maanantai 24. huhtikuuta 2017

Aiiiiiiiiii

Kävin lauantaiaamuna ulkojoogatunnilla elämäni ensimmäistä kertaa. Täällä on ollut aivan mahtavat säät. Lauantaina aurinko paistoi lämpimästi, eikä sunnuntaissakaan ollut mitään vikaa. Levitimme mattomme puistoon, lammen rannalle eikä aurinkotervehdys ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä. Toivottavasti sää on suosiollinen tulevanikin lauantaina, niin kiva kokemus tuo oli.

Otsikko puolestaan kuvaa tämän hetkistä olotilaani. Sen siitä saa, kun kyykkii monta tuntia pihalla. Olisin varmasti ihan romuna, ellei joogaopen opit olisi pyörineet päässä. Kuuliaisesti menin urakan jälkeen olohuoneen lattialle ja tein lehmät ja kissat ja vieläpä alaspäin katsovat koiratkin. Muistin myös kobrat ja lapsiasennon. Ja ei muuten ole alaselkä kipeä, mutta reisiin sattuu ja käsivarsiin.  

Minä revin nuukahtaneita kasveja ja pirteitä rikkaruohoja juurineen irti kukkarikkaruohopenkistä ja mies käänsi maan. Siinä sitä oli urakkaa. Sitten alle multaa, muovipeite päälle ja sen päälle vielä haketta (vai mitä se puusilppu on oikealta nimeltään). Luulisi pysyvän rikkaruohojen kaukana. Nyt sitten pitää päättää, että mitä seuraavaksi. Jotain puskaa penkkiin vai mitä? No, se jääköön tulevan viikonlopun ongelmaksi. Kertokaa te puutarhaihmiset, että mikä puska tai kasvi viihtyy hyvin varjossa?

Sitä kun on tälläinen toimistorotta, niin ruumiillinen työ käy voimille. Tuli vaan mieleen siinä hikoillessa, että jotkut tekevät paljon raskaampaakin työtä, vuodesta toiseen ja vieläpä järkyttävässä kuumuudessa. Työnjohtajana toimi meidän kissa, joka sekin vihdoin siirtyi arvokkaasti ulos nauttmaan kauniista säästä.  
Mies aloitti tänään uuden projektin ja arvatkaapas missä? No, ei Dublinissa, vaan ihan täällä Corkissa. Luulenpa, että pari kertaa vielä otetaan yhteen oikein kunnolla, ja sitten totutaan taas toistemme pinttyneille tavoille!  









torstai 20. huhtikuuta 2017

Takaisin kevääseen

Pari viikkoa sitten tuli mieleen, että mitäs jos lähtisin pääsiäiseksi Suomeen, äitiä katsomaan. Onneksi Dublinista voi nykyisin lentää suoraan Helsinkiin ja vielä kahdella eri lentoyhtiöllä. Lennot löytyivät helposti. Finnairin Helsinki-Dublin väli muuten on suosittu reitti myös irlantilaisten keskuudessa. Ei, että he kaikki yhtäkkiä olisivat tajunneet, kuinka kiva pääkaupunki meillä on. Helsingissä vaihdetaan konetta ja jatketaan kaukoitään. On kuulemma nopeaa ja edullistakin. Siksipä näillä lennoilla näkee talvellakin shortseissa ja varvastossuissa matkaa tekeviä. En kyllä ymmärrä moista matka-asua, sillä koneessahan on yleensä viileää ja Helsingissä voi joskus joutua juoksemaan lumisella kentällä bussiin, joka vie terminaaliin tai koneeseen. Varmasti ihan miellyttävä ja varmasti viilentävä kokemus varvastossuissa.

Helsingissä on aina yhtä kiva käydä, ja matkaväsymyksestä huolimatta (herätys kello 4.00 aamulla) menin kentältä suoraan ystäväni ja serkkuni kanssa syömään. Sen jälkeen vaihdoimme kahvilaan, kun erään teki niin kovasti mieli korvapuustia.

