perjantai 30. huhtikuuta 2010

Apua! Saku tukehtuu

Mietin tässä, että voiko postauksen kirjoittaa niinkin tylsästä aiheesta kuin pyykkikorista.

Olenhan minä vanhoista kumisaappaistanikin kirjoittanut, joten eiköhän tämänkin jutun voi kirjoittaa (mitenkään lukijoita aliarvioimatta).

Ensinnäkin tässä teille kuva Sakusta niin ymmärrätte, että kysymys ei ole mistään muovikorista kylpyhuoneen nurkassa.



Aamulla huomasin, että Saku-parkahan kohta tukehtuu. Iltapäivän ohjelma onkin sitten lukkoonlyöty: pyykkäystä ja silitystä. Ettei vain tule aika pitkäksi.

Mutta, nyt vähän enemmän Sakusta.
Englannissa asuessani ja viikonloppuisin kauppoja kierrellessäni (huom! otteita "edellisestä elämästäni" = aikakausi ennen lapsia) kerran, jos toisenkin kävelin rottinkalusteita ja muutakin sisustusjuttuja myyvän kaupan ohi. Näyteikkunassa minua katseli vihreillä silmillään veikeä sammakko.

Aluksi en edes tajunnut, että sammakko olikin pyykkikori. Viikosta toiseen Saku istui näyteikkunssa. Kauppa ei ilmeisesti käynyt, ja kukaan ei Sakua kotiinsa huolinut. Syykin oli selvä: pyykkikori oli törkeän kallis.
Eräänä lauantaina huomasin, että Saku oli hävinnyt ikkunasta ja tilalla oli valkoinen romantinen rottinkituoli. Tarvitsin kynttilöitä, joten poikkesin kauppaan sisälle. Kassalla maksaessani, huomasin nurkassa kyhjöttävän tutun sammakon, jolla oli korvassa lappu ALE -50%. Sammakko alaennuslappuineen oli kerrassaan säälittävän näköinen. Sanoin myyjälle, että tuo sammakkokin lähtee sitten mukaan.

Heräteostos! Enkä tietysti ajatellut, että nyt minun pitää muiden ostosten lisäksi raahata sammakkokin toiselle puolelle kaupunkia. Niinpä sitten täytin Sakun muovipusseilla ja käsilaukulla ja lähdimme talustelemaan kohti kotia. Matkalla saimme osaksemme huvittuneita ilmeitä. "Ettekö ole ennen sammakkoa nähneet", teki mieli tiuskaista, hikikarpaloiden valuessa otsalla.

Saku sai uuden kodin aluksi makuuhuoneen nurkassa, ja nykyisin pitää majaa kylpyhuoneessa. Kodit ovat vaihtuneet ja maakin siinä välillä, mutta nälkä ei Sakulle näinä vuosina ole tullut. Pahemminkin tukehtumisen vaaraasta voisi Saku välillä valittaa. Kissakin huomasi, että rauhallisin paikka meillä on Sakun suussa. Maggs-raukka päätyy vielä pyykkikoneeseen tummien vaatteiden seassa, jos ei ole varuillaan.

Yleensä en Sakuun kiinnitä paljon huomiota. Kukapa sitä pyykkikorilleen pahemmin juttelee. Paremminkin voivottelen, että taas täällä on tätä pyykkiä. Vieraat kylläkin naureskelevat pyykkikorillemme.

Muutot ovat verottaneet sammakkoakin. Toinen silmä on kadonnut, räpylät kerrassaan surkeassa kunnossa ja muutenkin ikä on tehnyt tehtävänsä. Ehkä Saku haluaa jo eläkkeelle. Ainakin 16 hyvin palveltua vuotta...mutta kukas sitten nielee pyykkimme? Toisaalta Sakuhan voisi siirtyä osa-aikaeläkkeelle. Ulkokomerossa tarvitaan "jotain" pitämään huolta mailoista, vesipyssyistä ja tennispalloista.

Operaatio, uuden pyykkikorin metsätys, voi (hyvällä omallatunnolla) alkaa!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Nyt saisi sushia


Kaupungille on avattu Sushi-baari. Olen täysi juntti näissä sushiasioissa. Tiedän, että muotiruokaahan se on nykyisin, mutta enpä ole maistanut. Tilaisuuksia on kyllä ollut, ja ehkä juuri sen takia, en vieläkään ole halunnut tehdä tuttavuuttaa tuon herkun kanssa.

Odottaessani esikoistamme olin töissä japanilaisella matkanjärjestäjällä Lontoossa. Henkilökunnasta lähes puolet oli japanilaisia, ja pääsinkin tutustumaan japanilaisen keittiön tuoksuihin harva se päivä. Olisin saanut syödä sushia, ja vielä todella edullisesti, vaikka joka ikinen päivä, sillä japanilainen ravintola toimitti työpaikalle tilauksesta lounasruokaa.

Voin yleensä ottaen ihan hyvin raskausaikana, mutta tuo japanilaisen ruoan tuoksu tökki ja pahasti. Raskaus (niinhän ne aina) loppui aikoinaan, mutta japanilaiseen ravintolaan tai sushi-baariin en ole jalallani astunut.

