo kieli!

Mukavaa maanantaita toivoo: Victor India Hotel Romeo Echo Alpha Tango November India India Tango Yankee Tango

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Viisut on viisuiltu

Meille kokoontui tuttu suomalaissakki eilen Viisuja katsomaan.
Saksan voitto tuli ainakin minulle yllätyksenä. Onnea vaan Allulle!
Irlannin Niamhin puku oli niin järkyttävä teltta, että vaikka kyse ei muotinäytöksestä olekkaan, en yhtään ihmettele vaikka pisteet jäi saamatta.
Turkkin pojat olivat tosi hyviä, mutta suosikkini oli Kreikka. Taisi olla toisaalta ihan hyvä, että Kreikka ei kisoja voittanut. Luulisi, että siellä on juuri nyt muutakin rahanreikää, kun Viisujen järjestäminen. Albanian muuten olisin myös suonut saavan enemmän pisteitä.
Ensi vuonna ei Rouva Hoon ja minua nähdä kisoissa. Sopimushan oli, että sitten KUN Irlanti taas voittaa, niin istumme katsomossa. Better luck next year!

http://www.eurovision.tv/page/news?id=18063&_t=GERMANY+WINS%2C+SEE+FULL+RESULTS%21

perjantai 28. toukokuuta 2010

Kuka muistaa Viljon?




Tunnustan, tälle olen nauranut joskus kauan, kauan sitten monet naurut...
Muistaako kukaan, löytyikö se Viljo koskaan?

torstai 27. toukokuuta 2010

Palmu

Kuvassa oleva palmu  ei ole vanhoja lomakuvia etelästä, vaan meidän takapihalta. Välillä uhkaan sahaavani sen poikki, mutta en taida kuitenkaan. Onhan sitä mukava katsella ja kuvitella olevansa lomalla jossain kaukana lämpimässä. Päivittäin käyn keräämässä lukuisia lehtiä nurmikolta, joita ylväs palmu pudottelee sieltä korkeuksista. Olen suuttunut Hänen Ylhäisyydelleen monta kertaa ainaisesta "sotkemisesta".

Aivan pienenä pentuna kissa keräsi rohkeutensa ja kiipesi palmuun. Sitten sitä ressua alkoi pelottamaan, eikä rohkeutta riittänyt tulla alas. Kannoimme tikapuut varastosta, ja  poika kävi hakemassa tärisevän kissan alas.

Urho Kekkosen päätä ei palellut vuonna 1965, kun hän valtiovierailullaan Tunisiassa kiipesi myös palmuun. Ilmeisesti alastulo onnistui ilman tikapuita!

Minä jätän kiipeilyt väliin...

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Jeesus ja Kennedy

Suomalainen ystäväni maalasi olohuonettaan. Taulut ja huonekaulut olivat saaneet kyytiä. Eteisen seinän vieressä oli kaksi tuttua hahmoa: Jeesus ja Kennedy. "Miten sinä olet heittänyt Jeesuksen ja Kennedyn tänne lattialle?", kysyin minä.
Nyt ystäväni on asunut jo pitkään Suomessa, ja talossa on uudet asukkaan. Aina siitä ohi ajaessani muistan Jeesuksen ja Kennedyn lattialla, odottamassa takaisinpääsyä seinälle. Ystäväni oli muuttanut appivanhempiensa aikaisemmin omistamaan taloon, ja heiltä oli perinnöksi jäänyt nuo kaksi taulua.

Se, että etenkin vanhemmissa irlantilaisissa kodeissa, on seinällä kuva Jeesuksesta ja Kenndystä ei ole mitenkään epätavallista.

J.F Kennedyhän oli Irlannin "omia" poikia. Hänen isoisänsä rutiköyhät vanhemmat lähtivät aikoinaan (huom! tapasivat toisensa vasta Amerikassa) perunaruttoa pakoon Bostoniin. Tuskinpa lähtiessään arvasivat, että lapsenlapsenlapsesta tulee USAn presidentti.

Myös JF Kennedyn vanhemmat olivat molemmat irlantilaisperheistä. Jos Kennedyjen vaikutusvaltainen perhe oli ylpeä irlantilaisista sukujuuristaan, olivat irlantilaiset ylpeitä "omasta" pojastaan JFKstä. Liekkö vain sattuma, mutta kesäkuussa 1963 Kennedy palasi isiensä maille ja sai kerrassaan lämpimän vastaanoton. Saman vuoden marraskuussa Dallasissa päättyi nuoren presidentin elämä karmealla tavalla. Ehkä hän aavisti kohtalonsa ja kävi sanomassa hyvästit rakastamalleen Irlannille ja irlantilaisille.

Etsiessäni sopivaa irlantilaista musiikkia Pyhän Patrickin päivän postaukseeni, osuin Youtubessa Ted Kennedyn hautajaisvideoon. Tilaisuuden lopuksi siellä laulettiin hänen suosikki laulunsa "When Irish eyes are smiling". Kennedyt taisivat olla irlantilaisempia kuin irlantilaiset itse.

Kennedy ja Jeesus, ihan sulassa sovussa vierekkäin, irlantilaisella seinällä!


maanantai 24. toukokuuta 2010

Lentokentälle menossa tai sieltä tulossa

Tänään on tullut paikallinen lentokenttä tutuksi. Ensinnäkin työpaikkani on ihan kentän vieressä, joten aamupäivä kului siellä. Sitten iltapäivällä mies saapui Liverpoolista kotiin, joten kävin hänet hakemassa  kentältä.

