sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Ovikoristeita joulukuusenpalloista 1.

Tämän joulun hittikoriste näyttäisi olevan joulupalloista tehty ovikoriste. Sen voi tehdä kahdella eri tavalla. Aloitettaan siitä vaikeammasta tavasta, jonka kanssa minulta meinasi mennä hermot. Älkää siis tehkö niin kuin minä tein, vaan tehkää niinkuin minä sanon. Tätä ovikoristetta tehdessä tuli mieleen se S-kirjaimella alkava paikka, siellä Vaasan lähellä. Virheistä oppii ja nyt tiedän, että oikotietä onneen tai siis ovikoristeen valmistumiseen ei ole. Toisella kerralla sujui jo paljon paremmin.

Tarvitset:
paljon erikokoisia joulupalloja
henkarin
kuumaliimaa (Lidlissä oli juuri kuumailmapistooleita myynnissä ja maksoin siitä 10.00)
jonkun sorttiset pihdit. 

1. Leikkaa palloista narut pois.
2. Jos nuppi on pallossa kiinni tiukasti, niin sitten siirry vaiheeseen neljä. Jos se taas irtoaa helposti, niin sitten valitettavasti vaiheeseen kolme.
3. Vedä nuppi irti, pistä väliin kuumaliimaa niin, että se pieni rako, mistä naru oli pujotettu ei mene tukkoon. Sitten nuppi takaisin paikalleen ja pallot kuivumaan.
4. Suorista henkari ja tee toiseen päähän koukku. Koukku pitää pallot paikoillaan ja sitä tarvitaan lopuksi, kun koriste on valmis.
5. Taivuta ex.henkari ympyräksi.
6. Ala täyttämään sitä joulupalloilla, niin että pistät rautalangan siitä narulle tarkoitetusta raosta läpi. Vedä pallo koukkuun asti.
    Tässä vaiheessa minulla meni ikuisuus, koska en ollut liimannut nuppeja kiinni palloihin ja osa niistä lähti irti. Sitten elämäni ensimmäisen kerran käytin kuumaliimaa ymmärtämättä, että se kuivuu hetkessä kovaksi. Liimaa roiskui narureikään, ja sain sitten isolla parsineulalla yrittää avata reikää henkaria varten. Sotku oli myös something else. Sormet liimassa, kimalletta joka paikassa ja niitä narunpätkiä...
7. Kun koriste on mielestäsi sopivan kokoinen leikkaa ylimääräinen rautalanka pois ja tee päähän koukku. Tarkasta, että pallot ovat paikallaan. Niiden väliin kannattaa laittaa kuumaliimaa. Jos jossakin kohden on ikävän näköinen kolo, voit liimata siihen, kuumaliimaa käyttäen, ylimääräisen pallon. 
8. Yhdistät rautalangan päät.
9. Jos haluat lisätä koristeeseen jouluisen rusetin tai vaikkapa pienet valot, niin siitä vaan.
10. Ja sitten vaan sopivaa paikkaa etsimään.

Aika kiva, vaikka itse sanonkin.

Youtubesta löytyy myös ohjeita, joten sieltä kannatta käydä katsomassa.

Ps. Tulevalla viikolla postaan vielä kaksi muuta ovikoristeohjetta. Ne ovat helmpompia kuin tämä.






Leikkaa narut  pois.


Jos nuppi lähtee helposti irti, purista kuumaliimaa palloon ja sitten liimaa nuppi paikoilleen.



Henkarin toiseen päähän tehdään koukku.


lauantai 3. joulukuuta 2016

Tietämättäni trendikäs

Täällä pienessä Corkissakin Tanska on nyt niin IN. Ensin tuli Tiger, joka on edelleen, ainakin viikonloppuisin, tupaten täynä. Kaksi viikkoa sitten ovensa aukaisi Sostrene Grene, jossa Saran kanssa kävimme viime lauantaina. Kyllä, menen varmasti siellä käymään joka kerta, pyörin kaupungilla. Kivoja ja ai niin scandeja, mutta my;s  kukkarolle sopivia sisustusjuttuja ja vähän muutakin.