Japanilaisten ryhmien Euroopan majoituksia järjestäesäni huomasi, että en ymmärrä tehokkaasta lomailusta yhtään mitään. Japanissahan vuosilomat ovat lyhyet, joten  Euroopan kiertomatkankin voi tehdä viidessä päivässä esim näin

1. päivä Lontoossa
2. päivä Dublinissa
3. päivä Pariisissa
4. päivä Madridissa
5. päivä Lissabonissa ja sitten takaisin levänneenä, tuhansia valokuvia rikkaampana, Tokion hälinään ja hulinaan. Nuo kaupungista toiseen siirtymiset yleensä lennettiin. Pohjoismaiden kerroskin oli ohjelmassa, ja se oli suorastaan rentouttava. Tukholmasta nimittäin seilattiin lautalla Helsinkiin. Mitä ajantuhlausta!

Niin tarkasti oli aikataulut esim Lontoossa suunniteltu, että matkustajille tarjottiin bussissa japanilainen lounas. Näin aikaa ei tuhraantunut ravintolassa syömiseen.Ostospaikatkin oli tarkasti suunniteltu. Kiertomatkat olivat niin minuutilleen suunniteltuja, että niitä lukiessakin jo stressaantui.

Kun edellisten työpaikkojen hotellit olivat niitä Bayswaterin turistiluukkuja, niin nyt pääsinkin sitten tutustumaan Lontoon parhaimpiin hotelleihin. Meille sateli kutsuja eri hotelleista lähes joka viikko. Ensin tehtiin ne pakolliset (olen nähty varmasti tuhat hotellihuonetta) "huoneissakäymiset" ja sitten tarjottiin illallinen. Työpäivät venyivät usien todella pitkiksi, sillä kaikki tämä tapahtui työpäivän jälkeen. No, silloin ei ollut lapsia, joten ei ollut kiire minnekkään, ja kyllä ne Hilttonien herkut ihan hyviltä maistuivat.

Lyhyt "pistäytymiseni" japanilaisessa firmassa oli mielenkiintoinen kokemus. Ei tarvinnut arvailla, kuka on pomo. Se meille rivityöntekeijöille tuli heti selväksi. Isot herrat eivät edes huomenta sanoneet. Työpäivien pituudesta siellä suorastaan kilpailtiin, ja kolleegat nuokkuivat työpöytiensä ääressä myöhään yöhön. Tuliko sitten tehtyä mitään hyödyllistä kahdelta aamuyöstä? Ei eikä. Ihmettelin kerran ääneen aina yhtä siistiä keittiötä ja työkaverini valisti minua, että japanissa lapset siivosivat aina luokkansa ja muutenkin koulua. Ilmeisesti opit olivat menneet perille. Siellä keittiössä olisi voinyt syödä vaikka lattialta.

Ja kun se pomoista pyhin tuli Japanista toimistossamme käymää, piti meidän kaikkien nousta seisomaan, ja tehdä sellainen kumarruksentapainen. Näin osoitimme kunnioitusta herraa kohtaan. Meillä ei-japanilaisilla oli naurussa pitelemistä, kun pokkasimme pomoa.

Noistakin pokkaamisista ja syömättä jääneistä suheista on kulunut jo paljon aikaa, mutta japanilaisten kiertomatkat ovat varmasti aivan yhtä tehokkaasti aikataulutettuja nykyisinkin. Mitäpäs sitä lomalla lepäämään!

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Sisko ja sen veli

Tänään ajatukset ovat pomppoilleet sinne sun tänne, enkä ole pystynyt keskittymään, en sitten mihinkään. Edellinen lausekkaan ei pidä paikkaansa, mutta en viitsi sitä korjata. Ajatukset ovat kyllä keskittyneet tasan tarkasti Tampereelle, ja siellä tiettyyn sairaalaan. Äitini lonkka nimittäin leikattiin tänään. Juttelin hänen kanssaan jo puhelimessa. Kaikki oli mennyt hyvin, ja nyt vain odotellaan osastolle siirtymistä. Skypen kautta oli äitiä vaikea halata, mutta onneksi saimme edes jutella. Mielessäni lähetän kiitokset ortopedille ja muulle henkilökunnalle. Irlannin ja Englannin likaisten sairaaloiden jälkeen kysyn aina, että onko siellä puhdasta. Kuulemma on kuin hieno hotelli!

Serkkuni sanoikin, että luulisi jo menevän leikkaus rutiinilla. Kysymyksessä oli nimittäin jo kolmas lonkkaleikkaus. Ikää tällä sisupussilla, entisellä Lotalla ja maailman parhaimmalla äidllä on jo 86-vuotta.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun minä mielessäni hinaan troolarilla Irlannin-saarta lähemmäksi Suomea. Litistetään se siihen Pohjanlahteen Suomen ja Ruotsin välille, ja potkaistaan Ahvenanmaata ja Turun saaristoa vähän etelämpään.

Ensi viikolla on sitten vuorossa eno ja olkapää. Saadaankin suvun "nuoret"  kesäksi kuntoon! Ei kipeällä olkapäällä tikanheitto- ja mölkkykilpailut onnistu.