Nyt lähden vielä kolmannenen kerran samaiselle lentokentälle. Töihin tulee uusi työntekijä ja käyn hänet toivottamassa tervetuleeksi ja vien samalla hotelliin. En pistä pahakseni, sillä kun joskus tarvisen vapaata töistä tunniksi tai pariksi voin hyvällä omallatunnolla pyytää!

Matkaan menee meiltä korkeintaan 15 min, joten monesti lähden vieraita vastaan vasta kun näen, että kone on laskeutunut. Toisin oli Lontoossa...

Tänne rakennentiin muutama vuosi sitten upouusi terminaali. Ryanairn piti vuokrata vanha terminaali, ja täällä jo hieroskeltiin käsiä, että nyt se lentäminen vasta alkaa. No, Ryanairilla ja lentokentän herroilla meni nevotteluissa sukset ristiin, ja tuloksena oli se, että terminaalia ei vuokrattu ja samalla Ryanair vähensi täältä lentoja.  Well done!'

Nyt meillä on upea terminaali, mutta hyvin hiljainen sellainen...




lauantai 22. toukokuuta 2010

Ihme murretta ja liikennekultuuria 7.15 am.

Voi, näitä aikaisia herätyksiä. Hockey-joukkue lähti kohti Dublinia. Äidin taksissa oli  hiljaista. Tulikin illalla sanottua puolin ja toisin ehkä enemmän kuin olisi pitänyt. Kyllä tämä lasten aikuiseksi kasvattaminen onkin sitten välillä niin kuluttavaa puhaa.  

Tukka pystyssä, päällä vanhat verkkarit, uninen ja kaiken lisäksi vielä jo aamusta pahalla päällä - ei mikään hyvä yhdistelmä! Nousin pois autosta ja nyökkäsin goodmorningit viereisen auton isälle. Eikös sieltä tulekkin oikein pirteänoloinen mies minulle juttelemaan. En todellakaan ollut smalltalktuulella. Koomisten tästä tilanteesta tekee rähjähtäneen ulkonäköni  lisäksi sen, että en ymmärtänyt sanaakaan mitä tuo mies sanoi. Ensin luulin, että hän on ehkä erehtynyt henkilöstä, puhuu minulle latviaa tai liettuaa. Tarkemmin kuunneltuani, kyllä se englantia oli , mutta oikein extravahvalla paikallisella murteella höystettynä. Veikkaan, aurinkoinen aamu kun oli/on, että säästä hän jutteli, tai ehkä siitä turnauksesta Dublinissa. Minä sitten mumisin, jotain kauniista aamusta ja auringonpaisteesta. Vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin tulee tilanteita, että en kertakaikkiaan ymmärrä tätä muretta.

Ajaessani takaisin kotiin tuli taas todistettua, että tässä maassa on kahdenlaisia kuskeja (Hanna Tuuri kirjoitti tästä hyvin kirjassaan Irlantilainen Aamiainen). Niitä, jotka ovat saaneet kortin joskus vuonna yks ja kaks ilman ajokoetta. Ajavat 20km tunnissa, eivät käytä vilkkua ja eivät varmasti päästä ketään ohi.
Sitten on niitä, jotka ajavat hirveää vauhtia tiellä kuin tiellä ja rakastavat toisen auton läheisyyttä. Nämä kuskit saavat minut raivon valtaan. Itse ajoin niin kovaa kuin tiellä sai ajaa, ja tämä perässä tuleva ajoi metrin päässä takanani. Arvasin, että lähtee ohittamaan jossain ihme paikkassa, ja niin kävi. Mitä tuo takana ajava kaahari ei tiennyt oli se, että edessäni oli pakettiauto, joten hyvää matkaa vaan sen pakettiauton perässä. Mene ohi, jos pääset!

Mikä on tuon viinipunaisen puun nimi? Hannele ja Leena tarvisen apua! 


Aika muhkeat kaksoset, vai mitä?

Nyt nautin hiljaisesta talosta ja kupista kuumaa teetä ja ennen kaikkea lepuuttelen hermojani. Eiköhän tämä taas tästä!

perjantai 21. toukokuuta 2010

Voi, Ronan...

Eilen kuulin radiosta "shokkiuutisen": meidän ihana (tai onkohan niin ihana ollenkaan) Ronan Keating on eroamassa vaimostaan Yvonnesta. Niille lukijoille tiedoksi, jotka eivät Ronania tunne, hän tuli kuuluisaksi alunperin irlantilaisessa poikabändissä Boyzonessa. Välillä Ronan esiintyi myös soolona, mutta palasi taas Boyzoneen pari vuotta sitten. Menestynyt Boyzone oli otsikoissa lokakuussa, kun yksi laulajista, Stephen Gatley kuoli täysin yllättäin.

Daily Mailista luin tänään, että "ihanalla" Ronanilla olisi ollut suhde kiertueen 26-vuotiaan tanssijan kanssa. Ilmeiseti Yvonne (upen näköinen ex-malli), pääsi unohtumaan. Eilen, jälleen Daily Mailin luotettavien lähteiden mukaan, (lue: kuvaaja ja toimittaja puskassa Keatingien pihassa) Ronan pakkasi Range Roverinsa ja lähti kotoaan. Tarkkaan tuolta puskasta on asioita seurattu, sillä artikkelissa kerrottiin mm, että ensin Ronanilla oli lippis päässään ja sitten ei. Vai kunka se nyt meni. Autoon menevän isän vaatetus oli myös tarkasti kuvailtu.