Sellaisia hyviä uutisia kuulimme täällä myös, että Ikea laajentaa toimintaansa tänne meidän lähelle, vuoden parin sisällä. Eli Ruotsikin on sitten edustettuna. Entäs sitten se sinivalkoinen Suomi? Se, sellainen ujo serkku, joka jää rennon Tanskan, itsevarman Ruotsin ja rikkaan Norja taakse. Suomi-Serkulla olisi paljon annettavaa ja enemmän älliä päässä kuin noilla kolmella yhteensä. Jotenkin Suomi ei vaan osaa puskea itsenään eturiviin ja tehdä kaikille tiettäväksi, että katsokaa minä olen täällä.


Yksi ongelma on myös tämä scandi-sana. Yleensä ottaen luullaan, että Suomi on osa Skandinaviaa, vaikka ei olekaan. Kun näillä saarilla puhutaan scandi- tyylistä, tarkoitetaan sillä myös suomalaista designiä. Näitä maantieteellisiä ilmaisuja ei kannata ottaa turhan tarkasti, sillä etenkin naapurisaarella maantietoa ei ole iskostettu kansalaisten päähän. Pohjoismaiden pääkaupungit menevät iloisesti sekaisin, jos niitä yleensä edes tiedetään. Kartalta tuskin Suomi edes löytyy. Eikä ihme, sillä Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan erokin on edelleen monelle epäselvä asia. Englannin kielessä käytetään onneksi Nordic-sanaa, johon Suomikin kuuluu ja kokonaan. Kuten jo sanoin, turha on alkaa saivartelemaan, ollaan sitten vaikka scandeja, sillä ainakaan näissä sisustusasiossa se kannattaa.


Olen törmännyt viime aikoina useampaan kertaan tähän tanskalaisten viljelemään hygge-sanaan. Tänään luin siitä artikkelin irlantilaisesta sanomalehdestä, ja tajusin että olen elänyt hygge-lifestyleä jo iät ja ajat. Olen siis ollut aikaani edellä ja tietämättäni trendikäs. "Hyggeläinen" osaa siis nauttia elämän pienistä iloista, jotka eivät maksa juuri mitään.


Vai, mitä mieltä olette?


1. Vaihdan aina töistä tultuani verkkarit jalkaan ja pistän fleecen päälle.
2. Meillä on kissa, joka lötköttää milloin missäkin. Mieluiten puhtaiden lakanoiden päällä. Kodistamme löytyy myös monta torkkupeittoa, jotka ovat kovassa käytössä.
3. Kävelyretkiltäni tuon toisinaan oksia kotiin tai käyn leikkaamassa pihalta jotain vihreää kukkamaljakkoon.
4. Totta kai luen, niin kirjoja kuin lehtiäkin. Kirjoja ostan kirppareilta ja lehtiä kierrätän.
5. Astiakaapistani löytyy hieno valikoima Muumi-mukeja, tee hetkeä varten.
6. Kynttilöitä meillä on vaikka muille jakaa ja niitä myös ahkerasti poltetaan.
7. Sohvalle neuloessani minulla on lämpimät sukat jalassa, Muumi-muki ikkunalaudalla ja torkkupeitto jalkojen päällä. Joskus myös kissa lämmittää jalkojani.
8. Leipää en kotona leivo, mutta viime viikonloppuna tein ison kattilallisen vihanneskeittoa.
9. ...ja minulla on blogi jossa voin jakaa hygge-lifestyleäni teidänkin iloksenne.


Te lukijat olette siis tietämättänne seuranneet aikaansa edellä olevan henkilön hygge-blogia. Olemme siis kaikki, te ja minä, trendikkäitä!