Tuohon väliin minä sen Irlannin hinaan. Voisiko joku Turun lähellä asuva siirtää nuo saaret edestä pois, että päästään täältä tulemaan.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Se aika vuodesta

Joulun jälkeen vaatekauppojen ikkunoissa alkoi näyttää tältä





Käyvät nuo mekot morsiustytöillekkin, mutta ne ovat kyllä tarkoitettu ensikommuuniota viettäville pikku-tytöille. Ensikommuunio tarkoitaa lapsen ensimmäistä ehtoollista. Täällä siitä käytetään nimitystä the First Communion. Katolisissa kouluissa, opetuksen ohella, valmistaudutaan ensikommuuniota varten toisella luokalla. Mikäli lapsi ei käy katolista koulua, voi hän osallistua yksityistunneille, maksua vastaan kuulemma.
Konfirmaation tapahtuu sitten viidennellä luokalla. 

 Koska pojat käyvät protestanttista koulua, olemme jääneet paitsi tästä juhlimisista. Ensi kesänä vanhempi menee kansainväliselle rippileirille Suomessa. Nuorempi saa sitten käydä rippikoulun, joko täällä 12-14 vuotiaana tai mennä Suomeen. Ihan kuinka vain.

Ensikommuunio ei olekkaan sitten mikään pikkujuhla, kuten tästä artikkelista käy ilmi. Etenkin tyttöjen vaatetukseen ja ulkonäköön pistetään paljon rahaa: upea puku, käsilaukku, huntu, kruunu, kengät, kampaajalla käynti jne. Toiset menevät jopa niin pitkälle, että vievät tyttärensä ruiskurusketusta saamaa. Näin puku pääsee oikeuksiinsa, irlantilainen iho kun on aika kalpea, eikä yleensä rusketu. 

Muutamaa viikkoa ennen ehtoollista, lapset käyvät tunnustamassa syntinsä seurakunnan papille. Tekisi mieli olla kärpäsenä katossa ja kuunnella mikälaisia kauheuksia nämä 8-vuotiaat papille kertovat.

Ehtoollisen ja messun jälkeen pitävät perheet lapsilleen juhlat. Toistet juhlivat vaatimatomasti perhepiirissä kotona, toiset vievät suuren suvun ravintolaan syömään, tai sitten pitopalvelu huolehtii tarjoulusta ja lapset hyppivät pomppulinnassa. Vieraat puolestaan antavat kirjekuoressa lapselle rahaa. Enkä nyt tarkoita ryppyistä vitosta...

Olen osallistunut monenlaisiin ensikommuunionjuhliin, ja täytyy sanoa, että suomalaisena ja ei-katolilaisena en pääse juoneen mukaan. Tokaluokkalainen ripittätymässä??? Muutenkin koko juhlista on tullut varsiainen kilpailunaihe vanhemmille.

Mieheni suurelta perheeltä tulee kutsuja serkkujen ensikommooni tai konfirmatio juhliin. Tilanne on meille suorastaan  kiusallinen. Ei siksi, että en ole katolilainen. Ihan hyvin voin osallistua juhliin, vaikka en niitä täysin ymmäräkkään. Kutsut ovat kiusallisisa siksi, sisarusten perheet eivät ole keskenään juuri tekemisissä. Pojilla on paljon serkkuja, joita he valitettavasti tuskin tuntevat. Tuntuu typerältä matkustaa pitkä matka vieraan serkun juhliin, näytellä päivä, että ollaanpa tässä taas osa suurta ja toisistaan välittävää perhettä. Samalla sitten katson pöydän ympärillä istuvia 15 toisilleen vierasta serkusta. Toisinkin voisi olla... Eikä siinä kaikki. Juhlien jälkeen odotukset ovat/olivat yleensä pojilla korkealla. Sedät ja tädit lupasivat tulla käymään, ja samoin taas vähän tutuimmaksi tuleet serkut. Tai sanoivat, että voidaan menne kesällä heitä katsomaan. Karvaasti ovat oppineet, että ei näy serkkuja, eikä kesäksi "luvattu" vierailu taaskaan onnistunut. Antaa olla, sanon minä. Olemme parhaamme yrittäneet ja se riittäköön. Joskus kutsusta kieltätyminen voi olla ihan oikeutettua.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Näkemiin narsiseille

Blogissani marisen säännöllisin väliajoin Irlannin vetisistä keleistä. Kuten olette varmasti huomanneet, viime aikoina olen marissut ihan muista asioista. Täällä nimittäin ei satanut yli kahteen viikkoon. Tunti sitten alkoi piskotella, ja piti käydä ihan tarkastamassa, että vettäkö sieltä tuli vai jotain tuhkasekotusta. Vedeltä näytti. Kemia ei ollut koskaan vahvimpia aineita koulussa, joten jätän näytteen anlysoimisien viisaammille. Tiedän ainakin kaksi kemistiä, jotka blogiani seuraavat. Pistänkö näytteen tulemaan postissa?

