perjantai 12. heinäkuuta 2019

Aurinkoinen Alicante yllätti

Muutama viikko sitten iski paniikki; entäs jos Irlantiin ei tule tänä vuonna kesää ollenkaan? Eikä oikein voinut luottaa Suomen elokuiseen aurinkotarjontaankaan. Byrookin oli kolme päivää kiinni, eli lomaa oli pidettävä. Valinnanvaraa ei lentojen suhteen enää juurikaan ollut, jos tältä kotikentältä halusi kohtuuhinnalla jonnekkin lentää. 

Päädyttiin Alicanteen, jonka mielessäni olin pistänyt samaan kastiin Benidormin ja Saloun kanssa: enkkupubjea vierivieressä. Olin väärässä, onneksi. Alicante on edelleen hyvin espanjalainen kaupunki. Kaiken lisäksi se on mukavan kokoinen ja näköinen. On linnaa, rantaa, kaupunkia ja paljon ravintoloita ja kahviloita. Hintataso on myös ihan kohtuullinen ja tapastarjonta runsas!

Mikäs siellä oli ollessa, vaikka mittari yli + 30 c näyttikin. Julkinen liikenne pelaa hienosti, joten autoa ei tarvitse vuokrata. Ja siinä se juttu olikin, hotelli oli kaupungissa ja uimaranta ihan lähellä. Meille täydellinen yhdistelmä. Kävin mereen puhaltamassa pari kertaa päivässä. Varsinaista rannalla lojumista en enää juurikaan harrasta. Niin paljon kuin aurinkoa rakastankin, pelkään sen vaikutusta. Eikä, tyypillisen irlantilaisen helposti palavan ihon omistava, mies kaipaa hänkään rannalle. Käyn siis uimassa ja istuskelen mieluiten varjossa.
 

Kolmen Alicantessa vietetyn yön jälkeen oli se kaupunki nähty ja oli aika vaihtaa maisemaa. Hyppäsimme junaan, ja Alicante vaihtui parissa tunnissa Valenciaksi. Se onkin sitten jo ihan oman postauksensa arvoinen kaupunki...

Auringossa kuvaaminen on yllättävän vaikeaa. Ilmiselvästi en ole saanut harjoitella sitä tarpeeksi... Kuvat ovat surkeita, mutta ainakin niistä välittyy aurinko!

Ps. Toivottavasti te Suomessa olevat lukijat ette ole jäätyneet sinne Suomen suveen. Ihan teidän puolesta harmittaa, kun katsoo sääennusteita. Toivotaan, että se vielä siitä iloksi ja auringoksi muuttuu!






 





perjantai 28. kesäkuuta 2019

Tyhjää lyö

Nyt on kuulkaa pää lyö niin tyhjää, että blogikin jää vähäksi aikaa kesälomalle. 

Palaan linjoille taas parin viikon kuluttua. Nauttikaahan te kaikki kesästä. Minäkin nautin ensi viikolla takuuvarmasta auringosta! Täytyy lähteä mertä edemmäs kalaan aurinkoon, kun tästä meidän kesästä ei näytä tulevan valmistaa. 

Ps. Lähetän Insta Storyjen välityksellä aurinkoa teillekkin.







tiistai 25. kesäkuuta 2019

Malahiden Linna - retkikohde Dublinista

Ennen muinoin kannatti olla hyvää pataa Naapuri Saaren kruunupäiden kanssa. Etenkin sellaiset kuningasmieliset, jotka onnistuivat pitämään niskuroivia irlantilaisia ruodussa, olivat hallitsijoiden suosiossa. Palkkioksi saattoi saada vaikkapa hyvällä paikalla sijaitsevaa maata tai joskus jopa ihan koko linnan ikiomaksi. Ihan kiva lahja, eikö vain? Näin kävi myös Richard Talbotille, jolle Henry II antoi lahjaksi maata Dublinin läheltä Malahidesta vuonna 1185. 

Henry II oli reilu kuningas ja antoi Richard Talbotille heti kerralla 105 hehtaaria maata, eli ei mitään pientä kivistä maaplänttiä jostain Kerryn korvesta. Linna ja sitä ympäröivä maa olivat perheen omistuksessa 800 vuotta, ja vasta 1970-luvulla valtio osti ne omakseen. Suuren linnan pito kävi liian raskaaksi, ja ennen kaikkea, kalliiksi lapsettomalle Rose Talbotille. 

