maanantai 30. marraskuuta 2009

Maanantain mölinöitä

Olenkohan tulossa vanhaksi, kun tuo pikamatka Suomeen veti ihan naatiksi! En edes lenkille saanut itseäni pakotettua tänä iltana. Täällä on muuten kylmempi kuin Helsingissä. Aamulla oli auton ikkunat jäässä. Paikalliseen tapaan nakkasin lämmintä vettä ikkunoille. Ihan täysin irlantilainen en ole. He nimittäin kaatavat vedenlämmittimestä kiehuvaa vettä suoraan autonsa ikkunoihin. Talvi on tullut, ei sille voi mitään! Uutisissakin varotettiin aamulla liukkaista teistä. Sisälläkin on viileä. Ei näitä irlantilaisia taloja ole rakennettu kylmiä kelejäsilmällä pitäen. Äiti muuten pisti heti toimeksi ja hemmotteli meitä lätyillä. Pojat söivät hyvällä ruokahalulla ja minäkin sain osuuteni. Niin, ja on meillä käynyt vieraitakin (tai siis hyvinkin tuttuja naapurin poikia ). Tyttöjä ei ole vielä näkynyt. Tässä todistusaineistoa eteisestä: Täytyy tähän lisätä, että olemme asuneet tässä talossa viisi vuotta. Ensimmäisen vuoden seisoin kädet puuskassa, kaulimella varustettuna, oven edessä ja luennoin siitä, että meille ei tulla kengät jalassa sisälle. Nalkutukseni likaisita kengistä on mennyt perille. KUKAAN ei tohdi edes yrittää tulla sisälle kengät jalassa. Naapurin äiti oikein ihmetteli, että heidänkin kurakenkäiset pojat ottavat lenkkarinsa käskemättä pois. Olen huomannut, että tekevät nykyisin samoin myös kotonaan. Tämä kenkien poisotto taitaa olla näitä suomalaisia erikoisuuksia!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Terveisiä Suomesta!

Enpä ole koskaan aikaisemmin käynyt yhtä pikaisella vierailulla Suomessa. Lähdin täältä perjantai aamuna, ja lauantaina olin takaisin kotona jo 20.00. Vaikka vähän väsyttävä tuo matka olikin, tulos oli mitä parhain. Äitini tuli mukanani tänne ja viettää joulun kanssamme. Ruokakaupasta ehdin hakea ruisleipää, suklaata yms. välttämätöntä. Perjantai-ilta kului sitten mukavissa merkeissä sukulaisten kanssa. Söimme hyvin, juttelimme niitä näitä ja samalla juhlimme äitini syntymäpäivää. Yö serkun luona, ja seuraavana aamuna lennot takaisin Irlantiin. Voi kun pian saisimme edes yhden suoran lennon täältä Suomeen. Täällä kertaa vaihdoin konetta Lontoon Heatrowissa. Sain mukaani Suomesta aivan ihanan maton ja valoryijyn. Kuvaan ne tässä viikolla, ja esittelen teillekkin. Suvusta löytyy kerrassaan taitava kutoja, jonka upeta ryijyjä ja mattoja olen saanut usein lahjaksi. Maanataina etsimme sitten sopivan paikan valoryyjylle olohuoneesta. Vasara ja naulat ovat jo valmiina! Matto päätyy luultavasti uuden vierashuoneen lattialle. Hattaraa vai pumpulia?
Englannin rannikkoa ilmasta
Kiersimme ympyrää Lontoon yläpuolella 30 min. Yllätyn aina uudestaan, kuinka suuri kaupunki se onkaan.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Viisi minuuttia kestänyt ikävä Lontooseen

Ystäväni vietti tyttärensä kanssa viime viikonlopun Lontoossa. Olivat ehtineet kahden päivän aikana nähdä ja kokea paljon. Kierros oli alkanut London Eyestä, josta hyvällä säällä näkee kauas. Sen jälkeen oli ihailtu katutaiteilijoita. Matka oli jatkunut kävellen Westminsterille, ja päälle vielä jokiristeily Thamesillä. Buckinhamin palatsiakin he olivat ehtineet käydä ihailemassa.
Toinen päivä oli pyhitetty tiede- ja luonnonhistorian museoille.

Itse kuljin mielessäni kierroksella mukana, ja sateisen ja suorastaan tylsän viikonlopun jälkeen kaipasin naapurisaarelle. Siellä ei olisi tylsiä viikonloppuja, ei. Erillaisia museoita, nähtävyyksiä, tapahtumia, konsertteja, näytelyitä ja aina mielekästä tekemistä. Jos ei muuta niin aina vois mennä Richmond Parkiin, jossa usein kävimme sunnuntaisin ulkoilemassa.

Mielessäni näin itseni ihailemassa Regent Streetin näyteikkunoita ja sen jälkeen piipahdusta Victoria & Albert museoon. Sitten vaeltelua Harrodsin ruokaosastolla jne. Kokonaista viisi minuuttia kaipasin Lontooseen, kunnes heräsin ja muistelin miksi Lontoosta halusin, suorastaan hinkusin pois.

Aloitetaanpa tuo keirros alusta. Ensin 10 min kävely asemalle. Travel Card maksaa maltaita! Odottelen junaa, joka viimein saapuu asemalle täpötäytenä kuten aina. Pääsen kuin pääsenkin sisälle. Istumapaikasta en edes haaveile, joten laukussa oleva sanomalehti, jää jälleen kerran, lukematta. Vieressä seisova mies on unohtanut (vai onkohan koskaan muistanutkaan) käydä suihkussa ja aromit ovat sen mukaiset. Kivahan tässä on seisoskella, ja yritää olla hengittämättä nenän kautta. Seuraava pysäkki. Eiköhän sieltä vaunun perältä rouva (viiden ostoskassin kanssa) yritä päästä ulos. No, vedän vatsani sisään ja yritän tehdä tilaa. Ai, joku astui varpailleni. Ei se mitään...

Viiden pysäkin jäkeen (tiedän olenhan laskenut ne monta kertaa) olen vihdoin Waterloon asemalla. En tietenkään yksin, vaan paikalla on tuhansia muitakin matkustajia. Tunneleiden kautta meroon tai siis tubeen. Kaikilla on kiire, joten minäkin lisään vauhtia. Tässähän tulee ihan hiki... Liukuportaita alas, käytäviä, lippu sisään (tämä oli ennen Oyster-korttin aikakautta) ja portit aukeavat. Mitä Bakerloo Line on suljettu? Päässäni oleva metrokartta kehottaa menemään Northern Linellä Leicester Squarille ja siellä vaihto Piccadilly Linelle. Taas tunneleita.. Niissä muuten on aina yhtä tunkkainen Lontoon Metron haju. Pariisin Metrolla on sitten taas oma hajunsa. Päädyn Piccadilly Circukseen, niin kuin moni muukin.

