perjantai 20. huhtikuuta 2018

Sitä saa mitä tilaa - joskus!

Kuivuudesta kärsivät tanssivat sadetanssin. Minä puolestani kirjoitan valituspostauksen blogiini. Se toimi.Tällä kertaa. Eilen keltainen pallo ilmestyi taivaalle. Sadepilvet jatkoivat matkaa Atlantille ja naapurisaarelta antoivat armollisesti meille helteidenrippeitä. Auton lämpömittari näytti +18. 

Heitin Juniorin fysioterapeutille, ja häntä odotellessa lähdin kiertelemään minulle vieraita katuja. Irlantilaiset olivat astuneet päivänvaloon koloistaan. Lapsia juoksenteli kaduilla shortseissa. Vastaleikatun ruohon tuoksu tuntui nenässä. Siellä täällä kyykki kukkapenkkejään möyriviä "puutarhureita". Kävelylle oli lähenyt muutama muukin. Naapureiden kanssa päiviteltiin kuulumisia...

Töistä koteihinsa käveli ihmisiä aivan liian talvisissa vaatteissa. Eihän kukaan olisi aamulla uskonut, että iltapäivällä on täällä jo lähestulkoon kesä. Nyt toivotaan, että viikonloppunakaan ei sataisi. Sitten minäkin pääsen kitkemään
rikkaruohoja ja tyhjentämään sadevettä täynä olevia kukkaruukkuja. 

Nyt alan jo uskomaan, että kyllä se tästä taas...

Ps. Ja töissä soitin jäätelöauton paikalle, firman piikkiin. Kerrankaan kukaan ei ollut erimieltä!






keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Ei tule valmista...

Alan olla jo siinä pisteessä, että kohta pääsee itkut. Tämä Irlannin kevät ei etene ollenkaan. Eilen satoi lähes koko päivän, samoin toissa päivänä ja sitä edeltävänä päivänä... En edes enää muista, milloin meillä olisi ollut yksi täysin sateeton päivä.  Olen kärsivällinen säiden suhteen. Sen on Siperia ei kun Irlanti opettanut. Jossain kuitenkin menee minunkin kärsivällisyyteni raja, ja se alkaa olla nyt käsillä. 

Ruoho on meillä leikattu vasta kerran. Muuta pihalla ei olekkaan sitten tehty, mitä nyt kukkalaatikoihin vaihdoin, surullisen näköisten kanervien tilalle, iloisen väriset kevätesikot. Takapiha on niin surkeaa katsottavaa, että tekee mieli pitää verhot edessä koko ajan. Tästä ei kuulkaa valmista tule tänä vuonna. 

Kesää en viitsi edes ajatella, kun kevään tulokin näin tökkii. Juniorin hockeykuviot selviävät vasta toukokuun alussa, joten lomasuunnitelmat tehdään vasta sen jälkeen. No,onhan tässä kuitenkin yksi "piristävä" asia, mitä odottaa. Pääsen nimittäin taas toukokuussa leikkausaliin. Tämä on nyt se vihoviimeinen kerta. Kyllä minä aina ne haavat kestän, mutta nukutuskiintiö on täynä, tai paremminkin siitä toipuminen.

Joo, ja sitten eilen aamulla autokin sanoi sopimuksensa irti.Sain sen temppuilevan auton ajettua sivutielle, ja sitten se ei enää suostunut starttaamaan. Ei auttanut, kun soittaa mekaanikko paikalle ja lopputulos oli se, että minä ja auto päästiin lava-auton kyydissä kotiin. Suorastaan ihme, että juuri silloin ei satanut! Töihin hurautin sitten, oikein kunnolla myöhässä, taksilla, ja lentokentältä vuokrasin loppuviikoksi itselleni auton.   

Eli ei ole tämä viikko alkanut kovin hyvin, mutta toivotaan, että se tästä vielä paranee. Illalla menen joogaamaan, sillä sieltä saa aina positiivistä energiaa. Osallistuin muuten sunnuntaina sellaiseen meditaatiota käsittelevään workshoppiin. Se, että ei ajattele yhtään mitään ja keskittyy vain hengittämään, on uskomattoman vaikeaa! Juuri nyt täydellinen päännollaus voisi olla paikallaan.

Toivottavasti teidän viikkonne on alkanut paremmin!