Torstai-aamuna Helsinki tervehti minua, ja tietysti muitakin, lumipeitteisenä. Sitä saa mitä tilaa...lunta pääsiäisenä, vaikka jouluksi sitä kyllä tilasin. Lakeuksillakin oli vielä pelloilla lunta, mutta tiet olivat onneksi jo sulat. Ilma tuntui kylmältä ja vaatetuskin olisi voinut olla himpun verran lämpimämpi. Minä kun olin jo siirtynyt kevääseen. Jotenkin kaikkialla näytti vielä niin ikävän harmaalta. Pihojen haravoinnistä päätellellen monen puutarhurin sormet syyhysivät jo puutarhaan, mutta vielä pitää odottaa.

Matkaa tehtiin taas istumalihaksia säästämättä, mutta kyllä se kuitenkin oli sen arvoista. Äänikirjojen ja mukavien vieruskavereiden ansiosta matkat menivät nopeasti. Suosittelen siis äänikirjoja ja vieruskavereiden kanssa juttelemista! Oli mukava viettää pari päivää äidin luona. Tällä lyhyellä lomalla vierailin vain yli 90-vuotiaiden luona. Meillä kävi myös ystävien ja sukulaisten lapsia trulleina. Hienoa, että tämäkin perinne jatkuu. Kokoilla en käynyt, vaikka se pohjanmaalla pääsiäsen viettoon kuuluukin. Enkä mämmiä syönyt...

Maanantai-aamuna olin jo ajoissa Dublinissa, kiitos kahden tunnin aikaeron. Ilma tuntui heti paljon lämpimmältä ja aurinkokin näyttäytyi. Kevät on täällä jo pitkällä! En millään olisi malttanut, enkä oikein jaksanutkaan, lähteä töihin. Kehittelin nimittäin matkalla mielessäni suunnitelman etupihan onnettomalle kukkapenkille. Nyt pitää myydä idea isännälle ja sitten vaan kasvihuoneelle...  

Kiitokset taas kerran serkuille majoitukseta ja kyydityksestä. Kesällä nähdään!





sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Iloista Pääsiäistä!

Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä kaikille lukijoille!

Laitoin meillekkin vähän pääsiäiskoristeita, vaikka paikalla ei olekkaan kuin Juniori ja mies. Pojista vanhempi matkaa Barcelonaan kaveriaan tapaamaan ja minä puolestaan olen jo Suomessa.

Palaan linjoille pääsiäisen jälkeen!




keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Ei makeaa mahan täydeltä

Kävin ostamassa töihin suklaamunia. Niin ison kasan, että eivät edes mahtuneet yhteen ostoskärryyn. Niitä roudatessa loppui suklaanhimo kuin seinään, eikä muuten tee vieläkään mieli. Joka ikisessä kaupassa on nyt myytävänä suuria suklaamunia, korkeissa kasoissa. Lapset saavat niitä sukulaisiltaan, ja luulen tiedän, että osa jää syömättä. Itse ole usein pääsiäisen jälkeen leiponut kaikkea mahdollista, kunhan vaan sen tekemiseen voi käyttää suklaata. Teimmekin päätöksen, että emme osta yhtään isoa suklaamunaa tänä vuonna. Minulle riittää ihan sellainen pieni Kinderin yllätysmuna!

Koululaiset ovat kahden viikon pääsiäislomalla, Juniori mukaan lukien. Loman jälkeen pari hullua viikkoa koulua, ja sitten yli kolmen kuukauden kesäloma. Niin se yksi lukuvuosi on taas mennyt. Enää kaksi jäljellä, ja sitten on koulut käyty ja on opiskelujen vuoro. Siis, meidän Junsku on jo melkein aikuinen!

Meidän työssäkäyvien pääsiäisloma on virallisesti vain yhden ylimääräisen vapaapäivän mittainen. Itse lisäsin siihen lomapäiviä, että saan vähän pidemmän loman. Kesälomasuunnitelmat kun ovat vieläkin auki. En halua varata yhtään mitään ennen kuin tiedän, missä miehen seuraava projekti "sijaitsee".

