keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Vaaleanpunainen talo Suomessa

Voi, rakas Suomi ja sinun sata sääntöäsi... Siis, mikä häly yhdestä vaaleanpunaisesta talosta. Tekin varmasti olette lukeneet tämän artikkelin. Kyllähän minä ymmärrän, että pitää olla sääntöjä rakennusten suhteen. Ymmärrän senkin, että Irlanti ei ole Suomi, eikä Suomi Irlanti. Kyllä täälläkin sääntöjä on, eikä meidän asuntoalueella värien kanssa sooloilla, mutta kohtuus kaikessa. Tämä Vesilahdella sijaitseva vaaleanpunainen talohan ei edes näy kunnolla tielle!

Ajattelin lisätä vähän vettä myllyyn ja keräsin muutamia väripilkkuja täältä Vihreältä Saarelta. 

Varoitus: Kuvat ovat värikkäitä!
Huom! Kuvien talot ovat asuttuja, eivätkä siis pubeja, jotka ovat vielä monta astetta värikkäämpiä.


tiistai 21. toukokuuta 2019

Ikävän nyt kerron teille...

Meidän Smokey-kissaa kolhaisi auto eilen. Oli kyllä kissan omaa syytä, sillä se lähti juoksemaan luokseni tien toiselle puolelle täysillä, eikä huomannut autoa. Huusin äänen, kun näin rakkaan kissamme paiskautuvan asvalttiin. Sitten se virkosi ja lähti vauhdilla juoksemaan naapureiden etupihojen läpi ja katosi. Huomasin kyllä, että kaikki ei ole kunnossa, mutta en saanut sitä kiinni.

Kissaa etsittiin puskista ja autojen alla, mutta sitä ei vaan löytynyt.Smokey on hyvin tuttu naapurustossa, joten sain apujoukkoja. Onneksi mies tuli ruokatunnilla kotiin ja viimein löysi kissan naapurin auton alta. Siellä se makasi peloissaan ja kipeänä. Minä vein sen sitten eläinlääkäriin, ja pelkäsin pahinta.

Smokey jäi sinne tippaan ja kuvauksiin. Viimein eläinlääkäri soitti ja kertoi, että luita ei ole poikki ja sisuskalutkin edelleen kohdillaan. Kissa tulisi olemaan kipeä ja alavireessä, mutta kyllä toipuisi. Hain kissan kotiin, ja heti se löysi uuden nukkumapaikan suosikkinojatuolin alta. Liikkuminen on kankeaa, eikä tuolille nouseminen oikein onnistu. 

Pidin sille myös tiukan esitelmän aiheesta, että tietä ei saa ylittää ilman, että katsoo ensin tuleeko autoja. Smokey naukaisi, ja toivon mukaan asia meni perille.

Juniorin sylissä on hyvä nukkua.

Muuten viime viikot ovat olleet niin kiireisä, että bloggaamaankaan en ole ehtinyt. Nyt taas elämä on rauhallisempaa, joten tännekkin ehdin useammin. Niin ja se viski, josta lupasin kirjoittaa, se kypsyy hitaasti mutta varmasti tammitynnyrissä... Palataan aiheeseen viikonloppuna.

Täällä on ollut muuten aivan taivaalliset kelit. Toivottavasti myös jatkuvat, sillä meidän piha on aivan järkyttävässä kunnossa ja tarvitsee kipeästi siistimistä.

Mukavaa viikkoa teille kaikille!

 

tiistai 7. toukokuuta 2019

Oli ilo itkettää

Joskus on sellaisia viikkoja, jolloin mennään tunneskaalaa laidasta laitaan. Juuri nyt tuntuu, että päässä pyörii aivan liian monenlaisia asioita. Lisäksi taidan olla, tai siis olen, keskellä keski-iän kriisiä. Elämä muuttuu pakostakin ja sitä välillä tuntee, että ei vain pysy kaikkien muutosten perässä. On pakko oppia luopumaan ja antaa mennä. En olisi ikinä arvannut, että lasten aikuistuminen voi olla näin rankkaa...äidille! Yksi elämänvaihe alkaa olla ohi, ja nyt katson ihmeissäni hiljaista kotia ja mietin, että miten tässä on näin käynyt. 

Kun lapset miettivät omaa tulevaisuuttaan on se myös pistänyt minut ajattelemaan. Nyt on minun mahdollisuuteni tulla ja mennä. Onneksi mies ymmärtää, että tarvitsen elämääni jotain uutta. Päässä pyörii ideoita ja unelmia ja hyvä niin, sillä muuten olisi helppo jäädä polkemaan paikoilleen.