Puutarhapuolelta sellaisia väliaikatietoja, että narsissit ovat nuukahtaneet ja eikä tulppaanien kunnossakaan ole kehumista,


mutta ikkunalaudalla ollaan herätty!




Mukavaa viikonloppua, missä sitten olettekin!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Fish & Chips



Jos päivän kalorikiintiö ei täyttynyt tuhdista enkku/irkkuaamiaisesta, niin sitten voisin suositella pistäytymään Fish & Chips ravintelissa tai grillissä. Suosittelen, että vedätte keuhoihinne reilusti raikasta ulkoilmaa (Lontoossa vähemmän raikasta, mutta ilmaa kuitenkin), ennen kuin astutte sisälle. Sellaista aitoa Fish & Chips-take awaytä ei olekaan, jossa asiakasta ei tervehtisi rasvan käry.

Sillä kiehuvassa öljyssä porisevat iloisesti leivitetyt kalafileet ja ranskalaiset. Ruokalista näytää seuraavalta http://www.fishandchipsbath.co.uk/
Nappasin tämän ravintolan netistä, ja jo pelkästään se tosi asia, että ravintola löytyy netistä kertoo, että tämä on niitä "parempia" Fish & Chips paikkoja. Meidän entistä korttelichipperiä tuskin netistä löytyy... Siellä ei istuttu, eikä sisustukseen liikoja panostettu. Ranskalaiset (laitettaako suolaa ja etikkaa?) ja kalat kääräistiin nopeasti paperiin, ja seuraava asiakas. Sentään kuitenkin ihan puhtaaseen paperiin, sillä ennen nämä herkut käärittiin sanomalehteen. Tarttuikohan mustetta ranskalaisiin?

Jotekin  Fish & Chips ei koskaan minulle maistunut. Jossain se meikäläisen rasvansietokattokin tulee vastaan. Täältä Irlannistakin ko. "herkku" saa, mutta yleensä samasta grillistä voi ostaa myös hampurilaisia yms. Käryt ovat samat Irlanninmeren molemmin puolin!


torstai 22. huhtikuuta 2010

Ja firman nimi oli?

Irlantilaiset asianajajat, kirjanpitäjät, vakuutusasiamiehet ja muutkin yritäjät rakastavat omia sukunimiään. Niin paljon, että kaikkien osakkaiden sukunimi pitää näkyä firman nimessä. Törmäsin arkkitehtitoimistoon nimeltään Kelly Barry O'Brien Whelan Architects. Jos asianajajaa tarvitsee, niin kannattaa soittaa O'Donnell Breen Walsh O'Donoghue Solicitors, ja tuntuvaa korvausta vastaan homma hoituu, kun/jos hoituu.
Kirjanpito-onglemat voi puolestaan uskoa Macnamara O'Riordan Murphy & partnereiden hoidettaviksi.

Voi respa-parkaa, joka päivän mittaan latelee nimet ja tervehdykset puhelimeen useita kertoja. Sanokaapas "Good morning / afternoon. Kelly Barry O'Brian Whelan Architects. How can I help you?", kymmenen kertaa ja niin, ettei kieli mene solmuun.

Hauskalta kuulostaa myös nämä Murphy & Son tai Ronan & Sons. Miksei kukaan koskaan laita firmansa nimeksi McCarthy & Daughter?




keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Suomalaisen kulma

Mies oli jo sen verran kunnossa, että lähti aikaisin töihin. Projekti lähestyy loppuaan, ja tulevaisuus on taas kerran yhtä kysymysmerkkiä. Stressaanko? Kyllä. Alitajunnassa epätietoisuus jäytää...mutta minkäs teet. Pinna on kireällä, enkä juuri nyt jaksa mitään ylimääräistä. Miehelläni on Englannissa pieni sivu-business, joten jos täältä ei uutta projektia löydy, tulee kesä kulumaan välillä Irlanti-Englanti. Tämä p-leen (anteeksi, en yleensä kiroile) lama...

Aamulla hermostuin poikien typerään riitelyyn. Taisimme kaikki nousta "väärillä" jaloilla ylös. Tämä on malliesimerkki sellaisesta ylimääräisestä, jota en juuri nyt jaksa kuunnella / selvitellä.Vein nuoremman kouluun, käänsin radion täysille ja jatkoin matkaa kaupungille. Käväisin hoitamassa yhden työhön liityvän asian ennen toimistoon menoa.

Poikkesin myös kahvilassa, ja piristin itseäni ja aamiaista ilman jäänyttä vatsaani


herkullisella vadelma-sconesilla.


Kahvilaa vastapäätä minua tervehti


"suomalaisen kulma".

Nyt on jo pakko hymyillä.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tuhti englantilainen / irlantilainen aamiainen nälkäisille

Irlantilaisen aamiaisen sisältö herätti paljon kysymyksiä, joten tässä teille faktaa tuosta, ai niin herkullisesta ja voi niin epäterveellisestä paheestani. Käykääpäs tässä vaiheessa nappaamassa jääkaapista jotain suuhun, sillä muuten voi ruveta nälkä kurnimaan vatsassa. Tai sitten se toinen vaihtoehto on, että pelkkä ajatuskin pekonista ja kananmunista saa vatsan vääntämään. En loukkaannu ollenkaan, jos joku lukijoista haluaa siirtyä johonkin toiseen blogiin, mutta tulkaa huomenna takaisin.