Regent Streetillä en todellakaan ihaile näyteikkunoita. Joku tuuppii edestä, toinen takaa ja sivulta kiireinen liikemies vetää minua salkullaan kylkeen. Olkoon näyteikkunat. Lähden nauttimaan Victoria & Albert museosta. Missä se bussipysäkki on? Hyppään bussiin, joka on kuinkas muuten, täynä. Museon edessä huomaan yllätys, yllätys, muutama muukin on ajatellut vierailua sinne juuri nyt, tänään. Kiva tässä taas jonottaa... Ja Harrodsin ruokaosaston saa unohtaa. En ole turisti, en ole rikas, enkä tosiaankaan aio raahata kotiin herkullista leipää tai kakkua, sillä voin taata, että se on täysin littaantunut kassini pohjalle ennen kuin avaan kotioveni. Niin, ja jos ihan totuudenmukaisen kuvan haluatte viimeisistä vuositani Lontoossa, voitte tuohon lisätä lastenrattaat, joissa istuva lapsi haluaa vessaan, NYT HETI!

Se siitä Lontoon ikävästä!

Lontoossa vierähti 12 vuotta. Paljon olisi jutunjuurta sieltäkin. Jos teitä kiinnostaa, niin pistäkääpä kommenttilootaan viesti. Voin sitten aina välillä kirjoitella niistäkin ajoista!

tiistai 24. marraskuuta 2009

Ostoksilla Tescossa

Suomessa lomaillessani tiiraan maitohyllyjä tarkaan. On laktoositonta maitoa, jugurttia, rahkaa, kermaa jne. Olin jo luopunut toivosta, kunnes kerran Tescossa luulin että joku yrittää juksata minua. Hyllyssä oli laktoositonta maitoa. Olit silmälasit pois nenältäni, pyyhin ne huolellisesti ja panin takaisin nenälleni. Kyllä "lactofree" sanottiin purkin kyljessä, ja vieressä vielä kuva ystävällisen näköisestä lehmästä. Jos ympärillä ei olisi ollut niin paljon ihmisiä, olisin tanssinut purkin kanssa käytävän päästä päähän. Siis vihdoinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen, voin juoda (ottamatta mitään tabletteja) maitoa!
Aluksi maitoa sai vain englantilaisesta Tescosta, mutta nyt sitä näyttää olevan myös muissa suuremmissa supermarketeissa. Ei ikään enää kuvottavaa soijamaitoa!
Hapankorppuja löytyi alkuun myös vain Tescosta. Miksi muuten suomalaisissa tuotteissa pitää aina olla tuo Finn-jotain?
Vielä, kun saisi Fazerin suklaata, salmiakkeja ja xylitol-purkaa, niin voi poijat olisin onnellinen!


maanantai 23. marraskuuta 2009

Lisää tulvan tuhoista ja opettajien lakko

Työpaikkani keittiöstä pitää huolta puolalainen nuorimies. Perjantaina sain sähköpostin, jossa sanottiin että hän ei pääse toimistoomme tulvan takia. Tänään hän sitten tuli toimistoon allapäin. Perjantai aamuna heitä odotti ikävä yllätys: keittiö ja olohuone olivat veden vallassa. Eikä siinä kaikki, auto oli myös veden alla ja täysin käyttökelvoton.Vielä tänäkin aamuna lattilla oli ollut lammikko. Vuokraisäntä oli muutanut heidät toiseen asuntoon, ja nyt alkaa sitten vakuutusyhtiön kanssa kädevääntö autosta. Sateen ovat täältä vihdoinkin loppuneet. Onneksi! 18000 taloutta on ilman vettä tälläkin hetkellä. Kuulemma korjaustöissä menee ainakin viikko, luultavasti paljon kauemmin. Kouluja on suljettu, yksi kaupungin sairaaloista on pahasti vaurioitunut, yliopisto on kiinni viikon yms. Vanhempi pojista oli koulussa 30 min, kun veden tulo loppui ja kaikki oppilaat lähetetiin kotiin. Huomenna sitten on vuorossa opettajien lakko, ja kaikki maan koulut ovat kiinni. Palomiehet, valtionvirastoiden virkailijat, sairaanhoitajat jne olivat myös menossa lakkoon, mutta nyt tulvien takia ovat ainakin osittain peruneet lakkonsa. Sympatiat yksityisensektorin työntekijöiltä ovat vähissä. Irlannissa, kun valtion leipä ei suinkaan ole pitkä mutta kapea. Ei, se on pitkä, lihava ja hyvillä eduilla maustettu. Ja ketkä täällä aina lakkoilevat? No, valtion työntekijät tietysti. Kulunut lukukausi ainakin yläkoulussa on ollut lähinnä huono vitsi. Kun valitin luokanvalvojalle jatkuvista "vapaatunneista" (opettaja joko sairas, valvomassa kouluaisten retkä tai kokeita, koulutuspäivillä jne.) minua kehotettiin soittamaan kansanedustajalleni. Kuulemma tässä on nyt säästötoimenpiteiden tulos. Ja jopa minunkin lapseni kärsii, kun valtion ei anna kouluille tarpeeksi määrärahoja. Vai olisikohan se totuus kuitenkin opettajien palkoissa ja eduissa? Kaikesta ei voi opettajatkaan syyttää valtion säästötoimenpiteitä. Pitääkö matematiikan opettaja pistää valvomaan viikon kestävää leirikoulua, kun sijaista ei saa ottaa? Entäs sitten nämä ainaiset opettajienkokoukset? Jos koulu loppuu oppilailta klo 13.20 keskiviikoisin, eikö kokouksia voi pitää silloin? Eipä tietenkään. Perjantai on paljon mukavampi päivä pistää koulu aikaisin kiinni. Yksi opettaja on huippu-urheilija, ja siitä johtuen käy koululla suurin piirtein kääntymässä, kunnes lähtee taas kilpailuihin. Yhdellä opettajalla on "ongelmia" (viimeiset 10 vuotta), mutta hän on ilmeiseti edelleen työkykyinen parin viikon pätkissä ja sitten taas sairaslomalla. Englannin opettaja oli juuri Saksassa oppilaiden kanssa, joten englantiakaan ei ole opiskeltu pariin päivään lista jatkuu loptuttomiin. Mutta hyväntekeväisyys viikko pidettiin (ja silloin ei opiskella juuri ollenkaan). Ihan hyvä ja tärkeä asia, mutta kun arvokkaita tunteja on mennyt "harakoille" enemmän kuin tarpeeksi, niin luulisi että tuon viikon olisi voinut lyhentää pariin päivään. Nyt sitten opettaja ovat menossa lakkoon, joten taas menee yksi koulupäivä hukkaan. Yläkoulun opettaja tekee vuodessa 7 kuukautta töitä ja on 5 kk palkallisella lomalla. Työpaikka on turvattu hoitipa hommansa erinomaisesti tai sitten vähän sinnepäin. Oikein myötätunnonkyyneleitä täällä vuodattelen... Alakoulussa kokoustetaan myös ahkerasti, ja koulu pistettiin kiinni perjantain taas kerran klo 12.00. Opettajien koulutuspäiven ajan koulu on kiinni, ja vanhempienvartinkin takia lapset pistettään ulos normaamlia aikaisemmin. Pari vuotta sitten yhden kouluvuoden aikana oli seitsemän opettajien koulutuspäivää (lue koulu kiinni.) Ja koska etenkin yläkoulussa opetus on mitä on, niin me vanhemmat joudumme sitten palkkaamaan kotiin opettajia paikkaamaan lorvittuja tunteja. Tottakai vastuuntuntoinen nuori osaa itse vapaaehtoisesti etsiä tietoa ja lukea oppikirjoja. Näitä vastuuntunoisia kun vaan ei ainakaan asu meilläpäin. Yksiyistunnit maksavat 30-40 Euro per tunti ja ovat erittäin (ihmekkös tuo) suosittuja. Eikä onglema ole vain tässä yhdessä yläkoulussa, sama meno näytää olevan joka puolella. Ups! Tulipas vaadottua. Englannin koululaitosta ja sen epäoikeudenmukaisuutta katsottuani luulin, että täällä homma hoituu paremmin. Alakoulussa ehkä, mutta yläkoulun suhteen olen kyllä enemmän kuin pettynyt. Se siitä sateenvarjosta.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Suklaa-kaurakakkuja


