perjantai 31. joulukuuta 2010

Ei mitään lupauksia

Vuosi vetelee viimeisiään. Parempi olla liikaa anysoimatta. Viime vuonna tähän aikaan tuli tehtyä pitkä lista lupauksia. Ei mitään suuria sellaisia. Espanjan opiskelut eivät ole edistyneet, kynsiä pureskelen edelleen ja kirjoittaminenkin on jäänyt tähän blogiin.

Tänä vuonna en tee mitään lupauksia. Jotenkin vaan tulevaisuus täällä juuri nyt näyttää aika synkältä. Aion elää päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen nauttien pienistä asioista. Joskus on vain sopeuduttava siihen, että kaikkia suuria asioita ei voi ympärillään muuttaa. Periksi ei kuitenkaan anneta ja eteenpäin on suunta, kuten mummulla aikoinaan lumessa!



Kiitoksia teille rakkaat ystävät, kun olette uskollisesti seuraaneet eloa ja oloa täällä Vihreällä Saarella.
Jatkattehan mukana ensi vuonnakin!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kenkäkaupassa

Olen etsinyt itselleni "talvi"kenkiä jo pitkään. Vihdoin tärppäsi, ja vielä hyvällä alennuksella. En ole tainnut poiketa tuohon kenkäkauppaan koskaan aikaisemmin. Ikkuna oli täynä kenkiä ja näin heti mieluiset nilkkurit. Kävin ensin tekemässä muut ostokset, ja pois lähtiessäni kävin katsastamassa kenkäkaupan. Kun avasin oven (joka oli ihme kyllä kiinni. Palaan tähän ihmeeseen vielä uudestaan) ja astuin kaupaan sisälle, hyppäsin samalla ajassa monta vuosikymmentä taaksepäin.

Olen ihan varma, että 50-vuotta sitten tuo kauppa oli tismalleen samannäköinen. Kokolattiamatto luultavasti kirkkaamman värinen ja kenkähyllyt kiiltävämmät. Vain kenkävalikoimat ja myyjät olivat vuosien varrella vaihtuneet. Ilmiselvästi perheyritys, sillä seinällä komeili perustajan (niin ainakin luulen) kuva ja kaksi myyjää olivat ulkonäkönsä perustella sisko ja sen veli.

Kengätkin oli järjestetty vuosikymmenien aikana aina samalla tavalla, kellastuneiden numerolappujen perusteella niin päättelin. Yllätyin täysin siitä, että vanhanaikaisen liikkeen valikoima oli ihmeen moderni. No, ei tietenkään millään teinimuodilla varustettu, mutta nuoriakin asiakkaita siellä veteli tyylikkäitä saapaaita jalkoihinsa. Kaikista kaupan kengistä oli vain vasemman jalan kenkä esillä. Ei  mitään epäselvyyttää siitä olisiko sopivaa kokoa jossain varaston nurkassa. Myyjä oli myös todella auttavainen ja tiesi heti mitä etsin. Vanhempi rouva valitteli toisen kengän väljyyttä, ja simsalabim myyjä lattoi pohjallisen kenkään ja asiakas oli enemmän kuin tyytyväinen.

Kun tuli maksamisen aika, etsin kassaa. No, sitä ei tietysi ollut. Jostain takahuoneesta minulle tuotiin kuitti. Oli sentään kone pankki-ja luottokortteja varten. Keskellä myymälää muuten tönötti iänikuinen irtopatteri. Voin vain kuvitella kuinka kylmä kaupassa oli pari viikkoa sitten. Patterit kun eivät kuuluneet varustukseen, ja ovikin oli sellainen lasilautalöysäripa-viritys.

Sain siis kengät ja olen niihin oikein tyytyväinen. Siitä kiinni olevasta ovesta vielä... Täällä nimittäin, etenkin pienissä kaupoissa on tapa, että kun kauppa on auki niin ovikin on auki. Olipa sitten kesä tai talvi, satoi tai pastoi. Pienet, vanhoissa rakennuksissa sijaitsevat kaupat, ovat tavella jääkylmiä. Säälin sisällä väriseviä myyjiä, jotka yrittävät pysyä lämpinä. Miksei ovi voi olla kiinni ja siinä iso lappu "OPEN", jos kerran omistaja epäilee, että asiakkaat eivät tajua kaupan olevan auki. Tuota on tullut mietittyä monta kertaa, asiakkaana kaupassa väristessä.


tiistai 28. joulukuuta 2010

Kommentointia kuntosalilta

Kuntosalilla törmää seuraaviin perustyyppeihin:

1. Risto Rauta
Risto nostaa rautaa. Hiki roiskuu ja haisee, mutta se ei Ristoa haittaa. Kuntosalille ei tulla juttelemaan mukavia. Ovesta Mr. Rauta tulee sisälle sivuttain, kun muuten jäisi hartioistaan oven karmeihin kiinni.
Kotona Risto heittää kourallisen, ties mitä tabletteja kurkusta alas, ja hauis senkun kasvaa.

2. Ritu Riuku
Ritu asuu sateisina päivinä kuntosalilla. Hikinauha tiukasti päässä ja kroppa trimmissä kunnossa. Eikä grammaakaan ylimääräistä, hoikkaakaan hoikemmassa, vartalossa. Ritu treenaa maratonia varten. Elää vedellä ja porkkanoilla, eikä edes muista miltä öljyssä käristetyt ranskalaiset maistuvat. Joululahjaksi Pukki toi Ritulle yllätys, yllätys uuden hikinauhan ja lenkkarit.

3. Siru Simpsakka
Sirun kuntosaliasu on aina tarkaan harkittu. Tänään on pinkki-päivä. Pirteä ponihäntä, tiukka toppi ja pienet shortsintapaiset. Meikki on kohdallaan ennen ja jälkeen treenien. Kyllä Siru kuntoilun ottaa ihan tosissaan, ja näkee sen vartalostakin. Jostain kummasta syystä Sirun päätyy aina Täydellisen Timon viereen juoksumatolle.
Kun Täydellinen Timo nostaa käsipainoja, siirtyy Siru tekemään loppuvenytyksiä siihen eteen... Miksiköhän?

4. Kake Kumpu
Kakelle kuntosali oli pitkään kirosana, mutta sitten mahan lisäksi kolesteroli, verenpaine ja rasvaprosentit olivat vaarallisen korkealla. Lääkäri määräsi Kaken kuntosalille tai muuten luvassa olisi matka hautausmaalle.
Niinpä Kake ja Kumpu saapuvat kuntosalille, ei nyt niin innoissaan, mutta saapuvat kuitenkin. Välillä Kake kiroaa kuntosalin, lääkärin ja kolesterolin alimpaan h....tiin.  Sitten taas ryhdistäytyy ja palaa juosksumatolle. Puolen vuoden kuluttua saattaa jopa Siru polkea viereistä kuntopyörää.

Ja sitten siellä yhtä kuntopöyrää polki tänään eräs joulusyömisistään huonoa omaatuntoa poteva, sellainen nelikympinen nainen. Tämä tapaus ei tekstiiliurheile, ei treenaa maratonille, eikä halua Täydellisen Timon viereen. Siru häntä lähinnä huvittaa, Ritu kauhistuttaa ja Ristosta hän pysyy kaukana hajuvaaran takia. Hän fanittaa kaikkia Kaken tyyppisiä miehiä ja naisia. Jos kuntosali olisi täynä Täydellisisä Timoja ja Riuku Rituja ei sinne tälläisella Tavallisella Tantalla olisi mitään asiaa. Onneksi mukaan mahtuu myös meitä ei niin täydellisiä taviksia.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Peri-irlantilaista

Eilen pääsin pitkästä aikaan ulos kävelylle. Suurin osa kaupoista oli vielä kiinni, mutta kolmeen paikkaan olivat ovet auki:

1. Kirkkoon



2. Vedonlyöntitoimistoon




3. Pubiin




Näistä kolmesta sai sitten kukin itse valita, minkä oven aukaisi. Eikä kukaan katso kieroon, vaikka kävi päivän aikana kaikissa kolmessa!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Se on ohi!