Viikonlopun kuvasaalis jäi näin laihaksi. Lähdimme Crosshaveniin muka kävelemään, mutta eihän siitä mitään tullut, koska alkoi s.... .




maanantai 16. huhtikuuta 2018

10 syytä matkustaa Bratislavaan

 
  1. Vanhakaupunki on kerrassaan idyllinen.
  2. Kaupunki on niin pieni, että kävellen pääsee hyvin liikkumaan.
  3. Kaikilla näyttää olevan koira lemmikkinä, mutta koiran kakkaa ei ole kaduilla, eikä muutenkaan roskia.
  4. Hintataso on edullinen ja mitä kauemmaksi ydinkeskustasta käveli, sitä halvemmaksi hinnat muuttuivat.€2.50 viinilasillisesta ei ole paljon!
  5. Ruoka on kerrassaan hyvää, ja kakkuja kannattaa myös maistaa.
  6. Wien, Budapest ja Praha ovat lähellä.
  7. Englannilla pärjää hienosti. Paikalliset puhuvat hyvää englantia.
  8. Kaupunki ei ole mikään turistirysä ja siellä tuntee itsensä tervetulleeksi.
  9. Lentokenttä on pieni, joten siellä ei tuhraannu aikaa.
  10. Viikonloppuna ehtii hyvin nähdä kaupungin.
 






keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Viittä vaille 50 v.

Olen tässä alkuvuodesta ostanut syntymäpäiväkortin, jos toisenkin, 50-vuotiaalle. Jokaikinen kerta olen tehnyt sen vähän empien ja hämmentyneenäkin. Että eihän HÄN voi olla JO 50 v. Ihan vastahan me oltiin lapsia tai ainakin teinejä. Nyt sitten ollaankin keski-ikäisiä.

Ikä on vain numero. Ihminen on niin vanha kuin miltä itsestä tuntuu. Kyllähän näitä sanontoja riittää, mutta kun omiin viisikymppisiin on aikaa vain vuosi, sitä alkaa hymy kummasti hyytymään. Siis, että 50. Olen itseni kanssa ihan sinut, eikä elämä tule muuttumaan olinpa sitten 49 tai 50, mutta... Olen ajatellut paljon sitä, että aika kuluu aivan liian nopeasti. Sitä vaan ei pysty koko ajan elämään tässä hetkessä täysillä.  Vuodet vaihtuvat vauhdilla, ja Juniorikin on jo viittä vaille aikuinen.  Tuntuu, että en pysy perässä.

Sitten alkaa miettimään, että mitä seuraavaksi? Onko tämä vain tätä seuraavat 15 vuotta vai mitä? Tunnen olevani jonkunlaisessa käännekohdassa, mutta en tiedä mihinpäin pitäisi kääntyä. Nyt nimittäin vielä voi, mutta tajuan, että enää aikaa ei ole rajattomasti jäljellä. Päässä surraa kaikenlaisia ajatuksia ja ideoitakin, mutta onko minusta niiden toteuttajaksi? Kannattaako vain soljua näillä tutuilla reiteillä, ottamatta mitään riskejä?

Onneksi on elämässä ne pysyvät ihmiset ja asiat, jotka eivät muutu tai lähde mihinkään. Tai kaikkihan me joskus lähdemme... Vaikka elämässä muutokset ovatkin tervetulleita, on hyvä tietää, että kaiken ei tarvitse muuttua. Senkin tiedän, että vaikka mikään ei muuttuisi, olisin ihan tyytyväinen elämääni. Olen saanut niin paljon, ja jopa vielä sen jatkoajankin. Möykky samalla sekotti ja selkeytti koko pakan. Pisti asiat tärkeysjärjestykseen ja minäkin muutuin siinä samalla.

Peilistä katsoo joskus ihminen, jota en tahdo tunnistaa. Olenko tuo minä? Mietin joskus, että miltä näyttäisin tai miltä tuntuisi olla (fyysisesti) minä, jos Möykky ei olisikaan astunut elämääni? Olisiko minulla roppakaupalla enemmän energiaa? Olisinko 15 kg hoikempi? Kiristäviä arpia ei olisi ollenkaan ja kuumat aallotkin olisivat alkaneet luonnollisesti, eikä rytinällä. Ja sitten onnittelen itseäni siitä, että minusta ei ole tullut katkeraa. En viru itsesäälissä, enkä meneessä. Asiat nyt vain ovat näin, ja voisivat olla paljon huonomminkin. 