Yritän muistella niitä päivä ja viikkoja kun tuntui, että elämä on sitä samaa arjen toistoa jokaikinen päivä: poikien keskenäistä nahistelua, ainaista ruoanlaittoa, kuljettamista sinne, tänne ja tuonne. Kavereita tuli ja meni, ja jalkapalloja etsittiin milloin mistäkin puskasta. Junioria ei saanut sängystä ylös aamulla, ei sitten millään,pojista vanhempi onnistui aina hävittämään kouluvaatteitaan tai kirjojaan. Sitten se show kun yritin yhdistää omat vähäiset ja poikien ainaiset koulujen lomat. Mies oli viikot pois kotoa, joten ei minulla ainakaan ollut tekemisen puutetta.

Sitten kun pojat kasvoivat ja arki olisi ollut helpompaa, astui Möykky elämääni, ja niin menivät kaikki suunnitelmat taas uusiksi. Tuntui, että olin joko toipumassa tai odottamassa seuraavia hoitoja tai leikkauksia. Eipä siinä jäänyt energiaa miettiä, että mitä haluan elämältä. Halusin vain pitää sen elämän, hinnalla millä hyvänsä!

Niin, sitä olisi luullut, että nyt kun lapset ovat aikuiset, leikkaukset leikattu ja Möykystä päästy eroon, tunnelmat olisivat toisenlaiset. Sitä täällä hyppisi onnellisena, kun on vihdoinkin vapaa. Ei se kuitenkaan näin ole. On vain hyväksyttävä, että  nämäkin tunteet nyt on vain käytävä läpi, että pystyy siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Naapurini laittoi minulle tekstiviestiä lauantai-iltana, että  että läheisessä kirkossa esiintyisi, sunnuntaisen jumalapalveluksen yhteydessä, suomalainen kuoro. Lähdin sitä tietysti kuuntelemaan, sillä ihan joka viikko ei näillä kulmilla suomeksi lauleta. Eipä tarvinnut Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajien kuin aloittaa ensimmäinen kappaleensa, niin minulta pääsi itkut. Eikä omassa eikä miehen taskussa tietysti ollut nenäliinan nenäliinaa. Suomenkieli nyt vaan kuulosti niin uskomattoman kauniilta ja rakkaalta juuri silloin. Kun esitys oli ohi juttelin hetken kuorolaisten kanssa ja sanoin heille, silmät punaisina ja meikit poskilla, että tulitte tänne minua itkettämään. Yksi kuorolaisita sanoi siihen, että oli ilo itkettää! Siitä tuli ihan uskomattoman hyvä mieli.

Täällä oli nyt viikonloppuna jokavuotiset kuorokilpailut, ja Suomesta peräti kolme kuoroa. Minulta meinasi unohtua koko kilpailut, joten kun kuorolaiset kertoivat laulavansa illalla loppukonsertissa, varasin heti sinne liput. Ystäväni kanssa päätimme, että ensi vuonna varataan jo hyvissä ajoin lippuja muihinkin konsertteihin. Illan aikana esiintyivät myös ne kaksi muuta suomalaista kuoroa: Kamarikuoro Näsi, mistäs muualta kuin Tampereelta ja  Addictio Camber Choir. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun juontaja yritti esitellä Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat. Ei niitä helpoimin lausuttavia kuorojen nimiä irlantilaisen suuhun...

Viikonloppu jatkui vielä maanantaille, sillä täällä oli yleinen vapaapäivä. Onneksi tuli mentyä kävelylle, ja vielä illalla joogaamaan. Nyt tuntuu, että pään sekamelska on taas tältä osin selvitetty. Uskon, että uudella elämänvaiheella on varastossa vaikka mitä mielenkiintoista minua varten. Joskus sitä pitää vaan uskaltaa antaa elämän viedä...








keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Hannan helmoissa, upeita ovia ja Oscar Wilde

Hannah-myrsky se täällä saarella reihui viikonloppuna. Meillä lentelivät vain kastelukannut ja roskalaatikot, eli ei mitään sen pahempaa. Näitä myrskyjä tulee ja menee, aina silloin tällöin. Osa iskee päälle ennustusten mukaisesti, ja osa vain vähän hipaisee. Se on kuitenkin opittu, että myrskyvaroituksia ei kannata jättää huomioimatta. Itse vältän ajamista pienillä ja pimeillä sivuteillä, silläjos puu romahtaa auton eteen tai päälle, niin se on menoa se. Onneksi meillä on kynttilöitä aina jemmassa, eli jos sähköt menevät poikki, niin ei ihan pimeässä joudu olemaan. Yksi myrsky opetti myös sen, että vettä kannattaa olla ulkona saavissa, ihan vaan siltä varalta, jos vedet menevät poikki. Saa sitten ainakin vessan huuhdeltua, jos ei muuta.