Joskus tuntuu, että pitävätkö lehdet meitä lukijoitaan typerinä. Ensin julkaistaan iso kuva, ja sitten vielä kerrotaan, että Ronanilla oli farkut jalassa. Halooo? Mitä ihmeen väliä sillä on mitä Ronanilla oli päällään. Eiköhän tässä nyt kuitenkin heidän elämässään ole niin isosta asiasta kysymys, että lippalakki tai sen puuttuminen, ovat täysin samantekevää. Ronan ei varmasti eilen kysynyt stylistiltään, että kun kannan laukut autoon, niin pitääkö lippis olla päässä vai ei.

Englantilainen lehti myös tiesi, että Yvonne oli sisällä kahden ystävättärensä kanssa, jotka teenjuonnin ohella lohduttivat ja tukivat häntä. Puskaan ei ilmeisesti tuoksunut kahvi, koska toimittaja on varma, että nimenomaan teekupin ääressä Yvonnea lohdutettiin. "Ystävä" oli myös tiennyt, että perheen kolme lasta olivat naapurissa leikkimässä, ja kertonut kuinka tieto erosta oli tullut täysin yllätyksenä. Varsinainen lörppähuuli "ystävä". Ihmeellistä, että "läheinen ystävä" ei osannut aavistaa, että  pariskunnalla meni huonosti.

Koiraa ulkoiluttavaa naapuria oli myös haastateltu. Sitä ei kuitenkaan paljastettu minkälaisessa asussa rouva koiraansa ulkoilutti.  Koran rotu jäi myös mainitsematta. Varmasti ihan hyvärotuinen koira, sillä perhe asustaa kalliilla asuntoalueella, joten ei siellä mitään sekarotuisia piskejä pissateta.

Aviopuoliso ja kolmen lapsen isä lähti /laitettiin lähtemään kotoaan, koska lehden mukaan hänellä oli ollut säpinöitä tanssijan kanssa. Surullista kaikille osapuolille (paitsi sille tanssitytölle, jos on edelleen kuvioissa mukana) ja toimittaja löpisee lippalakista, aurinkolaseita, teekupista, autonmerkeistä ja lainaa jutuunsa lörppähuuli "ystävän" kommentteja: "Tänään ei ole hyvä päivä!" Eipä niin...

torstai 20. toukokuuta 2010

Etana, etana näytä sarves...

...ja mielellään jossain muualla kuin meidän pihassa. En kaipaa sinua syömään lehtiäni ja tuhoamaan istutuksiani. Sääennustuksen voi katsoa televisiosta, joten sarviennäytön voit myös unohtaa.Tälläiselle ei-viherpeukalolle, joka yrittää pitää plänttinsä edes jonkinlaisessa kunnossa, ei vierailustasi ei ole mitään iloa. Jätät jälkeesi vain reikäisiä lehtiä. Hyi sinua!
Voisit myös sanoa niille lukuisille kavereillesi, että meille ei ole tulemista. Menkää vaikka naapuriin, siellä on paljon paremman makuisia lehtiä! Kun on kuivaa pysytte tekin piilossa, mutta annas olla kun taivaalta putoaa pisaroita, silloin te hyökäätte (etanamaisen hitaasti ja arvokkaasti kylläkin) kasvieni kimppuun.

Seuraavan kerran, kun tulette kutsumatta kyläilemään, niin maistakaapas niitä kukkapenkeissä olevia sinisiä rakeita. Ovat todella hyviä, parempia kuin muraatin lehdet. Katsotaanpa, jos vihdoinkin älyäisitte pysyä pois.



Epäonnistunut kuva kutsumattomista vieraista!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Eastenders

Suosikkisarjani TVssä on ollut noin viimeisen 15 vuoden ajan brittisarja Eastenders. Muutto saarelta toiselle sujui hienosti ainakin, jos TVstä on kysymys. Eastenderit näkyy RTE1llä ihan samaan aikaan kuin BBC1llä.
Meillä näkyy Skyn kautta BBC, jota katson aika paljon. 

Eastenderit näkyy TVssä neljästi viikossa, ja jos en ehdi juuri silloin television ääreen nauhoitan ne tai katson myöhemmin netissä. Harvoin jää osa väliin. Miehestä sarja on suorastaan typerä. "Vai on", sanon minä ja pyydän hiljaisuutta olohuoneeseen.

Sarja näkyi Suomessakin (ja voi näkyä vieläkin), mutta ei ilmeisesti siellä tullut kovin suosituksi. Ehkä siihen on vaikea päästä mukaan, kun se on pyörityt jo 25v.  Kuten huomaatte olen uskollinen katsoja. Mitäpä sitä sarjaa vaihtamaan, jos kerran on hyvän löytänyt. Irlantilaiseen vastaavaan, Fair Cityyn, en on päässyt mukaan ollenkaan. Olisihan sitä Coronation Streettiä, Emmerdalea, Home and Awaytä jne... Valmiiksi nauretut jenkkisarjat saavat minut voimaan lähinnä pahoin. Sex in the City ja Desperate Housewifes jätän  suosiolla väliin. Eastenders tai ei mitään!


BBCn sivuilta löyty kuva The Queen Victoria-pubista, jossa sattuu ja tapahtuu.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Kamalat kokolattiamatot

Inho kokolattiamattoja kohtaan alkoi ollessani 16-vuotiaana kielikurssilla Eastbournessa, Englannissa. Enpä silloin arvannut, että kokolattiamattojen kanssa tulen tekemään tuttavuutta vielä monta monituista kertaa. Miksi kukaan haluaa kylpyhuoneeseen kokolattiamaton? Se ei  mahtunut minun päähäni 16-vuotiaana, eikä muuten mahdu vieläkään.