Itse en suinkaan rakastunut englantilaiseen aamiaiseen heti "ensi tapaamisella". Täytyy sanoa, että esireagtioni oli edessä olevan lautasen tuijotus ja mielessäni mietiskelin, että onko tuota pakko syödä. Sitten kuulin korvissani äidin opetukset: "kaikkea pitää ainakin maistaa..." Hitaasti, mutta varmasti alkoi ensin englantilainen aamiainen maistumaan.

Sisältöön ei tullut minulla mitään muutosta maanvaihdoksen takia, mutta kun Irlannissa asustan niin pakkohan täällä on puhua irlantilaisesta aamiaisesta. Englantilainen kalskahataisi pahasti korvaan...

Meillä lautaselta löytyy seuraavaa:

 1. Paistettu kananmuna, munakokkelia tai upotettu muna
 2. pekonia (yleensä savustettua)
 3. makkaraa (tätä ei voi syödä raakana, vaan se pitää paistaa ja hyvin)
 4. herkkusieniä
 5. paistettuja tomaatteja tai purkkitomatteja lämpimänä tietysti
 6. papuja tomaattikastikkeessa
 7. paahtoleipää
 8. tuoremehua tai teetä

Meillä miehet lisäävät tähän vielä

 9. valkoista tai mustaa puddingia (mustaa makkaraa muistuttavaa) - irlantilainen erikoisuus

 Ja jos tällä ei täyty, niin sitten voi listä vielä Hash brownia (peruna"kakku" tai miten tuon nyt kuviaisi).

Nälkä lähtee, mutta meillä tälläinen tuhti aamiainen/lounas syödään vain joskus viikonloppuisin. Yritämme tehdä aamiaisesta edes vähän kevyemmän, syömällä upotettuja munia ja grillaamalla pekoonit ja makkarat sekä tomaatit ja herkkusienet.

Maistuis varmaan teillekkin!


Kuvan "varastin" netistä.


sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Enhän minä niitä tuhkia sinne taivaalle levittänyt!

Viikonloppu ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin. Ohjelmassa oli mm. talonmaalausta, mutta ukko-armas on sairaana ja napsii antibiootteja, kun muistaa. Maalipurkkia ei lauantaina avattu.

Kävin pojan pelatessa jalkapallo-ottelua kävelyllä, ja matkalla tuli mieleen suljetut lentokentät, jumissa olevat matkustajat, peruuntuneet tai pidentyneet lomat, tyhjät tai täydet hotellit jne. Ja siinä ilta-auringosta nautteissani huokaisin syvään ja hartaasti.

Onneksi se en ole minä, jota odottaa 100 soittopyyntöä epätietoisilta, vihaisilta tai pettyneiltä matkustajilta. Tai satoja viestejä lentoyhtiöiltä perutuista lennoista, loputtoman pitkiä lähtevien tai palaavien matkustajien listoja. Entäs sitten se taukoamatta soivat puhelin: siskontytön häät huomenna, ja me täällä Tenskulla. Tärkeä palaveri töissä, ja edelleen Floridassa. Puhumattakaan, niistä tätä-lomaa-on-odotettu, häämätkalle-ollaan-menossa  yms puheluita. Vuosien kokemuksella, voin sanoa, että ihmisten kärsivällisyys ja tavat katoavat sillä sekunnilla, kun lomaan tulee heistä riippumaton muutos. Sitä huutoa, nimittelyä, valitusta ja marinaan, jota olen vuosien varrella kuullut. Ja kun minä en niitä lentovuoroja perunut, enkä tilannut tulvia, konkursseja enkä nytkään järjestänyt niitä tuhkia taivaalle.

Onneksi voin huomenna mennä ihan rauhallisin mielin töihin, eikä edessä ole soittopyyntöpinoa eikä vilkkuvaa puhelinta. Taidankin tehdä aamulla "paavit" ja suudella työpöytääni, sillä jos olisin edelleen eräässä entisessä työpaikassani, edessä olisi Monday from hell!

                                                                Takapihan tulppaanit

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Lammaspaimenen paistos

Helppo ruoka lauantaiksi nälkäisille rugbyn ja jalkapallon pelaajille. Kun pelireissulta tullaan, niin ruokaa pitää olla pöydässä heti ja sitä pitää olla paljon.

Lammaspaimenen paistoksella ja tuoreella leivällä lähtee nälkä!


700g perunamuusia
450g  naudan jauhelihaa ja iso sipuli paistetaan paistinpannulla. Sekkaan valosipulia, Tapaskoa, tomaattisosetta, suolaa ja pippuria.
Lisää joukoon jäisiä vihanneksia.
Kastike pussista  + 300 ml vettä  (pussissa on paprikajauhetta, yrttejä, jauhoja, jsuolaa, valkosipulia jne.) Kiehauta ja anna hautua 10 min.

Sitten vaan jauhelihaseos uunivuoan pohjalle ja perunamuussi päälle. Uuniin 180 asteeseen 30 min.