Aamulla raotin varovasti verhoa ja kurkistin ulos. Mielessäni toivoen ja rukoillen. Ilman silmälaseja maisema oi puuronen, mutta vihreä. Lasit päähän ja riuhtaisin verhot kunnolla pois ikkunan edestä. Lumi oli sulanut, autojen lasit sulat, tiellä vähän jotain jään rippeitä. YES! Syvä huokaisu. Se on ohi! Ainakin toistaiseksi.


Todistusaineistoa

Juniori ja isä kävivät ulkoiluttamassa uutta pyörää. Ilmeisesti jäätä oli vielä sen verran, kylmällä tuulella höystettynä, että ulkoilu jäi lyhyeksi. Minä  käyn ruiskuttelemassa Jennifer Anistonia mennen tullen ja palatessa. Mistähän se Pukki arvasi? (Niin, tekstasin nimen isoilla kirjaimilla, hyvissä ajoin ennen joulua miehelle, ettei vain pääse unohtumaan.)

Käykääpäs ruiskuttelemassa. Ihana tuoksu.

Mummu lukee kirjaa, ja meidän 15-vuotias (jouluaattona täytetty) on viettänyt aikaansa ulkokomerossa. Ei sinne lukittuna, vaan ihan vapaaehtoisesti. Syy: uusi tikkataulu. Tänään komeroon on muitakin menijöitä, kun naapurin veljekset saavat asiasta vihiä.


Isä teki komeron ikkunaan lapun, ettei kukaa vaan saa tikkaa päähänsä.

Kolmelta ystävällä on ollut vedetön joulu. Kahdelta naapuriltakin on vedet poikki. Meillä onneksi vettä riittää:  saavit ja tyhjät limsapullot on täytetty, ihan vaan varmuuden vuoksi. Illalla pitäisi meille tulla vieraita, ja huomenna poikien täti tulee tänne, jos vain junat kulkevat.

Syy siihen, miksi en vaivaa teitä syömisilläni (kyllä, paljon on syöty) on seuraava. Istuin kauan, kauan sitten töissä lähellä erästä rouvaa, joka vietti paljon aikaa puhelimessa. Ennen joulua (ja sen jälkeen) hän kertoi KAIKILLE, mitä heidän perheessään syödään/syötiin. Kun sadannen kerran kuulin saman ruokalistan päätin, että en koskaan kiusaa ketään yksityiskohtaisella jouluruokalistallani.

Että tälläistä täällä Vihreällä (yes, vihreällä) Saarella!

torstai 23. joulukuuta 2010

Haaveilen vihreästä joulusta!

Haaveeksi jäävät Vihreät Niityt tänä jouluna. Mittari pysyy itsepäisesti miinuksen puolella. Valkoinen joulu on tulossa halusimmepa sitä tai ei. Jääkaappi on ruokaa täynä, äiti on tehnyt laatikot ja eilen leivoimme korvapuusteja ja suklaakakun. Paketit odottavat piilossa komerossa, ja miehen koneen pitäisi laskeutua kahdeksan pintaan.

Huomenna täällä on vielä monella tavallinen työpäivä, ja kaupatkin ovat auki iltaa asti. Minun loma alkoi jo tänään ja töihin palaan vasta 4. tammikuuta.

Pukki lentelee porollaan yöllä, ja lahjat löytävät tiensä savupiipusta kuusen alle joulupäivän aamuksi. Onneksi Pukki ja porot ovat tottuneet hyytävän kylmään ilmaan...

Blogi jää nyt lyhyelle joululomalle.

Haluankin tovottaa teille kaikille oikein Hyvää Joulua!

Ps. Lissulle kiitokset aivan ihanasta joulukortista.

maanantai 20. joulukuuta 2010

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Järkyttävä onnettomuus pulkkamäessä

Eilen kuulin uutisissa järkyttävästä onnettomuudesta. Neljä 14-15-vuotiasta nuorta olivat laskemassa mäkeä pahvinpalalla. Vauhti oli kova, ja yksi pojista putosi kyydistä. Kaksi tyttöä ja toinen poika jatkoivat matkaa ja törmäsivät puuhun, vakavin seurauksin. Nuoret kiidätettiin sairaalaan, jossa toinen työistä kuoli saamiinsa päävammoihin. Kahdella muulla kyydissä olleista ei ole hengenvaaraa, vaikka ovatkin vakavasti loukkaantuneita.

Lumeen ei täällä ole totuttu, eikä sen vaaroihin. Vauhti mäessä on hurjaa, eikä pahvia voi ohjata. Surullinen joulu tulossa mehentyneen tytön perheelle ja ystäville.

Nyt jännäämme pääseekö mieheni huomenna lentämään Lontooseen. Osa Lontoon kentistä on ollut tänään kiinni. Vaikka kenttä olisikin auki, ovat lennot myöhässä ja koneet ties missä. Lumesta, niin kauniiksi kuin se maiseman tekeekin, ei täällä oikein pääse nauttimaan... Huomista työmatkaa en tohdi vielä edes ajatella. Nyt on muutama lämpöaste, mutta pahoin pelkään, että yöksi tulee taas pakkasta.


lauantai 18. joulukuuta 2010

Pumpulia, puuteria ja tomusokeria

Posted by PicasaJa kysymys ei ole ostoslistastani, vaan meillä näytää tänään tältä!

Työpaikan joulujuhla jäi varmasti kaikkien mieleen. 57 ilmottautuneesta 38 pääsi paikalle. Kuka kävellen, toiset autoa välillä työntäen... Lunta rupesi tupruttamaan illalla ja sitä tuli niin paljon, että liikenne puuroutui taas täysin. Kaupungilla kävellessäni  luulin olevani elokuvassa. Suuria lumihiutaleita ja koko kaupunki valkoisena.

Juhlien jälkeen työkaverin autossa pääsin tuonne "kylälle" asti, sieltä jatkoin matkaa kävellen tänne meidän "kukkulalle". Mieskin kotiutui, vaikka lento oli myöhässä ja taksia sai odottaa.

Juuri nyt ulkona upea auringon paiste, ja minäkin annoin periksi: turha tästä lumesta on marista, kun sille ei voi yhtään mitään.  Kävin jo kertaalleen kävelylenkillä ja taidan lähteä kohta uudestaan. Saan minäkin talvikiintiöni täyteen!

torstai 16. joulukuuta 2010

Ruokakassin kanssa joulukonserttiin

Posted by Picasa

Viikko on mennyt kuin hujauksessa. Sinne tänne juoksemista, auton osien metsästämistä (joo, vieläkin), viimeisten joululahjojen ostamista ja sitten tervetullut pysähtyminen: alakoulun joulukonsertti. Ohjelman eteen oli nähty paljon vaivaa, ja 3-6 luokkalaiset lauloivat kauniisti tuttuja joululauluja. Ihan tuli tippa silmään.



Vanhempia oli pyydetty tuomaan ruokapaketteja, jotka sitten Society of St.Vincent de Paul jakaa niitä tarvitseville. Ja apua tarvitsevia riittää, mukana perheitä jotka eivät olisi muutama vuosi sitten voineet kuvitellakaan joutuvansa kääntymään hyväntekeväisyysyhdistyksen puoleen. Yhteydenottoja on kuulemma syksyn aikana ollut 50% enemmän kuin viime vuonna. Nämä luvut kertova paljon maan tämän hetkisestä tilasta.

Pussillinen ruokaa ei ole suuri lahjoitus, mutta siitä tuli kuitenkin hyvä mieli. Katson joulua eri "vinkkelistä" tänä vuonna ja vaikka lahjoja ostankin, ei se enäää tunnu niin tärkeältä.


tiistai 14. joulukuuta 2010

Carmen bin Ladin

Koulun myyjäisissä suuntaan aina kirjakojulle. Vaikka viime vuosina lukeminen on jäänyt vähiin, palasin nytkin kotiin mukanani kasa kirjoja. Lukeminen on aina ollut minulle rakas harrastus, mutta valitettavasti pari vuotta sitten oli tehtävät valinta, haluanko elää tuskallisen kipeä niskan kanssa vai lopetanko sängyssä lukemisen.