Tänään teki mieli leipoa jotain hyvää. Jotain joka valmistuu nopeasti.
Tässä teillekkin ohje. "Raati" sanoi, että maisuivat hyviltä.
  • 150g vehnäjauhoja
  • 75g kauraryynejä
  • 125g voita tai margariiniä (huoneenlämpöinen)
  • 1 kananmuna
  • 1 tl vaniljasorkeria
  • 125g sokeria
  • 125g suklaarouhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  1. Lämmitä uuni, 190 astetta
  2. Vaahdota sokeri ja voi/margariini.
  3. Lisää sekaan kananmuna ja vatkaa.
  4. Lisää jauhot (joihin on listätty leivinjauhe), kauraryynit ja suklaarouhe.
  5. Nosta teelusikallisia nokareita taikinaa leivinpaperilla päälystetylle pellille. Jätää väliin tilaa, sillä kakut leviävät paistettaessa.
  6. Paista kakkuja noin 10-15 min, kunnes kauniin vaaleanruskeita. Anna jäähtyä kuumalla pellillä noin 5 min.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Tulvan tuhoja

Kaupungin keskusta näytti tänä aamuna tältä Mitenkähän kuski pääsi autostaan pois? Uimalla varmaan.
Tämän kuvan nappasin työmatkalla. Pubin oven eteen oli laitettu yöksi hiekkasäkkejä estämään
veden sisäänpääsyä.
Tämän ja nuo kaksi ensimmäistä kuvaa löysin netistä. Kuvajaa: Padraig Mor
Aamulla aurinko paisoi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tälläkin hetkellä useat taloudet ovat ilman vettä. Yksi kaupungin sairaaloista, joka sijaitsee joen läheisyydessä, kärsi suuria vaurioita. Potilaita jouduttiin siirtämään ylempiin kerroksiin vettä pakoon. Teitä on edelleen poikki.
Valitettavasti huomiseksi on taas luvattu sadetta...
Täällä meidän mäellä ei ole mitään hätää. Vettä tullee ja menee ja takapihalla on kaksi saavillista vessavettä, jos vedet menevät poikki. Kaupassa käydessä huomasin ihmisten hamstraavan vesipuolloja. Pitäisiköhän minunkin...

torstai 19. marraskuuta 2009

Saavilla vettä ja maansuru

Tuli tässä mieleen aamulla töihin ajellessa, että pitäisiköhän minun vaihtaa Blogini nimi. Vihreätniityt työmatkani varrella näyttivät tänä aamuna lähinnä harmailta. Vettä tuli vaakatasossa joka ilmansuunnasta, ja tuuli tarttui välillä autoon niin, että luulin että kohta lennetään! Tuulilasin pyyhikijätkään eivät tahtoneen pärjätä satelle. Hauskinmman Bloginimen on mielestäni keksinyt Sirikko: Lapiolla Hiekkaa. Minä ajatelin, että mitäs jos tylsältä kuulostava "Elämää Vihreällä (tai siis tällä hetkellä harmaalla) Saarella"-nimi vaihtuisi uuteen, ja ai niin totuudenmukaiseen, Saavilla Vettä. Jään miettimään asiaa. Jos ei Irlannin kansaa ole tarpeeksi rankaistu parina viime viikkona vesisateella, niin eilinen jalkapallo-ottelu sai ihmiset lopullisesti masennuksen valtaan. Lippua Etelä-Afrikassa pidetäviin jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin ei tullut. Jopa minä (enkä ole koskaan väittänyt olevani mikään jalkapallofani), näin omilla silmilläni että Ranskan Thierry Henry pelasi käsipalloa. Uutisissa sanottiin, että Henry oli kertonut asiasta tuomarille, joka oli tokaissut pelaajalle, että sinä et ole tuomari. Arvatkaapas mistä tuomari oli kotoisin? No Ruotsista. Toivottavasti tuomari ei ole lähiaikoina suunnittelmassa Irlannissa lomailua, sillä voin taata että hän ei ole tänne tervetullut. http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/2009111910628513_jp.shtml Yllätyin muuten itsekkin siitä kuinka vihaiseksi tuosta maalista tulin. Meillä kun jalkapalloa pelataa, eletään, kommentoidaan ja katsotaan, niin huomaan että "aivopesu" on tehonnut ja minunkin verenpaineeni hyppäsi huppulukemiin ranskalaisten maalin takia. Onko minun vähitellen tunnustettava itselleni , että ihan oikeasti istuin ja katsoin lähes kokonaisen jalkapallo-ottelun? Pitäisiköhän käydä juttelemassa jonkun valotakkisen ammati-ihmisen kanssa näistä tuntemuksistani? Tästä viime päivien vesisateista vielä sen verran, että täällä tulvii ja pahasti. Nousuvesi sitten vielä pahentaa tilannetta. Paikallisuutisissa kerrottiin jumiin jääneistä autoista ja kodeistan evakoiduista ihmisistä. Kaupungin keskustaan odotetaan myös vedenpaisumista. Joen ja sen haarojen halkomaan kaupunkiin eivät päiväkausia kestävät rankkasateet sovi. Toivottaan, että pahimmilta vahingoilta vältytään... ja yläkertaan semmoisia terveisiä, että hanan voisi kääntää kiinni. Nyt heti! Tässä minun vesimittarini. Toinen saavi on jo täynä vettä, ja toinen puolillaan.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Pubiin