Nytpä toivotankin mukavaa lauantai-iltaa kaikille trendikkäille lukijoilleni. Minulla on taas verkkarit jalassa, fleece päällä, vedenkeitin kiehumassa ja kirja odottamassa lukijaansa. Niin, ja se torkkupeitto sovalla odottamassa. X-Factor on katsottu ja ai, että kuinka hienosti kaima taas esiintyi.









torstai 1. joulukuuta 2016

Ulkomaalainen ja vielä kovapäinen sellainen

Tykkään ihan hirveästi valmistella joulua. Koristeet kannoin tai sanotaanko, että kannatin jo viikonloppuna ullakolta alas. Seuraan tässä englantilaisten esimerkkiä ja laitan ne esille heti joulukuun alussa eli tänään. Irlantilaiset ovat yrittäneet minua kouluttaa, että vasta 8.12 talo koristellaan. Välillä suorastaan ärsyttää sellaiset pinttyneet tavat, ja niistä jatkuva muistuttaminen. Toisaalta kunnioitan perinteitä ja ne ovat ihan hyvä asia, mutta ei niihin pidä takertua liian tiukasti kiinni.

Ihan varmasti saan tänäkin vuonna kuulla taas esitelmää aiheesta, että täällä meillä Irlannissa jne. Joo, joo mutta täällä meidän kotona toimitaankin vähän erillä tavalla. Koristelua rakastava rouva haluaa nauttia kuin harakka konsanaan kaikesta kimaltelevasta, mahdollisimman pitkään. Koska joulu vietetään tänäkin vuonna Suomessa, pitää saada nauttia oman kodin jouluvaloista ja kimalluksista varastoon. Nyt on niin pimeää ulkona, että jouluvalot tulevat enemmän kuin tarpeeseen ja ihan varmasti tekevät hyvää myös mielenterveydelle.

Tai irlantilaiseen makuun meillä ei edes kimalla tarpeeksi. Täällähän sellaisia minimalisti - vain valkoisia joulukoristeita kotiin - näkee ainoastaan sisustuslehdissä,jos sielläkään. Ei,että meillä sellaista edes olisi. Hieman hailakampaa kuitenkin kuin perinteinen irlantilainen koristelu. Joulu on Irlannissa paljon värikkäämpi, räiskyvämpi ja räväkämpi juhla kuin Suomessa, eikä vain lasten vaan aikustenkin kesken. Joulurauhasta ei täällä niinkään haaveilla. 

Koska aloitan jouluvalmistelut jo aikaisin olenkin huomannut, että itse jouluaato tai päivä ei välttämättä olekkaan sitten niin ihmeellinen. Etenkin Suomessa suorastaan kärsin siitä, että koko maa on kiinni monta päivää ja kaikki tiukasti omissa oloissaan. Jos vielä taivaalta sataa vettä, eikä uloskaan ole menemistä, alan kärsiä mökkihöperyydestää alta aikayksikön.

Enää ei onneksi tarvitse kuunnella koulunportilla äitien kälätystä joululahjoista. Onhan se ihan kauheaa, jos sitä tiettyä lelua ei löydykkään. Menee kaikkien joulu pilalle ja maailmanloppu on edessä. Minähän olen tunnetusti se outolintu, joka ei ymmärrä miksi täällä isojen lasten joulupukkiin uskominen on niin kauhean tärkeää.Valehdellaan maat ja taivaat, että karmea totuus ei vain paljastuisi: joulupukki on silkkaa satua. Joka maassa on omat omituisuutensa, mutta ei anneta niiden pilta omia joulufiiliksiä.  

Niin, että olen tälläinen pre-Christmas ihminen, ja kun tapaninpäivä painuu iltaan on joulu ohi ja koristeetkin voisin kerätä jo pois. No, sekään ei käy Irlannissa, sillä jos koristeet laittaa pois ennen 6.1 niin siitä seuraa huonoa onnea. Minulla taitaa olla kova pää, kun en millään opi.

