sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Sunnuntaita

Suomesta on palattu. Tajusin vasta lentokoneessa, että ensimmäisen kerran elämässäni, minulla ei ole enää kotia Suomessa. Viikko oli kiireinen, mutta sain asiat hoidettua. Onneksi oli apuvoimia, joille lähetän tässä vielä suurkiitokset.

Jos hautajaisten jälkeen oli tyhjä olo, on se sitä nytkin. Olen tässä viime päivät haahuillut ympäri ja miettinyt, että mitä nyt? 2019 oli todellakin muutosten vuosi ja jotenkin tuntuu, että tämä vuosi mennään samoilla linjoilla...

Aamulla olin hereillä ennen muita ja lähdin happihyppelylle. Tänne on luvattu kylmää alkuviikkoa ja mahdollisesti jopa lumisadetta. Auriko kylläkin paistoi aamulla viattoman näköisenä lammen yllä, jonka ympäri kävelin. Jaa, että oikein lunta. No, sitä olisin Suomen pimeyteen kaivannut, mutta en tänne.

Lunta näin Suomessa maassa peräti yhtenä päivänä. Se pimeys oli kyllä uskomattoman masentavaa. Oli ihan sama mitä kello näytti, ulkona oli aina samanlaista. Pimeydestä huolimatta sukulaisten ja ystävien näkeminen lämmitti sisältä. Ympärillä oli ihmisiä, joiden kanssa yhteistä historiaa on vuosikymmeniä taaksepäin. Iloja ja suruja jo jaetettu vuosien varrella ja välittäminen on aitoa. 

Minulta kysyttiin useita kertoja, että milloin tulen taas käymään. Siihen kysymykseen en osannut sanoa mitään. En todellaakaan tiedä. Juuri nyt tiedän tekemisistäni suunnilleen viikon eteenpäin!

Täällä Irlannissa ei onneksi ole yhtä pimeää. Lämpötiloissa ei kylläkään ole paljon eroa. Ostin kaupasta kuusi kevätesikkoa ja istutin ne ulos. Ajattelin, että uskottelen itselleni, että nyt on kevät! Ei enää mitään lumia ja pakkasia Irlannin eloa sekoittamaan...

Kana paistuu hiljalleen uunissa, samoin vihannekset. Kissa kehrää jaloissa tätä kirjoittaessani. Mies katsoo televisiota tuossa vieressä ja pojat lähtivät jonnekkin. Ihan tavallista sunnuntaita siis täällä!






perjantai 10. tammikuuta 2020

Suunnitelma B ja C

Miten tässä taas pääsi käymään näin, että blogin päivittäminen on jäänyt? En ainakaan voi syyttää kiireitäni! Sitä kun on vuosikaudet juossut kello kädessä paikasta toiseen, on tämä kotona olo vaatinut vähän opettelua. Aika ei ole tullut pitkäsi, mutta täytyy sanoa, että olen tehokkaimmillani, kun minulla on kiire! 

No, aloitetaan kerrassaan surkeasta joulusta, joka ei mennyt suunnitelmien mukaan. Olin nimittäin flunssassa. Kuumeella ja kaikilla mausteilla varustettuna. Täydellinen ajoitus, vai mitä? No, elämä voitti, mutta köhä jäi... Juuri köhin puhelimessa "siskoni" kanssa. Toinen köhi Kajaanissa ja minä täällä. Kajaanissa oli kyllä sitkeämpi köhä, joten jäin tässä kisassa toiseksi!!! 

Minullahan oli suunnitelma B, kun se kurssi jäi ikävästi kesken, eikä minua enää huolittu jatkamaan, kun palasin Suomesta. Suunnitelma B kariutui kutenkin eilen, kun sain sähköpostia, jossa minulle kerrottiin, että kurssi alkaakin vasta maaliskuussa, eikä tammikuun lopussa. Eli se siitä. Tällä hetkellä yritän kehitellä suunnitelmaa C, joka näyttäisi siltä, että yritän kolmannen kerran aloittaa sen pahuksen kurssin loppuvuodesta. Eikö voikkin mennä vaikeaksi?

Nyt sitten pitää keksiä seuraavaksi pariksi kuukaudeksi ohjelmaa, sillä eihän sitä voi vain peukaloitaan pyöritellä. Ensi viikolla menne Suomeen hoitamaan asioita ja kun sieltä tulen, onkin kalenteri sitten ihan tyhjä! Mies lähtee Hollantiin työkeikalle lyhyeksi aikaa, joten lyöttäydyn mukaan vähäksi aikaa. Siellä varmasti riittää minulle päivisin näkemistä ja tekemistä, kun välimatkakin ovat lyhyet ja julkinen liikenne toimii hyvin. Sitten aion etsiä myös jotain väliaikaista työtä. Eli eiköhän se kalenteri siitä ala taas täyttymään. 