Selkä suorana ja kirja silmien korkeudella niin, että niskaa ei tarvitse taivuttaa alaspäin. Voiko tylsempää lukuasentoa olla? Ja niin siinä vaan kävi, että kirjojen lukeminen pakostakin on jäänyt aika vähäiseksi. Onneksi on tämä blogi!




Siinä kirjapinossa päälimmäisenä oli Carmen bin Ladinin kirjoittama kirja The Veiled Kingdom (Hunnutettu Kuningaskunta, Kirjaa ei ole käännetty tietääkseni suomeksi), jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Carmen bin Ladinin ex-mies on surullisen kuuluisan Osama bin Ladenin velipuoli. Naisen elämä Saudi-Arabiassa on aina kiinnostanut minua ja tämä kirja vastasi moniin kysymyksiini. Samalla se myös valotti Osama bin Ladenin taustaa.

Kaiken rikkauden keskellä Carmen bin Ladin oli onneton. Arki Saudi-Arabiassa rakastamansa miehen kanssa oli Sveitsissä kasvaneelle, vapauteen tottuneelle naiselle äärimmäisen vaikeaa. Elämä rajoittui seinien sisäpuolelle ja lähes kaikki normaali oli kiellettyä: autolla ajo, miesten kanssa keskustelu, normaleissa vaatteisa ulkona käveleminen. Lista on loputon. Lopulta rakkauskaan ei enää riittänyt.

Carmen jäi Sveitsiin kolmen tyttärensä kanssa. Pitkän ja tuskallisen eron jälkeen hän oli viimein vapaa.  Uskomattoman sitkä ja rohkea nainen, jonka suurin toive oli antaa tyttärilleen oikeus kasvaa vapaassa ja suvaitsevaisessa ilmapiirissä.

Ja mitä Osama bin Ladeniin tulee, kirja sai minut taas päätymään samaan lopputulokseen kuin ennenkin. Silloin kun oman järjen käyttö loppuu ja uskonto ottaa täysin vallan, liikutaan erittäin vaarallisilla vesillä. Oikea muuttuu vääräksi ja väärä oikeaksi. Surullista, että ihmisestä katoaa myös inhimillisyys ja ymmärräys toisia kohtaan. Tämä muuten pätee kaikkiin uskonnollisiin ja poliittisiin ääriryhmiin, olipa maa tai uskonto mikä tahansa.

Seuraan muuten myös mielenkiintoista englanninkielistä blogia, jossa amerikkalainen nainen kertoo elämästään Saudessa. Käykääpä joskus lukemassa Susien postauksia. Se, että autoon voi hypätä milloin vain ja lähteä ajamaan, ei ole kaikille naisille yhtä yksinkertaista.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Nyt mua viedään juhlasta toiseen

Joulukuussa minunkin sosiaalinen kalenterini täytyy. Perjantaina suomalainen ystäväni kutsui kotiinsa meidät entiset työkaverinsa. Entisestä työpaikastani en tahdo löytää paljon hyvää sanottavaa, mutta sain sieltä hyviä ystäviä, joiden kanssa edelleen pidetään yhtä. Kokoonnumme säännöllisen epäsäännöllisesti jonkun kotiin, ja sitten syödään ja nauretaan ja jutellaan. Taisi olla suomalaisten pikkujouluksi harvinaisen kuivat juhlat, sillä yksi oli raskaana ja muut autoilla liikkellä. Hauska oli, ja syötyä tuli niin paljon, että meinasin paukahtaa.

Lauantain juhliin lähdin sohvaa ja kaukosäädintä haikeasti katsellen. Onneksi kuitenkin lähdin, sillä päädyin istumaan erittäin hauskaan pöytään ja ilta kului rattoisasti.  Näissä vuosittaisissa joulujuhlissa talonväki tarjoaa aina ruokaa. Hattua nostan, että viitsivät kokata suurelle joukolle. Paikalla oli lähes 50 vierasta. Juhlista jäin miettimään yhtä hapannaamaa ja hänen kirpeitä kommettejaan. Eikö joskus voi mennä virran mukana ja unohtaa marina... Ei kai sitten. Ei hätää, minähän vaihdoin paikkaa ja nautin hauskassa seurassa loppu illan.

Torstaina on koulun joulukonsertti kirkossa. Pitää taas muistaa pistää paljon ja lämmintä päälle.

Perjantaina on vuorossa työpaikan joulujuhla. Ensin pubiin, ja sitten syömään. Joskus tutut ihmetelevät, että enkö kärsi siitä, että mies ei aina pääse mukaan. En jätä juhlia väliin sen takia, että joudun menemään yksin. Vaikka ei minkään ylisosiaalinen olekkaan, voin ihan hyvin mennä yksinkin.  Hänen koneensa muuten laskeutuu Irlannin kamaralle vasta myöhään perjantai-iltana, joten taas jää juhlat väliin.

Kun soittelin pubiin ja järjestelin sinne meidän työpaikan tilaisuutta, tarjosi omistaja, että voi hommata meille vapaalippuja diskoon loppuillaksi. Meinasin tukehtua teeheni, kun kuvittelin silmissäni meidän työporukan tanssimassa nuorten diskossa. Onkohan minulla jotekin nuorekas puhelinääni?

Pubeja jouluvalaistuksessa


Kukahan kiipesi tikkailla laittamaan koristeita...
Posted by Picasa

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Lumi tuli, lumi meni...toivottavasti

 
Posted by PicasaPerjantaina koululaista odotellessani, kävin kuvaamassa viereisen kirkon upeita puita. Linnut lauloivat taustalla ja tuntui, että mitään liukkaita kelejä eikä lunta koskaan ollutkaan. Ilmassa oli suorastaan kevään tuntua. Kuvat eivät onnistuneet ihan nappiin, mutta älkää antako sen häiritä. Voi, kun saisin taustalle lintujen sirkutusta...

torstai 9. joulukuuta 2010

Kriisitilanne työpaikalla

Työpäiväni alkoi ihan tavallisissa merkeissä. Takki (ja nykyisin myös pipo) naulaan, tietokone päälle, sitten pikainen kierros toimistossa. Vilkaisu kokoushuoneeseen, jossa eilen kokousteltiin koko päivä. Valtakunnassa kaikki hyvin, so far. Sitten tekikin jo mieli aamun ensimmäistä teekupposta, joten keittiöön. Huolistuneen näköisiä miehiä "tupa" täynä. Onko joku ajanut liukkaalla vakavan kolarin? Saammeko kaikki lopputilit? Irlanti ei saakkaan apua EUlta ja IMFltä?

Sitten syy selvisi: hyvin palvellut kahvinkeittimemme oli epäkunnossa. Vapisevia, täriseviä, hikoilevia, vierotusoireista kärsiviä, puoliksi nukuksissa olevia...Ei mitään narkkareita, vaan ei niin iloisia irlantilaisia, jotka halusivat kupin kahvia. Onneksi oli edes murukahvia, jota sitten muristen joivat. Ja minähän en kuulemma ymmärrä alkuunkaan, miten vakavasta tilanteesta on kysymys, kun en juo kahvia. Korjaajaa odottelemme paikalle viimeistään huomenna. Siihen asti on parempi miettiä mitä sanoo ja kenelle. Normaalisti niin leppoisassa toimistossa ovat pinnat nyt kireällä!

Onneksi minä sain sulkea kahvittoman toimiston oven jo klo 13.00!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Marinaa

Varoitus - nyt marisen.