Varsinainen näläntappaja!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Vedenkeitin

Englantilaisessa keittiössä (20 vuotta sitten) tein tuttavuutta vedenkeittimen kanssa. Kerrassaan hieno keksintö. Suomessa niitä ei silloin ollut myynnissä, ei ainakaan meidän kylässä, joten vein äidille tuliaiseksi kettimen. Sähköliikkeessä nauroivat englantilaiselle koskettimelle, kun pyysin heitä sen vaihtamaan.

Vedenkeitin löytyy näiltä saarilta joka talosta ja on ahkerassa käytössä. Niin meilläkin. Niin ahkerasti olemme vettä keittäneet, että tätä aamuna keitin sanoi työsopimuksensa irti. Ettäs kehtasi ja vielä aamulla. Ei auttanut, kun ottaa kattila esille. Tuntui, että veden kiehumista odotellessa meni ikuisuus. Sitten pitää vielä huolehtia, että levy on varmasti pois päältä.

Laitan miehen viikonloppuna vedenkeitintä ostamaan. Hän nimittäin on suorastaan naimisissa keittimen kanssa.


tiistai 13. huhtikuuta 2010

Irlantilainen aamiainen


En nyt kerro teille täyttävästä irlantilaisesta aamiaisesta, vaan Hanna Tuurin kirjasta, jonka rakas ystäväni minulle lähetti syntymäpäivälahjaksi (salmiakkipussin kera huom!). Kirjan nimi siis on Irlantilainen aamiainen - Kertomuksia vihreältä saarelta. Mukavaa luettavaa, ja allekirjoitan 99 % lukemastani. Hannan elämä Irlannissa toisaalta hyvin erillaista verrattuna omaan elämääni, asustaahan hän Mayon perukoilla, keskellä ei mitään. Kansan perusluonteen hän on kuitekin analysoinyt nappiin, ja se pätee asutaanpa sitten maalla tai kaupungin kyljessä. 

Mielestäni kirjan paras lause oli: "Irlannissa kaikki järjestyy-mutta vasta sitten kun on pakko". Mitäpä tuohon lisäämään! Hän kuvaa hyvin myös tällä vallitsevaa ihmeellistä järjestelmän puutetta: postinumerot puuttuvat samoin väestörekisteri, ja siitä syystä yksinkertaisestakin asiasta tulee monimutkainen. Äänestäminen on oma shownsa ja tienviitoituskin (joka on kyllä parantunut huomattavasti viimeisen kahdeksan vuoden aikana) on välillä todella sekavaa.

Olen itse tullut siihen tulokseen, että kun Jumala jakoi järjestelmällisyyttä ja loogista ajattelua irlantilaset olivat pubissa. Paikalle he sitten viimein saapuivat, myöhässä tietenkin. Mitäpä sinne kiirehtimään, ja koska kutsukin oli jäänyt kotiin, menivät ensin väärään paikkaan ja monen mutkan jälkeen saapuivat paikalle. Valitettavasti silloin suomalaiset ja saksalaiset olivat jo vieneet mukanaan kaiken järjestelmällisyyden sekä loogisen ajattelun. Olisivat edes vähän jättäneen irlantilaisille...

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Maanantain mietteitä ja lisää iloisia rakennuksia

Pääsiäisloman jälkeen on taas arki alkanut. Hyvä niin, viikonkin loma olisi hyvin riittänyt. Ainakin  minulle...
Meitä on vihdoinkin hemmoteltu auringonpaisteella ja teepaitakeleillä. Kyllä tätä onkin jo odotettu!
Takapihan narsissit vetelevät jo viimeisiään, mutta tilalle odottelen tulpaanien kukkaanpuhkeamista hetkellä millä hyvänsä.

Tänään uskon toisen pojista oppineen jotain erittäin hyödyllistä. En tarkoita nyt uutta ranskan kielioppikoukeroa, enkä matikan kaavaa. Kävi nimittäin niin, että turkkilaisessa parturissa (lieneekö kieliongelmilla ollut osuutta asiaan) tukanleikkaus meni täysin pieleen. Siitä sitten tuli kommentteja vähän sieltä sun täältä, eikä aamulla olisi mieli tehnyt edes kouluun. No, kouluun hän kuitenkin meni ja kesti nauramiset ja nimittelyt, osa varmasti vain harmitonta huulenheittoa. Vaan eipä se kuitenkaan kivalta tuntunut.

Yritin sanoa, että hiukset kasvavat, mutta hörökorville, isolle nenälle, väärille säärille jne ei voi mitään. Toiset saavat kuulla päivästä ja vuodesta toiseen ilkeitä kommentteja ulkonäöstään. Sunnuntain kuuntelin marinaa,  valitusta ja syyttelyäkin, kun olin vienyt hänet niin huonoon parturiin.  

Se mitä-tästä-opimme, tulikin sitten punatukkaiselta kaverilta, joka sai pojan viimeinkin ymmärtämään jotain tärkeää. Punaisesta tukastaan kaveri kertoi saavansa kuulla lähes joka päivä, kun taas hassusta leikkauksesta poikani kärsi vain päivän.