Kokolattiamattojen kulta-ajat ovat jo takanapäin, ainakin täällä Irlannissa. Etenkin uusissa taloissa näytetään suosivan laminaatti /parkketti/puulattiota. Naapurisaarella asutaan paljon vanhemmissa taloissa ja siellä kokolattiamatot ovat edelleen yleisiä. Remonttia tehdessä saattaa vanhan kuluneen maton alta paljastua kaunis lattia, josta hiomalla saisi todella kauniin. Sääli, jos silloin päällä lyödään taas myrkynvihreä matto.

Miksi sitten aikoinaan kaikki lattiat saivaat päälleen "karvaisen pinnan"? Kokolattiamatto tuntuu kyllä mukavan pehmeältä ja lämpimältä jalan alla ja se myös vaimentaa ääntä. Näihin "totuuksiin" on minukin pakko yhtyä. Luulen myös, että ne vuosia sitten ne tulivat edullisemmaksi, kuin kalliit ja erikoiset puulattiat. Kamalat tummat värit ja kukkakuviot selitän puolestaan sillä, että niissä ei näy yhtä hyvin lika kuin vaaleissa yksivärisissä. Muistan joskus lukeneeni Englannissa asuessani, että joissakin kerrostaloissa oli sääntö, että asunnossa pitää olla (äänieristyksen takia) vain ja ainoastaan kokolattiamatot.

Englannin kodissa oli paljon portaita, ja niissä kokolattiamatot olivat kyllä ihan närppärät. Muissakin huoneissa oli kokolattiamatot (ei kylläkään keittiössä eikä kylpyhuoneessa). Koska tiesimme, että asuminen siinä osoitteessa oli väliaikasta, emme repineet mattoja pois. Tykännyt niistä en koskaan, mutta opin kyllä paljon niiden puhdistamisesta. Tahroja tuli hinkattua pois kerran jos toisenkin, ja säännöllisin väliajoin soitin pesijän paikalle. Pesun jälkeen mattot näyttivät aina paljon paremmilta. Suomalainen kengät eteiseen-tapa ei ole vielä(kään) rantautunut Britanniaan eikä tänne Irlantiinkaan. Olihan se kiva, kun vieras klampsii likaisilla kengillään portaat ylös ja sitten olohuoneeseen. Kerran jos toisenkin purin kieltäni, että en olisi käskenyt ottamaan  kenkiä pois. Sitten kun ovi sulkeutui otin suihkepulloni esille ja aloin puhdistamaan jälkiä.

Portaat ovat muuten se yksi ja ainut paikka, johon kokolattiamaton kepuutan. Niihin ei liukastu ja poikien töminä vaimenee minunkin korvilleni sopivaksi.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Sunny Sunday

Suomesta kuuluu kummia: kunnon helteet toukokuussa. Täälläkään ei ole satanut moneen viikkoon, mutta helteistä saamme vain haaveilla.  Kastelukannusta on tullut minulle uusi kaveri. En ole saanut auringonpistosta, enkä ole humalassa, mutta nyt ovat asiat niin, että täällä tarvittaisiin vesisadetta. Muuten meidän paikattu nurmikko ei koskaan kasva. Huh! Nyt sain sen sanottua. Huomenna tietysi alkaa  monta viikkoa kestävät rankkasateet, ja sen on sitten minun syyni.

Viikonloppuun on taas mahtunut murkun murinoita, jalkapallo-ottelu (tasapeli 2-2), suomalaisen ystävän luona vierailu, ensi-kommuuniojuhlat naapurissa ja tänään vielä päälle kaverin synttärit. Meillä on myös pyöritetty pesulaa, sillä naapurin pyykkikonen teki lakon (perheessä on neljä poikaa, joten pyykkiä pestään joka päivä). Yllätyksekseni meille vielä piipahti kaksi ystävääni kylään.

Olin  iloisesti yllättynyt tuosta naapurin kutsusta. Poika tuli viikolla meille hyvin virallisen näköisensä. Sinäänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä, hänhän käy miellä joka päivä. Olin jo sanomassa, että kaverisi ei ole nyt kotona, kun hän sanoi, että hänellä on ihan muuta asiaa. Pyysi meidät kaikki lauantaina juhliinsa. Ovelta vielä huikkasi, että teidän isäkin saa tulla! Isä on nyt Englannissa, joten ei päässyt. Hän pelaa ahkerasti poikein kanssa jalkapalloa, joten oli ilmeisti kutsunsa ansainnut.

Kutsusta olin otettu siksi, että en sitä odottanut. Olen jo tottunut siihen, että vain ja ainoastaan oma perhe kutsutaan. En sitten tiedä onko käytäntö sama muuallakin Irlannissa, mutta meidän nurkilla ei perhejuhliin yleensä ulkopuolisille kutsuja satele ja muutenkin tällä "piiri pieni pyörii". Viikonlopun aikana tuli todistettua, että minullahan oikeastaan aika monta ystävää täällä Irlannissa.

Tuhkapilvet ovat  muuten taas meidän riesana, ja lentokenttiä on suljettu. Kiitos vaan sinne Islantiin!

Euroviisutkin ovat ihan pian. Mitä mieltä olette tästä?

perjantai 14. toukokuuta 2010

Aave-asuntoalueet


Uutisten seuraaminen on jäänyt taas viime aikoina vähemmälle. Sitä samaa illasta toiseen... Katsoin sunnuntaina niin mielenkiintoisen ja silmiäavaavan dokumentin, että päätin taas ryhdistäytyä.
Kyllä ihmisen pitää tietää mitä ympärillä tapahtuu, sanoin itselleni ja annoin mielessäni potkaisun peffaan.