Näin toimin eilen: kun tuli klo 21.00 uutisten aika, EN katsonut RTE1:n uutisia, VAAN paneuduin Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Siinä mielenkiintoisia olen-leiponut-tänään-pullaa-postuksia lukiessani pistin vielä kädet varmuden vuoksi korville ja huusin ääneen plää, plää, plää. Murkulta oppii kaikkea hyödyllistä, plää! Siellä ruudun toisella puolella meidän Brianit paasasivat tästä. Se siitä.

Auton vein vihdoinkin korjaamolle, ja nyt odottelen kukkaron kertaheitolla tyhjentävää puhelinsoittoa. Se siitä(kin).

Tänään katoliset koulut ovat kiinni, koska 8 joulukuuta on "autuaan Neitsyt Marian perisynnitömän sikiämisen"- juhlapäivä. (Englanniksi The Immaculate Conception of the Blessed Virgin Mary.) Jotenkin suomeksi käännettyinä nämä kirkollisten juhlapäiven nimet kuulostavat ihan oudoilta!

Koska meidän pojat käyvät protestanttista koulua, oli heillä ihan normaali koulupäivä. Kaupoissa on tänään vilskettä ja paljon ihmisiä. Jo kauan sitten oli tapana, että maaseudulta lähdetiin kaupunkeihin jouluostoksille 8.12. Tänään myös koteja aloitetaan koristelemaan joulua varten. Minäkin kiipesin ullakolle ja raahasin laatikoita alas ja aloitin urakan.

Itse en jotenkin jaksa (vielä) innostua koko joulusta. Ihmisten hössötys ärstyttää normaalia enemmän. Miten jotkut äidit jasavatkin jauhaa näitä joululahjajuttujaan päivästä toiseen? Pitäisikö olla huolestunut? Miten entinen jouluihminen voi olla näin anti-jouluisella päällä?

Olisikohan syynä se, että viimeiset viikot olemme olleet vain ja ainoastaan töissä/ koulussa ja kotona. Kaikki harrastukset on peruttu huonon sään takia, ja koti alkaa tuntua jo lähes vankilalta. Jos tätä menoa jatkuu jouluun asti on edessä pitkääkin pitemmän joulunpyhät.

Eilen vielä tuskastuin joulukorttien kirjoittamiseenkin. Onko siinäkään mitään järkeä? Halusin kirjoittaa joka ainoaan kortiin pienen viestin. Kun sitten edessäni oli vinopino kirjoittamattomia kortteja ja pitkä osoitelista, päädyinkin vain Jouluiloa toivottelemaan ja nimet alle.

Onko muuallakin ilmassa "joulu-kyllästymistä"?

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kuka lämmittäisi sänkyni?

Kaapin kätköistä löytyi...



KUUMAVESIPULLO!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Sininen ja valkoinen


Minulle rakkainta Suomea


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Mikäli Netti niin suo, pääsen minäkin -jälkijunassa kylläkin-seuraamaan itsenäisyyspäivän vastaanottoa, ties kuinka monen vuoden tauon jälkeen. Vaikka tämän oman pukeutumisen kanssa välillä onkin vähän niin ja näin, istuu täällä kriittinen tuomari, jolta pieninkään yksityiskohta ei jää näkemättä. Iltaa odotellessa

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Nettikin jäätyi!

No, jo on ollut viikko.  Energia on mennyt lähinnä sään tutkailemiseen ja sulana pysymiseen. Aamut ovat alkaaneet auton lukon ja oven sulattamisella. Nykyisin minulla on uusi "aamu" vakiovaruste: vihreä, lämpimällä vedellä täytetty, kastelukannu. Suosittelen kaikille autonsulattajille!  Auton lämmityslaite on edelleen korjaamatta. Korjaajan piti se hoidella viime viikonloppuna, kun olin Suomessa. Arvatkaapas vaan hoiteliko? Sain tarpeeksini, ja menin toiselle korjaamolle jossa sanottiin, että pitää mennä auton sähkojuttuihin erikoistuneelle korjaamolle. No, sinne siis. Sovin, että tuon auton keskiviikkona, mutta eikös tiet olleet niin liukkaat, että viemättä jäi. Ensi viikolla sitten.

Ystäväni tuli meille evakkoon, kun työmatkasta olisi muuten tullut hengenvaarallinen. Luulen, että saan hänet vieraaksi tulevallakin viikolla.

Nettikin "jäätyi" eikä toiminut muutamaan päivään. Kuulemma johtui sääolosuhteista. Se hyvä puoli näistä hyisistä keleistä on, että lama on jäänyt tiedotusvälineissä taka-alalle. No, tiistaina sitten kuulemme mitä budjetti pitää sisällään. Sitten taas jääpuikot kalisevat ja Irlannin mereltä tulee kylmästi, noin niin kuin kuvainnollisesti ja muutenkin!

Viikon ehdottomasti iloisin yllätys oli kortti Suomen Turusta eräältä lukijalta. Kaunis kiitos sinulle U tervehdyksestäsi!

tiistai 30. marraskuuta 2010

Ettei vain tulisi koti-ikävä


Vihreällä Saarella väristään. Tänään tuli sitten luntakin. Lähdin töistä kesken pois koska pelkäsin, että en  pääse meidän kukkulalle. Hain Juniorin ja hänen kaverinsa koulusta, ja jätin auton suosiolla koululle. Sitten vaan reippaasti mäkiä ylös, vähän liukastellen. Teitä on nyt onneksi alettu suolaamaan, joten toivottavasti aamulla pääsen töihin.

Eilen illalla meni nukkumaan seuraavissa varustuksissa: fleece-takki, villasukat ja jalassa verkkarit. Päällä kaksi paksua täkkiä. Tarkeni! Iltapäivällä pistin jo aikaisin takkaan tulen, ja olohuone oli mukavan lämmin koko illan. Lämmitys oli tietysti myös päällä, mutta minkäs teet. Näitä taloja ei ole rakennettu pakkasia varten.

Mies soitti aamulla Lontoosta ja sanoi, että sielläkin on lunta... Ja ilmasto sen kun lämpenee! Neuvoin häntä menemään heti kauppaan ja ostamaan hatun ja käsineet. Eivät nimittäin kuulu irlantilaisen (eikä englantilaisenkaan)  vakiovarusteisiin. Pitäähän sitä äidin pitää kaikista pojistaan huolta!

Kun yli 20-vuotta sitten rantauduin naapurisaarelle (ja värisin siellä ensimmäisen talveni, hyvin varustanuneena kylläkin), olin aivan kauhuissani miten vähillä vaatteilla paikalliset liikkuivat. Rattaissa istui lapsia ilman hattuja ja käsineitä. Pienet sormet sinisinä... Kouluihin marssi pikkutyttöjä nilkkasukissa ja hameissa, eikä sukkahousuista tietoakaan. Juna-asemilla värjötteli salkkumiehiä puvuntakeissaan... Suomalaisesta lämpimästi pukeutuvasta nämä sinisenkirjavat, lähes jäätymispisteessä olevat ihmispoloiset suorastaan säälittivät. Teki mieli mennä Hyde Parkin Speakers Corneriin kertomaan ilosanomaa villasukista, pipoista ja käsineistä.

Irlantilaiset naiset kulkevat kesät ja talvet yhtä vähissä bilevaatteissa. Tuolla kaupungin yössä painaa naisia minihameissaan ja pikku-topeissaan, eikä ilma vaikuta pukeutumiseen. Helsingin pakkasissa ihastelin tyylikkäitä, mutta ai niin lämpimästi, pukeutuneita naisia. Pipo päässäkin voi näytää ihan hyvältä!

Hylättyjä autoja siellä sun täällä!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Terveisiä Helsingistä

Tarkenin juuri ja juuri ottamaan sormikkaat pois käsistä ja nappaamaan tämän kuvan. Helsingissä siis paljon lunta ja KYLMÄ!

