lauantai 30. tammikuuta 2010

Teknillisia ongelmia

Tietokone paatti menna lakkoon. Korjaaja tuli paikale ja totesi, etta "vanhuksesta" ei ole enaa tyoelamaan. Kovalevylla on kuvia yms, jotka toivottavasti saadaan pelastettua. Niinpa niin, olisi pitanyt ne tallentaa myos muistitikulle. Nyt sitten lainaan mieheni kannettavaa, kunnes koneasia tulee kuntoon. Blogin kirjoittaminen saattaa jaada vahemmalle ensi viikolla. Toissakin kone oikuttelee, eika vikaa ole viisammatkaan loytaneet. Veikkaan, etta tulee vierotusoireita!

tiistai 26. tammikuuta 2010

B&B

Irlanti on Bed and Breakfast-majoituksen luvattu maa. Olen miettinyt, että miten tuo käännetään suomeksi. Sänky- ja aamupalamajoitusko? Onneksi näin lehdessä kirjoituksen aamiaismajoituksesta. Ihan hyvä käännös. Näitä B&B-kylttejä näkyy vähän joka paikassa. Joskus on kyse ihan vain tavallisesta omakotitalosta, josta isäntäpari vuokraa muutamaa huonetta matkailijoille. Tai sitten oman kodin yhteytteen on rakennettu erillinen siipi matkustajia varten. Itse en ole erityisesti B&B-majoituksen ystävä. Toisen kodissa asuminen tuntuu epämukavalta ja samalla tuntuu, että joka liikettä seurataan. Kunnollinen irlantilainen aamiainen kyllä maistuu minullekkin (tai siis maistui)... Viimeisen kymmenen vuoden aikana tänne on rakennettu paljon uusia hotelleja, ja usein käy niin että hotelli tulee edullisemmaksi kuin B&B. Luulenkin, että B&Bien kulta-aika alkaa olla jo takanapäin. Toisaalta paljon matkustaville, B&B voi olla ihan piristävä poikkeus. Kaippa niihin standardi hotellihuoneisiinkin kyllästyy pitemmän päälle. B&B:n pitäminen kyllä vaatii hermoja. Ainaista odottamista ja varuillaan olemista. Kotoakaan ei voi oikein lähteä, jos vieraita sattuu tulemaan. Ei sopisi minulle!

maanantai 25. tammikuuta 2010

Masentava maanantai

Käväisin taas viikonloppuna Helsingissä. Kaksi kuukautta hurahti nopeasti, ja nyt vein äidin takasin Suomeen. Oli mukava tavata serkkua, ja lauantai-iltana ehdin parantamaan maailmaa ja elämää yleensä vanhan hyvän ystävän kanssa. Voi, kun pääsisimme useimmin "nokatusten" juttelemaan. Takaisin lähdin sitten sekavin tuntein. Oli piristävää päästä pois kotiympyröistä, ja samalla niin vaikeaa sanoa hyvästit rakkaalle äidille. Ikää on jo paljon ja edessä suuri leikkaus. Taas kerran mielessäni kirosin tätä välimatkaa. Kotiin päästyäni alkoi taas sama "murina" murkun kanssa. Matikkaa piti harjoitella viikonloppuna, mutta viiteen minuttiin se oli taas jäänyt. Miehenkin kanssa tuli erimielisyyksiä, mitä murkku saa ja ei saa tehdä. Aamulla sitten tuli taas märkä rätti namalle. Pienemmälle poijalle (tämä on kyllä todella harvinaista) oli tullut riita luokkakaverinsa kanssa, ja ko. äiti halusi minun kanssani keskustella. Arvatkaapas olisinko millään jaksanut? Töissä puolestaan sähköposti ei toiminut, ja sitä helpdeskin kanssa korjattiin neljä tuntia. Aamulla sitten selviää toimiiko se vieläkään. Nyt kello lähenee kahdeksaa. Taitaa olla parempi mennä aikaisin nukkumaan! Sillä vielähän tässä ehtii tapahtua vaikka mitä, jos olen valveilla. Ennen olisin tälläisenä masetavana maanantaina mennyt suklaakätköilleni, mutta en mene enää, sillä olen laihdutuskuurilla ja niin on muuten Tyynekin!