Mitäs muuta? Kissa voi hyvin, samoin pojat. Juniori on edelleen joululomalla. Rankkaa tuo opiskelijaelämä... Ja pojista vanhempi aloitti uuden työn ja viihtyy hyvin. Tämä hiljaiselo on tehnyt minulle hyvää. Elämässä on tapahtunut niin paljon asioita, että on tehnyt hyvää sulatella niitä ihan rauhassa. Että tämmöistä täällä.

Niin ja kävin ostamassa uuden lämpimän puseron alennusmyynnistä, ihan vain Suomen talvea silmällä pitäen... Ei mitään paukkupakkasia ensi viikoksi Pohjanmaalle, please.





maanantai 16. joulukuuta 2019

Joulukuusiterapiaa 2/2

Koska tämä joulu vietetään pitkästä aikaa kotona Corkissa päätin, että muovikuusi saa viettää välivuotta ullakolla. Meille hankitiin ihan oikea kuusi, heti joulukuun alussa. Täällä koristetaan kuusi ja talo paljon aikaisemmin kuin Suomessa. Hyvä niin, sillä kun ulkona on mustaa ja pimeää, on kiva tulla kotiin, kun siellä tervehtivät jouluvalot ja ennen kaikkea se kuusi.

Jos kauniin kuusen haluaa, ei todellakaan kannata jättää sen ostoa paria päivää ennen joulua. Silloin nimittäin on jäljellä vain muutama harva rumilus, jota kukaan muu ei ole kotiinsa huolinut. Naapuri kertoi lähellä sijaitsevasta joulukuusifarmista ja sinne minä autonnokan suuntasin. Kuusi maksoi €40.00 ja jalka, johon saa lisättyä vettä, €15.00.  Pieni pettymys oli se, että talo ei valitettavasti ole kuusen tuoksua täynä… Kaunis kuusi kaikin puolin, mutta tuoksu se ei.

En halunnut mitään tyypillistä irlantilaista kaikkimahdollisetväritjakimalteet-koristelua, vaan tälläistä rauhallista skandityyliä. Koristelanka on muuten ihan normaalia lankaa, jota joskus olen hamstrannut tarjouksesta. Minusta se sopii paremmin kuusenkoristeeksi kuin käsitöihin!

Nyt vaan toivotaan, että jouluna kuusi komeilee edelleen arvokkaana, eikä ole pudottanut neulasiaan matolle. Siinä tapauksessa ei auta kuin kiivetä ullakolle ja nöyrästi pytää tekokuuselta, josko se suostuisi hoitamaan vanhaa virkaansa.







torstai 12. joulukuuta 2019

Joulukuusiterapiaa 1/2

Kuten tiedätte askartelu ja käsityöt ovat minulle tärkeitä henkireikiä. Silloin kun haluan unohtaa, mitä ympärillä tapahtuu, uppoudun näpertelemään. Minusta on äärimmäisen palkitsevaa nähdä kättensä työn tulos.

Kaikki Paketissa-blogista olen saanut paljon ideoita ja hyviä ohjeita vuosien varrelta. Nämä jouluiset kuusetkin löytyivät sieltä. Ensin ajattelin, että annan ne joululahjoiksi naapureilleni, mutta sitten iski itsekkyys ja päätinkin pitää ne itse. Tunti jos toinenkin siinä meni, kun näitä väkersin, mutta se aika ei hukkaan mennyt vain mitä?

Kuusien ohje löytyy täältä.




tiistai 10. joulukuuta 2019

Täällä taas...

Ihan ensiksi kiitokset teille kaikille ihanista kommenteista, niin täällä blogissa kuin Facebookissakin. Etenkin toisten ulkosuomalaisten viestit pistivät ajattelemaan. Moni olisi halunnut viettää läheistensä viimeiset päivät heidän vierellään, mutta ei sitä voinut tehdä. Olen näin jälkikäteen todella kiitollinen siitä, että pystyin Suomessa olemaan, eikä minulla ollut kiire palata takaisin. No, se matkaopaskurssi jäi kesken, mutta senkin asian voin hoitaa myöhemmin. Tärkeintä oli kerrankin saada keskittyä vain yhteen asiaan ja olla oikeassa paikassa. Minä olin siellä missä minua eniten tarvittiin.