Ihmeen paljon taas ehdin, vaikka saavuin vasta torstaina iltapäivällä ja lähdin takaisin lauantaina aikaisin. Majaa pidin taas serkkuni luona - kiitos jälleen kerran! Ystäväni syntymäpäivät lokakuussa jäivät minulta väliin, mutta onneksi pääsin edes nyt onnittelemaan. Perjantaina kiertelin kaupungilla ja taivastelin Helsingin kalleutta. Laukku täyttyikin ruisleivällä, piirakoilla ja suklaalla. Joululahjat saan täältä Irlannista paljon edullisemmin.

Toinen ystäväni vei minut Johanneksen kirkkoon kuutelemaan Catores Minoreksen joulukonserttia. Etsimme kirkosta paikkoja, ja kuinkas ollakaan bongasin entisen luokkakaverini, jonka vieressä oli meille sovivasti paikat. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun kysyin että onko sinun vieressäsi taas minulle paikka. Taas siksi, että hän on minulle aikasemminkin vapata paikkaa tarjonnut. Nimittäin ensimmäisenä koulupäivänäni tämä samainen ystäväni, jonka tunsin päiväkerhosta, pyysi minua viereensä istumaan.Muistan elävästi, kuinka hän sanoi:  "Vihreätniityt" tule tänne istumaan, tässä on vapaa paikka.
Kirkko"kahveilla" kävimme sitten Kappelissa, josta näkymät olivat kauniin talviset ja lasi viiniä maksoi 12 Euroa. Siis 12 Euroa! Ehkä siinä oli joku maisema/tunnelmalisä...

Eilinen päivä meni matkustaessa. Heathrowissa piti odottaa viisi tuntia, mutta perille päästiin. Hyvin äitini jaksoi matkustaa, vaikka on jo 87-vuotias. Joulun odotus voi nyt alkaa!

Ja kun kissa on pois, niin hiiret hyppivät pöydällä.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Maanantain molinoita

Edessä kiireinen viikko. Torstaina Suomeen ja lauantaina takaisin. Tulee mieleen "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan"! Mukana tuon äitini tänne joulua viettämään. Helsingissä tiukka aikataulu, mutta se ei haittaa. Ympäristön vaihdos, vaikka vain pariksi päiväksi, tulee hyvään saumaan.

Uutisissa tällä puhutaan sitä samaa, ja Suomessa  Mari Kivinieminkin on ilmeisesti vihdoinkin herännyt!

Niin ja suihkukaappi vuotaa taas, ja auton lämmityslaite ei toimi, vaikka sitä jo kertaalleen korjattiin. Ja Juniorin pohjalliset ovat viimein saapuneet fysioterapeutille. Niitä on odotettu kolme viikkoa, vaikka ne piti saada parissa päivässä. Tämä tyttö ei stressaa, eikä hermostu. Hän kulkee vain tyhmä hymy naamalla, ja laskee päiviä. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. Olen taitanut alkaa irlantilaistumaan...

Palataan asiaan Suomen matkan jälkeen!


Ps. Leena Lumella on arvonta. Leenan blogi on paljon lukeville kuin taivas!









sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Rannalla


Ystäväni poika harrastaa surffausta. Ilalla hän soitti, että lähdenkö katsomaan surffaajia ja kävelemään rannalle. Kamerakin piti ehdottomasti ottaa mukaan. Aamulla suuntasimme Juniorin kanssa merenrantaan. Mutkaistakin mutkaisempaa tietä ajelimme reilut puoli tuntia. Kannatti! Tässä kuvasatoa. Voi kun saisin tallennettua tähän  mukaan myös tuulista, mutta ai niin raikasta, meri-ilmaa!


Posted by Picasa

lauantai 20. marraskuuta 2010

Yksi ja ainoa puheenaihe Vihreällä Saarella


Tässä Pat Rabbitte antaa tulla!



Keskustelu kuin keskustelu kääntyy täällä juuri nyt yhteen ja samaan aiheeseen. Brianit yrittivät viimeiseen asti vähätellä Irlannin avuntarvetta. Laiva uppoa, eikä kipparien mielestä tarvitse ampua hätäraketteja ilmaan. Housujen lahkeet ovat jo märät, mutta kyllä tästä selvitään, meinasivat meidän päättäjät.

IMFn ja EUn herroja lappaa Dubliniin. Ollikin oli täällä ainakin kaksi päivää. Ei käy kateeksi hänenkään työnsä. Koska omat pojat eivät osaa hommia täällä hoitaa, niin nyt toivonkin, että ulkopuoliset pakottavat Irlannin puhkaisemaan mätäpaiseensa. Ehkä, siis ehkä, paatin pohja saadaan korjattua, ja päästään taas vesille, jos ei nyt enää purjehtimaan, mutta edes soutamaan. Pankit ensin järjestykseen ja tiukat uudet lait, että tämmöinen rahojen heittely ei enää koskaan pääse tapahtumaan uudestaan. Sitten toivottavasti siirrytään julkishallinnon uudelleen järjestelyihin. Siellä sitä kuollutta puuta riittääkin sahattavaksi. Ja sanomattakin on tietysti selvä, että olen käytettävissä, jos panostani maan asioden uudelleen järjestelyissä tarvitaan!!!

Meidän "lamaan" kuuluu sellaista, että mies aloittaa maanantaina uuden projektin Lontoon liepeillä. Sitä saa vain arvailla, kuinka kauan töitä riittää. Sivu-business on rankan uurastuksen ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen edelleen pystyssä, ja tunnelin päässä näkyy jo valoa. Minun työpaikkani vaikuttaa vakaalta, ja firmalla menee hyvin. Yksi suuri asia meidän perheessä on se, että murkustakin on tullut viimeisen puolen vuoden aikana jo lähes ihminen. Emme riittele enää joka päivä, ja ovetkaan eivät enää pauku yhtä ponnekkaasti. Yllätykseni, jopa huumorintajukin on palannut, parin vuoden kadoksissa olen jälkeen. Juniori-paran kantapää ei ole vieläkään parantunut, ja se häntä kiukuttaa. Kissa puolestaan syö ja nukkuu ja taas syö, eli ei mitään uutta sillä rintamalla!

Onneksi mieheni huomasi laman merkit ilmassa jo lähes kolme vuotta sitten, ja teki oikeaksi osottautuneita ratkaisuja. Vyötä on kiristetty ja tullaan edelleen kiristämään ja lomamatkoista, muutalle kuin Suomeen, saan haaveilla vielä pitkään. Elämme viikon kerrallaan ja toivomme, että aurinko vielä paistaa tähän risukasaankin. Tosiasia on kuitenkin se, että Irlannista töitä tulee tuskin löytymään vielä pitkään aikaan. Muuttaminen ei tule kysymykseen juuri nyt, enkä kyllä edes tiedä minne sitä pitäisi muuttaa. Kaikesta huolimatta, elämä jatkuu Vihreällä Saarella. Viimeiset vaikeat vuodet ovat opettaneet minua arvostamaan sitä mitä meillä on. Asiat voisivat olla paljon, paljon huonomminkin.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Villasukkia ja lohikeittoa

Villasukille on taas ollut käyttöä. Onneksi on sukkia mistä valita. Oma äiti osaa neuloa sukan vaikka silmät kiinni. Viime joulun ehdoton hitti oli naapurin veljeksille neulotut (tai kudotut niin kuin meillä sanotaan) villasukat. Mahtuivat kuulemma hyvin lenkkareidenkin sisään. Sukat ovat edelleen pitokunnossa, joten tänä jouluna täytyy keksiä jotain muuta lahjaksi.

Se on varmasti tullut kaikille lukijoille jo selväksi, että inhoan kylmää ja etenkin tätä kosteaa kylmää. Olin viime lauantaina kirkossa hautajaisissa. Tein pahan virheen, sillä istuin lähellä ovea. Väkeä lappasi sisään ja ulos koko siunauksen ajan.  Huom! viimeisimmät vieraat saapuivat paikalle 5 min ennen kuin tilaisuus loppui.  Ovi oli siis kirjaimellisesti auki koko ajan, ja vaikka olinkin hyvin varustautunut kylmään kirkkoon, olin kuin jääpuikko päästyäni kotiin. Ystäväni tuli myös meille sulamaan, ja monta teemukillista piti juoda, että alkoi veri taas kiertämään.

