torstai 9. joulukuuta 2010

Kriisitilanne työpaikalla

Työpäiväni alkoi ihan tavallisissa merkeissä. Takki (ja nykyisin myös pipo) naulaan, tietokone päälle, sitten pikainen kierros toimistossa. Vilkaisu kokoushuoneeseen, jossa eilen kokousteltiin koko päivä. Valtakunnassa kaikki hyvin, so far. Sitten tekikin jo mieli aamun ensimmäistä teekupposta, joten keittiöön. Huolistuneen näköisiä miehiä "tupa" täynä. Onko joku ajanut liukkaalla vakavan kolarin? Saammeko kaikki lopputilit? Irlanti ei saakkaan apua EUlta ja IMFltä?

Sitten syy selvisi: hyvin palvellut kahvinkeittimemme oli epäkunnossa. Vapisevia, täriseviä, hikoilevia, vierotusoireista kärsiviä, puoliksi nukuksissa olevia...Ei mitään narkkareita, vaan ei niin iloisia irlantilaisia, jotka halusivat kupin kahvia. Onneksi oli edes murukahvia, jota sitten muristen joivat. Ja minähän en kuulemma ymmärrä alkuunkaan, miten vakavasta tilanteesta on kysymys, kun en juo kahvia. Korjaajaa odottelemme paikalle viimeistään huomenna. Siihen asti on parempi miettiä mitä sanoo ja kenelle. Normaalisti niin leppoisassa toimistossa ovat pinnat nyt kireällä!

Onneksi minä sain sulkea kahvittoman toimiston oven jo klo 13.00!

10 kommenttia:

  1. Oho! Ajattelin tosiaan otsikosta etta jotain vakavampaa oli tapahtunut. Ei vaan, kylla meillakin voisi olla kriisi jos noin kavisi. Meilla ei ole tosin kahvinkeitrinta, vaan vain vedenkeitin (kaksikin) ja murukahvia ja turkkilaista kahvia, joihin vaan kaadetaan se kiehuva vesi paalle. Lisaksi minulla on jemmassa aina vahan kahvia, jos se sattuisi keittiosta loppumaan.

    VastaaPoista
  2. Tuo olisi minulle force majeure; työnteosta ei tulisi mitään ilman kunnon kahvia (pikakahvia ei lasketa)!

    VastaaPoista
  3. Voi voi...ei mene munkaan jakeluun kuinka kahvi voi olla noin tàrkeà juttu.....minàkààn en ole siihen tottunut....kai se on vàhà ku tupakka.....nyt pysyt kaukana muuten niin ihanista tyòkavereistasi :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä suu menee mutruun, ellei saa kahvia...Ainakin kahvinjuojilla. Itse voin kyllä olla kahvittakin, totuin siihen, kun olin homeopaattisella kuurilla, jolloin en saanut juoda tuota aromirikasta juomaa. Pari kolme päivää meni kyllä päänsäryn merkeissä, mutta sitten elämä kirkastui.

    VastaaPoista
  5. Joo ei kyllä sitä kahvia pitää saada, oisin murissut kovaa minäkin, jos ei! ..tosin teetäkin juon, mutta aamulla pitää saada kahvi!

    mahtava piirroskuva! :D

    VastaaPoista
  6. Anu: Kai se kahvi on jonkilainen huume sekin.
    Onneksi oli edes sitä murukahvia.

    Helena: Olisikohan meidän pitänyt sulkea koko toimisto?

    Allu: Selittää tilanteen vakavuuden.

    Ciacy: Joo, hiippailin hiljaa, enkä puhunut kellekkään.

    Sirpa: Riippuvuussuhde mikä riippuvuussuhde!

    MaaMaa: Korjaajaa ei tullut perjantaina. Niiiiin tyypillistä täällä.

    VastaaPoista
  7. Haha, voin kuvitella että meidän toimistolla julistettaisiin hätätila jos kahvinkeitin hajoaisi ja porukka lähtisi kahvin hakuun muualta! ;-D
    Toivottavasti saatte vekottimen pian kuntoon.

    VastaaPoista
  8. Niin, tuo on tuttua ihan taalta meilta ihan vaan kotoa. Kahvia mun pitaa saada heti kun lampsin keittioon, muuten perhe koiria myoten karsii...

    Kuva on hyva.

    VastaaPoista
  9. Riitta: Kyllä hätätila on täälläkin. Eikä vieläkään korjaajaa.

    Kirsi: Minä en ymmärrä tätä kahvinhimoa, kun juon vain teetä.l

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!