torstai 21. tammikuuta 2010

Torstaina - muista roskapönttö

Asuntoalueemme roskankeruupäivä on aina ollut torstai. Aluksi kunnan roska-auto kävi pöntöt tyhjentämässä, maksua vastaan tietysti. Nyt jätteistä kilpaillaan, ja olen nähnyt neljän eri firman jäteautoja pönttöjä tyhjentämässä. Täällä viikollalla on punaisen pöntön sekä lasinkerrätyksen vuoro. Punaiseen pöntöön menee kaikki sekajäte, jonka jätefirma sitten lajittee. Sekajätepönttöön heitän muovipullot, paperit, säilykepurkit, tyhjät voirasiat jne. Ruoantähteille on sitten oma pönttönsä, joka tyhennetään joka toinen viikko. Lasia varten meillä on pieni laatikko. Vuodessa maksamme jätefirmalle viikottaisista tyhjennyksistä 260.00. Keskiviikko-*iltana tai viimeistään aikaisin torstaiaamuna, vedän pöntön tien viereen. Muuten se jää tyhjentämättä.
Kauppojen pihoissa on usein lasinkerrätyspisteitä, jotka ainakin joulun jälkeen näyttivät täysiltä. Toiset jätefirmat laskuttavat edelleen painon mukaan, ja ilmeisesti lisämaksu menee myös lasista.
Käytetyistä vaatteista, kirjoista ja leluista pääsee eroon helposti. Postilaatikosta tulee usein isoja muovipusseja, joihin pyydetään laittamaan esim vaatteita. Pussi jätetään ulos tiettynä päivänä ja sieltä se käydään hakemassa. Valitettavasti itä-Eurooppalainen "järjestö" keksi tästä hyvän liikeidean ja rupesi irlantilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kilpailijaksi. Vaatteet eivät suinkaan päätyneet niitä tarvitseville tai kirpputoreille. Itse katsonkin tarkasti, kuka pussin on jättänyt ennen kuin sen täytän.
Kaatopaikalle voi pientä maksua vastaan viedä peräkontillisen sanomalehtiä, muovia, paperia jne. Siellä aikakausi- ja sanomalehdetkin pitää laittaa eri laatikoihin. Muovipussit ovat täällä maksullisia, mutta valitettavasti muovi-ja lasipulloista ei saa rahaa, niin kuin Suomessa.
Ongelma ei olekkaan normaalit jätteet, vaan vanhat patjat, ruostuneet pyörät, rikki menneet tuolit ja rakennuksilta tullut jäte. Lähiseudulla on kaksi kaatopaikkaa, joista toinen velottaa 35.00 per auto, mutta jos kyseessä on esim pakettiauto tai peräkärry nousee hinta huomattavasti. Löysin sattumalta vähän kauempaa toisen kaatopaikan, jossa hinta määräytyy sen mukaan, mitä autossa on. Valitettavasti romuista eroonpääseminen on tehty niin kalliiksi, että osa tavaroista päätyy ojiin ja pellon pientareille.
Meidän mustaan pönttöön ei saa laittaa puutarhajätettä, vaikka kyllä minä sinne joskus leikattua ruohoa salaa pistänkin. Kun innoissaan alkaa harventamaan pensasaitaa, into loppuu yleensä silloin kun alkaa miettimään, että mihinkäs nämä oksat pistän.
Uusia sähkövempaimia ostaessa joutuu maksamaan pienen kierrätysveron. En purnaa tätä vastaan, sillä se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos ostan uuden mikron on kaupan otettava vanha mikro ja kierrätettävä se puolestani.
Irlannin kauniiden virheiden niittyjen pahin vihollinen ovat maisemaa rumentavat roskat. En jaksa ymmärtää, miksi sitä limsatölkkiä ei voi heittää roskiin. Kävelylenkeillä pääsen todistamaan tienpientareiden järkyttävää roskamäärää. Toisaalta bussipysäkkien roskiksia poltetiin ja tuhotiin niin paljon, että kunta otti ne pois. Voitte varmaan kuvitella minkälaista on seisoa tupakka-askien, kaljatölkkien ja karkkipapereiden keskellä ja odotella bussia. Kouluissa roskaamisesta ja kierrättämisestä puhutaan paljon, ja toivonkin että oppi menee perille. Olen tannut saada varsinaisen roskapoliisin maineen asuntoalueellamme. Naapurin pojatkin kiltisti keräävät juomapullonsa ja karkkipaperinsa ruohikolta, kun tämä "hirmu" tulee paikalle.
Kun Suomessa lasipulloja on raahattu kauppoihin jo vuosikymmeinä olin aika järkyttynyt, kun vielä kymmenen vuotta sitten kälyni heitti lasipullot ja -purnukat roskiin. Huvittavinta tässä kaikessa oli se, että perhe asuu hulpean suuressa talossa. Rouvan kommentti oli, että ei heillä ole tilaa säilyttää lasipurkkeja ja sitten viedä niitä kaatopaikalle.
Irlanti on ottanut todella suuren askeleen eteenpäin kierrätyksessä, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Toivottavasti kansa herää myös luonnon ja teiden roskaamisasiassa. Koirankakan keräämisestä en jaksa enää edes paasata!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Tapahtui eräänä perjantaina linja-autoasemalla