Koska itse asun vanhalla asuntoalueella, ja kaikki ympärilläkin olevat asuntoalueet ovat olleet asuttuina ja iät ja ajat, ei ohjelman sisältö sinäänsä koskettanut meitä. MUTTA surullinen tosiasia on, että monen ylihintaisen unelmatalon ikkunasta avautuu lohduton näkymä: keskeneräinen rakennustyömaa.

Silloin kun Kelttiläinen Tiikeri vielä oli voimissaan, Irlantiin nousi asuntoalueita, kerrostaloja jne kuin sieniä sateella. Samalla hinnat kohosivat pilviin. Se ei näyttänyt ostajia hätkäyttävän. Pankistahan sai helposti 100% asuntolainoja. Nimi paperiin ja avaimet käteen. Tai  asunto ostettiin, kun rakentaminen ei ollut vielä alkanutkaan.

Ja sitten kelttiläisen Tiikerin juoksu muuttui kävelyksi, kunnes se lysähti ojanpohjalle lopen nääntyneenä. Sitten tulikin valkotakkiset miehet ja veivät Tiikerin sairaalaan, jossa se teho-osastolla makaa edelleenkin, kuumemittari suussa. "Lääkärit" ennustavat, että Tiikeri ei enää koskaan palaa entiselleen. Toivottavasti nyt kuitenkin pääsee joskus pois sieltä sairaalasta.

Tyypillinen tarina näytti ohjelman mukaan olevan se, että asuntoa ostaessa osa tai kaikki taloista oli vielä rakentamatta. Samoin upeat viheralueet odottivat  istuttamista. Perhe muutti ylihintaiseen kotiinsa ja rupesi odotamaan alueen valmistumista ja toisten naapureiden muuttamista. Naapureita tuli harvakseltaan ja suurin osa valmiista taloista oli tyhjiä. Yhtenä kauniina aamuna ei sitten enää herättykkään naulojen naputukseen ja sementtimyllyn surinaan. Rakennustyöt ympärillä loppuivat kuin seinään. Rakennuttaja oli mennyt konkursiin.

Sitten isä tai/ja äiti joutuu yllättäen työttömäksi. Pankissa lainaa satoja tuhansia, eikä asuntoa ei saa kaupaksi, ei edes roimasti alennettuun hintaan. Kuka nyt rakennustyömaalla haluaa asua? Irlannissa ei tunneta ansiosidonnaisia työttömyyskorvauksia, ja ellei omia säästöjä ole, elintaso romahtaa hetkessä.

Ohjelmassa käytiin neljällä eri aave-asuntoalueella. Ongelmia riitti: puolivalmiita taloja, rakennusromua, veimärit haisivat, rikkaruohot rehottivat ja katuvalot eivät toimineet. Lapset leikkivät tyhjissä taloissa ja rakennusjätteiden keskellä...Eikä niistä upeista viheralueista ollut tietoakaan jne. Mieleen tulivat lähinnä kehitysmaan slummit. Ohjelmassa yksi äiti kertoi pojastaan, jota oli viety sairaalaan paikattavaksi, kerran jos toisenkin. Elämä keskeneräisellä rakennustyömalla kun ei ollut kovin turvallista.

Näitä aave-asuntoalueita on Irlannissa ohjelman mukaan noin 600. Asiaa on veivattu ja vatkattu. Kuka on vastuussa? Ainut vaihtoehto näytää olevan, että keskeneräiset talot ja täysin tyhjät asuntoalueet ajetaan maantasalle. Kuulostaa kauhelta, mutta parempaakaan vaihtoehtoa ei ole.

Lohdutonta katsottavaa, kun tietää, että nuo perheet eivät koskaan pääse eroon veloistaan.

torstai 13. toukokuuta 2010

Libyan lentoturma


Silloin harvoin, kun Libya mainitaan tiedotusvälineissä höristän aina korviani. Ajatelkaa kone oli jo lähes laskeutunut Tripolin kentälle, ja sitten 103 elämää loppuu yhdellä rysäyksellä. Haaveita, kohtaloita, jäälleennäkemisiä, hyvästejä, elettyä elämää ja sitten ei mitään.

Minun CVni on värikäs kuin tilkkutäkki. Töitä on tehty elämäntilateen mukaan, suurimmaksi osaksi matkailualalla. Olen ollut töissä monenlaisissa yrityksissä ja tehnyt töitä lukemattomien eri kansalaisuuksien kanssa. CVni ei ole ehkä "salonkikelpoinen" (lue pätkä siellä toinen täällä), mutta joka paikasta olen jotain oppinut. Yksi työpaikoista on kuitenkin ylitse muiden:  iso kansainvälinen insinööritoimisto Englannissa, jonka Pohjois-Afrikan osastolla toimin matkasihteerinä. Inssit ristivätkin Travel Departmentin Trouble Departmentiksi, koska meillä tunnelma oli välillä kuin paloasemalla.