Ehkä nämä vuosikymmenten vaihtumiset ovat tarkoitettukkin pysäyttämään meidät. Tehdään päässä listaa niistä asioita joita elämässä on tai sieltä puutuu. Vähän niinkuin siivottaisiin vaatekaappia. Taitaa olla hyvä alkaa pyörittelemään päässään ikääntymiseen liittyviä asioita jo nyt, että sitten ensi vuonna voi juhlia pyöreitä täysillä ja hyvillä mielin. Sitten voin vain keskittyä sellaisiin elämää suurempiin ongelmiin kuin, että pitääkö juhlat vai lähteekö matkalle? Jos pitää juhlat niin missä ja kuinka monelle? Tai minne sitä lähtisi matkalle, syntymäpäiviään pakoon? Vai toteuttaisiko molemmat, mutta pienemmässä mittakaavassa?

Juuri nyt pienessä päässäni pyörivät tälläiset, vähän sekavat ajatukset. Olen antanut itselleni vuoden käydä läpi menneitä ja suunnitella tulevia. Sitten onkin hyvä jatkaa uudelle vuosikymmenelle täysin "selvä"päisenä!!!




Ihmiset ovat kuin viinit: huonot
tulevat vanhoina happamiksi,
hyvät käyvät vanhentuessaan
yhä paremmiksi.
Cicero








maanantai 9. huhtikuuta 2018

Se pieni haave - Sachertorttua Wienissä

Ei haaveiden tarvitse aina olla suuria. Kun haaveilee pienesti, haaveetkin toteutuvat helpommin. Minulla on ollut pitkään sellainen haave, että haluaisin syödä sachertorttua Wienissä, ja mielellään katukahvilassa ohimeneviä ihmisiä katsellen. No, ilma oli ulkona istumiseen aivan liian kylmä, mutta torttuni sain ja vielä todella erikoisessa kahvilassa.

Sacher-hotelliin oli pitkä jono ulkona, joten sinne emme edes yrittäneet päästä sisälle. Missä ja milloin ensimmäinen kakku leivottiin onkin sitten kysymysmerkki. Siitä voitte lukea lisää täältä. Sen kehitteli nimensä mukaan Franz Sacher joskus 1800-luvun alkupuolella. Jälkeenpäin on myös oikeusalissa tapeltu siitä, mikälainen on alkuperäinen Sacher-Torte ja ketkä saavat kustua omia leivoksiaan sillä nimellä. 

Sacherkakussa on suklaa kuorrutus ja kerros aprikoosihilloa. Kyllä, hyvältähän se maistui!

Kahvila löytyi sattumalta, ja kun astuimme sisään tajusimme siirtyneemme ajassa taaksepäin.  Bräunerhofin kahvila oli kuuluisan kirjalijan, Thomas Bernhardin, kantapaikka. Kahvila on kuuluisa myös siitä, että siellä on Wienin paras valikoima kansainvälisiä sanomalehtiä, joita asiakaat voivat lukea. Pianisti ja viulisti viihdyttivät myös asiakkaita. 

Niin, että näin yksi pieni haave taas toteutui. Ensi viikonloppuna aion yritää leipoa itse tuota taivaallista suklaakakkua. Katsotaan onnistuuko.











torstai 5. huhtikuuta 2018

Terveisiä Bratislavasta ja Wienistä

Pitkä viikonloppu pois kotiympyröistä teki hyvää. Ei mitään pitkiä listoja siitä, mitä on pakko nähdä tai kokea. Ainut suunnitelma oli, että Wienissä mennään käymään, koska se on niin lähellä. Dublinista on suora lento Bratislavaan, joten se sopi meille hyvin, koska mies on nykyisin Dublinissa töissä. 

Lasten ja teinien kanssa matkustaminen oli aina sellaista säätämistä, mutta ne ajat ovat nyt ohi! Juniori on edelleen Etelä-Arfikassa, eikä ainakaan yhteydenottojen vähyyden perusteella ikävöi äitiä. No, ihmekkös tuo, kun olivat viikonloppuna mm. safarilla ja jossain suuressa vesipuistossa. Pojista vanhempi teki pienen Eurooppatourin tässä pari viikkoa sitten, kaverinsa kanssa. Eikä sinnekkään äitiä pyydetty mukaan. Eli nyt mennään miehen kanssa kahdestaan ja niin kuin huvittaa.