Linja-autoaseman ohi kävellessäni minua alkaa aina hymyilyttämään. Mieleen palautuu seuraava tapahtumasarja neljän vuoden takaa. Kuvitelkaapa seuraavaa: kiireisenä perjantai-iltapäivänä linja-autoasema kuhisi ihmisiä. Hyväntuulinen, muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttinut, veikkonen soitteli hanurilla iloista irlantilaista kansanlaulua. Mukana elehtien, jalalla maata polkien ja välillä laulunsanoja tapaillen. Hattu oli maassa, ihan vaan siltä varalta, että josko joku siihen lantin heittäisi. Sitten ilman mitään varoitusta, kesken esityksen, ukko-paran pöksyt tippuivat maahan. Itse olisin kuollut häpeästä, mutta ukkopa ei asiasta ollut moksiskaan. Soitti kappaleen lopuun (päälyshousut kintuissa), kumarsi, pisti hanurin maahan ja sitten veti housut ylös, ja soitto jatkui ihan yhtä iloisesti.
Meillä linja-autoa odottavilla oli toinen toistaan huvittavampia ilmeitä. Joku seurasi esitystä suu auki ihmeltellen, toinen taas joutui lähetemään paikalta nurkan taakse, kun ei enää pystynyt pidättelemään nauruaan. Osa matkustajista puolestaan paheksui koko tapausta: vanha ukko alushoususillaan keskellä linja-autoasemaa.
Kun naurut oli naurettu, tuli sitten mieleen toisenlaiset asiat. Mikähän oli tuonkin soittajan tarina? Oliko hänellä kotia mihin mennä, vai löytyikö yösija jostakin kaupungin yömajoista muiden kodittomien kanssa? Ehkä hänelläkin oli joskus ollut oma koti ja perhe. Muutamat hattuun heitetyt lantit tuskin päätyivät säästötilille tai ostamaan kunnollista ruokaa.
Tein muutaman kuukauden vapaaehtoistyötä kodittomien yömajoja ylläpitävän järjestön toimistossa. Siellä selvisi, että useat kodittomat olivat eläneet ihan normaalia arkea, kunnes elämä on jostakin syystä suistunut raiteiltaan. Avioeron jälkeen oli ehkä alkanut juomakierre, joka riisäytyi käsistä ja sitten hyvästä työpaikkasta tuli potkut. Vuokrarästit aiheuttivat ennen pitkää asunnon menetyksen. Ystävät ja perhe eivät enää jaksaneet, ja lopulta millään ei ollut enää väliä.
Surullisia tarinoita, joilla harvoin on onnellista loppua. Liekkö näin tapahtunut iloiselle soittajallekkin...

maanantai 18. tammikuuta 2010

Ja sukunimi oli?

- Tunneko Mary Murphyn?
- Mary Murphyn? Mary Murphy, Mary Murphy....Ei, en kyllä tunne ketään sen nimistä.
- Mitä? Et tunne Maryä? Mary kyllä sanoi tuntevansa sinut, sillä asutte naapureina.
- Naapurin Maryn sukunimi on kyllä O'Brien.
- Maryn miehen sukunimi on O'Brien, mutta Mary on Murphy.
- Ai jaa...
Näin on minulle käynyt lukemattomia kertoja. Irlannisa on hyvin yleistä, että naiset pitävät oman sukunimensä. Tai siis tyttönimi on passissa, ja muissa virallisissa papereissa. Käytännössä käytetään kuitenkin usein kumpaakin sukunimeä asianyhteydestä riippuen. Tuokin Mary luultavasti aikoinaan esitteli itsensä Mary O'Brieniksi, mutta hänen sukulaisensa ja ystävänsä puhuvat Mary Murphystä. Passi taitaa kuitenkin sanoa Mary Murphy, ja verottakin kerää saatavansa Mrs Murphyltä.
Minä tunnen paljon naisia lasten kouluista ja harrastuksista, ja siellä yleensä äitikin kulkee miehensä ja lastensa sukunimellä. Työpaikallaan hänet kuitenkin tunnettaan virallisella sukunimellä. Monta kertaa olen saanut puhelun tutuntuntuiselta ääneltä, mutta nimi vaan on väärä. Sitten selviääkin, että hän ei oikeastaan olekaan Aine O'Mahony vaan Aine Bannon.
Kaksoisnimiä Murphy-O'Brien ei juurikaan käytetä. Englannissa nuo kaksoisnimet muuten viittasivat aina yläluokkaan. Esim Prinssi Charlesin vaimon Camillan sukunimi oli Barker Bowles (hänen ex. miehensä oli Andrew Barker Bowles). Niinpä täälläkin yhdistän kaksoisnimet vanhoihin, (ainakin aikoinaan) varakkaisiin englantilasiin perheisiin.
Irlannin yleisin sukunimi ei taida tulla kenellekkään yllätyksenä. Sehän on tietysti Murphy.
Tässä muutamia suosituimpia sukunimiä:
Murphy
Kelly
O'Sullivan
Walsh
Smith
O'Brien
Byrne
Ryan
O'Connor
O'Neill
O'Reilly
Doyle
McCarthy
Sukunimiä kirjoittaessa pitää myös olla tarkkana. Joistakin nimistä käytetään edelleen iirinkielistä versiota. Kirjoitustapa kannattaa myös tarkistaa. Esim. McCarthy voidaan myös kirjoittaa Mac Carthy tai Mac Cárthaigh. Sullivan puolestaan voi olla pelkkä Sullivan tai O'Sullivan.
Niinpä niin, kun vihdoin olen oppinut lausumaan ja kirjoittamaan etu- ja sukunimen oikein, saankin kuulla että olen käyttänyt rouvasta väärää sukunimeä viimeiset viisi vuotta.
Fionnuala Mac Carthy onkin Fionnuala O'Callaghan. Ensin minua valistetaan, että tämä McCarthy kirjoitetaan ilman aata. Siis Fionnulla McCarthy. Selvä! Kaikki hyvin, kunnes saan puhelinsoiton Fionnuala O'Callaghanilta. Kuka ihme hän on? No, hän on se "virallinen" Fionnuala!
Ota näistä nimistä selvää!