Irlanti, pubit ja Guinness kuuluvat yhteen. Laskeskelin tässä, että noin 20 min kävelymatkan päässä meiltä on kuusi pubia. Lähipubiin en ole koskaan jalallani astunut, ja luulen että en tulevaisuudessakaan tule siellä iltojani viettämään. Sanotaanko nyt diplomaattisesti näin, että en ehkä viihtyisi vaikioasiakkaiden parissa. Pubi onkin saanut epävirallisen lisänimen "The Flying Bottle" = Lentävä Pullo. Ehkä tuo kuvaa minkälaisesta paikasta on kysymys. 200 metriä "Lentävästä Pullosta" on sitten toinen pubi, josta ei sekään ole mieleiseni. Se on aivan liian iso, ja pubiksi jotenkin liian valoisa. Sisustus oli pitkään kulunut ja ei-pubimainen. Valitettavasti viime vuotinen remontti ei parantanut viihtyvyyttä, ei sitten yhtään. Siellä eivät kutenkaan pullot lennä! Lauantaisin paikalla on yleensä bändi, joten jos musiikki ja seura ovat kohdallaan, niin voisin sielläkin iltaani istua (kunhan muistan olla katselematta ympärilleni). Jos taas suuntana on meidän kylä (joka kyllä mielestäni ei ole ollut mikään kylä enää vuosikymmeniin), siellä onkin sitten enemmän valinnan varaa. On pari trendikästä pubia. Yksi kantakuppila, joka vakiasiakkaiden kauhuksi ja suureksi suruksi läpikävi kasvojenkohotuksen ja siinä rytäkässä asiakaskuntakin vaihtui. Vähän varttuneemallekkin väelle on oma pubinsa. Tämä pubin on minusta on malli esimerkki irlantilaisesta pubista. Yhdessä nurkassa on takka, musiikki ei soi liian kovalla, joten pöydän toiselle puolelle ei tarvitse huutaa. Se on muutekin kivan sokkeloinen, oikea kunnon perinteinen pubi, jossa soitetaan irlantilaista musiikkia parina iltana viikossa. Ne ajat ovat ohi, jolloin työpäivän jälken pistäydyttiin tuopille kantapubiin kotimatkalla. Autolla, kun liikutaan pitää olla tarkkana että ei Drink & Drive. Sakot rapsahtaavat, ja kortti menee nykyisin nopeasti. Puhalluskokeetkaan eivät ole enää harvinaisia. Toisin oli ennen. Etenkin maasedulla ei pubi-illan jälkeen mietitty promilleja. Kotiin oli päästävä, joten autonratiin vain... Tupakointi muuten pubeissa kiellettin jo 2004. Tupakoijille onkin rakenettu jos jonkinmoisia katoksia ja usein vielä lämmityslaitteilla varusttetuina. Kukapa sitä ulkona sateessa.... Harvaanasutuilla alueilla pubin lakkauttaminen on yhtä surullinen tapahtuma kuin hyvän ystävän kuolema. Sinne nimittäin kokonnutaan tapaamaan tuttuja ja kyläläisiä. Tutussa seurassa pistetään Irlannin asiat järjestykseen, ihmetellään naapurin uutta traktoria ja pohditaan missä Murphyn John mahtaa olla, kun ei ole näkynyt edes kirkossa sunnuntaina. Joku sitten tiesi, että John on lähtenyt käymään tyttärensä luona Dublinissa. Se pitää myös muistaa, että pubiin ei mennä suinkaan ottaan räkäkänniä, vaan sinne mennään tapaamaan ystäviä, heittämään tikkaa, joku tekee vakipaikallaan ristisanatehtävää jne. Tietysti poikeukset vahvistavat tämän säännön, ja "Lentävässä Pullossa" on paljon näitä poikkeuksia! Niin ja jos nälkä yllättää, saa maukasta konstailematonta ruokaa pubista. Ei tule niiden annosten jälkeen ihan heti nälkä . Maukasta lihaa, vihanneksia, perunaa eri muodoissa ja päälle hyvää kastiketta...
"Lentävästä Pullosta" en käynyt ottamassa kuvaa, kun pelkäsin että saan pullosta päähäni...Eihän se pää, mutta jos kamera menisi rikki!!!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Irlantilaiset etunimet

Irlantilaiset, ja nimenomaan iirinkieliset, etunimet tuottavat minulle edelleen päänvaivaa. Kun tytön nimi on "Iifa", niin miten se kirjoitetaan? Helppoahan tuo: Aoife. Tai entäs sitten, kun pojan nimi on Owen, tai siis noin minä ainakin sen kirjoittaisin. Iirinkielinen viersio äännetään samalla tavalla, mutta kirjoitetaan Eoghan. Kauniilta, ainakin minun, korvaan kuuluva nimi "Gronja" kirjoitetaankin Gráinne. Tuskinpa olisin tuotakaan osannut kirjoittaa oikein. Tapasin aikoja sitten Irlannissa tytön, jonka nimi oli "Onja". Siinäpä kaunis nimi, ja suomalaisenkin se on helppo ääntää. Eli jos meille olisi syntynyt tyttö, olisin voinut kutsua häntä "Onjaksi". Kunnes hoksasin, että se kirjoiteaankin Aine. Ei kai minun tyttö voi olla mikään Aine. Kumpiakin englannin- ja iirinkielisiä nimiversioita on käytössä, ja vähitellen minäkin olen niitä oppinut kirjoittamaan. Joskus erona on vain tuo pieni heittomerkki (vai miksikä sitä sanotaan) yhden vokaalin päällä esim. Sean voidaan kirjoittaa ilman "heittomerkkiä" tai sitten sen kanssa Seán (lausutaan "Shoon"). En tänäkään päivänä muista kirjoitetaanko poikani kaverin nimi Cillian vai Killian. Onneksi löytyy netistä apua, kun pähkäilen nimien oikeinkirjoituksen kanssa. Sukunimistä sitten toisella kertaa. http://www.ireland-information.com/heraldichall/irishgirlsnames.htm http://www.ireland-information.com/heraldichall/irishboysnames.htm

lauantai 14. marraskuuta 2009

Onko joulupukkia olemassa?