Täällä Irlannissa olen vasta oppinut miltä tuntuu, kun kylmä menee luihin ja ytimiin! Taloja ei ole rakennettu kylmiä ilmoja varten, ja vaikka meillä on remonttien myötä nykyisin lämpimämpi kuin ennen, ei täällä kuitenkaan t-paita päällä oleskella.  Suosikki-naapuri huikkasi minulle tuossa, että tule ulos vaan, täällä on lämpimämpää kuin sisällä! Oikeassa oli.

Auton lämmityslaitekkin temppuilee, joten työmatkat menevät hytisten. Aamulla olin jo lähes työpaikan parkkipaikalla, kun auto alkoi lämpiämään. Korjaajan pitäisi tulla tänään käymään. Toivottavasti vika selviää, eikä korjaaminen maksa maltaita.

Tuuli ulvoo taas nurkissa. Pistin lohisopan kiehumaan hellalle. Siitä meillä tykkää kaikki. Pakasteesta löytyi vielä ruisleipääkin, joten nyt syömään! Täydellistä ruokaa kylmänä päivänä.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Auta miestä mäessä, älä mäen alla

Näinköhän tässä nyt käy, että Irlanti seuraa Kreikkaa, niin kuin minäkin (en ole mikään ekonomisti, vaan ihan vaan maalaisjärjellä varustettu pulliainen) veikkasin.

Brianit, Cowen and Lenihan, edelleen vakuuttavat, että eihän tässä nyt tarvitse tehdä kärpäsestä härkästä, kyllä homma hoituu ja kaikki on hyvin ja aurinkokin tuolta pilven raosta pilkistää.  Sanoihan se Suomen Marikin, että kyllä tästä selvitään ja kohta ei koko lamaa edes muisteta. Kukapa sitä nyt haluaisi tunnustaa, että peli on pelattu ja apua tarvitaan, tai muuten...

Sen siitä saa kun ostaa sian säkissä, sanoo tämä maalaisjärjellä varustettu talousguru. Kannatti "pelastaa" pankit, tietämättä kuinka suurista summista oli kysymys. Miljardeja sinne tai tänne, mitäpä tuolla nyt väliä. Täällä ei olla köyhiä eikä kipeitä, uskokaa se nyt. Olli Rehnkin se vaan ihan huvikseen poikkesi Dublinissa.


Ja vielä palaneen talon rauniollakin meidän Brianit julistavat, että kansan pitää oppia erottamaan valtio ja pankit, ja että apua tarvitaan pankeille, mutta Irlannin valtiolla ei ole mitään hätää...

Voi, minä en enää jaksa näiden kanssa!



sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Silloin kauan sitten, aamulla varhain...

... olisi äiti keittänyt kahvit, minä koristellut kakun, lahjat olisi paketeissa ja itsetehty kortti kaivettu koululaukusta. Sitten isää herättämään, vaikka kyllä veikkaan, että oli jo herännytkin siihen kolinaan.

Nyt vain ajatuksissani toivotan hyvää isäinpäivää rakkalle isälle, jonka menetin aivan liian aikaisin.
Vasta nyt aikuisen tajuan, kuinka moni keskustelu jäi käymättä ja kysymys kysymättä. Isä seurasi tarkasti maailmanmenoa ja luki paljon. Voi kuinka paljon keskusteltavaa meillä nyt olisikaan.

Isä vietti parhaat vuotensa rintamalla. Niistä asioista hän ei paljoa jutellut. Äidille varmaan enemmän, joka entisenä Lottana ymmärsi. Nuoreen isään olen tutustunut lukemalla Väino Linnan Tuntemattoman Sotilaan ainakin viisi kertaa.

Kuvittelen isän sinne miesten joukkoon. Tyypillinen hiljainen suomalainen, mutta aina yhtä rehellinen ja sanojensa takan seisova. Noiden rankkojen vuosien jälkeen hän palasi koulunpenkille ja opiskeli rakennusmestariksi.

Kun isä tuli töistä kotiin, hän ruokailun jälkeen kävi sohvalle lepäämään. Usein sinne viereen kiipesi myös pieni lettipäinen tyttö ja pyysi " isä silitä minun päätäni" ja isä silitti...

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Onko Lappiin mänijöitä?


Jos irlantilaisella perhellä ei ole rahasta pulaa, niin silloin ehdoton "must" ennen joulua on päivämatka Lappiin Joulupukkia tapaamaan.
Naapurisaarelta näitä matkoja on tehty jo pitkään. Silloin kun Kelttiläinen Tiikeri vielä oli voimissaan, kasvoi matkojen kysyntä myös täältä. Minulta on kysytty lukuisia kertoja, että mitä mieltä näistä matkoista olen. Kannattaako lähteä? Ehkä olen väärä ihminen vastaamaan, sillä minähän näen matkat aina eri vinkkelistä, kuin tavallinen turisti. Kun päivämatkasta on kysymys, alkavat päässäni soimaan varoituskellot. Sitä ne vuodet matkailualalla tekivät: minä haistan aina mahdollisia ongelmia. Aivan liian moni juttu voi mennä pieleen ja pilata kalliin päivän. Siksipä suosittelenkin aina tekemään vähintään  2-3 päivän matkan, sillä ei se lopulta niin paljoa kalliimmaksi tule.
Silloin ei myöskkään mene päivä pilalle jos

1. Lennot myöhästyvät lähtiessä. Pitää muistaa, että Suomeen matkustaessa menettää kaksi tuntia.
2. Lapset ja aikaiset lennot eivät aina sovi yhteen. Koko päivä menee pilalle, kun kaikki ovat väsyneitä.
3. Lumimyrsky Kittilässä (tai mihin sitten ollaankin laskeutumassa) sotkee kuviot ja laskeudutaankin Rovaniemelle, joten se siitä ohjelmasta.
4. Päivässä on vain 24 tuntia. Jos aamulla lähtö on 7.30 ja takaisin lähdetään 21.30, niin siinä ei paljoa ehdi.
5. Ja marraskuussa lumi ei ole 100% varmaa Lapissakaan, eli matka kannattaa tehdä joulukuun puolenvälin jälkeen.

Etenkin Englannissa Lappiin lähtijöiden maantieto oli usein uskomattoman rajallinen, ja käsite "Lapland" oli lievästi sanottuna hukassa. Siis ihan mielestäni fiksut ja täydellä järjellä varustetu ihmiset luulivat, että Lappi oli ihan oma maansa. En sitten kysynyt, että onko Lappin pääminsteri itse Joulupukki... Aluksi oli ihan pakko valistaa, että Lappi ei ole vain alue Suomessa. Siinä vaiheessa kun heitin kehiin Ruotsit ja Norjatkin ja vielä Venäjän huomasin, että ei kannata. Sekoitin Lappiin mänijät totaalisesti. Irlantilaisten maantieto on parempi kuin naapurisaarelaisten, mutta ei kannata täälläkään aloittaa mitään valistuspuhetta tyliin "jo muinaiset saamelaiset".

Antaa heidän uskoa, että Lappi on joulupukin maa ja siellä käy Eurot. Millään muulla ei sitten olekkaan väliä. Tai kyllä minä vihjaan, että lämpimiä vaatteita kannattaa ottaa mukaan ja ne välihousut. Ne ovat ihan "seksikkäät" Napapiirin toisella puolella.



http://www.navantravel.ie/holidays.php?id=21

http://www.sunway.ie/lapland/index.asp

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ovi kiinni, pliiiiiis!

Meille rakenneettiin reilut vuosi sitten eteinen. Talosta tuli kertaheitolla, en nyt sanoisi lämmin, mutta lämpimämpi. Eteinen ei kuulu irlantilaisen talojen vakiovarustukseen, joten lieneekö suomalaisen vaimon marmatuksella  ostuutensa asiaan, että meillä on tälläinen luksus! Normitalossa kun ulko-oven aukaiseen, niin humps koko huushollissa lämpötila romahtaa alas.