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Uuno

Tunnustan, Uuno saa minut edelleen nauramaan. Toivottavasti teidätkin. Mukavaa sunnuntaita!

perjantai 15. tammikuuta 2010

Älynväläys!

Tänään vihdoin tajusin, miksi irlantilaiset rakennukset maalataan iloisen värisiksi.... ...no, tietysti siksi, että vaikka ilma on kuinka surkea ja harmaa...
... eri värit kummasti piristävät katukuvaa!
Ajetelkaapas, jos nämäkin rakennukset olisi maalattu neutraalin harmaaksi!

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Irlannin kansallispeli hurling

"Mitä ihmeen peliä tuo on?", kysyin mieheltäni. Kypäräpäinen pelaaja juoksemassa hurjaa vauhtia kahta keppiä kohden. Maila muistuttaa kaukaa katsottuna pientä leipälapiota, ja sen päällä on pallo. Irlannin kansallispeliä hurlingiahän siellä pelattiin. Hurling laustutaan höörlig, ja muistattehan että tuo ärrä ei suinkaan ole sellainen suomalainen päryttäjä-ärrä, vaan se lausutaan pehmeästi. Siitä vaan harjoittelemaan lausumista! Hurling on Euroopan vanhin kentällä pelattava joukkuepeli. Jo keltit aikoinaan sitä harrastivat, joten mistään uudesta keksinnöstä ei ole kysymys. Peli on nopeatempoista sekä taitoa vaativaa. Jos haluatte yllättää irlantilaisen, avatkaapa keskustelu hurlingistä. Se nimittäin on täällä todella suosittua. Sääntöihin en ole koskaan perehtynyt, koska meillä ei sitä pelata. Vanhempi pojista kävi aluksi hurlingharjoituksissa,mutta pian huomasimme, että aika kentällä kului mailan pyörittelyyn ja jutteluun. Hurlingtähteä ei siis syntynyt. Kavereidensa kanssa pojat hurligiä joskus ulkona pelaavat, joten mailakin on tullut hankittua. Kypärä on must, sillä jos mailan tai pallon saa naamaansa, niin edessä on sairaalareissu. Pallo on nimeltään sliothar (lausutaan suurinpiirten slither). Älkää ihmeessä puhuko irlantilaiseille mistään hurlingpallosta, muuten paljastatte tietämättömyytenne. Naisillakin on joukkueensa. Naiset eivät pelaa hurlingiä vaan heidän peliään kutsutaan camogieksi. Yksi syy siihen, että pojat eivät ole hurlingiin hurahtaneen on se, että poikein protestanttisissa kouluissa sitä ei pelata. Hurling oli katolilaisten laji, eivätkä sitä kunnon protestantit pelanneen. Ajatelkaapas, että urheiluunkin tuo protestantit v katoliset on vaikuttanut. Poikein kouluissa on aina pelattu maa-hockeytä, joka puolestaan oli (ja on osittain vieläkin) protestanttien peli. Onneksi aika on tehty tehtävänsä, ja nämäkin asiat ovat muuttumassa. Lähes kuukauden kestänyt sisäelämä on tehty tehtävänsä, ja nyt on pakko päästä ulkoilemaan. Camogieta tuskin alan pelaamaan, mutta kävelylenkit palaavat päiväohjelmaani tänään. Sumuisen aamun jälkeen ulkona paistaa aurinko kutsuvasti, ja paljastaa samalla likaiset ikkunat. Ikkunat saavat odottaa pesijäänsä, sillä nyt on kävelylenkin vuoro. Hurleymaila ja lumiukon "jämät"

tiistai 12. tammikuuta 2010

Maatilalla

Tässä muutamia kuvia "farmilta": Kanapojilla on iso alue missä liikkua, mutta ilmeisesti näin on lämpimämpi. Tälle kalkkunalle kävi jouluna hyvin.
Kanan ja kalkkunan tunnistan, ja eikös tuolla takana ole fasaani.
Ankoilla on ikioma "lampi".
Kaupan pihassa voi ihastella lintuja, kanoja, ankkoja jne.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Äiti, tule tekemään lumiukko!

..ja meninhän minä. Tuskin ihan heti tulee uutta tilaisuutta.

Talvi tuli...ainakin muutamaksi tunniksi!

Katsotaan, kuinka kauan meidän talvi kestää. Pojat leikkivät lumisotaa ja kastuivat litimäriksi. Sain minäkin heitettyä pari lumipalloa. Lumiukko on vielä tekemättä. Huomenna taitaa olla liian myöhäistä... No, onhan noita tullut tehtyä lapsena vaikka kuinka monta!

Maatilan tuotteita

Nuorempi poikani on onnekas kavereidensa suhteen. Yksi kavereista asustaa maatilalla, ja poika pääsee sinne usein leikkimään. On tilaa juosta, potkia palloa, peuhata koirien kanssa jne.
Isäntä aloitti noin vuosi sitten myymään oman tilan lihaa suoraan kotoaan.

Vähän ennen joulua talon yhteyteen avattiin kauppa, josta voi ostaa myös muiden lähiseudun maatilojen tuotteita. Kun tukkukaupat ja kauppaketjut jäävät väliin, ei liha tule yhtään kalliimmaksi ja on taatusti hyvää.