Jos Dublinin ydinkeskustan häly ja vilske alkavat kyllästyttää, niin silloin voi tehdä retken Malahiden linnaan. Sinne pääsee näppärästi bussilla tai DARTilla. Usein linna on myös vierailukohteena Irlannin kiertomatkoilla tai lisämaksullisena retkenä. Suosittelen lämpimästi! Myös lapset viihtyvät, sillä linnan puutarhassa on lapsia varten tehty keijukaiskävelyreitti. 

Kierros linnassa oli mielenkiintoinen, ja taas kerran tuli mieleen mikä urakka palveluskunnalla oli pitää paikat kunnossa ja huoneet lämpiminä. Juhlia vuosisatojen aikana järjestettiin myös paljon, eli kyökissä paiskittiin pitkää ja hikistä päivää.

Linnaa ympäröi hyvin hoidettu puutarha ikivanhoine puineen ja muine istutuksineen. Siellä voi käydä kävelemässä ja nauttia lintujen laulusta. Erillinen talvipuutarha ei ollut mielestäni kovin kummoinen, mutta perhosia kannattaa kuitenkin käydä katsomassa yhdessä kasvihuoneista. Sisäänkäynti tähän puutarhaan on lipputoimiston takaa. Minulta meni hetki jos toinenkin ennen kuin tajusin, miten sinne pääsee.

Linnan kummitus pysyi visusti piilossa vierailuni aikana, mutta olen ihan varma, että se öiseen aikaan liikuskelee ympäri linnaa.
Opastettu kiertokävely linnassa kannattaa varata etukäteen, sillä viikonloppuisin ja loma-aikaan linna on erittäin suosittu vierailukohde.

Ps. Viikonloppuna innoistuin opettelemaan tekemään Instagram Storyja. Niitä voitte käydä katsomassa Instasta, josta minut löytää nimellä SaaraBee123.















keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Täydellä höyryllä...

Meillä täällä on edelleen täysi höyry päällä. Juniorilla on kirjoitukset meneillään, ja vielä kaksi ainetta jäljellä. Voin vain kuvitella kuinka helpottunut hän on perjantaina, kun rankka urakka on viimeinkin ohi. Ohjelmassa on kuulemma konsertti kavereiden kanssa, enkä todellakaan odota häntä kotiin kovin aikaisin! Lupasimme hänelle, että viikonloppuna mennään syömään, ja samalla juhlistamaan koulun loppumista. Sikäli mikäli meidän seura kelpaa...

No, sitten alkaakin tulosten odottaminen, jota kestää elokuun puoleen väliin, ja viikko sen jälkeen tulee vihdoin tieto opiskelupaikasta. Kesätöitäkin pitäisi jostain löytää ja ajotunnit aloittaa. Tämä on tosiaankin ollut erillainen kesä. 

Pojista vanhempi reppureissaa Etelä-Amerikassa. Viikon varotusajalla hän päätti, että nyt tai ei koskaan ja varasi lennon Rio de Janeiroon. Kyllähän te tiedätte, että aina sitä on  Kaija Koota lainatakseni, sydän vähän kallellaan, mitä omiin lapsiinsa tulee. Ei kai se huolehtiminen lopu koskaan, vaikka aikuisia ovatkin. Ja onhan se hyvä, että on rohkeutta lähteä. Eipä sitten tarvitse myöhemmin katua, että olisi pitänyt. No, hyvin on reissu tähän asti mennyt ja hän on reissannut Brasiliassa, Argentiinassa, Uruguaissa ja juuri nyt hän opiskelee espanjaa Paraquaissa.

Harva se päivä joku meistä juttelee hänen kanssaan, ja viestejä lähtetellään myös jatkuvasti. On se vaan helppoa ja halpaa tämä yhteydenpito nykyisin. Tuntuu jotenkin hassulta, että toissa päivänä näin pojan huoneen ja oleskelutilat Paraquaissa, ja myöhemmin illalla kommentoin hänen espanjan kotitehtäviään. Hänelle puolestaan näytin livenä Smokeyn ruinaamassa ruokaa kaapin edessä täällä kotona. Whatsupit ja skypet kyllä lyhentävät välimatkaa kummasti ja välillä sitä unohtaa, että toinen on maapallon toisella puolella. Toivottavasti hän nyt syksyllä kuitenkin palaa takaisin Irlannin kamaralle.