Irlantilainen pääsiäinen ei ole harras eikä hiljainen.  Ainoastaan pitkänäperjantaina alkoholin myynti on kielletty. Siitäkin keskustellaan jatkuvasti, mutta ainakaan vielä lakia ei ole muutettu. Pubit haluaisivat pitää ovensa auki, sillä Irlantiin virtaa pääsiäisen aikaan paljon turisteja. Siksipä kiirastorstaina kansa kantaa kaupoista pulloja koteihinsa... Tulee mieleen pakostakin, että uhkaako maata joku kriisi, kun ihmiset hamstraavat juotavaa.Ihan niin kuin Tallinan risteilyiltä, suomalaiset konsanaan...


***

Vara mistä valita!




maanantai 10. huhtikuuta 2017

Rahaa menee...

Tuntuuko teistä koskaan, että rahaa vaan menee, mutta se ei näy missään? Siis, jos ostan 50.00 eurolla puseron, niin minulla sitten ainakin on se pusero, joka näkyy. Suurin osa rahanmenosta on näkymätöntä ja valitettavasti pakollista. 

Tässä otteita viime ja tältä viikolta. Ensin maksoin 135.00 jätemaksua. Kierrätys- ja biojäteroskikset tyhjennetään vuoroviikoin. Laskussa mainittiin tiukasti, että jos et maksa, niin roskis jää tyhjentämättä. Kaikki tietävät mitä siitä seuraa, joten 135.00 lähti ripeästi "roskafirman" tilille. 

Alkuviikosta koululle meni 40.00 Juniorin Belfastin pelimatkaa varten. "Tällä kertaa pääsimme halvalla, koska pojat majoittuvat perheissä", kertoi hockeyvalmentaja kirjeessään. Matkaa varten hain pankista 60.00 puntaa. Sitten tajusin, että olin unohtanut maksaa koulun järjestämistä hockeyharjoiutuksista 200.00 lukuvuosimaksun. Auts. Sekin piti hoitaa alta pois.

Auto on alkanut oikkuilemaan. Mies vei sen korjaamolle. Autokorjaamon miehen tyly tuomio: "Vähintään 800.00 euroa." Nyt mietimme kannattaako sitä edes korjata.

Posti puolestaan toi aamulla minulle kirjeen sairaalasta. Olivat "unohtaneen" laskuttaa omavastuuosan alkuvuodesta tapahtuneesta unitutkimuksesta. "Voisitteko ystävällisesti maksaa 170.00 niin pian kuin mahdollista", sanoi sairaala. Kai sitä on voitava, sillä samaisen sairaalan kanssa asioin jatkuvasti.

Niin, ja kiinteistövero talostamme oli sitten tänä vuonna 460.00. "Voisitteko ystävällisesti maksaa tai...", kirjoitti puolestaan Irlannin valtio. Koska moni jätti tämän veron viime vuonna maksamatta, otetaan se suoraan palkasta, jos ei maksua kuulu 14 päivän sisällä kirjeen päivämäärästä. Taas oli ystävällisesti voitava, sillä palkkaani ne eivät kyllä koske. 

Eikä siinä vielä kaikki. Hammaslääkäri on tehnyt minulle purentakiskon, ja sain ystävällisen viestin mennä sitä kokeilemaan. Samalla minua muistutettiin lempeästi, että vempele maksaa sitten 700.00, josta en saa kuin mitättömän summan takaisin. Thank you very much! Välttämätön ostos uniapean takia, sillä en mielläni ala nukkumaan maski naamalla. Vähemmän ystävällisesti irvistin tekstiviestin nähdessäni... 

Eikä rahaa mene vain juniorin harrastuksiin...Jooga ja espanja vievät myös osansa. Maksoin viime viikolla 120.00 kymmenestä espanjantunnista (muchas gracias)ja 54.00 kuudesta joogatunnista (namaste). Nyt kyllä täytyy puolustuksekseni sanoa, että joogatunnit ovat edullisia, eikä 12.00 euroa kahdesta tunnista espanjaa, pätevän opettajan johdolla, ole paljon.

Kun eilen ruokakaupassa lappasin kärryllisen ruokaa liukuhihnalle (huom! mukana myös uusi taskulaskin Juniorille, koulua varten) ja sen jälkeen kävin vielä lihahaupassa, tulivat sapuskat ja se taskulaskin maksamaan 100.00. No, nämä ostokset sentään näkyvät jääkaapissa, ja mahdollisesti myös vyötäröllä.