Kuvat Corkin ihanimmasta kukkakaupasta.





tiistai 29. marraskuuta 2016

Blogikaveri vierailulla

Meille pöllähti kylään oventäydeltä pieniä vieraita lauantaina. Blogikaveri Sara, joka nykyisin asuu Killarneyssä, tuli kolmen lapsensa kanssa käymään Corkissa. Kaikki lapset puhuivat hienosti suomea ja tykkäsivät meidän kissasta, joka puolestaan oli mielissään, kun häntä silitettiin oikein urakalla. Kun mustikkamehut oli juotu ja piparit syöty - kiitos Ikean, lähdimme koko konkkaronkka kaupungille. Pojat olivat innoissaan, kun pääsivät ihan kaksikerroksiseen bussiin ja sinne yläkertaan istumaan. Ai, kuinka oli kiva nähdä lapsia, jotka olivat innoissaan bussiajelusta. 

Sara se vaan on oikein superäiti ja bloggari. Yksi lapsi rattaissa ja kaksi juoksenteli siinä vieressä, kameran roikkuessa kaulassa. Väkeä oli kaupungilla kuin pipoa, mutta aina jossain välissä Sara onnistui ottamaan kuvia. Näille kolmelle annan kyllä kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Niin hienosti he käyttäytyivät, eikä kukaan edes mennyt siinä ihmisvilinässä hukkaan. 

Corkkiin on aukaistu uusi tanskalainen sisustuskauppa ja sinne halusimme ehdottomasti käymään. Ei ehkä paras aika lauantai-iltapäivänä... Sieltäkin hyvin selvisimme pois, mutta seuraavan kerran menenmme Saran kanssa sinne kyllä kahdestaan ja ajan kanssa. Askartelukauppaan eivät pojat enää olisi viitsineet lähteä, vaan halusivat taas bussiin ja sinne yläkertaan.

Paluumatkalla sitten bongasimme suomeksi poliisi- ja paloaseman ja poikien koulun. Siitäkin keskustelimme, että Suomessa ei ole erikseen poika- ja tyttökouluja, vaan kaikki menevät samaan kouluun. Nyt kun itsellä ei ole enää pieniä lapsia, on kiva aina välillä jutustella ystävien lasten kanssa. Ihan turhaan sitä vanhemmat suorastaan kilpailevat keskenään mihin kaikkiin paikkoihin lapsiaan vievät. Miten iloisia Saran lapset olivat niinkin pienestä asiasta kuin kaksikerroksisella bussilla matkustamisella. Meillä kylässä käyvä pikkutyttö taas on aina yhtä innoissaan, kun pyydän häntä leipomaan ja askartelemaan kanssani. Eli ei se lasten kanssa oleminen tarkoita sitä, että aina pitäisi tehdä jotain ihmeellistä ja erikoista.

Olen itse tehnyt äitinä varmasti kakki mahdolliset virheet, enkä ollenkaan luule olevani joku kaiken tietävä lastenkasvattaja. Monen asian olen tajunnut  vasta nyt,kun tilanne on ohi ja lapset kasvaneet. Nyt tuntuu siltä, että ei se lelumäärä tai jatkuva "elämysten" etsiminen ole niin tärkeää. Lapsi nauttii aivan yhtä paljon, kun käydään vaikkapa uimassa, leivotaan kakku, askarrellaan tai poljetaan pyörällä. Tai sitten istutaan bussin yläkerrassa, seurataan liikennettä ja jutellaan niitä näitä. 

Tämmöisiä ajatuksia tänään!

Kiva kun kävit, Sara & tiimi. Tervetuloa uudestaan!

Saran Housefive blogia voi lukea täältä.

Tontut lupasivat välittää viestejä joulupukille.

Karusellissä oli kivaa.




maanantai 28. marraskuuta 2016

Enkeli taivaan

Minusta enkelit ovat ihania läpi vuoden, mutta jouluna haluan niitä erityisesti paljon ympärilleni. 

Kehittelin enkelin styroksimukeista ja massapalloista. Ensin virkkasin mukin peittävän mekon sekä päähän koristeen. Siivet tein pienistä kakun aluspapereista. Ompelin ne ensin yhteen ja sitten mekkoon kiinni. 

