torstai 27. toukokuuta 2010

Palmu

Kuvassa oleva palmu  ei ole vanhoja lomakuvia etelästä, vaan meidän takapihalta. Välillä uhkaan sahaavani sen poikki, mutta en taida kuitenkaan. Onhan sitä mukava katsella ja kuvitella olevansa lomalla jossain kaukana lämpimässä. Päivittäin käyn keräämässä lukuisia lehtiä nurmikolta, joita ylväs palmu pudottelee sieltä korkeuksista. Olen suuttunut Hänen Ylhäisyydelleen monta kertaa ainaisesta "sotkemisesta".

Aivan pienenä pentuna kissa keräsi rohkeutensa ja kiipesi palmuun. Sitten sitä ressua alkoi pelottamaan, eikä rohkeutta riittänyt tulla alas. Kannoimme tikapuut varastosta, ja  poika kävi hakemassa tärisevän kissan alas.

Urho Kekkosen päätä ei palellut vuonna 1965, kun hän valtiovierailullaan Tunisiassa kiipesi myös palmuun. Ilmeisesti alastulo onnistui ilman tikapuita!

Minä jätän kiipeilyt väliin...

14 kommenttia:

  1. Ja Kekkoksen kiipeilyt muistetaan täällä tunisiassa edelleen :D

    Meillä ei muuten ole yhtään palmua pihassa vaikka palmumaassa asutaankin. Olen kuitenkin suunnitellut yhden ostamista yhteen tyhjään plänttiin pihalla.

    VastaaPoista
  2. Mizyena: Saat minun palmuni. Laitanko tulemaan postissa?

    VastaaPoista
  3. No ei kai sinun sinne pidä kiivetä, kutsu Tarja Halonen kiipeämään ja pääset uutisiin.

    VastaaPoista
  4. Siis palmut on ihania!!! Ala vaan havita kaunokaista :)Ja tuo nayttaa jo niin korkealtakin, etta on ollut siina varmaan aika kauan.
    Mikas muuten sita teidan palmua oikeen riivaa, kun se lehtiaan tiputtelee? Meilla ei lehdet tipu millaan, sahata saa poikki minuuttikaupalla... Senhan takia palmut just onkin niin ihania, kun ei niita juurikaan tarvitse hoitaa ja aika vaikea saada hengiltakaan. Eli sopii tallaiselle, jolla ei peukalot ole kovinkaan vihreat :)

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut jostain, että Karjalan Terijoella olisi kasvanut palmuja. Mutta olen tullut siihen päätelmään, että niitä on istutettu hotellien edustoille varta vasiten ja sitten ihme ja kumma!: Ne ovat selvineet. Puhun niistä vuosista, joloin siellä oli vilkas rantalomaelämä ja paikka kuului vielä Suomelle.

    VastaaPoista
  6. Allu: Jotenkin luulen, että Tarjaa tuskin saisimme palmuun kiipeämään, mutta siellä on niitä "nuoria" ministerejä, jos vaikka heitä pyytäisin!

    Eryah: Lehtiään on tiputellut niin kauan kun me olemme täällä asuneet. Luulen, että tekee vain minulle kiusaa. Naapureiden palmut ovat yhtä ilkeitä.

    Leena: Siellä Terijoella on kyllä hyvä ilmasto, mutta en jaksa uskoa, että palmut siellä menestyisi. Oli varmasti aikoinaan aivan ihana lomapaikka. Ei ole enää!

    VastaaPoista
  7. Ei meillakaan palmuista lehdet tipu.Sahaavat ne taallakin poikki,kun on tullut rusketutteita lehtia.
    Kekkosella oli elamansa aikana kaikenlaisia toilauksia.
    Kotiavustajana ollessa hoidin yhta mummoa,joka oli ollut Kekkosen kanssa samalla luokalla koulussa,ja kyllapa oli Kekkonen vilkas poika ollut.Aina keksimassa kepposia.Nain mummo kertoi.

    VastaaPoista
  8. Sateenkaari: Jospas nämä meidän palmut eivät pidä sateesta!

    VastaaPoista
  9. Meillä on lähiseudulla myös joitakin palmuja. En vieläkään tajua, miten ne voivat pärjätä Englannissa :P

    VastaaPoista
  10. Hieno palmu! Miten se voi talvella?täällä kun on palmuja joka nurkassa niin sitä ihmetteleee että niitä kasvaa kylmimmilläkin alueilla. Eksän kanssa ajoimme kerran Saksan kautta Ruotsiin,ja kun saavuimme lautalla Trelleborgiin,Ruotsin eteläisimpään kärkeen,olin ihan ymmällä kun näin siellä palmuja kasvamassa.
    Itse kiipeilisin palmuun vaan jos siellä olis kookospähkinöitä.....

    VastaaPoista
  11. Minttukaakaota: Ehkä nämä ovat jotain erikoissitkeitä palmuja!

    Yealian: Kiitos kysymästä, pudottelee lehtiään oli vuodenaika sitten mikä hyvänsä.
    Palmut taitavat olla sitkeämpiä puita, kun luulimmekaan.

    VastaaPoista
  12. Enpä olisi uskonut siellä palmuja kasvavan! Ja ihmettelen miten se ylipäätään voi tiputtaa lehtiään kun lehtiruodit on paksumpia kuin tavallisen puun oksat. Taitavat mädäntyä siellä kosteassa..

    VastaaPoista
  13. Meidänkin pihassa on palmu, mutta ei todellakaan noin kookas ja uljas. Se on vaan sellainen pikku hukkapala, mutta sitkeästi se elelee.

    Minäkin muuten ihmettelen, miten ne palmut täällä selviää, kun kuitenkin näyttävät selviävän. Täällä on useiden talojen pihoilla palmuja, joita käyn sitten salaa kuvaamassa ja kuvittelen olevani jossain palmumaassa. :D

    VastaaPoista
  14. Sirokko: Olisikohan tämä joku irlantilainen ihme palmu?

    Elegia: Luulen, että miedän palmu on istutettu silloin, kun talo oli uusi. Eli 40 vuotta sitten.

    VastaaPoista

Jätä kommentti. Kiitos!