Äiti hiipui pois vähitellen, ja sitten lopulta ei enää herännytkään. Hän oli valmis lähtemään ja minä luopumaan. Sitä kummasti voi olla yhtäaikaa surullinen, helpottunut ja kiitollinen. En nyt kirjoita  tässä postauksessa aihessa sen enempää, mutta palaan asiaan myöhemmin. Sillä kaikkia meitä läheisen menettäminen koskettaa, ennemmin tai myöhemmin.

Kaikkien järjestelyiden ja hautajaisten jälkeen olen nyt taas täällä Irlannissa. Juuri nyt oma seura on sitä parasta seuraa. Laittelen hiljalleen joulua, mietin työkuvioita ja aloitan matkaopaskurssin osa-aikaisesti tammikuussa. Tuntuu todella hyvältä kaikkien kiireisten vuosien jälkeen olla kerrankin ilman aikatauluja. Nyt kun vielä saisi itsensä liikkumaan enemmän...no, ensi viikolla ehkä.

Tänne blogiinkin tulee varmasti kirjoitettua enemmän, nyt kun kiireet eivät paina. Kummasti sitä saa päivänsä kulumaan, vaikka ei tarvitsekkaan lähteä aamulla töihin tai koulunpenkille. Sulattelen kaikkea tapahtunutta ja kerään energiaa ensi vuotta varten. Juuri nyt on sellainen pysähtynyt ja jotenkin tyhjä olo. Uskon vankasti siihen, että jotkin olotilat on vain käytävä läpi elämässä. Niiden ohi ei voi mennä, eikä niitä voi turruttaa. Ei aina voi olla hauskaa ja kivaa. Ja sitten kun elämä alkaa taas hymyillä, osaa siitä nauttia ihan erillä tavalla. Aika aikaa kutakin on hyvä sanonta!



Nämä "hämärät" kuvat otin viime perjantaina tuolla Corkin keskustassa.

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Lumi tuli maahan

Opiskelukiireet vaihtuivat hetkessä sairaalahuoneen ilmastointilaitteen surinaan ja ikkunasta näkyvään, kevyen lumivaipan peittämään, maisemaan. Enää ei ole kiirettä mihinkään. Päivät kuluvat rauhallisesti ja sairaalan rutiineja seuraten.

Äiti nukkuu paljon, ja sitten taas jaksaa vähän jutella. Ruokaa tuodaan, mutta ei se enää maistu. Pääasia on, että ei ole kipuja. Minä istuskelen vieressä ja annan juotavaa tai pöyhin tyynyä.

On pitänyt oppia vain olemaan, ilman mitään tekemistä.  Juuri nyt eletään tunnista ja päivästä toiseen. Ei suunnitella mitään, eikä voida itse määrätä tahtia. Tuolla ylhäällä päätetään meidän puolestamme,  kauanko aikaa on vielä jäljellä...

Palaan blogiin, kun aika tuntuu oikealta.


maanantai 21. lokakuuta 2019

Kun tuntuu, että pää räjähtää...

Viime viikko EI ollut elämäni parhaimpia. Kaikenlaista isompaa ja pienempää huolenaihetta, ja vielä tämä kurssi, joka saa väilillä verenpaineeni nousemaan. Toisaalta hyvä, sillä kärsin toisinaan liian alhaisista paineista... Niin, ohjeet siitä mitä pitäisi saada aikaan ovat välillä "hieman" epämääräiset. Se tunne, kun luulee tietävänsä mitä tekee ja sitten huomaakin, että...

Sunnuntaina tuntui, että mittani oli täynä ja sanoin miehelle, että lähdetään ajelulle. Kohdekkin oli selvä, sillä halusin käydä tutkimassa yhdet luostarin rauniot tässä lähellä. Minulla on niin paljon kohteita, joissa pitäisi käydä. Ennen kevättä aion suunnata auton nokan kohti pohjoista ja tehdä oikein kunnon turneen siellä suunnalla. 

Timoleaguen edesmenneen munkkiluostarin rauniot löytyivät helposti. Ajassa mentiin taas taaksepäin vuosisata, jos toinenkin. Alueelle perustettiin luostari joskus 1200-1300 luvulla. Paljon ehti tapahtua vuosisatojen kuluessa... 1642 englantilaiset sotilaat polttivat kylän ja luostarin ja näitä ikivanhoja raunioita me kävimme ihmettelemässä.

Jotenkin siellä, hautakivien keskellä seisoessa ja raunioiden ympäröimänä, korostui elämän jatkuminen. Että joku asui täällä vuosisatoja sitten...










Kiertelimme kylällä ja kävimme syömässä. 





 Ja sitten merenrannalle...




Teet, kaffit ja omenapiirakat pubissa ja sitten kotiin...