Styroksimukin pohjan leikkasin pois ja vedin mekon päälle. Sitten työnsin pitkän tulitikun enkelin päähän kiinni ja kiinnitin sen teipillä mukin sisälle. Kun pää on tukevasti paikallaan on hiusten vuoro. Pumpulista enkeli saa kauniit hiukset, jotka liimasin päähän kiinni. Sitten askartelukaupasta ostetut silmät liimalla kiinni päähän. Lopuksi piirsin vielä enkelille hymyilevät huulet. 

Enkeleitä annan täällä Irlannissa ystäville joululahjoiksi. Samalla menetelmällä on työnalla myös itse joulupukki ja muori.  He eivät ole ihan vielä esittelykunnossa. 

Viikonloppu ei kuitenkaan mennyt ihan täysin askarrellessa, vaan sain tänne pieniä vieraita lauantaina. Siitä lisää huomenna.





torstai 24. marraskuuta 2016

Muureja ja muraaleja

Halusimme siis nähdä lisää seinämaalauksia ja sitä Belfastin toista puolta. Titanic-museoon ei aika riittänyt. Tiesittekö, että se rakennettiin juuri Belfastissa? Parlamenttitalonkin halusimme käydä katsastamassa. Hyppäsimme Hop on Hop off- bussiin ja teimme 1.5h kierroksen kaupungissa ja vähän sen ulkopuolellakin.

Ennen kuin lähdetään bussin mukana kierrokselle, on pakko mennä ajassa taaksepäin. 1921 Irlannista tuli vapaavaltio, lukuunottamatta kuutta pohjoisinta lääniä, jotka jäivät Britannialle. Kansan mielipide jakautui asiasta kahtia ja nyt taistelivat keskenään irlantilaiset.


Parlamenttitalo


Pohjois-Irlannin väestöstä 30%  oli katolilaisia. Vuosien kuluessa he tunsivat itsensä entistä enemmän toisen luokan kansalaisiksi, eikä ihan syyttä. Katolilaisten oli huomattavasti vaikeampi saada työpaikkoja ja kaupungin/ kunnan asuntoja kuin protestanttien. Kouluissa ei lapsille opetettu Irlannin historiaa, eikä iirin kieltä. Irlannin kolmivärinen lippu oli myös pannassa, eikä Sinn Fein- puolue saanut toimia. Protestanttien enemmistö, vaaleissa kuin vaaleissa, taattiin siten, että äänioikeus riipui varallisuudesta ja asunnosta ja siitä maksetuista veroista. Vaalipiirit olivat myös suunniteltu niin, että vähemmistöllä oli enemmän ääniä kuin enemmistöllä. Meni pitkään ennen kuin äänioikeus oli kaikilla 18-vuotta täyttäneillä.

Mielenilmaisut ja marssit lopetettiin nopeasti "kruunun" toimesta. Välit kiristyivät, ja siitä seurasi entistä enemmän väkivaltaa, verenvuodatusta ja vihaa. IRA nosti päätään ja Britit lisäsivät joukkojaan. Autopommeja, tuhopolttoja, polttopulloja ja suoranaista teurastamista. Enää pommeja ei räjäytetty pelkästään pohjoisessa, vaan IRA teki tuhojaan myös Englannissa. Kosto eli, puolin ja toisin.

Elämä Pohjois-Irlannissa rauhoittui vasta 90-luvun loppupuolella. Pitkäperjantain rauhansopimus astui voimaan vuonna 1998. "The troubles" vaati yli 3500 ihmisen hengen.

Lähdimme siis kiertoajelulle katsomaan sitä Belfastia, joka tuli koteihimme uutisten myötä. Kuvat ovat bussin ikkunasta otettuja, joten taso on mitä on.

"Rauhan"muureja  rakennettiin katolilaisten ja protestanttien asuttamien katujen ja alueiden väliin. Katujen päässä saattaa myös olla rautaportti, joka lukitaan yöksi. Edelleenkään paikalliset eivät eksy vahingossakaan "väärälle" kadulle. Muurien purkamista on ehdotettu, mutta suurin osa on sitä mieltä, että on parempi, että ne jäävät paikoilleen. Sellaiset katujen nimet kuin Shankill ja Falls Road tulivat aikoinaan uutissa tutuiksi.