Lauantaina kävimme siis tuulisessa Dublinissa, ja minä kävin katsastamassa mm. sellaista pienehköä puistoa nimeltään Merrion Square. Se sijaitsee Dublinin keskustassa, ihan lähellä museoita (niitä on siinä rylkemässä useampia) ja Leinster Housea eli eduskuntaloa. St Stephensin puisto on myös lähellä.

Se, miksi vedin yhden kuuluisimmista irlantilaisista kirjailijoista mukaan tähän postaukseen, johtuu siitä, että siellä se Oscar rötkötti puiston kulmassa kiven päällä ja ilmiselvästi mietti seuraavaa näytelmäkirjoitustaan.

Oscar Wilde (1854-1900) syntyi Dublinissa ja myöhemmin opiskeli Trinity Collegessa, kunnes sitten muutti Oxfordiin jatkamaan opintojaan ja jäi sille tielle. Dublinissa hän asui  No 1. Merrion Squarissa eli ihan kivenheiton päässä saman nimisestä puistosta. Tätä boheemia kirjailijaa ärstytti jäykkä, kaavoihinsa kangistunut elo viktoriaanisessa Englannissa. Wilde avioitu ja sai kaksi lastakin, mutta myöhemmin jäi kiinni suhtestaan samaa sukupuolta olevan lordin kanssa ja päätyi kahdeksi vuodeksi vankilaan. 

Oscar Wilde kirjoitti lukuisia näytelmäkäsikirjoituksia, Dorian Grayn muotokuva-romaanin, ruonoja ja toimi myös toimittajana. Ihan oikeutetusti hän on päästy leputelemaan jalkojaan lähelle entistä kotiaan.

Niin, ja jos haluatte kuvia Dublinin värikkäistä ovista, niin Merrion Squaren läheisyydessä kuvattavaa löytyy.

Mukavaa vappua kaikille lukijoille! Täällä ei vappua vietetä, joten takana on ihan tavallinen työpäivä. 

Palataan asiaan viikonloppuna!











keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Ihan vaan kotona

Piti lähteä pariksi päiväksi Kerryyn, mutta sitten koti voitti. Ollaan oltu menossa ihan tarpeeksi, ja muutenkin on ollut kaikenlaista ohjelmaa, joten tuntui hyvältä olla ihan vain kotona. Olen aina ajatellut, että sellainen mökkielämä ei sopisi minulle. Että pitäisi perjantaina, työviikon jälkeen, pakata tavarat autoon ja lähteä jonnekin muualle. Ostaa ruoat kahteen paikkaan, ja samalla hoitaa kahden paikan pyykit ja siivoukset. Sitten sunnuntaina kotiin ja maanantaina töihin. Stressihän siitä vain tulisi, kun tuntisi koko ajan, että on pakko mennä, kun nyt kerran tälläinen vapaa-ajanasunto on hankittu. No, onneksi sitä ei ole, joten saa ihan vapaasti olla viikonloput kotona. 

Eihän se kotona olo tarkoittanut sitä, että olisimme vain istuneet neljän seinän sisällä ja katsoneet televisiota. Käytiin kaupungilla, ajeluilla, kävelylenkeillä ja jopa vanhassa vankilassa! Vietin paljon aikaa ulkona, sillä täällä oli koko pääsiäisviikonlopun kesä. Mittari näytti lähes tulkoon + 20 c, joten siitä ilosta piti ollaa kaikki irti. Sain vähän pihatöitäkin tehtyä sekä kukkalaatikoihin väriä ja eloa. Kaupungin keskustaan on avattu uusia ravintoloita, joten tein sinne Juniorin kanssa parit ruokatreffit. Pääsiäislomailut ovat häneltä jääneet väliin, kun ne kirjoitukset lähestyvät uhkaavasti. Opiskelu onnistuu paremmin kirjastoissa tai koululla, joten lounastauko tekee hyvää.