Toista se oli silloin, kun itse säästin 50 pencen ja punnan kolikkoja puhelinrahoiksi Lontoossa. Sovimme äidin kanssa soittoajat, että olisin puhelimen vieressä ja kirjeitäkin tuli kirjoitettua oikein urakalla. Eipä tarvitse enää miettiä puhelujen kalleutta tai postin hitautta.

Vielä pitäisi reilu viikko jaksaa töissä, ja sitten pidän viikon loman. Ja ilmat, no ne nyt ovat edelleen täällä mitä sattuu. Kesä ei ole vieläkään rantautunut Vihreälle Saarelle.

 Kuvat otin viikko sitten Corkin yliopiston kampukselta.   






torstai 13. kesäkuuta 2019

Minkälainen sisustaja olet?

"Oinas tunnetaan tähtimerkistön tulisieluna, uudistajana ja kokeilijana. Hän on sisustajanakin rempseä, oman tiensä kulkija, joka ei piittaa muiden mielipiteistä. Hän kokeilee kotona rohkeasti uusia juttuja, mutta mikään trendien noudattaja hän ei ole. Oinaan koti on persoonallinen, hänen itsensä näköinen. Sieltä löytyy usein värejä ja paljon, mutta sävyt on mietitty tarkkaan. Huomiota herättävinä väreinä oinaan kodissa ovat usein punaisen ja oranssin sävyt.
Kodin sisustuksessa oinas arvostaa sen toimivuutta ja rauhallista tunnelmaa, jossa hänen on hyvä olla. Hän rakastaa selkeää järjestystä, jossa saa olla ripaus leikkisyyttä. Muutokset ovat mieluisia; hän vaihtaa kodin järjestystä melko usein. Olipa kyse kodista tai työpaikasta, oinas tympääntyy helposti, jos kaikki asiat pysyvät samoissa uomissaan liian pitkään. 
Erityisesti valaistuksen pitää olla kohdillaan. Mikään ei rasita oinasta enempää kuin liian himmeä valaistus. Oinasta ei siis hurmata kodin tunnelmavaloilla!"

No, voi, voi....Jos tämä Me Naisten sisustushoroskooppi olisi olisi kirjoitettu kolme vuotta sitten, niin silloin se olisi ollut 100% spot on, mutta nyt on maku hieman muuttunut. Värit tulevat nykyisin tauluista ja kukista, muuten mennään aika neutraalilla värityksellä, vähän sellaista skandimeininkiä kai. Kunhan vielä saisi uuden vaalean sohvakaluston, niin sitten... No, se on hankintalistalla, mutta vasta ensi vuonna.

Toisaalta ihan hyvä niin, että joutuu odottamaan, sillä jos aina saisi kaikki haluamansa nyt ja heti, niin sehän olisi tylsää. Ei joutuisi käyttämään pätkääkään mielikuvitusta ja miettimään, että miten tämän vanhan huonekalun kanssa pärjäisi, vaikka siitä ei enää pidäkkään. 

Niitä muutoksia kun voi tehdä niin pienillä (ja edullisilla) hankinnoilla. Sitä voi vaihtaa vaikkapa sohvatyynyjen päälliset tai hankkia muutamalla eurolla kirpparilta uuden maljakon. Kaupan kukkakimpuista tulee näyttävämäpi, kun siihen lisää luonnosta tai puutarhasta poimittuja lisukkeita. Itse siirtelen viherkasveja paikasta toiseen, ja etsin tauluille ja koriste-esineineille uusia paikkoja. Uutta ilmettä huoneisiin saa myös vaihtamalla mattoja huonesta toiseen. Miksi, kysyy joku? No, koska Oinas kyllästyy helposti!

Kertokaapa pitikö teidän horoskooppinne paikkaansa?




keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kuka maksaa?

Olin kahtena peräkkäisenä perjantaina syömässä porukalla ulkona. Ensimmäinen ryhmä koostui, vain ja ainoastaan, suomalaisista naisista ja toinen etupäässä irlantilaisista, kylläkin parilla englantilaisella ja allekirjoittaneella vahvistettuina. Kaksi saman tyylistä ja hintaista ravintolaa sekä suurin piirtein yhtä paljon illalistajia. Ravintolat eivät olleet sieltä halvimmasta päästä, mutta eivät nyt ihan yltiökalliitakaan. Kuitenkin sen hintaisia annokset olivat, että ihan joka viikko en niissä illalistaisi.