Irlannissa syödään paljon lihaa ja sen suhteen ollaan vaativia. Minusta mikään ei ole niin hyvää kuin uunissa kauan hautunut lihapata.

Otin kamerani mukaani, kun viimeksi kävin hakemassa väsyneen, mutta onnelisen viikarin kotiin. Vien teidät kanssani ostoksille.


Kun Irlannissa kerran ollaan, niin pottuja myydään isoissa säkeissä.







Vihanneksia


Lihaa myydään pakastettuna


Kotona leivottuja herkkuja



Luomumunia



Kaupan pihassa on myös kanoja, erillaisia lintuja, kaneja jne. Niistä ihan oma postitus myöhemmin.


Toivottavasti asiakkaita riittää!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Äly hoi, älä jätä!

Eilen sitten meni minulta ja opetusministeri Batt O'Keeffeltä lopullisesti sukset ristiin. Kaikessa viisaudessaan Batt ja muutama muu viisas päättivät, että kaikki maan koulut suljetaan, huonon sääennusteen takia torstaihin asti. 60% koulusta ovatkin olleet suljettuina, sitten joulun. Päätöksen ovat koulut saanet tähän asti tehdä itse, mutta nyt herrat päättivät, että loputkin suljetaan. "Ennustajaeukkomme"tietävät perjantaina, että maanantaista-keskiviikkoon ovat KAIKKI tämän maan tiet vaarallisia. MaaMaan ja Rouva H:n blogeista olette nähneet, mikä tilanne on Dublinin lähellä. Meillä päätiet ovat ajokunnossa, lunta ei ole ja koulut olivat normaalisti auki to-pe, ilman sen ihmeellisempää kaaosta. Kiitos tästä kuuluu suurelta osalta lämpimälle Golf-virralle, jonka olemassa olosta Batt O'Keeffe ei ilmeisesti ole kuullutkaan, vaikka onkin täältä kotoisin. Kylmä toki on täälläkin ja toiset sivutiet liukkaita, mutta tilannetta täällä ei voi verrata esim. Dublinin kaaokseen. Aikaisemmissa kirjoituksissani olen kirjoittanut, miten paljon arvokasta opiskeluaikaa syyslukukauden aikana menetettiin yläkouluissa. Ensi viikolla kolme päivää kuluukin sitten taas televisiota katsoessa. Entäs ne työssä käyvät vanhemmat, joiden työpaikat ovat auki normaalisti? Mistä lapsenvahti kolmeksi päiväksi? Kukaan ei uutisissa tai lehdissä kommentoinut sitä, että taas menee tunteja hukkaan etenkin niissä kouluissa, jotka tulvien takia olivat syyslukukaudella kiinni (lakoista, kurssipäivistä yms puhumattakaan). Se, mitä lapset oppivat tai ovat oppimatta, ei näytä kiinnostavan juuri ketään. Täällä kaikki näytävät sokeasti uskovan siihen, että opetuksen taso yläkouluissa on huippuluokaa ja, että tieto imeytyy aivoihin vaikka koulussa ei mitään tehdäkkään. Tulokset saadaan näyttämään hyviltä sillä, että vanhemmat maksavat yksityisopetuksesta (me muiden mukana) ja kokeiden vaatimustasoahan voi vuosi vuodelta alentaa. Sitten kehuskellaan maan hyvillä tuloksilla. Tottakai lapsista ja nuorista on kivaa, kun tuli taas lisää vapaata. Enkä usko, että opettajatkaan marssivat kaduilla ja vaadi töihin pääsyä. Jos ensi viikon lumipäivät pitää korvata, menevät he varmasti taas lakkoon. Kyllä koulujen rehtorit olisivat maanataina itsekkin osanneet päättää, voiko koulut aukaista vai ei. Anteeksi paasaukseni, mutta oli ihan pakko päästää höyryt ulos. Opetusministeriöön lähtee täältä kirje heti maanantaina. Ainakin tuon mielipiteeni esille! Isä toi pojille lunta Irlannin kylmimmästä läänistä Carlowsta. Läheinen golfkenttä tänään kello 12.00. Ehkä vähän vaaleanvihremämmät niityt.
Työpaikalta näkymät eilen 8.15.
Löytyihän sitä sulamatonta jäätä, kun oikein etsin.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Ikävä ala-asteen verilättyjä