Takapihalta romahti yhtenä myrskyisenä iltana aita, joten se odottaa nyt korjausta. Muutenkin siellä pitäisi raivata, repiä ja tonkia. Puutarhainnostukseni riittää tällä hetkellä juuri ja juuri kukkalaatikoiden täyttämiseen, eikä piikkisten puskien repimiseen. Tällä kaikki rikkaruohot kasvavat juuri nyt silmissä, enkä millään jaksaisi taistella niitä vastaan.

Nyt on sää taas viilentynyt ja täksi päiväksi on luvattu sadetta. No, kun päivät kuluvat tunkkaisessa toimistossa, on ihan sama sataako vai paistaako ulkona. Se tietysi olisi suotavaa, että neljän pintaan ulkona alkaisi paistaa!

Eilen olin vähän erillaisella joogatunnilla. Se oli sellaista flowjoogaa, jossa liikesarjat tehdään peräjälkeen ja kun ne sujuvat, lisätään vauhtia. Hiki virtasi, ja tunnin jälkeen tuntui pitkästä aikaa, että olen tehnyt jotain. Täytyy taas ryhdistäytyä, ja mennä usemmin kuin kerran viikossa joogasalille. 

Perjantaina pitäisi mennä syömään Juniorin alakouluaikaisten kavereiden äitien kanssa. Tällä kertaa menen ihan mielellään, sillä osaa heistä en ole nähnyt vuosiin. Mielenkiintoista kuulla mitä suunnitelmia pojilla on. Tulivat kaikki niin kovin tutuiksi silloin pieninä. Olivat täynä virtaa ja jalkapalloa!

Lauantaina lähdemme sitten käymään Dublinissa ja jos oikein hyvin käy, saatan saada miehen houkuteltua ajamaa Ikean kautta kotiin! Pojista vanhempi asustaa jälleen pääkaupungissa, joten samalla tapaamme hänetkin. 

Eikös se niin ole, että vierivä kivi ei sammaloidu? 

Mukavaa lyhyttä viikkoa teillekkin!

Ps. Luvassa postaus irlantilaisilta viskitislaamoilta, joissa olen vähän aikaa sitten vieraillut. 


English Market eli Corkin kauppahalli avasi ovensa 1788. 

Goottilaistyylinen Saint Fin Barren katedraali valmistui 1800-luvun loppupuolelta.

Lauantaitunnelmia Corkin keskustassa.


Irlannin lipussa vihreä väri kuvaa katolilaisia, oranssi protestantteja ja välissä oleva valkoinen toivoo rauhaa näiden kahden välille.



perjantai 19. huhtikuuta 2019

Podcastien pauloissa

Kuunteletekko te podcasteja?

Minä kuuntelen niitä silloin tällöin, mutta aina suomeksi, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Mielelläni ottaisin teiltäkin vinkkejä vastaan, sillä sitä jumittuu helposti kuuntelmaan aina niitä samoja.

Jos olisin suosittu bloggaaja olisi minulla tietysti ihan ikioma podcast tai youtube-kanava, jonkun toisen yhtä suositun bloggaajan kanssa. Juttelisimme sitten ihan kaikesta, mitään sensuroimatta. Älkää peljätkö, podia ei ole eikä tule.

Ja nyt päästiinkin yhteen asiaan, jota jaksan ihmetellä, eli siihen kuinka matalalla rima toisssa podcasteissa välillä on. Ei se, että ilmaisee itseään hyvin paperilla tai näyttää kuvissa aina yhtä huolettoman tyylikkältä tarkoita sitä, että pitäisi alkaa pitämään myös podia. Toisten ääni tai puhetyyli ei nyt vaan ole korvalle mukavaa kuunneltavaa. Eikä sekään tee kuunteluhetkestä yhtään miellyttävämpää, jos nauhoitus on tehty olohuoneen sohvalla, jossa häipyy välillä ympäristön meteliin tai sitten sellaiseen pakonomaiseen hihitykseen.

Enkä tällä tarkoita suinkaan sitä, että tarvitsisi vuokrata kallista studiota tai pysyä tiukasti asialinjalla, mutta jos nyt kuitenkin ne perusjutut olisivat kunnossa tai ainakin oltaisiin mietty vähän, mistä aiotaan puhua. Tai sitten ymmärtämättömyyteni johtuu siitä, että olen liian vanha näitä podeja kuuntelmeaan. Onneksi podeja kuunnellessa on vapaus valita, joten voin siis olla myös kuuntelematta! Hyvin pian nimittäin selviää, jos äänityksen laatu, puheennuotti, lässyttävä puhetapa, tai itse jutun juuri, (jos sitä sieltä kaiken edellisen seasta edes löytyy), eivät miellytä.