Toiset tilasivat alkupaloja ja viiniä, kun taas me autoilijat litkimme vettä tai kevytcolaa. Joku sortui jälkiruokiin, kun taas toisille riitti pelkkä kahvi lopuksi. Ruoka oli kummassakin ravintolassa hyvää, ja mielestäni hintalaatu suhde oli kohdallaan. Kun viimeinen tippa kahvia tai lusikallinen jälkiruokaa oli nautittu, tuli laskun aika. Viimeistään siinä vaiheessa nämä kaksi ryhmää alkoivat erota kuin yö ja päivä toisistaan.  

Suomiporukassa kaivetaan taskulaskimet ja viivottimet (melkein) esille ja aletaan laskemaan, paljonko se oma osuus on. Sitä väännetään ja käännetään pennilleen, ja lopuksi jaetaan vielä tilatut viinipullot, sitä viimeistä lasillista myöten. 

Irlantilaisessa seurueessa toimitaan tosin. Lasketaan syöjät ja jaetaan lasku sen mukaan. Omapa on vikasi, jos et tilannut alku- tai jälkiruokia. Tällä kertaa ihmeekseni kuitenkin me autoilevat maksoimme vähemmän, emmekä osallistuneet juotujen viinien maksuun. Normaalisti tälläistä asiaa ei oteta edes huomioon. Siinä ei aikaa tuhlata, kun lasku on jaettu, juomarahat listätty ja rahat tarjoilijalla. Kukaan ei marmata (ainakaan ääneen), että johan tuli salaatille ja vesilasille hintaa!

Suomiseurueessa laskun jakaminen saattaa välillä kestää tuskastuttavan pitkään. Kieltämättä tämä veivaaminen jotenkin aina onnistuu pilaamaan tunnelman. Vaikka tottahan se on, että eipä ainakaan joudu toisten juomisten ja syömisten maksajaksi. Onhan se tietysti kohtuutonta osallistua maksamaan kalliit viinipullot ja alkuruoat, jos itse on syönyt vain sen pääruoan ja juonut jäävettä. Mutta tunnelman se laskun jakaminen kyllä latistaa. Aina.

Irlantilaisessa seurassa kannattaa siis ottaa tarpeeksi käteistä mukaan. Ja jos oikein tiukalla dietillä tai budjetilla on, niin en tiedä kannattaako edes lähteä mukaan. Joskus mietin, että entäs jos jollain ihan oikeasti on se viimeinen penni menossa ja  budjetti, jossa ei ole venymmisen varaa? Kuinka moni jää kotiin, koska pelkää laskun suuruutta? Opiskelijaporukoissa voi varmasti sanoa, että nyt ei ole varaa, mutta muuten täällä ei rahan puutteesta puhuta. Enkä ole tainnut koskaan kuulla kenenkään irlantilaisen sanovan, että maksetaan vain omat tilaukset. Se nyt on sellainen kirjoittamaton sääntö, että laskusta ei aleta keskustelemaan. 

Onko se sitten jotenkin itsekästä tilata se kallein pihvi, kun naapuri syö salaattia? Olen joskus myös miettinyt sitä, pitäisikö asiasta joskus keskustella. Kaikilla ei kerta kaikkiaan ole ylimääräistä rahaa, mutta tekee mieli lähteä tuulettumaan. Kyläilykultturi on täällä erillaista, ja harvoin kutsutaan ketään kotiin iltaa istumaan. Ystäviä ja tuttavia tavataan siis kodin ulkopuolella, ja usein päädytään syömään jonekkin muualle kuin pikaruokapaikkaan. Kukaan täällä ei halua leimautua kitupiikikisi tai antaa ymmärtää, että rahat ovat vähissä. Siksipä sitä vieruskaverin sisälihapihvin ja vuosikertaviinin hintaa mietitään vain omassa päässään.