Minulla on muutama tuttava, jotka piipahtavat ovella usein, eivätkä koskaan pistä ulko-ovea kiinni. Minä aluksi yritin hienovaraisesti vihjata, että jos astuisit ihan reippaasti sisälle. Vastaus oli aina se sama, ei tässä nyt ehdi sisälle asti, kun piti vain ihan pikaisesti kysyä jotain. Eteisessä ei oikein mahdu kaksi ihmistä seisomaan, joten minä seison sisällä ja tuttava ulkona ja "pikainen" asia kestää ja kestää. Ja juttua riittää, Irlannissa kun ollaan. Ovi on auki, ja lämpötila sisällä laskee ja laskee ja sisäinen vilukissani vikisee ja vikisee.

Kun huomasin, että ystävällinen kehotukseni sisälletulosta ei mene pereille, yritin asteen verran voimakkaampaa pyyntöä. Ei mitään vaikutusta. Kiire on edelleen ja samoin  "pikaisesta" asiasta on kysymys. Pitäisiköhän minun nyt siirtyä sotilaalliseen käskymuotoon ja unohtaa kohteliaat pyynnot, pliissit ja tänkjuut. Tyyliin "In NOW and close the door" (sisälle siitä nyt ja ovi kiinni!). Jotekin minusta tuntuu, että tämäkään ei tehoa.

Viimeisenä keinona voisi tietysti vielä yrittää pistää close- ja door sanojen väliin ruman sanan, ing-päätteellä. Täällähän muutenkin puhetta höystetään, olipa sitten kysymys mistä tahansa asiasta, tietyllä kirosanalla. En yleensä kiroile, mutta nyt on niin tärkestä asiasta kysymys, että voisin rikkoa sääntöä ja heittää f- sanan peliin.

Ja älkää nyt vaan luulko, että valitan siitä, että joku pistäytyy käymään, päinvastoin. Olisi vain kiva, jos ihmiset tulisivat sisälle ja pistäisivät ULKO-OVEN KIINNI!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Vieraita

Vihreällä Saarella on menossa varsinaiset vierasviikot. Aamulla hain lentokentältä kaksi mukavaa rouvaa, jotka viettävät meillä muutaman päivän. Ja voi mitä matkalaukun uumenista löytyikään: ruisleipää, pipareita, salmiakkia, suklaata jne.


Dubliniinkin tuli suomalainen vieras Brysselistä, nimittäin talouskomissaari Olli Rehnin. Ollin vierailu kestää peräti kaksi päivää. En tiedä minkälaisia tuliaisia Ollin matkalaukusta löytyi. Salmiakista  tai ruisleivästä pääministeri tuskin tykkää...  Minä veikkaan, että laukusta löytyy Koivuniemen Herra! Sille olisi täällä nyt käyttöä.

Ja kyllä meille mahtuu Mr Rehnkin yöksi, vaikka vieraita onkin, jos hän on majapaikkaa vaillla.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ihana saunanpuhdas olo

Tällä viikolla olen ollut "lomalla". Lainausmerkeillä varustettuna siksi, että olen kyllä käynyt joka päivä töissä.
Pyykkejä olen pessyt, mutta ruokapuolesta ja osittain poiken kuljetuksesta on armas mieheni pitänyt huolta.
Olen käynyt uimassa, kuntosalilla, töllöttänyt TV-kaistalta kaikenlaista hömppää ja lukenut vanhoja kaveriltani saamiani Me Naisia ja ottanut iisisti.

Eilen olin suomineitojen tapaamisessa. Mukava oli tavata tuttuja, ja taisi mukana olla taas pari uutta naamaakin. Ruokailun jälkeen lähdimme vielä kahden kaverini kanssa hiljaisempaan pubiin juttelemaan. Meluisessa ravintolassa, kun puhuminen ei puhumista vaan huutamista. Minä olen näitä hiljaisten ja saa-istua -pubien kannattaja. Se tietysti kertoo pubista paljon, jos perjantai-iltana pääsee istumaan ja pubissa on hiljaista!

Tänään meillä on pelattu rugbyä - ja hävitty olttelu. Juniori oli kaverinsa luona pitkään ja unohti vähäksi aikaa ilkeän kantapäänsä. Liikuntakielto jatkuu edelleen, joten urheilukentille taitaa olla turha haaveillakkaan ennen joulua. Kaupungille sain kaverikseni mieheni. Kävelimme ympäriinsä ja ihmettelimme joulukoristeita. Joskus on vain mukava kierrellä ja katsella ostamatta yhtään mitään. Kamera oli tietysti mukana. Jokus vielä kävelen lyhytpylvääseen, sillä kuvauskohteet olivat jälleen kerran ylhäällä!



Illalla kävin kaverini kanssa saunomassa kuntosalin kuumassa ja kuivassa saunassa. Kyllä hätä keinot keksii sanoivat nämä saunojat ja  veivat reippaastii vesipullot saunaan. Siitä vaan vettä kiukaalle heittämään, kaikista kielloista huolimatta. Saunan jälkeen pulahdus uima-altaaseen, ja nyt on ihana saunanpuhdas olo.

torstai 4. marraskuuta 2010

Kiropraktikolla

Viimeisten viikkojen ohjelmaan ovat kuuluneet kiropraktikolla käynnit. Aikatauluni menivät uusiksi, kun aluksi käyntikertoja oli peräti kolme viikossa. Olen vieläkin vähän epävarma tuliko tehtyä oikea ratkaisu, vai olisiko sittenkin pitänyt mennä fysioterapeutille. Tärkein asia on tietysti se mitä alaselkä ja niska tästä sanovat.. Ja totta se on, kivut ovat hellittäneet. Aluksi hoitokerran jälkeinen päivä oli aina epämukava, mutta tässäkin asiassa on tapahtunut edistystä. Jääpalapusseilla "rauhotetaan" käsiteltyä aluetta, ja kummasti kylmät pussit auttavat.

Miksi sitten edelleen mietin, että olisiko fysioterapeutti sittenkin ollut parempi vaihtoehto?

Hoito on kallista 40.00 per kerta, ja yksi hoitokerta kestää vain 10-15 min. Aika kova tuntipalkka, vaikka tietysti kulujakin on. Aikoja annetaan 10 min välein, eli asiakkaita voi olla kuusi tunnissa!
Välillä herää kysymys, tietääkö "tohtori" missä mennään, kun väkeä lappaa päivän aikana kymmeniä ja taas kymmeniä. Tänään hän puhui "tästä onnetomuudesta johtuneesta vammasta".... Ei minun ongelmani mistään onnettomuudesta ole aiheutunut. Meniköhän potilaat sekaisin?

Itse hoito ei satu, mutta on mielestäni aika epämielyttävää, varsinkin niskan väätäminen ja kääntäminen.
Ennen "napsautusta" potilasta pyydetään hengittämään sisää ja sitten ulos ja silloin naps. Hoitopöytä on myös todella kapea ja välilä tuntuu, että siitä putoaa.

Kiropraktikoilla on pitkä ja perusteellinen koulutus ja uskon, että he tietävät mitä tekevät. MUTTA, kun toinen vääntää niskaa, alkaa tulla välillä tunne, että pois ja äkkiä.

Sitten minua välillä ihmetyttää nämä kommentit:

Kuulemma hoidon jälkeen tunnen itseni pitemmäksi. No, en tunne. Ihan sama 163cm edelleen.
Nukkuminen pitäisi myös olla "syvempää". Ei ole. Nutkun aina hyvin, kunhan vaan saan jalkani suoriksi.
En myöskään usko, että ruoansulatus toimisi paremmin. Kyllä se on kiinni siitä, mitä suuhunsa pistää. Eli jos juustoa syö kasapäin, niin ummetus iskee, kävi kiropraktikolla tai ei.