Alku oli erittäin hankalaa. Tunisialainen pomoni oli äksy ja aina huonolla tullella. Olin jo lyömässä hanskat tiskiin, kun tapahtui kaksi asiaa, ja  kaikki muuttui. Ensinnäkin irlantilainen työkaveini huomasi, että pomon kanssa oli hankalaa. Hän kertoi minulle esimieheni vaimon vakavasta sairaudesta ja edellisen työntekijän kanssa olleista ongelmista. Tietyt asiat loksahtivat paikoilleen. Sitten kerran pomon taas minulle marmattessa jostain asiasta, vaihdoin taktiikkaa ja annoin takaisin samalla mitalla. Asenne muuttui hetkessä, ja hommat alkoivat sujumaan hyvässä hengessä. Edelleenkin pidämme silloin tällöin yhtettä. Suositus tulee hetkessä, jos sitä tarvitsen.

Kyseinen projekti oli Libyassa, ja meidän tehtävä oli järjestää insinöörit ja muut työntekijät Libyaan ja takaisin lomalle Eurooppaan kahdeksan viikon välein. Kuulostaa ihan simppeliltä, mutta silloin 90-luvulla kauppasaarron aikaan, ei Libyaan saanut lentää ja työskentely vaati tietysti aina viisumin. Suurlähetystöä ei  Lontoossa ymmärrettävästi ollut. Konsulaatin tapainen sentään oli Saudi-Arabian lähetystön yhteydessä. Aukioloajat olivat sanalla sanoen liukuvat, ja viisumien saaminen tuskallinen projekti. Perjantaisin jännäsimme, tulevatko kaikki passit takaisin ja jos tulevat, niin onko niissä kaikki tarvittavat leimat yms. Kuka lentää lauantaina Tunisiaan ja sieltä linja-autolla (ei ilmastointia, eikä muitakaan mukavuuksia) Tripoliin tai vielä useiden tuntien köröttely Benghaziin? Viisumianomuset piti kirjoittaa kaksin kappalein ja käsin. Valokuvia tarvittiin kasa ja lennot olivat (libyalaisen asiaakkaan varaamat) aina täysin sekaisin. Puhelut Libyaan pätkivät ja lähetetyt faksit hävisivät mustaan aukkoon ...mutta ainakaan töissä ei koskaan ollut tylsää.

Siinä lentosotkujen selvittelyn ja viisumien metsästyksen ohella tuli tuo erillainen maakin tutuksi, vaikka en ole siellä koskaan käynytkään. Toimistossa opin nopeasti esim. minkälaisia vaatteita käytän töissä ja mitä en. Vaaleana naisena oli myös parempi pitää tiettyhin henkilöihin etäisyyttä. Toisaalta se, että olin naimisissa ja POJAN äiti auttoivat asiaa. Uskomattomia juttuja, mielenkiintoisia ihmisiä ja täysin eri kulttuuri. Olen ihan varma, että libyalaisten kello käy jotain ihan omaa aikaansa. Asiat sujuvat jos sujuvat, riippuen tietysti kenen asioista on kysymys. Toisten asiat sujuvat nopeammin kuin toisten. Ja välillä naisena sain kyllä tuntea, että mistäs minä mitään tiedän."Miksi et ole kotona hoitamssa lastasi", kysyi minulta eräs mukamas tärkeämpi herra, kun asiat eivät menneet hänen aikataulun (tai sen puutumisen) mukaan. Vastasin, että meillä mies on kotona ja hoitaa lapsen. Herra hiljeni! Lapsi oli kylläkin päiväkodissa ja mies töissä, mutta sitä ei tärkeän herran tarvinnut tietää.

Tuo kiinostava ja kieltämättä aika kuluttava työrupeama päätyi toisen poikani syntymään. Vähän ennen lähtöäni alkoi Gatwickistä suora lento Tripoliin, ja Zurichin kauttakin pääsi lentäen Ihan Benghaziin asti. Tiesin muuten odottavani poikaa, mutta aina kun minulle sanotiin, että toivottavasti saat toisen pojat toitotin minä silmät sinisinä, että tyttö sen olla pitää. Siinä loksati suu, jos toinenkin auki... Kuinka kukaan voi toivoa itselleen tyttöä!

Poika tuli ja työura loppui muutamaksi vuodeksi. Elämää (ja kärsivällisyyttä) rikastuttava kokemus, vaikka välillä olikin päreet palaa!


Ps. Tuota lukiessani pisti silmään seuraava toteamus: "Libyassa linjat ovat huonot ja puhelimet pätkivät.
Reinilä arvelee, että maat ovat yksinkertaisesti menneet puhelimessa sekaisin."

Ai, eikö niitä linjoja ole vieläkään korjattu, vaikka minä niistä aina valitin.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Uutisia naapurista

Naapurisaarelta kuuluu seuraavaa:
Vaaleissa konservatiivit saivat eniten ääniä, ja nyt Gordon Brown on lyönyt hanskat tiskiin. Hallituksen muodostaminen taitaa olla tällä kertaa aika monimutkainen juttu, mutta jätän sen brittien onglemaksi. Jos britit apuani haluaavat, olen tietysti käytettävissä, mutta minkäänlaista yhteydenottoa ei ole ainakaan vielä tullut.

Meidän perheessä ilouutinen oli tietysti se, että Chelsea vihdoinkin voitti Englannin Valioliigan mestaruuden. Nuorempi pakuttelee henkseleitään, ja isompi marmataa Arsenaalin huonoa tulosta.

Isäntä puolestaan on aina kannattanut ABUta = Anything But United. Eli suomeksi ihan mikä muu joukkue, kunhan se vain ei ole Manchester United.