Voi, ei emme enää olekkaan Euroopan suurimpia joulutuhlareita. Luxemburg meinaa tänä jouluna kiilata Irlannin ohi. Miten tässä on näin käynyt? Luin kuluneella viikolla lehdestä mielenkiintoisen artikkelin, jossa sanottiin että keskiverto irlantilasperhe kuluttaa tänä jouluna 1,100,00 Euroa lahjoihin, ruokaan, juomiin jne. Puolet enemmän kuin keskiverto perhe Euroopassa yleensä. Yllättikö tuo summa? Ei ainakaan minua, sillä tässä vuosien varrella olen oppinut huomaamaan että jouluna täällä pistetään rahaa palamaan ja rutkasti. Eikä siihen vaikuta edes lama, vaikka toisin luulisi. Jouluna ei olla köyhiä eikä kipeitä. Tammikuussa tunnelmat voivatkin olla jo ihan toiset.
Me emme kuulu keksivertokuluttajiin edes jouluna. Lahjoja ostetaan, mutta ylettömyyksiin ei mennä.
Itse arvostan itsetehtyjä lahjoja tai sitä, että lahjanantaja on todellakin ajatelleut minua lahjaa ostaessaan. 5.00 maksanut lahja voi olla minulle paljon tärkempi, kun 50.00 maksanut no-ostetaan-nyt-tuo-kun-ei-tässä-muutakaan-keksi lahja.
Irlantilaisessa perheessä (joka on yleensä suuri) saatetaan sopia, että lahjan on maksettava esim. 50.00 ja kaikki ostavat lahjan kaikille. Siinäpä sitten saa Visaa vinguttaa, kun sedille, serkuille ja tädeille yms ostetaa lahjoja. Onneksi mieheni perheessä ei lahjoja enää osteta. Hyvä päätös, sillä kun vuosikausia lähetin lahjoja serkuille, joita näen kerran vuodessa jos silloinkaan, alkoi homma tosissaan ottaa päähän.
En ole käynyt suomalaisessa lelukaupassa ennen joulua vuosiin, mutta täkäläinen Smyths saa minun lähes hermoromahduksen partaalle. Äiti, isät, mummut, vaarit jne juoksevat listan kanssa hikikarpalot otsalla ja mätävät leluja kärryyn. Joulupukille lähetetty lista ei ole mikään toivomuslista vaan vaatimuslista. Näillä kahdella listalla on minusta suuri ero.
Sain tässä pari viikko sitten puhelinsoiton, joka oli elävä muistus siitä että suomalaisena ajattelen näistä jouluasioista hieman erillä tavalla. Täällä lapset uskovat lentävillä poroilla, lahjat savupiipusta heittävän joulupukkiin todella pitkään. Ja jos lapsi alkaa edes vähän epäillä, että miten se polkupyörä mahtui piipusta sisällä eikä ollut edes yhtään noessa, hätääntyvät vahemmat ja täysin. Miten tästä nyt selvitään? Entäs jos lapsi kertoo pikkuveljelle epäilykstään ja menee koko joulu pilalle. Pilalle siis keneltä? Lapsilta vai olisikohan se vanhemmilta? Tuttava halusi minua soitollaan varottaa, että oli kuullut joltakin että poikani oli sanonut ettei usko joulupukkiin. Huoli oli ennen kaikkea siitä, että jos poika nyt kertookin kavereilleen totuuden pukista ja menee kaikkien joulu pilalla. Minä yritin väliin, että ennemmin tai myöhemmin lapset ihan itse hoksaavat nämä asiat, eivätkä ehkä ole ihan niin lapsellisia kuin vanhemman luulevat. Tähän sain vastaukusen, että lapsien pitää saada olla lapsia, eikä heistä saa tehdä aikuisia. Olin puulla päähän lyöty, varsinkin kun sävy oli yllättävän hyökkäävä. SINUN lapsesi ei pilaa meidän joulua! Lupasin vanottaa pojan, että ei varmasti kerro kenellekkään ettei joulupukkia ole ja ajatuksissani annoin itselleni kouluniemenherraa siitä, että lapseni ei usko pukkiin. Hyi minua varsinaista ilonpilaajaa.
Totuus on, että en minä pojalle pukista kertonut, itse hän minulle ilmoitti kuukausi sitten, että kuule äiti kyllä minä tiedän ettei pukki lahjoja tuo. Hän perusteli asian hyvin ja sanoi vielä loppuun, että kuule jos joulupukki olisi oikeasti olemassa saisivat Afrikan lapsetkin lahjoja eikä heillä olisi nälkä. Mitä minä tuohon lisäämään? Olisiko pitänyt vaan väittää, että hän on väärässä ja lahjoja ei nyt vaan riitä Afrikaan asti. Hmmmm, kun, niin tuota, kun pukin pajassa tontut ovat olleet lakossa eivätkä ehtineet tehdä tarpeeksi Playstationeita. Eikä niillä lapsilla oikeasti nälkä jouluna ole...
Jouluja olemme viettäneet paljon Suomessa, joten pukki on nähty ihan livenä. Poikani ikäiset suomalaislapset eivät todellakaan usko enää pukkiin. Suomessa ei kukaa ihmettele, kuinka voin ottaa tämän "vakavan pukkiinuskomisasian" näin kevyesti. Eilen sitten toinen äiti kysyi, että mitä poika on pyytänyt pukilta lahjaksi. Pääsi lipsahtamaan, että kun ei enää usko pukkiin... Kauhistunut ilme levisi äidin kasvoille, ei usko pukkiin, voi ei..teille tulee ihan kamala joulu! Siinäpä sitä ihmetteltyä taas riitti.
Nyt pidänkin suuni supussa, enkä puhu pukista enää mitään.
Jos elämän suurin ongelma näillä äideillä on se, että uskooko lapsi pukkiin vai ei, niin hyvin on heillä asiat. Voisin vaihtaa omat ongelmani heidän onko-joulupukki-olemassa-ongelmiinsa heti! ....ja mikä tekee tästä koko asiasa suorastaan koomisen on se, että olen varsinainen jouluihminen ja joulupukkihan on mistäs muualta kuin Suomesta! Taisin olla taas kerran väärässä. Ilonpilaajahan minä olen. Ja täysin "kamalan" pukittoman jouluni ansainnut!

torstai 12. marraskuuta 2009

Suklaalähetys

On se hyvä, kun on näitä suhteita, toteaa eräs joka sai juuri seitsemän Fazerin suklaalevyä toimitettuna kotiovelle. Olen aina sanonut, että täällä piirit ovat pienen. Kerrankin siitä oli jotain hyötyä! Näin se meni tällä kertaa lyhykäisyydessään: Nuoremman pojan entinen jalkapallovalmentaja oli työmatkalla Imatralla. Miten minä valmentajan "näin hyvin" tunnen? Eipäs nyt epäillä mitään... Hänen siskonsa asuu meidän kadulla, joka mies puolestaan puolestaan oli samassa työpaikassa kuin minä vuosia sitten. Lähes puoli vuotta työpaikan parkkipaikalla pähkäilin, että miten tuo mies on niin tutun näköinen, kunnes kerran tulimme autoilla vastaan tässä meidän kohdalla ja kumpikin oli sen näköinen, että suuri mysteeri on ratkaistu. Hän oli miettinyt ihan samaa minusta. Sitten selvisi, että vaimon veli oli pojan valmentaja.... ja näin minä sain seitsemän suklaalevyä. En kyllä pyytänyt kuin yhden levyn, mutta kun hän ei kuulemma tiennyt mistä tykkään niin toi joka "sorttia" yhden. Nyt sitten varmaan luulette, että täällä avokätisesti jakelen kaikille (ei kissalle) suklaata. Ei, tunnustan olen itsekäs ja kiero, siis kun Fazerin suklaasta on kysymys. Kaikessa hiljaisuudessa piilotin levyt liinavaatekaappiin punaisten Marimekon pussilakanoiden alle, ja edes omatuntoni ei kolkutellut. Tai vähän yritti, mutta hiljensin sen muistuttamalla että piilottihan poikakin Halloween karamellinsä isänsä farkkukasan alle. On muuten taitanut unohtaa koko karkkikassin. Hyvä, kun yhden tikkarin siitä kasasta sain. Eli on niitä karkkikätköjä tässä talossa muillakin, eikä vain minulla. No, illalla saatan antaa pari palaa pojille, jos ovat oikein kiltisti!!!....Tai..no jaa...vaikea päätös.... Kamera on miehellä lainassa, joten en saa tähän kätköäni ikuistettua!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Ratti "väärällä" puolella