Pisin muuri on viisi km pitkä ja korkeimmillaan ne saattavat olla lähes kahdeksan metrisiä. Kuten huomaatte muureissa on graffittia koko matkan. Tähän muuriin voi myös käydä kirjoittamssa oman rauhanviestinsä.





Ja sitten niitä kuuluisia seinämaalauksia eli muraaleja. Maalauksissa kuvataan Irlannin historiaa, tunnettuja henkilöitä ja otetaan tietysti kantaa. Yksi nimi ja kuva jäi mieleeni. Bobby Sands aloitti nälkälakon vankilassa, saadakseen vangituille IRAn jäsenille poliittisen vangin aseman. Sands kuoli oltuaan nälkälakossa 66 päivää.

Seuraavalla kerralla haluan ehdottomasti tehdä saman tyyppisen kierroksen, mutta mustalla taksilla. Kuljettajat toimivat samalla oppaina ja kertovat enemmän minkälaista elämä oli "The Troubles" aikana.












Palaan Pohjois-Irlantiin vielä ensi viikolla. 

tiistai 22. marraskuuta 2016

Vihdoinkin Pohjois-Irlannissa

Olen asunut 14 vuotta Irlannin tasavallassa, mutta en ole koskaan käynyt Pohjois-Irlannissa. Ei, että sinne meno minua nykyisin mitenkään pelottaisi. Pitkään jatkuneet levottomuudet sai aikoinaan aikaan sen, että en edes halunnut ylittää tuota nykyisin lähes näkymätöntä rajaa. Miksi mennä jonnekkin, missä lähihistoria on ollut niin kovin veristä ja julmaa? Minulle Pohjois-Irlanti on ollut aivan liian pitkään huppupäisiä miehiä, autopommeja, IRAaa ja ennen kaikkea sitä veristä vihaa. Kuulen edelleen korvissani Gerry Adamsin ja Ian Paisleyn pontevaa puhetta, vahvalla pohjoisen murteella, kuinka periksi ei anneta. Kaksi yhtä itsepäistä muulia.

Ajat ovat pohjoisessa muuttuneet,ja uutiskynnys ylittyy enää harvoin. Onneksi. Siksi pitäisikin päästä noiden veristen vuosikymmenten yli, ja muuttaa käsitystään kuudesta läänistä, jotka siis kuuluvat Britannialle. Minulle tuli tilaisuus tehdä juuri niin ja lähteä paikan päälle katsomaan, minkälainen kaupunki se Belfast tänään on. Juniorin hockeyturnaus pelattiin Belfastissa, Queen's yliopiston kentillä. Oli siis hyvä syy lähteä pohjoiseen. 






Meiltä Corkista Belfastiin on pitkä matka n. 420 kilometriä, sen ajaa noin viidessä tunnissa. Dublinista sinne on helppo matkustaa joko bussilla (2.5 h) tai junalla (vajaat 2 h). Rajan ylitystä tuskin huomaa. Ainakaan heti. Pieni kyltti tien vieressä toivottaa tervetulleeksi Pohjois-Irlantiin. Se jää helposti huomaamatta, mutta erinväriset liikenneopasteet ja tiemerkinnät kertovat, että tasavalta jäi taakse ja nyt ollaan kuningaskunnassa. 






Rajan jälkeen etäisyydet muuttuvat kilometreistä maileiksi, postilaatikot vihreistä punaisiksi ja eurot punniksi. Rekisterikilvet, muutamat vanhat puhelinkopit ja jotkut meiltä puuttuvat liikkeet kertovat, että ollaan ulkomailla. Tai ainakin sinnepäin. Murre on Corkin ja Belfastin välissä muuttunut monta kertaa ja saanut uusia sävyjä. Minun pitää keskittyä kuuntelemaan, enkä sittenkään aina ymmärrä voimakasta pohjoisirlantilaista murretta.