Iltapäivällä kävimme sitten toisessa parturissa parantelemassa leikkausta, ja nyt on valtakunnsssa kaikki taas hyvin. Enpä usko, että hän ihan heti unohtaa, miltä tuntuu olla toisten naurun kohde. Siperia opettaa, näissä ulkonäköasioissakin, eikä maailma sittenkään romahtanut kauheaan leikkaukseen ja toisen nauramiseen, vaikka viikonloppuna siltä välillä tuntuikin!

Kuvia napsin kaupungilta blogin piristykseksi







lauantai 10. huhtikuuta 2010

Tuulta purjeisiin

Facebooken kautta kuulin tänne saapuvasta suomalaisesta Vahine-purjelaivasta. Perämiehen äiti otti minuun yhteyttä ja pyysi piipahtamaan laivalla. Tottakai otin kutsun kiitollisena vastaan. Vahine toi Azoreilta tuliaisena upean auringonpaisteen. Toivottavasti eivät vie sitä meiltä huomenna mukanaan Dubliniin, ja sieltä Skotlannin ja Göteborgin kautta Suomeen.

En tiedä purjeveneistä enkä purjehduksesta yhtään mitään, vaikka saaressa asunkin. Järvet ja soutuveneet ovat minulle paremminkin tuttuja. Merestä tulee valitettavasti mieleen kaksi erittäin "merisairasta" matkaa: toinen Vaasasta-Uumajaan ja toinen Englannista tänne Irlantiin. Perämies muuten minua valisti, että merisairauteen on nykyisin niin hyvät lääkkeet, että siitä ei tarvitse kärsiä. Hyvä tietää!

Kaiken näkemäni ja kuulemani jälkeen, en voi kuin nostaa olematonta hattuani kapteenille, perämiehelle ja miehistölle. Tilaa ei ole paljon, mutta sopu sijaa antaa...niistä meren myrskyistä puhumattakaan.

Avartava kokemus maakravulle ja hänen pojalleen!


Leveästä sängystä voi vain haaveilla

Tässä Vahine koko komeudessaan   
                               

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Graffitia

Inhoan graffitia yli kaiken...mutta kun näin tänään nämä "teokset" en enää tiennyt pitääkö niitä inhota vai ihailla!

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Ryanair ja vessamaksut

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2080307

Olen aikaisemminkin kirjoittanut minun ja Ryanairin välisestä viha-rakkaussuhteesta. Suhteemme on ollut katkolla sitten viime kesän ja näyttää siltä, että emme ole palaamassa yhteen tänäkään kesänä.Ryanairhan lopetti Dublin-Tampere lennot, joten suhteemme päättyi kuin seinään.

Tampereen viihtyisää terminaalia minulla on tietysti ollut ikävä. Sitä tilan paljoutta...varmalla maulla sisutustettuja tiloja. Entäs se Duty-free myymälää? Paluu Suomeen on aina yhtä mukaavaa, mutta Tamperella siihen tulee "se" pieni lisä, jota harvoin saa muualla kokea : - 20 asteen pakkasessa (tai vesisateessa) ulkona jonottamista. Ja kun sitten kohmein sormin on passina viimein luukulle lyönyt ja Suomeen virallisesti saapunut, pääsee kaivelemaan (kallilla lisämaksulla mukana tuotua) laukkua sieltä kasasta. Ai mistä kasasta?Tampereella on tälläinen ihan oma systeeminsä: likuhihna loppuu kuin seinään ja laukut putoavat maahan, ellet ole ehtinyt väliin!

Ryanairin vessamaksuista on puhuttu aikaisemminkin, mutta silloin juttu paljastui keksityksi. Ryanair sai taas ilmaista mainosta. Samahan se on mitä puhutaan, kunhan vaan puhutaan, näytää olevan Ryanairin motto. En vieläkään jaksa uskoa, että vessamaksut tulevat, mutta ruumaan menevien laukkujen hinnankorotuksen uskon kyllä.

Artikkelit luettuani jäin mietimään seuraavia kysymyksiä
1. Kuuluuko vessapaperi hintaan?
2. Montako ruutua on varttu per asiakas? Vai myydäänkö sitä kolme ruutua Eurolla?
3. Kuinka kauan vessassa saa Eurolla viipyä?
4. Saako kädet pestä, vai tuleeko siitä lisälasku?
5. Entäs jos ei ole Euron kolikkoa mukana? Käykö Visa? Ja jos ei ole Visaa niin sitten, ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin päästää.... Tuleekohan muuten siivouksesta lisämaksu?


http://www.dailymail.co.uk/travel/article-1264136/Ryanair-hikes-luggage-charges-20-summer.html

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Kerryn kierros / Ring of Kerry


Irlantiin matkustaville annan aina yhden neuvon: käykää ihmeessä Dublinissa, mutta muistakaa, että se todellinen Irlanti on muualla. En ole kolunnut Irlantia lääni lääniltä, mutta kaiken näkemäni jälkeen suosittelen kaikille lämpimästi 200 km Kerryn kierrosta ja ajan kanssa. Ei niin, että hirvellä kiireellä ajetaan mutkainen lenkki, vaan hiljalleen pysähdellen ja välillä yöpyen. Matkalla lupaan teille satoja lampaita, jonkin verran lehmiä, kivisiä peltoja, yksinäisiä taloja, jylhiä vuoria, merta..