Unohdetaan vaalit ja jalkapallo, ja keskitytään siihen tärkeimpään uutiseen, eli Harrodsiin. Harrodsin värikäs omistaja Mohamed Al-Fayed myi "puotinsa" Quatarin kuningasperheelle. Ok, en väitä, että Harrods oli minun "vaki"kauppani Lontoossa.  En käynyt siellä edes joka vuosi, mutta jotenkin Harrods ja Lontoo kuuluvat yhteen. Minulle ei koskaan selvinnyt miten se ylipäätään oli pystyssä, sillä 80% asiakkaista oli turisteja, jotka ostivat kitusen postikortin, että saisivat Harrodsin pussin. Ehkä ne 20% sitten ostivatkin noiden muiden puolesta.

Harrodsin ruokaosasto on nähtävä ehdottomasti, jos Lontoossa käy, mutta nälkäisenä ei sinne kannata lähteä itseään kiduttamaan. Sitten vielä muistin virkistämiseksi tälläistä tärkeää faktaa

  • Egyptiläissyntyinen Mohamed Al-Fayed on naimisissa suomalaisen Heini Wathénin kanssa. Emme liikkuneet Heinin kanssa samoissa piireissä.
  • Hänen poikansa Dodi Al-Fayed menehtyi auto-onnettomuudessa Walesin prinsessa Dianan kanssa Pariisissa. Isä väitti viimeiseen asti, että kysymys oli murhasta eikä onnettomuudesta.
  • Brittipassia Al-Fayed ei ole koskaan saanut. Siihen täytyy olla erittäin pätevät syyt.
  • Al-Fayedin menneisyys on lehtien mukaan myös hieman kyseenalainen.
Paljon mielenkiintoisempaa, kuin vaalit!




maanantai 10. toukokuuta 2010

Kävelevä englannin kielioppi

Ulkomaalaisen äidin lapsien on totuttava siihen, että äidin englanti ei ole 100% täydellistä, eikä äiti pysty aina auttamaan ihan kaikissa läksyissä. Minulta on turha tulla kysymään apua esim. biologian tunnille, iiristä puhumattakaan. En tiedä kaikkien lintujen ja kasvien nimiä englanniksi. Huom! En tiedä niitä edes suomeksi. Onneksi on netti ja Oxfordin sanakirja. Kummastakin on paljon hyötyä!

Vanhempaa poikaa äidin välillä oudot ilmaukset tai väärä lausuntatapa, eivät pahemmin kiusaa. Suomeakin hän puhuu reippaasti, eikä haittaa vaikka joskus menee sanojen päätteet ja taivutukset päin mäntyä. Nuorempi onkin sitten näissä kieliasioissa paljon tarkempi. Häntä ärsyttää suunnattomasti, jos in / at / on menee vahingossa äidiltä väärin. Hänellä on myös ihana tapa opettaa minua, tyyliin: "Kuule sanoppas näin, eikä noin.." Jos joskus olen epävarma esim prepositioista, kysyn aina nuoremmalta. Hän oikein miettii, maistelee sanoja, kokeilee eri vaihtoehtoja ja antaa sitten täsmällisen vastauksen.

Mies jaksaa ihmetellä, että vielä 20 vuoden jälkeenkin minulta menee välillä she ja he sekaisin. Enkä muuten ole ainut suomalainen, joka nuo kaksi häntä sekottaa. Minkäs teet, kun meillä on vain yksi hän, joka meidän murrealuella on  kotoisasti se.

Onneksi meillä on tuo kävelevä kielioppi, johon voin aina turvautua!


Omenapuu kukassa ja mikä tuoksu...



Orvokitkin voivat hyvin!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äidille!


Lapsuus se on, korvaamaton
Paljon mä sain, siks kiitän sua vain
Äidille vaan laulaa nyt saan, äideistä parhaimman sain

Lohdun hän loi,
suojan hän soi
Hellyyttä koin,
siks kiittää vain voin

Rakkaudestaan voimaa mä saan,
äideistä parhaimman sain
Hän ymmärtää ja lohduttaa,
laulun tään hän nyt saa-aa-aa
Kallein hän on, niin korvaamaton,
parhain hän on äiti mun

Luotas jos tie kerran mun vie,
suureks kun vartun unhoon jää et
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää
Äideistä parhain sä oot
Luotas jos tie kerran mun vie,
suureks kun vartun unhoon jää et
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää

Äideistä parhain sä oot

lauantai 8. toukokuuta 2010

Parempaa huomista

Istuimme ystäväpariskunnan keittiössä. Lapsen synttärit oli juhlittu, ja teekupin (irlantilaisittain) paransimme maailmaa tai paremminkin jumituimme linjalle Kreikka-Vaalit Naapurissa-Irlannin sotkuinen talous.
Kaksi parhaassa työiässä olevaa, hyvin koulutettua, ahkeraa, oman alansa osaajaa. Nykyinen työnimike: työtön. Palkasta leikaatu: 100%  Kuukausitulot: 0 Euroa. Kumpainenkaan ei näy työttömyystilastoissa, koska olivat yksityisyrittäjiä. Työttömysavustuksesta saa vain haaveilla, vaikka veroja ovat tänne reilusti maksaneetkin. Virallinen työttömysprosentti Irlannissa on  12.7%. Todellinen luku siinä 20 % paikkeilla.

Menneellä viikolla eläkkeellä oleva opettaja voivotteli miehelleni, että hänen ja miehensä eläkettä on leikattu peräti  6%, joka tarkoittaa 2,000.00 vuodessa. Rouva oli erittäin tympääntynyt, sillä se tarkoittaa yhtä etelänmatkaa vähemmän tänä vuonna. Käyvät etelässä neljä kertaa vuodessa... Jotkut ihmiset sitten eivät tajua, milloin kannattaa pitää suuri suu kiinni.