En yleensä näihin "totuuksiin" paljoa kommentoi, mutta kun minulle sanottiin, että nyt varmasti tunnet itsesi todella energiseksi, oli pakko reagoida. Totta, jos selkään ei satu, olo on huomattavasti parempi, mutta kyllä se energia tulee jostain ihan muualta. Olen ollut aika naatti, ja se johtuu taas siitä, että mies on ollut pitkään naapurisaarella ja minä yksin poikien kanssa. Ei ole kiropraktikolla käytien jälkeen minuun virrannut mitään ihmeellistä lisäenergiaa. Paremminkin siellä juokseminen on imenyt minusta viimeisiä energianrippeitä! Tottakai otan mielläni energiavirtoja vastaan, vaan eipä ole niitä kuulunut eikä näkynyt eikä tuntunut.

Lääkäreiden ja fysioterapeuttien suhtauminen kiropraktikoihin on yhtä negatiivinen kuin kiropraktikoiden suhtautuminen koululääketieteeseen. Minusta kuitenkin asiakkaalle ei pitäisi vähätellä toista ammattikuntaa. Tuttu lääkäri teki minulle selväksi mitä vaihtoehtohoidoista oli mieltä, ja samoin kiropraktikko vähätteli fysioterapeuttien hoitoja jne.

En sano, ettenkö olisi saanut apua, mutta toisaalta kyseessä on kyllä aikamoista rahastusta. Niille jotka kiropraktikolle menoa ajattelevat, kannattaa tarkkaan miettiä missä vastaanotto sijaitsee, sillä 10 min takia ei todellakaan halua matkustaa kovin kauaksi. Tärkeintä on tietysti saada selkä kuntoon, ja oppia pitämään itsestään huolta. Siinä ainakin on edistytty, vaikkakin kalliilla hinnalla. Onneksi vakuutus on tähän meneessä maksanut käynneistä puolet.

Kiropraktikoista voi lukea lisää täältä.

Ja kuvassa EI ole meikäläisen selkäranka...

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Ystävyysviestikapula Algeriasta

Sirokko heitti minulle Lapiolla hiekkaa ja Ystävyysviestikapulan kaukaa Algeriasta. Minä kiitän ja kumarran ja heitän takaisin saavilla vettä!

And here are the results of the Irish jury:

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen « Mikä sinusta tulee isona? »
Olisikohan vastaukseni ollut sairaanhoitaja tai opettaja.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Aku Ankka-lehti tuli joka viikko, ja sitä kovasti odotin. Postinkantaja kertoi minulle vuosia myöhemmin lettipäisestä tyttöstä, joka kysyi, että toitko Aku Ankan...

3. Lempileikkejäsi?
Barbeilla ja paperinukeilla leikin tuntikausia. Ulkona leikimme naapurin tyttöjen kanssa Liisaa ja palloleikkejä, joiden nimiä en enää edes muista. Vistiäkin tuli hypittyä. Meidän tiellä oli paljon tyttöjä ja vain yksi poika, joka kävi kaatamassa kesällä minun teltan. Muistutin häntä asiasta viime kesänä...

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Urheilu ei ollut koskaan minun juttu, mutta kesällä uin paljon ja talvella, vähän isompana, kävin laskettelemassa läheisessä rinteessä.  Yläasteen liikuntatunnit veivät viimeisenkin ilon ja innon liikunnasta. Onneksi lukiossa tilanne muuttui.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Lapsena muistan kuulelleeni Baccaraa radiosta.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Äiti järjesti aina minulle isot synttärit. Sukulaiset, ja heitä oli paljon, tulivat toisena päivänä ja sitten kaverit toisena. Että se äiti jaksoikin... Aina oli mukavat juhlat!

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Poikani syntyi jouluaattona. Voiko parempaa lahjaa kukaan saada?
Lapsena Vuokko-nukken saaminen teki pienen tytön erittäin onnelliseksi.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Matkustaa, matkustaa ja vielä kerran matkustaa. Maailmassa on niin paljon nähtävää.

Vihreätniityt haastaa seuraavat blogikaverit mukaan:

Suomesta: Siivettömän, Leena Lumen ja Kirlahin
Turkista: Elisan, Ebrufin ja Sateekaaren
Tunisiasta: Eryahnin
Marokosta:  Nuheilan
Ruotsita Natjalen
Ranskasta Simpukan

Sorry, mutta linkittää en nyt ehdi.


Aamulla aikaisin näkymä meidän yläkerrasta

tiistai 2. marraskuuta 2010

Pienen tytön suuret hautajaiset

Irlantilaisia on viime päivinä koskettanut vasta seitsemän vuotiaan Léana Martinin kuolema. Leanan isä on
ulkoministeri Michael Martin. Viime viikot hän on viettänyt tyttärensä vuoteen vierellä, ensin täällä Irlannissa ja sitten viimeiset päivät Great Ormond Streetiin lastensairaalassa Lontoossa. Viime perjantaina  Leanan sydän ei enää jaksanut. Ymmärtääkseni hän oli ihan terve tyttö, ja hänen sairastumisensa tuli täytenä yllätyksenä.

Tapasin eilen koululla ystäväni, joka oli juuri tullut Funeral Homesta (halutajaiskoti noin vapaasti suomennettuna). Hänen miehensä oli ministerin opiskelukaveri, ja mukana vaalityössä aina ennen vaaleja. Vanhemmat olivat olleet, ymmärrettävästi, surunmurtamia kaiken ihmispaljouden keskellä. En ymmärrä miten he jaksoivat. Itse olisin varmasti päätynyt hiljaisiin hautajaisiin, vaikka ne täällä ovatkin aika harvinaisia.

Irlantilaisissa hautajaisissa, ja niitä edeltävinä päivinä, omaiset tapaavat ja kättelevät lukuisia ihmisiä. Näissä hautajaisissa varmasti satoja ja taas satoja. Eilen "hautajaiskodissa" oli ollut paljon väkeä, ja kirkossa pidettävään tilaisuuteen (englanniksi removal) oli osallistunut mm. pääministeri vaimoineen, ministereitä, kansanedustajia, sukulaisia,ystäviä, tytön luokkakavereita jne... Varsinaisiin hautajaisiin, jotka pidettiin tänään päiväällä, saapui myös presidentti Mary McAleese. Budjettineuvottelut peruttiin eilen, että kansanedustajat ja ministerit pääsivät esittämään surunvalittelut Martinin perheelle.

Perheen muutaman viikon ikäinen vauva menehtyi 10 vuotta sitten kätkytkuolemaan. Jo toinen suuri menetys samassa perheessä on koskettanut irlantilaisia, ainakin täällä etelä-Irlannissa, yli puoluerajojen. Perheen kolmesta lapsesta yksi pelaa juniorin kanssa samassa joukkueessa jalkapalloa, ja isän olen nähnyt kentän laidalla poikaansa kannustamassa. Ihmettelinkin pitkään, että miksi tuo mies tulee puku päällä jalkapalloa seuraamaan. Sitten tajusin kenestä oli kysymys.

Vaikka Irlannin politikoista minulla ei ole paljonkaan hyvää sanottavaa, pitää kuitenkin aina muistaa, että ihmisiä hekin vain ovat.



En ole (onneksi) osallistunut moniin hautajaisiin täällä Irlannissa. Työnalla on kuitenkin postaus paikallisista hautajaisista ja niihin liittyvistä tavoista. Yksi vaikeus on kääntää tiettyjä sanoja ymmärrettäväksi suomeksi. Taidan joutua pyytämään apua Rouva Hoolta.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Happy Halloween!

Tämän näköistä sakkia lähti juuri meiltä kiertämään naapuristoa, komean karamellisaaliin toivossa



Ulos laitoin kurpitsan, että ulkona kiertelevät lapset tietävät, että tänne saa tulla ja karamelliä on valmiina.
Joka paikassa vastaanotto ei ole yhtä "lämpimä".


Tässä meidän Juniori. Kun pumpusta painaa, niin



....niin veri lähtee valumaan. Yäk!