Arvatkaapas mikä suomalaisissa kouluissa on parasta? Unohtakaa huipputulokset ja ilmaiset kirjat. Minulla on ikävä koulujen ilmaisia lounaita. Totta, ei ne Kinder Yllätysperunat aina maistuneet, ja tillilihakastikettakin suorastaan inhosin. Verilätyt, puolukkahillo, valkokastike ja perunat maisuivat aina, samoin jauhelihapihvit.
Irlannissa lasten repuissa on kirjojen lisäksi myös eväät. Voileipiä, hedelmiä, jugurttia höystettyinä suklaapatukalla, perunalastuilla ja juomapullolla. Ei vältämättä aina niin terveellistä syötävää. Koulusta tulee lippuja ja lappuja, joilla meitä vanhempia valistetaan terveellisistä lounaista. Nuoremman pojan koulussa ovat perunalastut kielletty, ja karkkiakaan ei saisi lounaslaatikkon pakata.
Poikien eväät ovat aina mielessä, kun kiertelen ruokakauppojen käytäviä. Löytyisikö jotain uutta? Kaupoissa on paljon yksittäispakattuja keksejä ja juomapulloja yms lasten lounaslaatikoihin, mutta halpoja ne eivät ole.
Kun paikallinen aamiainen on lautasellinen muroja ja pahtoleipää, ei ole ihme, että lapsilla on kiljuva nälkä kun he pääsevät koulusta. Vanhemman pojan päivä saattaa venyä aina 17.30 asti, jos koulun jälkeen on hockey-harjoitukset. Näinä pitkinä päivänä pistän laatikkoon ylimääräiset voileivät ja annan rahaa, että hän voi ostaa jotain syötävää koulun kanttiinista. Mitään kunnolista ruokaa sieltä ei kylläkään saa. Kyselen joskus, että mitä poika rahallaan osti? Vastaukseksi saan hot dogin, munkkirinkilän tai kuppikeiton. Ei tule varmaankaan kenellekkään yllätyksenä, että poika suorastaan juoksee ruokapöytään ja syö kuin hevonen noiden pitkien päivien jälkeen.
Meillä aamu alkaa usein puurolla. Suomesta kannan Nalle ruishiutaleita, ja hyvin tekee ruispuuro aamulla kauppansa. Nuorempi syö heti koulusta päästyään lämpimän lounaan. Jääkaapista löytyy yleensä valmista keittoa tai jotain muuta nopeasti valmistuvaa.
Monessa perheessä syödään vasta kuuden jälkeen illalla. Syytänkin näitä pitkiä voileipäpäiviä, siitä että lasten liikalihavuus alkaa olla ongelma täälläkin. Perunalastuilla ja suklaapatukoilla saadaan nälkä pysymään kurissa, lämmintä ruokaa odotellessa. Onko sitten ihme jos lapset lihovat?
Ei nuo meidänkään lounaslaatiokot ole aina 100% terveellisiä, mutta hedelmiä meillä syödään paljon. Mielikuvitusta saa käytää, että keksii jotain uutta ja terveellistä evääksi. Kuka niitä samoja voileipiä aina haluaa syödä.
Vanhempi poika aloitti koulunsa Englanissa, ja hänen koulussaan sai maksullisen lounaan. Se oli silloin aika harvinaista. Muistaakseni lounas maksoi noin GBP 2.00 per päivä. Ihan terveellinen ja maukas lounas,ja hyvin mastui. Nykyisin englantilaisissa kouluissa maksulliset lounaat ovat yleisiä, ja kiitos Jamie Oliverin, myös terveellisiä. Voi kun tuo idea rantautuisi tännekkin.
Tuskinpa vaan, sillä koulun henkilökunta olisi sitä vastaan. Opettajat lisätyön pelossa, siivoojat eivät halua sotkua ja talonmies ei halua kantaa pöytiä jne. Sitten vielä johtokunta löisi pöytään "Health and Safety" ja vakuutus-"kortit" ja esitys hyljättäisiin. Näin täällä aina käy, jos jotain uudistuksia esitetään kouluissa. Kukaan henkilökunnasta ei halua tehdä yhteisen hyvän vuoksi mitään ylimääräistä. Se, kun ei kuulu meille! Olin vanhempainneuvostossa kaksi vuotta, joten aika hyvin luulen olevani perillä näistä asioista.
Englannissa ruoka muuten tuotiin valmiina koululle ja paikalle oli palkattu apulaisia (dinner ladies) ruokaa jakamaan ja lapsia vahtimaan. Vahtimestari puolestaan kantoi pöydät joka ikinen päivä juhlasaliin. Ne lapset, jotka eivät lämmintä lounasta halunneet, söivät omia eväitään.
Näyttää siltä, minä kierrän ostoskärryjeni kanssa evästarpeita etsimässä vielä monta vuotta. Ellei sitten paikallista sanontaa lainaakseni, ihme tapahdu ja "lehmät lennä".