Eli, näin ne rahat häviävät tililtä ihan huomaamatta. Jos tuolla listalla olisi ollut uusi käsilaukku, vaatteita tai ravintolassa syömisiä niin voisin läpsäistä itseäni ja sanoa, että mieti vähän, tyttö hyvä, tuon olisit voinut jättää väliin! Tottakai aina voi karsia menoistaan, mutta se on selvää, että ihan normilelämäkin, ilman luksusta, tulee välillä todella kalliiksi. 

Syy tämänpäiväiseen postaukseen oli se, että tässä kapinoin sitä kuvaa vastaan, jonka niin monet bloggaajat rahankäytöstään antavat. Jatkuvaa ostamista ja vielä kalliita merkkituotteita. Hyvin harvoin sanotaan, että hei teki kovasti mieli uutta kevättakkia, mutta se oli minulle liian kallis. Tai että piti tehdä valinta uuden käsilaukun tai auton vakuutuksen välillä. Sekin lukijana ihmetyttää, että on juuri ostettu uusi asunto, mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että nyt lähdetään kahdeksi viikoksi etelään, ja sillä välin asuntoa rempataan. Heti sen jälkeen uudet huonekalut saapuvat. Ja matkalle mukaan lähtee matkalaukullinen tai kaksi, ihania ja tietysti uusia, vaatteita. Siis, että koskaan ei jouduta tekemään valintoja tai uhrauksia. Kuinka monella suomalaisella on, ihan oikeasti, elämä näin lokoista? 

Onko sitten ihme, jos lukija kokee oman elämänsä tylsäksi ja köyhäksi, kun ei pysty samaan. Kaikki eivät osaa lukea postauksia kriittisesti tai riven välistä. Eivätkä lukijat aina muista, että blogi ei koskaan anna täysin oikeaa kuvaa kirjoittajan elämästä, vaan sinne päätyy vain niitä parhaita paloja. 

Ei kuulostaisi kovin kirjoittajaa imartelevalta, jos postauksessa mainittaisiin, että juuri Kustin polkema käsilaukku oli palautettava, koska asuntolainaa piti lyhentää seuraavalla viikolla, eikä molempiin budjetti venyisi. Kuva: hernekeittopurkki ja pankin logolla varustettu kirjekuori...


***
Nämä kuvat ovat toissa sunnuntaiselta kävelyretkeltä. Mukana matkassa ystäväni koira Liby. Onneksi raittiista ilmasta ja kävelystä metsässä ei rahasteta...ainakaan vielä.








sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Laitumella

Näytti siltä, että lehmätkin nauttivat tänään kauniista kevätpäivästä. Niin tyytyväisen näköisinä söivät ruohoa ja makoilivat laitumella. Tulivat ihan lähelle meitä katsomaan.












Tuosta ei ruoho enää vihreämmäksi muutu, ei edes aidan toisella puolella!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Se aika vuodesta

Juuri nyt on se aika vuodesta, jolloin paikallisesta yliopistosta tulee toimistoon opiskelijoita kesäksi työharjoitteluun. Tämän vuotiset opiskelijat ovat tismalleen vanhemman poikani ikäisiä. Voisin siis olla ihan hyvin heidän äitinsä tai he voisivat olla poikani entisiä luokkakaverieta. Parempi olla liikaa ajattematta... Olen siis se toimiston ikivanha tantta, joka on istunut iät ja ajat pöytänsä takana. Joka toimistostahan sellainen löytyy. Voi, apua!

Olisihan se kivaa olla vielä nuori ja koko elämä edessä. Vai olisiko? Toisaalta onhan se nuoruus aika epävarmaa aikaa, kun pitää tehdä suuria valintoja, jotka sitten vaikuttavat usein koko loppuelämän. Onneksi nuorilla on kyky olla ajattelematta asioita liian pitkälle tulevaisuudessa. Sillä jos kaikkia päätöksiä miettii liikaa ja liian hartaasti, ei tule tehtyä mitään repäisyjä. Tällä en tarkoita, että pitäisi vaan hypätä pää edellä, turhia ajattelematta, tuntemattomaan. Tottakai pitää miettiä ja punnita vaihtoehtoja, mutta ei liian syvällisesti.   