Tiet ovat paremmassa kunnossa kuin tasavallassa ja hyvin pian huomaan, että Belfastin ydinkeskusta, jossa asukkaita on 330.000 on siisti ja hyvin hoidettu. Yliopiston päärakennus on kaunis ja urheilukentät ja muut tilat kerrassaan hienot. Kompakti kaupunki, jossa on paljon kauniita, vanhoja rakennuksia. Näemme myös viihtyisen näköisiä taloja ja niiden trimmattuja puutarhoja. Mielessäni mietin, että täällä voisin hyvinkin kuvitella asuvani. Se uutisten esittämä Belfast ei kyllä aikoinaan näyttänyt tältä. 





Sitten me kaksi suuntavaistotonta eksymme. Navikaattori on yhtä sekaisin kuin me. Päädymme ahtaan tuntuiselle, masentavan näköiselle asuntoalueelle. Yhdessä seinässä on suuri maalaus, muraali eli mural. Vaikka mellakoita ei enää uutisissa näekkään, ja elämä on nykyisin suht rauhallista on Belfastissa kuitenkin edelleen kaksi puolta. Irlannin tasavallan lippu vahvisti, että olimme katolisten aluella. Katoliset ja protestantit. Me ja te tai te ja me. Siis, niitä joiden mielestä kuusi lääniä kuuluu Irlannin tasavallalle, ja niitä jotka puolestaan haluavat olla osa Britanniaa. Union Jack puolestaan kertoo, seinämaalauksella vahvistettuna, että ollaan siirrytty lojalistien eli protestanttien alueelle.






Haluan nähdä enemmän, mutta hockeyottelu ei odota. Ilma viilenee viileneemistään. En ole elämässäni palellut niin paljon, vaikka minulla onkin laukku täynä lämpimiä vaatteita. Otteluiden alkamisaikoja siirrettään. Kenttä jäätyy, joten yritetään toisella kentällä. Alkuverryttelyt ja lämmittelyt ja sitten kaiken odottamisen jälkeen kuulemme, että toinen ottelu on peruttu. Olen salaa mielessäni onnellinen. Jäätyisimme varmasi pystyyn. Aika lähteä etsimään B&Btä, jonka varasimme maaseudulta. Näkyvyys on huono ja taivaan täyttää jäätynyt sumu. Tietyöt sekoittavat meidät ja navikaattorin, mutta viimein pääsemme perille. 




Ihanan lämmin, iso huone odottaa meitä. Tämän B&Bn yhteydessä on myös ravintola ja pubi. Ravintolassa ei ole enää vapaita pöytiä, mutta ystävällinen tarjoilija käy tilaamassa puolestamme ruoat ja tuo ne meille pubin puolelle. Olen yllättynyt paikallisten ystävällisyydestä. Suuntavaistotonta on neuvottu monta kertaa ja kerrottu siinä samalla, että menkää ihmeessä illalla kaupungille katsomaan jouluvaloja. Täällä turistit tuntevat ovansa aidosti tervetulleita. Kukaan ei halunuut Belfastiin lomalle 70-90 -luvuilla, mutta nyt turisteja taas näkee ja heistä pidetään. Turistit ovat varma merkki siitä, että "maassa on rauha". 









Pubi täyttyy paikallisista, tilastojen mukaan puoliksi katolilaista ja protestanteista. Tai mitä väliä sillä on. Juttelemme naapuripöydän englantilaisten kanssa. Vanha tuttu cockneyn murre tuntuu hauskalta korvaan. 

Päivän aikana olemme kävelleet paljon. Tekee mieli nukkumaan. Kaadun väsyneenä lämpimään sänkyyn. Huomenna on uusi päivä, josta olen vielä autuaan tietämätön. Jäätynyt käsijarru, lisää seinämaalauksia ja verta, Titanic ja paluu Dublinin kautta koti-Corkkiin. Joskus sitä saa mahtumaan yhteen viikonloppuun uskomattoman paljon!

Palataan huomenna katsomaan niitä kuuluisia seinämaalauksia.