Meillä töissä on ollut jo muutaman vuoden ajan opiskelijoita työharjoittelussa Tsekinmaasta ja Slovakiasta. Heidän kanssaan jutellessaan ole oppinut kaikenlasta noista kahdesta maasta, jotka "erosivat" toisistaan 1992, ilman sen suurempaa draamaa. Kummassakin maassa puhutaan omaa kieltään, mutta ovat ilmeisesti aikalailla samanlaisia, koska ymmärtävät toisiaan.

Enpä ole joutunut saksaa lukemaan, saati sitten puhumaan yli 20 vuotteen. Saksan kieli ei koskaan oikein auennut minulle, ja olin siinä surkea. No, jossain aivojeni perimmäisessä nurkassa oli kuitenkin salainen arkku, josta löytyi muutama opittu sana ja jopa lausekkin. Niistä oli nyt hyötyä. Päivämatka Wieniin oli kiva kokemus, ja olisihan siellä aikaa voinut viettää pidempääkin. Se nyt vaan täynä ihania rakennuksia, jotenkin niin kultturelli ja sivistynyt! Pieni haaveeni toteutui myös tuossa ihanassa kaupungissa...

Bratislavan ei ollenkaan tarvise tuntea alemmuutta upean, ja nyt jo aivan liian suositun, Prahan rinnalla. Pienestä ja kompaktista pääkaupungista ei voi olla pitämättä. Kävellen pääsee joka paikaan, ravintoista saa todella hyvää ja edullista ruokaa, eiväktä paikalliset ole suinkaan kyllästyneet turisteihin. 

Nyt pitää saada taas arki rullaamaan ja pyykkikone pyörimään. Teen vielä kummastakin kaupunigsta ihan omat postauksensa, kunhan saan jääkaapin täydennettyä ja pääsiäisviritykset pahvilaatikoihin.  

BRATISLAVA




WIEN






perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pieni PääsiäisPaussi

Pitkäperjantai ja minulla ihan tavallinen työpäivä. On se niin väärin! No, se kummasti lohduttaa, että illalla sunnistan Dubliniin ja että töihin palaan vasta keskiviikkona. Tänä pääsiäisenä en matkusta Suomeen, joten ei trulleja, pääsiäiskokkoja eikä sellaista rauhallista pääsiäisajan tunnelmaa. Katolilaisessa Irlannissa pääsiäinen, joka on jouluakin tärkeämpi juhla, ei tunnu pääsiäiseltä.

Tänä vuonna 90 vuoden tauon jälkeen, jopa pubit ovat auki pitkänäperjantaina. "Mihin tämä maailma on menossa", kysyy moni vanhempi irlantilainen. Pubinpitäjät puolestaan ovat tyytyväisiä, sillä Irlantiin tulee paljon turisteja tähän aikaan vuodesta. Etenkin maaseudun pubeilla menee nykyisin huonosti, joten jokainen ylimääräinen euro on tervetullut. En nyt asiaa ole sen kummennin analysoinut, mutta ei kai se kansa janoon kuole, jos pubin ovet pysyisivät tänään kiinni. Toisaalta, ei sinne ole kenekään pakko mennä jos tuntee, että pitkäperjantain viettoon pubi ei kuulu.

Vielä viime vuonna kiirastoistai oli kaupoissa sellainen viinanhamstrauspäivä. En oikein sitäkään ymmärätänyt, mutta niin se vaan oli. Irlantilaisten suhde alkoholiin on, no, hyvin irlantilaista. En osaa sitä sen paremmin selittää. Täällä ei myöskään tykätä mistään säännöistä, ja niitä vastaan halutaan aina kapinoida. Tästä irlantilaisten luonteenpiirteestä, välillä syytän ja välillä taas kiitän, brittejä. He kun aikoinaan komentelivat itsepäisiä irlantilaisia aivan liian pitkään.

Minä pistän nyt blogini muutamaksi päiväksi kiinni ja jätän irlantilaisten analysoimisen toiseen kertaan. Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista pääsiäisenaikaa.

Somessa ei aio roikkua, mutta Instaan saatan pari kuvaa seuraaviina päivinä ladata. Katsoakaapa sieltä, missä mennään. Niin,ja seuratakkin tietysti saa!


Tuolta kuvavarastosta löytyi, pari vuotta sitten pääsiäisenä, ottamiani kuvia, upeasta Cobhin kadedraalista. Kävin siellä blogikaverini Karoliinan ja hänen siskonsa kanssa, kun he olivat täällä lomalla.