Toivottavasti kreikkalaiset kantavat kortensa kekoon, jos Irlantia pitää joskus EUn pelastaa. 

Anteeksi negatiivinen postaukseni, mutta oli ihan pakko tuulettaa.


Olen ihan unohtanut kuinka hyvä laulaja Kaija Koo on

perjantai 7. toukokuuta 2010

Paremman lehmän maitoa

Irlannissa on vara valita minkä lehmän maitoa juot. On merkki, kauppojen omaa, luomu, super jne maitoa. Kävin tässä erään tutun kanssa mielenkiintoisen keskustelun maidonostosta.
Minä nimittäin ostan aina kaupan omaa halvempaa maitoa. Siis sama juttu, jos Suomessa myytäisiin Pirkka-maitoa halvemmalla kuin Valion maitoa.

Kahden litran purkki kaupan omaa maksaa 1.49, kun taas merkkimaito on huomattavasti kalliimpaa. Samaa maitoa, mutta tylsemmän näköisessä purkissa.

Tämä rouva sanoi aina ostavansa Avonmoren kallista maito, koska lapset eivät kuulemma juo kaupan omaa halpaa maitoa. Olisi pitänyt vissiin lopettaa keskustelu jo tässä vaiheessa, mutta jatkoin kuitenkin.
Minä siihen, että en itse kyllä pysty kertomaan eroa halvemman ja kalliimman maidon maussa. Ei hänkään pystynyt, kun ei ollut koskaan sitä halpaa ostanut. Maidon kuulemma pitää olla kunnollista maitoa. Minun oli ihan pakko tähän lisätä, että lehmästähän se maito lypsetään kumpaankin purkkiin.
-Ai, sanoi rouva. Ehkä ne ovat sitten niitä parempia lehmiä.

Kuvitelkaapas tätä: laitumella lehmillä on kaulassaan lapput: Dunnes Storen halpamaito, Avonmoren merkkimaito, Supermaito vitamiineillä varustettuna...

Tälläistä SuperValun "halpa"maitoa minä pojilleni juotan - ja hyvin ovat kasvaneet!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Viekää tuhkatkin pesästä

Irlannin lentokentät ovat olleet aamupäivän kiinni. Islannin tuhkat ovat taas leijjailleet tänne meidän "iloksi". Olen tässä pohtinut, miten tuo Eyjafjallajokull saataisiin pois päältä. Esitänkin kehittelemäni shamppanjapullo-teorian. Jos shampanjan kuohunta (siis pullosta) halutaan lopettaa, pistetään korkki takaisin paikalleen ja ne "rautalangat" ympärille.Luulisi sama tehoavan tulivuoreenkin. Ja siihen naapuri tulivuoreen voisi pistää korkin jo nyt, ihan vain noin varmuuden vuoksi.

Miksi ei kukaan koskaan kysy minulta, miten nämä asiat pitäisi hoitaa?

Kuolleelta näytti lentokenttä tänä aamuna

maanantai 3. toukokuuta 2010

Maalari maalasi taloa

Irlannissa on tänään yleinen vapaapäivä (Bank Holiday). Laiskana emme ole olleet, vaan




Ruohonleikkaus ja narsissien "solmiminen" ovat vuorossa huomenna!


lauantai 1. toukokuuta 2010

Lauantain löpinöitä

Tänään on satanut, paistanut, satanut ja nyt paistaa. Nurmikkoa tuolla paikkailin. Katsotaan lähteekö kasvamaan. Tekonurmi taitaa olla se ainut vaihtoehto etupihalla, sillä jalkapalloa potkitaan mennen, tullen ja palatessa, vaikka siitä aina välillä huomautankin.

Ja koska jalkapalloa potkiessa tarvitaan pallon lisäksi

lähdimme aamulla jalkapallokenkiä metsästämään. 65.00 Euroa köyhempinä palasimme takaisin. Oikean- puoleisilla pelataan tekonurmella, ja noilla kelta-mustilla ruoholla. Nuoremman jalka on taas kasvanut, ja kauhukseni huomasi, että nuo kengät ovat just passelin kokoiset myös minulle. Eli jos joskus tulee mieleen lähteä pelaamaan jalkapalloa (luulen, että ei tule), voin lainata pojalta kengät.  Halpoja kenkiä on ihan turha ostaa, sillä ne eivät kestä kovaa kulutusta.

Tällä viikolla on pääsä pyörinyt niin paljon kaikenlaista miehen työkuvioista äidin leikkaukseen, että kun ystäväni ehdotti illalla pubiin menoa, sanoin heti YES. Tapaan kaksi entistä työkaveriani, joten hauska ilta on tiedossa. Vietetään nyt sitten vaikka vappua suomalais-venäläisessä seurassa.

Olen kylläkin erittäin vaativainen pubin suhteen

1. Ei saa olla liikaa ihmisiä. (Haloo, nythän on lauantai-ilta)
2. Pitää päästä istumaan. (Jos vaikka laittaisin korkkarit)
3. Musiikki ei saa olla liian kovalla, että ei tarvitse huutaa. (Jutelemaanhan sinne ollaan menossa)
4. Alle 25-vuotiaita ei mielellään (ikärasisimia? Kyllä)
5. Ei mikään "metsästyspaikka". ( Rupeaa haukotuttamaan, jos joutuu toisen soidinmenoja katsomaan).

Eli joku varttuneimpien pubi pitäisi löytää.  Vai suunnistaisinko suoraan vanhainkodille...