Irlannissa on, naapuri saaren malliin, vasemmanpuoleinen liikenne, ja ratti "väärällä" puolella. Muualla asuvat ystävät ja tuttavat jaksavat ihmetellä, että miten voit ajaa väärällä puolella tietä. Ihan hyvin, kiitos vaan kysymästä. Sitä vaan menee muun liikenteen mukana, ja kun auto on täkäläistä mallia niin se helpottaa kovasti. Ne onglemat tuolla irlannin teillä, johtuvat ihan muista asioista.
Suomessa lomaillessani minulla menee muutama päivä, että totun taas oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Yksi syy on se, että pienellä paikkakunnalla on vähän liikennettä, joten toisista autoista ei ole aina apua. Olenkin takonut päähäni muutamia muistisääntöjä, ja ne auttavat kummasti jos autiolla tiellä tulee sekunnin murto-osaksi mieleen, että millä puolella sitä pitää ajaa. Suomessa ajan siis aina suomalaista autoa, joten kunhan ratti vain on maan muiden autojen kanssa samalla puolella, ajaminen sujuu hyvin. Irlantilaisella autolla en haluaisi ajaa Suomessa, eikä toisinpäin.
Poikien liikkumista Suomessa seuraan aina parin pävän ajan todella tarkasti. Olen tainnut saada ylihuolehtivaisen äidin leiman otsaani. Ihmettelyt hiljenevät, kun selitän että tietä ylittäessään pojat katsovat väärään suuntaan ja odottavat myös autoa väärästä suunnasta.
Miksi sitten valtaosa maailmaa ajaa oikealla puolella, ja miksi ihmeessä joissakin maissa ajetaan vasemalla puolella?
Katsokaapas seuraavaa listaa vasemmanpuoleisesta maista: Alderney, Anguilla, Antigua ja Barbuda,Australia, Bahamasaaret, Bangladesh, Barbados, Bermuda, Bhutan, Botswana, Brunei, Cayman saaret, , Christmas Island, Cocos (Keeling) Saaret, Cook Saaret, Dominica,Etelä Africa, Falkland saaret, Fiji,Grenada, Guernsey, Guyana, Hong Kong, Indonesia, Intia,Irlanti, Isle of Man, Itä Timor, Jamaica, Japani, Jersey, Kenia, Kiribati, Kypros, Lesotho, Macau, Malawi, Malaysia, Maldivet, Malta,Mauritius, Montserrat, Mozambique, Namibia, Nauru, Niue,Norfolkin saaret,Pakistan, Papua New Guinea, Pitcairn Saaret, Saint Helena, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, Saint Vincent ja Grenadinet, Seychellit, Singapore, Solomon saaret, Sri Lanka, SurinameSwazimaa, Tanzania, Thaimaa, Tokelau, Tonga, Trinidad ja Tobago, Tuvalu, Uganda, Uusi Seelanti, British Virgin saaret ja Yhdysvaltain Virgin saaret, Zambia ja Zimbabwe.
Ettei vain olisi Brittien siirtomaavallalla ollut osuutta asiaan?
Kopioin tähän mielenkiintoisen vastauksen Helsingin kaupunginkirjaston Kysy Mitä Vaan- sivulta:
"Alun perin tiellä liikkumista ei ohjattu säännöillä. Yleisen käsityksen mukaan vähitellen kuitenkin muodostui käytännöksi, että ratsain tai vaunuilla liikkuvat eli useimmiten ylempien säätyjen edustajat kulkivat vasenta laitaa. Syyksi on esitetty sitä, että keskiajalla ja sitä ennen ratsain liikkuvat saivat pelätä muiden tienkäyttäjien hyökkäyksiä, ja voidakseen paremmin puolustautua vastaantulijoita vastaan - oikeakätiset - ratsastajat kulkivat vasenta laitaa, jolloin miekkakäsi jäi keskitien puolelle. Rahvas kulki jalkaisin oikeaa laitaa, jotta ei olisi jäänyt hevosten tai vaunujen alle. Tapa päättyi Ranskassa ylimistön vastaiseen vallankumoukseen 1789. Sen jälkeen tien vasenta laitaa kulkevat leimautuivat ylimystöksi, mikä saattoi merkitä hengenlähtöä. Pian oikeanpuoleinen liikenne muodostui Ranskassa normiksi. Napoleonin sotien myötä Ranskan valtapiiri ulottui lähes koko Eurooppaan, ja muiden ranskalaisvaikutteiden ohella omaksuttiin myös uusi liikennekäytäntö. Ranskan vallankumouksen vaikutus ja Napoleonin valta ei ulottunut Britanniaan, joten siellä säilyi vanha käytäntö. Vasemmanpuoleinen liikenne kirjattiin lakiin 1835. Siirtomaa-aikana isäntämaan liikennesäännöt vietiin siirtomaihin. Vielä nykyäänkin useimmissa entisissä Britannian siirtomaissa on käytössä vasemmanpuoleinen liikenne."
Eiväthän britit voineet olla Napoleonin kanssa, edes liikenteestä, samaa mieltä Vai olisikohan se ollut toisinpäin.
Turvallista autolla-ajoa teille kaikille!

maanantai 9. marraskuuta 2009

Rakkaat hyvinpalvelleet kumpparini

Kävin viime viikolla etsimässä talvikukkia ikkunalaatikoihin B&Qstä (tänne Englannista rantautunut rauta/sisustus/puutarhakauppa). Keskellä kauppaa oli isossa korissa toinen toistaan kauniimpia kumisaappaita. Oli raidallisia, kukallisia, pilkullisia jos jonkinmoisia. Niitä siinä katselin ja olin jo ostamassa iloisen väriset kukkakummparit, kun omatuntoni alkoi kolkuttaa. 20-vuotta hyvin palvelleet harmahtavat kumisaappaat ovat edelleen hyvässä kunnossa = ei reikiä. Ulkonäkö nyt on, kuten huomaatte vähän nuhruinen, mutta ei se ruohonleikkuuta haittaa. Monet jalkapallo-ottelut olen katsonut mutavellissä seisoen, eivätkä olet jalkani kastuneet. Kuinka mahdollisesti voisin heittää Suomesta ensin Englantiin raahatut, ja sieltä Irlantiin päätyneet kumpparit roskiin? Miten kauniilla kukkakuvioduila kumppareilla voi mennä lähellekkään mutaista jalkapallokenttää? Ruohonleikkuusta nyt puhumattakaan... Kumppareista tulee mieleen myös seuraava juttu: Muutimme tänne seitsemän vuotta sitten elokuussa. Englannissa oli ollut harvinaisen lämmin kesä. Uuden asuntoalueen keskellä oli suuri vihrealue, jossa lapset pelasivat jalkapalloa ja muuten vaan temmletivät. Voi sitä riemua, kun ulkona sai olla ihan vapaasti! Viheralue oli välillä ymmärrettävästi aika märkä, ja lenkkarit kastuivat monta kertaa päivässä. Siispä kumppareita ostamaan. Hyvinvarustetun kenkäkaupan myyjä katsoi minua ihmeissää, kun kysyin onko heillä kumppareita. -Elokuussa? -Niin, ostaisin kummallekkin kumpparit. -Voi rouva hyvä, eihän kumppareita nyt kesällä myydä. -...mutta ulkonahan sataa (yritin minä).... -väärä vuodenaika. Syksyllä niitä sitten tulee taas myyntiin. Onnkeksi Dunnesista (paikallinen tavaratalo) löytyi sitten kahden kumpparit, vaikka olikin elokuu! Haloo!!!!!!