Nauru pidentää ikää

Sain tänään hauskan sähköpostin ystävältä. Uutisia pakkasen vaikutuksesta: +10 astetta = Helsingin vuokra-asukkaat panevat lämmöt päälle. Lappilaiset istuttavat kukkia. +5 astetta = Lappilaiset ottavat aurinkoa, jos se sattuu nousemaan horisontin yläpuolelle. +2 Italialaiset autot eivät käynnisty. 0 Tislattu vesi jäätyy -1 Hengitys muuttuu näkyväksi. Aika suunnitella lomaa Välimerellä. Lappilaiset syövät jäätelöä ja juovat kylmää olutta. -4 Kissa tahtoo samaan sänkyyn. -10 Aika suunnitella lomaa Afrikassa. Lappilaiset menevät uimaan. -12 Niin kylmä, ettei edes sada lunta. -15 Ranskalaiset autot eivät käynnisty. -18 Helsingin talonomistajat panevat lämmöt päälle. -20 Hengitys muuttuu kuuluvaksi. -22 Amerikkalaiset autot eivät käynnisty. Ei tarkene luistella. -23 Poliitikot alkavat surra asunnottomien kohtaloa. -24 Japanilaiset autot eivät käynnisty. -26 Hengitystä voi leikata iglun rakennusaineiksi. -29 Kissa tahtoo samaan pyjamaan. -30 Saksalaiset autot eivät käynnisty. Lappilainen kiroaa, potkaisee renkaaseen ja lähtee käynnistämään Ladaa. Lapin jalkapallojoukkue alkaa harjoitella kevätkautta varten. Lappilaiset lapioivat lunta katolta. -39 Elohopea jäätyy. Ei tarkene ajatella. Lappilaiset panevat paidan ylimmänkin napin kiinni. -40 Auto tahtoo samaan sänkyyn. Lappilaiset panevat villapaidan päälle. -45 Lappilaiset sulkevat kylpyhuoneen sisäikkunan. -50 Merileijonat lähtevät Grönlannista. Lappilaiset vaihtavat sormikkaat rukkasiin. -70 Jääkarhut lähtevät Pohjoisnavalta. Lapin yliopistolla vietetään urheiluiltapäivää. -75 Joulupukki lähtee Napapiiriltä. Lappilaiset laskevat lakin korvaläpät alas. -114°C Alkoholi (etanoli) jäätyy. Lappilainen suuttuu. -268 Helium muuttuu nestemäiseksi. -270 Helvetti jäätyy. -273,15 Absoluuttinen nollapiste. Kaikki alkeishiukkasten liike lakkaa. Lappilaisetkin myöntävät, että jo vain alakaa olla vähän viliphoista.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Kissakin kärsii kylmästä

Saanko esitellä rakkaan kissani Magsin. Hän ei välitä vaikka kuva ja nimi päätyvät blogiin. Mags tuli meille vain viisi viikoisena. Eläinlääkärin vastaanottolle oli tuotu roskapöntöstä löytynyt kissanpentu, joka sitten sai uuden kodin meiltä. Kisu oli jäänyt äidittömäksi aivan liian pienenä. Nyt ikää on jo kaksi vuotta, ja kuten näette kissa voi hyvin. Nukkumapaikan suhteen hän on hyvin valikoiva. Mielusimmat paikat ovat joko liinavaatekaappi tai kori, jossa on silitystä odottavia vaatteita. Kuka sitä nyt likavaatekorissa haluaa nukkua? Valitettavasti olen nykyisin niin ovela, että pistän kaappien ovet visusti kiinni, ja silitettävät vaatteetkin kätken hyvään talteen. Päivät menee nukkuessa, ja yöllä (säästä riippuen) on kiva käydä kävelemässä lähiympäristössä. Naapurin kissoja Mags vihaa, eikä halua heitä tontilleen. Välillä suloinen kisuni muistuttaa, että kynnet on hänelläkin ja raahaa portaiden eteen pyydystämänsä hiiren. Sitä sitten hän ylpeänä meille esittelee. Liikunta on viime viikkoina jäänyt kissaltakin (kuten hänen emännältäänkin) väliin kylmän sään takia. Mags käpertyy nukkumaan patterin viereen ja antaa hiirten juoksennella ulkona vaihteeksi ihan vapaasti. Kuka sitä nyt liukkaalla ulos lähtee "metsälle", kun ruokaa saa muutenkin?

maanantai 4. tammikuuta 2010

Paluu arkeen

Mies lähti aamulla aikaisin töihin. Minä pelkäsin jäisiä teitä, mutta onneksi jo 8.00tuli teksiveisti: matka oli mennyt hyvin. Mikä helpotus. Olemme nimittäin yhdestä pahasta kolarista selvinneet lähes säikähdyksellä. Vastaantulevan auton kuljettaja nukahti ratiin, ja hänen iso Volvonsa päätyi meidän auton kylkeen. Hirvä pamaus, särkynyttä lasia, huutava lapsi ja se tunne, että henki ei kulje. Jos mies ei olisi saanut autoa osittain ojaan, en luultavasti olisi tätä blogia tänään päivittämässä. Minulle on tuosta kokemuksesta (ja yhdestä aiemmasta täällä sattuneesta kolarista) on jäänyt ainainen pelko siitä, että tiellä pitkiä matkoja ajaessa jotain kamalaa sattuu. Toisaalta voihan sitä "jotain sattua" vaikka omassa kodissakin. Itse aloitin työt myös tänään. Tein ennen joulua muutaman tunnin töitä varastoon, joten tänään kävin työpaikalla vain kääntymässä. Työni ei ole mielenkiintoista, eikä vaativaa, mutta olen työpaikastani enemmän kuin kiitollinen. 20h viikossa sopii minulle hyvin, eikä todellakaan tarvitse työasioilla stressata. Pojat ovat vielä lomalla ja palaavat kouluihinsa vasta torstaina. Ovat täysin kypsiä tähän sisällä olemiseen. Sääennusteen mukaan ilman lämpenemistä ei ole luvassa, joten ainakin tämä viikko menee vielä palellessa. Kävelylle en tohdi lähteä, sillä kaatuminen liukkailla jalkakäytävillä on erittäin todennäköistä. Niin se vaan on, että kun on tottunut siihen että aina on menossa, niin aika alkoi tulla pitkäksi joululomalla. Olimme kotona koko loman, joten uskon että maisemanvaihdos olisi tehnyt hyvää ainakin minulle. Ja kun minulle tulee aika pitkäksi alan miettimään syntyjä syviä, ja ne mietiskelyt päätyvät aina samaan kysymykseen, että onko Irlanti minulle SE oikea maa? Sitten mietin, että minne muuttaisin, jos voisin valita. Viimein päädyn aina samaan ratkaisuun, nyt ei ole oikea aika miettiä missä haluan olla kymmenen vuoden kuluttua. Ja niinhän se onkin. Poikein koulut ja työpaikat (ainakin juuri nyt) ovat täällä. Talokin on mieleinen ja onhan täällä ystäviäkin. Ei kai sitä paratiisiä löydy mistään. En ole koskaan täysin sopeutunut irlantilaiseen vierailukulttuuriin tai paremminkin sen puutteeseen. Tässä kaupungissa ja lähistöllä aina asuneet elävät erittäin perhekeskeistä elämää. Siskoja, veljiä, serkkuja, tätejä ja setijä on niin paljon, että uusia tuttavuuksia ei "tarvita". Irlantilaiset kutsuvat koteihinsa hyvin harvoin ulkopuolisia kylään. Pubissa voidaan kyllä tavata, mutta sellainen tulkaapas meille kahville-kultuuri puuttuu ja sitä minä kaipaan. Luulin aluksi, että minussa on jotain vikaa ja tämä on vain minun ongelmani, kunnes tajusin että useat tapaamani täällä asuvat ulkomaalaiset tuntevat samoin. Mikäli irlantilasen puolison perheen kanssa ei ole läheiset välit, voi täällä (ainakin pienemmillä paikkakunnilla) tuntea itsensä aika yksinäiseksi. Irlantilaiset ovat puheliaita ja ystävällisiä, mutta siihen se monesti jääkin. Pitäisikin käytää tuo mietiskelyenergia siihen, että keksisin jotain piristystä ihan jokapäiväiseen arkeen. Kampaaja (käy meillä kotona) tulee keskiviikkona, joten siitä on hyvä aloittaa. Eikös se niin ole, että jos on tukka hyvin jne...