Olen huomannut tämän ajan nuorissa sellaista tietynlaista levottumuutta. Opiskeluissa haahuillaan vähän sinne ja tänne. Kyllästytään nopeasti ja tehdään vauhdilla täyskäännös. Ei tajuta sitä, että aina ei voi olla hauskaa, uutta ja ilmeellistä. Arki aikaisine aamuineen ja tylsine rutiineineen ei suju. Pitää olla
koko ajan menossa ja kokemassa uutta.

Parhaimmillaan haahuilu auttaa löytämään sen oman paikkansa ja juttunsa. Heitäkin olen nähnyt, joille se haahuiluvaihe on jäänyt päälle. Kun alkaa tuntua tylsältä vaihdetaan vaikka maata. Onnistuu, jos on vastuussa vain itsestään. Pystähtyminen, sitoutuminen oli se sitten partneriin, työpaikkaan tai asuntolainaan, näyttää suorastaan pelottavan.

Kilpailu työpaikoista on nykyisin kovaa. Aina näyttää löytyvän jostain joku, jolla on enemmän koulutusta ja kokemusta. Sitten kun työpaikka vihdoin löytyy, on suuri pettymys se, että onkin nokkimisjärjestyksessä siellä alimmalla oksalla. Vaikka onkin sitä koulutusta ja papereita lyödä pöytään. Olen joskus miettinyt, että annetaanko opiskeluaikana vääristynyt kuva taidoista, vai onko tämä vain luonnekysymys? Etta sinne toimitusjohtajan tuolille ei pääsekkään suoraan, vaan siihen menee vuosia ja taas vuosia. 

Sekin mietityttää, että mainostetaan kursseja ja opiskelupaikkoja, jotka johtavat suoraan "kortistoon". Onhan se masentavaa, että opiskelee vuosikausia ja sitten huomaa, että alalla ei ole ollut töitä enää vuosiin. Toisaalta tietyillä aloilla on jatkuvasti työvoimapulaa, mutta opiskelupaikkojen määrää ei vaan lisätä.
Irlannissa tälläinen "virhearvio" tulee kalliiksi. Opiskelu ei ole ilmaista ja yleensä vanhemmat sen rahoittaavat omasta pussistaan. Ymmärrän hyvin, jos kotona ei olla kovin iloisia nuoren kertoessa, että haluaakin keskeyttää opiskelut ja vaihtaa alaa. Lukuvuodesta nimittäin maksetaan 3000-4000 euroa plus elinkustannukset päälle.

Tuskin nuoret ajattelevat, että elämä on suurimmalta osalta, sitä samoja rutiineja toistavaa arkea. Eivätkä kaikki haaveet ja suunnitelmat suinkaan tule toteutumaan. Sitäkin mielestäni jankutaan aivan liikaa, että kaikki on mahdollista. No, ei ole ja vaikka kuinka tekee parhaansa, lyö välillä päätään seinään ja oikein kunnolla.  

Onneksi elämänkokemus auttaa, ja asiat osaa tässä iässä pistää 
tärkeysjärjestykseen. Senkin oppii, että vaikka arki on täynä samojen asioiden toistamista, elämää eletään kuitenkin vaiheittain. Aika, aikaa kutakin! Kun ne ruuhkavuodet viimein helpottavat, huomaakin yllättäin, että hei nyt on aikaa tehdä omia juttuja.

Niin, loppuviikosta vanhenen taas vuodella. Vaikka se ikä numerona välillä vähän kauhistuttaa, niin sittenkin olen sitä mieltä, että elän hyvää vaihetta elämässäni. En haluaisi olla enää kaksikymppinen, enkä edes kolmekymppinen. 48 on minun uusi numeroni! Pojista vanhempi nimittäin pienenä ei muistanut miten kysytään suomeksi ikää ja kysyikin sitten, että minkä on sinun numerosi. 

Oletteko te tyytyväisiä tämän hetkiseen numeroonne?

Ps. Lukekaapa tämä artikkeli.

***
Kukkaloistoa kuvasin Corkin yliopiston campuksella lauantaina.