Eikä se henkilö, joka kehottaa, suureen ääneen, jakamaan laskun kaikkien kesken yleensä ajattele, että joukossa saattaa olla joku, jolle illasta tulee kohtuuttoman kallis. Toisaalta taas tuo laskun jakaminen pennilleen on kyllä välillä todella rasittavaa ja jotenkin noloa. Tarjoilijat pyörittelevät silmiään, kun porkukka laskee ja laskee. Jonkinlaista kultaista keksitietä tähänkin ongelmaan varmasti kaivattaisiin. Tutussa porukassa on tietysti helpompi asiasta keskustella, mutta sellaiset "semi"tutut ja suuremmat porukat, ovat kyllä välillä aika haastavia.

Mitä mieltä olette? Vedetäänkö exelit esille vai jaetaanko lasku? 

Irlantilaisesta pubikultturista ja kuka siellä maksaa ja mitä, kirjoitin postauksen aikaisemmin. Lukekaapa se täältä, jos kiinnostaa. Tämä pubipostaus on muuten yksi luetuimmista postauksistani ikinä!





tiistai 4. kesäkuuta 2019

10 000 askelta ja jo joutui armas aika

Kännykkäni laskee askeleitani päivittän. Pitäisi päästä 10 000een. Ei aina onnistu. Joogapäivinä ei tarvitsekaan päästä, mutta muina pitäisi. Keksin, että jos kävisin kävelemässä muutaman tuhatta askelta ennen työpäivän alkua, niin sitten ei jäisi niin paljon illaksi. Päivän aikana ravaan portaita sen verran usein, että ainakin 1000-2000 askelta tulee mittariin ihan vain portaista. Usein käy vaan niin, että kännykkä jää työpöydälle, eli askeleet jäävät pois laskuista. Nuo aamukävelyretket ovat kyllä jääneet vähiin, mutta ainakin asiaa olen ajatellut.

Kävellessä auttaa kovasti, jos on mukavaa kuunneltavaa. Yleensä on, sillä äänikirjoista on mistä valita. Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Sebastian Bergmanin- sarjan viimeisen kirjan, nimeltään Korkeampi oikeus, lopetin juuri.Toivottavasti sarja jatkuu vielä usealla uudella kirjalla, niin koukuttava se on. Nyt luureissa pyörii Camilla Läckbergin Jääprinsessa. Nämä scandidekkarit nyt vaan ovat niin hyviä!

Paras aika lähteä kävelemään viikonloppuisin on mielestäni aikaisin aamulla. Jätän miehet kotiin nukkumaan ja yritän saada askeleet kasaan heti aamusta. Murhien kuuntelun lisäksi olen viime aikoina  miettinyt kuinka ärsyttävää on, että täällä niin harvoin voi kesäiltaisin istuskella ulkona. Jotenkin takapihan laittokin on jäänyt tänä vuonna minimiin, kun mielessäni ajattelen, että miksi turhaa nähdä vaivaa.

Sitten minua alkoi ärsyttämään myös se, että sitä saaressa asutaan, mutta merivesi on aina liian kylmää uimiseen. Tässä vaiheessa alkoivat silmieni edessä palmut huojumaan...

Suomessa laulettiin Suvivirttä ja kesä on alkanut. Täällä kesä ei koskaan ala samalla tavalla. En osaa sitä sen tarkemmin selittää. Kevät vaan jatkuu ja jatkuu ja sitten ollaankin jo syksyssä. Vuodenaikojen vaihtelua ei selkeästi huomaa.

Oli kiva huomata Facebookpäivityksistä, että useissa Suomen kouluissa Suvivirsi tosiaan kajahti ilmoille ja samalla julisti kesän alkaneeksi. Toivottavasti tästä perinteestä ei sielä luovuta koskaan. Suvivirsi ja uudet ylioppilaat, ne ovat varmat kesän merkit.

Onnellisia olette te, jotka aloittelette siellä koto-Suomessa kesälomianne. Kateudesta vihreänä katselin juuri sääennustetta. Täällä Vihreällä Saarella on koko viikoksi luvattu 12-14 astetta ja vesisadetta. Onko ihme, jos juuri nyt kaikki ärsyttää. 

Minulla on vielä kesäsuunnitelmat ihan levällään. Elokuussa kuitenkin on tarkoitus suunnata Suomen suveen. Toivottavasti silloin siellä on vielä täysi kesä päällä.

Kuvat otin pari viikkoa sitten.