lauantai 2. tammikuuta 2010

Miehen logiikkaa ja uusi kirjahylly

Kokosimme miehen kanssa pojallle uutta kirjahyllyä. Mies kaatoi laatikosta hyllyt, seinät, ruuvit ja mutterit lattialle ja alkoi kokoamaan kirjahyllyä. Sitten lähdetiin hakemaan varastosta ruuvimeisseliä ja vasaraa. Siinä sitten pähkäiltiin, että mitenkähän tämä hylly kootaan. Tässä pähkäilyn välissä pidettiin kahvitauko. Vihoviimein otettiin ohjeet esille, ja lähdettiin etsimään alakerrasta silmälaseja. Minä sitten miestä valistamaan, että jospas olisit aloittanut noista silmälaseista. On helpompaa tuo ohjeiden lukeminen lasit päässä. Ohjeista voi sitten päätellä, että mitä työkaluja tarvitaan varastosta. Kannattasi varmaan laittaa mutterit ja hyllyt järjestykseen lattialle. Ohjeita seuraamalla, vaihe vaiheelta se hyllykin sitten valmistuu. Aivan liian yksinkertaista! Miehen logiikasta tuli mieleen Spede ja naisen logiikka. Ps. Kirjahylly on nyt koottu ja olemme yhä puheväleissä.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Lämpenevä ilmasto

Lähdimme illalla käymään pubissa. Emme menneen, jo aikaisemmin mainitsemaani, Lentävään Pulloon vaan siihen toiseen. Ulkona oli KYLMÄ. Pistimme pipot päähän, käsineet käteen, kaulaliinat ja toppatakit. Mieskin pisti pipon päähän ihan vapaaehtoisesti. Eikä nyt olla Suomessa!
Sisälle päästyämme sitten kuoriuduimme varustuksistamme ja voivottelimme tätä "ilmaston lämpenemistä".
Pubi oli kerrankin lähes täynä, ja paikalla oli yllättävän paljon nuoria. Nuorilla tarkoitan alle 25-vuotiaita. Miehillä tai pojilla oli ihan normaalisti vaatetusta päällä, mutta entäs nämä irlantilaisneidot. (Tässä tulee ihan kylmä tätä kirjoitaessakin.) Tässä kuvaus vaatteista: minihame tai microshortsit, hihaton toppi ja 20cm piikkikorot. Sukkahousut? Ei. Villahousut? Tuo nyt on jo huono vitsi. Hiukset oli tietysti suoristettu tikkusuoriksi ja meikki kohdallaan. Sitten välillä käytiin tupakalla ulkona. Takki päälläkö?
No, ei tietenkään. Huom! Täällä ei saa tupakoida pubeissa. Eikä tämän pubin varustukseen kuulu lämmitettyä katosta tupakoitsijoita varten.
Nyt tietysti ajattelette, että kateudesta vihreänä tätä kirjoittelen, kun itse olen jo "vanha". No, en ollenkaan, pareminkin kylmyydestä sinisenä. Kyllä oli helpottavaa vetää lämmin takki niskaan ja matalilla kengillä kävellä reippaasti liukkailla jalkakäytävillä (ei korkkareilla kompuroiden) kotia kohti.
Onneksi olen jo yli 25v!