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Toskakakkua ja likaisia verkkareita

Viikonloppu vetelee taas viimeisiään. Luulin jo, että flussaa (vai possutautikohan se) pukkaa päälle, mutta onneksi olin väärässä. Eilinen sade, tuuli ja muutenkin kylmä ilma tekivät tepposensa. Suomessa en koskaan muista, että kylmä olisi mennyt "luihin ja ytimiin", mutta täällä sitä tapahtuu silloin tällöin. Talokin tuntui kylmältä, vaikka lämmitys oli päällä. Hyi näitä kosteita talvia!!!
Vanhempi poika on aloittanut pelaamaan rugbya (isot lihaksikkaat miehet juoksevat kananmunan näköisen pallon perässä mutaisella kentällä). Olin aluksi tätä harrastusta vastaan, sillä se on aika rajua (ja likaista noin niin kuin vaatteiden pesua ajatellen). Uutta harrastusta on mietitty, ja kun poika kerrankin näki itse asian eteen vaivaa ja otti asioista selvää, niin sovittiin että koitetaan. Kaksi harjoituskertaa on takana ja poika on täysin myyty. (Minä tähän väliin, että en koskaan ole pessyt NIIN likaisia verkkareita.)
Nuorempi puolestaan pelasi neljä tuntia maahockeytä, joten urheiltu on. Muistutan tässä vielä, että siis lähes koko lauantain satoi, ja kummatkin harjoitukset olivat ulkona.
Tätä kirjoittaessani uunissa paistuu toskakakku. Taitaa olla suosikki leivonnaiseni. Olin ennen paljon ahkerampi leipoja, mutta nykyisin leivon harvakseltaan. Syy: pömppömaha. Omat ja naapurin pojat syövät osansa, mies ei niin leivoiksita välitä ja loput jää sitten minulle.
Latan tähän teillekin reseptin, jos vaikka innostuisitte. Helppo tehdä ja maistuu taivaalliselle!
TOSKAKAKKU
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
75 g sulatettua margariinia
1 dl maitoa
1 tl vanilijasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoa
Kuorrutus
100 g kuorittuja, rouhittuja manteleita tai mantelilastuja
2/3 dl sokeria
50 g voita tai margariinia
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa tai kermaa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää sulatettu rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa.
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 25-30 min uunin alaosassa 175 asteen lämmössä puolikypsäksi.
Kiehauta kuorrutusaineet kattilassa koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrutus puolikypsän kakun päälle.
Paista edelleen uunin keskitasossa 200 asteen lämmössä noin 15 min, kunnes kuorrutus on saanut väriä ja kakku on täysin kypsä.
Irrota kakku vuoasta vähän jäähtyneenä.
..ja sitten vain herkuttelemaan!

perjantai 6. marraskuuta 2009

No onkos tullut joulu nyt kesän keskelle

Nyt kun kaupat ovat pääseet eroon pääkalloista, pirunsarvista ja muusta halloween-krääsästä, ovat hyllyt täyttyneet tämän viikon aikana joulutavaroista. Joulukortteja yms on kyllä voinut ostaa jo ennen halloweeniäkin, jos on tarvetta ollut. Lähikaupassamme soi muuten tänään joulumusiikki. Siis ihan totta!
Muutama vuosi sitten tulimme lomalta takaisin Irlantiin, ja lähdin siinä sitten paikalliseen Tescoon tyhjää jääkaappia täyttämään. Nenä auringosta palaneena ja kroppa kauniin ruskeana marssin kassejani heilutellen kauppaan, samalla aurinkoisesta kesäsäästä nauttien. Olin lentää selälleni, kun grillihiilien kanssa, samassa hyllyssä oli joulukortteja, lahjapaperia ja koristeita. Siis mikä maa, mikä valuutta? Tai paremminkin mikä vuodenaika, mikä kuukausi? Kassajonossa sitten ihmettelin pojalle, että kuka hullu ostaa joulupaperia elokuussa. En huomannut, että takana olevalla rouvashenkilöllä oli kori täynä joulukortteja ja monta rullaa paperia. Sain häneltä ei-niin-ystävällisen mulkaisun. No, siinä sitten tuli selväksi, että ihan normalin näköinen ihminen voi ajatella elokuussa montako joulukorttia tarvitsee tulevana jouluna.
Tänä vuonna olen muutaman lahjan jo ostanutkin. Debenhamin allenusmyynnistä löytyi pari kivaa puseroa pukinkontiin. Ostan nykyisin lahjoja harkiten. Nuorempikin jo tietää (täkäläisittäin kuulemma aivan liian aikaisin..siis haloooooo!!! Tästä irlantilaslasten pukkiinuskomisesta voisinkin kirjoittaa ihan oman postauksen tuonnempana), että joulupukki=äiti, isä ja mummu, joten lahjatoiveet ovat ihan inhimillisiä.
Pojista nuorempi yllätti minut täysin viikolla tekemällään listalla. Huolellisella käsialalla oli listattu, mitä lahjoja HÄN aikoo meille ostaa. Viereen oli kirjoitettu myös kuinka paljon lahjat maksavat. Syntymäpäivärahoistaan poika oli säästänyt pennosia meidän joululahjoja varten. Lahjat olivat huolella mietittyjä, ja kaiken lisäksi tarpeellisia ja varmasti ilahduttavat lahjansaajia. Lista kädessä hän sitten kysyi, että joskos lähtisin hänen kanssaan sunnuntaina kaupungille ostoksille. Tottakai lupasin ja sovimme, että ostosreissun päätteeksi menemme Burger Kingiin hampurilaisille... ja äiti maksaa!
Kerron sitten joulun jälkeen mitä nuo lahjat olivat.

torstai 5. marraskuuta 2009

Lakko on loppunut!