Niin, podeja siis löytyy kaikenlaisia, ja sieltä joukosta on löytynyt muutama, joita mielelläni kuuntelen. Tässä teillekin vinkkejä!

https://areena.yle.fi/1-4376644 / Länsimaisen sivistyksen 10 kaupunkia  Salme Unkurin toimittamat podcastit eri kaupungeista ovat kerrassaan kiinnostavaa!

https://areena.yle.fi/1-4225655 / Mistä maailma puhuu / Simo Ortamo
Näiden podcastejen väritön toimittaja ei kuulu suosikeihini, mutta onneksi haastateltavat ja aiheet, ympäri maapallon, ovat sitäkin mielenkiintoisempia.

https://play.acast.com/s/tuijapehkonen / Tuija Pehkosen haastateltavista julkkisista valitsen ainoastaan ne joiden nimen tunnistan.

https://radioplay.fi/podcast/sunnuntaibrunssi/ Esko Eerikäisen sunnuntaibrunssi on yksi ehdoton suosikkini. Osa haastateltavista on kylläkin minulle täysin tuntemattomia, joten jätän ne podit väliiin.

https://radioplay.fi/podcast/sadun-sunnuntaivieras/  Satu Kotosen podit eivät ole ehkä yhtä hyvä kuin Eerikäisen, mutta mielenkiintoisia haastatteluja täälläkin.

https://play.acast.com/s/coconainen / Nora Soinista ja Tuire Grundströmistä ei voi olla pitämättä. Näiden kahden upean naisten ja haastateltavien jutustelua kuunnellessa tulee tunne, kun ystävät olisivat tulleet kylään. Itsestään saa ja pitääkin pitää huolta, eikä se ole mitään hömppää. Suosittelen meille varttuneimmille naisille. 

Ja sitten se yksi ja ainoa irlantilainen podcast, jossa sukelletaan Irlannin värikkääseen historiaan:
https://irishhistorypodcast.ie/






tiistai 16. huhtikuuta 2019

Kiiltokuvia Killarneystä

En yhtään ihmettele, että täällä eteläisessä Irlannissa matkailevat päätyvät, lähes aina, Killareneyn pikkukaupunkiin. Tuo Kerryn läänissä sijaitseva kaupunki nyt vaan on kuin irlantilainen maisemapostikortti parhaimmillaan. Kuvan taustalla siintävät vuoret, edessä virtaa joki, jota halkovat kapeat sillat. Joka ilmansuunnassa näkyy silmänkantamattomiin vihreän eri sävyjä, ja kuvaan kuuluu tietysti ikivanha linna, joka kohoaa upeana järven rannalla. Ja entäs sitten se villi vesiputous, jonne kävellään satumetsän läpi?

Kaupungin katujen varsilla on kymmeniä värikkäitä pubeja ja ravintoloita, joissa soitetaan, mitäpäs muuta, kuin iloista irlantilaista musiikkia. Yöpyä voi hostellissa tai sitten ihanassa kartanohotellissa tai jossakin siltä väliltä. Kansallispuistosta voi painua patikoimaan tai hypätä hevoskärryihin, ja käydä katsomassa Rossin linnaa tai lähteä veneretkelle. Pyöriäkin voi vuokrata, jos haluaa lähteä vähän pidemmälle.

No, meille täällä pysyvästi asuville Killarney on sellainen kaunis kiiltokuva, jota on kiva käydä katselemassa. Siellä on paljon turisteja ympäri maailman ja etenkin USAsta. Killarney on myös suosittu viikonloppukohde irlantilaisten keskuudessa. Enkä yhtään ihmettele miksi. Siellä on vieri vieressä toinen toistaan ihanampia hotelleja ja suosittuja artisteja esiintymässä.

Se, että pienessä kaupungissa kulkee roska-auto sunnuntaiaamuna, pistämässä paikat kuntoon, selittänee miksi kuvailen kaupunkia kiiltokuvana. Meidän kylällä, jossa on enemmän asukkaita kuin Killarneyssä, ei sunnuntaiaamuisin kaduilla lönkyttele kuin aamukävelylle lähtenyt vanha koira!

Se mitä itse jäin miettimään, miksi ihmeessä emme käy Killarneyssä useammin? Täältä sinne ajaa vähän reilussa tunnissa, joten matkaan ei aikaa tuhraudu. Ehtisi hyvin käydä ensin kävelemässä ja sitten hyvällä omallatunnolla syömässä, jossakin kaupungin lukuisista ravintoloissa. Täydellinen sunnuntairetki siis!