Ei Niin Täydellinen Äiti

Kotiuduimme juuri jalkapalloharjoituksista. Iltapalan, suihkun ja iirin lukuläksyn jälkeen, väsynyt ja kaikkensa antanut, Puolustaja oli valmis nukkumaan. Uuden herätyskellon laitoimme ikkunalaudalle aamua odottamaan. Vanhempi poika puolestaan oli ollut naapurista kavereitaan tapaamassa, ja yllätys yllätys osa läksyistä on vielä tekemättä. Nyt tässä odottelen miehen soittoa. Hän on taas aloittanut työviikon ja joutuu olemaan seuraavat kaksi viikkoa pois kotoa. Ystävät jaksavat ihmetellä, että miten jaksan pyörittää arkea yksin. Välillä on hyviä paiviä, ja välillä huonoja. Parempi, kun ei liikaa ajattele. Asiat vain nyt ovat näin, ja arki rullaa vaihtelevasti! Onneksi on ystäviä ja naapureita, joilta saan apua. Tottakai välillä olen ihan naatti ja kyllästynyt kaikkeen. Poikien tappelu ärsyttää, eikä kärsivällisyyttä tahdo riittää... Olenkin aina sanonut, että olen tarpeeksi hyvä äiti, mutta en mitkään täydellisyys! Minua jaksaa aina välillä ihmetyttää nämä täydelliset äidit, joita tapaan koulunpihalla. Koko elämä pyörii lasten ympärillä, eivätkä he osaa puhua mistään muusta kuin lapsistaan. Esim siitä, kuinka paljon lapsilla on harrastuksia suorastaan kilpaillaan. Lapsille halutaan kavereiksi "tietynlaisia" lapsia. Lapsen ei saa missään tapauksessa kokea pettymyksiä. Esim koulujen urheilukilpailuissa kaikkien pitäisi saada ykköspalkinto, ettei vain tule paha mieli. Pienet riidanpoikaset lasten välillä ovat aivan hirveitä asioita, ja omaa lasta puolustetaan henkeen ja vereen. Minun täydellisen äidin, täydellinen lapsi ei tee koskaan mitään väärää. Auta armias, jos opettaja valittaa lapsen käytöksestä. Eihän se nyt lapsen vika ole. Opettaja vaan nyt on aivan liian ankara jne. Ja sitten se materia puoli. Mitä tahansa uutta ja ihmellistä lelu/pelikauppiaat ovat keksineet, se pitää saada ja heti. Minun lapsen pitää saada vain ja ainostaan parasta. Mielessä on käynyt välillä, että miten nämä täydellisen äitien täydelliset lapset pärjäävät kovassa maailmassa. Elämä kun ei aina mene käsikirjoituksen mukaisesti, ja välillä ovi lyödään kovastikkin nenän edestä kiinni. Tyttö/poikaystävä jättää, opiskelupaikka ei aukea ja vastuutakin pitää oppia kantamaan. Työpaikalle äiti tuskin voi enää tulla lastaan puolustamaan. Ei kai nyt kukaan tahallaan halua tuottaa lapsilleen pettymyksiä tai mielipahaa, mutta valitettavasti pettymykset ovat suuri osa elämää. Mielestäni on parempi oppia jo pienenä, että kaikkia ei voi saada ja pettymyksistä huolimatta elämä jatkuu. Joskus on vain myöttettävä, että on tehnyt jotain väärin ja pyydettävä anteeksi. Mitä mieltä te olette? Nautin suunattomasti kävelylenkeistä. Tänään napsin teille pari kuvaa matkanvarrella olleista taloista..... ja pubista, joka mielestäni oli vähän tylsän näköinen.