Viime pääsiäisen tienoolla sain tarpeekseni ja menin lakkoon. Ei neuvotteluja, ennakkovaroituksia, uhkailuja, ammattiliittoja, marssimista kaupungin läpi, plakaatteja kantaen ja iskulauseita huutaen.
Tämä lakko alkoi eräänä iltana kello 21.00 meidän olohuoneessa. Pientä lepsumista on tapahtunut silloin tällöin, mutta noin yleensä ottaen lakkoa kesti lähes kuusi kuukautta. Valitettavasti kyseessä ei ollut karkki-, pulla-, tai makeansyömislakko. Ei, kyseessä oli uutistenkatsomislakko.
Tiedän, Irlannin "aito" blondi RTEn Anne Doyle, tekeen vain työtään, mutta sain hänestä kerrassaan tarpeekseni. Onko Annen pakko tulla meille jokaikinen ilta kello 21.00 huonoine ja masentavine uutisineen? Ei ole, päätin minä, ja kylmän rauhallisesti painoin punaista nappulaa Annen kertoessa viimeisimmistä työttömyysluvuista ja tehtaiden sulkemisista. En edes päästänyt, aina yhtä mielytävää herrasmiestä, Bryan Dobsonia meille. Ja vaikka pidänkin Eileen Dunnen rauhallisesta äänestä, hänkin sai porttikiellon. Sharon Ní Bheoláinin silmämeikki on aina ollut mielestäni liian tumma uutistenlukijalle, joten hänkin sai lukea uutisensa, silmiää räpsytellen, niitä kaippaville mutta ei minulle.
Ensin oman työpaikan menetys, ja sitten miehen, riitivät vakuuttamaan minut siitä, että lama on eikä ihan heti hoidu pois päiväjärjestyksestä. Irlannin politikot (umpikierot anteeksi vain kaikki Finna Failin kannatajat) eivät todellakaan saaneet minua vakuutettua siitä, että maan hallitus tekee kaikkensa. Ehkä jotain olisi pitänyt tehdä silloin, kun valtion kirstu pullisteli rahasta...
Jos jostain syystä epäilin, että onko sitä lamaa vai ei, niin pikainen vilkaisu pankkitilille ja tiesin tasantarkaa että on se. Ihan täysin uustispimennossa en ollut. Autolla ajellessa (ja auto on minulle kuin toinen koti, siis melkein) radio on aina päällä, joten siltä hittien välissä minua lamasta muistutettiin ihan säännöllisin väliajoin. Ettei vain päässyt unohtumaan. Netistä luin lehdet, tai ainakin otsikot (irlannin, suomen ja usein myös englannin) ja siinä samalla tiedoksi vaan olen pysynyt hyvin selvillä Matin ja Mervin ihmissuhdekuvioista. Kiitos tästä kuuluu Iltalehdelle ja Iltasanomille!
Maailma ei romahtanut, eikä lama loppunut. Lissabonin sopimis tuli hyväksyttä, ja elämä jatkui ihan normaalisti lakostani huolimatta. Miksi sitten lopetin lakkoni? Syy on tämä uusi harrastukseni: Blogin kirjoitus. Uutisia katsoessa pysyy paremmin selvillä, mitä ympärillä tapahtuu. Sävy ei uutisissa ole yhtään positiivisempi kuin huhtikuussa, mutta en anna sen masentaa minua. Näen entistä selvemmin mikä täällä Irlannissa mättää. Eivätkä tämän maan valtionvirkamiehet (opettajat, sairaanhoitajat, poliisit, vanginvartijat jne.) saa minulta minkäänlaista myötätuntoa vaatimuksissaan. Hyvä on valittaa pienistä etuisuuksien menettämisistä, kun toiset istuvat laskupinon takana, kylmähiki otsalla miettien miten tulevaa joulua. Pieni palkanalennus on pieni uhraus sellaiselta, jokan työpaikka on turvattu loppuelämäksi. Liian monelta työpaikka on mennyt, eikä toivoa paremmasta ole näkyvissä...ja mitä tulee Finnairin lentokapteeneihin...koivuniemen herralla olisi töitä siellä koto-Suomessakin!'
Klo 21.00-21.30 välillä verenpaineeni nousee huippulukemiin. Riitelen sujuvasti pääministerin ja opettajien ammattiliiton edustajan kanssa tai kuka milloinkin sattuu ärsyttämään minua. Näin jatkunee seuraavaan uutislakkooni asti! Ilmoittelen, tällä kertaa, hyvissä ajoin milloin lakkoni taas alkaa.
Ps. Anne on edelleen blondi.Eikä juurikasvusta tietoakaan. Sharon on pysynyt uskollisena kajaalilleen. Eikä Eileenin ääni korotu, vaikka jonot sosiaalitomistojen ovilla kasvaavat. Ja Bryan on aina yhtä luotettava, oikein vanhanajan herrasmies! RTEssä siis kaikki hyvin...

tiistai 3. marraskuuta 2009

Toimiston vanha tantta

Muistekaapas ensimmäisiä työpaikkojanne.... Jokaisessa työpaikassa on 20v näkökulmasta katsottuna muutama vanha tantta. Siis ei mitään lähes eläkeikäisiä, sillä heitähän nyt ei kannata edes noteerata.
Näin tunnet tantan
1. Sellainen neli-viisikymppinen nainen, joka on ollut firman palveluksessa ainakin sata vuotta ja siellä pysyykin eläkkeelle siirymiseen asti (siis jos terveys kestää).
2. yleensä perheellinen. On lapsia, mies, kissa tai koira.
3. päivän kohokohta ruokakaupassa käynti.
4. iltauninen. Hänlle on turha jutella kaupungin uusimmista yökerhoista tai baareista.
5. vähän ulkona pintamuodista. Ultramodernista kenkäkaupsta, joka avattiin viime viikolla ostarilla on turha hänelle kertoa. Tanttoja ei näe kaupungin yöelämässä, joten huppukorkeille korkkareille tuskin on käyttöä.
6. Tantat katsovat Eastendereitä, Coronationstreetiä, Faircityä, Clarence Streetin Klinikkaa ja heistä Simon Coven on ihan ok.
7. Ovat tavallaan liikunnallisia. Aerobic-tunti on no no, mutta kävelylenkit ovat in, ja lenkille tantta ottaa perheen koiran mukaan jos sellainen on.
8. Kalenteri on täynä, mutta ei suinkaan hänen omista menoista. Lasten hammaslääkärit, jalkapalloharjoitukset, opettajien tapaamiset ja ennen kaikkea koulujen lomat ovat tarkasti merkitty seinäkalenteriin. Lauantai-illan kohta näyttää yleensä tyhjää.
9. Lounaaksi tantta tuo eilistä ruokaa tai itsetehdyn voileivän ja omena.
10. Ruokakaupan lehtihyllystä hän poimii Priman, Good Housekeepingn tai jonkun puutarha tai ruoka-aiheisen lehden. Cosmopolitanin hän ohittaa kylmän rauhallisesti.
11. Tantta on täsmällisesti aamulla töissä ja lähtee töistä yhtä täsmällisesti. Sairaana hän ei ole juuri koskaan ja vaikka onkin hän raahautuu paikalle vaikka puolikuolleena. Töistä hän on pois ainastaan silloin kun lapset ovat sairaana.
12. Työpaikan keittiössä tantta on se, joka kaataa viemäriin pilaantunutta maitoa ja korjaa likaisia kahvikuppeja tiskikoneeseen.
13. On jopa käyttänyt telksiä.
Apua! Lopetan listan tähän, sillä tämähän muistuttaa ihan.....
Syy tähän kirjoitukseen ovat viimekesäiset opiskelijat (ihan mukavat sellaiset) työpaikalla. Tajusin, että olisin voinut olla heidän äiti!!!!

maanantai 2. marraskuuta 2009

Mitä en omista

Mia kaukaa, kaukaa Chilestä, haastoi minut kertomaan Mitä EN OMISTA: 1. polkupyörää, koska minusta pyöräily täällä Irlannissa on vaarallista. Pyöräteitä on jonkin verran siellä sun täällä ja ihan ihme paikoissa, mutta en näe että edes niillä ajellessa pyöräily olisi turvallista. Autoilijat unohtavat pyöräilijät, enkä haulua "riskeerata" elämääni. 2. ipodia tai MP3-playeriä. Ympärillä on ihan tarpeeksi meteliä muutekin. Haluan nauttia kävelyretkistäni ilman musiikkia tai uutisia. Kun olen yksin kotona, en pistä edes radiota auki. Natin hiljaisuudesta. 3. kaikilla hienouksilla varustettua kännykkää. Minulla on Nokian ikivanha, kuluneen näköinen peruskännykkä, jolla (ainakin vielä) voi soittaa ja tekstata. Nämä kaksi toimintoa riittävät hyvin minulle. 4. surperhyperpiikkikorkokenkiä. Pidän matalista kengistä ja kärsin juhlissa korkkareilla kompuroidessani. Onneksi on Clarks. 5. meikkipöytää. Suomessa, vanhassa huoneessani, on entinen meikkipöytäni ja sitä aina kaihoisasti katselen. Toisaalta en yleensä viikolla meikkaa, joten suurta tarvetta ei meikkipöydälle ole. Hiukset hoituvat asemiinsa nopeasti eteisen pelin edessä. ...mutta Omistan ihanan kissan, jokan kuvan laitan tähän