Kierroksen tietysti voi aloittaa mistä vain, mutta suosittelen seuraavaa aloituspistettä: viehättävää Killarneyn kaupunkia. Turistibussit tekevät matkan vastapäivään, siitä yksinkertaisesta syystä, että kapeilla teillä ei ole tilaa kahdelle toisiaan vastaan tulevalle bussille. Lähdetään siis Killarneystä Killorgliniin ja sieltä Glenbeighin kautta Cahersiveeniin.

Matka Glenbeghistä Carhesiveeniin on mutkainen, ja välillä huomaatte edessänne kapean sillan, joista ei pahemmin varoiteta. Nopeusrajoitus on huimaavat 100 km tunnissa. Paikalliset autoilijat tuntevat mutkat kuin omat taskunsa, mutta meille muualta tulleille 80 km tuntuu välillä aivan liian kovalta vauhdilta. Päästäkää kiireiset ohi, sillä heille hiljaa matelevat turistit (jotka tuovat kyllä rahaa) ovat tientukkoja.

Cahersiveen ei ole niitä mielenkiintoisimpia paikkoja, mutta hyvä vaihtoehto yöpymiselle. Suosittelisin
siellä reiltä poistumista ja retkeä Euroopan läntisimpään saareen, nimeltään Valencia. Sinne pääsee kätevästi autolautalla. Matka kestää noin 10 min ja perillä päästyänne voin luvata upeita kasveja ja maisemia.

Cahersiveenin ja Watervillen välillä me poistumme myös aina reiltä, koska ystävämme asuvat Ballinskelligsin rannan tuntumassa. Upeita hiekkarantoja, raitista ilmaa ja ne maisemat. Ei Watervillen maisemissakaan mitään vikaa ole. Näin ilmeisesti ajatteli myös Charlie Chaplin aikoinaan, koska hän vietti siellä useita lomia.

Seuraavalle osuudelle lähdettäessä neuvon ottamaan autonpenkistä kiinni. Luvassa on mutkaistakin mutkaisempi matka Caherdanielin kautta mukavaan Sneemin kylään. Matka jatkuu sieltä Kenmareen, joka on suosittu lomanviettopaikka. Pystähtykää myös ihailemaan Ladies Viewtä.  Ladies View (ladyjen näköalapaikka) on saanut nimessä 1861, jolloin kuningatar Victorian kamarineidot Kerryssä käydessään siellä olivat täysin mykistyneitä  näkemästään.

Takaisin Killarneyhin saavuttekin sitten monia kokemuksia rikkaimpina ja muistikortti täynä kuvia. Toivoa sopii, että aurinko paistaa. Älkää kuitenkaan pelästykö sadekuuroja. Niitä tulee ja menee!

 Ps. Jos ajaminen ei kiinnosta, niin esim Killarneystä voi tehdä Kerryn kierroksen päivämatkana.













sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Mutkaisia teitä ja upeita maisemia

Palasimme tänään kotiin Kerrystä (lääni lounais-Irlannissa), jossa ystäväperheemme asustaa. Säät olivat taas mitä olivat: välillä satoi ja välillä paistoi, mutta aina tuuli. Rannalla kävellessäni luulin, että tuuli tempaisee minut mukanaan ja lähden lentoon. Ei tempaissut, mutta raikas meri-ilma teki hyvää, ja silmä lepäsi upeaa maisemaa ihaillessa.

Ystäväni on hyvä kokki, joten nautimme maukkaasta ruoasta, ja ennen kaikkea mukavasta seurasta. Jaksan aina ihmetellä, kuinka hyvin he ovat Kerryn "korpeen" sopeutuneet. Viisi-lapsinen perhe nimittän asui aikaisemmin Lontoossa. Piccadilly Circus ja läheisen kylän hiljainen raitti kuvaavat hyvin, miten erillaista heidän elämänsä nykyisin on.


Laitan tähän muutamia ottamiani kuvia. Vien teidät kuulusalle Kerryn kierrokselle ensi viikolla. Tämä matkailijoiden suosima kierros nimittäin ansaitsee ihan oman postauksensa.

Watervillen kylästä



Jylhiä maisemia

Yksinäisiä taloja

Atlannin aaltoja Ballinskelligsin rannalla

Lampaita, satoja lampaita

torstai 1. huhtikuuta 2010

Hyvää Pääsiäistä!

Kävin juuri kaupasta ostamassa pojille isot suklaamunat. Valinnan varaa oli ja isompiakin olisi löytynyt.
Eiköhän noissakin ole tarpeeksi syötävää.

Huomenna lähdemme ajamaan kohti Kerryä, joka minusta on sitä kauneinta Irlantia. Täällä pitkäperjantai on muuten ihan tavallinen työpäivä. Pubit pysyvät huomenna kiinni, mutta kaupat ovat auki.

Nyt pakkaamaan!